tiistaina, tammikuuta 24, 2012

All you need is apple a day

Olipa muuten ihan mahottoman jännä sunnuntai-ilta. Onneksi ei tarvinnu valita kahdesta keskipahasta,
mutta lähellä oli! Nyt olis pari viikkoa aikaa tehdä ihme!

Se siitä poliittisesta journalismista tällä kertaa.

Tiesittekös että The Beatles on tehnyt monta biisiä ja niistä moni on vielä aika hyviä!
Itsehän kuulin moisia viikonloppuna aika liudan. Homman nimi oli nimittäin Beatleshäppeningin puikottaminen Tamperetalolla.
Bändejä oli iso liuta, moniaisista kansoista. Oli kotoista, Amerikkalaista, Hollantilaista, Japanialaista...
Jenkit veti ihan erinomaisen hyvin, mutta shown varasti ehdottomasti rumpali.
Ihan mahdoton vieteriukko. Älytön kohkaaminen ja irtonainen heiluminen näytti varsin holtittomalta, mutta hitto miten kova kannuisti oli tämä Boltonin Joni!


Symppispisteet vei komeesti Japanian tyttölauma Blue margarets. Maailman kohtelian bändi on löytynyt.

Japania

Muutenniinkin oli kovin leppoisa viikonloppu. Tekniikan ryhmä oli ihan parhaudesta rakennettu, eikä missään tullut vastaan minkään näköisiä ongelmia. Ei edes piuhan piuha pätkinyt lavapäässä. Tetri teki loistavaa! Bänditkin olivat kohtalaisen hyvin valmistautuneet. Ihan lavakarttoja pukkas ja biisilistojakin tuli kosolti. Amerikkalaisilla oli hämmentävästi kaksi vanhempaa herrasmiestä jo päivää aiemmin kattelemassa tonteilla backlinen ja tekniikan soveltuvuutta. Heillä oli siis kaksi kiertuemanageria, muttei yhtään teknistä henkilökuntaa. Mulle ja valomiehelle tuli vaan tarkat prujut, että mitä ja milloin ja miten.

Niin ja hra laitteisto, oli rigannut PA:n vallan nerokkaasti ja ennakkoluulottomasti. Pinoja oli nimittäin vierekkäin kaksin kappalein. Toisilla toistimme bändin ja toisella nipulla laulun. Toimi!!! Siinä hommassa oli niin monia hyviä puolia, että ihan nauratti! Lisäksi Riku oli rakennellut tosi omituiselta vaikuttavia monitorikommuutteja, joiden soundi ja äänikuva saivat kylmät väreet selkäpiihin. Ja tämä oli siis erittäin positiivinen reaktio.
Bonuksena sain käyttöön kanavalohkon, jolla saa kesän keikoille putken lämpöä reggaebassoon ja toisaalta rokkikeikoille kivaa laulurupea. Kiva oli lauantain perusteella saturaatio, sekä lanaus.
Eikä hyvä vielä tähän loppunut: Menin aukaisemaan suuni oikeassa kohtaa ja samainen herra toi vielä kellarin täydeltä perunaa! Talkinabout työsuhde-edut!!!

Jam!


Jukka Poika meni sitten pokaamaan samana viikonloppuna parhaan biisin Emman, sekä Parhaan live-Emman. Sitä mä vaan ihmettelen, että miksi se live-emma sille meni? Mullehan se olis kuulunut! Ei esimerkiksi Provinssin keikalla olis ollu kovin kummoista showta, jos mä en olis ajanut sitä sen piipitystä sinne äänentoistolaitteisiin! Noh onnee silti ;)

torstaina, tammikuuta 19, 2012

Ensimmäisen maailman eloa

Tässä on ollut tällaista hiljaiseloa, niin mitäpä siitä kertomaan...

No vaikka sellaista, että musaa syntyy. Nyt on aikaa tuupata vanhoja projekteja eteenpäin, kun keikkahommat alkaa toden teolla vasta maaliskuun puolella. Tästä yhdestä kolmen kimpasta, tulee valmistuttuaan ihan erinomaisen mainio platta, mutta samalla sen maailma on niiin outo, että saapa nähdä miten ihmiset osaavat vastaanoton. Eli hyvin menee, mutta menköön.

Yks vittumainen homma on tosin osunut tuulettimeen: Olimme nimittäin erinomaisen tyydoja Elisan viihdepakettiin. Television ominaisuudet olivat monipuoliset ja joustavat. Mikä parasta, ohjelmia pystyi jopa donaamaan koneelle, jotta niitä voip katella liikenteessäkin. Nettikin toimi moitteetta, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvää, onhan vasta vuosi 2012.

Kas joulun tienoilla tuli rappukäytävään lappu, että sonera vetää taloon valokuidun, minkä myötä kaikki kaapelipalvelut lakkaavat toimimasta tammikuussa. Eli jos haluat nettiä ja muuta hupia, niin vaihtoehdot ovat... noh se sonera. Mites ne kilpailunrajoittamispykälät menikään? Ei vissiin mitenkään!!!
Sopparit tehtiin ja 100/10Megaisesta yhteydestä sovittiin. En oo lukuisista puheluista ja meileistä huolimatta päässyt vieläkään yli 20Megan. 10-20/7.4 on nopeus ja näemmä pysyy.

Telkkarin ominaisuudet ovat kankeat: Tallennettuja ohjelmia voi kelata joko 5 tai 10 kertaisella nopeudella. Ja tätä ei voi ite valita, vaan se valkkaa sen ihan randomilla.
Ohjelmia ei voi äänitellä silleen, että vaikka jonkun sarjan kaikki jaksot tallentuis aina automaagisesti.
Jos jossain on kansiotoiminta, niin moista en oo kyllä löytänyt.
Niin ja omalle koneellehan niitä ei tosiaan saa. On kuulemma laitonta. Jännä että elisalle se ei ole.
Ja maksukanavien ohjelmia ei voi tallentaa mitenkään!

Ja se asiakaspalvelu on sellaista, että kun ilmoitan että homma kusee, niin parin päivän päästä soittaa ihminen, joka pyytää tekemään vikailmoituksen robotille. Sitten taas parin päivän päästä soittaa toinen ihminen, joka kysyy samat asiat ja päätyy siihen ettei osaa auttaa ja pyytää tekemään vikailmoituksen toisaalle, joka... Ja parhaimmillaan näitä ihmisiä on soitellut samasta asiasta 5min. välein, eikä kukaan ymmärrä, miksei muka netti ole tuon nopeampi. No mitä jos lähettäisitte jonkun asiantuntijaihmisen paikan päälle mittailemaan fyysisesti kaapeleita, ynnä muuta verkolle ominaista kilkettä??!!!!

Onneksi Kamera toimii ja putki on pitkä. Menen ulos kuvaamaan tuiskua.

Kameramies

maanantaina, tammikuuta 09, 2012

Vähän vaan tästä presidenttikysymyksestä....

Milloinkahan se Jazmanaut äityy puhumaan politiikkaa? He kysyivät hiljaa mielissään, tahi ajatusta kavahtaen.

Mä olen tässä ihan objektiivisesti yrittänyt katsastella näitä ehdokkaita, vaikkakin oli jo alusta harvinaisen selvää, että kukapa se katselee maailman menoa samalta kantilta kuin itse.
Siis sillä lailla että yritetään katsella ihmisten toilailuja ja vaikuttimia heidän henkilökohtaisista lähtökohdistaan, mutta yritetään kuitenkin tajuta se kulttuuri siellä taustalla. Että mistä ponnistaa ne ajatukset ja teesit, minkä varassa kukin maailmankuvaansa rakentaa:

No ai miksei ainakaan Sari Essayah?

Koska kirjasuosituksia kysyttäessä, lähti vastaus aika tanakasti absurdistanian puolelle:

"Raamattu. Sanoman lisäksi ehdoton perusteos koko länsimaisen kulttuurin, kirjallisuuden ja taiteen ymmärtämiseksi."


Jep Jep. Hyvin sä vedät.


Entäs sitten Paavo "Väyrynen" Väyrynen? Liikkuva kuva kertoo, enemmän kuin moni sana:


Tässä on jotenkin kaikki se, mitä on niin vaikea Pavetsun kohdalla pukea sanoiksi. Mykistävä mies, muttei ehkä kuitenkaan maan johtoon häntä, pliis!


Mites sitten koko kansan Sauli? Ei siitä perkele saa mitään otetta. Mä en ole käsittääkseni kuullut mieheltä yhtäkään mielipidettä. Siis sellaista, joka alkaisi tyyliin: "Minä olen sitä mieltä että..."
Lisäksi heppu kiukuttelee lapsellisesti, jos ei onnistu. Viimeksi kun ei päässyt presidentiksi, niin käski pitää tunkkinne. Politiikastakin on vetäytynyt lopullisesti jo yli lopullisuuden määritelmän, kun ei kalifioitunutkaan, niinkuin olisi ollut oikeus ja kohtuus.
Sivistyneen oloinen mies kuitenkin. Ja ihminen, joka pitää Italo Calvinosta, ei voi olla kokonaan mätä.
Mutta ehkä kuitenkin istuisin Salen kanssa mieluummin lasillisen ääressä, kuin kuuntelisin televisiosta maan tilaa luotaavaa puhetta.

Lipponen...



Olettekos ikinä katselleet kauhuleffaa, tahi trilleriä, jossa pahis maanittelee oven takana, että "Tule esiin, niin sulle ei käy kuinkaan"?



Soinin Timpasta sanon vain sen verran, että kyllä Pirkanmaalaistuneiden paljasjalkaisten stadilaistenkin varpaat kohmettuu, kun torin pintereillä näkee vieteriukkojaan virittelevän kermatiinun läikkyvän!


Arhimäki on just hyvässä paikassa siellä missä on.

Eva Biudet: Kuka?

Ja tämä ei tulne kellekään yllätyksenä, mutta mä jaksan vain hämmästellä, kuinka kova jätkä Pekka Haavisto on. Se näkee ihmisen ja kokonaisuuden siellä takana. Ulkopolitiittinen katsantokanta ylettyy piiiikkasen pidemmälle, kuin EU:n ja Venäjän asioihin, maa on katsokaas pallo. Eikä syitä tai seurauksia ole olemassa ilman toisiaan.
Haavisto on saletisti kauhistus sellaisille ihmisille, jotka peräänkuuluttavat vahvaa, despoottista johtajaa. Ikävä kyllä heille, monarkia lakkautettiin Suomessa tehottomana ja naurettavana jo 1917.
Jonkinmoinen moraalinen opastus ja isällinen kaitseminen toimii paremmin. Ja se presidentin ulkopoliittinen rooli... Funtsikaas sitä hetki.

torstaina, tammikuuta 05, 2012

Pasta Jazmanése

Minä olen todistetettavan kiltti ihminen;

Joulupukki toi haaveilemani pastakoneen. Siinä sitten on zeniläinen laitos. Ensin vaivataan munia ja jauhoja sekaisin 10-15 minuttia. Sitten odotellaan. Sen jälkeen luirutellaan taikinabiittejä telojen lävitte. Mitä useammin, sen paremmin ja lopulta vedellään näitä ohuvia taikinalevyjä hammasten välitte, jotta saataisiin halutun paksuisia pastanauholoita. Sitten taas odotellaan.

Jaankin tässä lempisoosini ohjeen. Ei ole vaikea. Sitäkin parempi:

-Kunnon luraus, aivan erinomaista oliiviöljyä. Semmosta, mitä pitää roudata Kreetalta laukut paukkuen ja lentokentällä ylipainoa peläten.
-Pekonia.
-Valkosipulia.
-kuivattu pieni chilipalko.

Paista pekonit, niin että rasva sulaa. Lorauta erinomaista oliiviöljyä ihan huolella. Paisko sekaan pilkottu valkosipulaattori ja chilipalko. Pippuria saapi lisätä. Älä käräytä vaan lilluta aineksia niin että maut imeytyy. Poista chilipalko jos jaksat ja kippaa lopputulema valmiin pastan sekaan.
Hämmennä ja huuda kuuluvalla äänellä vieressä kärkkyjille että "Syömään!!!"
Päälle pecorinoa tai parmesaania.

Toimii myös ilman pekonia, jos on lihavammainen tai puutteessa. Myös pinjansiemenet toimivat.

Kuvituskuvana esimerkkillinen malli, miten pönötetään meidän perheen lapsosten, & polisoittensa kesken jouluisna.
Lapsoset 2