perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Kirjallisvisuaalinen matkustuskertomus lähiaikain tapahtumista

Pori-popit meni oikein mainiosti. Mummot ja papat tuli jatsikadulla väisteltyä ja jääkaappikylmä artistisushikin meni nippa nappa alas. Vastapainoksi sain keikkapaikan setin jotenkin ihan mahdottoman hyvään vireeseen ja vielä kun bändi oli ihan tajuttoman hyvässä iskussa, niin mikäs mulla oli siellä vedellessä! Tupa oli ihan tukossa ja sen verran kuuma, että vain vihta puuttui.
Ja voi että se RE-20 on hyvä vekotin! Sen jousikaikua kun ajaa ruvelle ja näyttää sille snarea, niin avot!


Seuraavana päivänä kirmasimme vaimon kanssa ruåttinlaivalle, joka puksutti meidät Tukholmaan. Laivalla esiintyi mielenkiintoinen laulajatar, jonka kongatyöskentely huvitti taajaan. Väkisin valvoimme illan akrobaattishouhun asti, mikä osoittautui hurjattavan jännittäväksi. Jännitysmomentin tosin aiheuttivat etupäässä ne "läheltä piti" tilanteet.


Homman nimi Ruotsissa oli siis Jalankulkuämpärin esiintyminen Norbergin Queertopia lepakkofestareilla. Matkalla kuski pisti heti pahan, kysymällä mitä bändin nimi tarkoittaa englanniksi? Hetken miettimisen jälkeen sisäinen käännöskoneeni tuotti tulokseksi
"Pedestrial bucket"
Itse festarit olivat jotakuinkin hämmentävät. Kuulemma meno oli ollut siihen mennessä mitä mainioin eikä "kukaan varmaan herännyt omasta teltastaan" Eipä siinä, rakkaus on ihana asia. Sen sijaan hämmennystä aiheutti näin tottumattoman silmään ne lukuisat parrakkaat naiset. Oli pakko tunnustaa, ettei ymmärrys riittänyt että jotta miksi? Kun tykätään tytöistä, mutta haluttais olla poikia, ilman kuitenkaan raskauttavia kilkkeitä, vaiko häh? Samapa tuo, mutta kysymyksiä heräsi.
Jaa niin se keikka. Ite kun teki niin sai mitä tartti. Bändi soitti mitä mainioimmin ja fingelskasvenskankieliset välispiikit huvittivat vähälukuista yleisöä. Taisi se teltta-alueen toiminta kilpailla pahasti suosiostamme. Mutta meillä oli mukavaa.


keikan jälkeen tuli vihdoin päivän ensimmäisen syömähommelin aika, johon meidät johdatettiin tuota...tuota...pikaa. Vähän meinas fiduddaa, kun pyysin isoa annosta nälkääni, niin vastapalloon kerrottiin, ettei ruokaa riitä kaikille moisella menolla. Näkkileipää saisi kuitenkin niin paljon kuin haluaa. Kiitti fittanisti hei!
Mutta se armoton harmi oli vasta tuloillaan. Majapaikkamme nimittäin osoittautui olevan kirjaimellisesti koulun salin lattia. Muuten siinä väsymystilassa hommeli olis ollut ihan ok, mutta kun tilan jokainen neliösentti oli varattu. Noh Pinja siinä soittelemaan järjestäjälle, joka ilmoitti tylysti, ettei meille oltu luvattu mitään majoitusta ja muutenkin keskustelun sävy oli mukavan syvää vitutusta, sekä sielunmurhetta aiheuttavaa. Minä olen harvinaisen pitkäpinnainen kaveri, mutta asiatonta käytöstä, saatika epäoikeudenmukaista mulkutusta minä en nauti missään olosuhteissa, joten soittelin siinä parit, kolmet, neljät, viidet puhelut ja kas, ongelmamme olivat tyydyttävähkösti ratkotut.
Aamulla olimme harvinaisen yhteismielisiä sellaisesta ajatuksesta kuin "Nyt äkkiä vittuun täältä"


Muut jatkoivat matkansa suoraan laivaterminaalille, mutta me päätimme vaimon kanssa pidentää reissuamme. Hyppäsimme siinä eduskuntatalon kieppeillä matkasta ja jäimme palloilemaan määrättömäksi ajaksi Tukholmaan. Ensitöiksemme ostimme kauniille kengät ja sen jälkeen me kävelimme ja kävelimme ja ihastelimme ja söimme ja kävelimme, kunnes rupesi ramaisemaan, joten hankimme huoneen mitä idyllisimmästä pikku hotellista, ihan ytimen tuntumasta. Pienet tirsat ja suihkut, jonka jälkeen etsimme hetken arvollemme soveltuvaa ravintelia. Ja ai että olikin hyvät pippuripiffit!


Seuraavana päivänä jatkoimme haahuilua sillä periaatteella, että kun tarpeeksi kävellään, niin päämäärä kyllä tulee ennenpitkää vastaan. Silläpä eksyimme ensitöiksemme asemalle, jossa ihmettelimme, pääsisimmekö toiselle puolelle Ruotsia sukuloimaan? Vastaus oli, että junalla kyllä, mutta helvetinmoisen kalliilla ja bussillakin ehkä, mutta matka kestäisi koko päivän. Näin ammattini puolesta kun tulee noissa liikennevälineissä kulutettua aikaa ihan kunnioitettavat määreet, niin päätös jäädä ihan vain sinne Tukholmaan syntyi kuin itseksensä.


Jatkoimme käveleskelyä ja päädyimme ihmettelemään kuninkaalisen kirjaston puitteita. Messevää! Tämän jälkeen, tai ainakin jossain välissä löysimme tiemme myös vähintäänkin keisarilliseen askarteluliikkeeseen, jossa oli vaikka ja mitä potenssiin kaksi.
Hiukokin rupesi vellomaan, joten päätimme eksyä kauppahalliin, jonka sijaitsikin siinä ihan parin korttelin päässä. Se oli tiättekö se semmoinen taivas se! Mitä ei herkkusuu sieltä löydä, niin ei ole väliksikään. Meinasi pääressu räjähtää sen pajouden edessä! Ja hyvä jatkoi vain paranemista sushin muodossa. Ovelasti Sushi bar:iksi nimetty nurkkaus tajosi nimittäin parhaat sushendaalit, mihin kuunaan olemme törmänneet. Se lohi oli kuulkaas niin tuoretta, että oli ihme ettei se sätkinyt! Pahimman nälän tyydytettyämme kiertelimme tiskit läpi, ostaen juustoja ja erinäisiä makkaroita, sekä leipiä. Seuraavaksi päätimme eksyä systembolagetiin viininhankintaan, mikä onnistuikin muine mutkineen, joiden varrelle osui mm. ihan överillä alttaritaululla varustettu kirkko ja sellainen miljoonamastoinen purjealus kahviloileen.


Jossain suihkulähteen äärellä havahduimme huomioon, että jossain pitäisi nukkuakin ja päätimme varata toisenkin yön edellisen illan hotellista. Ikäväkyllä joku muukin oli päättänyt samoin ja kaikki huoneet olivat menneet. Perkuleen turistit! Noh pienellä puhelinrumballa saimme kuin saimmekin varattua lähistöltä överisiistin nurkkahuoneen, jonka kaksi ranskalaista parveketta avautuivat molemmin puolin Strinbergin puistoa. Sielläpä me kyyhkyläiset piknikoimme mitä romantillisimmin.


Seuraavana päivänä rupesi vaivaamaan jo koti-ikävä, joten singahdimme viikkarin terminaaliin kyselemään kyytiä. Löytyi, muttei tosin hytillistä sellaista. Noh soitellen sotaan ja saimme kuin saimmekin itse laivalta napattua peruutuspaikallisen hytin, ja oikein televisiolla, mikä on sitä ns. luksusta. Katsoimme siitä Beverly Hills 10901234 sarjan jakson ruåtsiksi ja leikimme luokkaretkeläisiä.
Loppuilta meni rattoisasti humpparavintolassa, jossa kävimme parhaamme mukaan drinksulistaa lävitte. Hommassa auttoi miksuskoppiin tuomittu kollega, joka kävi ystävällisesti nakkaamassa meille drinkkiliput. Tattista!



Täällä Helsingissä ollaankin sitten lähinnä hikoiltu. Eilen piti hikoilun kunniaksi tehdä mansikkakakku ja ämpärillinen sangiraa. Samalla panimme ässehtimään suolakurkkuja, kiitellyllä reseptillä. Illalla pitäis lähtä Helsingeen kahteleen kuningas soundin hytkyjä ja huomenna hyppäämme bussiin, mi vie DBTL:n Jukka Pojan keikille.

2 kommenttia:

  1. Hieman hiljaisemman näköistä menoa kuvassa numero kolme.

    Miten kollega tiesi kolleguudesta? Onko maine kiirinyt vai pitikö käydä vinkkaamassa?

    VastaaPoista
  2. Kollegat tapaa kollegionaliudellisissa tapahtumissa, elikkäs keikeillä.

    VastaaPoista