keskiviikkona, marraskuuta 28, 2012

Platinata, platinata!

Se meni sitten tuplaplatinaraja rikki Jukka Pojalla.

Reilut nelkeet tuhatta levyä ovat ihmiset ostaneet tätä uusinta reggaetuotosta.
Jotenkin ei olisi käynyt aivoon moinen vielä viitisenvuotta sitten, että reggaemusiikilla vallataan kaikkien mahdollisten listojen ykkös-sijat!
Monien mielestä pitäis vallata vielä paskalistakin, mutta nää nyt on pitkälti makuasioita. Ja pahat maut johtuvat monesti myös sivistymättö tietämättömyydestä.
Itse en esimerkiksi nuorempana voinut sietää kantrimusiikkia piste. Nykyään JJ-Cale on jumala ja Alison Kraus jumalatar.

Oli miten oli, mutta näin on. Ja tätähän me juhlistimme soittamalla. Perjantai sekä lauantai olivat molemmat keikkapäiviä ja paikkana toimi Tavastia. Vähän joutui hätäapuhommiin, kun edellisellä keikalla oli tapahtunut näemmä roudausonnettomuus ja liidisynan virtapistoke oli pamahtanut kakaksi. No sinisestä milpati ruuvia irti ja paukkulankavirityksillä saatiin se sellaiseen väliaikaiskuntoon, että se toimi, kunhan kukaan ei hengittänyt sen suuntaan.
Jengiä oli kosolti ja ihmiset tykkäsivät. Meillä oli hauskaa ja sitä jatkui myöh... aikaiseen.
Taas oli ihmeen hyvä vetää. Toisaalta, milloinpa ei olisi Tavalla ollut. (Iso ylös Kirvesmäki!!!)
Se oli haikeaa, että Armoitettu tuuraajamme, Puhis-Heikki päätti pestinsä.
Toisaalta on myös ihanata, että Bommi Tommilla on taas kädet pelikunossa!
Platinaa! B&W


Varoitus: Raskaanpuoleista audioläpänderiä!!!

Uusia tuulia koetin vaihteeksi puhallella tähän pitkälle viritettyyn ja hyväksi havaittuun setuppiimme.
Ensimmäinen koeponnistus oli kitara DI-boxit Radialilta, sekä Hughes & Kettneriltä.  Idea on siis panna lodju vahvistimen ja kaiuttimen väliin ja antaa boxin mallintaa sen kaiuttimen ja mikin osuudet.
Eli XLR, boxista suoraan tiskiin. Vähemmän tilpettä välissä on vähemmän muuttujia ja vuotoja.
Joo, o. Ei toimi tällaiseen kamaan ei. Kas kun se soundi on jo lähtöjään pääosin melkolailla puhdasta, ja lämpö ja klangi haetaan siitä vintagecombosta, niin moinen peli vain ohensi ja hifisti soundia ihan kohtuuttomasti.
Toisaalta jos tekisin enämpi raskasta rokkia, saatika raskasmetallihommia, niin testaisin näitä välittömästi! Niissä hommissa kun tuo skittasoundi puljaillaan hyvin pitkälti just pedaalien ja vahvistimen yhteispelillä. Veikkaisin tämän tuovan extratiukkuutta hommiin.

Toinen koeponnistettava asia oli laulumikki. Olen ollut kyllä melkolailla erinomaisen tyytyväinen Senkun e935:seen. Mutta kun tarjotaan sälää testiin ja tutussa paikassa missä muuttujat ovat minimissään on aikaa leikkiä, niin tottakai.
Testattavat kapulat olivat Telefunkenin dynaamisia, mallinumeroiltaan: M80 ja M81.
Ensin kokeilin Jukan yksinlaulua M80:seen joka oli jo ulkomuodoltaan vakuuttavan jykevä ja militantihko.
Ja huh mikä soundi! Aika lähellä mentiin itseasiassa sitä mun senkkuani, mutta tämä oli lämpimämpi  ja vähän luonnollisempi. Botnea tuli jopa vähän liikaakin, mutta sitähän on helppo kauhoa pois. Yhtä numeroa isompi veljensä oli muuten luonteeltaan samaa tavaraa, mutta yläkekkari oli enemmän framilla ja siten vielä lähempänä 935:tä. No bändi lauteille ja testamaan tositoimissa.
Ja kas, se luonnollinen M80 hävisi sinne äänimaailman sekaan, kuin papu johonkin... papumuhennokseen, tahi vastaavaan höystöön jossa on kosolti papuja.
M81 taas nousi kivasti framille. Vertaillessa, en kyllä osannu kuolemaksenikaan sanoa lopputsekin aikana, kumpi on parempi: M81 vai e935. Silläpä jätinkin sen Telen siihen ständiin venaileen.

Keikiii
Ja sitten koittikin keikka. Oikein mainiota kaikin puolin, mutta johan alkoi sitä erillaisuuttakin löytymään. Nimittäin Telefunkenissa on presenspiikki sen verta ylempänä, että se tuo kyllä kivasti ilmaa soundiin, mutta samalla se kaivaa esiin myös peltejä yms. kireyttä bändistä.
Eli toisin sanoen Senkussa on mun tarpeisiini parempi vuotosoundi. Semminkin, kun mulla on aina aikalailla tiukka kompura Jukalla laulussa.

Varmasti ko. mik(e)illä pääsee maaliin ja voittoonkin asti, monessa tilanteessa. Just meille se vain ei tuonut mitään lisäarvoa. Ja pitäkäätten mielessä, että  nyt puhutaan pienen pienistä nyansseista. Siis niistä yksityiskohdista, joissa se jumala asuu jos asuu. Hinta/laatu kohtaa kyllä ja onhan ne perkele komeita kapineita!

torstaina, marraskuuta 22, 2012

Ilona ja Kerubina

Ärsyttäviä nämä nykyisen aikakauden flunssat.

Orkesteristamme 70%:lla on kuskia myöten ihan samanlaisia oireita: Heikottaa ja on pöljä sekä flunssainen olo. Mitään kuumeilua, räänpukkausta tai muita perinteellisiä oireita ei sitten olekaan. Toisessa hetkessä olo on taas hyvä, mutta kun lähtee liikkeelle, niin sitten taas ahistaa rintaa ja muuta kivaa.
Mutta ei auta. Yksityisyrittäjällä ei ole varaa sairastaa.

Joten Lappeenranta a-go-go. Paikkana yökerho nimeltä Ilona. Iisihkö roudaus ja jännää setuppia tarjolla. PA:na oli Function onea, mikä on siis Brittiläisen vanhan goahipin visionäärinen firma, mi on keskittynyt lähinnä torvikuormitettuihin kamoihin. Ennen Helsingin redromissa sekä YK-klubilla näitä näkyi ja niillä vetelinkin. Ja hyväähän ne tekevät. Sali oli ko. mestassa vain vähän haasteellinen, kun toisaalla soundasi yköseltä, mutta muuanna sitten taas komotti ja kolmiaalla taholla hävisi botne, mutta muuten hyvä. Ah akustiikkaa.

Ja ettei olisi ollut liian helppoa, niin hi-taan aivotoiminnan rääkkäämiseksi sain ekaa kertaa eteeni, jopa itseänikin hitaamman digidigin: A&H:n iLive T80. Vähän meni totutellessa siihen että kun panoi esimerkiksi mustanaamion päälle, niin tapahtumassa kesti sekunti. Eihän se siis pitkä aikana ole, mutta kun on tottunut välittömään palautteeseen, niin sitä sitten hakkasi taajaan, tietämättä että onko komento otettu vastaan vaiko eikö.
Muutakin hassua reitityshommaa siinä oli, kuten se että jos inserttiin lyödään kanavalohko, niin miksei kama enää lähdekkään monitoreihin??!!?? Ja jos tiski on toimittajallekin uusi, eikä ihan hallussa, niin ongelmiahan siitä tulee.
No vaikeuksien kautta voittoon. Ihmiset juhlivat ja pojat soittivat. Hyvä oli kaikin puolin.
Vedon jälkeen kamat bussiin ja unten maille.

Aamulla nokka kohti Joensuun Kerubia. Olen varmaan hehkuttanut paikkaa aiemminkin, mutta nyt taas kuulkaas! Apukäsiä oli vastassa kosolti ja suurin kuntoiluväline: Rantasauna, löytyy talolta omasta takaa. Paikassa on akustiikka ja muutenkin paikka on niitä harvoja livemestoja, jotka on tehty kyseistä viihdemuotoa slmällä pitäen. Tähän kun yhdistetään pätevä ja mukava henkilökunta, niin on kuulkaas ilo!
Ja että olisi ollut liian helppoa, niin löysin tikultani varsin pätevän failin, M7-tiskiin, jonka pohjalta oli helppo lähtä liikkeelle.

Informaatio ei oikein loksahdellut, mistä voinen syyttää suurimmaksi osaksi itseäni. Olin kuulevinani, että keikan on määrä alkaa yhdeltätoista ja tätä tietoa aina auliisti jaoin kaikille moista kysyville.
Onneksi päätin tylsyyspäissäni lähteä paikalle jo hyvissä ajoin ja vielä varmistaa, että olihan se nyt 23:00 se aloitus. No ei, kun kympiltä. Puhelin kouraan ja soittorumbaa, että vartin päästä keikka. Joutaisitteko?
10 min. me myöhästyttiin, muttei jengi tuntunut panevan pahakseen. Ehkä se oli isompi juttu meille kuin yleisölle. Me nimittäin pyritään ja ollaankin aina melkolailla minutilleen lauteilla.
Siinä sitten vielä pakkaamiset päälle ja kevyttä notkumista mestoilla, kunnes taas uni houkutti. 

perjantaina, marraskuuta 16, 2012

Dokkarii ja apparii

Valkovenäjähän ei vissiin tarkelleen ottaen ole baltiaa. Mikäköhän se on? Tietänevätköhän itsekään.

Eniveis. Vihdoin on myös sen ammattimaisemman kuvaushenkilön dokumentoima pätkä käyvä ja kukkuva:


Muuta:

Omistan tätänykyä uuden I-alkuisen nykyaika-apparaatin ja siihenpä olenkin jo löytännä useita toistaan kätevämpiä aplikaatioita. (Miksei muuten ole vielä kehitetty aplikaatio aplikaatiota?)

Näistä kolme äänityötä helpottavaa tulee täten tähän alle:

1.) DSP-Mobile

Äänenpainemittari, sekä spektrianalysaattori kohinageneraattorilla, joka on skaalattava ja painoteltava.
Pienestä lisämaksusta vehkeeseen saa kalibraatiofilejä laitteiden omille mikrofoneille, sekä ulkopuolisille mikeille.
Minä en ole järjestelmäinsinööri, enkä siksi tarvihe järeitä tietokonepohjaisia analysaattoreita, joten tällainen taskutulkki on käyttööni riittävä. Missä piikkaa ja dippaa? Aha.

2.) FadeIn

Vielä varsin uusi ja sitämyöten epätäydellinen, mutta tällaisenaankin nerokas ja tarpeellinen kapine analogiajan ystäville. Skene on seuraava: Analogitiski ja useampi käyttäjä. Vaihtoehdot ovat joko hommata printattuja cuesheettejä, eli kanavalohkokaavioita ja piirtää jokaisen potikan asento siihen.
saman voi tehdä myös ruutupaperille. Tai sitten ottaa tiskistä valokuva ja tihrustaa siitä ennen vetoa asetukset kuntoon.
Itse ladasin FadeIn-softan, jolla sama onnistuu virtuaalisesti.
Eivät tosin tue vasta kuin kahdeksaa tiskiä, mutta niitä luvataan lisää, kuten myös masterlohkoja ja efektirautaa.

3.) Dub Siren

Pakollinen laite niin itselleni Jukka Pojan etupään efektiksi, kuin sinulle sinne Stam1nan puikkoihinkin! Booyakasha!!!




keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012

Keikoilla, poissa keittiöstä

Joten tässä taas sitä ihteään.

Suomen poikittaisliikenne on hyvin pitkälti perseestä. Toiset epäilee tämän johtuvan tuhansista järvistämme. Toiset maanpuolustuksellisista syistä. Torstaina oli keikka Kajaanissa joten luonnollisesti ajattelin junailla itseni joko perille asti, tai sitten yhyttäväni keikkabussin esim. kuopion tienoilla tms. Vaan kun ei. junia menee melkolailla vääriin aikoihin ja vaihtoja on useita. Perille jos olisin halunnut kerralla ja vielä oikeaan aikaan, olisi matkaan mennyt yksi työpäivä, kaksi junanvaihtoa, yksi bussikyyti ja seitsemisen kymppiä rahaa. Eli meniin suosiolla aamusta Helsinkiin ja hyppäsin keikkibussiin kiasmalta.

Kajaanissa keikkailu on äärimmäisen harvinaista, joten odotin mielenkiinnolla tulevaa.
Ja jännäähän siellä toki piisasikin! Balls oli keikkapaikka. Ihan mukavan oloinen pikku soittojuottola, jonka alakerrassa oli bilispaikka ja henksu eri leppoisaa. Mutta se tekniikka... Periaatteessa kama oli laadukasta. Turbosoundia, isoa Mackieta jne. Mutta kun avasin masterin kuulostellakseni soundia, tulikin ääni ulos ykkösmonitorista. Pe-lot-ta-vaa! Hirvee tutkiminen, piuhojen perässä konttaaminen, että selviäisi mikä menee mihinkin ja huh huh. No ennen kuin tunti oli kulunut, sain viimein äänen ulos PA:sta. Paitsi että ei. Siellä oli elementtejä vastakkaisvaiheessa, subeja kytkemättä, eri elementtiryhmien gainit vinksallaan ja. ja. ja. Homma oli niin absurdia, etten älynnyt edes kilahtaa. Lehmän hermoin kävin systeemin läpi atomitasolla ja sain kaiken lopulta sellaiseen kuosiin, että pysyi vetään. Mitä nyt piti kompensoida mixerin masterista toiselle puolelle +15dB, kun soundi oli edelleen ihan kenossa, eikä siitä Alto:n (!!!) prossusta ottanut hullukaan selvää ilman manuskaa ja sillä kiireellä. Niistä kolmesta aktiivimonitorista mä en edes ala. Huh!!!
Vaikka kamalistaus näyttää asialliselta paperilla, se ei vältsyy ole koko totuus. Paikassa pitää olla henkilö, joka on kamoista vastuussa ja tietää sekä tuntee järjestelmän. Tekis mieli lähettää laskua perään: Järjestelmän asennus, huolto ja konsultointi 400€/tunti + alv.

Itse keikassahan ei ollut mitään vikaa. Mainota esiintymistä mainiolle porukalle. Kajaanilaiset oli innokasta ja jotennii hyväkäytöksistä sakkia. Tietty päiväkin oli torstai, niin ei ehkä tuo mökäöljykään virrannut ihan niinkuin monesti.

Perjantaina oli vuorossa henkilökohtainen helvettini, eli Ruka ja piste. Ei se nyt ihan Dantemainen kokemus ole, mutta jotenkin en ole oikein kotonani tuossa monomekkalassa, jossa on ahdasta ja jengi niin syvästi sekaisin, ettei osata mennä ovesta läpi vaan yritetään seinästä. I kid not! Myös logistisesti paikka on paha: Joko roudataan todella ahtaita ja pitkiä käytäviä pitkin jotta päädytään henkilöhissiin, joka on myös asiakas sekä henksukäytössä ja sitä myöten jatkuvasti varattu. Tai sitten edessä on miljoona porrasta ja tuhat skimbaajaa pääovella, eikä ikinä pospäin roudatessa apukäsiä, vaikka olis mikä. Niin ja takahuone on käytännössä parvi tanssilattian vieressä, jossa ei pääse meteliä pakoon hetkeksikään. Lisäksi mikseri on aina niin syrjässä, ettei PA:sta kuule midis. Noh, nillin nillin. Keikka meni silti ihan täydestä. Bonarina tekniikasta vastasi lapin "akun tehdas" eli Event Works. Eli siinä suhteessa homma oli bueno!

Seuraavana päivänä ei ollut kiire, koskapa siirtymä oli lyhyehkö; Ouluun kuudeksi. Matkalla oli poroja kosolti. Hitto miten tyhmiä otuksia ovat! Ryhmä kävelee nätisti tien laidassa, kunnes vastaan tulee 14 tonnia sinistä metallia ja just sillä hetkellä onkin ihan pakko päästä tien toiselle puolelle. Se yks albiino a.k.a. lapin noita oli kyllä hieno!

Oulussa homman nimi oli humpparavintola Tähti. Puitteet on kunnossa: Lava iso ja entinen elokuvateatteri soi kohtalaisesti, jopa mainiosti. Porukkaa piisasi ja keikka oli taas kerran timangi. Keikan jälkeen avautui monttu: DJ lyö tiskiin Robinia ja Nikke T:tä. Ihmiset poistuvat välittömästi. Pienellä linjan selkeyttämisellä mestasta saisi helposti yhden suomen parhaimmista keikkapaikoista. Nyt hommasta jäi todella outo kuva. Sitäkin ihmettelin, että jos paikassa on jatkuvasti laadukasta livemusaa ja puiteet muuten hienot, niin miksei paikalla ole minkään näköistä omaa äänitekniikkaa???
Arvatkaa vaan mentiinkö piipahtaen Neverissä?


Ja sitten Kuopijoon. Ei ole eka kerta, kun olemme vetäneet Henkassa tuvan täyteen sunnuntaina.
Sisään roudaus ja tsekki meni heittämällä ja ripiripi-tahtiin, jotta ehdimme vielä ennen aikaista keikkaa naattimaan muikkubaarin tarjonnasta. Jukeboksi paukkaamaan ja vedenelävää huuleen. Tsaijai!
Keikka lähti ehkä aavistuksen vaisusti käyntiin, näin neljännen päivän rasituksineen. Mutta elähän mittään, loppua kohden löytyi kummasti vaihteita ja setissä kuultiin vuoden parhaat spontaanit jamittelutkin!!! Kanalle jos annetaan rako, niin sehän iskee siihen kiinni kuin hai surffaripoikaan.

Niin ja mitä minä aiemmassa postauksessa höpötin, että setti on nykyään mukavan pitkä neljinetoista biiseineen? Oikea lukema on 19 kpl. Että pitäis riittää!

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Ruokablogizm

Tämä on testi.

Jotenkin voisin kuvitella, että pelkästään keikkareissuloista lukeminen kävisi pitemmän päälle tylsäksi.
Studiohommiakin teen nykyään sen verran harvoin, ettei siitäkään ole täytteeksi. Tai siis ainakin kirjoittamisen arvoisia studiohommia. Masteroinnista blogaaminen ei edes ajatuksen tasolla toimi, saatika käytännössä:
"... oli jäänyt miksauksessa resonanssipiikki 3.9kHz:iin, joten otin tiukalla q:lla sitä -3.8dB:tä pois, niin johan pomppasi laulu esiin!"
Tai no mistä tykkää.

Valokuvaamisestakin tulee kerrottua lähinnä teknisellä tasolla, jos jotain ihan villiä ilmenee.
Mutta yksi rakkaimmista puhteistani, josta kirjoitan tuskin ikuna, on ruoanlaitto, eli kokkaus.
Yksi syy siihen on se, että netti on pullollaan asiaa käsitteleviä sivustoja, joista jotkin ovat jopa ihan erinomaisia. Ja reseptejä kyllä löytyy.
Mutta mitäs olette mieltä semmoisesta diilistä, että jakaisin täällä silloin & tällöin, vain ja ainoastaan itse kehittelemiäni tahi modaamiani reseptejä? Ja koska olen ns. fiiliskeittäjä, niin tarkkoja valmistustapoja ja millilitramittoja on turha odottaa. Jos joku jää epäselväksi, niin tuossahan on kommenttiboksi alhaalla.
Fist
Ekka vois olla viimeisin. Ostin nimittäin heräteostoksena lähikaupasta puolentoista kilon lampaanpaistin, joka maksoi pakasteena vaivaiset 12.5€ / Kg. Se yöksi jääkaappiin sulamaan ja seuraavana päivänä funtsimaan, että mitäs siitä? No perinteinen paisti ei käynyt, koska mielin ruoan pöytään, kun vaimo tulee röistä. Eli pitkät marinointiajat on nou nou.
Noh, kuulkaas kun hokasin:

"Tämä on luultavasti parasta lammasta mitä olen ikinä syönyt"  (Vaimo)

-Paisti keskeltä puoliksi ja puukotetaan, kuin slasherleffassa, eli tökitään puukolla reikiä, mistä maut syksyvät kudokseen. Jotain kalvojakin siitä päältä leikkelin kissalle.

Otetaan joko iso pata/kattila tai mun tapauksessani syvä uunivuoka, johon kipataan pari litraa lihalientä ja reilu litra kasvislientä. Lisäksi runsas desi soijakastiketta. Tummempi parempi. Sekaan desi sokeria ja nippu rosmariinia. Kiehautetaan, jotta sokeri sulaa.
Sitten lihat nesteeseen lillumaan ja uuniin.

Lämpöä saa olla sen ´bout 170 astetta ja aikaa ottaa 3-4 tuntia. Kolme riittää, mutta neljä ei haittaa.

Lihat uunista ja folioon hetkeksi ässehtimään.

Kastikkeen saat esim. keittelemällä muutaman desin lientä kasaan ja suurustamalla perunajauholla.
Punkkukin toiminee seassa. En tiedä, kun ei ollut tähän hätään.
Sitä ei sitten siihen lautaselle shellinbaarinmitalla, koskapa tavara on erinomaisen suolasta ja tujua!

Lisukkeeksi freesasin porkkanaa, bataattia, sipulaattoria, sekä kesäkurpitsaa + suola&pippuri. Sitten vartiksi uuniin, hieman hunajaa päälle ja avot!

Kaikki piperretään lautaselle oman esteettisen tahtotason mukaan ja ääntä kohden.

Ihmetellään, kuinka hyvvää on. Ihan parasta suorastaan!

Loppu liemi kandee siivilöidä ja pakastaa tulevaisuutta ajatellen.

tiistaina, marraskuuta 06, 2012

Takaisin rattaille

Loma on loppunut

Sikspä löysin itseni särkänniemen bussipysäkiltä odottelemasta vesisateessa Merita nimistä sinivalastamme.
Poks sanoi shamppanja ja näitsen matka taittui rattoisissa jälleen-näkemisissä kohti Seinäjoen rytmikorjaamoa.
Vain yksi oli poissa. Rakastettu suuri johtajamme ja kosketinsoitintaiteilijamme oli tyrinyt pyörällään siten, että ainoastaan molemmat kyynärpäänsä vioittuivat. Kolmen viikon soittokielto ja roudausnounou hamaan tulevaan. Onneksi on Puhis. Hän on pelimannimiehiä ja ikiaikainen haaveensa reggaen soittamisesta toteutui täten. Bonarina ukkeli on helvatin mukavaa seuraa.

Rytmiorjaamolla oli vaihtunut etupään jamahadigi isoon analogiin, mikä tyydytti minua kuin 16v... viski. Bändillä oli uudelleen sovitettuja vanhoja biisejä, sekä muutamiaita ihka uusia. Muutenkin setti on aika tyydyttävä pituudeltaan: 14kpl. Ah soiton iloa ja miksailun mukavuutta. Vielä kun ihmiset olisivat löytäneet paremmin paikalle. Kai se vesisade oli ajanut sakin hautuumaille muistelemaan vainajiaan, noin pyhäinmiesten päivän kunniaksi. (Keitä ne pyhät miehet muuten on, joita juhlitaan???)
Keikka oli siis ilo. Keskustassa yhdellä Momon baarissa ja huoneessa petauspatja suosiolla lattialle. Tahtoo sanoa, että hotelleissa on pääsääntöisesti ihan liian pehmeät patjat.
Korjaamo
Aamupalan kautta takaisin bussihin ja kokka kohti seuraavaa kaupunkia. Lahden Tivoli on taas näitä livemusiikin ehdoilla rakennettuja saluunoita, johon roudataan yhden leffateatterin läpi, yhteiskäytössä olevalla henkilöhissillä  baariin, missä odottaa vielä muutama porras. Ja lava on tietty just ja just.
Vastassa oleva tekniikka hoiti hommansa paremmin kuin loistavasti. Soundikin oli kohtalainen, ellei hyvä, sekä korvieni, että mitä mainioimman ja kompakteimman mittarilentimen mukaan. Toinen ehdoton livemiksaajan työkalukin tuli raapaistua tulille, nimittäin kyllä efektit pitää olla sepällä kunnossa!
Lahti
Henkilökunnan edustaja ihmetteli miten keikalle tuli yllättävän vähän väkeä. No oliskohan ollut siitä kiinni, että meidän soittoajaksi oli pantu 20:30. Jaa miksikö? Noh kun illemmalla heillä on missikisat. Voihan sitä tapahtuman järjestää näinkin. Ainakin kerran. Sinänsä tämä oli hyvä asia, sillä kaikki yleisöläiset olivat tulleet vasiten kuuntelemaan sitä musiikkia ja into oli piukeena. Bändi soitti loistavasti ja se mikä pelotti sisään tullessa eniten, jäi toteutumatta: Baari olikin lähes tyhjä, ulos roudatessamme. Meinaan että se reitti siihen hissille, oli siinä sisään/uloskäynnin portaikossa.

Siitä stadiin ja yksille tahi kaksille Coronaan, odottelemaan yöbussia Tampesteriin. Siellähän olivatkin kaikki helsinkiläiset muusikot paikalla. Olipa kiva höpöttää kolmeen, mistä sitten "oho kas kelloa"-juoksemaan kampin terminaaliin.