tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Rock on...

Menin juuri säästämään tee-se-itse mentaliteetilla sievoisesti hyykyä.
Varsin asiallisesti viisivuotta palvelleesta iPod ministä hyytyi nimittäin akku ja uusi kapinehan maksaisi sen puolentoistasataa. Olin jo kovasti tuumailemassa, minkä mallin ostaisin. Pirun pieniäkin ovat nuo nykyversiot, mutta toisaalta olen ollut varsin tyytis vanhaankin, eikä sekään nyt varsinaisesti mitenkään iso ole sekään. Sittenhän mä hokasin, että syteen tai saveen: Selailin hetken nettipuljuja ja hyväksi havaitusta idän kaupastahan löytyikin oiva vaihdokki alle kuuden dollarin. Puljussa kun on vielä ilmaiset postikulut, niin ei uhkaa konkurssi ei! Viikon perästä tupsahti luukku ja eiku netistä ohjeita lunttaamaan. Koskapa en ole kranttu ja kone on jo valmiiksi maailmaa nähnyt, ei mun tarvinnut edes peljätä naarmuuttavani vehjestä. Tätä myöten kone oli purettuna ja jälleen kuorissaan alta kymmenen minutin.
Kelailinkin ostaa huutonetistä hyytyneitä ipodeja, fiksailla moiset ja lähettää Afrikan nälkäänäkeville, mutta voisivat ottaa sen vittuiluna. Onneksi on parempiakin keinoja.


torstaina, syyskuuta 23, 2010

Hyvyydestä parhauteen

Tässä taannoin rakkaat studiokuulokkeeni tulivat tiensä päähän.
Kymmenen vuotta puuhailin Grado SR60 kuulottimilla ja tykkäsin joka hetkestä. Ei satasella ruukaa saada moista laatua. Noh oli aika ostaa uudet ja Kruunuradioonhan tieni luonnollisesti kävi, he kun moisia kauppaavat. Vielä kun luin sivuiltaan, että astetta parempi malli on alennuksessa, niin mikä jottei. Ei haittaa jos hyvä muuttuu paremmaksi. Kuuntelin kaupassa huvikseni vielä muitakin sarjan malleja ja olihan niissä hienoisia eroja, mutta budjettiakin olisi pitänyt multiploida. Enpä viittinyt moiseen.
Noh eniveis diggailin uusista luureistani valtavasti, mutta jotain outoa keskialueissa oli. Joku ihme piikki kahdessa kilossa? Ajattelin, että eiköhän se siitä kunhan ajan luurit sisään ajan kanssa, mutta viikon päästä, kun soundi oli asettunut, piikki vain jatkoi piinaamistaan.

Nyt täytyy sen verran täsmentää, että korostus oli melkolailla hienovarainen, mutta mulla on paha ammatillinen sairaus, jonka oireita on mm. kiinnittää taajuuksiin keskivertoa enemmän huomiota.
Eniveis. Päädyin siihen tulokseen, että koskapa Gradon insinöörit olivat sitten viimenäkemän muokanneet luurien kuppeja silleesti, että kuulemma bassoresonanssit oli saatu vielä entistäkin parempaan kuntoon, mutta kas samalla he saivat aikaan resonanssin sinne kahteen tuhanteen hertsiin.

Kirjoitin tehtaallekin, ja aikoivat tutkia asiaa. Joka tapauksessa, moinen piikitys oli mielestäni sietämätöntä ja käpsyttelinkin takaisin kauppaan, jossa selitin tilanteeni ja myyjä ei jostain syystä pitänytkään minua ihan hulluna. Sanoi toki että olen kyllä ensimmäinen, joka asiasta huomauttaa.
Kävin liikkeessä uudestaan läpi sarjan kaiken näköisiä malleja ja kyllä, siellä se piikki luurasi kaikissa saman koteloinnin omaavissa yksilöissä. Ei voi mitään, ei voi vetää. Viimeisenä oljenkortena kysäisin vielä, että eihän heillä sattuisi mistään löytyä vielä paria vanhan mallisella kotelolla ja pienen penkomisen jälkeen tadaa!!! Ainut vaan, että malli oli kertaluokkaa hifimpi ja sitämyöten hintakin kaksinkertaistui. Valitin asiain tolaa, mutta myyjä totesikin että "Ans kun mää vähän räknään." Hetken laskukonettaan naputettua hän tuumasi, että jos annan kuusikymppiä väliä, niin vaihdetaan nämä SR-80:t SR-125 malleihin. Se oli se semmoinen "tarjous josta ei voi kieltäytyä".
Vielä menin tinkaamaan Gradon plugiadapterin kaupanpäälle, joka olisi sekin erikseen kustantanut parikymppiä.  Jotta sellaista palvelua!

Nyt olen erittäin iloinen ja super tyytis. Nämä ovat nimittäin parhaat luurit, mitä olen koskaan kuullut. Ihan käsittämätön erottelukyky ja mielettömän tasapainoinen soundi. Lisäksi nämä ovat todella rasittamattoman tuntuiset päässä. Ainoa huono puoli on se että paskasti miksattu musiikki kuulostaa melkolailla sietämättömältä, mutta mä voin elää sen asian kanssa!

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Synnillistä

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 12.

Olen tässä kynnyksen molemmin puolin suonut huomiota paheille sekä synneille ja tullut ateistiselta pohjalta siihen tulokseen, ettei lopultakaan ole olemassa muita perisyntejä kuin ahneus. Ahneus on siitä pahasta että vaikka olisi, niin ei osaa nauttia vähästä tai edes riittävästä määrästä kulloistakin nannaa. Toisin sanoen ei tyydy. Esimerkiksi alkoholi ja tupakkahan ovat pahinta mitä kansanterveysviranomaiset rasvan ohella tietävät. Minä taas väitän, ettei moisissa ole sinänsä mitään pahaa. Monet ovat vain unohtaneet, että näidenkin tuotteiden kohdalla on kyse nautintoaineista. Silloin tällöin rauhassa tupruteltu tupakki, tahi piipullinen on oivallisen nannaa ja palkitsevaa, jos moinen ylipäätään maistuu. Toisaalta räntäsateessa työpaikan sivuoven raosta pikapikaa kiskotut hermosavut ovat vain säälittävää, hyvän tavaran tuhlausta. Vähän kuin lämmittäisi kahvikupillisen mikrossa, kun ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä keittää uutta.

Alkomaholi on taas kohtuullisesti kulutettuna jopa terveellistä. Punaviinissä on jos jonkinnäköisiä hyvinvointia edistäviä ainesosia ja ihan puhdas viinakin panee kummasti veren kiertämään. Lisäksi pienessä nousuhumalassa maailma ja ihmiset vaikuttavat ihmeen ihanilta kaikki ja juttu lentää! Mutta kas, jos pienestä määrästä tulee kiva olo, niin loogisestihan sitä voisi olettaa että suuremmasta määrästä mulahtaisi ihan euforiaan. No harvoin mulahtaa.

Entä sitten mässäily! Mikä voikaan olla ihanampaa kuin saada eteensä kukkuralautasellisen hyvää ruokaa. No se, että sitä ruokaa on niin paljon, että riittää santsattavaksi asti. Siinä hommassa pitää vain olla nopea, ettei edellinen satsi ehdi laskeutua vatsaan asti. Muuten voipi olla, ettei maistukaan.

Esimerkkejä voisi luetella vaikka ja kuinka, koskapa sama kohtuullisuuden kaava tuntuu toimivan lähes kaikkeen. Liikenteessä hurjastelusta kolikkoautomaatteihin. Seksistä työntekoon tai laskuvarjohyppelehtimiseen.

Jos on liian kivaa niin kannattaa pidättäytyä hetkeksi, muuten toleranssi kasvaa ja hommasta menee maku. Kohta mikään ei tunnu miltään eikä mielihyvää löydy millään. Ihan perus ajatusharhahommeleita. Kyllä me ihmiset ollaan sitten vekkulia sakkia mielihyväreseptoreinemme.

Mikä sitten avuksi? Hedonismissa ei ole mitään vikaa. Kyllä sitä saa ja pitää nauttia elämästä, kunhan se ei tapahdu muiden kustannuksella. Kokeilkaapa ”vähemmän on enemmän” kikkaa.

Syökää pienempiä annoksia, mutta monipuolisemmin ja useammin. Ajatelkaas nyt: jos syöminen on mukavaa, niin miksei tekisi sitä mahdollisimman usein, mutta kohtuullisessa määrin?!

Polttakaa myös tupakkia, jos niikseen, mutta vain nauttiaksenne siitä. Juokaa toki, mutta kohtuudella. Jauhakaa omat kahvipapunne ja keittäkää kunnon sumpit. Siinä ajassa kun täyttelette kahvinkeittimiänne monta kertaa päivässä, keittää pari ihan eri kaliiperin makunautintoa. Eikä se hintakaan nouse siitä, että korvaa määrän laadulla. Kyllä te osaatte, isot ihmiset. Varatkaa aikaa arvostaa ja nauttia paheistanne!


Stokis 2

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Joutalosta lutakkoon

Matka kävi perjantaina Berliinistä takaisin kotimaan kamaralle niin hyvissä ajoin, että ehdin jopa käydä kotona suihkussa ja napata puhtaat vaihtovaatteet repun pohjalle, ennen kuin matka jatkui kaapelille.

Kaapelilta pakkauduimme Jukka Pojan ja bändinpoikain kera Handen kyytiin, joka luotsasi meidät Tampereelle. Sen illan keikkapaikka oli YO-talo, johon astuttuani koin järkytyksen. Hei, enhän mä olekaan käynyt täällä ennen!?! On kuitenkin tullut tampesterissa keikkailtua noin gaziljoona kertaa, mutta tää on jotenkin kiertynyt ohi.
Tsekissä oli pari ihme hässäkkää, kun tuli ilmoitus, että master Eq oli kaputt. Onneksi pino oli ihan jeppis vireessä. Paitti se botnen puutostila siinä salin keskellä. Loput sitten kompensoitiin kanavissa. Toinen hirvitystä herättävä homma tuli, kun löin delaylaitteeni pöytään kiinni, niin se piti vain rätinää ja kohinaa. Piuhanvaihtokaan ei auttanut, eikä se, että auxlähdön vaihtoi kasista seiskaan. Noh Rumpalinerohan hoksas ehdottaa että tastataanko huvikseen sitä ko. kitarapedaalia vallan skittan ja skoben välissä ja avot, sehän futas niinkuin pitikin. Löin sen sitten tiskin ykkösauxiin, joka nyt ainakin toimi talon delayn kanssa ja kas! Vika olikin tiskin kahdessa viimeisessä auxissa, eikä laitteessa/lentoyhtiössä jonka ruumassa se oli matkustanut. Huokaisin helpotuksesta.

Noh lopputsekki meni mainiosti ja kateltiin siinä, kun jonoa muodostui kivasti. Lopulta paikka oli myyty loppuun, joten ajateltiin vetää se keikka pois kuleksimasta ja olikin muuten erinomainen meno! Mielihyvää-hitin jälkeen jengi rupes huutaan/möykkään/kirkuun niin tajuttoman kovaa, että minun, kuten myös eturivin muusikoidenkin piti tunkea sormet syvälle korviin. Oli nimittäin ihan Dingoa se itseään ruokkiva äänihurmos, jota vielä kesti minuutti kaupalla.
Ihme sakkia noi tampereen fanit. Positiivisessa mielessä toki.


Ai niin ja meillä oli messissä ihka uus paitamyyjäkin ihka uusine paitoineen.
Kävin ennen keikkaa kysyyn, käykö kauppa? No se tuumas virnuillen, että parissa tunnissa se on myyny enemmän paitoja, kuin toisen edustamansa bändin paitoja kaikilla keikoilla yhteensä.
Näistä paidoista pidettiin vielä reissun aikana valokuvasessiotkin. Hyvät tuli ja kun oli rentoutus kunnossa, niin ei edes kamera tärähtänyt :D


Keikan jälkeen monet muut lähti vielä klubbaileen, vaan mulla oli jokseenkin tuuperruttava matkaväsymys, joten singahdin hotellille.

Seuraavana päivänä kokoonnuimme lähistön thaikkuraflaan, jossa nautimme mainioita keittoja ja salaatteja. Siitä sitten nopea roudaus ja nokka kohti Jyväskylää. Lutakko oli mulle kyllä ennestäänkin tuttu paikka. Niin nytkin. Tsekidi tsek, master Eq todella monelle mutkalle ja hyvä tuli. Keikka toimi sielläkin ja populaa riitti jälleen ostamaan jokaisen lipun.


Takahuoneessa tovi höpinää ja siitä sitten paikalliseen yökerhoon, jossa oli kamalat jonot. Noh mä olin jotenkin niin reippaalla tuulella, tai siis en jaksanut jonottaa, joten kävin loihemassa pokelle pari ystävällistä sanaa, jolla meidän reilu kymmenhenkinen poppoomme pääsi jonon ohi ilimatteeksi inessiiviin.
No siellä sisällähän oli kamala tungos ja metakka, joten lähdimme sieltä aika pian mitä mainioimmille jatkoille. Sielläkin oli lysthiä.


Tänään olisi Le bonkissa pitkästä aikaa ja pitkään aikaan Reino & The Rhinosin keikka. Viikonloppuna sit taas Jukkaa Forssassa ja Kuopiossa.

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Hello homohitlers!

Hommelityöni pullauttivat minut Berliiniin. Ensimmäistä kertaa muuten ihan ajan kanssa, toisin kuin yleensä, jolloin matka on vain taittunut kaupungin läpi. Homman nimi on täällä Popkom-musiikkimessut ja holhokkibändinä toimii TV-OFF. Tiistaina tultiin ja silloin keskityimme lähinnä eksymiseen ja hyvin syömiseen. Asialistalla oli sushi ja ruokajuomana erinomainen uusi tuttavuus Umeshu. = Herkkuva! Myös muualla tuli käytyä, mutten kerro missä, koskapa se paljastaisi vaimon tuliaisen luonteen.
Lopun iltaa vietin köllimällä hotellihuoneen ammeessa punaviinin ja kirjan parissa. Unikin tuli helposti.


Eilinen meni sitten työn merkeissä. Päiväkeikka oli ihan mielettömän messevässä La vie En Rose-kabaree klubissa. Todella aito moulinrouge pheelis. Ens viikolla siellä on muuten thaimaalainen ladyboy show. Pitäkääs mielessä, mikäli matkanne vie kaupunkiin.


Keikan jälkeen kävimme ihmettelemässä itse popkom messuja. No siellä oli just sitä mitä odottaa saattaa. Identtisiä ständejä ja saksalaisia sekä suomalaisia törmäilemässä toisiinsa.
Musexin ständi erottui joukosta juomavesiautomaatillaan.
Tämän jälkeen odottelimme noin tunnin verran pakun lähtöä, jolla roudauksen tuli tapahtua illan keikkaklubille. Sitten vihdoin kun auto liikahti, selvisi että sinne olisi kävellyt parissa minutissa. Eli se C-clubi oli heti kadun toisella puolella. Noh auton Xbox ehti vallan käynnistyä Matkan aikana. Pelit jäi kyllä nyt pelaamatta. Kamat mestoille ja sitten soikin jo puhelin, jossa Hemppa, tuo armoitettu ääniystävä käski kaljalle johonkin lähikuppilaan. He olivat Capital beatin kanssa lähistöllä keikalla, joten sikäli. Siinäpä sitten oluen ja huonon huumorin parissa, kunnes piti lähtä valumaan takaisin päin linjatsekkiin. Sekin keikka meni oikein mainiosti ja ihmiset tuntuivat tykkäävän. Vähän tosin pitäis hioa noita smalltalk taitoja, kun joku tuli kesken keikan hehkuttaan soundeja, niin mä automaattisesti vastasin että "Yeah, i know" vaikka se varmaan jotain kiitosta siinä kalasteli kohteliaisuudestaan.


Siitä sitten oman keikan jälkeen nopean purun jälkeen taas kadun toiselle puolelle tsekkaamaan jo aiemmin mainitun kapitalin keikkaa jonka jälkeen taas kadun toiselle puolelle takaisin höpisemään omien pariin. Minä olisin ollut jo aikeissa mennä uinumaan, mutta muut olivat sitä mieltä, että kun ollaan kerta Berliinissä, niin mulle täytyy näyttää paikan suurin ja kaunein klubi. No siinä oli perustelua kerrakseen, joten taksilla sitten suhattiin jonnekin teollisuusalueentapaiselle, jossa häämötti sen näköinen rakennus, että siellä tehdään valtameriristeilijöitä. Vesi-aihe tosin puuttui lähistöltä. Eniveis tää megamesta oli kiinni, joten läksimme Berliinin toisiksi kuumimpaan menomestaan, jonka jonossa jo toivoin, ettei mua prätkätakissani laskettais sisälle, vaan pääsisin nukkumahan, mutta olinkin sitten vissiin ihan trendikkään oloinen nuorimies. Mesta osoittautui monikerroksiseksi saksan vastineeksi ale-pubista. DJ:t tosin soittivat parempaa musaa. Tunsin itseni vanhaksi ja väsyneeksi, jota paikkasin tilaamalla oluen. Tämä korjasi tilannetta siten, että tunsin itseni vanhaksi, päihtyneeksi ja väsyneeksi.


Nyt makselen laulujeni lunnaita. Horisontissa häämöttää kebukka.

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Dägää ja räkää

Sitten loppuviimeksi kävin JukkaPoikaa puikottamassa Mikkelissä. Homma oli näppärää kun majoitus ja keikka olivat saman hotellin katon alla. Hyvä oli boogie ja pore. Seuraavana päivänä kotiinpaluu tapahtui kiinalaisen kautta, mistä piti roudata flunssan kourissa kärvistelevälle vaimolleni kanakeittoa yms. eliksiiriä. Tautinsa sai siitä voimia sen verran, että se multiploitui myös minuun. Siinäpä se viikko onkin sitten mennyt inkiväärijuomia keitellessä ja iisisti ottaessa.
Se etu sairaana olemisessa on, että jää aikaa kaikelle hyödyttömälle kuljailulle, kuten konsolipelailulle, bigbrotherille raivostumiselle ja jazmavision päivittelylle.




Nyt on taas boogie jeppis, joten kohtpuoliin pitää suunnistaa taas röihin. Le bonk olis agenda.