lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Piti lisäilemäni sisarusteni blogit tuonne sivupalkin blogilistaan. Samalla myös hokasin ettei siellä ole bändini sivujakaan. Miusta tulis hyvä mainosmies: Sais ihmiset olla rauhassa.

Veljeni on jo jonkin aikaa piirtänyt sarjakuvablogia, josta pidän kovasti. Varmaan tekin.
Katsokaa vaikka.

Myös siskoni on innostunut bloggaamaan. Elämää, käsitöitään ja valokuvailupuuhiaan voip tiirailla täsmälleen tästä.

Sain vihdoin toimitettua erään ylimääräisen mäkin läpyttimen veljelleni, joka antoi sen edelleen siskolleni, kun paljastui ohimennen että hänellä oli kipeä tarve moiselle. Iloista hihkuntaansa oli ilo kuunnella. Nyt olen melkolailla hyvällä tuulella aiheuttamastani mielihyvästä.


Oletteko muuten huomanneet, että ulkona on satanut lunta?
Kallio

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Se on varma se

Vaikka tämän viikon postauksistani voisi luulla toisin, olen ollut lähiaikoina tosi hyvällä tuulella. Mulle sopii nämä korkeapaineen jaksot. Mitäs siitä vaikka maailma on paikoin mätä. Turha sitä on jäädä rypemään. Omalta osaltani yritän elää kunnollisesti ja jeesata tarvittaessa muitakin kykyjeni mukaan. Sen pitäis riittää aika pitkälle.

Mutta silti... Kaikessa kun ei voi elää, niinkuin opettaa. Esimerkiksi näin yksityisyrittäjänä minua risoo se, että joudun lain mukaan ottamaan työeläkevakuutuksen jostain tarkkaan ennalta määrätystä laitoksesta. Asiassa mua risoo se, että joudun tukemaan jotain rahalaitosta, jota kiinnostaa enemmän omistajiensa voitot ja osingot, kuin asiakkaittensa hyvinvointi. Viimeksi tänään sai lukea, miten yhtiöt ovat väärinkäyttäneet valtion elvyttämistukia toimintapääomiinsa ja hyvityksiin omistajilleen. Perkeleet. Eli mun suoraan maksamat rahat eivät riitä, vaan pitää päästä veroihinkin käsiksi! Ahneus, tuo yhteiskuntamme syöpä!
Lisäksi mulla ei ole mitään keinoa vaikuttaa siihen, miten eläkekarttumallani keinotellaan.
Maksanko mä välillisesti kalashnikoveja afrikkaan? Paha tietää. Tai no, rahahan ei kuulemma haise.
Lisäksi pieni pessimisti, tai realisti takaraivossani ei panis paljoa luottoa sille, että näitä rahoja olisi enää missään mua odottamassa, kunhan saavutan sen eläkeiän, joskus kolmenkymmenen vuoden päästä. Sitäpaitsi mä rakastan työtäni ja teen näitä hommia mitä suurimmalla varmuudella maailmani tappiin.
Ropell

Mutta nyt mä teen musaa. Siihen ei kukaan pääse sanelemaan väliin pykäliään tahi direktiivejä.

torstaina, helmikuuta 25, 2010

Mitä täällä tapahtuu?

On ruvennut kovasti kiinnostamaan tämä Marko Sihvosen ajama asia. Ensin kun kuulin ukkelin tempauksesta ryhtyä eduskuntatalon edessä nälkälakkoon, vastalauseena pohjavesien yksityistämiseen pyrkiviin hankkeisiin, ajattelin -kuten varmaan moni muukin -että "jaa taas näitä hihhuleita salaliittoteorioineen". Vekkulisti sain kuitenkin pian huomata, että aika monet tolkun ihmiset ovat lyöttäytyneet tukemaan ko. herraa ja asiaansa. Eikä itse Sihvonenkaan miltään hörhöltä vaikuta, vaikka tukkansa ei olekaan jakauksella.

Viimeistään tänään rupesi oikeasti kellot soimaan, kun sain kuulla että laillinen ja asiaankuuluvasti laajennut mielenosoitus on enemmän tai vähemmän purettu eilen illalla poliisin toimesta. Ylläri pylläri toimintaan liittyy monia ristiriitaisuuksia. Eikä siinäkään olisi mitään yllättävää, sattuhan moistakin vähän väliä, mutta miten uutisoivat valtamediat siitä, että eduskuntatalon edessä suoritetaan poliisioperaatio? No ilta=sanomat kertoi jopa itselleen harvinaisen epämääräisesti, että paikalta on hajoitettu asuntovaunuleiri. Ei mitään selityksiä. Ei edes kommentointimahdollisuutta uutiseen, toisin kuin vaikka joka rasahdukseen missien tisseistä. Hesari jaksoi jopa kopioida poliisitiedotteen sivuilleen. Ainoastaan paikallislehtti vartti tuntui kertovan enemmän asiainkulusta.

Netistä kaivoin kasan linkkejä ja yritin niistä hahmottaa asiaintolaa ja vähän tuli jännäkakan tynkää housuun. Kyseessä on vain kovin iso asia ja itselläni, kuten nähtävästi monilla muillakin on hankaluuksia tiivistää objektiivisesti, mistä tässä hommassa on oikein kysymys? Niin että voisiko joku itseäni fiksumpi ja asiallisen kompetenssin omaava kertoa, missä mennään?
Riippu

maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Kaikki on myöhäistä!

En voi väittää olevani mitenkään erityisen suurelti poliittisesti valveutunut henkilö. Mutta sitten toisaalta tunnen usein kovin vahvasti, että tars tehrä jotain. Onnekseni sitä tunnetta kestää vain hetken, ennenkuin järki ja itsesuojeluvaisto voittaa, kääräisen itseni jälleen sikiöasentoon ja ryömin makuuhuoneen nurkaan nyyhkyttämään. Meillä ei näet ole toivoa. Idiootit ovat jo ottaneet vallan, josta he eivät enää luovu. Piste.

Pelkästään tänään minua on vituttanut ja typerryttänyt Suomen jääkiekkojoukkueen lisäksi oheinen video, joka voisi huvittaa, mikäli se ei olisi pohjimmiltaan niin typerryttävän raivostuttava. Siinä ilmeisesti aikuiset ihmiset yrittävät taantua pikkulasten tasolle, jotta voisivat parhaiten päättää asioita puolestaan. Paha vain että lapset ovat paljon fiksumpia, kuin nämä imbesillit ovat ymmärtäneet.



Lisäksi kytevää vitutusta ovat aiheuttaneet mm. seuraavat idiootit:
Kaisa Rastimo, joka haluaa olla päättämässä asioista, josta ei ole oikeastaan tiedä mitään, muttei myöskään ole valmis oppimaan mitään, keltään perkele!
Rinta rinnan katkeruuden kalkkiviivoille kirii rakas maatalousministerimme
Sirkka-Liisa Anttila, joka... Huh huh.

Tämän linkin Erikan tapauksessa käy selville, miten viranomaiset voivat hyvän tai pahansuopuuttaan paiskoa pieniä ihmisiä miten haluaa, pykälien taakse piiloutuen. Miksei siis samoinkeinoin voitaisi ohjailla näitä poliitikonperkeleitä pakkohoitoon. Tai edes pakkokoulutettaviksi. Jos on polttava tarve päättää asioista, niin pitäisi olla myös pakottava tarve objektiivisuuteen ja mahdoton tiedonjano asioista! Ei nämä asiat ole hittovieköön mutulla hoidettavissa!
Fist

Ja nyt kun päästiin vauhtiin, niin onko siinä mitään järkeä että ensin laaditaan laki, jotta parinteiset hehkulamput korvataan energiasäästölampuilla, jotka luokitellaan ongelmajätteeksi, muttei kuitenkaan hoideta samalla kierrätystä kuntoon?!??!
Pääkaupunkiseudulla ei ole kantakaupungin alueella yhden yhtä kierrätyspistettä.
Ja kun otin selvää, voiko ko. lamppuja palauttaa joihinkin kauppoihin, selvisi että voi. Tämä tosin sillä varauksella, että pitäisi ostaa yhtä monta uutta ja SAMANLAISTA lamppua tilalle, mitä on palauttamassa. Ja mitäköhän mun pitäis tehdä esimerkiksi tuolle meidän vessan entiselle lampulle, joka on jo kolmevuotta vanhaa mallia, jonka värilämpötila oli lähempänä päihdeklinikan vessaa ja joka syttyi täyteen tehoonsa vain noin viidessä minutissa. Melko näppärästi kierretty vastuuta kaupanalantaholtakin.

Jaa no mutta sikiöasento kutsuu. Se on moro!

perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Pullamössöydestä

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 8.
Minä edustan ylpeänä sitä pahoin parjattua pullamössösukupolvea, joka on saanut kuulemma kaiken valmiina ja täten velloo mitäänsaamattomuuden ja uusavuttomuuden...öö... no pullamössössä.

Ei jaksaisi talvisoassa hiihtää tällainen vätys. Armeijan cooperintestienkin keskiarvot ovat pudonneet ja sitten on lisäksi näitä sivareita sun muita viherpipertäjiä. Tietokoneita vaan naputtavat ja ihime räminää kuuntelevat liian isolla. Ainoa hyvä asia on se, että siellä hypoteettisen rajan takana väijjyy ihan samanlaisia vihulaisia.

Vaan onko moinen asiaintola parjattavaa? Eikös se ole merkkinä siitä että isovanhempamme ja heidän lapsensa ovat rakentaneet onnistuneesti sodanjälkeistä yhteiskuntaamme, jotta lapsillaan, että lastenlapsillansa olisi helpompi elämä entä itsellä? Eikö sitä tullutkaan uhrattua parhaita vuosiaan, jotta he voisivat harrastaa juoksentelua huvikseen kuntoilumielessä jos haluavat, eivätkä pakosta ryssänpelossa? Kas teollistunut yhteiskunta on siirtänyt fyysisimmät työt koneiden hydraulisille harteille ja näin ollen työn ja vapaa-ajan luonne on radikaalisti muuttunut. Ihmisille jää enemmän vapaa-aikaa. Tai siis jäisi, jos otettaisiin järki käteen ja havaittaisiin kilpailuyhteiskunnan käyvän jo ylikierroksilla.

Me paljon parjatut pullamössöt olemme kehittäneet muita taitoja pärjätäksemme tässä muuttuvassa yhteiskunnassa. Useat miehet muunmuassa tekevät niinkin tavatonta hommaa kuin laittavat ruokaa, tai jäävät koti-isiksi häpeilemättä ja ihan mielellään. Tunnen useampiakin tapauksia, joissa vanhemman polven mies on ihan pulassa ajan jätettyä vaimosta, kun ei ole tullut opeteltua kokkaamaan tai siivoamaan. Tai vastaavasti nainen ei ole koskaan hoitanut pankki yms. asioita, niin opettele siinä sitten uusia taitoja ja asenteita eläkeikäisenä.

Yritän tässä omalta osaltani kuroa tätä ns. sukupolvien välistä kuilua. Moinenhan kumpuaa pelosta ja pelkoa synnyttää tietämättömyys. Esimerkiksi mummo (universaali sellainen, ei omani) pelkää rullalautailevaa lättähattua, joka viilettää päätöntä vauhtia kohti ja kolluuttaa lautaansa kaiken rikkoen. Jos kyseinen mummo vain peloltansa kuuntelisi, voisin kertoa hänelle että kyseisen rullalautailijan reaktiokyvyt ja kunto ovat huippu-urheilijan luokkaa. Itseasiassa hän on harjoitellut lajiaan monta tuntia päivässä vuosien ajan. Ei hänen ole tarkoitus pelotella ketään. Hänestä vain metrin marginaali ohikulkijaan on suuri, kun taas pelokkaan vastaantulijan mielessä se kutistuu sentteihin. Ja vaikka se hyppelehdintä ja kolluutus kuulostaa pahalta, niin ei hän ole mitään rikkomassa. Kyllä se betoniporsas on kovempi, kuin puulaminaatti.

Pelon voittamisesta on isäni hyvä esimerkki. Hän kirjoitti vielä viimevuosiin asti kaikki tekstinsä kirjoituskoneella. Taisi siinä yksi kirjakin valmistua perinteisellä metodilla. Maailman muuttuessa oli hänenkin muutettava tapojaan ja astuttava tietokoneiden maailmaan. Varmasti pelotti, vaikkei sitä suoraan näyttänytkään. Kauhea kiroilu vain kuului tasaisin väliajoin työhuoneestaan.

Nyt hän jo haluaisi moisen kapineen itselleen sairaalaankin, missä on toipilaana. Vaan ehkä hän malttaa minun antaa vielä hetken tuurata itseään. Nykylääketiede mahdollistaa pienien ihmeiden lisäksi myös kohtalaisen stressivapaan ympäristön, jota tietokoneet pahasti myrkyttäisivät.

Mummu ja mummun poikakaveri

tiistaina, helmikuuta 16, 2010

keikkaystävänpäiväuusivuosilaskiainen

Viikonloppu törähti käyntiin soundcheckaamisella. Looseen pyöräilin lahkeitteni uhalla. Ketjun suojus ei näät kestänyt pakkasta vaan lahosi miljuuniksi palasiksi, mi raapivi housut palkeiksi. Pitäis taas siis näperrellä. Loose, tuo oiva rokkijuottola sisälsi Jalankulkuämpäreitten levynjulkkarit. Oivat sellaiset. Orkka on ollut lähiaikoina, kokoonpanomuutospaineiden kourissa, mutta nyt toimii, oi oi oi oii! On kova orkka härregyyd. Baarissa oli hirmu paljon tuttuja, mutta koskapa olivat kauheessa kännissä ja minä en, niin ei se jutustelu oikein onnistunut kaikkien kaa. Kielimuurit nääs.


Sunnuntaina vietettiin vain´mon kaa, sekä uuttavuotta, että ystävänpäivää. bonarina oli vielä laskiaisfiilis. Lönköttelimme näitten kunniaksi töölön punaiseen kaffilaan kaffelle ja pullalle. Hiukokin lähti, kun sai notskilla kärtsätä maggaraa. Parhautta.


Eilen päädyttiin vahingossa koronaan "yksille" jotka lipesivät toisiksi, kun tovereita putkahti ovesta. Örp sano.

lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Laatikoittain

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 7.

Asumme vaimon kanssa vanhassa, vuosisadan alkupuolella rakennetussa kerrostalossa.Tosin Paola Suhosen muutettua naapuriin, kuvaili seiskapäivää-lehti tätä jugendlinnaksi. Eniveis. Mukava ja miljööltään viihtyisä pihapiiri, jossa elämä näkyy ja kuuluu. Ja jos välillä ei kaupungin syke jaksa sykähdyttää, niin paksut tiiliseinät kyllä eristävät tarvittaessa, kuten silloin kun naapurin pikkupoika heittelee koripalloa kolmatta tuntia seinään, toisen säestäessä pyörän pirikellolla. Tai kun talonmiehen pihanharjauksen vieno ”tsup tsup” ääni on kesälomansa vuoksi vaihtunut huoltoyhtiönmiehen lehtipuhaltimen infernaaliseen mekkalaan.

Eräänä päivänä porraskäytäväämme oli ilmaantunut lappu, jossa kerrottiin roskakatoksen perusteellisesta uudistuksesta ja pian työmiehet rakensivatkin uuden ja jämäkänoloisen katoksen, jonka päälle on pikkupoikien hyvä nakella ”vahingossa” pallojansa, jotta löytyisi hyvä tekosyy päästä paukuttelemaan kattopeltejä. Noh tätä ihmettä mentiin sitten vaimon kanssa tutkailemaan.

Uuden katoksen alle oli yllätykseksemme ilmaantunut tavallisten harmaan sekä vihreän pöntön rinnalle pari sinistä, yksi keltainen, pari ruskeata sekä pirtsakan oranssi astia. Seinällä oli iso kyltti täynnä hiirenkokoista tekstiä, mikä osoittautui ko. pömpeleitten käyttöohjeiksi. Harmaat olivat edelleen sekajätteelle. Vihreät olivat tutusti varattu keräyspaperille ja sinisenkin käyttötarkoitus valkeni kohtalaisen pian: sinne tungetaan mehupurnukat ja muut pahvit. Kompostointi oli jo ennestään maalaiskomedioista tuttua puuhaa, joten ruskeiden lootien käyttötarkoitus oli sekin nopeasti ratkaistu. Sen sijaan keltainen ja oranssi pönttö meinasivat tuottaa päänvaivaa. Varsinkin se keltainen, joten skippasimme siinä vaiheessa moisen kummallisuuden ja päätimme ensin selvittää oranssin laatikon mysteerin. Sen päällä luki energiajae ja kanteen liimattu lappu kertoi, että sinne saa tunkea melkein mitä vaan, paitsi että ei. Seinällä taas luki oranssin pylpyrän kohdalla, ettei sinne saa tunkea paljon mitään, paitsi lähes mikävaan kyllä käy. Epätoivon kareen otsaltani pyyhittyään, vaimoni muistutti minua olevansa tiedonhaun ammattilainen ja stipendiaatti, joten luovutin ja jätin tämänkin asian fiksummalleni. Hetken päästä vaimo olikin printannut kaapin oveen ko. pönikän ruokavalion, joka osoittautui loppupelissä melko helpoksi:

-”Siihen oranssiin pönttöön voi panna lähes kaiken, joka ei mene muihin laatikoihin ja jonka voi olettaa palavan ilman suurempia räjähdyksiä.”

Näin ollen en keksinyt enää vastaanpullikoimista, miksen olisi kuormittamatta omalta osaltani maailmaa ja lupauduin ainakin kokeilemaan kaikkia muita pönttöjä, paitsi sitä keltaista.

Paperi ja pahvi olivat harvinaisen selviä ja hyväksi havaittuja laitoksia, mutta ruoan tähteet olivat ensimmäinen ylläri. Niitähän kertyy viikossa ihan pirusti. Pelkästään perunankuoria syntyy viikossa vaikka ja kuinka. Ja kun sanomalehdestä kääräisty pussukka on täynnä parissa, kolmessa päivässä, ei se ehdi edes haista tai kerätä populaatiota?!!! Kaikki ylitsepursuava pakkausjäte taas täyttää sen oransiin menevän pussin pikosekunnissa, joten nykyään sinne vanhaan tuttuun sekajätteeseen ei mene kuin tupakan natsat ja... ööö... Toisin sanoen aikuinen ajatteleva ihminen klaaraa tämänkin urbaanin haasteen, kunhan vain viitsii. Ja kunhan on ensin vähän tuulettanut ajatuksiaan ja potkaissut sitä viitseliäisyyttään, niin voikin yllättyä miten pienistä asioista tulee hyvä mieli ja miten itseasiassa elämä helpottuu lievällä monimutkaistamisella. Meneehän ne jätteet näin eri paikkoihin, mutta niitä tarvii raijata pihan perälle entistä harvemmin.

Niin joo se keltainen laatikko. Se onneksi hävisi katoksesta parissa päivässä. Ehkä sinne olisi dumpattu ne suuremmalti räjähtävät jutut?



Cloudfactory

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010

Kolmas korva

Junassa sitä aina sattuu ja tapahtuu.
Tapanani ei ole kuunnella muitten yksityisasioita, mutta välillä julkisissa liikennevälineissä mokomalta ei vain voi välttyä.
Tupakkavaunussa piipahtaessani ihmettelin paria nuorta miestä, he kun juttelivat keskenään lähitulevista tapahtumista, mutta oven toisin puolin. Eihän siinä muuten mitään mutta kun he kumpikin puhuivat kännykkäänsä:

-Joo, just konnari kuulutti, että juna on myöhässä.
-Parikyt minuttia kuulemma.
-Ootko käyny kaljakaupassa?
-No alkoon pitäis kyllä ehtiä. voitko sinä piipahtaa, kun mulla...
-Joo pakko saada viinaa.
-No mutta missä sitten nähtäis?
-Hotellilapa hyvinkin.
-Joo siinä on se aula.
-Ja heti baariin!

Vasta tässä vaiheessa täydellisesti seurattava juttelunsa lähti eriytymään ja tajusin, etteivät he sittenkään oleet samalla linjalla. Jotenkin vain olivat täydellisesti samoilla linjoilla.

Noin viisi minuttia myöhemmin, palattuani omalle paikalleni, jännä jatkui.
Edelliseltä asemalta käytävän toiselle puolelle asettuneet, kaksi nuorta naista yrittivät aikatauluttaa vastaantulevia (poikaystäviään?)

-No en minä tiedä mille laiturille me ollaan tulossa, mutta pohjoisesta kumminkin.
-Eiku tuutte junaan vastaan kun meillä on niin paljon kantamuksia.
-No semmoset kymmenen minuttia tämä on myöhässä.
-En tiedä sitä raidetta, kai sen saa selville sieltäkin päästä.
-Soitellaan lähempänä tarkemmin.

Seitsemän minutin kuluttua soi taas puhelin:

-Miten niin missä vaunussa? No viitosessa.
-No ethän sä...
-No ethän sä voi olla, kun tämä ei oo tullu vielä asem...
-Ei ku me ei olla vielä asemallakaan.
-No mistä minä tietäisin mille raiteelle.
-Mitäääh?
-No paina sitä oven nappulaa!
-Mitääh?!
-Oikeesti.
-Eti konnari!
(yleistä panikointia)
-Miten niin vasta seinäjoella? Sieltähän me ollaan tulossa!!!
-Mihin me nyt sitten mennään yöksi?
Ghostrain

tiistaina, helmikuuta 09, 2010

Perhe Auki

Sunnuntainen Staalinin Urkujen Oulun keikkamme meni ihan helvetin hyvin. Vierailevat solistit mulahtivat kokoonpanoon, kuin kotiinsa ja musisointi oli harvinaisen kivutonta ja jouhevaa.
Tuvassa oli erittäin mukavasti yleisöä, jotka reaktioista päätellen tykkäsivät kovin.
Tuli kiitosta mm: "ravistelusta" "kuonan puhdistamisesta" "Ääniterapiasta", sekä perkussionistimme pukeutumisesta.

Päivän alku meinasi hieman hirvittää, kun edellisenä iltana oli tullut talon tekniikasta sähköpostia, että vakio ääniukkonsa on sairastunut ja paikalle tuuraamaan tilattu nuorimies on mestan suhteen melko märkäkorva. Ja tää meidän musiikki ei täytä juurikaan länsimaalaisen populaarimusiikin määreitä, joka voi olla (ja monesti onkin) monille perusmiksaajille hieman outo tilanne.
Lisäksi keikka oli tarkoitus äänittää talon moniraitakalustolle, mistä hänellä ei ollut mitään hajua tai kokemusta.
Vaan eipä huolta. Hyvin nopeasti paljastui, että tämä Jarmo Hatunen niminen veikko onkin erittäin pätevä ukko, joka osaa pitää korvat auki ja ottaa vinkeistä vaarin. Luotettavilta tahoilta yleisön edustajistosta tuli ihan vasiten kehuja soundeista. Äänityskin onnistui helvetin hyvin, vaikka PC:llä tehdyt äänifailit olivatkin jotenkin semikorruptoituneet. Onneksi mäkin logic osasi importtaa ja pelastaa tilanteen hitaahkosti, mutta mainiosti.
Pääsispä jo miksaamaan!


Oulussa on lumista ja kaunista, mutta iltapäivällä lähden junaileen itseni Helsinkiin.
Röitä, röitä...

lauantaina, helmikuuta 06, 2010

Wörksoppia

Mielenkiinnosta kävin eilen kuuntelemassa Sibiksellä järjestetyssä äänirunkkareiden tuottajaworkshopissa paria melkolailla nimimiestä. Toinen oli mm. Ramstain nimisen itäsaksalaisen shlager-orkesterin tuottajana tunnetuksi tullut hurri, nimeltään Jakob Hellner.

Toinen herra on miksannut sellaisia harrastelijaorkestereita, kuten Queens Of The Stoneage, Tool sekä Melvins. Hän oli jenkki, nimeltään Joe Barresi.



Yleensä olen tupannut skippaamaan tämänhenkiset karkelot, kun loppujen lopuksi ne nimimiehetkin on ihan samanlaisia (rakastettavia) ääniurpoja, kuin paikallisetkin kollegat ja ihan samanlaisia mikkejä hekin tunkevat samojen ämyreiden eteen, kuin täälläkin. Budjettinsa ja orkesterinsa vain pyörivät vähän isommissa kalibereissa, kuin pohjoiskalotilla. Siihen löytyy syyt ihan väestönlaskennallisin keinoin. Olen aina tykännyt Qotsan rouheista soundeista ja muutenkin Joen soundi on aina ollut kovasti sydäntäni lähellä, niin silläpä läksin nyt ihmettelemään, että millainen ukkeli äänien takana paljastuu. No leppoisahan se. Ja taas tuli selväksi, että ihan samoja mikkejä sekin panee äänilähteiden eteen, kuin mekin täällä härmässä.

Eräälle rokkilevylle tuli kerrattain kopioitua härskisti qotsan rumputilasoundia jonka päässäni pähkäilin, jotta blumleinparillahan se semmoinen saavutetaan. Pyörin rumputilassa, kunnes korvat sanoivat, että no nyt ja mikit siihen. Noh nyt sitten tilaisuuden tullen kysyin herralta itseltään että kuinka hän homman hoiti alunperin, niin ettepä ikinä arvaa mikä oli vastaus... Noh katsokaa sanatarkkaan toisiksi viimeinen lause ja kääntäkää päässänne ameriikaksi. Niin että samanlaisia mikkejä ne...

Nyt matkaan junassa Ouluun keikkahommeleihin. Vallataan huomennna Staalinin Urkujen kanssa kuldyyrikeskus Valve. Tukitulta meille tulee antamaan pari maailmanluokan puhaltajaa, nimittäin Pepa Päivinen ja Jari Hongisto. Aitaa kaatuu, sano!

Jaa niin ja tulipahan mieleeni tässä taannoin miettiessäni onko lapsiinsekaantuja yhdys-sana, vaiko eikö, että vanhan muistisäännön mukaan, jos väliin sopii ”kin” eip yhdyssana ole vainen: Lapsiinkin sekaantuja. Paitsi että jos ja kun kyseinen pervo tykkää sekaantua nimenomaan juuri lapsiin, eikä sitten muihin, niin eihän silloin voi kyseistä sääntöä soveltaa.

Täältä tähän.

keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010

Tarkoitusperäistä

Katsoin televisiosta ohjelmaa Haitin maanjäristyksen jälkeisestä menosta. Ihmisten kärsimyksestä, eläimellisyydestä, avustustyöntekijöiden sankaruudesta ja siitä, miten lapset osaavat olla lapsia kauheuden ja kurjuudenkin keskellä.
Ohjelman pysäyttävin hetki oli, kun vanha mies kitara kädessään soitti raunioiden keskellä tilanteesta kummunnutta biisiään...
"Maa tärisi, talot sortuivat, sillatkin sortuivat, ihmisiä kuoli..."
Jumalauta kuinka koskettavaa. Siinä vedettiin bluesia sydänverellä. Musiikin tekemisen lähtökohdat olivat ihan toisaalla, kuin siinä että onks tää kertsi tarpeeksi tarttuva ja honaaks emisonybmg homman tarpeeksi tuottavaksi?

Repikää siitä!

Heitto

tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Josef K seikkailee

Heti aamusta soi puhelin ja mulahdin tahtomattani Kafkan kirjaan.

Asialla oli kela ja kaksi ulosottovirastoa, jotka kiistelivät ruumiini äärellä.
Ilmoitin heille olevani vahvasti elossa, enkä aikonut antautua taistelutta.
Löin valttikorttini pöytään: Tiukkaa faktaa heidän keskinäisistä mokailuistaan ja harvinaisen sekavasta ja leväperäisestä asiainhoidosta. Sitäpaitsi sodanjulistuksensa oli jo yhdeksän vuoden takaa, ja sitä myöten vanhan talven lumia.
Sitten tein virheen ja annoin vastapuolelle mahdollisuuden vetää ultimaattuminsa takaisin.
Saman tien he vyöryttivät niskaani viidakollisen pykäliä ja rakensivat asiakirjapinoista välillemme puolustusmuurin. Typerryin tästä silmänräpykseksi, jonka aikana he löivät ensimmäisen ja viimeisen niitin sinkkiarkkuuni: Sodan julistanut virkaatekevä kenraali on jo eläkkeellä, eikä heillä ole arkistoissaan tallessa mitään asiaani puoltavia asiakirjoja.

En voi syyttää asiasta kuin itseäni; Valtio olemme me!

Doors

PS
Kaiken ko. dadan lisäksi tulevista sotakorvauksista menee lisäksi valtiolle 7€ per alle 60€ /kk maksettu korvaus. Jos haluaisi maksaa velkansa pois nopeammin, niin yli 60€ maksuista tämä lisämaksu on 14€/kk.

PPS
Asioilla ei ole valitus oikeutta.

PPPS
Selvityspyyntöäni ei käsitellä.