keskiviikkona, tammikuuta 25, 2017

Terveisiä paskamyrskyn silmästä

Voitteko uskoa, että edellinen postaus meni monille tunteisiin?

Vihjasin noin viikkoa ennen piuhatestiäni tuolla somessa sijaitsevassa hifiryhmässä, että olen tekemässä lähitulevaisuudessa ko. testiä ja kyselin hyviä linkkejä koejärjestelyiden tekemiseen ja aiempiin kokeisiin. Kovasti tuli silloin kommenttia niin puolesta kuin vastaankin ja tuloksia odoteltiin penkinreunalla istuen. Mikä jännintä, niin sekä objektiivisten että subjektiivistenkin hifistelijöiden keskuudessa ei oikein uskottu saatavan tuloksia. Objektikot tietty eivät uskoneet ylipäätään piuhojen vaikutuksiin ja eroihin, mutta monet subjektikot taas eivät uskoneet että on ylipäätään mahdollista tehdä tarpeeksi objektiivisia koejärjestelyjä.

Testin vastaanotto ei varsinaisesti yllättänyt... kokonaan. Ketjuun tuli parissa päivässä satoja vastineita ja kosolti positiivista palautetta. Aika monet osasivat käydä asiasta ihan järkevää keskusteluakin. Mutta voe mahoton miten tämmöinen asia voi mennä osalla ihmisistä tunteisiin! Herranen aika me puhutaan nyt kaiuttimien välijohdoista, eikä koulutusleikkauksista tai ydinvoimasta.

Eräskin aikuinen ihminen haukkui minut ammattitaidottomaksi pelleksi, puukorvaksi ja systeemini yksinuottiseksi lo-fi systeemiksi. No tämä Tamperelainen herrasmieshän osottautui ns. ylemmän hifin maahantuojaksi ja jälleenmyyjäksi.
Kiitin palautteesta ja jo kolmannella kerralla, kun pyysin häntä itseään järjestämään objektiivisen sokkokuuntelun vaikka Hallituskadun tiloissaan, jossa varmasti on tarpeeksi pätevät äänentoistimet, hän lupautui sellaisen tulevaisuudessa ilman muuta järjestämään. Odottelen kiinnostuneena kutsua.
En tosin pidätä hengitystäni moisen toteutumisen kanssa.

Aika paljon tuli vastaan väitettä, että näissä hommissa puhutaan niin hienovaraisista asioista, ettei mikään mittalaite ole niin tarkka kuin ihmiskorva, joten erojen mittaaminen on mahdotonta.
Sorppa nyt vaan, mutta jos yhtään on viitsinyt perehtyä ihmisen anatomiaan ja psykofysiikkaan, niin faktat puhuvat ihan toista. Ihmisen kuulo on erinomaisen rajoittunut kapine ja aivo yrittää huijata, minkä ehtii. Siksi myös ihmisen kuulemisen mekanismeja on hyvin hankala mitata. Semminkin kun ne aivot yrittävät huijata sitä tutkijaa, siinä missä tutkittavaakin. On lähes mahdotonta suhtautua asioihin täysin neutraalisti. Jos sulla on pienikin aavistuksen hitunen, että seuraava ääninäyte poikkeaa edellisestä, niin melko varmasti kyllä kuulet eron, oli niitä tai ei. Ja jos siihen vielä lisätään pienikin visuaalinen ärsyke, niin todennäköisyys kasvaa hurjasti. Tätä asiaa on tutkittu todella paljon. tulokset ovat kiistattomat. Netti laulamaan!

Itse joudun masterointityössäni käyttämään yllättävän paljon bypass nappulaa, erinäisten hienovaraisten prosessorien kanssa. Esim. joku snadi nauhasaturaatio-asia voi ens alkuun kuulostaa  huomattavalta, mutta silmät kiinni random naputtaminen pois/päältä -nappulaa, vasta kertoo varmasti, että tekeekö se kuitenkaan mitään eroa. Ja ne kuultavat erotkin voivat olla... noh eroja. Vasta tuolla metodilla voi varmasti sanoa, että onko se ero positiivinen, vai negatiivinen. Jos sä olet rakentanut jotain tiettyä prosessointiketjua pieteetillä sen puolituntia, niin senhän on oltava parempi kuin aloittaessa? Summa summarum: Tarkkana saapi olla.

Tuli myös hyviä kysymyksiä esim. siitä, että mitä ihmeen järkeä on kuunnella itse laitteistoa ja "niitä mikrodynaamisia vaihteluja" (mitä ikinä se tarkoittaakaan?), saatika kaikujen häntiä?
Eikö pitäisi vain keskittyä itse musiikkiin?
Nimenomaan! Jos Laitteiston komponentit ovat ehjiä, eikä esim. vahvistin ole ihan päin helvettiä suunniteltu*  ja muuta sitä kaiuttimien soundia ja kaiuttimien sijoitteluun on käytetty hieman harkintaa, niin mikään ei ole hienompaa, kuin kuunnella hyvää musiikkia! Itseasiassa hyvä biisi, hyvin tuotettuna toimii vaikka tuvan nurkassa seisovasta monoradiosta.

*(20 hz to 20 Khz +/- 0.1 dB, ‹0.01% säröä, ‹100db-s/n, korkea impedanssi sisään ja pieni ulos ja vähän liikaa tehoa)

Mutta mä olen masteroija ja miksaaja. Mun systeemini täytyy olla resoluutioltaan ihan eri leveleillä loppukuluttajan kanssa. Kun mä hion toisten pieteetillä ja rakkaudella tekemiä biisejä, niin mun on luotettava siihen, että ne tekemäni muutokset ovat oikeita; Että se kumina jota rauhoitan akustisesta kitarasta, johtuu juurikin siitä, eikä mun systeemistäni tai akustiikastani.
Ja mun täytyy kuulla, miten se pieninkin dynamiikan muokkaus vaikuttaa mm. niihin kaikujen häntiin.
Ja sen pitää mennä viivasuorana sinne kuulokynnykselle asti, jotta mä kuulen, kun akustisella nauhoitteella joku vetää toisaalla ulko-oven kiinni ja saa aikaan kunnon humahduksen, siellä 19Hz:ssä.

Sen vuoksi mä testasin niitä piuhoja. Saavuttaakseni varmuuden. En ilkeilläkseni kenellekään, tai vahvistaakseni kenenkään ennakko-odotuksia.

Kesthousepanorama Valmis SMLR
Siitäpä päästäänkin tähän nextin levelin hifistelyyn. Asia nimittäin koskee akustiikkaa ja sitä miten laitteiston sijoittelu on ensiarvoisen tärkeää.
Mun kuunteluni taajuusvaste on jo pitkään mahtunut 20-20000Hz:n sisään + - 2dB:n (1/12-oct-smoothing) sisällä, mikä on aivan erinomainen tulos. Tähän olen päässyt juurikin sijoituksen millimetripelillä, akustoinnilla ja loppuviimeistelyssä jeesaavalla huonekorjauksella. No mulla on huoneessa häirinnyt vielä oikealle sivustalle jäävä pieni ja kapea resonanssi alabassossa.
Se ei ole suuri, eikä edes kovin pitkä, mutta mua se ärsyttää. Joten hommasin lainaan varsin pätevän kaiutinprosessorin ja kokeilin amphioneiden ja subin väliin erilaisia jakotaajuksia, suodinjyrkkyyksiä, sekä suodintyyppejä. (Jumalauta mikä savotta! Kaikki vaikuttaa kaikkeen, varsinkin vaihevasteisiin)
Sitten lisäsin yhtälöön vielä toisen 7070a subin ja yritin jakaa bassoenergiaa mahdollisimman tasaisesti, kuuntelupisteen ympärille. Rakensin ihan pellepelottomana siitä kakkos-subista jopa aktiivisen helmholz- tyyppisen resonaattorinkin, mikä vieläpä toimikin, mutta meni ehkä hivenen monimutkaiseksi. Sanotaanko, että paljastuvat asiat olivat mielenkiintoisia.
Parin päivän jälkeen palasin aiheen pariin ja päädyin vähän yllättäen sellaiseen ratkaisuun, että se Genelecin subi tekee sen jakosuodon kuitenkin mitä parhaiten, kun koko subin kaataa kyljelleen ja kääntää sitä 90 astetta. Lisäksi koko pömpeliä piti siirtää 30cm taaksepäin. Näin refleksiputki osoittaa sivulle, eikä lattiaan, kohti kuuntelijaa. Taajuusbalanssi oikeni entisestään. Siitä toisesta subista luovuin kokonaan.

Lisäksi mä olen tehny kokeita keinopääsysteemeillä. Ultimaattinen kompromissi HRTF:in ja kaiutinkuuntelun välillä saavuttaa muotoaan. Tää on eka kokeilu rakentelemallani tsydeemillä, jonka pohjalta hommaa viedään eteenpäin. Kuulokkeet päähän ja kuunnelkaapa tästänäin.

Ja linkki erinomaiseen artikkeliin siitä, miksi me kuulemme mitä kuulemme.
Ja toinenkin.

maanantaina, tammikuuta 09, 2017

Piuhoja poikineen

Jos mua pyydettäis Arto Nybergin haastatteluun ja kysyttäis mottoa, niin se olis varmaan: 
"Lähinnä kaikki kiinnostelee".

Tälläkertaa rupesi kiinnostelemaan se, että maailmalla ihan tolkun ihmiset ovat tulleet ulos kaapeistaan ja kertoneet kuulevansa ihan huomattavia eroja kaiutinkaapeleissa.
Sitten taas toisaalta toiset tolokun ihmiset ovat sitämieltä, että Nokian sähköjohto on vähintään tarpeeksi hyvä. Tai ainakin viimeistään Cordialin balansoitu datakaapeli. Eli kunhan johdinpaksuus/pituus ja materiaalin puhtaus on öbaut kondiksessa, niin loppu on turhaa.
Ehkä häiriösuojaukseenkin voi varuilta panostaa.
Minähän pidän itseäni aika rationaalisesti ajattelevana, tai ainakin semmoiseen pyrkivänä ihmisenä ja viimeistään silloin, jos konsensus tuntuu rakoilevan, niin ei auta muu kuin todeta asiaintila itse.

Ensialkuun vietin parikin iltaa lukeakseni dataa, mielipiteitä ja teoriaa asian takana. Että miksi pitäis olla eroja ja mimmoisia ja mistä ne johtuvat. Täytyy sanoa, etten tullut hullua hurskaammaksi. Varsinkin mittaustuloksia aiheesta tuntui olevan erinomaisen vaikea löytää mistään. Varsinkaan semmoisia joissa olisi myös selvitetty että mitä hommassa oikein tapahtuu, miksi, tai ylipäätään että mitä mitataan?!! Ei vaikuttanut oikein lupaavalta, mutta eteenpäin!

Seuraavaksi kaivoin netistä aiempia sokkotestituloksia, eikä nekään vakuttaneet. Toisaalta törmäsin myös aika vahvaan ja perusteltuun kritiikkiin sokkotestijärjestelyistä ja arvosteluperusteista. Eli piti ryhtyä tutkimaan testijärjestelyjä, tilastotieteitä ja varsinkin psykologiaa moisten koejärjestelyjen osalta. Tässä vaiheessa mm. Mikael Nederstömin pro gradu, osoittautui mainioksi materiaaliksi.

Ja eikun yhteyttä paikkoihin, joista kasa piuhoja lainaan. Tuohon kasaan päätyi pikkuauton arvon verran kaapeleita mm. Graditechiltä, Nördostilta, sekä Kimbercablelta. Lisäksi siinä oli omia piuhoja vertailuna, kuten amphionin omat hopeapune-asiat, sekä ns. lamppujohdot. Tai ne mitään niinsanottuja ole. Lamppujohdot.
Piuhaläjä

Kolmen päivän aikana yritin kuunnella eroja, niin kaiutinkaapeleilla, virtajohdoilla, kuin välikaapeleillakin. Kolmella eri vahvistimella ja kolmilla kaiuttimilla. Ehkä siellä jotain luurasi... ehkä? Vaimostakin graditechit kuulostivat ehkä vähän... sähäkämmiltä. Ainakin ne näyttivät silmäänsä todella hyviltä. (Voitteko käsittää, miten ihana vaimo mulla on!!!)

Sitten vihdoin kutsuin kaverin kylään, joka on umpianalyyttinen ukkeli, mutta jonka mieli on harvinaisen avoin. Ja jonka kotona meinaa aina mennä kahvi väärään kurkkuun, kun astuu hänen kuuntelutilaansa, jossa on melko hulppeaa äänentoistinta niin, että varmasti riittääpi.
Teimme siinä ruokaa ja sovimme sokkokuuntelujärjestelyjen yksityiskohdista, jotka menivät jotensakin niin, että toinen vaihtaa piuhoja ja kuuntelija saapi kuunnella musaa siinä sittenniin, ihan miten itsestä tuntuu. Volumeen ei saa vaan koskea. Sitten pyynnöstä aina vaihtuu. Tulokset sitten kirjataan listalle, jossa arvotetaan viivastolle kolmea muuttujaa: Dynaminen toisto/iskuerottelu - Stereokuva. Syvyys/leveys/tarkkuus. Sekä yleinen "hyvyys" Ja itselle saipi tehdä hyvin vapaamuotoisesti merkintöjä ja muistiinpanoja.
Kaiuttimena jo vähän vanhemmat, mutta vieläkin aivan erinomaisen tarkat ja tasapainoiset amphion athenet ja vahvistimena NAD:in hyväksi havaittu, harvinaisen neutraali ja kyvykäs trankkupeli.

Kaveri siellä sermin takana sitten vaihteli (tai oli vaihtamatta) piuhoja täysin mielivaltaisesti, joita oli tässävaiheessa kolme hyvin erilaista kaapelia: Perus kuparipune, solid kupari ja hopeapäällystetty. Vaihtoihin meni aina aikaa noin 15-20sek. Ja tätä toistettiin kaikkiaan yhdeksän kertaa.
Siinä oli muuten tekemistä. Yritäppä itse pinnistää kuulosi äärimmilleen puolen tunnin ajan. Parin tunnin livemiksaukset tai levymasteroinnit on ihan lastenleikkiä tuohon verrattuna.

Ensin minä vaihdoin ja kaveri kuunteli. Kova pokka oli miehellä, kun vaihdettiin. En saanut mitään irti ukkelista. Kun mun vuoroni tuli, niin hämmästys oli melkoinen. Pystyin lähes varmasti tunnistamaan yhden, näitten kolmen joukosta; Tarkempi stereokuva ja selkeästi raikkaampi yleis-soundi. Kahden muiden välillä oli suuria vaikeuksia, mutta jotain eroa niissäkin oli.
JAsse 4
Ja sitten sain tulokset eteeni. Hämmästykseni senkuin kasvoi, nimittäin tulokset olivat täysin randomia. Ei siis yhtään mitään korrelaatiota kuulemani ja todellisuuden välillä. Ja sama juttu kaverin papereitten kanssa.

Tässä vaiheessa piti ottaa lasillinen ylämaan kultaa, poltella tupakkia ja hämmästellä asiaa. etteikö nyt edes jotain ihan oikeata eroa kuultaisi?
Järeämmät keinot käyttöön ja setin ääripäät esille: Nördostin tonnin kaapelit eroavat niin hintansa, kuin toteutuksensa puolesta melko tavalla rautakaupan lamppujohdosta 5€/m. Päätettiin sokotella niitä ensin kuusi kertaa ja jos näyttää yhtään miltään, niin jatketaan, että saadaan jonkinlaista tilastollista koherenssia. No emme jatkaneet.
Jahas. No mitä jos tuo vahvistin on vain niin hyvin suunniteltu, että se ei tuo niitä eroja esille?
Hain keittiösetistä 6W putkivahvaimen ja taas vaihtelemaan piuhoja. Juu ei mitään eroa.
Vahvistin kyllä kuulosti hyvinkin erilaiselta trankkupeliin nähden, mutta piuhat jatkoivat näkymättömyyttään. Kuunneltiin vielä tonnin virtajohtoakin. Monesta lähteestä sain kuulla, että sillä pitäisi olla melkeinpä isompi merkitys. No ei muuten ollut. Koitettiin vielä töpseliäkin käännellä, ja... no arvannette jo.

Jahas, oisko aika panna dataa tiskiin? 

Kun en löytänyt mitään tolkullista netistä, niin piti tehtailla itse.
Ensin kuva tonnin virtajohdosta vs. bulkkijohtoon. Vahvistimena amphionin amp100 digivahvain, kytkettynä amphionin One18 kaappeihin ja mittamikki 15cm päähän elementtien väliin. Mittasin saman pyyhkäisyn viisi kertaa peräkkäin, mittavirheitten varalta. Älkää kiinnittäkö huomiota itse vasteeseen vaan eroihin. Resoluutio on 1/48 oktaavi. Mittaus lähtee 500Hz ylöspäin ja huom. Desibelitaulukko! Parhaimmillaan eroa on jopa puoli desibeliä, mutta aivan todella kapealla q arvolla.
Alempana on impulssivaste, joka kertoo mielestäni kaiken oleellisen ääneksestä ja varsinkin sen transienttivasteesta joka on täysin identtinen.
Taajuusvasteissa oli siis eroa. Hyvin minimaalista eroa, mutta eroa kuitenkin, joten toistin kokeen myöhemmin uudelleen samankaltaisin tuloksin.
Voima2 vs bulkki 2

Entäs sitten ne kaiutinkaapelit? Sama setti kuin edellisessä. Tein tämän ensin kattavammin: Mukana oli myös lamppujohto ja Graditechin kuparipunos, mutta softa kaatui ennen kuin sain kuvankaappauksen. Mutta luottakaa sanaani: Erot olivat linjassa nyt nähtyyn. Rajasin kuvan sille alueelle, missä tapahtui eniten. Vaihdoin oktaavitasoituksen 12/oktaavi, että kuva olis helpommin tulkittavissa/selkeämpi. Suurimmat erot pysyvät Desibelin kolmen kymmenyksen sisällä ja impulssivaste on jälleen kerran hyvin lähellä identtistä.

Näyttökuva 2017-1-5 kello 22.28.30

Eli jos kaksi hyvin erilaisella rakenteella tehtyä piuhaa, amphionin mukana tullutta punottua kuparia hopeadiudilla 140€ pari ja Graditechin solid copperia 4000€ vertaa, niin kuulon herkimmällä alueella, jossa on edes teoreettiset mahdollisuudet kuulla äärimmäisen pieniä eroja, ne erot ovat Desibelin kymmenyksen kokoisia.
Jos olisin siirtänyt mikkiä sentinkin, olisin saanut huomattavasti radikaalimpia eroja aikaiseksi. Entäpä sitten ihminen, joka kuuntelee ko. musiikkia parin metrin päästä? Sano sinä.
Niin ja se stereokuvan ilmavuus ja tarkkuus. Se pitäis näkyä erona siinä impulssivasteessa.
Korjatkaa kaikin mokomin, jos olen väärässä!


Kyllä ihmismieli on hämmentävä kapine. Minä ihan oikeasti kuulin ne erot!
Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että mä sain esille sen yhden piuhan kolmen joukosta, noin 75% varmuudella. No en saanut. Olisin kaiken tämän vaivan jälkeen toivonut saavani, mutta kun en.

Pohjalla on ihan sama vaikutin, kuin että vääntää miksatessaan ihan tohkeissaan ekvalisaattoria ja hyvä tulee, vain huomatakseen ettei koko kapine ollut edes päällä.
Tai kun artisti pyytää lisää "räyhää" monitoriinsa. Sitä nyökyttelee ja on vääntävinään jotain nappulaa, kunnes artisti suo hymyn ja näyttää peukkua. (Kerran pyydettiin "vähän vihreempää hei")

Minä vihaan pseudolääketiedettä, kuten homeopatiaa ja enkelihoitoja! Niillä aiheutetaan pitemmän päälle lisää kärsimystä jo valmiiksi sairaille ihmisille. Oli se sitten psyykkistä tai fyysistä. Rahallista se ainakin on.
Rokotevastaiset idiootit saavat minut toisinaan raivon partaalle! Ne aiheuttavat kärsimystä yhteiskunnallisissa mittakaavoissa. Ja siinä kärsijöinä ovat vielä toiset!

Uskonnot... Ei edes aleta niistä.

Hifismi ja highend toisaalta taas on kiehtovaa. Siellä tehdään oikeasti uraaurtavia keksintöjä ja kirjaimellisesti ajatellaan laatikon ulkopuolelta. Ja sitten taas toisaalta asetellaan jotain monipuu-seospalikoita vahvistimien päälle.
Mutta nekään ei ole yleensä keneltäkään ihan kamalan tarpeettomasti pois. Yleensä viiden tonnin piuhoja ei kukaan ostele viimeisillä ruokarahoillaan. Eihän?