perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Tip Tap, tipetipe...

Kauhean sitkeä flunssa jyllää. Ensin oli päiviä kuumetta ja nyt on sitkeää mönjää onkaloissa ja sitämyöten painetta päässä. Tällä puolustelen kirjoittelemattomuuttani. Kun ei aivo toimi, niin sisällöntuotanta takkuaa, mikä vituttavi; eli ei inspaa.

Ennen sairaustustumistani ehdin kuitenkin hoitaa eräänkin erikoishommelin. E-Studiolla oli nimittäin live keikka. Studio live. Jukka Poika & SEB soitti internettiin Jenkatehtaan välityksellä. Se oli hassua, kun ei oikein tiennyt että miksaako studiosoundia vai livesoundia. Kaippa se lopputulos oli sitten jotain siltä väliltä. Eniveis Studiohan on mitä mahtavin ja oli äly mukava ja hauska kokemus kaikin puolin.

Viikonloppuna oli sitten pienimuotoisen Sound Explosion Bandin pikkujoulusaunailut, mi menivät leppoisissa tunnelmissa. Kotimatka vaan oli hyytävä. Taxia ei kuulunut kuunaan ja pakkanen sekä viima pääsivät pureutumaan.
Sitten sitä maattiinkin yhtäkkiä siellä kuumeen syövereissä.

Vaan eipä auttanut itku osto tahi myyntitapahtumassa. Loppuviikosta piti pakata itsensä pohjolan junaan joulun viettohon.
Meno oli sellainen, että iisi jouluilu Oulussa, sunnuntaina lento takas Helsinkiin, missä Jukka Pojan keikka tavastialla. Maanantai vapaata ja tiistaina matka Turkuun, missä hypätään Närhenbändin kanssa laivaan humppaamaan pariksi päiväksi. Siitä sitten takas Stadiin ja torstaina lento takaisin Ouluun uudenvuoden viettohon.
Vaan paikallinen lääkäripä nauroi paskaisesti moisille suunnitelmille ja määräsi lepoa. Tajusin sen toki itsekin. Ihan turhahan olisi ollut lähteä keikalle, kun ei minusta näin voipuneena olis ollut roudaamaan ja toisaalta paikat olivat niin tukossa että miksaaminen olisi ollut haastavaa, kun enhän minä kuullutkaan mitään. Tuuraajia siis kehiin.

Muuten olen tässä sitten kiltisti röhnöttänyt ja ollut liiemmälti tekemättä juurikaan mitään, paitsi niistänyt ja paljon. Yhtenä aamuna tuli tosin vähän valokuvailtua, kun äiti herätti varhain. Niillä semmoisilla pikkutunneilla ja komensi katsomaan. Naapurin pihalla paloi vanha varasto. Onneksi oli täysin tyyni korkeapaine ja savu, sekä palolieveet suoraan ylöspäin. Täällä pikisaaren puutalomiljöössä moinen raivokas tulenliekehdintä olisi voinut pahimmillaan voinut saada hyvinkin helvetillisen menon aikaan.
Palo
Nyt viedään vuoden viimeistä. Viiniä on, sekä laatu olutta. myös liköörttä ja iso kasa mitä herkullisempia herkkuja. Ylensyöntiä & juontia siis luvassa.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010

Liinakkomme tää...

Taas on erikoista hommaa riittänyt. Välillä vois keikkamyyjä vähän katsella, mihin bändiä oikein tunkee. Perjantaina kävimme nimittäin vetäsemässä keikan erään Espoolaisen ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsevassa englantilaishenkisessä pikkubaarissa. Ja kun sanon pikkubaarissa, niin sitä myös tarkoitan!

Luulimme ensin tulevamme väärään paikkaan, niin vitsiltä lava vaikutti, mutta eih. Erikoiset tilanteet vaativat erikoisratkaisuja, joten jätimme parit kiippariosastot autoon, kuten myös suurimman osan PA:sta. Yks subbari ja yläpää sai toimittaa äänentoiston virkaa. Mono se on päivän sana. Kysykää vaikka Tivoli audion suunnittelijoilta. (Ostin muuten moisen porukoilleni joululahjaksi äskettäin ja voin sitä tässä kehua! [siis radion, en mono PA:ta]) Onneksi orkesterilla on kaikilla napit korvissa, sillä monitoreja siihen tilaan ei olisi sopinut. Vaan sittenpä piti tila löytää tila vielä monitoroijalle ja vallan itsellenikin. Pulmaa lisäsi sen, ettei mestassa ollut asiakaspaikkoja montaa kymmentä, joten emme viitsineet siitä päästä lähteä tinkimään lisää. Menimme sitten peräkanaa loosheihin kököttämään. Tuli hieman hölömö olo.
Tilanteen pelasti kuitenkin mitä ystävällisin henkilökunta, hyvät sapuskat ja se, että pääsi kotio yöksi.


Seuraavana päivänä olin jotenkin ihan käsittämättömän hyvällä tuulella. Mua ei saanut vittuuntumaan ei sitten millään. Minusta oli vain ja ainoastaan siistiä, että matkalla keikkadösälle oli kaunis lumikaaos ja ratikka hajosi ja matka kalliosta töölöön kesti kolme varttia. Sekään ei haitannut että kitaristi oli sen päälle vielä toisen mokoman myöhässä. Kamatkin oli pakattuna edelliseltä illalta ja sekös nauratti. Lumituiskussa, neljän ruuhkassa kököttäminenkin oli jotenkin aika hienoa. Keravan kohdalla rupesi tulemaan sen verran kylmä, että piti oikein ottaa yhteyttä dösää vuokraavaan firmaan, jossa iloisen kuuloinen ukkeli tuumi jotta: "Ai niin siitähän mun pitikin sanoa, mutta unohdin, että se lämppäri hajos toissapäivänä" Että kiitos hällekin!
Noh onneksi ei ollut pakkasta kuin reilu kymmenen astetta ja matkaa jäljellä vain kuutisen tuntia.
Kun villasukkien päälle sujautti vielä lapaset ja koko paketin tunki pipoon, niin melkein tarkeni. Ei ihan, mutta melkein! Talviset maisemat olivat matkalla kuitenkin hienot, joten se sujui jouhevasti.


Perillä meitä odotti ns. "kekkosmesta", eli viitasaaren ylpeys Hotelli Pihkuri. Kyllä oli idyllistä kuulkaa!
Oven suussa meitä olikin jo vastassa henkilökunta, joka ilmoitti, että "Meillä on täällä käynnissä tällainen pikkujoulutilaisuus, mutta sanokaa niille vaan, niin kyllä ne väistää"
Eli roudasimme kamamme ravintelin lävitte, missä olikin jo käynnissä mitä iloisin ja jouluisin tunnelma. Mahtavaa! Tip & Tap!!!
Teimme taas ennätyksiä: Lava kasaan, pinkka soimaan ja koko helahoito olikin tikissä alta puolentoistatunnin! Nopeasti henkilökohtaiset kamat huoneisiin ja lähes samantein vetohon. Ei tarvinnut sitäkään siis odotella.
Bändi soitti hämmentävän hyvän keikan ja ihmisetkin lämpenivät mukavasti. Puutalossa oli mukava akustiikka ja työ oli ilo! Tupakkatauko ja kamat läjään.
Max Perttula oli ikävä kyllä kadonnut paikalta tässä vaiheessa, joten vaimolle jäi sitten hujuhajut ostamati, mikä olikin sitten illan ainut pettymys.


Vaan ei hyvä meno siihen päättynyt. Henkilökunta kertoi, että rannassa on meille lämmin sauna ja löivät vielä pussikaljaa mukaan. Oi että kuulkaas!
Ennen nukkumaan menoa, kahlasin vielä läpi hankein toviksi rantalaiturille, missä taivas oli uskomattoman sees.
Ja jumalauta mikä näky! Tähtiä näkyi silmänkantamattomiin ja hetkeen sattui vielä meteoriparvi.
Tuli siten todistettua varmaan kymmenkunta tähdenlentoa!
Nukkumattikin tuli ja olo oli lapsosen!

Seuraavana aamuna, varhain, näytti mittari pariakymmentä astetta. Oli ky-ly-mä. Auto ei lämmennyt koskaan, yhtään. Oli ky-ly-mä ja kauan! Ei enää ollutkaan hauskaa ja eksoottista. Paleli, vitutti ja väsytti!
Kotona otin puolen tunnin kuuman suihkun. En lämmennyt. Menin päiväunille ja vieläkin paleli.
Vaimo kömpi saman peiton alle ikävissään. Lämpenin!!!

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010

Tip´n tap!

Kas, sehän on jo joutuiarmas-aika.

Ette kuulkaas ikinä usko, kun sanon että mullapa oli viime viikonloppuna ihan vapaata, oikein ajan kanssa!
Niin että enpäs tehnytkään mitään ammattitautista, vaan ihan vaan pussailtiin vaimon kanssa kotosalla, nautittiin punaviintä, juustoja ja rakennettiin palapeliä. Voin suositella vilpittömästi!


Toinen mukaavuutta lisännyt tekijä on ollut se, ettei tarvihe enää ihmetellä, mikä miestä vaivaa.
Tässä on nimittäin talven mittaan vahvistunut kummalliset oireilut, joihin kuuluu mm. raajojen puutumista, tajunnan heittelyä ja muuta pientä kivaa pahanolon tunnetta. Arvauskeskuslääkärit, sen paremmin kuin yksityisetkään eivät löytäneet miehestä mitään vikaa, mutta osteopaattipa hoksas heti, että herrallahan on niskat ja hartiat liiallisesta bussissa kököttämisestä ja päätetyöskentelystä menneet niin jumiin, että herranen aika sentään! Niin että ei ole ihme, että oireilee, kun ei veri ja hermosignaalit pääse kaularangasta eteenpäin.
Kolme varttia käsittelyä ja olin kuin uudestisyntynyt. Sitä jatkuikin kokonaiset kaksi päivää, kunnes piti lähteä pistokeikalle Joensuuhun, josta tulimme samaa kyytiä yöllä vielä takaisinkin. Kolmetoista tuntia vuorokaudessa pakussa istumista ja arvatkaa tekikö hyvää! Noh torjantaina on taas uusi aika ekspertille.

Tänä perjantaina livahdin lentolakosta huolimatta kommenverkkien kautta Ouluun. Närhen kanssa on ollut näet pari keikkaa. Nelivitonen rokkas toissapäivänä ja eilen oli joku semimassiivinen pikkujouluhäppeninki, jossa pikkutakkiherrat opettivat minulle miksauksen alkeita ja puumat olisivat varmaan opettaneet loput, jollen olisi karannut paikalta hetimiten.
Äiti huusi "syömään". Kuuliaisena poikana tottelen.