maanantaina, toukokuuta 26, 2014

No mitä nyt taas?

Hengissä ollaan! Välillä ei vaan ehdi, toisinaan ei hotsita ja usein ei taas vaan saa aikaiseksi.
Mutta pikakelataas vaihteeksi, mitä sitten lapinreissun jälkeen on häppenöitynyt.

Tavastia tapahtui. Kyseessä oli perinteinen kahden keikan ilta, alkuillan junnukeikkoineen. Ja siitäkös Jazma tykkää. Antti oli meitä vastassa ja jotenkin normaaliakin paremmalla tuulella. Leppoisaa virittelyä ja tsekkailua. Olin mennyt hetkeä aikaisemmin ostamaan Espoolaiselta herätteenä uuden lonkkarin, kun halvalla sain, mutta sitä en kuitenkaan ehtinyt saamaan ko. reissulla haltuuni, yrityksistä huolimatta. Joten olin hämmentävästi stadin keväässä liikkeellä ihan jalkamiehenä!
Mutta eipä siinä. Keikat meni mitä mainioiten. Yöksi Helkaan, joka oli uudistanut kahvikoneensa. Nyt aamupalaltaan saa luokattoman kuran sijaan joko tummaa, tai vaaleaa hieman alle keskinkertaista litkua. Edistystä se on vähäinenkin edistys. Löytyi muuten se lapissa hukkuneena ollut muuntajakin. Se oli ihan vallan kiinni mun räkin pistokkeessa. Doh!

Seuraavana päivänä Seinäjoen rytmikorjaamolle, jossa ilmeisesti puhaltavat uudet taloushallinnolliset tuulet. Vai miten muuten on selitettävissä, että paikanpäältä soittaa hieman nolon oloinen teknikko, että monitorit pitäis vetää etupäästä, kun heillä ei enää ole monitoritiskiä. Moisen nyt ymmärtää jossain pikkumestassa, kuten Lahden Torvessa, tai Kuopion Henkassa, muttei niinku mitenkään tollasessa tuhannen ihmisen kapasiteetin omaavassa hallissa. Ensinnäkään niin kaukaa ei voi kommunikoida bändin kanssa suuntaan, eikä toiseen. Ei edes huitomalla, saatika verbaalisesti. Sitten toisaalta, jos lavalla tulee jokin hätä, niin bongaappa se kaukaisuudesta välittömästi, saatika lähde yleisön läpi korjaamaan. Noh soitto ohjelmatoimistolle, jotka ottivat yhteyttä etiäpäin ja heiluttelivat sopimuspapereita ja kas, meitä oli vastassa iloista yllätystä, niin siinä etupäässä, kuin lavapäässäkin.
Nyt täytyy painottaa, etten oikeesti tiedä, mitä siellä oikein säädetään? Mutta oli mitä oli, niin on aika typerää pihistää livemusamestassa siitä välttämättömästä esitystekniikasta.
Keikan jälkeen luonnollisesti piipahdus Momon baarissa, jossa juteltiin paikallisen lihaniskan kanssa pikaluistelusta (!?!!?)
Rytmikorjaamo
Seuraavana päivänä takaisin Tampesteriin ja illaksi Jou talolle vahtimaan junkkakemuja. Yleensä moisissa riittää, että lyö monitorit ja di-boxit lavalle ja avaa hanat. Noh mulla on sellanen fiksaatio, että menen kuitenkin aina vähän aiemmin laittaan kaikki kuntoon ja varmistamaan, että homma futaa.
Yleensä se on turhaa, muttei aina. Niinkuin nyt, kun ihmettelin PA:ta ponnistaessani, että miten on jotenkin epämääräinen botne? No olin joskus aikapäiviä sitten tarvinnut vaiheenkääntöpiuhan monitoreille ja lykännyt sen sitten kiireissäni jonnekin kaapin perälle jatkotoimenpiteitä varten. Noh sinnehän se unohtu ja tämä merkkaamaton piuha oli sitten eksynyt mystisesti yhden subin perään. Onneksi sen siitä bongasin, ennen kuin ihmeempää ehti alkaa. Toisin sanoen, mitään ei voi tehdä liian idioottivarmaksi. Kaikki, jopa omat hommat kannattaa tsekata vähän turhankin hyvin.

Ilta oli harvinaisen hiljainen. Syykin selvisi, kun törmäsin Fanniin baaritiskillä: Hän oli tullut tekemään tekniqueta tikkutehtaalle hallireiveihin ja kuulemma kaupunki oli muutenkin täynnä tapahtumaa. Rikun bileet on aina silleesti iisejä, että hän tietää mitä tekee ja illan vikaa DJ:tä ei ikinä tarvi kehottaa dikkiotsassa himmailemaan, vaan musa loppuu aina ajallaa, plus tietty se yks ylimääräinen anthem. Kotiinlähtötunnelmissa Fannifidacharlotta tulee vielä kysyyn, että lähdenkö messiin sinne tikkutehtaalle, siellä on kuulemma tulipalo! Väsymykseni karisi samoin tein, onhan Oulu geeneissäni; Jos jossain on tulipalo, sitä on mentävä katsomaan! Hieno oli savupatsas. Yhden bissen siinä kulutin rave-ihmisiä ja palomiehiä katsellessani ja tallustelin auringon noustessa pehkuihin.