keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2020

Taas mua viedään lin... hetkiiinen!!!

Tuure Kilpeläisen & Kaihon Karavaanin salirundista piti tulla kaikkien salirundien äiti!

Mentiin hyvinkäälle pari päivää ennen starttia hiomaan settiä kondikseen.
Uunituore häikäisyteknikkomme Ville Muilu loihi valot valtavan näteiksi, Kimmo sääti kuuntelun ja rundin yksityiskohdat tikkiinsä, Jesse pisti backlinen särmään Anni oli ripustanu äly hienot merkat esille ja pistänyt oikein huulipunaa ja minä hioin soundin tietty ihan timanttiseksi!
Ja mikä tärkeintä, bändiltä on just tullut uusi ja ihan helvetin hyvä levy, joka hyökkäs heti listaykköseksi ja tyypit on ihan intopiukeena soittamassa näitä hyvin harjoiteltuja biisejään!



















(Kuva: Anni Ylkänen)


Ja tähän väliin vähän teknistä lätinää:

Joskus taisi olla puhetta siitä mun paraller-rumpukanavasta, johon ajan hyvässä suhteessa koko settiä ja kompuroin siitä ns. "paskat pihalle". Jos onomatopoetiikkaa harrastaisin, niin sen nimi olisi "PAssshhKOooshPAssshhKOoosh" -kanava, koskapa siltä se soundaa. Atakit tulee lävitte ja kaikki muut menevätkin ihan maksamakkaraksi. Tätä kun ajaa hurjemmissa musiikki-iloittelukohdissa miksauksen sekaan, niin saa vähän lisää lätinää ja rouheutta muuten niin dynaamisiin rumpuloihin. Meidän Haapaniemi ei ole Nykänen.

Välillä olen kaihonnut tarpeelliseksi vastaavat konstit myös laululle.
Mulla on siis laulussakin aika ujoja kompuroita, koska olen dynamiikkamiehiä.
Ensin on yksi kompura tosi löysillä aika-arvoilla, ehkä kolmen ratiolla, joka haukkaa pari deppaa kovemmista huuteluista. Ja tämän perässä on nopeampi vekotin, viiden ratiolla, rauhoittelemassa niitä pahimpia hihkaisuja. (Välineurheilijoille tiedoksi, että ne on ihan niitä Yamahan perus kanavakompuroita molemmat.) Siksipä sitten joutuu välillä raidaamaan liidilaulukanavaa pahimmissa kaahauskohdissa yllättävänkin paljon.
Vaan eipä tarvitse enää! Rakensin nimittäin päälaulukanavan viereen rinnakkaiskanavan, josta leikkasin alapään ja yläpään reilusti vekka, kuten myös pahimmat puukkotaajuudet, sekä pidin visusti huolta ettei ässät pääse sihahtelemaan sitten yhtään. Eli jätin jäljelle vain ne laulun fundamentaalitaajuudet. Jos joku vielä muistaa, miltä lankapuhelimet kuulostivat 90 luvulla, niin semmoista.
Sen jälkeen kompressoin sen hyvin lyttyyn, minkä jälkeen kompressoin sen vielä todella lyttyyn ja pisteiksi A:n päälle, löin siihen semitanakan saturaation elikkäs särön.
Nyt kun tarvii semmoista, että laulu pureutuu sen ison bändin lävitse, niin ujutan tätä kanavaa sekaan.
Tällöin itse laulu säilyttää mehevyytensä ja se dynamiikka on siellä jäljellä, mutta tämä toimii kyynärpäinä, joilla sen laulajan saa sinne esille.













(Kuva: Anni Ylkänen)


No niin ja sitten tositoimiin. Eka salikeikka oli valtava suksee: Loppuunmyyty ja kaikkea.
Seuraavana päivänä hurautettiin Lappeenrantaan ja ruvettiin lyömään kamoja stagelle ihan normaalisti, kun pääministeri käski meidän mennä kotiimme. Olin päättänyt olla koko parin kuukauden rundin täysin päihteettä, joten korkkasin oluen.
Sinänsähän tää kiertueemme oli ihan onnistunut, että kaikki keikat onnistu aivan täydellisesti ja olivat loppuunmyytyjä. Niitä olis vain voinu tehdä enemmänkin. Esim. ne pitkälti kolmattakymmenettä, jotka nyt sittenniin peruttiin. Hommasta jäi vähän hölmistynyt olo. Tuli myös koko ryhmälle aikalailla takkiin.














(Kuva: Anni Ylkänen)

Onneksi keskelle mökkihöperyyttä tuli kuitenkin kutsu Ylen Olohuone-live keikalle Tohloppiin.
Erikoishommista päivää. Asia tapahtui ylen tiloissa, mutta Akun tehtaan toimesta.
Vaikka ulkotuotantoautossa olikin varsin pätevää henkilöä, mä vaadin silti että mä miksaan tän keikan ulospäin omilla vehkeilläni. Livekeikka, niin livemeininki!
Oman haasteensa hommaan toi se, että tietenkään paikalla ei ollut yleisöä, eikä tietenkään myöskään PA:ta, vaan yleisöosoitteena toimi se televisiolähetys. Ja koska studio oli melkolailla suljettu, iso kuutio, niin mulla ei ollut mahdollista mennä tekeen tätä miksausta erilliseen äänitarkkaamoon, tai edes mihinkään siivouskomeroon tms. eristettyyn tilaan. Siellä mä sitten lavan vieressä väänsin nappulaa ja yritin tulla parhaani mukaan toimeen.
















Roudasin mukanani varuiksi studiomonitorinikin, josko niillä saisi soundin taiottua, mutta eihän niistä mitään kuullut kun se bändi tosiaan pläigäsi siinä vieressä.
Onneksi mulle oli hieman aiemmin pannut Hoffrenin Jussi Ääniseltä viestiä, että haluisinko testiin MiniDSP:n HA-kuulokevahvistimen DSP säädöillä?
No minähän mittasin uudella kuulokemittarigilläni (siitä enemmän toisessa postauksessa) mun erinomaiset Beyerdynamic T5p luurini ja korjasin ne vähäiset anomaliat tällä vahvistimella flätiksi.
Eli kuulokemiksaukseksihan se homma käytännössä meni. Onneksi oli varsin pätevät laitteet, siihen hommaan.
















Eikä siitä huono tullut. Tuli olosuhteisiin nähden varsin mainio.

Katso tästä, kö yle ei anna upottaa.

Nyt on ollut sitten yllättävän paljon aikaa tehdä masterointihommia ja suunnitella ja testailla Valcolle uusia tuotteita. Seuraavaksi meiltä olis odotettavissa hyvät täyslangattomat IEM nappiluurit, sekä bluetoothkaiutin, jossa ei ole sellainen kaiken hyvän tuhoava amisautobasso, vaan sivistynyt ja tasapainoinen soundi.
Näistäkin mä kirjoittelen tarkemmin tulevaisuudessa.

torstaina, tammikuuta 23, 2020

Akustiikasta ja bassoansoista.

Huomiota! Heti alkuun täytyy erottaa akustointi ja äänieristys toisistaan. Ne on ihan eri asioita. Ensimmäisessä parannetaan huoneen soundia, joka on kohtalaisen helppoa ja edullista toteuttaa. Jälkimmäisellä eristetään äänen kulkeutumista sisään ja ulos, joka on hankalampaa ja vaatii huomattavasti enemmän aikaa, vaivaa ja rahnaa. Nyt puhun akustiikasta ja akustoinnista.

Akustiikka on monissa piireissä jostain kummallisesta syystä mielletty tosi mystiseksi ja vaikeaksi lajiksi, joka on helpompi jättää tekemättä kokonaan ja satsata mieluummin parempiin laitteisiin.
On tosi kummallista piilottaa tässä asiassa päänsä pensaaseen, vaikka nimenomaan huoneakustiikka on hyvän kuuntelun kannalta ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista mitä audioihminen voi itselleen suoda.
Huone kuitenkin värittää kaiuttimiesi soundia kuunteluetäisyydestä riippuen keskimäärin 
30-70%. Jos se kuuntelupaikkasi ei ole kunnossa, niin on ihan turha funtsia, olisiko jotkut uudet kaiuttimet paremmat, saatika toisiko uusi etuaste lisää fjongaa soundiin.

No onhan ala periaatteessa vähän hankalasti tajuttavaa ja siinä on melko paljon muuttujia, mutta lopulta siinä on kuitenkin kyse ihan vain fysiikasta ja siinähän on omat lakinsa, johon ei magia kuulu lain. Tämäkin asia on ihan perus viitseliäisyydellä ja loogisella ajattelulla otettavissa perusperiaatteiltaan kohtalaisen kivuttomasti haltuun. 
Se vaatii hieman opiskelua, siinä missä vaikka kokkaaminenkin. Nanotekninen paistinpannu, tai joku esoterinen jalopuupuuharava ei siinä paljoa auta.
Jos sun täytyy oppia jotain, sun täytyy opiskella sitä. Sori siitä.
Sitten kun mennään aiheeseen syvemmälle, niin siinä ei ihmisikä riitä. Avaruus on laaja!




















Kirjasto on täynnä kirjoja joista toiset menee asiaan syvemmälle ja toiset keskittyvät olennaisimpiin ongelmakohtiin. Puhumattakaan nettiartikkeleista ja videoista, joita löytyy joka lähtöön. Väitän että viikon ajan kun kahlaat aihetta nukkumaan mennessäsi aina tunnin tai pari, niin alan perusteet rupeaa hahmottumaan jo sen verran hyvin, että pystyt kohentamaan kuunteluhuoneesi/studiosi olosuhteita pienellä vaivalla ja summalla, ihan käsittämättömän paljon. Mutulla kun vain läiskii munakennoa seinään ja rakentaa kenkälaatikosta resonaattoria, niin siinä menee vain aikaa ja rahaa hukkaan.
Mutta kuten sanottua, netti ja kirjastot ovat täynnä tietoa, joten mä en pureudu itse asian perusteisiin sen syvemmin. Lisään loppuun toki pari linkkiä, joilla pääsee odysseian alkuun. Äläkä turhaudu, vaikket kaikkea lukemaasi ja näkemääsi ymmärtäisikään. Tieto kasautuu ja ne ahaa-elämykset voivat tulla ko. asian kohdalla sitten myöhemmin, toisessa kohtaa.
Niin ja semmoinen huomautus, että akustoitpa sitten sitä kotistudiotasi, tai hifistelyhuonettasi, niin niissä pätee ihan samat fysiikanlait. Studiorakennusartikkeli on perusperiaatteiltaan ihan yhtä pätevä siellä hifipuolellakin.















Omassa studiossani on yllättävän paljon akustointia meneillään, vaikkei sitä päällisin puolin huomaakaan. Olen halunnut pitää oman tilani ulkoisesti mahdollisimman olohuonemaisena, mutta soundin kyllä pitää olla tietysti masterointipajassa priimaa. Kirjahyllyn takana on vaimennusta, nurkkien pylväät ovat nekin akustoelementtejä (niistä pian lisää), katossa on diffuusoria ja seinien ja verhojen takana tapahtuu kanssa kaikenmoista kivaa. Kaiuttimien jalustoina toimii bassoansat jne...

Noh tuossa vastikään minua lähestyi yksi herrasmies, joka oli luopumassa Sound Of Sciencen superchunk-bassoansoistaan ja kyseli mun tarvettani moisille. No elementit vaihtuivat kuulokkeisiin ja minä sain lisää akustiikkaelementtejä.
Mulla oli sellainen vekkuli ajatus, että kokeilen korvata niillä etunurkkani tubetrapit. Nämä nurkissani seisovat pylväät ovat näetsen ns. DIY malliset, jotka pykelsin vuosia sitten, edellisen huoneeni tarpeisiin. Josko hinta korreloisi laatuun ja hyvä siitä vielä paranisi?

Siispä hop, nämä kaupalliset valmisteet paikoileen yhteen nurkkaan putkien tilalle, mikrofoni sinnepäin ja mittasoftat tulille. Yllätys olikin melkoinen, kun jälkisointiaikoja tutkiessani huomasin, että nämä itse kyhäämäni ilmastointiputkieristeet toimivat tässä tilassa vähintään yhtä hyvin, kuin monta kertaa kalliimmat,  kaupalliset cornertrapitkin. Itseasiassa yläbassoilla huomattavasti paremmin!




Punainen: Superchunk, Oranssi: DIY Tubetrapit. (Ihan matalimmilla taajuuksilla en ole yhtään varma mittausten luotettavuudesta.)


No komento takaisin ja putket paikoilleen. Pistin pinknoisea kohisemaan ja pyörin huoneeni nurkkia ympäri ja sieltähän takaseinustan portaikosta löytyikin sub-osaston huminoita, jotka ovat kyllä sen verran vaimentuneita etäisyydestä johtuen, että niillä ei kuuntelupaikalle ole juurikaan vaikutusta, mutta sinne nämä superchunkit päätyivät lattianrajaan köllimään, joka oikaisi noita oheisen kuvan EDT mittauksissa näkyvviä jyrinöitäkin kivasti. On se aina kuitenkin kiva, että mittarinäkymätkin ovat siistit. Ja mikä hienointa, kun takanurkan työpisteellä rakentelen vehkeitä, niin sielläkään ei enää botne jyrää, kun fiilistelee Sepulturaa täysivä.

Jos nyt päädytte itse rakentelemaan tubetrappeja oheisen videoni perusteella, niin huomatkaa, että niitä ei laiteta nurkkaan kiinni, vaan ne toimii parhaiten hieman irti pinnoista. Joku akustikko mulle aikoinaan tämänkin periaatteen selitti, mutta en minäkään nyt kaikkea voi imeä itseeni. En läheskään!

Ja niitä lupaamiani linkkejä:

Osa olikin hyperlinkkeinä itse tekstissä, mutta tässä pari erinomaista onlinelinkkiä näin alkuun.

Bassoansojen sijoittelusta: http://arqen.com/bass-traps-101/placement-guide/

Ethan Winer on kirjoittanut asiasta paljon ja hartaasti. Suosittelen lukemaan ukolta kaiken!
http://realtraps.com/articles.htm

Edit: Kas tuon tubetrap linkkini kommenttiosiossahan avattiin tuota sijoitusta:
"En tiedä putkiesi tarkkaa sijaintia mutta kirjoitan silti. Absorptio toimii parhaiten hiukkasnopeuden maksimikohdassa, joka löytyy 1/4 aallonpituuden päästä huoneen seinästä. Hiukkasnopeuden minimi on seinäpinnan kohdalla, jossa taas on paineen maksimi. Hiukkasnopeuden maksi on paineen maksimin ja minimin välissä, jossa hiukkaset liikkuu pyrkiessään tasoittamaan paine-eroa. Sijoittamalla putkia hieman irti kulmasta saavutat matalampien taajuuksien paremman absorption. Huonedimensioita tarkkailemalla voit laskea leveys/pituus suuntaiset moodit ja koittaa pureutua niihin. Pidemmän sivun suuntaisesti saatat haluta tuoda putkea enemmän irti seinästä kuin lyhyemmän sivun suuntaisesti.

terveisin, Ilkka H.

torstaina, joulukuuta 19, 2019

Ääneksen hyvyyksistä

Tällä viikolla mulle esitettiin erinomaisen hyvä kysymys siitä, että miksi studiossa pitää olla mahdollisimman hyvä ja tasapainoinen kuuntelu?

”... ja miksi se miksaus pitää masteroinnissa vielä puunata niin älyttömän tarkasti tikkiinsä, kun kuluttajat kuitenkin kuuntelevat sitä täysin satunnaisilla vehkeillä autossa, nappikuulokkeilla, markettistereoilla etc. jotka kaikki kuulostavat ihan eriltä? Hyvin harvassa ovat ne, jotka pääsevät nauttimaan siitä biisistä siellä hyvässä studiossa.”

Vastasin analogialla:
Elokuvathan jälkikäsitellään ja värimääritellään maailman parhaissa, vartavasten rakennetuissa ja naurettavan kalliissa leffateattereissa, jotta kaikki sävyt ja yksityiskohdat olisivat just eikä melkein.
Näitä leffoja sitten tiiraillaan mitä moninaisimmista telkkareista kotona, joiden värilämpötilat ja terävyysasetukset voivat olla mitä sattuu. Silti se uusin Star Wars näyttää ja kuulostaa  just siitä kulloisestakin toosasta just niin hyvältä kuin sillä vehkeellä on mahdollista toistaa. Ainakaan se toistettava taidepläjäys ei ole kulloinkin siitä lähtömateriaalista kiinni.















Mistä pääsemmekin syvemmälle aiheen sisään:
Toisinaan mulle tulee nykymusiikkipuolelta (siis räppi ja poppi etc. Ei John Cage hommelit) pyyntöjä, että:

”muuten hyvä masteri kun studiolla kuunneltiin, mutta kännykän ja läppärin kautta se ei vaan potki tarpeeksi, että voisitko tehdä asialle jotain ja pistää vaikka huomattavasti isommalle.”

Kyllähän mä toki voin, mutta jos me ruvetaan tekemään kompromisseja masterointivaiheessa sen pienimmän nimittäjän mukaan, niin lopputulos ei sitten soi kovin hyvin enää missään, vaan ihan kohtalaisesti kaikkialla.
Ja jos musiikki tähdätään youtubekansalle ja tiedetään, että suurin osa kuulijoista nauttii sen läppärin kaiuttimilla, niin sitten se pitää tuottaa, sovittaa ja miksata tämä lähtökohta mielessä.

Palaan taas leffa-analogiaan: Jos sun leffaa katsotaan pääosin kännykän ruudulta ja sen erokohtauksen tunneskaala pitää ehdottomasti näkyä, niin otetaan siitä itkevästä ihmisestä kunnon lähikuva.
Jos pääosan esittäjä pillittää suurtorin keskellä, niin ei siitä saa mitään selvää siitä kännykän näytöstä, vaikka se isolta kankaalta näyttäis kuinka hyvältä.
Sama asia siinä, että jos sun Träppibiisin basson perusääni soi 40Hz:ssä, niin ei se pikkukaiuttimesta vaan yksinkertaisesti kuulu. Sille pitää rakentaa harmoonista kontenttia myös ylemmille taajuuksille. Ja mitä enemmän siinä biisissä tapahtuu perkussiivisesti ja harmonisesti, sitä enemmän vaaditaan toistolaitteistolta.
Örkkilauman vyörytys on kännykällä yhtä suttua, mutta leffateatterissa se syöksyy päälle!
Yksi oikein ajoitettu miekan isku voi hätkähdyttää siitä pikkunäytöltä, siinä missä leffateatterissakin!

Nyt mä rupean siirtymään joulupuuhiin, enkä masteroi tai miksaa enää tällevuoteen kovin montaa biisiä. Hyvää onnellista ja rauhaisaa!
Joulun rauhaa toivottaa myös kaiutinsuunnittelun päätonttu: Floyd Toole.

tiistaina, lokakuuta 01, 2019

Kännykät ja desibelimittaus

Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun minulle tai kollegalle on tullut yleisön edustaja kertoilemaan vähän faktoja aiheuttamastamme metelistä.

Viimeksi kesällä joku turakainen tulee tanssilavalla huutamaan naama punaisena, kännykkäänsä osoitellen:

-"jumalauta yritätkö sinä kuurouttaa ihmiset täällä?!??!"
-"Kuinka niin?"
-"No kännykän mittari näyttää että tuo bändi soi 130dB:n voimakkuudella, se on laitonta!!!"
-"Tuo sun ilmoittamas äänenpaine vastaa liikkeelle lähtevää suihkuhävittäjää metrin päästä. Me keskustellaan, tai ainakin minä keskustelen sulle tässä melko normaalilla äänenvoimakkuudella. Näetkö tässä ristiriidan?"

Ja hifipuolella on ihan samanlainen meininki. Joku mittailee kotonaan uusia subbareita ja osaa sitten elvistellä tohkeissaan, että näistä lähtee 140dB ääntä! No ei varmana lähde.


Millainen kännykkäsofta sitten olisi hyvä äänenvoimakkuuden tarkkaan mittaamiseen ja millainen mittamikki sitten toisi hommaan parannusta? Saako tonnin puhelimella tarkemman tuloksen kuin halpiksella?

No kysymyksen asettelu on lähtökohtaisesti väärin.

Se mikki on sähkömekaaninen laite, oli se sitten tonnin desibelimittarissa, tai siinä puhelimessa. Ja jo kympillä saa hyvän ammattilaistason softan siihen luuriin, niin että se ei varsinaisesti ole ongelma. Täysin hyvän mikin saa muutamalla kympillä.
Ongelma on siinä, että se mikki ja se softa pitää kalibroida keskenään. Ei ne vehkeet voi tietää, että kuinka lujaa joku ääni tulee, jos niille ei anneta ensin pohjatietoa. Ei kokkikaan tiedä, paljonko soppaa pitää tehdä, jos se ei tiedä ruokailijoitten määrää.

Käytännössä tämä käy ammattivehkeissä siten, että mikki tungetaan kalibrointilaitteen sisään, joka antaa tietyn signaalitason, johon laite sitten säädetään ja tää säätö pitäis tehdä mielellään noin puolen vuoden välein uusiksi, koska laitteet elää.
Eli se on nykyaikana melkeinpä ihan sama, onko se puhelin tonnin iphone, vai satasten android, jos sitä ei kalibroida. Ja se onkin aika kinkkistä, kun se puhelin ei mahdu sen kalibrointilaitteen sisään. Ja kyllä, myös ulkoiset mikit kännyköihin pitää kalibroida aina laitekohtaisesti.













No mutta eihän se nyt ole niin justiinsa. Kunhan saa suuntaa-antavan lukeman, niin se riittää mulle kyllä.

Mutta kun se on! Pitää ymmärtää, että desibeliasteikko ei ole lineaarinen, vaan logaritminen. Eli yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että siinä missä 90dB on jopa vähän hiljainen konserttitilanne, niin 100dB:tä onkin jo kaksi kertaa lujempaa ja 110dB:ssä tuntuu jo että pää räjähtää, 120dB aiheuttaa jo fyysistä kipua ja kuulovaurioita etc...
Ja kun nämä kalibroimattomat kännykkämittarit näyttävät ihan mitä sattuu niin ei, se ei ole suuntaa antavaa, vaan harhaanjohtavaa. 

Ja vaikka ihminen sijottaisikin muutaman satasen rahaa ihka oikeaan ja tehdaskalibroituun desibelimittariin, niin sitä pitää vielä osata käyttääkin. Pitää osata valita oikea painotus, oikeaan tilanteeseen (yleensä se on A.), muuten kukaan ei tiedä mistä puhutaan. Vähän kuin menis kilometrit ja mailit sekaisin.
Ja se pitää sijoittaa oikein: Tarpeeksi kauas pinnoista, ettei ääni vahvistu tai vääristy niistä. Ja sitten sitä tietty pitää myös osata tulkita.



keskiviikkona, syyskuuta 25, 2019

Suuri vastamelukuulokeodysseia

Ollut taas kaikenlaista. Jopa lomaakin! Sen vaan sanon, että jos et joko halua tehdä yhtään mitään, ja/tai sitten tykkäät tosi paljon kiipeilystä, niin mene Kalymnokselle!

Sinänsä suutarin lapsella ei ole taaskaan kenkiä, että mä oon tosiaan suunnitellut koko tämän vuoden hinta/laatusuhteeltaan maailman parhaita vastamelukuulokkeita yhdessä Valcon ihmisten kanssa, mutta oon jotain tosi epämääräistä sivulausetta lukuunottamatta unohtanut hehkuttaa hommaa täällä blogissani ihan kokonaan.

Nopeasti kerrattuna: Petyin markkinoiden tarjontaan hyvistä langattomista vastamelukuulokkeista. Joko ne olivat soundiltaan, käyttömukavuudeltaan tai vastameluominaisuuksiltaan melko, tai ihan paskoja, tai sitten todella kalliita, eivätkä sittenkään läheskään täydellisiä.
Joten piti tehdä itse paremmat.



















Näitä on nyt protonnu ja demonnu tän homman aikana lukuisa määrä tän maan eturivin ääni-ihmisiä, jotka oikeasti ymmärtää hyvän päälle ja hehkutus on ollut ihan hämmentävän hyvää.
Viimeksi tänään tuli Tero "terttu" Arnbergiltä viesti, että: "Ei saatana, ihanat luurit!!! ❤ "

Mutta linkitetäänpäs tähän blogiini Valcon blogiin kirjoittamani kaksiosainen blogitekstini aiheen tiimoilta. Metaa nääs!

Suuri kuulokeodyseia osa I.

Sekä:

Suuri kuulokeodyseia osa II.

keskiviikkona, heinäkuuta 03, 2019

Mielekäs mittasignaali

Moro nääs taas.

Keikkakesä on kukkeimmillaan ja mua on lähiaikoina viety festareilta toisille, ihan urakalla. 
Ja sitten kun en ole keikalla, niin puran studiolla masterointisumaa.

Ja sellainenkin homma tälle keväälle/kesälle on siunaantunut, että ilmeisesti universumi on kuullut ainaisen kitinäni hyvän kuulokekuuntelun puolesta, kun mua kerta pyydettiin erään suomalaisen firman toimesta suunnittelemaan sellaiset. Lupauduin sillä ehdolla, että tehdään kans hyvät.
Niitä olen nyt sitten tässä muutaman kuukauden puuhaillut ja näillä näkymin niistä on tulossa vielä vähän paremmat, kuin hyvät. Kyse on siis ihan oikeasti hyväsoundisista ja toimivista bluetooth, vastamelukuulokkeista, joiden hinta jää ihan roimasti markkinajohtajien alapuolelle.
Niin ja mainittakoon vielä, että en tyytynyt tusaamaan vain yksiä luureja, vaan säädin samalla kolmet!
Mutta niistä enemmän tuonnempana, kun homma etenee valmiimmaksi. 



Tuolla keikoilla on herättänyt kovasti hilpeyttä, mutta lopeensa myös kysymyksiä, tuo mun käyttämäni äänentoistolaitteiston viritysnauha. Kyseessä on siis legedaariseen Yleisradion stereotestiin pohjautuva, ja omaan käyttöön modaamani PA:n viritystesti.
Siitä on tullut sen verran kyselyjä, että sepä on sama pistää yleiseen jakoon. Linkki löytyy tämän jutun pohjalta, mutta ensin käyn lävitte, mitä se sisältää ja miksi:

Vaikka pätkä herättääkin ensi alkuun hilpeyttä, koska ”retro”, niin kaikella siinä olevalla on vissit funktionsa ja se on osaavissa käsissä aivan armottoman paljastava. Sen kanssa ei tarvitse viritellä mittareilla, vaan oleellinen välittyy nopeasti ja ihan korvin.

Ensinnäkin Pentti Fagerholmin (Knoppina: Michael Monroen isäpappa) ääni on ihan perhanan hyvin äänitetty, kaikille umpituttu ja paljastaa sitämyöten nohevalle kuuntelijalle jo itsessään yllättävän paljon äänen selkeydestä ja varsinkin siitä, onko systeemissä jonkinmoisia ylämidle resonansseja tms. Monesti jonkinmoinen syntyy sinne jakotaajuudelle 2.5Khz:n tuntumaan. 

Sitten on ”metronomin” vuoro. Paitsi että ei ole metronomi. On metronomin kaltainen erinomaisen transientin omaava naksahdus, yhdistettynä koko äänialan toistavaan pinknoisepurskeeseen. Se herättää akustiikan komeasti ja kun se käytetään vuorollaan molemmissa kanavissa, niin se kertoo, onko leftraitti oikein päin. Sen jälkeen sama tulee vastavaiheessa. Sillä paikantaa tosi jännästi stereokuvan koherenssin. Pääpyilet itsesi sellaiseen kohtaan stereokuvaa, että tuntuu vistolta ja jos se osuu kaiuttimien väliin, niin homma on ok. Kokemuksella sen avulla löytyy myös akustisia heijastuksia, joiden lokaatio jäis ihan perusmusalla paikantumatta. 

Tämän jälkeen päästään tulikokeeseen, jota käytetään äänentoistolaitteiden virittämisessä aivan turhan harvoin. Ja ymmärtäähän sen. Vittumaiseltahan se siniaaltosweeppi kuulostaapi, kun sen lasauttaa pyörimään reippahalla volumella.
Mutta mutta. Moisen käyttöön on lukuisia perusteluja ja latelen niitä tähän muutamia:
Heti kuulee, kuinka alhaalta subit lähtee toistamaan ja kuinka ne sen tekevät. Äänentoiston tasaisuuden hoksaa sillä kanssa sievästi, kunhan pitää mielessään Fletcher Munsonin käyrän.
Myös pahimmat huonemoodit kuulee samoin tein toiston heittelystä, kuten myös kampasuodon aiheuttamat mahdolliset anomaliat; Jos ”rollottaa”, niin on hätä.
Ja se mikä on armottoman jännän äärellä, niin tämän avulla paikantuu isonkin systeemin elementtien hätäpaikat todella helposti. Pyyhkäisy soimaan ja kun stereoissa särähtää, niin kiinnitämme huomion sinne. Joskus on ulkomaan äänielävä ollut ihmeissään, kun kerron fohista käsin festivaalibanaanin vasemman puolen kolmanneksi ylimmän laatikon keskiäänielementissä olevan jotain hätää. 


Jazmanautin stereotesti löytyypi TÄSTÄ, olkaa niin hyvät.

torstaina, toukokuuta 09, 2019

Budjettimikkiä metsästämässä

Tarvitsen uuden vokaalimikrofonin. Tai ainakin luulin tarvitsevani, mutta siitä lisää tarinan edetessä. 

Mun studiotoimintani koostuu noin 75% masterointihommista, 15% miksaushommista ja loput 10% siitä, kun vuokraan ulkopuolisen äänitys-studion jotain projektia varten.
Näin ollen tarvitsen omalla studiollani hyvää vokaalimikkiä todella harvoin. Alta kymmenen kertaa vuodessa. Mutta sitten kun on tarvista äänittää vaikka jonkun biisin laulut, tahi demottaa jotain täällä pajallani, niin onhan siinä aina oma hommansa lainata tai vuokrata mikkiä, varsinkin kun se tarve välillä yllättää nopeallakin aikataululla.
Silläpä en halunnutkaan investoida mihinkään parin tonnin Neumanniin, vaan tutkailla josko säällisen mikromafoonin saisi muutamalla rahalla, sanotaan vaikka alta kolmella satasella.

Painuin siis suorilta paikalliseen musiikkikauppaan, jossa osataan ihan oikeasti palvella ihmistä, eli Tampereen Musacorneriin.
(Johon mulla ei ole mitään muita sidoksia, kuin erinomainen asiakas-suhde)
Kyselin hetken siellä tyhmiä, jotta missä mennään ns. budjettiluokan isokalvoisten kondensaattorimikkien kanssa ja aika pian sieltä nousi pari kappaletta esiin, jotka kaappasin mukaani tarkempaan testiin. Toinen oli todella tyylikkään ja uskottavan näköinen Aston Origin, sekä harvinaisen paljon varsin perinteisen isokalvoisen studiomikrofonin näköinen sE2200a II.

Mä en nyt ruvennut tekeen mitään kaikenkattavia mittailuja ja suorituskykyvertailuja, vaan testasin näitä päikseen semisokkona sen pohjalta, mihin mulla on eniten tarvista, eli ihmisäänen taltiointi. Juttelin niille mukavia noin 15cm ja 40cm:n päästä, sekä myös 90 ja 180 astetta ohi keskilinjasta. Nimittäin se ei riitä, että mikki kuulostaa hyvältä edestä ja lähietäisyydeltä. Se semmoinen on kohtalaisen helppo saavuttaa. Vaan kunnon suorituskyky punnitaan yleensä sillä, miten luonnollisesti se toimii vähän kauempaa äänneltäessä ja mimmoinen off-axis soundi a.k.a vuoto siinä on.
Mikkiä voi halutessaan ajatella vähän niinkuin käänteisenä kaiuttimena; Kaiuttimen yksi tärkeimmistä suureistahan on se, miten hyvin se suuntaa ääntä kuuntelupaikalle, eikä holvaa sitä ääntä ympärilleen (tehovaste). Kas kun se tilasoundi muodostaa koetusta äänestä semmoiset 75% kokonais-soundista. Samalla tavalla mikki myös poimii tilaa ympäriltään, oli se sitten kuinka suuntaava tahansa. Ja kun se sitä kuitenkin enemmän tai vähemmän poimii, niin sen on syytä myös soundata kivalle. Asia korostuu myös samalla tavalla siinä, että mitä heikommat akustiset puitteet, sitä tärkeämpään rooliin ko. vuotohommeli nousee.

Ja miltäkö ne mikit kuulostavat? No hintaisekseen ihan hämmästyttävän hyviltä.
sE tarjoili hyvin tasapainoista ja lämmintä soundia. (Testasin vain herttakuviolla)
Aston oli puolestaan hieman kliinisempi ja raikkaampi yläpäältään. Mutta hyvin samankaltaisia ne ovat pohjimmiltaan.
Seuraavaksi syöksyin syväanalysoimaan sitä soundia.
Onneksi runkoresonansseihin osataan jo kiinnittää halpamikeissäkin huomiota, niin ne ei pääosin enää komota, kuten ennen, mutta kuten kaikissa mikeissä, näissäkin on jonkin verran kapselien ominaisuuksista johtuvia resonansseja. Ei ihan kamalan pahoja tosin, tämän hintaluokan vehkeiksi.
Siinä kun ryhdyin käymään tarkemmin lävitte näitä resonansseja ekvalisaattorin kanssa, nähdäkseni kuinka hyvin ne vastaavat muokkaukseen, niin hyvin pian kävi ilmi että näissähän on näemmä sama kapseli molemmissa mikeissä. Sen verta samoista paikoista ne anomaliat löytyivät, vain hienoisilla eroilla.
Nämä kun siivosi pois, niin molemmat osoittautuivat aivan todella hyviksi ja siisteiksi mikeiksi hintaansa nähden. (Diipimpää infoa isokalvoisista mikkikapseleista.)
Kumpi on sitten parempi, on oikeastaan kiinni omasta mausta ja käytettävästä äänilähteestä. Astonissa on enemmän "in your face" meininki ja siinä on valmiiksi sellainen ameriikan läsnäolo yläpäässä. Kun taas sE:ssä on lämpimämpi ja "putkimaisempi" fiilinki. Kumpikin kyllä vastaa ekvalisointiin sen verran nätisti, että molemmista saa loppupeleissä prosessoitua hyvinkin monipuolista soundia.
Vedin kokeeksi erään naislaulajan demolaulut Astonilla hyvän putkietusen läpi, lievällä saturaatiolla ja olihan se nyt ihan perhanan hyvä ja valmis soundi heti laakista.


















Ja sitten se jännän ääri:

Samana päivänä kun oli sovittu näitten palauttamisesta, muistin, että mullahan on eräs vanha reliikki kaapin perällä, jota en oo käyttänyt studiohommissa varmaan kymmeneen vuoteen. Mitenköhän se mahtaa vertautua näihin? Kyseessä on siis originaali Röde NT1 vuodelta 1997, joka oli aikansa "halpis mikki". Hinta aikoinaan noin 500$ (en muista markoissa), eli ihan toista kuin mitä silloin oli studiotasoisten isokalvoisten mikkien maailmassa tarjolla. Sen harmaa runko oli rakennettu jostain PVC putken näköisestä asiasta ja mun silmääni se on jotenkin kierolla tavalla aika hieno.
Muistelin että siinä oli todella hyvä keskiäänen toisto, mutta että se olis ollut hivenen ohkainen yleis-soundiltaan. (Tätä ei muuten sitten pidä sekoittaa myöhempään NT1a malliin, joka on häiritsevän kirkas ja kaikinpuolin äh.)
Järkytys olikin melkoinen, kun äänitin lähietäisyydeltä puhettani Astonin kanssa rinta rinnan ja nämähän kuulostivatkin käytännössä täysin samalta! Piti tuplatsekata, että kusinko äänityksen jotenkin, mutta ehei! Tarkemmin kuuntelemalla paljastui, että tämä NT1 on vieläkin hivenen resonanssivapaampi, kuin Aston jonka huomasi varsinkin, kun meni kauemmas mikrofonista. Lisäksi Rödessä on hieman isompi proximity efekti, joka on hyvä asia, kun halutaan sitä raamikasta ja läsnäolevaa radioääntä.

Eli mun mikkishootout päättyikin sitten siihen, että löysin kaappiin unohtuneen klassikon, joka pesi hienoisella marginaalilla tämänkertaiset kilpailijansa. Ostoshortsini palautuivat kaappiinsa.

Eikä siinä vielä kaikki!

Annoin sitten kertoa itselleni, että tästä Röden NT1:stä on tehty uusintaversiokin. Ja ei kun samaiseen hyvän palvelun tyyssijaan ja hyllystä tämä uusintapainos testiin. Ikäväkyllä tämä uusi inkarnaatio on tylsän musta, eikä lainkaan tukiliikunta-apuvälineen harmaa.
Asetin jälleen kerran kapselit mahd. lähelle toisiaan ja eikun lempikirjailijaani Daniil Harmsia lukemaan. Hyvin ovat lähellä toisiaan nämä mikrofonit niin soundillisesti, kuin ulkoisestikin. Lähietäisyydeltä juteltaessa uudessa on öbaut 600Hz tienoilla noin 1.6dB enemmän tavaraa, joka on itseasiassa hyvä juttu, koska se tuo soundiin hieman enemmän pihviä silloin, kun äänitetään hieman etäämmältä.
Erot ovat pieniä, mutta niitä on. Siinä missä originaalissa on snadi resonanssi 3200Hz:ssä, se on uudemmassa vastaavasti 2200Hz:ssä. (Uusi kapseli?)

Summa summarum. Alle kolmella sadalla saa näemmä erinomaisen mainioita mikkejä.
Aston Origin on hieno ja englannissa värkätty, kiinteällä hertalla, pädillä ja alapään leikkurilla. Toimii salettiin moderniin musaan, tehden oman tilansa miksauksen lävitte.
sE2200a II on luultavasti tehty kaikkialla muualla paitsi Ruotsissa? Siinä on pädi, leikkuri ja suuntakuvioita, sekä mukavan oloinen kehto. Hyvä moneen meininkiin. Varsinkin voisin kuvitella, että kevyempään ja akustiseen kamaan just oikea soundi.
Röde NT1:ssä ei ole pädejä, suuntakuvioita eikä leikkureita. Toisaalta se kestää painettakin 132dB, joka on tollasta suihkukone korvanjuuressa osastoa. Soundia vois kuvailla neutraaliksi. Lisäksi bundlessa tulee mainio kehto ja popfiltteri samaan hintaan.

Itse pitäydyn siinä orkkis NT1:ssä ja jos tulee käytettynä vastaan, niin luultavasti hamstraan niitä varastoonkin. Jos olisin markkinoilla niin henkilökohtaisesti sijottaisin rahani ehkä siihen uuteen NT:1:seen. Siinä oli kuitenkin hivenen neutraalimpi soundi kuin kilpailijoissaan, sekä pop filtteri mukana.

Pistän tähän esille vielä nopeat Eq käppyrät, jotka tein ko. mikkien resonansseja metsästellen. Toimivat suuntaa-antavana lähtökohtana, jos käytte ko. mikkien signaaleita miksailemaan mieleiseksenne.