lauantaina, maaliskuuta 23, 2013

Suomi tutuksi...

K uopijossa oli uusi keikkakokemus. Henkan sijaan soitimmekin paikallisen musiikkiopiston konserttisalissa, mikä osoittautui oikein mainioksi saliksi vaikkei kellään, edes paikallisilla tuntunut olevan aavistustakaan sen olemassaolosta. Eniveis, ihan kivasti sinne ihmisiä valui silti.
Tsekissä kävi heti hyvin savolaisittain: Kun menin lavalla hääräävältä setämieheltä kyselemään että missäs subbasprosessorit sijaitsevat, kun pitäisi päästä säätämään viiveitä. (En nimittäin tykkää sellasesta puolen sekunnin viipeestä alakommooteista.) Niin herrashenkilö näytti, että "Tässä nämä on, mutta en minä näistä kyllä mitään ymmärrä" tökkien samaan aikaan randomisti niitä samoja nappuloita, joista se ei ymmärtänyt mitään. No solmuunhan se systeemi siitä meni. Jätin herran konsultoimaan puhelimensa kanssa jotain osaavampaa ja pidin lounastauon.

Illalla kävimme vielä toki siellä Henkassakin. Asa masa oli näetsen keikalla, joten räppikeikan katteluksihan se meni. On se kova!

Seuraavana päivänä oli kotikenttä etu. Esiintymisarenana toimi nimittäin tampesterin yo talo.
No siellähän toimii tietty kaikki kovin mukavasti. Siihen nähden että oli tostai, oli populaa paikalla mukavasti ja herranen aika, miten intensiivisesti olivat mukana! Varsinkin vanhempi tuotanto upposi ihmisiin, kuin häkä.

Meno oli siis tasan päinvastainen kuin seuraavan illan keikalla Alavuksella.
Yleisömenestys se ei ollut ja ne harvatkin olivat kuin puupökkelöitä. Seisoivat ja mollottivat, kuin olisivat eksyneet väärälle keikalle. Isoimmat hitit nyt kirvoittivat edes jonkinmoista vaisuutta ilmoille, mutta muuten oli meno, kuin hautajaisissa. Vuoden vattafakein keikka keposeen.

Semmoistakin kivaa kävi homman päätteeksi, että kun teimme nopean purun ja paikalta poistumisen, niin enköhän minä, joka olin siis vastuussa idioottitsekistä, jättänyt reppuni mikserin alle jemmaan.
No eihän siellä ollut kuin parin tonnin edestä kamerakalustoa ja tietokonetta. Mahdottomalla munkilla kalustotoimitusyhtiön valomies sattui olemaan Tamperelainen, joka ystävällisesti jälkitoimitti reppuni kotiovelle asti. Cavapullon saadessaan väitti vielä ettei olisi tarvinnut, mutta todellakin oli!

Lauantaina oli vuorossa toinen neverbeen paikka, nimeltään kankaanpää. Voihan rähmä.
Tsekin jälkeen todettiin, että meillä on luppoaikaa ennen keikkaa tuommoiset kuusi tuntia. Mitä tehdä?
Kyselimme paikallisilta ja ainoa varteenotettava, tai itseasiassa ainoa keksintö oli mennä keilaamaan.
Kuulemma ihan lähellä oli kuntokeskus, jossa moinen aktiviteetti olisi mahdollista. No mehän lähdettiin rämpimään pakkaseen ohjeistuksin: "Tuota tietä nelisensataa metriä ja oikealle ja siitä vielä viisaataa metriä ja siinä. Mutta jos käännytte väärin niin varmasti eksytte." Jep jep. Puolen tunnin päästä me pyörittiin siinä keskellä metsää, mutta onneksi paikalle sattui pari hiihtäjää, jotka opastivat meidät kun-tou-tus keskukseen. Siellä oli vaivaisia mummoja ja pappoja hohtokeilaamassa täysin rinnoin kaikilla radoilla. Taksi!

Onneksi keskustasta löytyi silkalla moukantuurilla aivan loistava italialainen ravintola, jossa saimme kulumaan pari tuntia. Veikkaisin että se oli makuelämyksenä parempi, kuin se keikkapaikan tarjoama makkarakori. Ei voi tietää, kun en jälkimmäistä testannut. Myös biljardia pelasimme. Tai koitimme. Kasipallot oli kuulemma varastettu aikoja sitten ja muutkin pallot oli jotain jämäsatsia. 1.5€ peli.
Keikka meni melkein puoleenväliin ihan jeppis pohjalta, kunnes efektilaite rupesi kirkumaan hallitsemattomasti ja muutenkin soundi muuttui kovin ihmeelliseksi. Käännyin katsomaan laiteräkkiä, niin eiköhän siinä joku mimmi sohi randomilla jokaista ulottuvillaan olevaa nappulaa. Ihan saatanan hauska temppu! Vieläkin naurattaa. Siinä olis ollut pahimmassa tapauksessa kiva pikku kuulovaurio koko maksavalle yleisölle, jos olisi osunut siihen yhteen nappiin, johon ei jumalan armosta just sormi sattunut. Huh huh! Keikan jälkeen maailman nopein roudaus mitä kivasti tahditti dj, jonka äänentoisto oli suunnattu just siihen lavalle. Ja se dj, ottikin sitten kaiken irti siitä äänentoistostaan. Välipäivät menikin sitten jännätessä, että jääkö korvien soiminen pysyväksi olotilaksi.

Pahoittelen reportaashin kuvallisen materiaalin puutumista, sekä mahdollisia krijoitus erheitä, mutta meneillään on parin viikon lapinrundi, jonka ajattelin hoidella ipadin avustuksella ja vaikka tämä onkin kovin näppärän kokoinen, niin onhan tämä myös hieman kankeahko.

torstaina, maaliskuuta 14, 2013

Lilluen ja lätkytellen

Viikko sitten torjantaina ei ollut ongelmia maahurinoiden kanssa.

Olimme nimittäin sen verta kaukana mantereesta, ettei maalenkit paljon  kummitelleet.
Homman nimi oli lillunta uudella Viikkarilla. Tarkemmin sanottuna soitantaa Grazen lavalla.
Olihan siellä puitteet ihan kohillaan. Sali oli ihan demppi; kuin olisi studiossa miksaillut.
Tätä vielä korosti se, että runpali oli pleksin takana. Toisin sanoen toin akustiikan mukanani räkkikoossa. Tai siis iliven taskulaskinhan sen toimitti.
Eipä siinä. Soundi oli timmi ja pystyi vetämään yllättävän hiljaa. Pitkänjuoksunmittari ilmoitteli keikin jälkeen 95dB:stä.
Henksuflaballa tyhjennettiin vaimon kanssa täxfrii kosmetiikasta, punkusta ja laatuviskikin tarttui matkaan. Highland park on äänimiehen valinta!

Takaisin Turkkuseen ja välitön lähentyminen soittojuottola venuksen porttikongiin roudaaamaan.
Riku oli byggannut taas hyvän kuuloista settiä pystyyn. Sääli vaan että ravintolan sähköt ei olleet ihan yhtä hyvässä iskussa, kuin laivalla. No gatella ne hurinat on ennenkin korjattu. Bäkkäricateringkin saatiin hulppeat 15min ennen keikkaa. Leipä suussa lavalle.

Keikin jälkeen salamaroudaus ja yötä vasten Helsinkiin. Tiukan aikataulun määritti se, että meillä oli Tavastialla seuraavana päivänä tuplakeikka ja sitä myöten nosteltiinkin kamoja sisään jo kahden maissa päiväseltään. Jokke oli hommannut uudet rummut pötspötsien tilalle ja hymyhän siitä herkesi, kun kannuissa oli heti-valmiit soundit. Kanavat auki ja menox!
Molemmat keikat olivat parempia ja immeisille tuntui kelpaavan.

torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Meno on hurjaa

Reggae tohinat lähti taas käyntiin.

Nimittäin Jukka tuli Emmagaalasta Himoksen keikalle syli täynnä pokaalia.
Olipas siinä lystiä kyllikseen, kun sai miksailla syntymäpäivälahjaksi reggaeta pitkästä aikaa.
Tuvassa oli pipoa ja meno hurja.
Nykyaika on mahetsua, kun meikäläinen analogivermepyyntöineni olen enemmänkin poikkeus, kuin sääntö, niin laitetoimittajan tiski ja räkki olivat vieläkin viimekeikan säädöissä. Ja tuosta on aikaa jo melko monta kuukautta. Iisi oli siis tsekki. Ei tarvinnut juuri säätä, paitsi parin mikin kohdalla, kun on taas testissä uusia leluja.
JP&SEB
Muuten tämä viikko on mennyt vaihteeksi sairastellen. Ihme pöpöä on ollut kyllä tässä taajaan. Kaverin häätkin jäivät moisen takia välistä. Monenmoista flunssa, sekä vatsavirusta pn pukannut. Sais asettua jo pikkuhiljaa. Codin K/D pyörii siellä neljän paremmalla puolella ja netflix käy ylikierroksilla.

Nyt on kiire rakkauden laiva Gracelle. Yrittäkääpäs muuten löytää purtilon nettisivuilta keikkainfoja. huh!
Muutenkin tästä kuusta on tulossa ihan naurettava: 22 keikan putkea pukkaa. Kaiken maailman hiihtokeskukset kolutaan lävitte. Pitää panna sitä ennen lonkkari talvikuntoon, tähän tyyliin.

Yritän parhaani mukaan päivitellä tapahtumia tännekin.

perjantaina, maaliskuuta 01, 2013

Syntisen ihanata

Lehtikolumneja kierrättämässä. Part:zwr

Olen tässä kesänkynnyksen molemminpuolin suonut huomiota paheille sekä synneille ja tullut ateistiselta pohjalta siihen tulokseen, ettei lopultakaan ole olemassa muita perisyntejä kuin ahneus ja sen johdannaiset. Ahneus on siitä pahasta että vaikka olisi, niin ei osaa nauttia vähästä tai edes riittävästä määrästä kulloistakin nannaa. Toisin sanoen ei tyydy. Esimerkiksi alkoholi ja tupakkahan ovat pahinta mitä kansanterveysviranomaiset rasvan ohella tietävät. Minä taas väitän, ettei moisissa ole sinänsä mitään pahaa. Monet ovat vain unohtaneet, että näidenkin tuotteiden kohdalla on kyse nautintoaineista. Silloin tällöin rauhassa tupruteltu tupakki, tahi piipullinen on oivallisen nannaa ja palkitsevaa, jos moinen ylipäätään maistuu. Toisaalta räntäsateessa työpaikan sivuoven raosta pikapikaa kiskotut hermosavut ovat vain säälittävää, hyvän tavaran tuhlausta. Vähän kuin lämmittäisi kahvikupillisen mikrossa, kun ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä keittää uutta.
Alkomaholi on taas kohtuullisesti kulutettuna jopa terveellistä. Punaviinissä on jos jonkinnäköisiä hyvinvointia edistäviä ainesosia ja ihan puhdas viinakin panee kummasti veren kiertämään. Lisäksi pienessä nousuhumalassa maailma ja ihmiset vaikuttavat ihmeen ihanilta kaikki ja juttu lentää! Mutta kas, jos pienestä määrästä tulee kiva olo, niin loogisestihan sitä voisi olettaa että suuremmasta määrästä mulahtaisi ihan euforiaan. No harvoin mulahtaa.

Entä sitten mässäily! Mikä voikaan olla ihanampaa kuin saada eteensä kukkuralautasellisen hyvää ruokaa. No se, että sitä ruokaa on niin paljon, että riittää santsattavaksi asti. Siinä hommassa pitää vain olla nopea, ettei edellinen satsi ehdi laskeutua vatsaan asti. Muuten voipi olla, ettei maistukaan.

Esimerkkejä voisi luetella vaikka ja kuinka. Sama kohtuullisuuden kaava tuntuu toimivan lähes kaikkeen, liikenteessä hurjastelusta kolikkoautomaatteihin. Seksistä työntekoon tai laskuvarjohyppelehtimiseen. Märkätilarakentamisesta puhumattakaan!
Jos on liian kivaa niin kannattaa pidättäytyä hetkeksi, muuten toleranssi kasvaa ja hommasta menee maku. Kohta mikään ei tunnu miltään eikä mielihyvää löydy millään. Ihan perus ajatusharhahommeleita. Kyllä me ihmiset ollaan sitten vekkulia sakkia mielihyväreseptoreinemme.

Mitenkä sitä sitten pitäisi olla, että hyvä olisi? Hedonismissa ei ole mitään vikaa. Kyllä sitä saa ja pitää nauttia elämästä, kunhan se ei tapahdu muiden kustannuksella. Kokeilkaapa ”vähemmän on enemmän” kikkaa:
Syökää pienempiä annoksia, mutta monipuolisemmin ja useammin. Ajatelkaas nyt: jos syöminen on mukavaa, niin miksei tekisi sitä mahdollisimman usein, mutta kohtuullisessa määrin?!
Polttakaa myös tupakkia, jos niikseen, mutta vain nauttiaksenne siitä. Juokaa toki, mutta kohtuudella. Jauhakaa omat kahvipapunne ja keittäkää kunnon sumpit. Siinä ajassa kun täyttelette kahvinkeittimiänne monta kertaa päivässä, keittää pari ihan eri kaliberin makunautintoa. Eikä se hintakaan nouse siitä, että korvaa määrän laadulla. Kyllä te osaatte, isot ihmiset. 
Varatkaa aikaa arvostaa ja nauttia paheistanne ja muistakaa samalla hemmotella muitakin. Jaettu ilo...!
Bubbling!