torstaina, toukokuuta 24, 2012

Loma jatkuu...

Kunnes taas sunnuntaina pitäis mennä Helsinkiin maailmalle kylään.

Nyt kun tätä luppoaikaa on tässä ollunna, niin hilipasinpas vaimon kera viime torstaina Ouluun. Siellä kateltiin lätkää ja nähtiin kavereita. Pelattiin velipojan luona myös trials evolutionia ja voi mahoton miten koukuttava peli! Vaimo sano seuraavana aamuna ensimmäiseksi herättyään että "Mää haluan sen trialsin!"
Myös portal 2, oli kaksinpelinä erinomaisen vihdyttävän koukuttava! Vähän harrastelimme myös valokuvailua systerin kanssa. Minä kuvasin häntä discoruoholla ja hän minua mäessä.
Jenni

SLaidi
Viikonloppuna käytiin Raahessa sukuloimassa ja köröttelemässä näälän uudella veneellä. Siimaakin liotettiin. Oli vaan niin kylymä, että kaikki kalat oli varmaan vielä pakasteessa.

Onnellinen Kari
Seuraavana päivänä vaimo junaan ja itse takaisin Ouluun. Pienen googlailun jälkeen löysin Hintasta skeittiparkin jota läksin jäljestämään.
Oululaisen meiningin tuntien, eivät odotukset olleet kovinkaan korkealla, mutta huh huh, millaisen betonitaivaan ne olivat sinne väsänneet! Oli kaarta missä kaarrella!
Puistoon sattui aamupäivästä vain yksi toinen rullailija, joka valitti, kun mestassa ei saa rullailla rauhassa kuin aamuisin. Potkulautailevat lapset valtaavat sen aina koulupäivien jälkeen. Silloin homma on ihan mahotonta. Nää natiaiset kun eivät tajua väistää noin niinkuin mitään. Voiskos sinne panna potkulautavuoron vaikka parille päivälle viikossa?
pooli best

Myöhemmin grillausta koko perheelle ja urheilukuvauskokeiluja broidin kera. Hän kun oli saanut lahjaksi radio-ohjattavan auton, niin mehän rigattiin siihen videokamera kiinni ja päätettiin mennä kuvaamaan alamäkilautailua. Muuten hyvä, mutta me oltiin pohjoispohjanmaalla, missä ei ihan hirveästi ole tuota korkeusvaihtelua. Noh, yksi vähän rauhallisempi pikku puodotus löytyi sentään.
Tämmönen siitä tuli. Ei ole ainakaan liialla pituudella pilattu:


tiistaina, toukokuuta 15, 2012

Lonkkaa murtamassa

Kesä senkun kepottaa ja minä keskityn sen myötä rikkomaan ja korjailemaan jäseniäni.


Taas huomaa, että talvenkin aikana pitäisi harrastaa ja liikkua enemmän. Nyt kun on lähiajat poltellut lähinnä tuo lautailu, niin nivelet ja lihaksisto ovat ihmeissään, että pitääkö sitä vääntyillä niin kovin omituisiin asentoihin ja vielä toisinaan mukkelehtia miten sattuu?!?!
Taannoin kävin laskeskelemassa myös paikallisten nuorisolaisten kanssa, niin kutsuttua boschin mäkeä ja seuraavana päivänä oli ristiselkä niin jumissa, että piti etsiä naprapaatti rusauttelemaan nikamat paikoileen. Löytyi muuten pätevä! Ratkesi samalla aika monta muutakin vaivaavaa ongelmaa.
Eräällä harvinaisen miellyttävällä heistä oli myös tarjota hyviä vinkkejä trukkikumeiksi.
Niin ja harrasteisille tiedoksi, että pienen viilauksen jälkeen sabreihin vakiintui tällä haavaa laudan puolelle sabren 86a barreli ja toisel puolel hangerii 83a cone. Kääntyy tällaselle 85kg hujopille niin maan mukavasti, mutta palauttaa salamana keskelle ja on yllättävän vakaa.

Muuten tässä on oltu lomalaisena ihan niinkuin pitääkin. Yhden ainoan biisin olen miksannut. Muuten on tullu lähinnä ölöväiltyä. Piknikillä rillattua, MW3:ssa pwnattua, ja parveketta nätennettyä kukkasin ja hyötykasvein. Niin ja tietenkin pyörylöityä on tullut kanssa. Rakas cresent on vieläkin ihan paras! Varsinkin kun sain takavanteen parempaan tikkiin kuin kuunaan. Vanhus huoltaa vanhusta.

Huomenna olis meininki piipahtaa Oulussa sukuloimassa. En tiedä, otanko lautaa mukaan. Pohjoispohjanmaan alamäkilautailijat kun vielä odottaa perustamistaan... Niin ja niitä alamäkiä.

torstaina, toukokuuta 03, 2012

Simaa ja serpentiinii

Kotikenttäetu on mahetsu asia

Torjantai/perjantai akselilla oli keikat Tampesterin Joutalolla. Näppärästi kotiovelta työhön lonkkarilla puotellen. Matkaa kertyi noin 800m suuntaansa.
Alunperinhän meillä piti olla keikka vain perjantaina, mutta kun se myytiin pikosekunnissa loppuun, niin päättivät buukata meidät myös torstaille. Hauskojahan ne olivat molemmat keikat.
tampere2
Lauantaina oli sitten vähän eri meno, kun bändi oli buukattu Kauhavalle, Tiikeri nimiseen hotellin juottolaan. Ihan kun olis ysikeetluvun alkuun hypähtäny.
Huoneissa käytiin toteamassa, että juu, buukataanpas seinäjoelta majoitus. Saunatiloissa haisi hassulle. Semmoinenkin ihme nähtiin tälle vuodelle, että keikalla oli aika vähänlaisesti porukkaa. Niin ja ihan vain sille paikalliselle ruusulle tiedoksi, että tulevaisuudessa vois miettiä vähän paremman lainin, kuin "Hei pelle, anna nimmari." Voi toimia erääseen punk-artistiin, mutta se on eri juttu se. Nyt kävin vartavasten Jukalta hakemassa sen sille ilmapalloon, kun näytti satavarmalta, ettei se selviä ehyenä kotiin asti. Niin ja sille paikalliselle möllykälle kans sellanen pyyntö, että kun menee siihen korokkeelle seisoon niin, että se kaijutin sattuu just korvan viereen, niin se ei oo siinä sun harminas, vaan loppuyleisön mieliksi. Niin että jos vaikka olisit ens kerralla kääntelemättä sitä jatkuvasti syrjään.

Yksi päivä välissä taas kotosalla ja maanantaiksi vappukarkeloimaan kaivohuoneelle, missä oli haalaribileet. Voi saatana minä sanon! Oli eläväistä miksata, kun yhdella jalalla kiilaan keisin alaosasta, ettei tiski ui liiveihin ja toisella kädellä pidän efektiräkkiä pystyssä, ettei kaadu päälle.
Kaikkea on tullu nähtyä ja tuokin vielä. Teekkarit oli iloista, humlaishta ja ennenkaikkea ripeää apukäsivoimaa. Aika monta PA-firman tyhjää keissiä jouduttiin palauttamaan bussin ovelta takaisin saliin, kun ei me tohdittu muitten lodjuja ottaa kyytiin.

Seuraavana päivänä ihmeteltiin vaimon kanssa, että mikäs vappu se semmoinen oli, josta ei edes krapulaa tullut. Katseltiin jeesuskulkueita. Kaisaniemenpuistossa yksi hihhuliporukka kertoi auliisti että me kaikki ollaan moraalittomia ja joudutaan takuuvarmasti helvettiin. Niillä oli taskut täynnä ensimmäisiä kiviä.
Vappen