tiistaina, kesäkuuta 14, 2016

Kuulokkeiden hetteikössä

Sarjassamme: Kulutaja testaa, on vuorossa päivitystä vanhaan dataan, sekä pelaamiseen soveltuvat headsetit.


Tiedän, että sarjan jatkoa on odotettu, kuin kuuta. Onhan edellisestä aikaa jo seitsemisen vuotta, jolloin metsästin täydellisiä suljettuja kuulokkeita.

Tuolloin hankkimani Sonyt pitivät vuosikausia pintansa, kunnes toisen puolen elementti rupesi särisemään vienosti suurilla voimakkuuksilla, jo kuuden vuoden raskaan käytön jälkeen. Koskapa en ollut siiihen mennessä kohdannut voittajiansa (Järkevässä hintaluokassa), niin tilasin samanlaiset ja mikä parasta, niiden hinnatkin olivat siihen mennessä tippuneet kosolti.

Tuossa talvella, kävin huvikseni hifiliikkeiden tarjontaa läpi livetoimintaan soveltuvista nykykuulokkeista, painottaen taas järjestyksessä: Tasaista ja luonnollista taajuustoistoa, Ulkomaailman eristävyyttä. Herkkyyttä. Rakenteen kestävyyttä. Sekä roudattavuutta.

Kuuntelin varmaan pitkälti toistakymmentä kuuloketta taas lävitte ja lopulta esiin nousivat kahdet ihan ylivertaiset, jotka olivat keskenään niin pirun lähellä toisiaan, että menipä valinta jo tosi vaikeaksi.
Jokatapauksessa hiuksen hienosti mua miellyttivät eniten kuulokkeet jonka valmistajan en edes tiennyt tekevän kuulokkeita: NAD visio HP50
Vaikka soundi on tarkka ja liioittelematon, tulee näillä sama fiilis, kuin kuuntelis huippuunsa viritettyä festari PA:ta. (Suosittelen muuten ottamaan joskus lempilevyt mukaan ja mennä vaikka Ruisrockin päälavalle, aamutuimaan koeponnistamaan esim. D&B:n linearray setti. Siinä on vähän hifin mallia.)  
Ne toiset parhaat, olivat Focal Spirit Pro:t

Pinnan alle jäivät kuplimaan mm. Beyerin Custom one Pro Plussat, joissa oli semmonen porttikikotin, jolla sai säädeltyä niitten avoimmuutta, mutta joka käytännössä kuulosti hyvältä vain yhdessä asennossa. Lisäksi ne on isot.
Yllättävän hyvin pintansa pitivät myös vanhat kunnon Senkun HD-25, sotaratsut.

No se niistä ammattipeleistä. Entäpäs ne vapaa-ajan pelit?


Olen kaivannu Pleikka neloselle FPS:iin sellaista headsettiä, joka olis kohtuuhyvä päässä ja mikä tärkeintä, soundais hyvältä ja tasapainoiselta myös musan kanssa. (en ole ikinä tajunnut sitä, miksi musalle, leffoille ja peleille pitäis olla eri systeemit???) 
Netissä on mielipiteitä kuin peräreikiä, enkä uskonut ketään. Varsinkin kun se keskustelu tuntui olevan sillä tasolla, että mun luurit on parhaimmat ja sun luurit on paskimmat...IDIOOTTIIIIH!!!!

Ja langattomuushan ei ole mulle se juttu, kun luurit saa kiinni PS4 ohjaimeen. 
Onpahan yksi asia vähemmän ladattavana ja vikaan mentävänä.

Ratkaisin homman sillä, että menin Pirkkalan verkkokauppaan, jossa on aivan erinomainen valikoima luureja testattavana. Panin puhelimestani soundchecklistan soimaan ja kuuntelin lävitte toistakymmentä headsettiä. Aika nopeesti selvis, ettei hinta korreloi laadun kanssa millään tavalla. Yhden jos toisenkin valmistajan parin huntin luurit kuulostivat ihan hirveiltä. Ne voitti soundissa Sennheiserin parinkympin  skyperimpulatkin. Oikeastaan vain kolme mallia oli musalla, ns. "kartalla" eli öbaut tasapainoisen kuuloiset. Parhaat olivat reilun parin huntin Sennheiserit, (Mikä ei ollut varsinaisesti yllättävää)

Toisiksi tasapainosin soundi oli yllättäen siellä alimmassa hintaluokassa, nimittäin neljänkympin Creativen Infernot olivat soundiltaan aivan mainiot. Toki basso on vähän kohollaan, yleissoundi pehmeän puoleinen, eikä erottelu ja säröarvot ole sitä korkeinta tasoa, mutta tässä seurassa nämä loistivat komeasti! Näitä käyttää ihan mukiinmenevästi ns. oikeinakin kuulokkeina, semminkin kun mikrofonin saa näppärästi irti tarvittaessa. Luurit
Ei ollut vaikea valinta. 

Ihan älytöntä miten luokattoman paskan kuuloisista peliluureista revitään naurettavia hintoja. Eikä noi eri valmistajien mallit ollu edes mitenkään linjassa, että soundi paranis halvimmasta kalliimpaan. Ei toudellakaan. 

USB luureja en tietenkään voinut testata, kun ei semmoista saa puhelimeen kiinni, mutta en jotenkin pidättäis hengitystä niittenkään osalta. Saman oloista teknologiaahan niissä tuntuis olevan. 

Niin ja jos joku elvistelee kalliilla true surround kuulokkeillaan, joissa on monia elementtejä ympäri korvia, niin biach please! Korvakupin etäisyydet on niin pienet, ettei niin ole fyysisesti mahdollista saavuttaa surroundia. Niissä luultavasti generoidaan se surround keinotekoisesti, ihan samalla tavalla, kuin stereoluureihinkin.

Sanalla sanoen: Testaa itse ennen kuin ostat. Ja muista, että vaikka megabassboostturbo-luureissa voikin olo tuntua miehekkäältä hetken, niin se jumalaton botnekorostus luultavasti aiheuttaa sen, ettet kuule kun hiivin selustaasi.

perjantaina, kesäkuuta 03, 2016

Masterointidemo

Minulta on pyydelty tässä ajan saatossa monia kertoja demoja masterointiprojekteista, että pane nettiin ennen/jälkeen esimerkkejä eri musatyyleistä. Tokihan teen esimerkiksi pyynnöstä levymasterointia silmälläpitäen demomasterin yhdestä biisistä, jotta mahdollinen asiakas kuulee, että ollaanko samalla taajuusalueella, mutta noin yleisesti, muitten raakamateriaalin jakaminen on vähän ongelmallista. Siinä on ensinnäkin se ongelma, että jos toinen musiikkifaili on puolikin desibeliä hiljaisemmalla, niin sen aivo mieltää huonomman kuuloiseksi. Vertaa siinä sitten objektiivisesti eroja. Noh käytännössähän 99% tapauksista kyllä hyötyvät masteroinnista ja sen prosentin kohdalla ei oikeasti tarvi kuin onnitella miksaajaa ja panna mahdolliset metadatat ja feidit paikoilleen.
Mutta koskapa taannoin tuli työn alle lähtökohtaisesti sopiva biisi ja joka on vielä miksattu hyvän ystäväni toimesta, niin  päätin kuitenkin julkaista luvallansa videon, jossa teen osviittaa antavan pikamasteroinnin räppibiisille. 

Tämä oli siitä hyvä mallikappale, että lähtökohdiltaan se on erinomaisen terve ja edusti just sitä keskimääräistä tilannetta, mitä vastaan tulee: Sointi kaipaa vähän avaamista, mahdollista dynaamista silottelua ja aavistuksen omaista stereokuvan tarkastusta. 
Toisinaan ei tarvi tehdä tuostakaan kuin puolet. Toisinaan taas homma on resonanssien metsästelyä, äänikuvan uudelleen veistämistä ja stereopaletin totaalista haltuunottoa.



Pitänee tulevaisuudessa opetella käyttämään paremmin noita screencapturesoftia. Tää taas pakkasi kuvaa jotenkin todella omituisesti, vaikka yritin kertoa sille, että parhaalla laadulla mennään. Ja pääle vielä youtuben puristimet ja äänenpakkaus. No mutta eiköhän tämä demona aja asiansa.

tiistaina, toukokuuta 31, 2016

Reissussa rähjääntymättä

Kesää!

Kezmanautit ovat palanneet Portugalin reissultansa. Meillä oli villi ajatus vuokrata auto kahdeksi viikoksi ja kruisailla maata ristiin rastiin, majoittuen aina korkeintaan kolme päivää  kerrallaan Airbnb:issä. 
Kolmannen Lissabonpäivän kohdalla tajusimme, ettei tule tapahtumaan. Rakastuimme nimittäin kyseiseen kaupunkiin niin vahvasti, että koko loma meni tiiviisti siellä pyöriessä.

Saimme samalla myös ajatuksen perustaa matkoistamme kertovan blogin, joka päivittyy lähinnä sitä mukaa, kun kilometrit kertyvät, joten en mene tässä sen tarkemmin matkan yksityiskohtiin, mutta yhden asian nostan kaupungista ylitse muiden, nimittäin Tme Out, food marketin. Ihan mieletön mesta herkkusuille, sekä kermaperseille!
Food

Lähdimme reissuun kevyin varustein ja ihan rinkkapohjalta, jolloin järjestelmäkameran ja linssilajitelman mukaan otto tuntui vähintäänkin haastavalta, mutta kun minä tykkään tuosta valokuvaamisesta kosolti.
Silläpä sainkin kuningasidean ja selvitin Sonyn suomen markkinoinnista vastaavan ihanuusihmisen yhteystiedot ja lähestyin häntä hattu kourassa: Antakaa mulle lainaan joku toudella hyvä pokkarinne, niin mä hehkutan sitä netissä, jos se osoittautuu hehkutuksen arvoiseksi.  Nonni, nyt pukkaa sitä tuotesijoittelua nimittäin:

Viikko ennen reissua, postiin ilmaantui RX 100IV. Mitättömän kokoinen räpsy, jonka sisälle oli pakattu jättiläinen! Hämmentävän hyvä kuvanlaatu ja käytettävyys on tungettu pikkukameraan. Varsinkin kun kuvaa RAW:ia. Ja koskapa laitteessa on sisään rakennettu vakain, niin siinä on valovoimaa ihan typerryttävän paljon. Se vakain on aiheuttanut epäuskoisia naurunremakoita, kun olen sitä demonnut kavereille: Heilutan vehjettä kuin alzhaimerpotilas (Sori Mumma!) ja räppään normaalissa sisävalaistuksessa täydellisen potretin.
Varsinkin Lissabonin kirkoissa se osoitti kätevyytensä. Skriinin kun tilttasi vaakatasoon ja nappasi  käsivaralta hämärässä salissa navan korkeudelta laajakuvan, niin kukaan ei huomannut, eikä myöskään häiriintynyt.
urut
Mun Canonin 60D:llä ja laajiksellani olis tarvinnu virittää vähintäänkin monopodi, jos ei tripodiakin. Mahdottoman hyväksi havaitut automaatiot vakiintuivat nopeesti käyttöön, mutta mikä parasta, vehkeen sai myös täysin manuaalimoodiin.
Ainoot miinukset on oikeastaan siinä, että se on mun kouraani jo vähän turhankin kompakti.
Ja sitten tietty se, ettei mun tililläni makaa ylimääräistä tonnia. 
(Rakas Sonyihminen, saanks mä pitää tän? Pliis! Ois nimittäin aika kova kapine kuljettaa taskussa  noilla keikkareissuilla.)
Linna

perjantaina, huhtikuuta 22, 2016

Karavaani kulkee

Ja lujaa kulkeekin!

Pari viikkoa meni hujauksessa. Ehkäpä miellyttävin lappilimbo kuunaan, mikä piti sisällään Rukaa, Yllästä, Saariselkää, Leviä, Rolloa ja Isosyötettä. Yläksellä meillä oli itseasiassa kolmekin keikkaa, joten pirtukirkko tuli tutuksi. Ja mikäs siinä, kun majoituksen vierestä löytyi kalakauppa, joka savusti omat fisunsa ja joka tarjoili noin niinkuin öbaut maailman parhainta kalakeittoa.
Muutenkin tuli syötyä tuolla matkalla vähintäänkin erinomaisesti. Kaukana oli ne "Ei kokolihaa soittajille" tunnelmat.

Tämä ryhmä on kyllä ihan mahtava veljesporukka. Me mennään backlinerin ja valoihmisen kans kolmestaan rekalla etukäteen ja annetaan popin pyyhältää omia reittejään. Kerrotaan vain tsekkiaika ja kas, he tulevat ajoissa! Matkalla lappiin panostimme muuten kuorkin matkustusmukavuuteen ja panostimme äänentoistoon. Nimittäin sellasesta bluetooth purnukasta, joka toimii mökkilaiturilla ihan bueno, ei hytissä ole juurikaan taikaa. Puhumattakaan siitä, että sillä mitään reggaeta toistettaisi.
Goolailimme siinä eri vaihtoehtoja muutaman sata kilometriä ja pamautimme Oulussa verkkokauppaan. Vartin potkimisen jälkeen päädyimme logitechin 2.1 tietskarisystemiin ja invertteriin. Subi oli kuin valettu konsolin alle ja yläpäät koelaudalle. Laitteesta tuli vielä volumesäädin konsoliin näppärästi. Väittäisin, ettet saa satasella parempaa autohifiä mitenkään.

Karavaani on kyllä vekkuli pelimannisakki. Hetkeksikään ei musiikki taukoa, vaan kokoajan on jollain joku jami päällä. Reissuun mahtui kolme välipäivääkin, vaan mitä jäbät teki? No sopivat läheisiin pikkumestoihin jamikeikat. Jossain vaiheessa tuli jotain puhetta Ravelin Bolerosta, että mitenpä onkin komea, mutta yllättävän kimurantti biisi. No parissa päivässä nämä velikullat tapailivat ohimennen sen sellaiseen kuosiin, että erään kaljakuppilan jamikeikka sitten aloitettiin ko. biisillä. Siis jäbät kiipeää täyden, mölisevän baarin lavalle ja vetävät heti alkuun viisitoistaminuttisen klasaripläjäyksen, nuotilleen oikein, ilman mitään tukilappuja! Yleisö oli vähintäänkin ihmeissään, mutta sitäkin enemmän otettuja.

Yksi elämäni ikimuistoisimpia hetkiä koettiin yhtenä noista välipäivistä. Rocka, tuo kitaristein ruhtinas, tuumasi että "Me buukattiin akustinen keikka tuonne yhteen eräpirttiin. Lähe mukaan. Maailman kaunein paikka!" No näillä puheilla. Keskellä metsää tosiaan olikin elämänluukuksi kutsuttu tukkijätkien maja, pohjalta: Ei sähköä, saatika juoksevaa vettä. Sitä pitivät ihan mahtavat pariskunnat. Tarjolla pikkusuolukkaa ja mehuja.
Elämä
Tuvan puolelle mahtui kuutisenkymmentä ihmistä ja pojat veti täydelle salille parituntisen, täysin akustisen setin. Minä viritin siinä aikani kuluksi zoomin H2 pikkutallentimen kattolamppuun Pientä masterointitaikapölyä päälle, ja kas, siitähän tulikin aivan mahtava äänitys. Tässä maistiaisia, olkaa hyvät:
Heikot ja vahvat naiset

Keikan jälkeen painuimme rantaan, yhteen parhaimmista saunoista, mitä ihminen on rakentanut.
Minkä jälkeen kipaistiin takaisin luukulle, missä isäntäväki oli kattanut meille neljän ruokalajin illallisen dedikoituine ruokajuomineen. Oli lohta, poroa, matsutakesienikastiketta ja voi hyvätavatontasentään mitä kaikkea... Ihan kulinarian huipulla lennettiin vahvasti. Mutta potin räjäytti isännän yliajamasta jäniksestä, emännän tekemä jänisterriini, kirsikkakastikkeella. Mua meinas itkettää, kun oli niin hyvää. Aarne ei meinannut hihitykseltään saada edes syödyksi.
Jengi
Seuraava yö oltiin vanhassa kelomökissä, jota piti ihan mahtava papparainen ja jonka oranssi sisustus, suoraan seitkeetluvulta, teki siitä mitä pörröisimmän rakkauvenpesän. Siellä kelpas kokata avotulella krapulaiselle lavateknikolle herkkuruokia. Ja siellä oli myös sauna. Pönttökiukaalla. Pappa sanoi, että hän on sen lämmittänyt viiden tunnin ajan tikkiinsä. Löylyä riittää vielä aamullakin. Ja se on sitten maailman paras sauna se! Isot oli puheet ja se lapinlisä tiedetään. Mutta mitä vielä! Hän oli oikeassa. Kävin sen vuorokauden aikana neljästi saunassa. Ihan mieletön mesta!
Mökki
Onhan tässä tullut tahkoa kierrettyä jo hyvän tovin, mutta näin musikaalista ja suloisen vimmaista joukkoa en ole ennen tavannut. Jätkä Jätkät pyörii ehkä samassa lokerossa. Vaikka monet visioikin Tuuren bändeineen iskelmälokeroon, (Sama, kuin niputtais Jätkä Jätkät räppilokeroon) niin tää on kyllä niin paljon muutakin. Lattari, afro yms. maailmanmusiikki ja jopa tekno on läsnä hyvin vahvasti. Älkää hyvät ihmiset missatko tätä bändiä livenä!
Karavaani2
Se mikä tässä ns. iskelmäskenessä tuli uutena ja pyytämättä, on tanssikansa. Nuo humppatorpedot jotka vetävät tanssilattialla kyynärpäät ylhäällä, ei muuten varo, eikä väistä yhtään ketään. Mä pystyn rynimään isoimmillakin kesäfestareilla yleisömeren läpi etupäästä lavalle, muutamassa minutissa. Tuon porukan läpi samassa ajassa pääsee viis metriä. Jos joskus itänaapuri päättää tänne höökiä, niin miinakentän sijaan pannaan rajalle parkettia, sille vähän perunajauhoa ja yölintu soimaan!
Apuvah
Ja jos jossain on oviaukko tahi portaat, niin mikäs sen parempi paikka jäädä jöpöttämään? EI MIKÄÄN!!!
Tuure
Nyt on bändillä parin kuukauden levytystauko. Kezmanautit ajattelivat painua ens kuussa Portugaliin pariksi viikoksi lomailemaan. Muutenhan tässä on hyvää aikaa puljailla studiohommia. Varsinkin masterointipuolella on ihan jeppiksesti aikaa. Pankaa vaan matskua tulemaan, niin viritellään ne tikkiinsä! Keikallekin saa tok kuttua!

lauantaina, huhtikuuta 09, 2016

Koirat ei hauku, mutta...

Terveisiä lappilimbosta! Vastahan me oltiin Elastisen kanssa kiertämässä hiihtokeskushässäköitä ja nyt taas. Orkesteri on vain muuttunut. Kuinka se nyt sillain?



Kirjoitin tuossa taannoin naamakirjan statuspäivityksekseni, jotta:

"Äänimiehen hommelit on oikeastaan hyvin helppoja: Pannaan bändi kuulostamaan vähän paremmalta, kuin kukaan voisi kuvitella olevan mahdollista. Ja jos matkalla tulee ongelmia, niin fiksataan ne."

Voi kuulostaa äkkiseltään vähän arrogantiltakin, mutta kun asia on juurikin niin. Ainoatakaan esintyjää, kiljupunkkareista ternimaitoesittelijään, en ole äänentoistanut puolivillaisesti. Vaikka kuinka vituttaisi, niin se ei vaan saa kuulua lopputuloksesta. Se että lepakkomiehen kellarissa, talon seppä kieltää laittamasta overheadeja, kun "pellit kyllä tulee ilmankin", mutta se yks biisi vaatii rumpuihin tilakaiun, niin sehän virkataan! Tai Factoryn PA:sta toimii vain yksi yläpää, kaksi monitoria ja mikseriin kaatui juuri asiakkaan kalja: Noh, met otamma kolvin käteen, mikserin päälle kaadetaan baarin kirkkainta viinaa syrjäyttämään kosteutta ja loput sävelletään lennosta.
Yksikään keikka ei ole jäänyt kamoista, tai niiden puutteesta hoitamatta.
Ela 3
No ehkäpä juuri tällä omistautumisella mä pääsin ihan vakavamielisesti sanomaan vastikään kosketinsoitintaiteilijalle, että: "Varo, ettei fagotti osu hanuriin".

Loikkasin nimittäin vauhdissa Elastisen bändistä iki-ihanaan Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaaniin. Kuulin bändiä muutama vuosi sitten, silloisen lapinlimbon välipäivänä Rukalla ja olin ihan että "Hitto miten siistiä, olis päästä tekeen juuri tätä kamaa!"
Kandee näemmä varoa, mitä toivoo ("Köh*Queen of the stoneage*Köh), nimittäin viime vuoden lopulla Tuure sitten soitti ja pyysi följyyn. Ei tarvinnut miettiä kovinkaan pitkään. Lähinnä piti sovittaa Elastiskuviot niin, että löytyy oiva seppä tilalleni (Go Pihlainen!!!) ja rundit kohdilleen.

Ensimmäinen keikka olikin sitten "Löysät pois" -tyyppinen konsertti, Kuopion kaupunginorkesterin kanssa, jossa kiipparisti/hanuristi sijoittui lavalla puupuhaltimien eteen.

Elastisen ryhmä oli ihan mahtavuusporukkaa joka ikinen ja meillä oli toudella hienoja keikkoja, Tavastiasta Tuiskulaan. Vähän harmitti luopua siitä orkesterista, semminkin kun kesän festarikeikoilla olis päässy veteleen ns. isollaan. Mutta elämä on valintoja. Jotenkin melkolailla ihanat on nämä mun ongelmani, kun valinnat ovat tämmöisiä. Emma Salokoskikin menee toistaiseksi varamiehityksellä, ja kuulemma vieläpä hyvin!
Pirtukirkko
Rakastan työtäni!

tiistaina, maaliskuuta 22, 2016

Ääniröitä pukannunna

Perinteiset pahoitteluni pitkähköstä hiljaiselosta.

Tässä on ollut pari kuukautta tasaisen tappavaa peruspuuhastelua, studio ja livehommeleiden keralla.
Mahtavan musiikin parissa on taas saanut työskennellä, eli elää unelmaansa.

Muutama nosto studiopuolelta:
Ensinnäkin Jaire Pätäri sai valmiiksi uuden
Octopus Syng -LP:nsä, jonka masterointi perinteisesti saapui mun työstettäväkseni. Tosin harvinaisen epäperinteisin keinoin. Herra on näemmä saavuttanut tietoteknisen tapahtumahorisontin ja toimitti mulle filet dropboxin kautta! Muistan vielä ajan, jolloin vaimoni opetti häntä käyttämään sähköpostia, mun työstäessäni biisejä. Enihow jos artisti ei ole tuttu ja nautit todella nyrjähtäneistä, mutta jollain tavalla niin oikeanlaisesta soundimaailmasta, albumikokonaisuuksista, sekä erittäin vahvasti musikaaliselta progehippeilyltä haisevasta psykedeliasta, niin tämä kannattaa ottaa haltuun!
Tämä uusin lienee vielä prässäämössä, mutta aiemmatkin vinyylit ovat todella erinomaista kamaa.

Helsinkiläisen Hellä Hermannin pitkäsoitto oli toinen harvinaisen miellyttävä masterointiproggis.
Erinomaisesti tuotettua soundia, joka tarvitsi lähinnä niitä kaikkein hienojakoisimpia vesihiomapapereita ja lievää stereokuvan tarkistelua.
Vaikka teenkin erinomaisen mielelläni yksin ja omassa rauhassa hommia, niin oli kyllä mukavaa, kun erään pitkäaikaisen levymiksauksen tiimoilta, Mutka-Orkesterin pääpäsmäri saapui pariksi päiväksi Tampereelle, hiomaan jo aloittamiani miksauksia. Oli hauska todeta, että kuuntelu toimii oikein mainiosti myös tuolta sohvalta kuuneltuna. "Lisää kolinaa akkariin!" oli tervetullut kommentti pariinkin otteeseen.
Ja on mukavaa, kun puhutaan biisintekijän kanssa samaa kieltä; kahdessa päivässä hiottiin kymmenen biisiä tikkiinsä. Aikalailla erinomaista!
Keikkarintamalla oli alkuvuodesta muutamia Emma Salokosken kanssa. Se on kyllä ihan älyttömän kova laulajatar ja bändinsä on ihan parhautta. Ens keikalle otan kyllä pilkkihaalarit mukaan, kun kokoajan on iho kananlihalla! Silläpä onkin suuri harmi, että on hyviä bändejä tehtävänä niin paljon, ettei vaan ehdi ihan kaikkialle. Emman keikoillekin on pitänyt hoitaa tuuraaja puoliin.
Elastista ollaan tämä kuukausi tehty melko haipakalla. Hiihtolomarundi lapissa, laivoilla ja whatnotissa.
Ens kuussa loikkaan lennosta Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin kyytiin. Kiva kun eka keikka on vaatimattomasti Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Noh lähteepähän heti kättelyssä löysät pois.
Ela 3
Nyt pitää taas juosta. Yritän päivittää kuulumisia vähän tiuhempaan kevään aikana. Panna vaikka luontokuvia meidän uudesta akvaariosta tms.




torstaina, tammikuuta 28, 2016

Kalibraatiosoftia koeponnistamassa

Viikolla on ollut sen verran leppoisaa, että päätin akvarion perustamisen ohella testailla erinäisiä koneellisia akustiikanparantajia.

En nyt mene sen syvemmälle digitaalisten huonekorjainten syövereihin, impulssivasteisiin ja erityyppisiin suotimiin, mitä niissä hommissa käytetään. Aiheesta kun on kirjoitettu erinomaisen kattavasti netissä. Sieltä löytyy kaiken tauhkan seasta niin diippiä dataa aiheesta, aina tohtorintutkintoja ja patenttirekisterejä myöten, että kukin löytää sieltä kyllä tietoa kiinnostuksentasonsa mukaan.

Sen verran vain avaan aihetta, että kyseessä ei ole todellakaan mikään viisastenkivi, jolla taiotaan huonosti suunnitelluista kaiuttimista, tahi heikosti akustoiduista tiloista huipputarkkaamoita.
Mutta niillä pystytään parhaimmillaan pusertamaan vielä muutama prosentti hyvyyttä, jo hyväksi hiottuun kuunteluun. Esimerkiksi alabassoissa voipi ilmetä jotain snadia huonemoodia, jonka käsittelyyn tarvittaisiin niin järeitä resonaattoreita, että on lopultakin järkevämpää tarttua korjaimeen, kuin lähtä rakentamaan vuokratilaan vielä metrin verran botnentorppainta.

Testailin parin päivän aikana kolmea softaa, jotka lupaa melkolailla samaa: Tajuton parannus soundiin kuin soundiin, minuteissa. No pitäähän sitä mainosmiesten mainostaa. Panin skepsiksen rintamerkin paikoilleen ja rupesin hommiin.
Kolme testaamaani softaa olivat ARC2, Sonalworks, sekä Dirac.

Oheiset mittaukset ja kalibroinnit on sitten tehty melkolailla suuntaa-antavasti, ARC2:n mukana tulevalla kalibroimattomalla mikillä (paitsi ko. softalle), joka ei varsinkaan ylimmillä taajuuksilla pidä kutinsa.
Veikkaisin tämän kuitenkin olevan samaa kiinaosastoa, kuin Behringerin ECM8000 halpismikkikin, jota vertasin joskus viisi kertaa kalliimpaan pro -mikkiin ja jonka totesin olevan ihan riittävän hyvä tällaseen peruspuuhasteluun. Suurin ero on lähinnä kohinasuhteessa ja yläpään tarkkuudessa.
Mutta eri softien valmistajat suositelevat käyttämään omia mikkejään, jotka maksavat muutaman kympin ja joiden mukana lienee kanssa kalibraatiodatat ja tieto siitä, ovatko ne suunnitellut vapaakenttävasteeseen, vaiko kuinka. Tällä on nimenomaan merkitystä tuolla yli kymmenen kilon alueella. Aiheesta lisää vaikkapa tästä artikkelista.

Ja huomatkaa, että mittakäppyrän tulkinnassa pitää ottaa huomioon, että se on vain yksi osatotuus monimutkaisesta asiasta. Se näyttää vain sen, mitä tietty ympärisäteilevä mikki kertoo kuulemastaan.
Lisäksi tulos on tässä tapauksessa keskiarvo L+R kanavista ja pyöristetty 1/6 oktaavin resoluutioon.
Tämä ihan selkeyden vuoksi.
Se mitä korva kuulee ja millainen tila/stereovaikutelma, syvyysvaikutelmasta ja lokaalisaatiosta puhumattakaan, menisi jo liian monimutkaiseksi esittää. Vaihekäppyrät yms. on hankalia tulkita, eivätkä nekään anna kuin suuntimaa.
Auton teholukemista on vaikea päätellä, että miten se lopeensa käyttäytyy radalla.
Semminkin kun tämä on mun vapaa-ajallani pitämä blogi, niin olisi turhan tukahduttavaa tukottaa liialla datalla.

Asiaan.

Tämä on muokkaamaton lähtötilanne ko. tilassa. Käppyrä pysyy melkolailla + - 4dB sisällä, paitsi ihan infrataajuuksilla mikä on erinomainen lukema, semminkin kun tila on aika-akselillakin johdonmukainen, eikä siellä jää kuuntelupaikalle huonemoodeja(!) pyörimään holtitta. Niihin kun ei pelkillä korjaimilla pääse tarttumaan. Voimakkuus voi tasaantua, mutta aika ei. Muutenkin jättäisin ko. käpyröistä tuijottamasta liikaa ko. sub-aluetta. Tila ei sijaitse Bosnialaisessa pyramidissa, joten ohi ajava rekka jo vaikuttaa mittaustuloksiin. Tahi oikeaan aikaan yläkerrassa suljettu ovi.

Siinäkin mielessä lähtötilanne on jo valmiiksi hyvä, ettei havaittavissa ole esim. mikseristä tms. isosta pinnasta tulevia heijastumia.

Korjaamaton näkymä:

Seuraavana vuorossa ARC2 korjattu näkemys aiheesta:

Tämä on jo + - 2dB sisällä, mikä on jo huomattavan hyvä lukema. Itseasiassa helvetin hyvä!

Entäs Dirac?:

Hyvin samanlaista näkemystä sielläkin. Veikkaisin yläpään vihjaavaan siihen suuntaan, että suosittelemansa mikin tulisi olla eri kulmassa tms.

Ja viimeisenä Sonalworks:

Joka näyttää pirun hyvältä sekin.

Kaikkien moodiknöllimittaus noudattaa samaa kaavaa: Ensin mikki ständeineen optimaaliseen kuuntelupisteeseen, taajuuspyyhkäisysekvenssi päälle ja siitä sitten edetään siirtelemällä mikkiä ringissä halutun sweetspotin alueella. Homma ei ole ihan millintarkkaa. Aalloilla on pituus ja ihmisen pää liikkuu.

ARC on näistä kaikkein summittaisin. Manuaalissa annetaan graafisesti ohjeet, minkä mukaan sovelletaan käytäntöä.

Dirac on muuten sama, mutta se kertoo aina mittamikin siirtämiseen ohjeen pyyhkäisyjen välillä.

Sonalworks on ihan omaa luokkansa tässä. Sen sisään on nimittäin koodattu delfiini. Sen avulla se löytää kaiuttimien keskinäisen välimatkan ja osaa sen jälkeen nähdä mittamikin tasoavaruudessa.
Sen jälkeen se näyttää reaaliajassa, missä mikki on ja mihin se pitää seuraavaksi sijoittaa. Maagillista ja erinomaisen tyydyttävää.

ARC ja Sonalworks toimivat plugareina, eli ne pannaan DAW:in masteriin ja yritetään muistaa ottaa sitten pois, kun miksausta bouncataan. Tai sitten tehdään kuten minä ja ostetaan Audio Hijack ja kierrätetään kaikki koneen äänet sen läpi, jossa ko. plugarit pyörivät sitten taustalla.

Dirac toimii standalone softana. Ääniasetuksista vaan output sen lävitte ja avot. Erinomaisen kätevää.

Käyttöliittymältään ARC on tehty ilmeisesti urpoille. Lataat oikean failin ja thäts it. Mono/stereo/kaiutinmallinnus ja volumenappi. löytyy. Niin ja melko summittaisen oloinen ekvalisaattori, lopputuleman hiomiseen.

Diracissa voi valita, millä alueella se toimii. Eli voi panna sen korjaamaan valittua taajuusaluetta, vaikka botnea ja jättää yläpään rauhaan.

Sonalworksissa voikin sitten tehdä halutessaan vaikka ja mitä. Voi muokata taajuusbalanssia, käytettyjä filtterityyppejä ja whatnottia. Mikä siisteintä, siinä on portaaton valinta, jolla voi vaikuttaa korjauksen määrään prosentteina. Tavallaan siis dry/wet säädin.

Noh, miltä ne sitten kuulostavat? Kaikki näistä selkeyttivät soundia ihan selvästi. Varsinkin alamidlessä ja botnessa vaikutus oli huomattavan kiinteyttävä. Ja kun pari kuminataajuutta rauhottuu, niin tietty yläpääkin on imavampi.
Soundikuva oli ARC:issa ja Sonalworksissa molemmissa keskenään hyvin samanlainen: Luonnollinen. Eli ne eivät kumpikaan tuntuneet puuttuvan kaiuttimien jo valmiiksi erinomaiseen vaihekäytökseen. Kumpikin kuulostivat muutenkin erittäin samankaltaiselta. Erot menee ihan hifilehtiosastolle, joten en yritäkkään luonnehtia niitä rapean vihreitä ja tannisen rouheita aistimuksiani. Semminkin kun Sonalworks olis tosiaan hyvä kalibroida sillä omalla mikillään.

Dirac puolestaan oli taajuustoistoltaan samalla pallokentällä, mutta se imaisi stereokuvan kaiuttimien taakse, meni jotenkin suppuun ja yläpäähän tuli kummaa kireyttä ja vaiheistusta.
Jälleen kerran: Niitten oma mittamikki vois ehkä jeesata asiaan.

Johtopäätös on se, että tää tsydeemi voi parantaa hyvää kuuntelua vielä himpun.
Ja minusta kaikki erinomaisen hyvä on parasta. Ihan sama, millä keinoin se toteutetaan.

Paskasta tämäkään ei leivo konvehtia. Kokeilin kerran eräässä epäsäännöllisenmuotoisessa kerrostalo-olohuoneessa ARC:ia ja se meni ihan skutsiin. Jos mahdollista, niin lopputulos oli lähtökohtaakin huonompi.
En ole näitä testaillut ns. harrastestudio-olosuhteissa, mutta veikkaan, että näillä on mahdollista saada ihan ok:sta kelvollista,