torstaina, maaliskuuta 27, 2014

Spring was behind the corner

Paatunut hifirunkkari taipuu elämän realiteettien edessä suuntaan, jos toiseenkin.

Huomasin taas tuossa toissa viikonlopun Himos arenan keikalla, että pitää priorisoida vähän juttujaan tuossa miksaushommassa. Että mikä se onkaan oleellista ja mitä ilmankin pärjää mainiosti.
Kas kun siis hommana on ollut tämä orbanin jousikaiku. Se on kyllä kaikin puolin ihana ja mahtavan kuuloinen vehjes. Mutta  tollanen seitkytluvun mekaaninen pojotin, on kuitenkin luonteeltaan aika herkkä ja sen sävyt ovat samaan aikaan ihan mahtavan hienot, mutta livekäytössä ne pääsee esiin lähinnä jossain Tavastialla, Turun klubilla ja vastaavissa akustiikaltaan ja laitteistoltaan paremman kastin paikassa. Siis niissä joissa 85% keikoista EI ole. Festareillakin on yleensä niin kiire, että mitä vähemmän säätöä, niin sen parempi. Ja vaikka kaikki olisikin keikoilla muuten loisteliaasti, tajuaa moisen hienouden kuin aidon jousikaiun päälle, korkeintaan se viisi prosenttia yleisöstä jos sitäkään. Suurimmalle osalle se on ihan sama mikä siellä pojottaa jos pojottaa, kunhan laulu kuuluu. Noh silläpä möinkin sen erittäini haikein mielin studiokäyttöön. Oli ilo kohdata. Toivon pitkää ikää ja sulosäveliä.
Ehkäpä testaan seuraavaksi kuitenkin sitä Malekkon Spring poljinta, josta saa tarvittavan pheeliksen, jos niikseen.

Noin muuten on aika vierinyt mm.  frendin tupareissa, joihin tuli myös parhausystäviä Oulusta,  ja joista eräs oli pyydystänyt itselleen mitä mainioimman naisen. Onnea heille!
Ja noin muuten olen viettänyt aikalailla aikani Jou-talolla, mistä mainittakoon Hellacopters kitaristi Robert Dahlquistin vierailu. Keikka oli kerrassaan mainio. Sitä ei vaan ollut juurikaan kukaan todistamassa. Paikalle vaivautui parisenkymmentä ihmistä. Oma häpeänsä. Harvoin on tarjolla noin tanakkaa ja hyvää rokkimusiikkia.
Toisaalta taas seuraavana päivänä veti Samuli Putro tuvan pinkeeksi. Mainioutta oli myös se!

Viimevuoden lopussa olkkarista kosahti Cambridge audion vahvistin, mistä olin kovasti pahoillani.
Vehje oli nimittäin aivan mielettömän hyväsoundinen kapine. Huollossa tuumasivat, että logiikkapiiri on kosahtanut, mikä on ko. merkin kohdalla kuulemma hyvin yleistä. Eikä tietenkään kannata korjata, kun uusi laite maksaa saman verran.  Ei hyvä. Onneksi sain siirtymäajaksi kaverilta pro-casterin vahvarin lainaan, jota opin vihaamaan syvästi. Noh nyt kevään tullen olen aktivoitunut hankkeessa ja päädyin pitkällisten pohdintojen (As if. parissa päivässä löysin haluamani) jälkeen NAD:in äärimmäisen simppeliin vahvistimeen, jossa on NAD:in filosofian mukaisesti panostettu kaikki paukut äänenlaatuun ja käytettävyyteen. Tämä on voittanut sarjassaan kaiken maailman palkinnot, enkä ihmettele yhtään. Vielä kun sain esittelykappaleen alennettuun hintaan, niin avot. Vanhat ja uskolliset Paradigmin kaiuttimenikin heräsivät jälleen henkiin ja musiikin kuuntelu on taas nautinnollista.

perjantaina, maaliskuuta 14, 2014

Itämeren ihme

Junassa, matkalla Turun satamaan oli hieman vaikeuksia keskittyä lukuhommiin, kun toisessa päässä vaunua ollut miesporukka jutteli niin mielenkiintoisia. Harvemmin olen törmännyt niin libidostaan itsevarmoihin ukkeleihin. Jo iltapäivästä olivat melkolailla kekkulissa ja suunnittelivat strategioita, millä kaadetaan naisia vä-lit-tö-mäs-ti, kun päästään laivaan: Yks lähtee tsekkaan tarjontaa ja yks syöksyy varaamaan varuiksi yhden ylimääräisen sviitin. Sitten kuuluu taas olut-tölkin raksahdus ja rapinaa... "Ottakaahan jätkät viagrat, niin jaksaa painaa"

Satamaan saavuttuani huokaan helpotuksesta kun poppoo painuukin Siljalle, toisin kun itse Viikkarille ja Gracen uumeniin. Tsekki meni oikein kivuttomasti, vaikka jouduinkin rakentamaan settini alusta Sitten viimekäymän oli tsydeemeitä mennyt uusiksi ja tiski sitämyöten nollattu. No broblem.
Ulkoisia laitoksiani en ruvennut ko. mestaan kytkemään, koska tilanpuute ja säädönmäärä olisi tunnut vastaan, mutta Allenhaagertista nyt onneksi löytyy ihan mukiinmeneviä kaikuloita ja posessoreita omastakin takaa. Grace on muuten oikein mukava paikka äänimiehen elää ja olla: Jos ei häirihe se, että miksaamo on piippuhyllyllä, äärivasemmalla, etkä voi esim. nousta seisomaan koska olet silloin PA:n yläpuolella, niin siellä on oiva akustiikka ja erinomaisen sivistynyt soundi. Unohtamatta loistavaa henkilökuntaa.

Laivakeikkojen paras puoli on kuitenkin se tax free. Varsinkin silloin se on parhaimmillaan, kun saat käsiisi henksuflaban, jolla tulee randomisti lisäalea kaikista tuotteista. Mm. Highland Parkin singlemaltti maksoi sillä 15 €uroa litra. Lisäksi ostin viisi pulloa mitä erinomaisimpia punkkuja kellariimme, joista köyhdyin kokonaiset kolme kymppiä. Vaimolle vielä hujuhajua ja tobleronea tietty ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Noin muuten en edes onnistunut saamaan edes krapulaa aikaiseksi, vaikka pistimmekin Tommin kanssa säieteorian kunnialla uuteen uskoon. Ja ei. Tämä ei ollut metafora.

keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2014

Kausi auki!

Jee, se on keikkakesä käynnistynyt jälleen!


Perjantaina oli pitkästä aikaa reggaekeikkaa ja vuoden eka Jukkapoika, Sound Explosion Bandin kera Pressaklubilla. Enpähän ole tuonne ennen eksynytkään. Ja koska matka kävi muutenkin Stadiin, niin päätin lähtä kaupunkiin vähän aikaisemmin, hyökätäkseni Custom Soundsin tiloihin krunikkaan.
Olen näetsen taas vähän haaveillut uudesta kaikulaitteesta. Sellaisesta persoonallisesta purnukasta, joka soundaa hyvältä, muttei tavanomaiselta. Viime vuonna hankkimani Orbanin stereojousikaiku on kyllä maheva ja eritoten noheva, mutta kaipaan vielä rinnalleen monipuolisempaa ja sellaista, jonka decay ajat voisi tarvittaessa venyttää maaliman tappiin. Ja sieltähän se karkkikaupan hyllystä löytyikin... Lähes. Nimittäin Strymonin blue sky, olisi ollut kuin nenä päähän meikäläiselle. Ihan mielettömän hyvän kuuloinen, mutta tarvittaessa todella outo soundimaailma. Mutta kun sitä ei saanut ainakaan kädellä kääntäen sellaiseen tilaan, että suora signali ei tulisi läpi ollenskaan. Isompi versio aiheesta korjaisi tämän, mutta se on taas mun käyttööni liian monimutkainen/puolinen ja satasen kalliimpi.
Noh olen kirjeenvaihdossa valmistajan kanssa. Katsellaas josko päästäin johonkin järkevään modaukseen vehkeen kanssa.
Siinä hypistelin toki muitakin leluja ja yksi pomppasi esiin, kuin vieteriukko: Malekko Spring reverb.
Parin tikkuaskin kokoinen boksi, jossa oli yksi parhaimpia kuulemiani jousimallinnuksia. Suositan lämpimästi tsekkaamaan, jos moinen soundimaailma kiinnostaa.
Noh siitä toettuani painelin hotlalle syömään, ottamaan pikapäikkärit ja ei kun alakerran klubille soundeja säätämään. Äänentoistofirma oli raijannut paikalle Behringerin digin ja minä ennakkoluulottomasti hyökkäämään sen kimppuun. Voi Uli minkä olet mennyt tekemään. Minähän ihan tulin toimeen ko. kapistuksen kanssa. Selkeä käyttis ja hyvä soundi. Samaa voi sanoa myös PA:sta. Vanhaa kunnon D&B:n C-sarjan kantti kertaa kantti laatikkoa oli lavan sivuilla. Konseptihan on vanha kuin taula, mutta hitto kun se vaan toimii. Varsinkin tällaisessa vähän rootsimmassa kamassa!
Meinasi talosta tulla kattolevyt alas, kun vähän raotti botnea.
Keikalla tuli "note-to-self" hetki aiheesta jousikaiun sijoittelu: Olin pannut nimittäin orbanin etusräkin päälle ja sitten tämän päälle space delay spedduni. Noh siinähän kun ukko innostuu, niin se tap-temmon asettelukin on sitten vähän ronskimman puoleista. Ja mitäköhän jousikaiku tekee, kun sitä tönitään?... no niinpä! Niin ja yksi pasuunamikki sanoi sopimuksensa irti. Ei kiva :(

Seuraavana päivänä bussi suuntasi Raumalle jäähallihin. Siellä oli jotain kendosidonnaista tapahtumaa, jossa esiintyivät lisäksemme Vartiaisen sekä Karjalaisen Jiit.
Mitään ihmeellistä hommassa ei ollut, paitsi hieman etukäteen peloittanut Auran PA, jota viritellessäni ihmettelin, että onko oikea korvani tukossa? Yhden Liskin ja parin piuhanvaihdon jälkeenhän se soikin yllättävän nätisti. Ei mitään valittamista. Jengiä riitti kosolti ja kädet pysyivät tukevasti ilmassa.
Minua hieman naaratti etupään avid- näyttely, jossa oli kolme identtistä tiskiä vierekkäin. Aika suppeat messut.
Tällä kertaa oli jousikaiku rakennettu hallin rakenteisiin, joten en vaivautunut kytkemään omaani.
Kotimatkalla nautin hieman konjamiinia ja kuohuvaa ihan aiheesta. Rakkaan ja sanavalmiin fonistimme sanoin: "Nythän sulla ei olekaan enää kuin 13 vuotta viiskymppisiin".


Ensiviikolla menemmä laivalle.