lauantaina, huhtikuuta 20, 2019

Gain without a pain

Rupesin alunperin kirjoittamaan näitä hajanaisehkoja ajatuksiani gainin tarkkailun tärkeydestä eräälle live-audio palstalle, mutta pohdinnasta tuli niin pitkä ja polveilevahko, niin päätin tehdä tästä ennemmin blogitekstin. Joten tämä menee melkolailla suoraan asiaan ja on sisällöltään melko suorasukaista ammattilänkytystä. Mutta minusta tässä on hyviä pointteja myös ihan studiopuolen ihmisenkin ottaa huomioon.



Olisiko teillä aikaa puhua hieman gain stagingista ja plugareista?



Sinänsähän digipuolella nuo gainiasiat on kohtalaisen helppoja, kun vain unohtaa sen analogisen ajattelumallin, että kaikki vaan mahdollisimman lähelle sweetspottia, niin ei kohinataso nouse liiaksi, eikä signaali mene säröllekään(liikaa). Sitä vastoin kun muistaa että esim. 24 bittiin mahtuu tuota dynamiikkaa hulppeat 140dB, niin siinä ei paljon paina, vaikka jättäiskin kanavaan headroomia niinkö ihan kunnolla. Esim -20dB tms. On sitten varaa rumpalillakin lyödä kapulallaan taas sitä tomimikkiä, eikä klippaa huonolla soundilla se kolahdus!

(Väitän muuten että Yamahan LS9:ä pidetään tän takia paskan soundisena: Analogiajan ihmiset lykättiin yliajamaan digiajan konsolia)
Ja mitäs meille jää ylipäätään yleisötilaisuuksissa sitä järkevää dynamiikka-aluetta käyttöön, sen yleisen mökän alta? Rokkikonsertissa ehkä 20dB? Konserttisaleissa 40dB? (stetsonlukemia) 
Eli sillä 120dB:n headroomilla ihan pärjäilee.
















Se mikä sai minut tällä kertaa ajattelemaan aihetta, oli sellainen tilanne, että otin studiolle nopeaan testiin maailmalla kovasti hehkutetun True Iron plugarin, joka mallintaa etuastemuuntajia. Ja kaikkihan tietänevät, että vaikka niillä onkin merkitystä soundiin, on se todella pieni ja tulee esiin vasta kun useampi kanava summautuu. No tämän kun pistin kokeeksi masteriin, niin soundi parani laakista huomattavasti! Vaan apinaa ei koijatakaan niin helpolla, vaan kun osasi hoksata, että sehän nostaa heti kättelyssä tasoja sen 2.5dB ja kun sen tasotti, niin se soundiero jäikin sitten yhden kanavan osalta ko. materiaalilla häviävän marginaaliseksi, jopa olemattomaksi.

Sitten puolestaan wavesin lähes kaikki vähänkään uudemmmat plugarit tuntuvat nostavan kokonaisvolaa heti kättelyssä sen 1.5dB per siivu. Tulee kato kaupallisempi soundi, kun aivo menee halpaan. Ihminen aistii esim. jo +0.5dB:n volumen lisäyksen lähinnä parempana soundina, ei niinkään volumemuutoksena.
















Sitten kun siellä livehommissa, joissa ei ehkä pääse aistimaan ihan parhaan studion akustiikasta ja kuuntelusta ihan kiireettä, pistää siitä plugarilaitoksesta etuastemallinnuksen perään  pari ekvalisaattoria, kompuran ja jonkun vehkeen, jota ei oikeestaan osaa edes käyttää, mutta kun Rönninki kehui jossain yhteydessä, niin kanavan gaini nouseekin ihan yllättäen kahdeksan desibeliä! Se sitten ohjaillaan jonnekin groupeihin ja sama prosessointihässäkkä uusiksi, niin Mahatma Gandhin tms. sanoin: ”Jonkkaanhan siinä tsuikataan.

Eli tarkkana saapi olla audion karikoissa.


keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2019

Kas, uudet kuulokkeet!

Blogini seuraajat eivät ole voineet välttyä siltä tosiasialta, että mä olen hurahtanut kuulokkeisiin. 
Se on sikäli vekkulia, etten mä niitä juurikaan käytä miksatessa tai masteroidessani, livenäkin se on lähinnä yksittäisten kanavien satunnaista kuuntelua, häiriöitä metsästellen. 
Mutta pitäähän ihmisellä olla harrastuksensa ja kuulokkeiden parissa pääsee oikeasti hyvän hifin äärelle, verrattain pienellä rahalla. Siis jos vertailukohdaksi ottaa kotihifin, jossa pitää kiinnittää huomiota ja rahasummia vähän kaikkeen, kuten akustiikkaan, vahvaimiin, kaiuttimiin ja tilpehööriin, kuten ohjelmalähteisiin yms. Lisäksi, vaikka kaiutintoisto on parhaimmillaan ihan parasta, sä olet sen kanssa sitten sidottu siihen yhteen pisteeseen. 
Minusta on esimerkiksi kesäisin ihan mahtavuutta mennä riippumaton kanssa tuohon meidän takapihallemme, Arboretumin rantaan ja pistää lempimusa soimaan. 













Tästä pääsemmekin siihen, että törmäsin tuossa taannoin internetsissä Slovenialaiseen newahöörd kuulokevalmistajaan, nimeltään Ollo Audio. Niillä oli ihan liian hyvän näköisiä käppyröitä mainoksessaan, joten niitähän piti vähän haastaa. No seuraavana päivänä mulla olikin meilissä niitten raakamittadatat ja kunnon keskustelut käynnissä kuulokesuunnittelusta noin yleensä ja heidän filosofiastaan. Pikapuoliin tää homma eskaloitui siihen, että mulle tuli näitten suljettu malli kotiin. Ollaan käyty tuon Ollon tyypin kans syvällishenkisiä keskusteluja asian tiimoilta ja se muuten vaikuttaa varsin järkevältä ihmiseltä; Se on suunnannut tuotteensas suoraan studiopuolelle ja skipannut suoraan Hifimaailman esoteriahelvetin, jossa riittää kamalasti vankkoja mielipiteitä ja uskomuksia, siinä missä taas audioalan ammattilaiset luottavat lopeensa pääosin kuuloonsa ja raakaan dataan.

Muutaman viikon fiilistelyjen perusteella nää SR4R luurit on parhaat suljetut luurit, mitä oon koskaan kuullut. Toki mun kokemukset rajoittuvat suljettujen osalta ehkä noin sataan malliin, hintaluokassa 50-1000€. 
Näissä on todella tasainen ja tarkka soundi ja suljetuiksi kuulokkeiksi soundikuva on ällistyttävän ilmava. Nää on esimerkiksi tarkemman ja avaramman kuuloiset kun mun suuresti rakastamani avoimet Hifiman 400i magnetoplanaariluurit, joiden ovh oli melkein tuplat ja se on jo paljon se! 
Jos jotain negatiivista näistä pitää kaivaa, niin suljetuiksi nämä eivät ole mitenkään kamalan hyvin ulkomaailmaa eristävät ja 170Hz:ssä on noin 1.5dB:n lievä korostuma, joka tuo lisäbiiffiä soundiin, mutta muuten nää on ihanan flätit ja resonanssivapaat. Tuo korostuma on muuten valmistajan tiedossa, johtuu pehmusteistaja kuulemma paras kompromissi, mihin pääsivät. Ja se on tosiaan niin pieni, ettei sitä varmaan suurin osa käyttäjistä edes huomaa. 
Ja tosiaan se, etteivät nämä eristä muuta maailmaa ulkopuolelle, jeesaa varmasti siinä avoimessa kuulokuvassa ja siinä, että nämä ovat todella mukavat päässä pidemmilläkin kuuntelusessioilla. Mun toiset suljetut luottoluurit, joilla teen livehommia NAD viso HP50:t kyllä eristävät noin tuplaten paremmin, mutta ei niitä voi esim. kesähelteellä pitää päässä kuin vartin, minkä jälkeen korva on täynnä hikeä.





















Heidän mallistostaan löytyy myös avoimet mallit, jotka olisivat kuulemma vielä tarkemmat, mutta mulla on jo hyviä avoimia luureja ihan riittävästi, joten päädyin näihin.
Semmonen disclaimer tähän loppuun, että valmistaja lykkäs nää mulle endorsement hintaan sillä ehdolla, että mä sitten kerron näistä eteenpäin rehellisesti. Ja mulla ei ole tapanani hehkuttaa aiheetta. Jos tarviitte hyviä kuulokkeita joko ihan vain fiilistelyyn, tai sitten studiohommiin, niin näitten soisi kiinnostelevan. Näissä on vieläpä sen verta pieni impedanssi, että soivat penteleet varsin komeasti ihan iphonen voiminkin.
----------------------------------

Edit 9.5.2018:

Nythän kävi niin hauskasti, että sain käsiini myös ne avoimet versiot aiheesta.
Kirjoittelin molemmista tuntojani Tälle kuulokefoorumille. Sieltä voitte väijyä.

perjantaina, huhtikuuta 12, 2019

Yamaha ei yleensä pamaha

Taas on matkaa tullut taitettua alkuvuodesta ihan kivasti. 

Käytiin maaliskuussa mm. kymmenen päivän lenkki lapissa tuon Karavaanin kanssa.  Se oli sikälikin hyvä reissu, että piipahdettiin yhteensä kolme kertaa Levin Hullu poro arenalla, niin sain ns. ”Filen kuntoon.” Näetsen meidän Allenheatit kävivät vähän pieniksi tähän meidän touhuiluun, joten meille tuli sekä keulaan, että monitorilandiaan Yamahan QL5:t
Elastisen aikoihinhan mä valitsin työkalukseni CL5:n ja olinkin siihen vallan tyytyväinen, mutta jännä kyllä, mä tykkään QL:stä jopa vähän enemmän. Siinä on enemmän fyysisiä I/O reikiä, vähemmän nappeja, joita tyhmä soheltais ja sit tietty toi käyttis on vuosien varrella kehittynyt käytettävyydeltään kovasti mukavampaan suuntaan ja kukaties käyttäjäkin on matkanvarrella oppinut jotain uutta digitekniikasta. Varsinkin käyttöpintanäkymä on muotoutunut muutaman lähivuoden aikana melkolailla mukavaksi. Yhdellä silmäyksellä näkee kaiken tarvittavan ja kaikki sekundaarinen osasto löytyy sitten sieltä toiselta layerilta. Eli on vetopinta ja säätöpinta erikseen.
 Ja sitten kuulkaa siinä on premium räkissä se Neven Portico Eq. Ensimmäistä kertaa saapi suoraan tiskistä laululle sellaisen äänenhyventimen, että pystyin luopumaan ulkopuolisesta laulukanavasta. Jep, Joemeekin OneQ meni vihdoin myyntiin.

Mun laulukanava menee nyt silleesti, että Tuure ääntelee Shuren KSM9 mikroskooppiin, jonka perässä mulla on ensin Hipass filsu ja kanavan oma Eq, jolla lähinnä leikkaan vähemmäksi häiritseviä taajuuksia. Sitten kanavan eka dynamiikkalohko kompressoi hitaalla atakilla ja miedolla ratiolla terävimpiä kulmia pari deppaa, minkä jälkeen toinen kanavakompura jarruttelee vähän tiukemmalla ja nopeammalla höylällä isompia purskeita, mutta jälleen vain pari desibeliä ja vain tarvittaessa. Katsokaas kun pistää näin kaksi ihan hyvää kompuraa peräkkäin, ne käyttäytyvät kimpassa yhtenä ihan valtavan hyvänä.
Tämän jälkeen sillä Neven ekvalisaattorilla kaivetaan lauluun vähän sekä lämpöä, että raikasta läsnäoloa; Rahakanava kaipaa setelirahan havinaa. Kas kun se Neve on on silleen hieno kapine, ettei yläpää kihise, eikä botne mölise. Lopuksi vielä dynaamisella ekvalisaattorilla haetaan kahdella kapealla kaistalla pahimpia ässiä kuriin. Näin aukikirjoitettuna toi voi vaikuttaa äkkiseltään melkoiselta määrältä prosessointia yhteen kanavaan, mutta jokainen osanen tekee yksinään lopeensa hyvin vähäsen.













Yksi juttu mikä tässä Yamahassa on myös ihan huippua on toi kaikuosasto. Behkun X32:ssa mulla oli aina mukana ulkoinen TC:n kaikumamasiina, kun siinä tiskissä oli itsessään niin haikeat kaiut.
Mulla oli itseasiassa tapana liioitella niitten tiskin omien kaikujen kolhoutta, ottamalla mm. diffuusia yms. vähemmäksi. Eli kun siitä ei saanu ulos mitään kovin luonnollista tilaa, niin menin sen kanssa sitten kunnolla tuonne "90 luvun Alesis" suuntaan.
GLD112:ssa oli ihan jees kaiut, varsinkin behkuun verrattuna, muttei ne sitten kuitenkaan ihan priimaan ylettäneet, Mutta sitten tässä Yamahassa tilaefektit kuulostavat nimenomaan tiloilta, eivätkä kaikulaitteilta!
Oikeastaan ainoa isommin negatiivinen puoli, mitä ko. tiskistä on tähän mennessä löytynyt on se, että jos nyt vaikka joku nimeltämainitsematon rumputaiteilija tulee Tavastian soundcheckissä kaataneeksi ihan vähäsen maitokahvia monitoritiskin sisään, niin siitä se ei kyllä tykkää yhtään.














Tai itseasiassa onhan siinä pari muutakin kummallista häpsyä: Mä tykkään parallerprosessoinnista. Eli ajetaan esim. Rummut ensin yhteen ryhmään ja sitten osa rummuista myös toiseen rinnakkaisryhmään ja kompressoidaan siitä ns. Paskat pihalle. Tätä ryhmää voi sitten ajella sekaan sellaisissa biiseissä, kun tarvitaan lisää räyhää, ilman, että se kokonais-soundi muuttuu yliprosessoidun kuuloiseksi. Näin mm. transientit pysyvät koskemattomina ja yhtä liukua raidaamalla saa ilmoille sekä yliprosesssoitua pumppausta, että koskematonta ja neitseellistä rumpalointia.
No yamahassahan on tehty toi räkkiprosessoreiden delaykompensaatio silleen tymästi, ettei sellaista ole! Eli kauhee vaihesekoiluhan tommosesta toiminnasta syntyy.  No senhän ratkaisee ihminen tietysti silleesti, että panee molempiin ryhmiin räkkiprosessorin, mutta toisesta panee vaan kaikki hässäkät nollille. Niin ja siihen prosessorin ”Mix” nappiin on muuten turha koskea. Se sekoittaa siihen delaykompensoimattomaan signaaliin vaan sitä alkuperäistä viivästämätöntä signaalia ja kusee koko homman. Täysin turha miina.
Ja nyt kun pato aukesi, niin miksi se on niin kovin vaikeaa tehdä siitä ipad ohjauksesta sellainen, että se homma lähtis ensinnäkin supattaan jotenkin iisisti ja loogisesti ja toisekseen, joka kerta?
Niin ja mikä helvetin käyttölogiikka siinä tiskin musiikkisoittimessa oikein on?!? Itse saatana on sen suunnitellut kiusallaan! Ja kamoon vuosi 2019 ja se toistaa vain pakattua ääntä. Puhumattakaan siitä että tikulle pystyy äänittään vain keskinkertaista mp3:ta!!!

Mutta plussan puolelle tämä tiskivalinta kääntyy komeasti. Pidän kovasti tästä. Hyvin tehty Dr K. Hyvin tehty!