keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Minulla on unelma...

Joku kaunis päivä kun pääsee asumaan vaimon kanssa puutaloa luonnonhelmaan, niin rakennan oman pikku studion, jossa tarkkaamo on etusijalla.

Sivudiffuusorit rakennan lattiasta kattoon ulottuvista kirjahyllyistä ja takaseinän pinoan haloista.


Siellä on hyvä tehdä taidetta tupakkatakki päällä, huopatossut jaloissa ja konjamiinilasi kourassa.

Banjismia

Tauri Oksala pölähti studion ovesta, vaikka pyydettiin. Tempaisi instrumettinsa esiin, höpisi mukavia ja pikkasi banjollaan ilmoille veikeitä sulosäveliä.
Ja minua nauratti! Hassu kapine tuo banjo. Sen soitantaa kun ei voi hymyilemättä kuunnella. Nyt levy on enää poikkihuilua vainaa. Nekin oli tarkoitus saada tänään purkkiin, mutta huilisti junior sai viime yönä korvatulehduksen. Oli kuulemma miehellä vähän väsy. Teemme ne huomenna.

Kaikesta leppoisuuden hehkuttelusta huolimatta meinasi tulla stressi, joten otin yhden ylimääräisen studiopäivän. Soitellessani studion isännälle kysyäkseni, josko vielä perjantai olisi vapaata, ilmoitti hän että "Mun kalenterin mukaan sä varasit aikoinaan myös sen päivän itsellesi." Hitto että mä osaan toisinaan yllättää kaukonäköisyydelläni itsenikin!

Niin joo. Sinkku: Juhani hiihtää, masteroitiin tänään. Viikon päästä sitä voinee kuulla radioista ja sen semmoisista. Miten niin ei olla ajan hermolla?

Takatalvea odotellessa...

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Soittaisinko paranoidin?

Semi kiirettä pitää levyn kanssa, mutta silleen hyvällä tavalla että persettä vähän korventaa, mutta ilman paniikkia. Nyt alkaa olla kaikki tärkeimmät äänitykset valmiina ja pääsee pikkuhiljaa keskittymään miksauksiin.
Lauantai meni pitkälti orkestraatioita tehdessä ja samplepankkeja rakennellessa, eikä ne futaa vieläkään ihan niin isosti, kuin pitäis. Hajottavaa touhua. Homman kun olisi nimittäin hoitanut kätevimmin niin, että paikalle olisi raahautunut pari viulistia ja sellisti, mutta kun ei. Tehdään sitten tietokoneella. Puhelin on ollut kuumana ja kovat maanittelut päällä, mutta kun klassisen koulutuksen saaneilla soittajilla tuppaa menemään luu kurkkuun heti, kun kuulevat sanat levytys ja heti. Pitäis saada nuotit ja matskut eteen jo hyvissä ajoin. No ookoo. Oma vika, mitäs en hoitanut hommaa hyvissä ajoin Mutta kun tää tämmönen tulee mulle joka kerta ylllätyksenä. Muusikko joka ei kykene jamittaan :o
Ei se musiikin tekeminen oo kuulkaas niin vakavaa. Jos menee pieleen, niin siten otetaan uusiksi. Ei se klasarijukeboksin jäsenenä toimiminen voi olla pitemmän päälle kauhean terve tapa soittaa musiikkia. Onhan siinä toki puolensa, mutta välillä kannattais käydä vähän huoraamassa "kevyemmän" musiikin puolella. Menkää jammailemaa, improvisoikaa! Musiikkki on kuulkaas hauska asia vaikka kapu sanois mitä. Kaikki kovimmat solistit on luonteeltaan pelimanneja!

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Huomasin nimittäin eilen erään biisin kohdalla, että kaavailemani sellot voisikin korvata poikkihuilulla ja sehän tukeekin kokonaisuutta paremmin. Ja huilisteja löytyy jazzpuolelta. Säästyypähän vittumaiselta nuotinkirjoitukselta.

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Valokuvatorstai-Kotoinen

Koti


* * * *


Päivitystä:
Tällainen kirje tuli valokuvatorstain moderaattorilta, joten unohtakaa koko juttu ja nauttikaa vaimoni tisseistä ihan vaan ilman taide aspektia. Niin minäkin teen!

"Hei,

olet osallistunut valokuvatorstain viikon 39. haasteeseen. Kiitoksia
mielenkiinnosta aiheeseen. Torstain moderaattorit jättivät kuvan
linkkilistan ulkopuolelle. Valokuvatorstaissa muita kuin kuvaajan itsestään
ottamia tunnistettavia henkilökuvia on julkaistu hyvin rajoitetusti. Emme
voi täältä käsin tietää, mikä on kuvaajan ja kuvattavan suhde toisiinsa.
Yksityiselämän paljasteluun ja hupailuun on netissä tarjolla runsaasti muita
kanavia.

Tervetuloa osallistumaan jollakin muulla kuvalla!"

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Kakkonen on ykönen

Voisitteko te jo jättää Vanhasen seksuaalielämän rauhaan?

Eihän tämä voi olla enää vahinko, eihän?

Haluatko ostaa vokaalin?

No nyt on laulut laulettu. On tää nykyaika sitten vaan näppärätä kun äänityksiä varten tarvii lähinnä tilan, pari hassua mikkiä ja läppärin äänikortteineen. Siis noin niinku yksinkertaistettuna. Sit vielä ripaus ymmärtämystä äänitieteistä ja sammiollinen puhdasta neroutta, niin avot!
Niin niin ne laulut... Meinattiin mennä jo ihan oikeaan studioon lauleskelemaan, kun se on niin kätsyä, vaivatonta ja kallista, mutta ehei! Meikämanne soittikin Cleaning Womenin CW04:lle joka kuldyyrin suurena ystävänä auliisti luovutti clinus-tukikohtansa käyttöömme, mikä oli eksoottista. Planeetta Clinuksella kun tuntui nimitäin olevan lämpimilläänkin ihan helevetin kylymä keli. Mikit pydeen, kaulahuivi kaulaan, läppäri auki ja nerous yms. pöydälle ja eiku laalamaan.

Itse suorituksista ei oo oikein mitään kerrottavaa. Tytöt veti melkein kaikki biisit kerralla täydellisesti inessiiviin. Neljässätoista biisissä meni yhteensä noin kuusi tuntia. Not bääd!

Bassot rykäisee näillä näkymin sisään Pinjan pahempi puolisko, syystä että Pinjan käsi on vieläkin kipsissä ja miksausten olisi tarkoitus alkaa jo perjantaina.

Jotenkin tässä vaiheessa on muka huono omatunto kun on tehny asian hyväksi niin pikkuisen, tai siis noin niinku näennäisen näennäisesti. Mimmit on treenannu kuitenkin tollaset vaivaiset kymmenen vuotta ja mä oon esituottanut projektia hiljaa mielessäni kuusi. Tähän kun lisätään se aiemmin mainittu nerous, niin olisihan se nyt perkele, jo hommat menisi vielä tässä vaiheessa jotenkin sätämiseksi.

Perjantaina alkaa miksaukset ja dingelidongelointien, kuten banjon, hanurin, jousien, sekä pimpparaudan äänitykset. Teemme vuorotyötä kahdessa studiossa.

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Härregud

Mitä ihmettä Stromsölle on oikein tapahtunut? Olli Ahvenlahti ja Matti Näsäreplikat ovat kaapanneet vallan! Olisihan se pitänyt jo aavistaa sen floristin tulosta, ettei kauaa hyvä heilu. Onneksi tuo androgyyni puuseppä on sentäs jäljellä, kuin myös kohtalaisen hyvät elektrohouse musat.
Ei ihme että sarja on siirretty digidigiin.

PS:Juu ei oo homofobioita, mutta ohjelma jota pyöritetään pelkästään hinttien ja naisten voimalla jättävät minut kylmäksi. Puhumattakaan kotihipoista.

Damnatio memoriae

Voiko aamu enää ihanammin alkaa. Hyvät yöunet takana, ulkona paistaa lempeä kevät aurinko ja ipodissa raikaa Aphex Twinin-Selected Ambient Works.

Sitten pääsen tonteille ja saan ensimmäiseksi kuulla ilouutisen:
Kollegan kanssa suunnittelemamme äänijärjestelmän perusparannus, jota olemme vääntäneet kasaan huolellisesti jo huomattavan pitkän aikaa ja johon on funtsittu kaikenmaailman digiverkot ja joka vitun nippeli ja liitin viimeisen päälle, on vihdoinkin saatettu eteenpäin!
Entinen pomomme pörrää tuolla johtokunnissa ja esittelee meidän suunnitelmiamme ominaan. Sama mies ihmetteli aikoinaan että onkohan hän saanut lainkaan papereita esityksestämme. Siis sitä kirkuvanpunaista kansiota joka lepäsi hänen pöydällään kuukausikaupalla. Oli se!

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Sitä saa mitä tilaa

Ystäväni loihe eilen lausumahan:
"Nyt pitää lopettaa kaikenlainen päihteiden käyttö, ryhdistäytyä ja ruveta aktiiviseksi."

Mitä helvettiä taas tapahtui?

Ja tapahtuuko sama neljän vuoden päästä!??!

Mua huvita taas mikään...


Harkittiin myös uuden puolueen perustamista: Suomen yhtyneet anarkistit.
On sitä älyttömämpiäkin ideoita mennyt läpi tässä maassa.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Hyvä kysymys

Alkon kassalla edelläni oli setä, jonka beigen pusakan selkään joku oli kirjoittanut:
"Olen homo" se huvitti vartijoita ja itseä. Hän oli mitä ilmeisemmin sen legendaarisen reilun kerhon jäsen.

Myyjä ilmoitti samaiselle miekkoselle ettei nyt kyllä synny kauppoja, kun on jo tarpeeksi pohjia alla, johon tyytymätön asiakas vastasi:
"Kukas sitä viinaa nyt selvinpäin ostaa?"

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Valokuvatorstai-Ajatuksen voimalla

Yleisöpuhelimet

Kiva kun on mukavata

Juotiin eilen vaimon kanssa spontaanit humal´tilat ja höpistiin kummallisia.
Melkolailla mahtavaa että oma vaimo on samalla paras ystävä, jonka kanssa
voi puhua mistä aiheesta tahansa ja aina se haastaa älyn/älyttömyyden mittelöön.

Eilisen saldoa:

-Ennen oli teineille ns. treffipuhelimia, jonne soitettiin ja sit juteltiin sekavia random ihmisille ja vongattiin treffejä. Nykyään meillä on sitten taas tää IRC:kki

-Anteropologin tieteenala on tavismi.

-Paska freejazz on kuin pääministeritentti. teknistä suorittamista ilman sisältöä.

Viikon vinkki

Kaikillahan meillä on prosessoritehoa liiemmälti, eikös juu.
Halkokaa te vaikka atomeita tai keksikää parannusta syöpään, minä metsästän etiäisiä.

BOINC


tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Jalis sessiot-Rumpulointia

Jaliksen sessiot käynnistyivät, kuin porshe kesäpäivänä. Poimimme perjantaina pakettiautollisen tavaraa ympäri helsinkiä, eksyimme matkalla vallilan hypermarkettihelvettiin hankkimaan ruokaa sekä juomaa. Tai tytöt shoppailivat ja meitsi sääti banjistia sessioihin. Illansuussa saavutimme päämääräämme, eli saavuimme vihdoin kallvikin kämpille luonnonkauniin luonnon keskelle.

Ensimmäinen päivä meni lähinnä soitto & äänityskalustoa kasaillessa, hyökkäysakatauluja suunnitellessa sekä paskaa että viinaa jauhaessa.
Ainoastaan yksi jäi joukosta pois ja se oli oma studiomaskotti, mutta eipä midis. Mestoilla meitä oli vastassa hiiri, jonka ristimme sinkkubiisin päähenkilön mukaan Juhaniksi. Oikein söpö ja fiksun oloinen kaveri. Kerran se tavattiin hyppimästä pöydiltä, mutta senkin hän lopetti kertakäskystä.
Ruokaakin me tarjottiin. Hiirenloukusta käsin tosin, mutta fiksuna kaverina hän nautti vain juustosta.
Lauantaina läksimmä hakemaan lisää kalustoa, koskapa teutoonien postimyynnistä tilaamamme äänityskamat eivät koskaan saapuneet. Päivä menikin iloisesti kytkiessä ja konffaillessa, mutta lopulta ääni tuli läpi ja rumpuäänitykset rupesivat alkamaan. (Ah meitsi tykkä noista tuplakaksoituskertauksista) Muutama strateginen zipale purkkiintui, joten palkitsimme itsemme saunalla ja jallulla.

Sunnuntaina hakkasimme loput kannut nauhalle ja siirryimme kitaroihin, jotka nekin saatiin purkitettua maanantaihin mennessä.

Loppumaanantai menikin sitten ihmetellessä, että mitäs tehtäis kun pohjat ovat jo purkissa ja paikka on vuokrattu viikoksi. Päätimme pitää ns. luovan tauon.
Minä vähän editeeraan tässä loppuviikolla ja ensviikolla sit jatketaan.
Käyhän se näinkin. Vähän eri meininki, kun viime sessioissa.

(Edit:Eikäkö tiistainahan me saatiin kaikki kitarat valmiiksi, mitä mie sekoilen. Menee jotenkin päivät sekaisin vaihteeksi.)


Ohessa linkki Tyttölöitten omaan studioblogiin.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Paimen vai karjaa?

Olen ollut jo tovin aikessa kirjoittaa siitä, mitenkä tyhmää on laiskuuttaan (Voiko noin sanoa, sanon kuitenkin.) asettua sellaiselle kyyniselle kannalle, että:
"Minä en äänestä, kun ehdolla ei ole kuin kusipäitä, eikä mikään kuitenkaan koskaan muutu."
Ja tämähän lauotaan luonnollisesti pilkallisella ja ylimielisen tietävällä nuotilla.

Se sellainen on idiotismia ja oman älynsä aliarvioimista. Kyllä nyt luulisi satojen ehdokkaiden joukosta löytyvän yhden ihmisen, jonka arvomaailma jollain tasolla kohtaa. Yks yhteen nyt on turha yrittääkkään, me kaikki kun olemme yksilöitä mielipiteinemme, mutta se on rikkautta joka tekee elämästä elämisen arvoista.

Itseasiassa suurin osa nykyään vallassa olevista politiikoista haluaisivat juurikin, että kaikki kansa ajattelisi asioista samalla tavalla ja mielellään niin kuin he haluavat, mitään kyseenalaistamatta. Sellaista sakkia on niin paljon helpompi hallita, kuin ihmisiä, jotka funtsivat ja muodostavat omia mielipiteitään asioista.

Jos et äänestä, olet just sellainen. Karjaa.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Koska olen hyvä rouva

Otsikon mukaista levyä pitäisi lähtä tänähän äänittelemähän ja bändihän on iloisen kuuluisa Jalankulkuämpäri. Pakkaamme kamamme ja syöksymme kesäleirikeskukseen Kallvikin rannalle Espoohooseen.
Valmiina meillä on siis jo levyn nimi ja pinkka biisejä. Sovituksetkin ovat valmiina, vaikkakaan en ole niitä tarkistellut ja kertaillut moneen kuukauteen. Ajattelin nimittäin soveltaa tällaista "paska nousee pintaan" lähestymistä ko. levyn teossa, että mennään hyvällä fiiliksellä ja luotetaan siihen, että hyvät jutut tulee kyllä esiin kaivelemattakin ja ne heikommat ideat unohtuu. Eikä suinkaan niin että "mun muistiinpanoissa lukee että kertosäkeisiin pitäis soittaa mandoliinia, niin soitetaan ny sit varuiksi."

Tuotannon kantava teema (jolla myös möin itseni homman toteuttajaksi levy-yhtiölle)
on seuraava:
Levyn tulee kuulostaa siltä, että jengi tanssii kotihipoissa iloisessa nousuhumalassa, villasukat jalassa parketilla ja kaikilla on ihan saatanan hauskaa.

Tästä tulee kuulkaas vielä hyvä levy!

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

ADHD-tukikonsertti peruuntui

ADHD-oireyhtymästä kärsivien hyväksi suunniteltu tukikonsertti on peruutettu.

Tapahtuma oli määrä järjestää 14. maaliskuuta Helsingin Jäähallissa.

Konsertin järjestäjä ilmoitti peruuntumisen syyksi sen, että kokemattomalle järjestäjälle
tuli liikaa asioita hoidettavaksi yhtaikaa.

Konserttiin jo ostetuista lipuista maksetaan rahat takaisin Lippupalvelun lippukaupoissa.



Tää uutinen on sit kopsattu Kalevasta, Ei Lehdestä.

valokuvatorstai-Sininen

Poliisinäyttely

Hyvää naistenpäivää

No johan nyt. Kaikki kolumnistit, blogaajat ja ylipäätään jokainen, jolla on jokin tahtotila kommentoida naistenpäivää julkisesti, tuntuu olevan sitä mieltä että naistenpäivää juhlitaan sen vuoksi että muistettais naisten olevan tasavertaisia miesten kanssa. Hyvä ettei turpaan uhata vetää, jos ruusulla osoittelee ja päivällistä tarjoaa. Saatanan sovinisti, vittuun ne rehut siitä!

Eipä sillä että osoittelisin ketään ruusuilla erikseen. Minä kun henkilökohtaisesti vietän naistenpäivää joka päivä. Naiset on pääsääntöisesti ihania ja herrasmiehen kuuluu kohdella ihania naisia ritarillisesti. Eikä se että naisia kohtelee kunnioittavasti, tarkoita sitä että he olisivat jotenkin ressukoita, joita pitäisi holhota.

Kyllä mä sen tajuan, että naisia tulee kohdella yhdenvertaisesti miesten kanssa, mutta se menee mielestäni överiksi, jos naisia tulisi kohdella miehinä.

Vaimolleni tosin yritän tällä kertaa hoitaa sen ruusun. Hän on tolokun nainen.
Tosin yleensä aina satun olemaan töissä tms. kiireissä tällaisina päivinä, niin tänäänkin.
Miksei missän ole 24h kukkakauppoja?

(Muistathan oi vaimoni, että mun elonihan on sua kohtaan yhtä henkistä kukkaa joka päivä!)

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Oh Susan´na ei pidä sinun...

Taas tuppas huvittamaan hyvinkin taajaan:

* * * * *

Kustantaja Kari Ojala kirjoittaa kirjan Susan Kurosesta. Susan Kurosesta valmistellaan kirjaa ensi syksyksi. - Olen ollut naimisissa tämän projektin kanssa, joten kirjan kirjoittaminen on helppo juttu, Tapaus Kuronen -kirjan kirjoittaja Kari Ojala Etukeno Oy:stä kertoo. Kirja on dokumentti ja reportaasi Susan Kurosen ympärillä pyörivästä kohusta. Teos käsittelee pääministeri Matti Vanhasen ja Susan Kurosen suhteen jälkeistä mediamylläkkää sekä Susanin persoonaa. - Olen säntillisesti kasannut kaikki lehdet, jotka käsittelevät Kurosta. Ojalan mukaan kirja julkaistaan ensi syksynä. - Minun ei tarvitse kysyä lupaa kirjan kirjoittamiseen Susan Kuroselta. En aio kertoa kirjassa sellaista, josta voisi aiheutua Susanille ongelmia. Susan Kuronen suhtautuu neutraalisti uuteen kirjaprojektiin. - Olen kuullut puhuttavan kirjan teemasta, mutta en tunne sitä tarkemmin.

(Iltalehti)

* * * * *

Mä en oikeesti keksi yhtäkään ihmistä kulttuuritutkijoiden lisäksi, jotka vois oikeasti olla kiinnostuneita tästä opuksesta.
Mutta siitä huolimatta kustantaja Kari Ojala on nähdäkseni maailman paras siinä mitä hän tekee. Harva julkaisee yhtä kohuttuja kirjoja ja vielä kun huomioidaan se, että hän on itse kirjoittanut toisen näistä kohukirjoista, olkoonkin se vielä kirjoittamatta, ollaan niin lähellä dadaistista ikiliikkujaa, että Spedekin kalpenisi, ellei olisi jo kalvennut.

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Digiboxing

No nyt se tapahtui. Entinen nuori kapinallinen (digiänkyrä) nössööntyy iän myötä.
Rupes nimittäin vähän niinkuin himottamaan tuo Yle-teema kanava kaikkine
dokumentteineen ja elokuvineen. Siihen kun nyt päälle on räiskäisty tuo miehinen testostereokanava Jim, jolta luvataan pukattavan rakennus,tuunaus, explosiivi etc. ohjelmia, niin ei auttanut muu, kuin hommata se helvetin boksi.
Jaanpas täten seikkailuni digimaassa teidänkin kanssanne. Oli meinaan tuo käyttäjäperäinen kokemusinfo joltisenkinkokoisen kiven takana.

Mutta ensin kartoitin omat tarpeemme:

-Kaapeli vai häkkyrä katolla?

-Kaapelin peräänhän laatikon tulisi sopia ja vielä silleen, että se tukee welhon kaapelien tuottamaa datavirtaa. En sitten tiedä että miten eri kaapelit, welhot, elisat ja sen sellaiset toisistaan eroavat, mutta joillakin kaapeliboksittajilla on kuulemma ollut jotain ongelmia kanavien tunnistuksensa kanssa.

-No ja mitäköhän hintaluokkaa ja tarviisko sitä tallennusmahiksii, elikkäs kovalevyllistä hässääkkää?
Hintaluokkahan on "Kaupungin työntekijä". Eli Ouluksi: Halavin mahollinen.
Toisaalta köyhällä ei oo varaa ostaa halpaa, eli haarukoidaan vähän.
Ja jos perus kaapeliboksi on satasen hujakoilla ja kohtis kovalevyllinen hyppää kertaluokkaan viisi, niin...
Sitäpaitti teknologia näissä laitteissa on niin uutta, että mitä vähemmän laitteessa on vipstaakeja, sen parempi. Katellaan niitä hienouksia sitten, kun markkinat asettuvat ja tekniikka on oikeesti arkipäivää, semminkin kun videoidenkaan äänitystä ei tuu käytettyä kuin pari kertaa vuodessa.

-Pannaanko jotain maksullista korttipaikkaa kehiin?
No pannaan vaan. Josko joku jossain vielä jonakin päivänä hoksais sellasen, että maksu kanavia vois myydä muutenkin kuin paketteina. Meinaan että jos haluaisin, (niinkuin haluaisinkin) tilata Discoveryn ja Nationalgeographicin, niin homma kaatuu nykyisellään jo periaatteellisella tasolla siihen, etten minä halua samalla maksaa jostain Disneychaneleista ja Extremeromanticdrama kanavista. Niin mutta joo, pannaan ny varuilta.

Oukki doukki. Perusteet on hallussa ja eiku vertailemaan.
Melko helppoa. Kaikissa on lähes samat ominaisuudet. Samanlaisia hopeisia laatikoita jokainen ja hinnat pyörii kaikilla 60-195€.

Netistä lukemien arvosteluiden perusteella valinta on todella helppo: Ihan sama!
Kaikista joku löytyy jotain napinaa, toinen ei taas löydä mitään kritisoitavaa.
Joihinkin jeesaa softan päivitys, toiset se jumittaa.

Loppujen lopuksi päädyn osittain fiiliksellä ostamaan verkkokaupasta Kansalaisboksin.
Tästäkin toki löytyi netistä napinaa mm. Kotelo käy todella kuumana, fontti on huono, kaatuilee jne.
Mutta kun samaa sanottiin muistakin ja tämän hintalappu, sekä luottamusta herättävä nimi miellytti ja numerosta 69(€) tulee aina lämpimät mielleyhtymät.

Noh paketti auki. Ensimmäinen vaikutelma oli, että siistiä! scart kaapelit messissä ja bonarina kaukosäätimeen tulee patterit. Pieniä juttuja, mutta ah´ niin syräntä lämmittävää. Sitten nopea käyttiksen plaraus ja ohhoh. Pumaska on ihan parhaasta päästä mitä olen nähnyt. Mun mummonikin osaisi luultavasti asentaa vekottimen tämän perusteella. Selkeää tekstiä ja hyvät isot havainnekuvat. Harvinaista. Joku vois tosin tuumata, että tarkempia speksejä ja amplitudimodulaatiokaavioita perkele, mutta ne löytyy netistä, niin kuin kaikki muukin runkkumateriaali.

Kamat kasaan ja laite haltuun. Kanavat asentuvat heittämällä ja kiltisti. Ääni, kuva sun muut valikot toimii, niinkuin pitääkin. Kanaville voi jopa tehdä käyttäjäkohtaiset playlistitkin. Kanavasurffailu toimii yllättävän nopeasti. Viive on paljon pienempi, kuin kokeilemissani vanhemmissa bokseissa. Mitään lämpö ongelmia enkä kaatumisia en ole havainnut ja se tekstitysfonttikin on mielestäni oiva ja mikä parasta, se näkyy vaaleallakin pohjakuvalla. Ja sellanen siisti jutska, että kun kytkee laitteen stereoihin, niin samasta kaukkarista voi hoitaa volumensäädönkin. Eli yhdellä kapulalla pärjää näppärästi. Sekin lämmitti, että kun boksin laittaa puskemaan letterbox kuvaa ja säätää töllön asetuksen samalle, niin boksi säätää kuvaformaatin aina automaagisesti. Moista ominaisuutta kun ei itse telkkaristamme löydy.

Ilmeisesti laitteen päivitykset on nykyään kohdillaan, kun en mitään bugeja masiinasta löytänyt. Tiedä sitten, miten kone reagoi ohjelmakortteihin?

Ja viimeisenä ehkäpä paras ominaisuus: Laitteesta löytyy TETRIS!

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Oh noes

Ensimmäinen konkreettinen asia, jossa uutuuttaan kiiltelevä ikäni tuli esiin, on tuollaiset kyselylaatikot joita täytetään esimerkiksi sivustoille rekisteröityessä.
En ole enää 25-30.

Muutoin oloni on ihan "normaali."

Leipää ja sirkushuvia

Jotenkin rupesi vituttamaan, kun luin heti aamusta uutislehti 100:n etusivulta että Britney Spears yritti hirttää itsensä. Eikä vitutus suinkaan kummunnut siitä, että Britney on yrittänyt riistää henkeään, vaan siitä että uutinen oli pantu "viihde" otsikon alle!

Löytyykö mistään aurinkokunnastamme saastaisempaa ja raadollisempaa olentoa, kuin viihdetoimittajain joukoissa pyörii?

Muutenkin viihdemaailman meno on jotenkin ihan sekopäistä touhua. Nostetaan kauhealla koneistolla joku lahjakkuus, oli se sitten muusikko, näyttelijä tahi urheilija, pinnalle ja sitoutetaan se markkinapelleksi ihan naurettavilla määrillä rahaa ja valehdellaan, että julkisuus on ainoa asia, jolla hän pysyy hengissä. No sitten kun joku yllättäen flippaa moisesta epäinhimillisestä kohtelusta ja kaatuu, niin avot! Potkitaan sitä päähän perkele!!!

Mitäs läksi.

perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Don't Trust Anyone Over Thirty

Identiteettikriisiä pukkaa!!!

Tai siis, kun viime vuonna tähän aikaan yritin väkisin kehittää itselleni sitä kolmenkympin kriisiä eikä siitä mitään tullut, niin eilen pamahti suuren ajattelijan, Homer Simpsonin suusta vanha lause joka pysäytti. Älä luota yli kolmekymppisiin.
Noh, pitänee heittäytyä täysin arvostelukyvyttömäksi tossukaksi ja tehdä, niinkuin vaimo sanoo. Ja äkkiä niitä lapsia kehiin, ennenkuin on liian myöhäistä!

Voi Jeebus!

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Kiire tekee meidät tärkeiksi?

Luin tuossa taannoin pikku uutisen miehestä, joka tilasi ameriikan maalta jotain hormoni tms. pillereitä ja jäi kiinni. Oikeudessa mies päätettiin päästää rangaistuksetta kirmaamaan vapauteen koskapa: Mies oli yrittänyt etsiä tietoa tilauksen laillisuudesta, mutta ei ollut löytänyt. No tämä selvä. Mutta mielestäni tuomari olisi tehnyt miehelle suuren palveluksen sulkemalla miespolon vaikka johonkin iisiin avovankilaan muutamaksi kuukaudeksi ja syy tähän löytyy siitä, miksi mies päätyi tilaamaan laittomia tabuja ulkomailta:
Näitä pillereitä oli suositellut hänen yhdysvaltalainen ystävänsä oireisiin, jotka johtuivat siitä että pitää painaa niin saatanasti duunia, ettei ehdi nukkumaan. Tai ei edes oireisiin, vaan siihen, että elimistö kestäisi vieläkin kovemman rääkin!

Moiset työnarkomaanit missaavat niin paljon elämisen arvoisia juttuja, että pelottaa.
Hienoimmat asiat mitä maailmalla on ihmiselle antaa, edellyttävät totaalista rauhoittumista ja kiireetöntä suunnittelemattomuutta. Oli se sitten tähtitaivaan tuijottelua kesäyönä, illanistujaiset ystävien kanssa, rakastuminen, unelmointi...

Kummanlaista ihmistä sinä arvostat enemmän: Sellaista joka kohkaa kokoajan älyttömän kiireisenä ja pysähtyy korkeintaan valittamaan ohimennen, kun on taas niin saatanallinen kiire, korostaakseen omaa tärkeyttään. Vaiko ihmistä joka tekee hommansa huutelematta, etenee verkkaisesti funtsien ja saa silti aina työnsä tehtyä?

Kumman sinä tunnistat itsestäsi?

Ota ihan iisisti. Ei kiire kohkaamalla lopu!