keskiviikkona, helmikuuta 26, 2014

Analogiaa

Kohtahan ne on ne synttäritkin...

Nuorna miehenä huoneeni täyttivät lähinnä analogisyntikat. Jostain syystä ne ovat vuosien saatossa hävinneet mystisesti kaikki. Tai no mystisesti ja mystisesti. Opiskelijalla/vasta valmistuneella on yllättäviä kulueriä ja pikkuhiljaa tuli myytyä kaikki. Asunto ja ruoka painoivat eniten. On sitä parikymppisenä tyhymä! Eniten huomaan kaipaavani vielä toisinaan Korgin Polysixiä.
Nyt kun elämä ja rahantulo on jo vähän vakaampaa kuin muinoin, on moisiin vanhoihin analogipöristimiin vaan ehditty lyömään retroleima. Ja senhän tietää, mitä silloin tapahtuu hinnoille.
Yhdenkin polykutosen ostin aikoinani viidelläsadalla markalla. Nyt niistä huudetaan tuhatta euroa.
En kaipaa nostalgiatrippiä ihan niin paljoa.
Vaan jos ei raatsi kaivata vanhaa analogikampetta, niin onneksi Korg julkaisee kiihtyvällä tahdilla uutta analogivehjestä! Seassa on varteenotettaviakin uusiotuotantoja, kuten AIRA sarjan vehjekset, mutta itseäni kiinnostaa enemmän halvat, oudot ja rupiset vehkeet, kuten monotron sarjan kikottimet, Monotibe ja ennekaikkea Volca sarjan purkit. Parasta näissä on hinta: Monotronit saa viidellä kympillä zipale ja noi muut on sen puolitoista sataa. Haaveena olisi kasata pieni analoginen matkalaukkustudio, jolla kelpais tehdä teknoa niin kotona, bussissa, kuin hotellihuoneissakin.

Työhommeleista sen verran, että nyt voi taas vetää himppasen paremmin taas joutalolla.
Viime viikolla käärimme hihat ja purimme koko valohässäkän alas katosta. Pölykeuhkohan siinä meinasi puhjeta, mutta apinan raivolla putsasimme ja järjestimme kaiken mahdollisimman lähelle täydellisempää harmoniatilaa. Ja taas tuli opiskeltua chamsysin käyttöäkin ainaskin aavistuksen enemmän haltuunpäin.


Monitoriosastomme aina jaksaa ihmetyttää niin itseä, kuin vierailijoitakin. Meillähän on käytössä
12" microwedget, jotka eivät koolla ole pilattuja, mutta ihan oivia pikkupönttöjä budjettiin nähden.
Taas oli viimeksi vekkulia tilannetta, kun talossa oli Turmion kätyrit ja Tuoni. Kätilöt halusivat monitoreihin todella maltillisesti ja vain kaikkein tärkeimpiä elementtejä kuullaksensa.
Tuonen pojat taas pyysivät monitoreihin lähes kaikkea ja vähän helvetin lujaa. Mm. basaria ja snarea ei vaan saanut laulajalle niin lujaa, että olisi tyydyttänyt. Tokikin hänen IEM-systeeminsäkin ehkä demppasi jonnin verran sitä suoraa soundia.
Noh jännästi sitten Kätilöitten musikantti tuli jälkeenpäin ihan erikseen ihmettelemään, miten noin pikkuisesta purkista voikin tulla niin tanakasti tavaraa, kun taas Tuonelainen oli kovasti pettynyt pikkupöntön tarjoilemaan ääneen.
Ja mitä tästä opimme? Tuskinpa paljon mitään. Paitsi että heavya oli toudella pitkästä aikaa erinomaisen kiva puikotella. Ja tämä siis sen Tuonen osalta. Kätilöillähän on oma, harvinaisen pätevä ukkeli omasta takaa.

tiistaina, helmikuuta 11, 2014

Ensimmäinen, toinen ja kolmas!

Kun muutimme Tampereelle, niin hankkiuduimme eroon ihan älyttömästä kasasta random sälää. Pelkästään kirjoja luovutimme eteenpäin monta laatikollista. Samalla juhlallisesti vannoimme, että rajoitamme turhuuksien haalimisen tulevaisuudessa minimiin, eikä kaikkia kirjoja tarvitse omistaa, vaan käytämme enemmän kirjaston palveluja hyväksemme. Nooh...

Olemme innostuneet vaimon kanssa ramppaamaan huutokaupoissa.
Se on ihan käsittämätöntä kuinka hyvää tavaraa sitä tuleekin huudettua, kun kerta halvalla saa. Olen huutanut mm.
-Vanhojen hautakivien muistokilpiä: 2€. Olin muuten ainoa huutaja.
-Vanhoja sukuvalokuva albumeja: 20€. Ne nyt on oikeasti hienoja ja mielenkiintoisia pläjäyksiä, jotka kertovat yllättävän paljon vieraista ihmisistä, ajoistaan ja siitä että mikä on ollut valokuvaamisen arvoista aikoinaan.
-Ihan tajuttoman rumia tauluja 2€ kpl, ihan vain sen vuoksi, että jos taulu puhuttelee sen verran että julkisessa tilaisuudessa purskahtaa huutonauruun, niin pakkohan se on saada. Varsinkin kun halvalla...
-Ipod touch 16Gigan muistilla 32€. Silläpä, kun aina vähän kuumottaa lykätä soundcheckissä kallis iluuri tiskiin kiinni. Jos sieltä kuitenkin sattuu tulemaan se fantomi jostain oikusta lävitte, niin se luuri on sitämyöten entinen. Ja taustamusatarkoituksiin, ei tarvi jättää sitä puheroa sinne tiskille.
Ja viimeisimpänä ehkä älyttömin ostos miesmuistiin:
-20kpl sateenvarjoja 5€. Eikä mitään kokoontaitettavia rimpuloita, vaan kunnon järeitä pelejä.
Ai miksikö? No kun se oli ajatuksena niin typerä sekä itseni että vaimoni mielestä, niin miksei?



Viime viikonloppuna oli talolla ihan mahtikekkerit: Valoa festivaalit. Setuppikin oli mainio. Perjantaina Iisa, SinCosTan ja Viron ihme: Odd Hugo. Lauantaina taas linjattomuudessaan nerokas: Kauko Röyhkä, Kakka-hätä 77 ja Dead Hawks.
Perjantaina kömpiessäni töihin, oli Jussi varotellut, että pitää tsekata kanava 22, kun siinä oli ilmennyt jotain epämääräistä rutinaa edellisenä iltana. No minähän tsekkasin, eikä siinä mitään vikaa ilmennyt. Noh sittenhän suuri sankarini, Jori Hulkkonen saapuu tsekkiin ja puolestaan hänen setuppinsa yksi sisääntulo rutisee omituisesti. Vaihdan diboxit ja lukilukit, mutta vika on joko talon pätsissä tai tiskissä. Pätsään uudestaan eripuolelle tiskiä ja taas toimii. Seuraava orkesteri tsekkiin ja huomaan, että nyt Hulkkosen yksi kanava välkkyy iloisesti tämän toisen bändin musan tahdissa, vaikkei mikään risteydykään keskenään missään vaiheessa. Luuritsekki kertoo ko. hässäkän vielä olevan loisteliaasti ruvella. Pelkään että kyseessä on arvon Midaksen kuolinkorinan ensitahdit. Vaan empiirisellä tutkinnalla ja harmailla aivosoluillani selvitin, että se onkin toinen monitorointiin käyttämistämme ja päätiskiin linkitetyistä crestin tiskeistä, kun on rampautunut.  Noh, perjantai meni asia tiedostaen pienellä taikomisella ja maagisilla eleillä ihan bueno. Mutta entäs sitten huominen, kun tiedossa oli vähän isompia kokoonpanoja ja vierailevaa etupäänseppää??!!??
Pientä puhelua, sekä internet-toimintaa ja Kollegani Jussi kaivaa esiin tiedon että Peve, tuo lahja Tampereen skenelle, on myymässä paria vastaavaa tiskiä ja pienen pienellä säädöllä saatiin korvaava tilalle heti seuraavaksi päiväksi. Aika nohevaa aamuyön toimintaa, etten sanoisi.

Kauko Röyhkällä on muuten ihan käsittämätön karisma. Mies ja kitara lavalla ja minä havahdun 45min. myöhemmin, kun ukko ilmoittaa vetävänsä viimeisen biisin, että mitä? Justhan se aloitti!
Knoppitietona vielä, että Kaukolla on mahdottoman pehmeät kädet.

tiistaina, helmikuuta 04, 2014

Meikäjätkä ja Jätkäjätkät

Olipas veikeää käydä pitkästä aikaa oikein keikkareissulla.

ätkäjätkien etupäänkilli oli estynyt muilta toimiltaan ja kyseli tuuraamaan. No mutta tottakai!
Bändi kun koostuu loistosakista ja tuottavat käsittämätömän toimivaa musiikkia, etenkin liveolosuhteissa, niin mitäpä sitä miettimään. Juna alle ja Helsinkiin, mistä yhytän Oopperalta keikkidösän ja nopeahkon roudingin kautta Kuopioon. Ja ei. Emme menneetkään Henkkaan. Menimme yläkertaansa, nimitäin syksyllä avattuun uuteen yökerho Tähteen. Siellähän Idän viikinki jo odottelikin valmiiksi kytkettyine lavasetuppeineen. Talon puolesta oli kiintoasennuksena Auraa, jonka sai soimaan ihan mukiinmenevästi, kun käytti M7:sta sekä graafisen, että parametrisen master-Eq:n. Se mikä mestassa taas ei ollut mukiinmenevää, oli salin valokattaus. Katossa tuikki isot kasat lediparreja, joissa oli joku musaohjausvälkyntä päällä heti aamusta, mikä meinasi aiheuttaa epileptisiä kohtauksia ihan ei-epilepsiaan taipuvillekin. Luonnollisesti talossa ei kukaan tiennyt ko. laittoiston päälle midis. Asiantilaan hyvin nopeasti tuskastuneena kipaisinkin henryspubin puolelle yytsimään, josko valotyttönsä- Hanna olis ollu vaivattavissa tutkimaan tilannetta ja siellähän se. Mutta ilmeisesti se valotiski oli jotenkin koodattu sellaseen moodiin, ettei siihen päässyt käsiksi. Oli muuten aika veikeän näköinen valoshow sittennii, kun samat lamput säksättivät illan alusta loppuun, armoa antamatta.
(Eero. Tää video on sulle. Tiedän että osaat arvostaa :)


Seuraavana päivänä lähdettiin leppoisissa merkeissä kurvailemaan kohti Lappeenrantaa. Ei ollut kiire mihinkään. Kuskimme Hesen kanssa ihmeteltiin sitä mielipuolta joka ihmisen vaivaa, kun hän istahtaa auton rattiin. Täysin päättömiä ohituksia ja täpäriä tilanteita talvisilla teillä. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun joku reikäpää livahtaa muutaman metrin marginaalilla bussimme ja vastaan tulevan rekan tms. välistä, vaarantaen hengen melko isolta ihmisryhmältä. Osalla oli vielä omakin perhe kyydissä.
Jos samoja ihmisiä pyytäisi ylittämään kerrostalon kattojen erottava metrin kuilu, niin itsesuojeluvaisto vetäis liinat kiinni.

Keikkapaikkana toimi Old Cock, niminen kompleksi, johon ei sinnekään ollut tullut aiemmin eksyttyä.
Roudaus tapahtui pitkiä, liukkaita ja jyrkkiä portaita alakertaan. Kimin Hammondit soundaa jumalaiselle, mutta helvetillistä niitä on roudata. Sitä kiroilun määrää, kun kuusi ihmistä ähkii kahvoissa kiinni.
Ennakkoon oli tiedossa, että paikanpäällä oli Mackien äänentoisto. Ja koska Mackie ei ole niitä kuuluisimpia PA-firmoja, niin yritin ravintoloitsijalta ja kalustotoimittajalta kiltisti anella, josko mestoille saatais joku ihan oikea nippu kommootteja. Mutta ei se sitten kuulemma mitenkään onnistunut. No kyllähän niillä sitten veti kun ihan pakko oli, mutta erinomaisen haikea pikku juttu oli sellainen, näissä ravintoloitsijan itsensä asentamissa kaiuttimissa, että diskanttipillejä ei oltu käännetty samalla kun skobet oli kattoon kyljelleen asennettu. Toisin sanoen ne avautuivat kiitettävästi katto/lattia akselilla, mutta sivusuunnassa eivät sitten nimeksikään. Jos jollain on vastaava joskus edessä, niin ottakaas akkuporakone ja ruuvaripäälajitelma mukaanne.
Toinen harmaita hiuksia nostattava hommeli oli A&H:n iLive T80-tiski. Pari kertaa olen ko. kapineella työskennellyt aiemminkin ja aina on mulahdellut sormi suuhun sen käyttölogiikan kanssa.
Muutenhan se on selkeä, mutta kun sen sendipaluudiudihässäkkä on suunniteltu ihan liian monipuoliseksi. Toisin sanoen, siinä voi tehdä yksinkertaiset asiat liian monella tavalla. Tämä ei varmaan ole ongelma, jos pöytää käyttää usein ja aktiivisesti, mutta kun sillä heittää satunnaisesti keikkaa, niin aivo ei vaan mulahda siihen logiikkaan. Onnistuin mm. tsekissä saamaan osan kaikupaluista lähettämään signaalin takaisin mulinekseille. No helvettihän sellaisesta aukeaa. Sitä sitten ratkottiin hyvän aikaa, ennen kuin tämä näennäisen yksinkertainen asia selvisi, mikä kertoo jotakin suunnittelun snadista sekavuudesta (tahi itseni).
Onneksi laitetoimittajan nuorimies oli skarppina ja vahti vieressä, kuin autokoulunopettaja inssiajossa.