maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Keikkaa pukkasi















Ou jee! Oulussa oli erinomaisen lystiä.
Nukulla oli taas tekniikan jampat harvinaisen
hyvin messissä ja homma pelasi livepuolella helevetin asiallisesti tängju!
Ainoo miinus oli se, että talossa oli ihka uus Cubase pohjainen moniraitaäänityshässäkkä, joka oli muuten mainio mitä nyt kytkemättä. Käytiin siinä soundcheckin jälkeen syömässä, jotta pojat sais kamat kykettyä ja takas tullessa tehtiin vielä koe äänitys. Kama meni sisään ok, mutta loppujen lopuksi itse keikka äänitys oli ihan vituillaan, eli säröllä etc. Noh onneksi saatiin suoraan tiskistä sentään minidiscäänite. Balanssithan siinä on mitä on, mutta kiva tallenne enivei. Ei se ihan yle-tasoa ole mutta :/ Ehkäpä ens kerralla. Tai sitten pitäis mennä vaan sinne studioon.

Saatiin muuten kivaa lisäväriä äänipalettiin ku faija rupes roudausvaiheessa miettiin, että "Eikös tuolla liiterissä ollu se se... valinetti vai mikä se oli?" Jesh! Klavinettipa tietenkin! Tuo seiskeetluvut täpäköin funkkivehje! Laite mukaan ja piuhat kiinni. Vähän arvelutti, laite kun on ollu ulkovarastossa kesät talvet ´bouttiarallaa viimeiset 10 vuotta. Mutta kyllä laitteet on tehty enneswanhaan kestämään. Uusi 9v patteri kiinni, piuha kylkeen ja hyvin toimi! Ihan mieletön soundi ja virekkin oli sympaattisesti lähes absoluuttinen. (Mitä odotit 10 v ulkovarastoinnin jälkeen?)

Meikäkin yllättyi positiivisesti, kun mukavuudenhaluisena miehenä en millään jaksanut raahata bassokaappiani Ouluun asti, vaan kipaisin hattu kädessä Oulun Soitin ja tarvike kauppaan jossa ältsin kiva omistaja kaivoi esiin SWR Workingman's 15 Bassokaapin. Täytyy sanoo, etten ole aiemmin moisesta merkistä kuullutkaan, mutta peli vakuutti meikäläisen kertaheitolla. Perhana kuinka tanakka ja monipuolinen pönttö! Jos en tosiaan olisi näin laiska, eiku mukavuudenhaluinen roudauksen suhteen, niin olisin varmaan napannu combon kotiini.
... Ehkäpä parempi näin. Vaimo olis varmaan tykänny, kun olisin näyttänyt keikkapalkan sijaan osamaksukuittia!

Jep. Keikka meni erinomaisen hyvin ja jengikin tykkäsi.
Mikä yllättävintä porukkaa oli vääntäytynyt paikalle ennätyksellisen paljon. katsomosta oli kansoitettu noin kaksi kolmannesta! Toisin sanoen improfreejazzmikäliemusiikkikonsertin ollessa kyseessä, ihan helevetin hyvin jengiä!

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Keikkaa pukkaa part:gazillion...


Taas pitäis pakata basso kainaloon ja lähtä tälläkertaa ouluun, N.U.K.U :un tuottamaan ihmisille taide-elämyksiä. Siitäpä onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa, kun viimeksi on tullut oltua mestassa keikalla.
Paikkahan on entuudestaan tuttu muutamasta otteesta, mitä on keikkaa mestaan pukannut.
(Tulipa jotenkin turkulainen lause, pahoitteluni.)

STAALININ URUT TRIO
Jouni Kesti, lyömäsoittimet
Joni Kesti, kosketinsoittimet
Jasse Kesti, basso
to 20.10. klo 19.00, iso sali
Liput 5 € Nukun lippumyymälästä








Joni teki jälleen kerran ihan käsittämättömän hienoa jälkeä julisteiden kanssa. Jätte bra!!!
Nyt vaan toivotaan, että tupa täyttyisi ja meininki olisi kohdallaan. Keikka on nimittäin tarkoitus äänittää ja miksata huolella. Kenties kuulemme nauhan vielä radioaalloilla. Asiasta infoo lisää, kunhan se ajankohtaistuu.

Isäukko kirjoitti muuten tässä hiljattain osuvan lehtikolumnin improvisaatiosta ja musiikista yleensä.
Ja se kuuluu näin:

007 VELJESTÄ

Näimme Aleksis Kiven päivänä Jari Halosen elokuvan kansalliskirjailijastamme. Kivi esitettiin luovana ja omaehtoisena, mutta inhimillisenä olentona, joka käänsi kaikki kivet saadakseen kuvattua suomalaisen meiningin oleellisimmat piirteet omalla äidinkielellämme. Tuona oppi- ja kieliriitojen aikana ei olisi ollut mikään ihme, vaikka Aleksis Kivi olisi unohdettu. Varmaan

maanantaina moni katseli James Bondia toiselta kanavalta tiedostamatta, että ilman Aleksis Kiven ponnisteluja olisi Bondin tekstitys saattanut olla jollain muulla kielellä kuin suomeksi.

Se on pienestä kiinni. Musiikin puolella muutamat muusikot alkoivat aikoinaan kiinnittää huomion siihen, että ns. vanhaa musiikkia tuli esittää alkuperäisillä soittimilla. Samaan aikaan mietittiin, miten vanhoja mestareita voitaisiin tulkita tuoreilla tavoilla. Näin saatiin pelastettua ja elävöitettyä se, mikä on musiikissa tärkeintä. Tulkinta soivassa tilassa.

Mozart, Beethoven ja muut mestarit olivat myös hyviä improvisoijia. Tuolloinkaan ei ihan riittänyt, että tiesi melodian kuljettamiseen tarvittavat kolme sointua. Piti osata luoda musiikkia. Jos osasi tehdä musiikkia myös improvisoimalla, oli muita säveltäjiä edellä.

Nykyisin, kun puhutaan improvisoinnista, kavahdetaan, että se on jotain modernia. Voimme rauhoittaa ja kertoa, että kyse on iänikuisesta jutusta. Vai luuletteko, että musiikkia alkoi olla vasta

nuottien jälkeen. Kyllä voita oli ennen flooraakin.

Improvisoitu musiikki ei taida kuolla sukupuuttoon, vaikka siitä ei kukaan soittaisikaan. Improvisointi on ihmisen lajiominaisuus ja ainoa selviytymiskeino monista tilanteista.

Moottorien ja tekniikan suunnittelussa ovat piirustukset tärkeitä, ennen koeajoa. Olisi kuitenkin työlästä, jos joka tarpeeseen pitäisi väline suunnitella paperilla. Jos jano yllättää, emme suinkaan ryhdy piirtelemään kuppisuunnitelmia paperille. Kuppi (kouran silmä) keksittiin ensin ja tuotekehittelyt piirrettiin vasta sitten. Samoin musiikki keksittiin ensin ja pullon suusta juotiin vasta keikan jälkeen. Tuo oli improvisoitu lause.

Improvisoitu musiikki tuo maailman esiin luonnollisimmillaan. Niin kuin tv-uutisista olemme saaneet nähdä, ei kaikki ole kaunista ja sulosointuista maailmassamme kuten Katri-Helenan kappaleissa. Moni varmaan haluaisi tietää, miksi Katri-Helenan kappaleet sointuvat niin hyvin tavallisen ihmisen korvaan. No kerrotaanpa. Pythagoraan alullepaneman tasavireisen viritysjärjestelmän seurauksena muusikot loivat kolmen soinnun sarjan: toinen aste – viides aste – ensimmäinen aste (esim. Ukko Nooa). Nämä soinnut mahdutettiin peräkkäisiin neljän tahdin jaksoihin, joiden rytmi painotti toista ja neljättä iskua (hump – pa). Tekstinä alettiin käyttää yleisesti tunnettua arkiesineisiin liittyvää symboliikkaa, jota tukivat pelkistetyt melodiasävelet.

Yksi asia jäi kuitenkin sattuman varaan. Mistä löytyvät musikaalisesti lahjakkaat henkilöt, jotka pystyvät kääntämään tuon kaavan musiikin kielelle. Vihjeeksi sanoisin, että olen soittanut myös Katri-Helenan orkesterissa, mutta en viihtynyt siinä, koska halusin soittaa improvisoitua musiikkia ja säveltää konserttoja, sekä käyttää laajemmin hyödyksi kaikkia musiikin tekotapoja.

Jouni Kesti

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Lelû lé Luxxuss

Kaveri käväs tuossa kuun alussa Kanadassa reissaamassa ja minähän hokasinkin, että sielläpäin tuo kulutuselektroniikka on piirun verran halvempaa, kuin täällä nykyteknologian luvatussa maassa, joten tilasin häneltä ipod minin. Noh eräänä aamuna saapui tekstiviesti, jossa kyseltiin, että kelpaisko mulle sininen tahi pinkki podi, kun minimallin valmistus on ilmeisesti lopetettu nanomallin jaloista, eikä kaupanhyllyiltä hopeista enää löytynyt.
No pinkkihän on päivän väri joten sellaista kehiin kts.

Ai ai ku se on nätti ja kätevä. Minä en käsittääkseni oo ihan pahimmanlaatuinen laitefriikki,(nyt vaimo ja pari kaveria hörähtää pilkallisesti.) mutta tästä mie tykkään!
Ja niin tykkää rakas vaimonikin. Aika harvakseltaan minä saan tätä työmatkoille mukaani. Vaimo kun lähtee yleensä kouluun ennen mua ja jotenkin kummasti se aina tarttuu sen mukaan :D

yks paska puoli vehkeessä on, mutta sekin asia oli kyllä hyvin tiedossa, joten no biggie.
Laitteen mukana tulevat kuulokkeet ovat nimittäin ihan luokattoman paskat. Olenkin naureskellut kaupungilla itsekseni ihmisille jotka pitävät moisia nappeja korvissaan arvatenkin lähinnä niitten statusarvon takia, (kattokaa kun mä tälleen hienovaraisesti vihjaan teille et mulpa onkin tällanen trendikäs ipodi taskussa!!!) vaikka pointti onkin just musiikista nauttiminen. Niin, tai sitten minä olen ollu vain kateellinen??!!

Enivei. Mun ykköskuulokkeina toimivat Gradot, joilla miksailen ja tarkkailen tarvittaessa työnpuolesta, alkoivat tuntua jotenkin kömpelöiltä ja kolhoilta liikenteessä. Varsinkin kun playeri on tollanen taskuunhukattava, joten aloin kartoittamaan jotain kätsympiä luureja.
Lähtökohtani oli, että soundi ei sais heiketä hirveesti. Sitä kun on tottunu laatuun niin on paha tiputtaa rimaa. Toinen asia oli että jos alta kuudenkympin selviäisi, niin vähänx olis mahtavaa.
Loppujen lopuksi päädyin tutkimuksissani, jossa suurena apuna oli TÄMÄ sivusto, Sennheiserin PX100 malliin. Aivan törkeen hyvät soundit noin pieniksi luureiksi. Todella hyvä ergonomia, tuskin tuntee edes päässään noita, eikä paina vaiks käyttää silmälaseja. Menee pieneen tilaan, koskapa sangat taittuvat näppärästi ja ovat vieläpä jämäkkää laatua. Niin ja mikä vielä kruunaa löydön on hinta: 41€ verkkokaupassa.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

studio To Go

Kylläpä hymyilyttää :D

Aloitin harrasteeni elektronisen musiikin saralla nuorna poikana Amiga 500 kompuutterilla ja OctaMed träkkerillä. No nälkähän kasvoi syödessä ja nurkat alko täyttymään samplereista, ana sekä digitaali syntikoista yms. kaikenmaaliman soundihirvityksistä, puhumattakaan siitä käärmeenpesästä jonka kaikki audio, midi ja CV piuhat muodostivat. (Ihme juttu muuten että, sain silti hoideltua tyttöjäkin luokseni toisinaan! :)

Keikallekkin piti lähtä pakettiautolla, jotta sai kaiki tarpeelliset hilavitkuttimet ja namiskuukkelipelittimet mukaan. Ja kysehän oli siis tuolloinkin omista SOOLO projekteistani!
Eli meikäläisen kamatyksin veivät tuollasen perus rokkibändillisen verran tilaa. Kumma juttu
kun mua ei noihin aikoihin hirveesti kinuttu mukaan muihin bändeihin soittamaan.


Jo tuolloin unelmoin (yleensä just roudaustilanteessa.) hieman kompaktimmasta paketista ja arvatkaas mitä! Nyt se on totta.
Meikäläisen nykyinen setappi on tyyliä: Reppu ja reissumies.
Mäkin Ibook läppäri logicilla, toimii studioni sydämenä. Ja Novationin X-Station, hoitaa äänikortin, syntikan, mikserin, kontrollerin ja keyboardin tonttia.
Luurit ja mikki on kans kätsät olemassa ja kaikki mahtuu yhteen selkäreppuun! Ah auvvoa!

Seuraavaksi voinkin aloittaa haaveilut tulitikkurasian kokoisesta laatikosta johon ajatellaan sisälle ja ulos tulee just sellasta musaa ku pitääkin.