torstaina, toukokuuta 09, 2019

Budjettimikkiä metsästämässä

Tarvitsen uuden vokaalimikrofonin. Tai ainakin luulin tarvitsevani, mutta siitä lisää tarinan edetessä. 

Mun studiotoimintani koostuu noin 75% masterointihommista, 15% miksaushommista ja loput 10% siitä, kun vuokraan ulkopuolisen äänitys-studion jotain projektia varten.
Näin ollen tarvitsen omalla studiollani hyvää vokaalimikkiä todella harvoin. Alta kymmenen kertaa vuodessa. Mutta sitten kun on tarvista äänittää vaikka jonkun biisin laulut, tahi demottaa jotain täällä pajallani, niin onhan siinä aina oma hommansa lainata tai vuokrata mikkiä, varsinkin kun se tarve välillä yllättää nopeallakin aikataululla.
Silläpä en halunnutkaan investoida mihinkään parin tonnin Neumanniin, vaan tutkailla josko säällisen mikromafoonin saisi muutamalla rahalla, sanotaan vaikka alta kolmella satasella.

Painuin siis suorilta paikalliseen musiikkikauppaan, jossa osataan ihan oikeasti palvella ihmistä, eli Tampereen Musacorneriin.
(Johon mulla ei ole mitään muita sidoksia, kuin erinomainen asiakas-suhde)
Kyselin hetken siellä tyhmiä, jotta missä mennään ns. budjettiluokan isokalvoisten kondensaattorimikkien kanssa ja aika pian sieltä nousi pari kappaletta esiin, jotka kaappasin mukaani tarkempaan testiin. Toinen oli todella tyylikkään ja uskottavan näköinen Aston Origin, sekä harvinaisen paljon varsin perinteisen isokalvoisen studiomikrofonin näköinen sE2200a II.

Mä en nyt ruvennut tekeen mitään kaikenkattavia mittailuja ja suorituskykyvertailuja, vaan testasin näitä päikseen semisokkona sen pohjalta, mihin mulla on eniten tarvista, eli ihmisäänen taltiointi. Juttelin niille mukavia noin 15cm ja 40cm:n päästä, sekä myös 90 ja 180 astetta ohi keskilinjasta. Nimittäin se ei riitä, että mikki kuulostaa hyvältä edestä ja lähietäisyydeltä. Se semmoinen on kohtalaisen helppo saavuttaa. Vaan kunnon suorituskyky punnitaan yleensä sillä, miten luonnollisesti se toimii vähän kauempaa äänneltäessä ja mimmoinen off-axis soundi a.k.a vuoto siinä on.
Mikkiä voi halutessaan ajatella vähän niinkuin käänteisenä kaiuttimena; Kaiuttimen yksi tärkeimmistä suureistahan on se, miten hyvin se suuntaa ääntä kuuntelupaikalle, eikä holvaa sitä ääntä ympärilleen (tehovaste). Kas kun se tilasoundi muodostaa koetusta äänestä semmoiset 75% kokonais-soundista. Samalla tavalla mikki myös poimii tilaa ympäriltään, oli se sitten kuinka suuntaava tahansa. Ja kun se sitä kuitenkin enemmän tai vähemmän poimii, niin sen on syytä myös soundata kivalle. Asia korostuu myös samalla tavalla siinä, että mitä heikommat akustiset puitteet, sitä tärkeämpään rooliin ko. vuotohommeli nousee.

Ja miltäkö ne mikit kuulostavat? No hintaisekseen ihan hämmästyttävän hyviltä.
sE tarjoili hyvin tasapainoista ja lämmintä soundia. (Testasin vain herttakuviolla)
Aston oli puolestaan hieman kliinisempi ja raikkaampi yläpäältään. Mutta hyvin samankaltaisia ne ovat pohjimmiltaan.
Seuraavaksi syöksyin syväanalysoimaan sitä soundia.
Onneksi runkoresonansseihin osataan jo kiinnittää halpamikeissäkin huomiota, niin ne ei pääosin enää komota, kuten ennen, mutta kuten kaikissa mikeissä, näissäkin on jonkin verran kapselien ominaisuuksista johtuvia resonansseja. Ei ihan kamalan pahoja tosin, tämän hintaluokan vehkeiksi.
Siinä kun ryhdyin käymään tarkemmin lävitte näitä resonansseja ekvalisaattorin kanssa, nähdäkseni kuinka hyvin ne vastaavat muokkaukseen, niin hyvin pian kävi ilmi että näissähän on näemmä sama kapseli molemmissa mikeissä. Sen verta samoista paikoista ne anomaliat löytyivät, vain hienoisilla eroilla.
Nämä kun siivosi pois, niin molemmat osoittautuivat aivan todella hyviksi ja siisteiksi mikeiksi hintaansa nähden. (Diipimpää infoa isokalvoisista mikkikapseleista.)
Kumpi on sitten parempi, on oikeastaan kiinni omasta mausta ja käytettävästä äänilähteestä. Astonissa on enemmän "in your face" meininki ja siinä on valmiiksi sellainen ameriikan läsnäolo yläpäässä. Kun taas sE:ssä on lämpimämpi ja "putkimaisempi" fiilinki. Kumpikin kyllä vastaa ekvalisointiin sen verran nätisti, että molemmista saa loppupeleissä prosessoitua hyvinkin monipuolista soundia.
Vedin kokeeksi erään naislaulajan demolaulut Astonilla hyvän putkietusen läpi, lievällä saturaatiolla ja olihan se nyt ihan perhanan hyvä ja valmis soundi heti laakista.


















Ja sitten se jännän ääri:

Samana päivänä kun oli sovittu näitten palauttamisesta, muistin, että mullahan on eräs vanha reliikki kaapin perällä, jota en oo käyttänyt studiohommissa varmaan kymmeneen vuoteen. Mitenköhän se mahtaa vertautua näihin? Kyseessä on siis originaali Röde NT1 vuodelta 1997, joka oli aikansa "halpis mikki". Hinta aikoinaan noin 500$ (en muista markoissa), eli ihan toista kuin mitä silloin oli studiotasoisten isokalvoisten mikkien maailmassa tarjolla. Sen harmaa runko oli rakennettu jostain PVC putken näköisestä asiasta ja mun silmääni se on jotenkin kierolla tavalla aika hieno.
Muistelin että siinä oli todella hyvä keskiäänen toisto, mutta että se olis ollut hivenen ohkainen yleis-soundiltaan. (Tätä ei muuten sitten pidä sekoittaa myöhempään NT1a malliin, joka on häiritsevän kirkas ja kaikinpuolin äh.)
Järkytys olikin melkoinen, kun äänitin lähietäisyydeltä puhettani Astonin kanssa rinta rinnan ja nämähän kuulostivatkin käytännössä täysin samalta! Piti tuplatsekata, että kusinko äänityksen jotenkin, mutta ehei! Tarkemmin kuuntelemalla paljastui, että tämä NT1 on vieläkin hivenen resonanssivapaampi, kuin Aston jonka huomasi varsinkin, kun meni kauemmas mikrofonista. Lisäksi Rödessä on hieman isompi proximity efekti, joka on hyvä asia, kun halutaan sitä raamikasta ja läsnäolevaa radioääntä.

Eli mun mikkishootout päättyikin sitten siihen, että löysin kaappiin unohtuneen klassikon, joka pesi hienoisella marginaalilla tämänkertaiset kilpailijansa. Ostoshortsini palautuivat kaappiinsa.

Eikä siinä vielä kaikki!

Annoin sitten kertoa itselleni, että tästä Röden NT1:stä on tehty uusintaversiokin. Ja ei kun samaiseen hyvän palvelun tyyssijaan ja hyllystä tämä uusintapainos testiin. Ikäväkyllä tämä uusi inkarnaatio on tylsän musta, eikä lainkaan tukiliikunta-apuvälineen harmaa.
Asetin jälleen kerran kapselit mahd. lähelle toisiaan ja eikun lempikirjailijaani Daniil Harmsia lukemaan. Hyvin ovat lähellä toisiaan nämä mikrofonit niin soundillisesti, kuin ulkoisestikin. Lähietäisyydeltä juteltaessa uudessa on öbaut 600Hz tienoilla noin 1.6dB enemmän tavaraa, joka on itseasiassa hyvä juttu, koska se tuo soundiin hieman enemmän pihviä silloin, kun äänitetään hieman etäämmältä.
Erot ovat pieniä, mutta niitä on. Siinä missä originaalissa on snadi resonanssi 3200Hz:ssä, se on uudemmassa vastaavasti 2200Hz:ssä. (Uusi kapseli?)

Summa summarum. Alle kolmella sadalla saa näemmä erinomaisen mainioita mikkejä.
Aston Origin on hieno ja englannissa värkätty, kiinteällä hertalla, pädillä ja alapään leikkurilla. Toimii salettiin moderniin musaan, tehden oman tilansa miksauksen lävitte.
sE2200a II on luultavasti tehty kaikkialla muualla paitsi Ruotsissa? Siinä on pädi, leikkuri ja suuntakuvioita, sekä mukavan oloinen kehto. Hyvä moneen meininkiin. Varsinkin voisin kuvitella, että kevyempään ja akustiseen kamaan just oikea soundi.
Röde NT1:ssä ei ole pädejä, suuntakuvioita eikä leikkureita. Toisaalta se kestää painettakin 132dB, joka on tollasta suihkukone korvanjuuressa osastoa. Soundia vois kuvailla neutraaliksi. Lisäksi bundlessa tulee mainio kehto ja popfiltteri samaan hintaan.

Itse pitäydyn siinä orkkis NT1:ssä ja jos tulee käytettynä vastaan, niin luultavasti hamstraan niitä varastoonkin. Jos olisin markkinoilla niin henkilökohtaisesti sijottaisin rahani ehkä siihen uuteen NT:1:seen. Siinä oli kuitenkin hivenen neutraalimpi soundi kuin kilpailijoissaan, sekä pop filtteri mukana.

Pistän tähän esille vielä nopeat Eq käppyrät, jotka tein ko. mikkien resonansseja metsästellen. Toimivat suuntaa-antavana lähtökohtana, jos käytte ko. mikkien signaaleita miksailemaan mieleiseksenne.