torstaina, joulukuuta 29, 2016

Äänenlaatua tökkimässä

Hehei, kaikki hifi-immeiset!

Kuulun internetissä sellaiseen sadomasokismin rajalla tasapainoilevaan ryhmään, joka on keskittynyt hifiin ja sen harrastamiseen. Siellä on kuulkaas ihmisiä moneen junaan. Osa ihan oikeasti kuulee eroja demagnetisoiduissa CD-levyissä ja pitävät piuhojen sisäänajolaitteita harvinaisen valideina kapistuksina,
Mutta on siellä paljon ns. tolokun ihmisiäkin, joiden kanssa voi puhua niin auditiivisesta psykologiasta, akustoinnista, kuin levysoittimien äänirasioistakin. (Ja siitä, että ne kaiuttimet kannattais ottaa sieltä huoneen nurkista pois!)
Kuulun myös pariin kielioppiryhmään (Vaikkei aina uskoisi) ja nämä sotivat toisiaan vastaan vahvasti.
Olen löytänyt erittäin vahvan korrelaation sen suhteen, että mitä isommista subbareista puhutaan, sen vähemmän yhdyssanat, kielioppi ja välimerkit merkitsevät. Basso ja pilkut eivät selvästikään mahdu samaan lauseeseen.


Tuossa aiemmin palstalla oli erinomaisen polveileva topiikki eri suoratoistopalvelujen äänellisistä eroista ja keinoista, joilla niistä saisi parhaat puolet esiin. (Esim. Spotifyssä, paras laatu käyttöön, volumetasoitukset ja crosfadet, sekä ekvalisoinnit poikkeen.) Erinomaisen asiallisen keskustelun ohella, se tietysti sisälsi someuskottavaa räyhäntää, pohjalta: ”Spottari on perseest... ämppärit on saatanast Tidal o vitu hyvä...muttei ni hyvä ku 198Khz 32 bittine liuku luku ditheröinti striimi monsterin usbi kaape-leilla ja Pono on ainoo oik…” Hetkinen Ponoa ei taidettu edes käsitellä sitten viimenäkemän! Enihow, päätin huutelun sijasta panna tiskiin kiistatonta faktaa ja antaa itsekunkin todeta ihan rauhassa, valitsemillaan laitteistoillaan, yksin tai seurassa, selvinpäin, tai juomapelinä, että kuuleeko niitä eroja. Ja jos kuulee, niin mitä eroja sitä kuulee. 

Suosittelen kuuntelemaan ihan niin, että arvottaa failit paremmuusjärjestykseen.Jos oikein rohkealta tuntuu, niin voi yrittää bongata oikean formaatinkin! 
Panen joskus viikon perästä joutessani oikeat vastaukset kommenttikenttään.
Ja voinpa panna lisämateriaalitkin jakoon, jossa vertaillaan pakattujen ja alkuperäisen failin erotusta. Se se onkin kuulkaas jännää se!
Linkin takana on lataustiedosto (zip), jonka lataamalla pääsee tiedostoihin käsiksi. Sieltä löytyy myös homman kuvaus, joka menee näin:
Ohessa on kuusi kappaletta, vajaan kolmen minutin ääniesimerkkiä nousevalta nuorisolaisorkesterilta, nimeltään Toto. Kappaleen nimi on  I Will Remember ja albuminsa Tambu.
Biisi ei ole tässä kokonaisuudessaan, koska tarkoitus ei ole jakaa piraattimusaa, vaan käyttää oheista hyväksi havaittua hifistelybiisiä todentamaan jotakin.

Ääniesimerkit A-F ovat satunnaisessa järjestyksessä sisältäen seuravia versioita ko. kappaleesta:
320-MP3, Apple Lossless, Spotify-(High Quality), Tidal-(Hifi), 320-AAC, sekä tietenkin alkuperäinen 44.1/16bit-wav

Kaikki näytteet on konvertoitu 44.1/16 WAV tiedostoiksi.

Kaikki käytetyt konversiot on tehty ammattimaisen masteroijan toimesta. Ja tasoerot on matsattu desibelin murto-osan tarkkuudella. Myös dynamiikan on näytteissä todennettu olevan desibelin murto-osien tarkkuudella erittäin lähellä toisiaan (LUFS)


Pitäkääpä hauskaa. Toivottavasti saatte tästä jotain irti, muodossa tai toisessa!

Näyttökuva 2016-12-29 kello 23.49.24


Asiasta toiseen, tai no hifin parissa pysytään tukevasti: Kävin tuossa katselemassa lähikauppiaallani, että mitä uutta kuuluu kuulokerintamalla. Korviini nimittäin kantautui huhu, että uudet Audezen luurit olisivat vähän niinkuin älyttömän hyvät. No sietää ollakin, kun niillä on hintaakin sen neljä tonnia. No kauppiaalla ei ollutkaan niitä hyllyssä, mutta pari mallinumeroa vanhemmat LCD-2:t löytyivät. Kuulostelin niitä puolisen tuntia ihan rauhallaan ja olihan ne nyt ihan helvetin hyvän kuuloiset ja tasapainoiset toistimet. Hintaa tiedustellessani, ruopesi mietityttämään: 1300€. Noi mun suljetut Nad viso HP-50 luurini nimittäin vetivät vertoja. Audezet olivat kyllä paremmat, en sitä väitä. Mutta että olivatko ne 1300€:n edestä paremmat? Semminkin kun mun hyvin palvelleet Gradon avonaiset referenssiluurini, saivat uuden elämän, kun törmäsin erinomaiseen kuuloke-Eq softaan, joka oikeasti toimii, on helppokäyttöinen ja vieläpä halpa. Kandee tsekata TB morphit.

15780946_1569313049756965_5521523159916160020_n
Samalla kun siellä olin, niin pyysin ottaa tyypit kuunteluhuoneessa seisoneesta Magnepan parista. Pienet ja sirot paneelikaiuttimet ja herranen aika, mikä äänikuva! Kaiuttimet hävisivät johonkin ja jättivät vain bändin siihen eteen kolaamaan. Jos pitäis valita, millä kuuntelisin akustista jazzia kotisohvallani, niin valinta olis erinomaisen helppo. Sitten taas toisaalta, noissa oli mun makuuni vähän liian kireä yläkeskiäänialue eivätkä ne kestäneet äänenpainetta sitten yhtään ja tykkään kuunnella tuota musiikkia aika monipuolisesti. 
Mutta juu, taikuutta lähenteli noitten ilmavuus.

Valittelin tehonkeston puutetta ja sitä käkättävää kekkaria ja myyjä intoutui esittelemään Ruotsalaisia Marten Milesejä. Accutonin keraamisilla elementeillä varusteltuja kailottimia. Kas kun moinen on ihan pirun jäykkä, mutta kevyt elementtimateriaali, (toisaalta myös ihan helvetin kallis toteuttaa), niin pitäis liikahtaa se äänikin pirun tarkasti ja nopeasti. Ja liikahtihan se. Äänikuva ja ilmavuus oli samaa tasoa Magnepanien kanssa, eikä tehonkestossakaan ollut valittamista, mutta taas se yläkeskiääni käkätti. Joku jakotaajuushommeli tms. Lisäksi soundi ei oikein pysynyt kasassa, kun lähti vähänkään päätään siirtelemään, mikä kieli vaiheongelmista. Luulis että kymppitonnin kailotin alkais oleen jo lähempänä täydellistä, mutta sori vaan taas; Ei löytynyt vieläkään amphionien kaatajaa. Ei sillä että etsisinkään, mutta kivahan se on välillä potkia renkaita.

tiistaina, joulukuuta 13, 2016

Vuodenrippeitä

Se on niinkuin lusittu tämän vuoden keikat, paria hassua lukuunottamatta, joten lienee aika päivittää loppuvuoden kuulumisia ajan tasalle.

Viimekuun puolessa välissä oli pitkästä aikaa niin herkullinen tilanne, että mun piti kaivaa bassoni ja analogisynahkoni naftaliinista ja käydä vähän soittohommissa. Kyseessä oli se isäni muistokonserttisarjan päätöskonsertti, josta on ollut taannoin puhetta täälläkin.
Hitto että oli mahtavaa päästä taas huipputyyppien kanssa lavalle. Osa soittajista oli mulle ennestään ihan uusia tuttavuuksia, mutta mikäpä sen nopeampi tapa tutustua, kuin mennä kylmiltään yleisön eteen ja ruveta kolaamaan?

Koko konserttisarja päätyi vielä nauhalle, jonka jo ehdin jo miksaamaan ja masteroimaankin. Se odottais nyt tuossa julkaisua. Tollasta matskun ja kokoonpanojen kirjoa ei ole missään! Lisäksi nauhoitus onnistui aivan erinomaisesti. Siitä suurkiitos Malmitalon Äänimestarille, Juutis Samille!
Isäkeikka

Se oli varsin elähdyttävää se. Seuraavana päivänä olikin energiaa repiä keikkaa oikein kunnolla.
Tuossa taannoin katselimme Kimmon kanssa ko. päivän aikatauluja, mi ohjelmatoimisto oli meille järjestänyt ja oltiin siinä sitten tovi Moilasen Hoona, että eihän tämä nyt vaan fyysisesti onnistu.
Piti näetsen olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Meillä oli nimittäin alkuillan keikka Lahden messuhallissa, josta samointein piti paukata Kalastajatorpalle, Helsinkiin yksityistilaisuuteen. Ja kun meinaan että samointein, niin se oli just niin. Auto olisi tankattava etukäteen ja rengasrikkoihin ei olisi varaa.
Ja soundcheckit oli tietty päällekäin ja ja...
No onhan meitä kaksi äänihanua, niin jakaannuttiin sitten siten, että Kimmo meni Lahteen kasaamaan ja mä menin Stadiin. Onneksi noilla ammattimuusikoilla on aina sen verran ylimääräistä soitinta nurkissa, niin voitiin jakaa tuota backlinea kahteen paikkaan.
Ja kun molemmissa päädyissä oli erinomaisen mahtavaa tekniikan ammattilaista vastassa, niin mikäs siinä.

Lahden halli kuulosti ihan hallilta. Hitaammissa biiseissä se kuulosti paikoin jopa musiikilta. Basari soi valehtelematta jotain 5sek. joka iskulla. Keikan jälkeen lausuin pienenpienen rukouksen Apiksen miksaajan puolesta, riivin apuna lavan tyhjäksi maailman nopeiten ja hyppäsin bändin pakuun, jolla syöksyttiin samoin tein Helsingin päähän.
Lahti

Torpalla oltiinkin perillä ruhtinaalliset 15min. ennen keikan alkua. Siinä etsittiin vähän vielä hukkunutta haitaria, Kimmo viritteli vähän kitaroita ja kanavaa auki ajallaan. Ihan siitäkin keikka tuli.

Kalastajantorppa

Viikolla oli kivasti taas studiohommia ja perjantaina jälleen keikalle. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä kovin kauas, kun meillä oli pikkujoulukeikkaa Vanajanlinnassa. Portinpieleen jäi väliä pitkälti kolmatta senttiä, kun Tero peruutteli Paavimme portista sisään.
Hitto miten hieno paikka on tuo "Vanis". Ja mukavaa henkilöstöä.
Sali oli nätti ja keikka ihan mukiinmenevä. Joku tyyppi siellä meinas ruveta tötöilemään agressiivisesti, mutta mä tuijotin sen hiljaiseksi. Pikkujoulukausi on kyllä yhtä katharsiksen kulta-aikaa. Mutta pliis, voisko sen dokaamisen lopettaa siinä vaiheessa, kun hauskanpito muuttuu egon paisuttua liian suureksi, ja homma menee kiukun puolelle?
Karavaani Vanaja2
Keuruulla on sellainen hotla kuin Keuruuselkä. Sen yhteydessä on tosi vekkulin mallinen ruokasali, jonka yhteen "nurkkaan" on rakennettu hieman liian pieni lava, jota on sitten jatkettu ns. pysyvillä väliaikaisratkaisuilla, eli pultattu vanerilevyjä podestojen päälle, silleen että varmasti on ihan pirun ruma. Olin kuullut huhuja, että tila on vaikea. No olihan siinä haasteita sijoittaa PA, mutta kun sen sai kohilleen, niin toi mesta soi yllättävän hyvältä. Paljon puurimaa ja parrua, sojottamassa vähän jokaiseen suuntaan, niin sehän toimii mainiona diffusorina.
Karavaani Keuruu


Semmonen vekkuli häppeninki oli käyny mestassa bändille viimekerralla, että kesken keikan meni koko pitäjästä sähköt. No tupa oli ihan täynnä, niin minkäs teet: Orkka nousi eturiviin keisien päälle ja soittivat keikan loppuun pimeässä ja akustisesti. Kuulemma Tuurella lähti aika hyvin ääni, kun piti vähän niinku kuulua takariviinkin, mutta sitä keikkaa muistellaan kylillä vieläkin, että "hieno oli!"

No vuosipäivän kunniaksi, me vedettiin kesken keikan ns. liinat kiinni ja pojat vetivät yhden biisin pimeässä ja täysin akustisesti. Jengi meni ihan pähkinöiksi! Homma toimii, kun panee toimimaan.

Karavaani Vanaja

Vähän oli epämääräinen huoneus osunu arvassa meikäläisen kohdalle, kun aamuroudauksessa, ei tuo henki oikein meinannut kulkea. Onneksi meillä on tekniikassa tuo yks astmaatikko, niin se lainas mulle piippuaan ja taas jaksoivat keuhkorakkulat käsitellä happimolekyylejä.


Olen tuossa jo tovin kaivannut keittiöön uusia kailottimia. Siellä on ollut oikein mainiot, tosi kummalliset seisariviritelmät, joissa on elementtejä vähän joka toisella kyljellä ja jotka ovat palvelleet erinomaisesti, mutta mä olen haikaillut jotain modernimpaa ja hifimpää ja vaimo puolestaan jotain sirompaa ratkaisua.
Vinska

No minähän löysin netistä sellaiset legendaariset suomalaiskailottimet, kuin Gradient 1.2.
Olen aina tykännyt niitten eriskummallisesta estetiikasta. Kauhea tinkaaminen päälle ja löydettiin myyjän kanssa yhteinen sävel. Siitä sitten polleana vaimolle viestiä, että tämmöset olis tulossa nyt sittennii, niin vastapalloon tuli aika nopeasti että: "Olen pahoillani rakkaani, mutta noi on ihan helvetin rumat." No meidän parisuhde kun perustuu molemminpuoliseen huomioon ottamiseen, niin skippasin ne sitten. Eikä itseasiassa jäänyt pahasti harmittamaan. Seuraavana päivänä Tori auki ja siellähän joku Tamperelainen juippi kauppasi priimakuntoisia Minipodeja ihan pilkkahintaan. Neljäsosalla uusien hinnasta ja kotiinkuljetettuna!
Kyseessähän on jo 90 luvulta asti tuotannossa oleva kaiutin, jota ovat valmistaneet useat eri valmistajat: mm. Blueroom, B&W,  Scandyna ja jota on ollut suunnittelemassa mm. Laurence Dickie, jonka käsialaa ovat mm. B&W:n nautilukset.
Kyllä nyt on nättiä.
Minipod

Niin ja kun on noin nätit kaiuttimet, niin pitäähän niille olla nätit piuhatkin. Saanko esitellä
Jazmanaut tuoteperheen kuopus

No-nonsense -kaiutinpiuhat. 

Suunnittelufilosofia johdinten takana: 

-Laatumateriaalit, joista eliminoitu jo suunnitteluvaiheessa esoterinen anomalia ja mahdollisimman kaikenkattavasti negatiivisten tasojen värähtelyt. 
-Laboratorioluokan liittimet. 
-Jämäkkä "buutsinkestävä" materiaali, joka ei mene "sykkyrälle". 
-Korkea kotimaisuusaste. 

Teknistä speksiä: 

-Maailman ainoa piuha, jossa on negatiivinen hellasärö. 
Eron kilpaileviin tuotteisiin aistii paritaloudessa välittömästi. Ominaisuus on rakennettu pieteetillä sukupuoliriippumattomaksi. 
(Vaikutus kotitalousriippuvainen. 0-100%[Keskiarvo täydet 50%]) 

Subjektiivissa kuuntelukokeissa tuotteen on todettu olevan mm.: 

-Huomattavasti parempi erittäin hyvin sisäänajettuun peruskaiutinpiuhaan verrattuna. 
(No-Nonsense on heti valmis, ilman sisäänajoaikaa.) 
-Vetää vertoja jopa yli kymmenen kertaa kalliimpiin kilpailijoihinsa nähden. 

Pinnoitukseen löytyy runsaasti värivaihtoehtoja, kaikkiin sisustustyyleihin. 

Johdinmateriaalin tehonkesto on mitoitettu toimimaan yhtäläisesti niin herkkien putkivahvistinten, kuin järeämpien high-end päätteittenkin kanssa. (Tällä kaapelilla voisi ajaa turvallisesti, vaikka hehkulamppupatteristoa!!!) 
- Tuotteessa käytetään CE ja TUKES (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) hyväksyttyä kaapelia.
Piuha




torstaina, joulukuuta 08, 2016

Pari sanaa taajuusbalanssista.

Olen tässä viimevuoden aikana päässyt kuulemaan erinäisissä tilaisuuksissa moniaita nuorisolaismusiikkiorkestereita.


Pahoitteluni nyt kovasti jos kuulostan "kävyltä",  "gubelta", tai peräti nukahtaneelta "pahvilta"mutta eräs vinkeä asia on pistänyt joidenkin näiden nuorempien ns. diginatiivimiksaajien kohdalla korvaan:
En ole varma, että onko se trendi, vai olenko vain osunut erikoiskeikoille, mutta semmoinen pheelis on jäänyt itselle, että jotkut miksaajat pyrkivät soundimaailmassa mahdollisimman "flättiin" soundivasteeseen.
Meinaan tällä sitä, että botne menee kyllä komeasti alas asti, mutta on joko ponneton, tai sitten se subiosasto vedetään överiksi Ja diskantin kihinä ottaa vanhalla korvaan, vaikkei pitäisi. (vanha kunnon hymynaama eq).
Jos se ottaa mulla korvaan, niin mitä se tekee 16v priimakorvaiselle? Vai onks se kihinä oikeesti vaan se juttu ja mä en vaan tajua?
Niin ja mä en siis dissaa tässä kenenkään soundi-ihanteita. Mua vaan kiinnostaa. Olis kamalan kiva joskus jutella miksaavan nuorison kanssa niitten väistämättä tuoreemmista näkemyksistä. Tulkaapa joskus nykimään hihasta. (Apina ei tunne ketään...)
JP himos
Mun teoriani mukaan kyseessä voi olla semmoinen homma, että käsitteet: viritys-soundi ja ajosoundi, on jääneet vähän ehkä sisäistämättä. Kas kun järjestelmäinsinööri vetäisee äänentoistolaitteiston taajuusvasteen mahdollisimman  tasaiseksi, jotta meillä miksaajilla olis jokin referenssilähtökohta, josta ruvetaan rakentamaan sitä bändisoundia. Toisin sanoen maalauspohjan pohjavärin tulee olla tasaisen valkoinen, jotta omat värimme ja pensselin jälkemme erottuisivat siinä puhtaina. (Reggaehommissa tosin pyysin tinttaamaan yleensä subia pari debbaa enemmän. Kilpeläisessä vastaavasti vähemmän.)

Mutta sitten kun siihen pohjan päälle rakennetaan omaa taidettamme, niin se tasaisella taajuusvasteella soiva bändi ei olekaan kovin mukava korvalle. Tasapainoiselle bändisoundille optimaallisempi onkin suora, joka on botnestaan noin 10dB lujemmalla kuin yläpää. kurvan jyrkkyyttä voipi sitten mieltymysten ja musatyylin mukaan justeerata haluamakseen.

Kandee sisäistää käsite "Equal loudnes level"
Netistä kyllä löytyy pienellä penkomisella rutkasti minua fiksumpien ihmisten kirjoittamia artikkeleita siitä, miten jännä vekotin korva on aistimaan äänenpaineita, eri taajuuksilla.
Equal-loudness contours from ISO 226:2003 shown with original ISO standard.
By Lindosland - http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Lindos1.svg, Public Domain, Link

Helpoin tapa saavuttaa hyvä soundi, on panna se kuulostamaan hyvältä, eikä suinkaan näyttämään hyvältä. Se analysaattorisofta on näppärä apuväline silloin, kun tupa biomassan sisäänsaapumisen jälkeen rupeaa vaikka komottaan jollain taajuudella. Silloin analysaattorista näkee sen ongelmataajuuden aika nopeasti. En mä oikein muuten moisille käyttöä ole miksaajan ominaisuudessa löytänyt.

Kuustock