Reaggae-retki
Kas kesäaikaan on näköjään vakiintunut tällainen viikohkon välein tapahtuva päivittely. Mutta ei auta, kun jotenkin veri vetää mieluumin päivittelemään päivänpaistetta, kuin LCD-näyttöä.
Sitten viimekirjoittaman, tuli tosiaankin piipahdettua DBTL:ssä reggaehommeleissa. Niitä onkin riittänyt lähiaikoina lähes övereiksi asti, koskapa olen piipahtanut viikolla myös YK-klubin ääniukkelina, missä on ollut moista rytmitystä molempina iltoinani.
Eilen meinasi tulla paskahalvaus, kun ko. paikassa kytkiessäni baarin äänentoistoa, huusi Ville tiskin takaa, että tsekkaa!!! Ja ikkunoistapa avautuikin näkymä, joka oli reväisty suoraan Independens day-leffasta.
Talkinnabout myrskyrintama. Se myös verotti kummasti porukkaa.
Tässä on tullut vietettyä myös kaverin kolmikymppisiä, mikä tapahtui piknikin merkeissä vandaalla. Syöminkien jälkeen kävimme vielä latotansseissa ja voi mahoton, kun meillä olikin hauskaa. Hirveän vaikeita on kyllä humpat ja sen sellaiset foxtrotit, mutta haitanneeko tuo.
Kauhee ostomällikin olis tuloillaan. Siis minähän en ole mikään mahdoton hilavimpainfani, eikä mun ole aina pakko saada uusimpia vekottimia tai ylipäätään mitään, juurikaan milloinkaan. Putki telkkarilla mennään ja puhelimellani voi lähinnä puhua, mutta nyt on paha tilanne, kun pitäis ostaa yks räkkikanavalohko. Silläpä pitäis, kun nää nykyajan digimikserit, joita pojottaa jokatoisessa torpassa tätä nykyään on sen verran karuja soundiltaan. Niettä jos olis sitten edes yks hyvä etari sille laululle. Joo, kai se on ostettava.
Toisekseen kaveri löi mulle käteen tollasen 10-20-polttovälisen laajiksen ja sano, että osta halvalla. Noh nyt mä olen ihan niinku rakastunu, kuten vain mies voi muovi-alumiini-linssiläjää rakastaa. Joo, kai se on ostettava sekin.
Kolmannekseen se samainen kaveri on myös ostamassa uutta digijärkkäriä ja minä kun olen ajatellut jo tovin päivittää rungon parempaan niin... Foook!
Pitänee ruveta tekeen enemmän hommeleita, että on varaa kerskakuluttaa.
Mullon semmonen teoria että suomalainen varautuu pitkään talveen ostamalla syksyn korvilla jotain viihde- ja harrastekalustoa niin että hyvällä lykyllä se kiinnittäis huomion siitä pitkästä ja pimeästä talvesta näihin uusiin vipsaakeleihin. Mulla oli viimesyksynä pelikonsoli, nyt kamera ja mahollisesti puhelin. Ei kai se auta ku rypistää tää elokuukin samaan tahtiin niin että on sit varaa tehä pari isompaa hankintaa.
VastaaPoistaSillä se minäki tässä selittelin itselleni, kun yhtäkkiä meille rysähti uus tietokone sekä taulu-tv. Ja toiselle kamera... Mutta hei nythän olisi oiva syy ostaa joku valovoimainen objektiivi, että voi kameroilla leikkiä myös jopa sitten kaamoksen syämmessä! Jos tarkenee ulos.
VastaaPoista