perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Tip Tap, tipetipe...

Kauhean sitkeä flunssa jyllää. Ensin oli päiviä kuumetta ja nyt on sitkeää mönjää onkaloissa ja sitämyöten painetta päässä. Tällä puolustelen kirjoittelemattomuuttani. Kun ei aivo toimi, niin sisällöntuotanta takkuaa, mikä vituttavi; eli ei inspaa.

Ennen sairaustustumistani ehdin kuitenkin hoitaa eräänkin erikoishommelin. E-Studiolla oli nimittäin live keikka. Studio live. Jukka Poika & SEB soitti internettiin Jenkatehtaan välityksellä. Se oli hassua, kun ei oikein tiennyt että miksaako studiosoundia vai livesoundia. Kaippa se lopputulos oli sitten jotain siltä väliltä. Eniveis Studiohan on mitä mahtavin ja oli äly mukava ja hauska kokemus kaikin puolin.

Viikonloppuna oli sitten pienimuotoisen Sound Explosion Bandin pikkujoulusaunailut, mi menivät leppoisissa tunnelmissa. Kotimatka vaan oli hyytävä. Taxia ei kuulunut kuunaan ja pakkanen sekä viima pääsivät pureutumaan.
Sitten sitä maattiinkin yhtäkkiä siellä kuumeen syövereissä.

Vaan eipä auttanut itku osto tahi myyntitapahtumassa. Loppuviikosta piti pakata itsensä pohjolan junaan joulun viettohon.
Meno oli sellainen, että iisi jouluilu Oulussa, sunnuntaina lento takas Helsinkiin, missä Jukka Pojan keikka tavastialla. Maanantai vapaata ja tiistaina matka Turkuun, missä hypätään Närhenbändin kanssa laivaan humppaamaan pariksi päiväksi. Siitä sitten takas Stadiin ja torstaina lento takaisin Ouluun uudenvuoden viettohon.
Vaan paikallinen lääkäripä nauroi paskaisesti moisille suunnitelmille ja määräsi lepoa. Tajusin sen toki itsekin. Ihan turhahan olisi ollut lähteä keikalle, kun ei minusta näin voipuneena olis ollut roudaamaan ja toisaalta paikat olivat niin tukossa että miksaaminen olisi ollut haastavaa, kun enhän minä kuullutkaan mitään. Tuuraajia siis kehiin.

Muuten olen tässä sitten kiltisti röhnöttänyt ja ollut liiemmälti tekemättä juurikaan mitään, paitsi niistänyt ja paljon. Yhtenä aamuna tuli tosin vähän valokuvailtua, kun äiti herätti varhain. Niillä semmoisilla pikkutunneilla ja komensi katsomaan. Naapurin pihalla paloi vanha varasto. Onneksi oli täysin tyyni korkeapaine ja savu, sekä palolieveet suoraan ylöspäin. Täällä pikisaaren puutalomiljöössä moinen raivokas tulenliekehdintä olisi voinut pahimmillaan voinut saada hyvinkin helvetillisen menon aikaan.
Palo
Nyt viedään vuoden viimeistä. Viiniä on, sekä laatu olutta. myös liköörttä ja iso kasa mitä herkullisempia herkkuja. Ylensyöntiä & juontia siis luvassa.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010

Liinakkomme tää...

Taas on erikoista hommaa riittänyt. Välillä vois keikkamyyjä vähän katsella, mihin bändiä oikein tunkee. Perjantaina kävimme nimittäin vetäsemässä keikan erään Espoolaisen ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsevassa englantilaishenkisessä pikkubaarissa. Ja kun sanon pikkubaarissa, niin sitä myös tarkoitan!

Luulimme ensin tulevamme väärään paikkaan, niin vitsiltä lava vaikutti, mutta eih. Erikoiset tilanteet vaativat erikoisratkaisuja, joten jätimme parit kiippariosastot autoon, kuten myös suurimman osan PA:sta. Yks subbari ja yläpää sai toimittaa äänentoiston virkaa. Mono se on päivän sana. Kysykää vaikka Tivoli audion suunnittelijoilta. (Ostin muuten moisen porukoilleni joululahjaksi äskettäin ja voin sitä tässä kehua! [siis radion, en mono PA:ta]) Onneksi orkesterilla on kaikilla napit korvissa, sillä monitoreja siihen tilaan ei olisi sopinut. Vaan sittenpä piti tila löytää tila vielä monitoroijalle ja vallan itsellenikin. Pulmaa lisäsi sen, ettei mestassa ollut asiakaspaikkoja montaa kymmentä, joten emme viitsineet siitä päästä lähteä tinkimään lisää. Menimme sitten peräkanaa loosheihin kököttämään. Tuli hieman hölömö olo.
Tilanteen pelasti kuitenkin mitä ystävällisin henkilökunta, hyvät sapuskat ja se, että pääsi kotio yöksi.


Seuraavana päivänä olin jotenkin ihan käsittämättömän hyvällä tuulella. Mua ei saanut vittuuntumaan ei sitten millään. Minusta oli vain ja ainoastaan siistiä, että matkalla keikkadösälle oli kaunis lumikaaos ja ratikka hajosi ja matka kalliosta töölöön kesti kolme varttia. Sekään ei haitannut että kitaristi oli sen päälle vielä toisen mokoman myöhässä. Kamatkin oli pakattuna edelliseltä illalta ja sekös nauratti. Lumituiskussa, neljän ruuhkassa kököttäminenkin oli jotenkin aika hienoa. Keravan kohdalla rupesi tulemaan sen verran kylmä, että piti oikein ottaa yhteyttä dösää vuokraavaan firmaan, jossa iloisen kuuloinen ukkeli tuumi jotta: "Ai niin siitähän mun pitikin sanoa, mutta unohdin, että se lämppäri hajos toissapäivänä" Että kiitos hällekin!
Noh onneksi ei ollut pakkasta kuin reilu kymmenen astetta ja matkaa jäljellä vain kuutisen tuntia.
Kun villasukkien päälle sujautti vielä lapaset ja koko paketin tunki pipoon, niin melkein tarkeni. Ei ihan, mutta melkein! Talviset maisemat olivat matkalla kuitenkin hienot, joten se sujui jouhevasti.


Perillä meitä odotti ns. "kekkosmesta", eli viitasaaren ylpeys Hotelli Pihkuri. Kyllä oli idyllistä kuulkaa!
Oven suussa meitä olikin jo vastassa henkilökunta, joka ilmoitti, että "Meillä on täällä käynnissä tällainen pikkujoulutilaisuus, mutta sanokaa niille vaan, niin kyllä ne väistää"
Eli roudasimme kamamme ravintelin lävitte, missä olikin jo käynnissä mitä iloisin ja jouluisin tunnelma. Mahtavaa! Tip & Tap!!!
Teimme taas ennätyksiä: Lava kasaan, pinkka soimaan ja koko helahoito olikin tikissä alta puolentoistatunnin! Nopeasti henkilökohtaiset kamat huoneisiin ja lähes samantein vetohon. Ei tarvinnut sitäkään siis odotella.
Bändi soitti hämmentävän hyvän keikan ja ihmisetkin lämpenivät mukavasti. Puutalossa oli mukava akustiikka ja työ oli ilo! Tupakkatauko ja kamat läjään.
Max Perttula oli ikävä kyllä kadonnut paikalta tässä vaiheessa, joten vaimolle jäi sitten hujuhajut ostamati, mikä olikin sitten illan ainut pettymys.


Vaan ei hyvä meno siihen päättynyt. Henkilökunta kertoi, että rannassa on meille lämmin sauna ja löivät vielä pussikaljaa mukaan. Oi että kuulkaas!
Ennen nukkumaan menoa, kahlasin vielä läpi hankein toviksi rantalaiturille, missä taivas oli uskomattoman sees.
Ja jumalauta mikä näky! Tähtiä näkyi silmänkantamattomiin ja hetkeen sattui vielä meteoriparvi.
Tuli siten todistettua varmaan kymmenkunta tähdenlentoa!
Nukkumattikin tuli ja olo oli lapsosen!

Seuraavana aamuna, varhain, näytti mittari pariakymmentä astetta. Oli ky-ly-mä. Auto ei lämmennyt koskaan, yhtään. Oli ky-ly-mä ja kauan! Ei enää ollutkaan hauskaa ja eksoottista. Paleli, vitutti ja väsytti!
Kotona otin puolen tunnin kuuman suihkun. En lämmennyt. Menin päiväunille ja vieläkin paleli.
Vaimo kömpi saman peiton alle ikävissään. Lämpenin!!!

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010

Tip´n tap!

Kas, sehän on jo joutuiarmas-aika.

Ette kuulkaas ikinä usko, kun sanon että mullapa oli viime viikonloppuna ihan vapaata, oikein ajan kanssa!
Niin että enpäs tehnytkään mitään ammattitautista, vaan ihan vaan pussailtiin vaimon kanssa kotosalla, nautittiin punaviintä, juustoja ja rakennettiin palapeliä. Voin suositella vilpittömästi!


Toinen mukaavuutta lisännyt tekijä on ollut se, ettei tarvihe enää ihmetellä, mikä miestä vaivaa.
Tässä on nimittäin talven mittaan vahvistunut kummalliset oireilut, joihin kuuluu mm. raajojen puutumista, tajunnan heittelyä ja muuta pientä kivaa pahanolon tunnetta. Arvauskeskuslääkärit, sen paremmin kuin yksityisetkään eivät löytäneet miehestä mitään vikaa, mutta osteopaattipa hoksas heti, että herrallahan on niskat ja hartiat liiallisesta bussissa kököttämisestä ja päätetyöskentelystä menneet niin jumiin, että herranen aika sentään! Niin että ei ole ihme, että oireilee, kun ei veri ja hermosignaalit pääse kaularangasta eteenpäin.
Kolme varttia käsittelyä ja olin kuin uudestisyntynyt. Sitä jatkuikin kokonaiset kaksi päivää, kunnes piti lähteä pistokeikalle Joensuuhun, josta tulimme samaa kyytiä yöllä vielä takaisinkin. Kolmetoista tuntia vuorokaudessa pakussa istumista ja arvatkaa tekikö hyvää! Noh torjantaina on taas uusi aika ekspertille.

Tänä perjantaina livahdin lentolakosta huolimatta kommenverkkien kautta Ouluun. Närhen kanssa on ollut näet pari keikkaa. Nelivitonen rokkas toissapäivänä ja eilen oli joku semimassiivinen pikkujouluhäppeninki, jossa pikkutakkiherrat opettivat minulle miksauksen alkeita ja puumat olisivat varmaan opettaneet loput, jollen olisi karannut paikalta hetimiten.
Äiti huusi "syömään". Kuuliaisena poikana tottelen.

tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Paas pari Beliä lujemmalle!

Kauhean nopeasti menee tuo aika nykyään. Äsken oli vasta ja nyt taas!

Ette kuulkaa ikinä usko, kun sanon että olin taas viikonloppuna keikalla. Raappishan se siellä taas mikinvarressa heilui ja Mikkeli (kikkeli!) sekä Jyväskylä notkui regaen ystävistä. Mainioita keikkoja olivat molemmat. Mikkelissä jouduin pitkästä aikaa vetämään digidigillä. Älläsysilläpä tietennii ja sittenhän mä hokasin siitä napin, joka on aina ollut ilmeisen esillä, mutta jotenkin sokeassa pisteessä ja jossa luki äänitysaiheista. Tikku kylkeen ja rekki päälle. Avot, keikka nauhoitui. Mp3 muodossa tosin. Saiskohan siitä ulos myös pakkaamatonta? Ken tietää, kertokoot!


Jyväskylässä oli vähän luppoaikaa, joten eksytimme itsemme mm. prätkäkerhon salakapakkaan, sekä mystiseen soitinten hamstraajan/keräilijän/fiksailijan/myyjän luolaan, joka ei suostunut myymään bassolleni kaveriksi katossa roikkunutta Utrian sähkökitaraansa. Ainoa mitä minulta tässä maailmassa enää puuttuu :( Erikoismeininkiä toisin sanoen.

Piikuvelikin soitti tarpeessaan, mikä koski paitapainonsa radiomainosta. Saa olla kuulemma kummallinen. Soitti ilmeisesti oikealle ihmiselle, koskapa seuraavana aamuna silmiä auki repiessäni päädyin oheiseen dialogiin, joka pitäisi tänään nauhoittaa, kunhan herra näyttelijä-herra ehtii teatterihöpötyksiltään kahville.

-Päivää, mitenköhän voisin auttaa?
-...vää, tahtoisin T-paidan, kahvimukin, hiirimaton, sekä silakan, jonka rinnuksiin tulisi tämä valokuva lapsenlapasestani, selkään tilinumeroni, ja olkavarteen teksti: "itkin kun minulla ei ollut tätä T-paitaa, kunnes tapasin miehen jolla ei ollut torsoa."
-Selvempi homma. Tuleeko teksti silakan vasempaan vai oikeaan hihaan?
-Sinähän se olet ammattilainen, käytä graafista osaamistasi.
-Onnistuu kyllä!
-Hieno homma. Milloin voisin hakea yllämainitut tuotteet?
-Puolituntia ja täältä?
-Ja missäs minä olen?
-Olette Oulun paitapainossa Isokatu 19.
-Missä?


Eilen käytiin ostamassa olkkariin uudet verhot. Se on kuulkaa tarkkaa hommaa löytää just se oikea harmaan sävy. Kaks vuotta siihen meni, mutta nyt löyty 90% oikeanlaiset.

Illemmalla tuli pistäydyttyä Kekkosella morjenstamassa äänityön puurtajia salaseuramme kokouksessa. Meitä oli paikalla monta ja nautimme oluet.
Juoma
Niin ja joku oli pannut jo nettiin viimeviikon Tampereen keikalta kännykkäkuvaa. On tää nykyteknologia vaan vekkulia!

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2010

Moro taas

Tännekin pitänee päivitellä välillä, jottei totuus unohtuisi.

Yksi näistä elämän muuttumattomista tosiasioista on se, että Helsingistä Kalajoelle on pitkä matka. Noh siellä kuitenkin oli tirpusen keikka. Itseäni mukavuudenhalutti lähtiessä niin, että otin alleni junan. Silläpä matkani menikin mukavasti. Keikka oli keikka ja boogie mainio. Kotimatkan lusin autossa muiden kanssa, mutta sekin meni jotenkin jouhevasti lueskellessa ja Top Geareja katsellessa.
Lähettäjä Garrulus glandarius

Seurava viikko meni vähän ohi, sairastellessa ja Black Opsia tahkotessa.

Seuraava viikonloppu tehtävänä oli Raappana & Sound Explosiooniorkestra. Herrain kanssa oli Tampereen klubia, sekä Kuopion henkkaa. Eipä niistäkään kummempaa raportoitavaa. Paljon ihmisiä, bändi soitti hyvin ja kaikilla oli boogie. Matkalla yllättäen lueskelin ja katselin Top Geareja. Niin ja räpsin kuvia uuden salaman kera.
Lähettäjä Raappanan reissut
Tällä viikolla olen harrastanut Rumbaa. Puhelin rumbaa. vanhan uskollisen mikrofoni on ruvennut brakaileen ja kyllästyin kuuntelemaan vastapuolen "mitä?" -jankkausta ja painelin käläkätinkauppaan.
Löysinkin erään perusmallin, mistä löytyi kaikki tarvittavat toiminnot, eli puhella voipi ja viestejä lähettää.
Tämän lisäksi olen tottunut siihen, että puhelin toimii myös musiikkisoittimena, joten semmoinen kiitos.
Neljä tuntia sitä konfailtuani totesin, ettei se toistakaan kuin mp3 muodossa olevia tiedostoja ja mullahan on suurin osa musiikistani m4a, eli AAC, eli mp4 muotoisia. Speksien mukaan pitäis taittua, mutta ei. Ei edes päivittelyn jälkeen.
Vein paskan seuraavana päivänä kauppaan, missä palautuksia hoitava ihminen yritti selittää, että puhelinpalautukset menee yleensä kyllä huollon kautta. Että nää menee siis korjaukseen kato...
Ei helvetti. Siis jos mä ostan puhelimen, niin oletan kyllä saavani toimivan laitteen. Ja jos paketista vetämäni luuri pitää pistää samantein huoltoon, niin hehän toisin sanoen ovat myyneet rikkinäisen vehkeen, a.k.a paskaa. Tekivät sitten kohdallani poikkeuksen koska päläpäläpälä...
Elämme kuulkaa ihmeellisiä aikoja.
Lähettäjä Raappanan reissut
Noh onnellinen loppu oli tälläkin. Sain rahat takaisin ja hetken päästä muissa asioissa soitellut kaverini kuunteli hetken vuodatusta ja tuumas, että hänellähän on ylimääräisenä yks tismallen samanlainen luuri, mikä mulla on brakaamassa. Että saan sen. Tico tico sano!

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

Hajua panemassa

Tässä kun on tullut tehtyä niitä röitä, niin niistä tuppaa myös tulemaan korvausta. Ja jotta taskut eivät hiertyisi rikki ja tietty ton kansantaloudenkin kannalta, pitää moiset mammonat panna kiertoon. Eiks je?

Vaimon G4 iBook alkoi olla jo sen verran vanha ja raihnainen, että ajattelin lahjoa hänet uudella MacBookilla. Vaan sittenpä kuulin, että tutulla olis yks, melko uusi ja ylimääräinen MacBook Pro, josta luopuisi kohtuuhintaan. No moinen alumiininen laitos on matkakäytössä tukevampi, eikä musanväännössä tehoja ole koskaan liikaa, joten ostin sen pois kuleksimasta ja annoin oman, vuoden vanhan perusmallini vaimolle. Win /win!

Ja kun hyvän makuun päästiin, niin samalla päätin sijoittaa vielä kauan haaveilemaani salamalaitteeseen, mikä tulikin yllättävän edulliseksi, kun kaveri suositteli Nissin-halpamerkkiä Canonin kalliin sijaan.
Täytyy vielä hehkuttaa puljun palvelua. Tiistaina panin tilauksen menemään ja salama tuli salamana, jo seuraavana päivänä postiin! Nyt pitäis vielä opetella moisen luovaa käyttöä, mutta täytyy pikaisen tutustumisen perusteella hehkuttaa. Ai ku nättiä syntyy!


Niin ja eilen leikittiin vaimon kanssa aikuisia ja käytiin ostamassa jotain järkevätä. Nimittäin jääkaappipakastin.

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Musiikkia kansalle

Jopas oli maakuntamatkailua sano!
Perjantaina keikka vei Garrulus glandariuksen bändin kanssa Lohjalle, missä oli lisäksemme standuppia ja aimo lauma todella kännisiä nuorisolaisia. Kohokohta oli se, että pääsi yöksi kotiin!


Seuraavana päivänä valmistuimme henkisesti perseen puutumiseen ja läksimme matkaan kohti Kaustisia.

Nyt täytyy palata ajassa noin kahdeksan vuotta taaksepäin, jolloin viimeksi kävin keikalla kaustisilla.
Silloin miksattavana oli Disco-niminen populääriyhtye, eikä siitä reissusta jäänyt juurikaan hyviä muistoja. Ruoaksi saimme ala-arvoista pizzaa, kamoja pois roudatessa sai osakseen vittuilua ja tönimistä känniääliöiltä ja joku yritti pölliä valokalustoa, noin niinku "vitsi vitsi" -hengessä. Myös tappouhkauksia saimme niskaamme ja aamulla havaitsimme, että bussin peilit ja lamput oli pantu paskaksi. Pelotti ja vitutti!

Noh, mutta tuosta episodista oli tosiaankin vierähtänyt jo tovi aikaa, joten en antanut sen juurikaan vaikuttaa fiilikseeni.
Körö körö sanoi auto, mutta jo kuuden tunnin perästä alkoi määränpää häämöttää. Navigaattori kertoi, että seuraavasta liittymästä oikealle ja se on siinä! Jee!!!!...."VARO!!!" hihkaisin, koskapa pilkkopimeällä tiellä, juuri ennen kyseistä risteystä hoippuroi isolla amplitudilla humalainen roikale, keskellä tietä, ilman heijastimia ja mustissa vaatteissaan. No sepä täpäryys herätti kivasti!

Ja ei kun roudaamaan. Onneksi pihalta oli ramppi suoraan lavalle. Kamat pystyyn ja ruokaa nälkäänsä kyselemään. Osa sitten läksi hakemaan keikkapaikan tarjoamat pizzat... Teboililta. Yllätys ei ollut suuri, kun pizzapohja paljastui sellaiseksi marketin pahviseksi valmispohjaksi, tomaattikastike ketsupiksi ja kuten jälkikäteen selvisi, katkaravuista (joita en muuten tiennyt saatika havainnut siinä olevankaan) tuli osalle bändiläisistä, itseni mukaanlukien, illemmalla vatsanväänteitä. Noh huumorilla kuitattiin sapuska. Sattuuhan näitä :/

Meno parani oleellisesti, kun menimme välissä majoituspaikkaan, joka oli typpiä- perhemajoitus. Eli viihtyisä mökki siinä lähistöllä peltojen keskellä. Siellä kelpasi hengata ja käydä loistavassa puulämmitteisessä saunassa.

Sitten pitikin jo lähteä takaisin keikkapaikalle. Paikalle oli tullut mukiinmenevästi jengiä. Siis kirjaimellisesti. Jumalation, miten kännistä sakkia! Kourallinen heistä jaksoi jopa kiinnostua bändistä, josta olivat maksaneetkin. Siis muistakin kuin niistä radiosoittobiiseistä.
Eräässä vaiheessa keikkaa napsin mikserin takaa kuvia bändistä, kuten tapanani yleensäkin on.
No kohta selkäni takaa kuuluu epämääräistä mölinää ja kun käännyn katsomaan, mitä asiaa, tarttuu mölisijä kraivelistani kiinni ja rupeaa tivaamaan varsin agressiivisesti, että mitä helvettiä minä kuvailen??!!! Taika-Jazma teki maagisen aikidoliikkeen variaation ja käski yllättävän agressiivisesti urpon painua helvettiin siitä mesoamasta. Sen jälkeen sain odotuksieni vastaisesti miksata keikan rauhassa loppuun. Etupää kiireesti nippuun ja takahuoneen kautta roudaamaan.
Kohta basisti tuli vastaan oudon oloisena. Selvisi, että hän oli erehtynyt piipahtamaan baarin puolelle tsekkaamaan tunnelmia. Alta kahden minutin oli tullut turpaan. Loppuroudaus tapahtui ennätysvauhdilla. Halusimme harvinaisen kollektiivisesti painua paikasta hevon vittuun!



Alta kahdeksanvuoden ei tarvi pyytää kaustisille keikalle!

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Guldyyr monsieur

Viimeviikolla tuli oltua guldyyrin molemmin puolin. Kokijana sekä konossöörinä.

Tiistainahan oli ne viimemainitsemani Tavastian 40v bileet. Hattua keski-ikäiselle!!! Käsihän siinä meinasi tulla  kipeäksi kaikesta moikkailusta ja selkä turtui taputtelusta. Tahtoo sanoa, että siellähän oli kaikki!

Torjantaina meidät kutsuttiin katselemaan Smedsin Mr vertigon treeniennakoita ja mehän mentiin. Oli huikea ja unenomainen pläjähdys kyllä. Loistavan teatteroinnin lisäksi vaikutuksen tekivät mahetsut visut, sekä äänisuunnittelu. Se on taitolaji jos mikä tehdä moista niin, ettei se rupea dominoimaan ja viemään huomiota väärille raiteille. Kuitenkin sen pitää toimia ja lyödä ällikällä.(..ällikältä... Mitense nyt oli ja mikäs se ällikkä olikaan?)


Perjantaina suuntasimme taas Jukka Pojan ja Raappanan yhteiskeikalle Hyvinkäälle kaupunnin nimikkosaliin. Vekkulia miksata reggaeta konserttisalissa, jossa yleisö istuu kiltisti ja taputtaa liikunnanpuutteessa käsiään rytmikkäästi yhteen. Tai no niin se lähti, mutta loppuunmyyty mesta loi tunnelman ja kohta rohkeimmat nuorisolaiset ryntäsivät lavan eteen jortsuilemaan, mikä oli suotavaa ja erittäin siistiä!
Paikan PA oli vain nätisti sanottuna alimitoitettu ja sainkin pusertaa järjestelmästä kaikkeni, jotta bändistä olisi kuullut jotain järkevää laulun lisäksi, ilman, että koko systeemi olisi kyykännyt. Botneosastokin oli sen verran haikea, että Karin rantasaunasta piti käydä nappaamassa kunnon boosti 80Hz, jotta sai sitä bassoa välitettyä takariviinkin asti. Ei muuta valittamista. Henksukin oli paikalla erittäin mukavata!
Ja mikä hienointa, olin kotona jo yhdeltätoista! Ennenkuulumatonta hommelia!!!
Lauantaina läksimmekin sitten vähän kauemmas. Kuopijon Henkka nimittäin oli bookannut Jukka Pojan soittokarkeloitsemaan. Tiesittekös että Stadista Kuopioon on pitkä matka. Mutta sitä helpotti Heinolalainen luomumyymälä, josta tuli hankittua makkaraaraa, juustova, luomuolutta ja sen sellaista kurmeeta. Matkustutstuksesta kannattaa ottaa kaikki hyvä irti!
Kuopion osalta ei mitään hätää taaskaan. Homma pelitti, tupa oli ihan tukossa ja tunnelma oli tunnelimainen!

tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Paineita

Tilasin tuossa juuri lekuriajan Mehiläiseen. Meinaan että reilut pari viikkoa on tässä mennyt enemmän tai vähemmän flunssassa ja silloinkin, kun on muuten ihan jeppis olo, tuntuu onteloissa painetta.
Ikävä on oleskella ja vielä ikävämpi kierrellä huteralla fiiliksellä.

Viikonloppuna kävimme Seinäjoen rytmikorjaamolla, sekä Lahden Sibeliustalon Finlandia klubilla Jukka Pojan sekä Raappanan yhteiskeikoilla. Sukseeta pukkas lähes loppuunmyytyjen keikkojen muodossa.
Seiniksellä oli yli yhdeksänsataa immeistä, mikä on minusta melko paljon kaupungin kokoon suhteutettuna.
Lahdessakin riitti populaa ja mikä parasta, puitteet olivat ihan parhaat! Iso sali, hyvät kamat ja mukava, sekä ammattitaitoinen hankilökunta. Bonuksena iso "bäkkäri", josta löytyi hyvää ruokaa, juomaa, sauna ja wii-konsoli! Kädet ilmaan!!



Sunnuntaina olin melkolailla veto poikee, muttei auttanut. Piti lähtä vielä hoitamaan YK-klubille reggae sundaysia. Lavaltakin meinasin tulla selälleni alas, kun vähän tuo tajunnan taso heitteli, mutta vaikeuksien kautta voittoon.

Toipparisti lekuri heittää kohta kunnon tropit että tuntis itsensä taas vaihteeksi ihmiseksi. Ja toipparisti ne vaikuttaa samoin tein, koskapa illalla olis tavastian 40v bileet, jossa pitäis vielä yöllä miksata Raappanan settikin.

torstaina, lokakuuta 14, 2010

Diippii shittii

Olen seurannut taajaan Chilen kaivosturman pelasustoimia ja vaikka homma onkin kirjaimellisesti syvältä, on se ollut seuraamisen arvoista monellakin tasolla. Ensinnäkin tämä inhimillinen tragedia koskettaa "ajatteleppa omalle kohalles" mielessä. Hommassa on myös valtavan mielenkiintoisia ryhmädynaamisia, sekä psykologisia elementtejä, puolin ja toisin luolastoa.
Veikaanpa että melkein kaikilla tolokun ihmisillä on asiaan jonkinlainen suhde ja pelastustoimia on tullut seurailtua, toisin kuin helmikuista maanjäristystä. Siellä kun uhrimäärä ja tuhojen laajuus olivat niin pal massiivisempia. Ei pieni ihmismieli taitu käsittelemään moista.
Lehemä

Ihan toisenlaista hämmennystä aiheutti sellainen kotoisa tapaus, että kun taannoin bongasin netissä ilmoituksen Sonyn huippumallin kuvaputkitelkkarista ilimatteeksi ja kyselin naamakirjassa farmariauton omistajia apuun, niin eka tarjoutui jo puolen tunnin sisään. Nyt näkyy erinomaisesti ihan jeesin sijaan.
Seuraavan hämmennyksen naamis loi, kun panin sinne viestiä, jotta annetaan vanha kuvaputkitöllö pois. Vastoin odotuksiani, sitä oli tunnin sisällä kärkkymässä jo kymmenkunta ihmistä!
Minusta on mahtavaa, että ihmisille kelpaa vielä vanha ja toimiva tekniikka, näinä kulutushysteerisinä aikoina.

Jepujee. Kohta pitää lähtä Tavalle miksaileen The Soulsia. Viikonloppuna sit mennään maakuntamatkaileen erikoiskokoonpanolla. Jukka Poika + Raappana vetää yhteiskeikkoja Sound Explosion Bandin keralla. Huomenna mesta on Seinäjoen Rytmikorjaamo ja lauantaina Lahden sibeliustalon Finlandia clubilla. Sunnuntaina vuorossa on Club YK ja reggae sundays...

tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Närhi (Garrulus glandarius) on värikäs varislintu, joka oppii matkimaan kuulemiaan ääniä.

Viikonloppu meni hyvin pitkälti Närhen kera puljaillessa Tampesterissa ja Mikkelissä.
YO-Talo nyt toimii, niinku pohjalta jees. Vähän olin kasailuvaiheessa vaan sormi suussa, kun näin setupin ekaa kertaa. Bändiltähän ei tuu siis kauheesti tuota suoraa, akustista soundia ulos, vaan homma on hoidettu harvinaisen tietokoneavusteisesti. Eli kannut, kiipparit, perkat ja jopa rummut tulevat digisähköisesti, pääasiassa soittajien läppäreitten ja logicin mainstagen lävitte. Koko bändi kun vetää vielä korvamonitoroinnilla, niin ainoot akustiset äänekset mitä lavalta tulee, on basso, sello ja laulu. Eli kun mä vedän masterin alas, niin tulos on hämmentävä :D


Tampereelta lähtiessä venailtiin siinä asemankulmilla liikennevaloja, kun satuin kääntämään katseeni stokkan suuntaan. Ei olisi kannattanut. Satuin nimittäin silminnäkemään, kun mummo hulahti bussin takarenkaitten alle. Tilanne näytti ihan yhtä pahalta, kuin olikin. Ei tullut oikein hyvä fiilis moisesta.
Jälkeenpäin kuulin uutisesta, jossa paikallinen palopäälliikkö oli kommentoinut tapausta hienotunteisesti:
"Lähti mummon jalka lunastukseen"


Mikkelissä oltiin melko perinteisissä merkeissä uudessa tuttavuudessa, ravinteli Wilhelmissä. Sen takahuoneessa huomas, miten pienet asiat ovat isoja asioita. Nimittäin jo sellaiset hommat, että siellä bäkkärillä on valmiiksi paperia ja tussi biisilistoja varten, nostaa fiilistä. Puhumattakaan pikkupurtavasta ja lukittavasta ovesta, jonka avain löytyy naulasta, ettei sitä tarvi sitten ihmetellä hikisenä heti keikan jälkeen etc...

Illan veto meni sekin mainosti, vaikka kasausvaiheessa meinasi usko loppua. Välimatkalta mukaan saamamme PA-kalusto käyttäytyi nimittäin todella vekkulisti. Aktiivi spliteri ja räkki DI-boksit olivat ilmeisesti manattuja. Mm. kun joku kytki mihin kanavaan tahansa piuhan, niin etupään LS-9 paukahti kuuluvasti PA:n oikeasta kanavasta ja lujaa JA KAIUTETTUNA!!!
Vekkulia tästä tekee sen, että mulla oli tiski perustilassa, kaikki kanavat ja masterit kiinni, mukaanlukien ne kaiut, enkä mä ollut edes konfannut viä kaikujen ulostuloja. Lisäksi jotkut kanavat hävisivät kesken tsekin, kaikki DI-kanavat sekä hurisivat, että pirisivät, että pitivät samanlaista ääntä, kuin jos kaksi sympaattista robottia juttelisivat keskenään. Ja niin edelleen. Neljä tuntia säädettiin tunnin kasausta ja saatiinhan me kaikki kanavat kuulumaan. Vielä hetki ennen keikkaa, monitoritiskiltä hävis päälaulu, vain tullakseen takaisin. Syytä emme tiedä. Pelotti!
Mutta Eq:illa ja geiteillä peittelimme surinaa ja luotimme musiikin voimaan, eikä lopulta yhtäkään häikkää jaksanut itse keikalle.
Aina sattuu kun tapahtuu.
Lähettäjä Garrulus glandarius

tiistaina, lokakuuta 05, 2010

Fokus keikoissa

Jaa mitäkö sitä. No Forssassa on tullut piipahdettua Jukan & poppoon kanssa, kuten myös Kuopijossa. Sen lisäksi tässä oli taanoisen runoäänikirjan levynjulkkarit, mitkä meni very bueno. Vaimo täytti myös vuosia, mikä osui oikein mainiosti, kun ei tarvinnut edes keikkoja perua. Sattui nimittäin kohdalle just se vapaa viikonloppu aikapäiviin. Kutosellakin kävin talonmiehenä, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua. YK klubillekin mun piti mennä tuuraamaan flunssatapauksen johdosta, mutta minäkään en sitten lopulta taudilta välttynyt. Saikku on kuulkaas muuten kallista yksityisyrittäjälle. Perjantaina ei auttanut uikuttaa, vaan taas oli lähdettävä tienpäälle. Raappanan rundi käynnistyi vihdoin.  Onneksi ei paikat ollu niinkään tukossa, olipahan vaan muuten heikko olo. Ekana suunta oli Turun klubille ja mikäs siellä. Hyvä boogie, kuten aina. Loppuunmyyty ja jengi pähkinöi.

Raappana

Messiin olin napannut ensi kertaa, taannoin Tertulta ostamani Focusrite Green-sarjalaisen channelstripin, joka on vanha valurautapannu ja näyttää alien vs predator leffan lavasteelta, mutta soundaa ihan he-le-ve-tin hyvältä. Yhdessä räkkiyksikössä on siis etuaste, Eq ja kompura. Silläpä kelpaa vokaalia pyöritellä. Alun perin ostin sen näitä kylmänkalseita digitiskejä varten, mutta toi nyt vaan futaa niin hyvin, että siitä taitaa tulla ihan vakioriippa keikkakalustoon, mikä sai vahvistuksen myös seuraavana päivänä Tavastialla. Aina olen ollut enemmän kuin tyytyväinen talon Midakseen, mutta kytkettyäni Focusriten vokaalikanavaan, rupesi sen etuset yhtäkkiä kuulostamaan kovin rimpuloilta. Siinä sen varsinkin huomasi, että kun Raappanan mikkitekniikka on sen luontoinen, että sitä kapselia haudotaan nyrkinpohjalla, niin sain tällä vehkeellä kuitenkin taiottua melkolailla luonnollisen ja lämpimähkön soundin, ilman kauheita piikkejä ylämidlessä. Moinen kun tuppaa olemaan normaalisti auditiivisfysikaalinen fakta, moisessa menossa. Hyvän ja loistavan Eq:n ero on merkittävä!
Kai sekin keikka meni kaikkinensa mainiosti, kun jengi diggaili niin kovin. Bändikin oli tiukassa iskussa.
Itse sen sijaan olin vähän tillin tallin, flunssani kourassa. Silloin on nimittäin ärsyttävää vääntää nappulaa, kun ei voi luottaa korviinsa ihan satavarmasti. Mutta ei auta. Eläin elää, ihminen ihmettelee!
varjot
Tänään olen lupsakasti fiksaillut eräitä miksauksia kotosalla, tehnyt thaimaalaista papayasalaattia ja saunonut.
Tästä eteenpäin olen pari päivää YK-klubilla ukkona ja sitten käynnistyykin Närhen keikat. Vieläköhän tuommoinen populäärimpi musa taittuu? Meinaan että tässä on menty reggaehommeleissa jo melko kauan putkeen!

tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Rock on...

Menin juuri säästämään tee-se-itse mentaliteetilla sievoisesti hyykyä.
Varsin asiallisesti viisivuotta palvelleesta iPod ministä hyytyi nimittäin akku ja uusi kapinehan maksaisi sen puolentoistasataa. Olin jo kovasti tuumailemassa, minkä mallin ostaisin. Pirun pieniäkin ovat nuo nykyversiot, mutta toisaalta olen ollut varsin tyytis vanhaankin, eikä sekään nyt varsinaisesti mitenkään iso ole sekään. Sittenhän mä hokasin, että syteen tai saveen: Selailin hetken nettipuljuja ja hyväksi havaitusta idän kaupastahan löytyikin oiva vaihdokki alle kuuden dollarin. Puljussa kun on vielä ilmaiset postikulut, niin ei uhkaa konkurssi ei! Viikon perästä tupsahti luukku ja eiku netistä ohjeita lunttaamaan. Koskapa en ole kranttu ja kone on jo valmiiksi maailmaa nähnyt, ei mun tarvinnut edes peljätä naarmuuttavani vehjestä. Tätä myöten kone oli purettuna ja jälleen kuorissaan alta kymmenen minutin.
Kelailinkin ostaa huutonetistä hyytyneitä ipodeja, fiksailla moiset ja lähettää Afrikan nälkäänäkeville, mutta voisivat ottaa sen vittuiluna. Onneksi on parempiakin keinoja.


torstaina, syyskuuta 23, 2010

Hyvyydestä parhauteen

Tässä taannoin rakkaat studiokuulokkeeni tulivat tiensä päähän.
Kymmenen vuotta puuhailin Grado SR60 kuulottimilla ja tykkäsin joka hetkestä. Ei satasella ruukaa saada moista laatua. Noh oli aika ostaa uudet ja Kruunuradioonhan tieni luonnollisesti kävi, he kun moisia kauppaavat. Vielä kun luin sivuiltaan, että astetta parempi malli on alennuksessa, niin mikä jottei. Ei haittaa jos hyvä muuttuu paremmaksi. Kuuntelin kaupassa huvikseni vielä muitakin sarjan malleja ja olihan niissä hienoisia eroja, mutta budjettiakin olisi pitänyt multiploida. Enpä viittinyt moiseen.
Noh eniveis diggailin uusista luureistani valtavasti, mutta jotain outoa keskialueissa oli. Joku ihme piikki kahdessa kilossa? Ajattelin, että eiköhän se siitä kunhan ajan luurit sisään ajan kanssa, mutta viikon päästä, kun soundi oli asettunut, piikki vain jatkoi piinaamistaan.

Nyt täytyy sen verran täsmentää, että korostus oli melkolailla hienovarainen, mutta mulla on paha ammatillinen sairaus, jonka oireita on mm. kiinnittää taajuuksiin keskivertoa enemmän huomiota.
Eniveis. Päädyin siihen tulokseen, että koskapa Gradon insinöörit olivat sitten viimenäkemän muokanneet luurien kuppeja silleesti, että kuulemma bassoresonanssit oli saatu vielä entistäkin parempaan kuntoon, mutta kas samalla he saivat aikaan resonanssin sinne kahteen tuhanteen hertsiin.

Kirjoitin tehtaallekin, ja aikoivat tutkia asiaa. Joka tapauksessa, moinen piikitys oli mielestäni sietämätöntä ja käpsyttelinkin takaisin kauppaan, jossa selitin tilanteeni ja myyjä ei jostain syystä pitänytkään minua ihan hulluna. Sanoi toki että olen kyllä ensimmäinen, joka asiasta huomauttaa.
Kävin liikkeessä uudestaan läpi sarjan kaiken näköisiä malleja ja kyllä, siellä se piikki luurasi kaikissa saman koteloinnin omaavissa yksilöissä. Ei voi mitään, ei voi vetää. Viimeisenä oljenkortena kysäisin vielä, että eihän heillä sattuisi mistään löytyä vielä paria vanhan mallisella kotelolla ja pienen penkomisen jälkeen tadaa!!! Ainut vaan, että malli oli kertaluokkaa hifimpi ja sitämyöten hintakin kaksinkertaistui. Valitin asiain tolaa, mutta myyjä totesikin että "Ans kun mää vähän räknään." Hetken laskukonettaan naputettua hän tuumasi, että jos annan kuusikymppiä väliä, niin vaihdetaan nämä SR-80:t SR-125 malleihin. Se oli se semmoinen "tarjous josta ei voi kieltäytyä".
Vielä menin tinkaamaan Gradon plugiadapterin kaupanpäälle, joka olisi sekin erikseen kustantanut parikymppiä.  Jotta sellaista palvelua!

Nyt olen erittäin iloinen ja super tyytis. Nämä ovat nimittäin parhaat luurit, mitä olen koskaan kuullut. Ihan käsittämätön erottelukyky ja mielettömän tasapainoinen soundi. Lisäksi nämä ovat todella rasittamattoman tuntuiset päässä. Ainoa huono puoli on se että paskasti miksattu musiikki kuulostaa melkolailla sietämättömältä, mutta mä voin elää sen asian kanssa!

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Synnillistä

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 12.

Olen tässä kynnyksen molemmin puolin suonut huomiota paheille sekä synneille ja tullut ateistiselta pohjalta siihen tulokseen, ettei lopultakaan ole olemassa muita perisyntejä kuin ahneus. Ahneus on siitä pahasta että vaikka olisi, niin ei osaa nauttia vähästä tai edes riittävästä määrästä kulloistakin nannaa. Toisin sanoen ei tyydy. Esimerkiksi alkoholi ja tupakkahan ovat pahinta mitä kansanterveysviranomaiset rasvan ohella tietävät. Minä taas väitän, ettei moisissa ole sinänsä mitään pahaa. Monet ovat vain unohtaneet, että näidenkin tuotteiden kohdalla on kyse nautintoaineista. Silloin tällöin rauhassa tupruteltu tupakki, tahi piipullinen on oivallisen nannaa ja palkitsevaa, jos moinen ylipäätään maistuu. Toisaalta räntäsateessa työpaikan sivuoven raosta pikapikaa kiskotut hermosavut ovat vain säälittävää, hyvän tavaran tuhlausta. Vähän kuin lämmittäisi kahvikupillisen mikrossa, kun ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä keittää uutta.

Alkomaholi on taas kohtuullisesti kulutettuna jopa terveellistä. Punaviinissä on jos jonkinnäköisiä hyvinvointia edistäviä ainesosia ja ihan puhdas viinakin panee kummasti veren kiertämään. Lisäksi pienessä nousuhumalassa maailma ja ihmiset vaikuttavat ihmeen ihanilta kaikki ja juttu lentää! Mutta kas, jos pienestä määrästä tulee kiva olo, niin loogisestihan sitä voisi olettaa että suuremmasta määrästä mulahtaisi ihan euforiaan. No harvoin mulahtaa.

Entä sitten mässäily! Mikä voikaan olla ihanampaa kuin saada eteensä kukkuralautasellisen hyvää ruokaa. No se, että sitä ruokaa on niin paljon, että riittää santsattavaksi asti. Siinä hommassa pitää vain olla nopea, ettei edellinen satsi ehdi laskeutua vatsaan asti. Muuten voipi olla, ettei maistukaan.

Esimerkkejä voisi luetella vaikka ja kuinka, koskapa sama kohtuullisuuden kaava tuntuu toimivan lähes kaikkeen. Liikenteessä hurjastelusta kolikkoautomaatteihin. Seksistä työntekoon tai laskuvarjohyppelehtimiseen.

Jos on liian kivaa niin kannattaa pidättäytyä hetkeksi, muuten toleranssi kasvaa ja hommasta menee maku. Kohta mikään ei tunnu miltään eikä mielihyvää löydy millään. Ihan perus ajatusharhahommeleita. Kyllä me ihmiset ollaan sitten vekkulia sakkia mielihyväreseptoreinemme.

Mikä sitten avuksi? Hedonismissa ei ole mitään vikaa. Kyllä sitä saa ja pitää nauttia elämästä, kunhan se ei tapahdu muiden kustannuksella. Kokeilkaapa ”vähemmän on enemmän” kikkaa.

Syökää pienempiä annoksia, mutta monipuolisemmin ja useammin. Ajatelkaas nyt: jos syöminen on mukavaa, niin miksei tekisi sitä mahdollisimman usein, mutta kohtuullisessa määrin?!

Polttakaa myös tupakkia, jos niikseen, mutta vain nauttiaksenne siitä. Juokaa toki, mutta kohtuudella. Jauhakaa omat kahvipapunne ja keittäkää kunnon sumpit. Siinä ajassa kun täyttelette kahvinkeittimiänne monta kertaa päivässä, keittää pari ihan eri kaliiperin makunautintoa. Eikä se hintakaan nouse siitä, että korvaa määrän laadulla. Kyllä te osaatte, isot ihmiset. Varatkaa aikaa arvostaa ja nauttia paheistanne!


Stokis 2

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Joutalosta lutakkoon

Matka kävi perjantaina Berliinistä takaisin kotimaan kamaralle niin hyvissä ajoin, että ehdin jopa käydä kotona suihkussa ja napata puhtaat vaihtovaatteet repun pohjalle, ennen kuin matka jatkui kaapelille.

Kaapelilta pakkauduimme Jukka Pojan ja bändinpoikain kera Handen kyytiin, joka luotsasi meidät Tampereelle. Sen illan keikkapaikka oli YO-talo, johon astuttuani koin järkytyksen. Hei, enhän mä olekaan käynyt täällä ennen!?! On kuitenkin tullut tampesterissa keikkailtua noin gaziljoona kertaa, mutta tää on jotenkin kiertynyt ohi.
Tsekissä oli pari ihme hässäkkää, kun tuli ilmoitus, että master Eq oli kaputt. Onneksi pino oli ihan jeppis vireessä. Paitti se botnen puutostila siinä salin keskellä. Loput sitten kompensoitiin kanavissa. Toinen hirvitystä herättävä homma tuli, kun löin delaylaitteeni pöytään kiinni, niin se piti vain rätinää ja kohinaa. Piuhanvaihtokaan ei auttanut, eikä se, että auxlähdön vaihtoi kasista seiskaan. Noh Rumpalinerohan hoksas ehdottaa että tastataanko huvikseen sitä ko. kitarapedaalia vallan skittan ja skoben välissä ja avot, sehän futas niinkuin pitikin. Löin sen sitten tiskin ykkösauxiin, joka nyt ainakin toimi talon delayn kanssa ja kas! Vika olikin tiskin kahdessa viimeisessä auxissa, eikä laitteessa/lentoyhtiössä jonka ruumassa se oli matkustanut. Huokaisin helpotuksesta.

Noh lopputsekki meni mainiosti ja kateltiin siinä, kun jonoa muodostui kivasti. Lopulta paikka oli myyty loppuun, joten ajateltiin vetää se keikka pois kuleksimasta ja olikin muuten erinomainen meno! Mielihyvää-hitin jälkeen jengi rupes huutaan/möykkään/kirkuun niin tajuttoman kovaa, että minun, kuten myös eturivin muusikoidenkin piti tunkea sormet syvälle korviin. Oli nimittäin ihan Dingoa se itseään ruokkiva äänihurmos, jota vielä kesti minuutti kaupalla.
Ihme sakkia noi tampereen fanit. Positiivisessa mielessä toki.


Ai niin ja meillä oli messissä ihka uus paitamyyjäkin ihka uusine paitoineen.
Kävin ennen keikkaa kysyyn, käykö kauppa? No se tuumas virnuillen, että parissa tunnissa se on myyny enemmän paitoja, kuin toisen edustamansa bändin paitoja kaikilla keikoilla yhteensä.
Näistä paidoista pidettiin vielä reissun aikana valokuvasessiotkin. Hyvät tuli ja kun oli rentoutus kunnossa, niin ei edes kamera tärähtänyt :D


Keikan jälkeen monet muut lähti vielä klubbaileen, vaan mulla oli jokseenkin tuuperruttava matkaväsymys, joten singahdin hotellille.

Seuraavana päivänä kokoonnuimme lähistön thaikkuraflaan, jossa nautimme mainioita keittoja ja salaatteja. Siitä sitten nopea roudaus ja nokka kohti Jyväskylää. Lutakko oli mulle kyllä ennestäänkin tuttu paikka. Niin nytkin. Tsekidi tsek, master Eq todella monelle mutkalle ja hyvä tuli. Keikka toimi sielläkin ja populaa riitti jälleen ostamaan jokaisen lipun.


Takahuoneessa tovi höpinää ja siitä sitten paikalliseen yökerhoon, jossa oli kamalat jonot. Noh mä olin jotenkin niin reippaalla tuulella, tai siis en jaksanut jonottaa, joten kävin loihemassa pokelle pari ystävällistä sanaa, jolla meidän reilu kymmenhenkinen poppoomme pääsi jonon ohi ilimatteeksi inessiiviin.
No siellä sisällähän oli kamala tungos ja metakka, joten lähdimme sieltä aika pian mitä mainioimmille jatkoille. Sielläkin oli lysthiä.


Tänään olisi Le bonkissa pitkästä aikaa ja pitkään aikaan Reino & The Rhinosin keikka. Viikonloppuna sit taas Jukkaa Forssassa ja Kuopiossa.

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Hello homohitlers!

Hommelityöni pullauttivat minut Berliiniin. Ensimmäistä kertaa muuten ihan ajan kanssa, toisin kuin yleensä, jolloin matka on vain taittunut kaupungin läpi. Homman nimi on täällä Popkom-musiikkimessut ja holhokkibändinä toimii TV-OFF. Tiistaina tultiin ja silloin keskityimme lähinnä eksymiseen ja hyvin syömiseen. Asialistalla oli sushi ja ruokajuomana erinomainen uusi tuttavuus Umeshu. = Herkkuva! Myös muualla tuli käytyä, mutten kerro missä, koskapa se paljastaisi vaimon tuliaisen luonteen.
Lopun iltaa vietin köllimällä hotellihuoneen ammeessa punaviinin ja kirjan parissa. Unikin tuli helposti.


Eilinen meni sitten työn merkeissä. Päiväkeikka oli ihan mielettömän messevässä La vie En Rose-kabaree klubissa. Todella aito moulinrouge pheelis. Ens viikolla siellä on muuten thaimaalainen ladyboy show. Pitäkääs mielessä, mikäli matkanne vie kaupunkiin.


Keikan jälkeen kävimme ihmettelemässä itse popkom messuja. No siellä oli just sitä mitä odottaa saattaa. Identtisiä ständejä ja saksalaisia sekä suomalaisia törmäilemässä toisiinsa.
Musexin ständi erottui joukosta juomavesiautomaatillaan.
Tämän jälkeen odottelimme noin tunnin verran pakun lähtöä, jolla roudauksen tuli tapahtua illan keikkaklubille. Sitten vihdoin kun auto liikahti, selvisi että sinne olisi kävellyt parissa minutissa. Eli se C-clubi oli heti kadun toisella puolella. Noh auton Xbox ehti vallan käynnistyä Matkan aikana. Pelit jäi kyllä nyt pelaamatta. Kamat mestoille ja sitten soikin jo puhelin, jossa Hemppa, tuo armoitettu ääniystävä käski kaljalle johonkin lähikuppilaan. He olivat Capital beatin kanssa lähistöllä keikalla, joten sikäli. Siinäpä sitten oluen ja huonon huumorin parissa, kunnes piti lähtä valumaan takaisin päin linjatsekkiin. Sekin keikka meni oikein mainiosti ja ihmiset tuntuivat tykkäävän. Vähän tosin pitäis hioa noita smalltalk taitoja, kun joku tuli kesken keikan hehkuttaan soundeja, niin mä automaattisesti vastasin että "Yeah, i know" vaikka se varmaan jotain kiitosta siinä kalasteli kohteliaisuudestaan.


Siitä sitten oman keikan jälkeen nopean purun jälkeen taas kadun toiselle puolelle tsekkaamaan jo aiemmin mainitun kapitalin keikkaa jonka jälkeen taas kadun toiselle puolelle takaisin höpisemään omien pariin. Minä olisin ollut jo aikeissa mennä uinumaan, mutta muut olivat sitä mieltä, että kun ollaan kerta Berliinissä, niin mulle täytyy näyttää paikan suurin ja kaunein klubi. No siinä oli perustelua kerrakseen, joten taksilla sitten suhattiin jonnekin teollisuusalueentapaiselle, jossa häämötti sen näköinen rakennus, että siellä tehdään valtameriristeilijöitä. Vesi-aihe tosin puuttui lähistöltä. Eniveis tää megamesta oli kiinni, joten läksimme Berliinin toisiksi kuumimpaan menomestaan, jonka jonossa jo toivoin, ettei mua prätkätakissani laskettais sisälle, vaan pääsisin nukkumahan, mutta olinkin sitten vissiin ihan trendikkään oloinen nuorimies. Mesta osoittautui monikerroksiseksi saksan vastineeksi ale-pubista. DJ:t tosin soittivat parempaa musaa. Tunsin itseni vanhaksi ja väsyneeksi, jota paikkasin tilaamalla oluen. Tämä korjasi tilannetta siten, että tunsin itseni vanhaksi, päihtyneeksi ja väsyneeksi.


Nyt makselen laulujeni lunnaita. Horisontissa häämöttää kebukka.

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Dägää ja räkää

Sitten loppuviimeksi kävin JukkaPoikaa puikottamassa Mikkelissä. Homma oli näppärää kun majoitus ja keikka olivat saman hotellin katon alla. Hyvä oli boogie ja pore. Seuraavana päivänä kotiinpaluu tapahtui kiinalaisen kautta, mistä piti roudata flunssan kourissa kärvistelevälle vaimolleni kanakeittoa yms. eliksiiriä. Tautinsa sai siitä voimia sen verran, että se multiploitui myös minuun. Siinäpä se viikko onkin sitten mennyt inkiväärijuomia keitellessä ja iisisti ottaessa.
Se etu sairaana olemisessa on, että jää aikaa kaikelle hyödyttömälle kuljailulle, kuten konsolipelailulle, bigbrotherille raivostumiselle ja jazmavision päivittelylle.




Nyt on taas boogie jeppis, joten kohtpuoliin pitää suunnistaa taas röihin. Le bonk olis agenda.

perjantaina, elokuuta 27, 2010

Eesti eesti eesti, siellä olla perkeleen siisti!

sattuipa niin, että viikonloppuni oli tyhjillään ja vaimo tuumas, että jätetään se silleen, niin hänkin ottaa pitkän viikonlopun töistään. Tai oli hällä siinä toimistohommia, mutta nehän voip näppärästi nykyaikana hoitaa netin päästä. Ennen kuin huomasinkaan oli hän buukannut meille matkat Tallinnaan ja takaisin, sekä huoneet kahdeksi yöksi neljäntähden kortteerista. Ja se hotelli olikin ihan mahti paikka. Vanhan kaupungin laidalla meitä odotti 1400 luvulla rakennettu talo, jonka sokkelojen perillä meillä oli mitä romantillisin kattohuoneusto.
Niin ja huone kahdelle hengelle, kahdelle päivälle: 100€! Voin suosittaa, sillä varauksella ettette pelkää eksymistä:



Siellä me sitten ihmeteltiin kaupungin ihmeitä, kuvailtiin ovia, syötiin hyvin ja herkuteltiin konditorioissa. Myös perinteeksi muodostunut hotellihuonepiknikki onnistui ja miksei olisi onnistunut, kun juustot, salamit ja muut elintarvikkeet ovat maassa mahtavan halpoja.

Me
Lähtöä edeltävänä iltana kilautimme vielä kaupungissa asuvalle kaveripariskunnalle, että lähettekö ulos leikkiin, muttei ne joutanut, kun heille oli tulossa taiteilijaystäviä pitkältä kiertueelta. Joten me menimmekin heille. Siellähän oli mahti tunnelma. Ikäharukka pöydän ympärillä oli varmaan 30-75v ja hitto että meillä oli hauska ilta! Joko kerroin että votka on halpaa kans ;) Jotenkin kuitenkin onnistuimme lähtemään lähes ihmisten ajoissa nukkumaan, joten vältimme seuraavan päivän seuraamukset.

Kängi
Kauhean huonosti me kyllä shoppailtiin. Minä ostin 1.5 metriä pellavaa josta äitee lupasi tehdä housut. Kolme pulloa viinejä + yksi vodu.

Niin ja kuvia tuli otettua. Mä räpsin antaumuksella uudella 30D canonillani ja laajiksellani. Vaimo teki saman testikäyttöön otamalla ixuksellaan. Juu tää kameraharrastus on lähdössä snadisti hanskasta... Tai eihän ole. Hyvä harraste, perkele! En pode omatuntoa, ainoan ei-musiikillisen harrasteeni johdosta!

Talot
Nyt on palattu arkeen ja kohtsiltään pitäisi hilpasta kaapelitehtaalle, mistä bussi liikahtaa vaihteeksi Mikkeliin. Jukka Poikahan se siellä.

torstaina, elokuuta 19, 2010

EI!


Oulussa ajettiin nuoriso kokoontumasta viikonloppuiltaisin kävelykadulta ja sitten valitettiin, kun tekemisiään on vaikea seurata, kun ei tiedä missä ne luuhaa.
Tämän jälkeen nuoret löysivät tiensä keskustassa remontoituun uimarannalliseen saareen, jossa saivat olla melkein koko kesän keskenään, kunnes lähialueen arvokiinteistöistä tuli valituksia ja viranomaiset päättivät suuressa viisudessaan lukita tämänkin julkisen tilan yöksi.
Myös eräs keskustan tuntumassa sijainnut, palanut rauniokompleksi, joka omaehtoisesti muutettiin taide/skeittikeskukseksi näyttelyineen ja ramppeineen, torpattiin vartijamuuriin.
Se kun on helpompaa niin.

Helsingissä oli vallan vireä graffitikulttuuri ja maailmalla oltiin heräilemässä siihen, että meillähän on ihan oikeasti vakavasti otettava urbaani taidemuoto tässä käsillä. Äh paskat, liian vaikeata ymmärtää moista hommelia. Kriminalisoidaan, ja nollatoleranssilla loput!

Nyt on ollut puhetta Esplanadin muuttamisesta kävelykaduksi. Kaupunkilaiset pitäisivät sitä tosi hyvänä ja fiksuna asiana, paitsi tietty nää yleisönpalvelijat, kuten apulaiskaupunginjohtaja ja muut päätäntäelimet. Tulisi kuulemma liian kalliiksi ja autioittaisi keskustan. WTF??!!?

Kaljakellunnasta tuli roskia ja dirikat ovat raivoissaan, kun tapahtumaa ei järjestänytkään jokin tietty taho. Kas kun ei ole järjestäjiä, niin hommaa on vaikea kieltääkään. Roskiakin parin tuhannen ihmisen seikkailuista syntyi.
Kenellekään ei tietty tullut mieleen tsekata facebookista, mihin enemmistö on rantautumassa ja roudata sinne siirtolavaa, jonne veltohkot kelluntavälineet voisi dumpata.

Nyt ne vihdoin on hallituksessa kirjanneet lakiin myös tupakkatuotteiden käytön loppumisen suomessa.

Eikö nyt vittu vieköön hallitus voisi keskittyä johonkin oleellisempaan, kuin ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin? Luulis että energiapoliitiikan, työttömyyden ja sen sellaisten asioiden kanssa olis ihan tarpeeksi tekemistä?
Ja eiks sitten nää kuntien dirikat vois kans hoitaa niitä asioita, joita ne on valittu hoitamaan, eikä yrittää vain seivailla nykyistä ja tulevaa virka-asemaansa ja päästä kaikesta vastuunkannosta niin perkeleen helpolla!?!


Poliisinäyttely

Petja on taas asian ytimessä ja pesee kaunopuheisuudellaan tuohtuneen Jazmanautin mennen tullen:

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Oulu-Mikkeli-Helsinki

Plutonium 74:llä oli keikka suosikkikaupungissaan Oulussa. Siellä on aina otettu bändi niin suurella lämmöllä vastaan, että kohta me löydämme varmaan itsemme pojottamasta nelivitosen housebändinä. Olen kulkenut tuon matkan kerran, jos toisenkin. Onhan se nuoruuden kotikaupunkini ja silläpä läksinkin matkaan jo paria päivää aiemmin. Juna on se oikea tapa matkustaa. Meinaan että ahtaassa autossa moinen matka on hyvässäkin seurassa melko ryydyttävää puuhaa.
Oulussa hengailin perheen parissa sen pari päivää. Pikkuveli nakitti ostamaan Dixit seurapelin iltapuhteiksi ja minähän tottelin. Ja täytyy sanoa että harvoin törmää noin vapaamuotoisen mukavaan puuhasteluun. Kävin kaappaamassa moisen kotiinkin, heti stadiin päästyäni.

Oulu2

Perjantaina pääsi bändikin perille, jotka yhytin keskustasta. Hyväntuulisena ja täynnä energiaa kirmasin autollensa, joka piti siitä opastaman lammas-saaren keikkapaikalle. Luukku auki ja kädet ilmaan!!! "Moiii kaverit!!!". Vastaan tuijotti pahantuulinen ja väsynyt zombilauma. "Moh..."
No ei auta, zekki odottaa. Mesta oli sellainen iso vanha sirkusteltta, jossa oli tunnelman lisäksi iso kaiku. Eipä tarvinnut paljon kai-u-tella digitaalisesti. Mestasta löytyi myös ennen näkemätön rolandin digitiski, joka oli pienestä lelumaisuudestaan huolimatta oikein sujuva käytöksinen, sekä soundinen.

Broidi oli avovaimoineen kutsunut bändin ennen keikkaa etkoille luokseen, mutta nämä elävät-kuolleet päättivät kömpiä haudan lepoon ennen vetoa. Etkoilimme sitten keskenämme. Illan tullen kömmimme keikkipaikalle, jonka aidan ulkopuolella oli suuri joukko yleisöä ihan pahkasikahengessä, alá: "Ota kunnon pohjat, se tulee halvemmaksi." Vielä minuuttia ennen keikkaa näytti itse teltassa pahalta; Koko paikassa ei ollut henkilökunnan lisäksi kuin vanhempani. Mutta kun soitto alkoi, ryntäsi mesta kolmeneljäsosaltaan täyteen juhlakansaa. Ja kuinka ne juhlivatkin! Keikka oli mitä mainioin ja suxe´ kova!
Veljeni etkot, muuttuivat jatkoiksi ja mukava senkun jatkui!

Plutskut

Seuraava päivä alkoi heikohkoissa happiloissa roudauksella ja ei kun baanalle. Bändi on kyllä harvinaisen joviaalia sakkia. Meinaan että kitaristilla oli menoa Kuopioon ja mun piti löytää tieni keikalle Mikkeliin, niin nämähän heittivät meidät! Ihan kuin Oulusta Helsinkiin ei olisi tarpeeksi pitkä matka muutenkin. Kiitos kaunis! Kuopion ja Mikkelin väliseltä osuudelta piti poimia hippipariskunta kyytiin. He kun näyttivät (ja olivatkin) mukavan oloisia, tosin erittäin eksyneitä "Tampere" kyltteineen. Venäläiset patukkapäät olivat vähän kaukana tampereen tieltä. Mutta autossamme pääsivät Lahteen, jossa on hiukka paremat poikittaisliikenne mahikset. Niin, olivat kuulemma tulossa sieltä Rainbow Catheringista.

Plutskut ryhmä
Broidi suunnitteli bändille keikkapaidan ko. tilaisuutta varten.

Osaltani keikkailu siis jatkui. Kyseessä oli Raappanan eka keikka puoleentoista vuoteen ja paikkana toimi Jurassic Rock.
Pelmahdin paikalle nelisen tuntia ennen orkesteria. Ajattelin lueskella ja nukkua rauhallaan, mutta siellä artistimökeillähän oli vastassa edellisen illan jäljiltä Jätkäjätkiä, sekä muita tuttuja hörheltäjiä, joiden kanssa piti vähän aikaa höpistä, kunnes oli pakko ottaa pikku tirsat, että jaksaisi. Keikkamme oli nimittäin pääpaikalla, heti Soundsin jälkeen, herran aikaan 01:15.
Ja se keikkahan meni sitten ihan tajuttoman hyvin. Mulla oli mikserillä (analogi jee!!!) omaa kivaa ja soitto soipi, kaunihisti. Edellisenä vuonna subbarit oli ko. lavalla suuntailtu todella kummallisesti, niin että botnea tuli ripotellen vähän sinne sun tänne. Tänä vuonna homma oli parantunut oleellisesti. Botnea tuli huomattavasti isommille alueille. Mutta esimerkiksi mikserin sivuilla oli täysin kuolleet kohdat. Ens vuonna vielä vähän paremmin, niin hyvä tulee.

Maisema
Yötä myöten kotia ja siinä vaiheessa taisin itsekin näyttää jo melkolailla Romeron leffasta karanneelta.

maanantaina, elokuuta 09, 2010

Reaggae-retki

Kas kesäaikaan on näköjään vakiintunut tällainen viikohkon välein tapahtuva päivittely. Mutta ei auta, kun jotenkin veri vetää mieluumin päivittelemään päivänpaistetta, kuin LCD-näyttöä.

Sitten viimekirjoittaman, tuli tosiaankin piipahdettua DBTL:ssä reggaehommeleissa. Niitä onkin riittänyt lähiaikoina lähes övereiksi asti, koskapa olen piipahtanut viikolla myös YK-klubin ääniukkelina, missä on ollut moista rytmitystä molempina iltoinani.
Eilen meinasi tulla paskahalvaus, kun ko. paikassa kytkiessäni baarin äänentoistoa, huusi Ville tiskin takaa, että tsekkaa!!! Ja ikkunoistapa avautuikin näkymä, joka oli reväisty suoraan Independens day-leffasta.
Talkinnabout myrskyrintama. Se myös verotti kummasti porukkaa.

ukkonen vesi

Tässä on tullut vietettyä myös kaverin kolmikymppisiä, mikä tapahtui piknikin merkeissä vandaalla. Syöminkien jälkeen kävimme vielä latotansseissa ja voi mahoton, kun meillä olikin hauskaa. Hirveän vaikeita on kyllä humpat ja sen sellaiset foxtrotit, mutta haitanneeko tuo.




Kauhee ostomällikin olis tuloillaan. Siis minähän en ole mikään mahdoton hilavimpainfani, eikä mun ole aina pakko saada uusimpia vekottimia tai ylipäätään mitään, juurikaan milloinkaan. Putki telkkarilla mennään ja puhelimellani voi lähinnä puhua, mutta nyt on paha tilanne, kun pitäis ostaa yks räkkikanavalohko. Silläpä pitäis, kun nää nykyajan digimikserit, joita pojottaa jokatoisessa torpassa tätä nykyään on sen verran karuja soundiltaan. Niettä jos olis sitten edes yks hyvä etari sille laululle. Joo, kai se on ostettava.

Toisekseen kaveri löi mulle käteen tollasen 10-20-polttovälisen laajiksen ja sano, että osta halvalla. Noh nyt mä olen ihan niinku rakastunu, kuten vain mies voi muovi-alumiini-linssiläjää rakastaa. Joo, kai se on ostettava sekin.

Kolmannekseen se samainen kaveri on myös ostamassa uutta digijärkkäriä ja minä kun olen ajatellut jo tovin päivittää rungon parempaan niin... Foook!

Pitänee ruveta tekeen enemmän hommeleita, että on varaa kerskakuluttaa.

perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Kirjallisvisuaalinen matkustuskertomus lähiaikain tapahtumista

Pori-popit meni oikein mainiosti. Mummot ja papat tuli jatsikadulla väisteltyä ja jääkaappikylmä artistisushikin meni nippa nappa alas. Vastapainoksi sain keikkapaikan setin jotenkin ihan mahdottoman hyvään vireeseen ja vielä kun bändi oli ihan tajuttoman hyvässä iskussa, niin mikäs mulla oli siellä vedellessä! Tupa oli ihan tukossa ja sen verran kuuma, että vain vihta puuttui.
Ja voi että se RE-20 on hyvä vekotin! Sen jousikaikua kun ajaa ruvelle ja näyttää sille snarea, niin avot!


Seuraavana päivänä kirmasimme vaimon kanssa ruåttinlaivalle, joka puksutti meidät Tukholmaan. Laivalla esiintyi mielenkiintoinen laulajatar, jonka kongatyöskentely huvitti taajaan. Väkisin valvoimme illan akrobaattishouhun asti, mikä osoittautui hurjattavan jännittäväksi. Jännitysmomentin tosin aiheuttivat etupäässä ne "läheltä piti" tilanteet.


Homman nimi Ruotsissa oli siis Jalankulkuämpärin esiintyminen Norbergin Queertopia lepakkofestareilla. Matkalla kuski pisti heti pahan, kysymällä mitä bändin nimi tarkoittaa englanniksi? Hetken miettimisen jälkeen sisäinen käännöskoneeni tuotti tulokseksi
"Pedestrial bucket"
Itse festarit olivat jotakuinkin hämmentävät. Kuulemma meno oli ollut siihen mennessä mitä mainioin eikä "kukaan varmaan herännyt omasta teltastaan" Eipä siinä, rakkaus on ihana asia. Sen sijaan hämmennystä aiheutti näin tottumattoman silmään ne lukuisat parrakkaat naiset. Oli pakko tunnustaa, ettei ymmärrys riittänyt että jotta miksi? Kun tykätään tytöistä, mutta haluttais olla poikia, ilman kuitenkaan raskauttavia kilkkeitä, vaiko häh? Samapa tuo, mutta kysymyksiä heräsi.
Jaa niin se keikka. Ite kun teki niin sai mitä tartti. Bändi soitti mitä mainioimmin ja fingelskasvenskankieliset välispiikit huvittivat vähälukuista yleisöä. Taisi se teltta-alueen toiminta kilpailla pahasti suosiostamme. Mutta meillä oli mukavaa.


keikan jälkeen tuli vihdoin päivän ensimmäisen syömähommelin aika, johon meidät johdatettiin tuota...tuota...pikaa. Vähän meinas fiduddaa, kun pyysin isoa annosta nälkääni, niin vastapalloon kerrottiin, ettei ruokaa riitä kaikille moisella menolla. Näkkileipää saisi kuitenkin niin paljon kuin haluaa. Kiitti fittanisti hei!
Mutta se armoton harmi oli vasta tuloillaan. Majapaikkamme nimittäin osoittautui olevan kirjaimellisesti koulun salin lattia. Muuten siinä väsymystilassa hommeli olis ollut ihan ok, mutta kun tilan jokainen neliösentti oli varattu. Noh Pinja siinä soittelemaan järjestäjälle, joka ilmoitti tylysti, ettei meille oltu luvattu mitään majoitusta ja muutenkin keskustelun sävy oli mukavan syvää vitutusta, sekä sielunmurhetta aiheuttavaa. Minä olen harvinaisen pitkäpinnainen kaveri, mutta asiatonta käytöstä, saatika epäoikeudenmukaista mulkutusta minä en nauti missään olosuhteissa, joten soittelin siinä parit, kolmet, neljät, viidet puhelut ja kas, ongelmamme olivat tyydyttävähkösti ratkotut.
Aamulla olimme harvinaisen yhteismielisiä sellaisesta ajatuksesta kuin "Nyt äkkiä vittuun täältä"


Muut jatkoivat matkansa suoraan laivaterminaalille, mutta me päätimme vaimon kanssa pidentää reissuamme. Hyppäsimme siinä eduskuntatalon kieppeillä matkasta ja jäimme palloilemaan määrättömäksi ajaksi Tukholmaan. Ensitöiksemme ostimme kauniille kengät ja sen jälkeen me kävelimme ja kävelimme ja ihastelimme ja söimme ja kävelimme, kunnes rupesi ramaisemaan, joten hankimme huoneen mitä idyllisimmästä pikku hotellista, ihan ytimen tuntumasta. Pienet tirsat ja suihkut, jonka jälkeen etsimme hetken arvollemme soveltuvaa ravintelia. Ja ai että olikin hyvät pippuripiffit!


Seuraavana päivänä jatkoimme haahuilua sillä periaatteella, että kun tarpeeksi kävellään, niin päämäärä kyllä tulee ennenpitkää vastaan. Silläpä eksyimme ensitöiksemme asemalle, jossa ihmettelimme, pääsisimmekö toiselle puolelle Ruotsia sukuloimaan? Vastaus oli, että junalla kyllä, mutta helvetinmoisen kalliilla ja bussillakin ehkä, mutta matka kestäisi koko päivän. Näin ammattini puolesta kun tulee noissa liikennevälineissä kulutettua aikaa ihan kunnioitettavat määreet, niin päätös jäädä ihan vain sinne Tukholmaan syntyi kuin itseksensä.


Jatkoimme käveleskelyä ja päädyimme ihmettelemään kuninkaalisen kirjaston puitteita. Messevää! Tämän jälkeen, tai ainakin jossain välissä löysimme tiemme myös vähintäänkin keisarilliseen askarteluliikkeeseen, jossa oli vaikka ja mitä potenssiin kaksi.
Hiukokin rupesi vellomaan, joten päätimme eksyä kauppahalliin, jonka sijaitsikin siinä ihan parin korttelin päässä. Se oli tiättekö se semmoinen taivas se! Mitä ei herkkusuu sieltä löydä, niin ei ole väliksikään. Meinasi pääressu räjähtää sen pajouden edessä! Ja hyvä jatkoi vain paranemista sushin muodossa. Ovelasti Sushi bar:iksi nimetty nurkkaus tajosi nimittäin parhaat sushendaalit, mihin kuunaan olemme törmänneet. Se lohi oli kuulkaas niin tuoretta, että oli ihme ettei se sätkinyt! Pahimman nälän tyydytettyämme kiertelimme tiskit läpi, ostaen juustoja ja erinäisiä makkaroita, sekä leipiä. Seuraavaksi päätimme eksyä systembolagetiin viininhankintaan, mikä onnistuikin muine mutkineen, joiden varrelle osui mm. ihan överillä alttaritaululla varustettu kirkko ja sellainen miljoonamastoinen purjealus kahviloileen.


Jossain suihkulähteen äärellä havahduimme huomioon, että jossain pitäisi nukkuakin ja päätimme varata toisenkin yön edellisen illan hotellista. Ikäväkyllä joku muukin oli päättänyt samoin ja kaikki huoneet olivat menneet. Perkuleen turistit! Noh pienellä puhelinrumballa saimme kuin saimmekin varattua lähistöltä överisiistin nurkkahuoneen, jonka kaksi ranskalaista parveketta avautuivat molemmin puolin Strinbergin puistoa. Sielläpä me kyyhkyläiset piknikoimme mitä romantillisimmin.


Seuraavana päivänä rupesi vaivaamaan jo koti-ikävä, joten singahdimme viikkarin terminaaliin kyselemään kyytiä. Löytyi, muttei tosin hytillistä sellaista. Noh soitellen sotaan ja saimme kuin saimmekin itse laivalta napattua peruutuspaikallisen hytin, ja oikein televisiolla, mikä on sitä ns. luksusta. Katsoimme siitä Beverly Hills 10901234 sarjan jakson ruåtsiksi ja leikimme luokkaretkeläisiä.
Loppuilta meni rattoisasti humpparavintolassa, jossa kävimme parhaamme mukaan drinksulistaa lävitte. Hommassa auttoi miksuskoppiin tuomittu kollega, joka kävi ystävällisesti nakkaamassa meille drinkkiliput. Tattista!



Täällä Helsingissä ollaankin sitten lähinnä hikoiltu. Eilen piti hikoilun kunniaksi tehdä mansikkakakku ja ämpärillinen sangiraa. Samalla panimme ässehtimään suolakurkkuja, kiitellyllä reseptillä. Illalla pitäis lähtä Helsingeen kahteleen kuningas soundin hytkyjä ja huomenna hyppäämme bussiin, mi vie DBTL:n Jukka Pojan keikille.