Guldyyr monsieur

Viimeviikolla tuli oltua guldyyrin molemmin puolin. Kokijana sekä konossöörinä.

Tiistainahan oli ne viimemainitsemani Tavastian 40v bileet. Hattua keski-ikäiselle!!! Käsihän siinä meinasi tulla  kipeäksi kaikesta moikkailusta ja selkä turtui taputtelusta. Tahtoo sanoa, että siellähän oli kaikki!

Torjantaina meidät kutsuttiin katselemaan Smedsin Mr vertigon treeniennakoita ja mehän mentiin. Oli huikea ja unenomainen pläjähdys kyllä. Loistavan teatteroinnin lisäksi vaikutuksen tekivät mahetsut visut, sekä äänisuunnittelu. Se on taitolaji jos mikä tehdä moista niin, ettei se rupea dominoimaan ja viemään huomiota väärille raiteille. Kuitenkin sen pitää toimia ja lyödä ällikällä.(..ällikältä... Mitense nyt oli ja mikäs se ällikkä olikaan?)


Perjantaina suuntasimme taas Jukka Pojan ja Raappanan yhteiskeikalle Hyvinkäälle kaupunnin nimikkosaliin. Vekkulia miksata reggaeta konserttisalissa, jossa yleisö istuu kiltisti ja taputtaa liikunnanpuutteessa käsiään rytmikkäästi yhteen. Tai no niin se lähti, mutta loppuunmyyty mesta loi tunnelman ja kohta rohkeimmat nuorisolaiset ryntäsivät lavan eteen jortsuilemaan, mikä oli suotavaa ja erittäin siistiä!
Paikan PA oli vain nätisti sanottuna alimitoitettu ja sainkin pusertaa järjestelmästä kaikkeni, jotta bändistä olisi kuullut jotain järkevää laulun lisäksi, ilman, että koko systeemi olisi kyykännyt. Botneosastokin oli sen verran haikea, että Karin rantasaunasta piti käydä nappaamassa kunnon boosti 80Hz, jotta sai sitä bassoa välitettyä takariviinkin asti. Ei muuta valittamista. Henksukin oli paikalla erittäin mukavata!
Ja mikä hienointa, olin kotona jo yhdeltätoista! Ennenkuulumatonta hommelia!!!
Lauantaina läksimmekin sitten vähän kauemmas. Kuopijon Henkka nimittäin oli bookannut Jukka Pojan soittokarkeloitsemaan. Tiesittekös että Stadista Kuopioon on pitkä matka. Mutta sitä helpotti Heinolalainen luomumyymälä, josta tuli hankittua makkaraaraa, juustova, luomuolutta ja sen sellaista kurmeeta. Matkustutstuksesta kannattaa ottaa kaikki hyvä irti!
Kuopion osalta ei mitään hätää taaskaan. Homma pelitti, tupa oli ihan tukossa ja tunnelma oli tunnelimainen!

Kommentit

Suositut tekstit