Kausi auki!

Jee, se on keikkakesä käynnistynyt jälleen!

Perjantaina oli pitkästä aikaa reggaekeikkaa ja vuoden eka Jukkapoika, Sound Explosion Bandin kera Pressaklubilla. Enpähän ole tuonne ennen eksynytkään. Ja koska matka kävi muutenkin Stadiin, niin päätin lähtä kaupunkiin vähän aikaisemmin, hyökätäkseni Custom Soundsin tiloihin krunikkaan.

Olen näetsen taas vähän haaveillut uudesta kaikulaitteesta. Sellaisesta persoonallisesta purnukasta, joka soundaa hyvältä, muttei tavanomaiselta. Viime vuonna hankkimani Orbanin stereojousikaiku on kyllä maheva ja eritoten noheva, mutta kaipaan vielä rinnalleen monipuolisempaa ja sellaista, jonka decay ajat voisi tarvittaessa venyttää maaliman tappiin. Ja sieltähän se karkkikaupan hyllystä löytyikin... Lähes. Nimittäin Strymonin blue sky, olisi ollut kuin nenä päähän meikäläiselle. Ihan mielettömän hyvän kuuloinen, mutta tarvittaessa todella outo soundimaailma. Mutta kun sitä ei saanut ainakaan kädellä kääntäen sellaiseen tilaan, että suora signali ei tulisi läpi ollenskaan. Isompi versio aiheesta korjaisi tämän, mutta se on taas mun käyttööni liian monimutkainen/puolinen ja satasen kalliimpi.

Noh olen kirjeenvaihdossa valmistajan kanssa. Katsellaas josko päästäin johonkin järkevään modaukseen vehkeen kanssa.

Siinä hypistelin toki muitakin leluja ja yksi pomppasi esiin, kuin vieteriukko: Malekko Spring reverb.

Parin tikkuaskin kokoinen boksi, jossa oli yksi parhaimpia kuulemiani jousimallinnuksia. Suositan lämpimästi tsekkaamaan, jos moinen soundimaailma kiinnostaa.

Noh siitä toettuani painelin hotlalle syömään, ottamaan pikapäikkärit ja ei kun alakerran klubille soundeja säätämään. Äänentoistofirma oli raijannut paikalle Behringerin digin ja minä ennakkoluulottomasti hyökkäämään sen kimppuun. Voi Uli minkä olet mennyt tekemään. Minähän ihan tulin toimeen ko. kapistuksen kanssa. Selkeä käyttis ja hyvä soundi. Samaa voi sanoa myös PA:sta. Vanhaa kunnon D&B:n C-sarjan kantti kertaa kantti laatikkoa oli lavan sivuilla. Konseptihan on vanha kuin taula, mutta hitto kun se vaan toimii. Varsinkin tällaisessa vähän rootsimmassa kamassa!

Meinasi talosta tulla kattolevyt alas, kun vähän raotti botnea.

Keikalla tuli "note-to-self" hetki aiheesta jousikaiun sijoittelu: Olin pannut nimittäin orbanin etusräkin päälle ja sitten tämän päälle space delay spedduni. Noh siinähän kun ukko innostuu, niin se tap-temmon asettelukin on sitten vähän ronskimman puoleista. Ja mitäköhän jousikaiku tekee, kun sitä tönitään?... no niinpä! Niin ja yksi pasuunamikki sanoi sopimuksensa irti. Ei kiva :(

Seuraavana päivänä bussi suuntasi Raumalle jäähallihin. Siellä oli jotain kendosidonnaista tapahtumaa, jossa esiintyivät lisäksemme Vartiaisen sekä Karjalaisen Jiit.

Mitään ihmeellistä hommassa ei ollut, paitsi hieman etukäteen peloittanut Auran PA, jota viritellessäni ihmettelin, että onko oikea korvani tukossa? Yhden Liskin ja parin piuhanvaihdon jälkeenhän se soikin yllättävän nätisti. Ei mitään valittamista. Jengiä riitti kosolti ja kädet pysyivät tukevasti ilmassa.

Minua hieman naaratti etupään avid- näyttely, jossa oli kolme identtistä tiskiä vierekkäin. Aika suppeat messut.
Tällä kertaa oli jousikaiku rakennettu hallin rakenteisiin, joten en vaivautunut kytkemään omaani.

Kotimatkalla nautin hieman konjamiinia ja kuohuvaa ihan aiheesta. Rakkaan ja sanavalmiin fonistimme sanoin: "Nythän sulla ei olekaan enää kuin 13 vuotta viiskymppisiin".

Ensiviikolla menemmä laivalle.

Analogiaa

Kohtahan ne on ne synttäritkin...

Nuorna miehenä huoneeni täyttivät lähinnä analogisyntikat. Jostain syystä ne ovat vuosien saatossa hävinneet mystisesti kaikki. Tai no mystisesti ja mystisesti. Opiskelijalla/vasta valmistuneella on yllättäviä kulueriä ja pikkuhiljaa tuli myytyä kaikki. Asunto ja ruoka painoivat eniten. On sitä parikymppisenä tyhymä! Eniten huomaan kaipaavani vielä toisinaan Korgin Polysixiä.
Nyt kun elämä ja rahantulo on jo vähän vakaampaa kuin muinoin, on moisiin vanhoihin analogipöristimiin vaan ehditty lyömään retroleima. Ja senhän tietää, mitä silloin tapahtuu hinnoille.
Yhdenkin polykutosen ostin aikoinani viidelläsadalla markalla. Nyt niistä huudetaan tuhatta euroa.
En kaipaa nostalgiatrippiä ihan niin paljoa.
Vaan jos ei raatsi kaivata vanhaa analogikampetta, niin onneksi Korg julkaisee kiihtyvällä tahdilla uutta analogivehjestä! Seassa on varteenotettaviakin uusiotuotantoja, kuten AIRA sarjan vehjekset, mutta itseäni kiinnostaa enemmän halvat, oudot ja rupiset vehkeet, kuten monotron sarjan kikottimet, Monotibe ja ennekaikkea Volca sarjan purkit. Parasta näissä on hinta: Monotronit saa viidellä kympillä zipale ja noi muut on sen puolitoista sataa. Haaveena olisi kasata pieni analoginen matkalaukkustudio, jolla kelpais tehdä teknoa niin kotona, bussissa, kuin hotellihuoneissakin.
Työhommeleista sen verran, että nyt voi taas vetää himppasen paremmin taas joutalolla.
Viime viikolla käärimme hihat ja purimme koko valohässäkän alas katosta. Pölykeuhkohan siinä meinasi puhjeta, mutta apinan raivolla putsasimme ja järjestimme kaiken mahdollisimman lähelle täydellisempää harmoniatilaa. Ja taas tuli opiskeltua chamsysin käyttöäkin ainaskin aavistuksen enemmän haltuunpäin.


Monitoriosastomme aina jaksaa ihmetyttää niin itseä, kuin vierailijoitakin. Meillähän on käytössä
12" microwedget, jotka eivät koolla ole pilattuja, mutta ihan oivia pikkupönttöjä budjettiin nähden.
Taas oli viimeksi vekkulia tilannetta, kun talossa oli Turmion kätyrit ja Tuoni. Kätilöt halusivat monitoreihin todella maltillisesti ja vain kaikkein tärkeimpiä elementtejä kuullaksensa.
Tuonen pojat taas pyysivät monitoreihin lähes kaikkea ja vähän helvetin lujaa. Mm. basaria ja snarea ei vaan saanut laulajalle niin lujaa, että olisi tyydyttänyt. Tokikin hänen IEM-systeeminsäkin ehkä demppasi jonnin verran sitä suoraa soundia.
Noh jännästi sitten Kätilöitten musikantti tuli jälkeenpäin ihan erikseen ihmettelemään, miten noin pikkuisesta purkista voikin tulla niin tanakasti tavaraa, kun taas Tuonelainen oli kovasti pettynyt pikkupöntön tarjoilemaan ääneen.
Ja mitä tästä opimme? Tuskinpa paljon mitään. Paitsi että heavya oli toudella pitkästä aikaa erinomaisen kiva puikotella. Ja tämä siis sen Tuonen osalta. Kätilöillähän on oma, harvinaisen pätevä ukkeli omasta takaa.

Ensimmäinen, toinen ja kolmas!

Kun muutimme Tampereelle, niin hankkiuduimme eroon ihan älyttömästä kasasta random sälää. Pelkästään kirjoja luovutimme eteenpäin monta laatikollista. Samalla juhlallisesti vannoimme, että rajoitamme turhuuksien haalimisen tulevaisuudessa minimiin, eikä kaikkia kirjoja tarvitse omistaa, vaan käytämme enemmän kirjaston palveluja hyväksemme. Nooh...

Olemme innostuneet vaimon kanssa ramppaamaan huutokaupoissa.
Se on ihan käsittämätöntä kuinka hyvää tavaraa sitä tuleekin huudettua, kun kerta halvalla saa. Olen huutanut mm.
-Vanhojen hautakivien muistokilpiä: 2€. Olin muuten ainoa huutaja.
-Vanhoja sukuvalokuva albumeja: 20€. Ne nyt on oikeasti hienoja ja mielenkiintoisia pläjäyksiä, jotka kertovat yllättävän paljon vieraista ihmisistä, ajoistaan ja siitä että mikä on ollut valokuvaamisen arvoista aikoinaan.
-Ihan tajuttoman rumia tauluja 2€ kpl, ihan vain sen vuoksi, että jos taulu puhuttelee sen verran että julkisessa tilaisuudessa purskahtaa huutonauruun, niin pakkohan se on saada. Varsinkin kun halvalla...
-Ipod touch 16Gigan muistilla 32€. Silläpä, kun aina vähän kuumottaa lykätä soundcheckissä kallis iluuri tiskiin kiinni. Jos sieltä kuitenkin sattuu tulemaan se fantomi jostain oikusta lävitte, niin se luuri on sitämyöten entinen. Ja taustamusatarkoituksiin, ei tarvi jättää sitä puheroa sinne tiskille.
Ja viimeisimpänä ehkä älyttömin ostos miesmuistiin:
-20kpl sateenvarjoja 5€. Eikä mitään kokoontaitettavia rimpuloita, vaan kunnon järeitä pelejä.
Ai miksikö? No kun se oli ajatuksena niin typerä sekä itseni että vaimoni mielestä, niin miksei?

Viime viikonloppuna oli talolla ihan mahtikekkerit: Valoa festivaalit. Setuppikin oli mainio. Perjantaina Iisa, SinCosTan ja Viron ihme: Odd Hugo. Lauantaina taas linjattomuudessaan nerokas: Kauko Röyhkä, Kakka-hätä 77 ja Dead Hawks.
Perjantaina kömpiessäni töihin, oli Jussi varotellut, että pitää tsekata kanava 22, kun siinä oli ilmennyt jotain epämääräistä rutinaa edellisenä iltana. No minähän tsekkasin, eikä siinä mitään vikaa ilmennyt. Noh sittenhän suuri sankarini, Jori Hulkkonen saapuu tsekkiin ja puolestaan hänen setuppinsa yksi sisääntulo rutisee omituisesti. Vaihdan diboxit ja lukilukit, mutta vika on joko talon pätsissä tai tiskissä. Pätsään uudestaan eripuolelle tiskiä ja taas toimii. Seuraava orkesteri tsekkiin ja huomaan, että nyt Hulkkosen yksi kanava välkkyy iloisesti tämän toisen bändin musan tahdissa, vaikkei mikään risteydykään keskenään missään vaiheessa. Luuritsekki kertoo ko. hässäkän vielä olevan loisteliaasti ruvella. Pelkään että kyseessä on arvon Midaksen kuolinkorinan ensitahdit. Vaan empiirisellä tutkinnalla ja harmailla aivosoluillani selvitin, että se onkin toinen monitorointiin käyttämistämme ja päätiskiin linkitetyistä crestin tiskeistä, kun on rampautunut.  Noh, perjantai meni asia tiedostaen pienellä taikomisella ja maagisilla eleillä ihan bueno. Mutta entäs sitten huominen, kun tiedossa oli vähän isompia kokoonpanoja ja vierailevaa etupäänseppää??!!??
Pientä puhelua, sekä internet-toimintaa ja Kollegani Jussi kaivaa esiin tiedon että Peve, tuo lahja Tampereen skenelle, on myymässä paria vastaavaa tiskiä ja pienen pienellä säädöllä saatiin korvaava tilalle heti seuraavaksi päiväksi. Aika nohevaa aamuyön toimintaa, etten sanoisi.

Kauko Röyhkällä on muuten ihan käsittämätön karisma. Mies ja kitara lavalla ja minä havahdun 45min. myöhemmin, kun ukko ilmoittaa vetävänsä viimeisen biisin, että mitä? Justhan se aloitti!
Knoppitietona vielä, että Kaukolla on mahdottoman pehmeät kädet.

Meikäjätkä ja Jätkäjätkät

Olipas veikeää käydä pitkästä aikaa oikein keikkareissulla.

J ätkäjätkien etupäänkilli oli estynyt muilta toimiltaan ja kyseli tuuraamaan. No mutta tottakai!
Bändi kun koostuu loistosakista ja tuottavat käsittämätömän toimivaa musiikkia, etenkin liveolosuhteissa, niin mitäpä sitä miettimään. Juna alle ja Helsinkiin, mistä yhytän Oopperalta keikkidösän ja nopeahkon roudingin kautta Kuopioon. Ja ei. Emme menneetkään Henkkaan. Menimme yläkertaansa, nimitäin syksyllä avattuun uuteen yökerho Tähteen. Siellähän Idän viikinki jo odottelikin valmiiksi kytkettyine lavasetuppeineen. Talon puolesta oli kiintoasennuksena Auraa, jonka sai soimaan ihan mukiinmenevästi, kun käytti M7:sta sekä graafisen, että parametrisen master-Eq:n. Se mikä mestassa taas ei ollut mukiinmenevää, oli salin valokattaus. Katossa tuikki isot kasat lediparreja, joissa oli joku musaohjausvälkyntä päällä heti aamusta, mikä meinasi aiheuttaa epileptisiä kohtauksia ihan ei-epilepsiaan taipuvillekin. Luonnollisesti talossa ei kukaan tiennyt ko. laittoiston päälle midis. Asiantilaan hyvin nopeasti tuskastuneena kipaisinkin henryspubin puolelle yytsimään, josko valotyttönsä- Hanna olis ollu vaivattavissa tutkimaan tilannetta ja siellähän se. Mutta ilmeisesti se valotiski oli jotenkin koodattu sellaseen moodiin, ettei siihen päässyt käsiksi. Oli muuten aika veikeän näköinen valoshow sittennii, kun samat lamput säksättivät illan alusta loppuun, armoa antamatta.
(Eero. Tää video on sulle. Tiedän että osaat arvostaa :)


Seuraavana päivänä lähdettiin leppoisissa merkeissä kurvailemaan kohti Lappeenrantaa. Ei ollut kiire mihinkään. Kuskimme Hesen kanssa ihmeteltiin sitä mielipuolta joka ihmisen vaivaa, kun hän istahtaa auton rattiin. Täysin päättömiä ohituksia ja täpäriä tilanteita talvisilla teillä. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun joku reikäpää livahtaa muutaman metrin marginaalilla bussimme ja vastaan tulevan rekan tms. välistä, vaarantaen hengen melko isolta ihmisryhmältä. Osalla oli vielä omakin perhe kyydissä.
Jos samoja ihmisiä pyytäisi ylittämään kerrostalon kattojen erottava metrin kuilu, niin itsesuojeluvaisto vetäis liinat kiinni.

Keikkapaikkana toimi Old Cock, niminen kompleksi, johon ei sinnekään ollut tullut aiemmin eksyttyä.
Roudaus tapahtui pitkiä, liukkaita ja jyrkkiä portaita alakertaan. Kimin Hammondit soundaa jumalaiselle, mutta helvetillistä niitä on roudata. Sitä kiroilun määrää, kun kuusi ihmistä ähkii kahvoissa kiinni.
Ennakkoon oli tiedossa, että paikanpäällä oli Mackien äänentoisto. Ja koska Mackie ei ole niitä kuuluisimpia PA-firmoja, niin yritin ravintoloitsijalta ja kalustotoimittajalta kiltisti anella, josko mestoille saatais joku ihan oikea nippu kommootteja. Mutta ei se sitten kuulemma mitenkään onnistunut. No kyllähän niillä sitten veti kun ihan pakko oli, mutta erinomaisen haikea pikku juttu oli sellainen, näissä ravintoloitsijan itsensä asentamissa kaiuttimissa, että diskanttipillejä ei oltu käännetty samalla kun skobet oli kattoon kyljelleen asennettu. Toisin sanoen ne avautuivat kiitettävästi katto/lattia akselilla, mutta sivusuunnassa eivät sitten nimeksikään. Jos jollain on vastaava joskus edessä, niin ottakaas akkuporakone ja ruuvaripäälajitelma mukaanne.
Toinen harmaita hiuksia nostattava hommeli oli A&H:n iLive T80-tiski. Pari kertaa olen ko. kapineella työskennellyt aiemminkin ja aina on mulahdellut sormi suuhun sen käyttölogiikan kanssa.
Muutenhan se on selkeä, mutta kun sen sendipaluudiudihässäkkä on suunniteltu ihan liian monipuoliseksi. Toisin sanoen, siinä voi tehdä yksinkertaiset asiat liian monella tavalla. Tämä ei varmaan ole ongelma, jos pöytää käyttää usein ja aktiivisesti, mutta kun sillä heittää satunnaisesti keikkaa, niin aivo ei vaan mulahda siihen logiikkaan. Onnistuin mm. tsekissä saamaan osan kaikupaluista lähettämään signaalin takaisin mulinekseille. No helvettihän sellaisesta aukeaa. Sitä sitten ratkottiin hyvän aikaa, ennen kuin tämä näennäisen yksinkertainen asia selvisi, mikä kertoo jotakin suunnittelun snadista sekavuudesta (tahi itseni).
Onneksi laitetoimittajan nuorimies oli skarppina ja vahti vieressä, kuin autokoulunopettaja inssiajossa.

Moi taas nääs

Alkuvuosi toi yllättäen muassaan uusia kujeita.

Varsinkin vuodenvaihteen molemmin puolin, olisi aina suotavaa, että keikkaa olisi enemmänkin. Aika perus tilanne kaikille äänialan immeisille, paitti niille reissaavaisille jotka kiertävät jonkin isomman aktin kanssa maailmalla. Noh itsehän olen Tampereelle muuttoni jälkeen käynyt epäsäännöllisesti tuurauskeikalla Yo Talolla aina joutessani. Ja vieläpä mielelläni. Kyseisessä paikassa on mukavaa henkilökuntaa ja mielenkiitoisia akteja ja tapahtumia riittää todella laajalla skaalalla. Akustiikka ei ole hassumpi ja siellä saakin melko vaivattomasti hvyvän balanssin aikaiseksi, jos homma on lavalla tolkuissaan. Tekniikka on kohtalaisen hyvää, siihen nähden että budjetti on aika minimaalinen ja paikassa henkii menneiden äänivastaavien haamut. Eli mm. uudet järjestelmäpiuhat on vedetty aina entisten rinnalle ja siitä ottaisi selvää tuskin audioargeologikaan.
Ja juuri sehän minua on tolkun miehenä ottanut vähän päähän.

Vaan enääpä ei voi valittaa, tahi napista. Pauliina, joka tekniikasta on nykyään vastannut, soitti tuossa taannoin ja ilmoitti muuttavansa Tsadiin ja kyseli, josko ottaisin Lehtivuoren Jussin kanssa Tekniikanpestin haltuuni? Lupauduin sillä varauksella, että keikkailun hoidan kuten tähänkin asti.
Eli kesäaikaan Jussi tekee enemmän ja ylijäämät tuuraajilla.

Heti ensimmäiseksi käytimme yhden päivän putsaamalla vuosien tauhkan toimistosta. Lopputulemana toista kuutiota tavaraa varastoon ja pari roskiin. Seuraavana päivänä siivosin lavan ja mikkikaapin. Pari jätesäkillistä turhaa löytyi sieltäkin, kuten myös yksi imurillinen vuosien saattoa.
Vielä pitää räjäyttää etupää miksereineen, sekä valotiskeineen ja kasata koko homma uusiksi.
Niin ja jossain vaiheessa, asap. katosta puretaan kaikki lamput ja piuhat ja järkeistetään koko pläjäys.
Eilen vietimme yöhön asti opiskellen mestarin johdolla Chamsysin käyttöä. Jumaliste että tuli paljon omaksuttavaa. Logiikka. Mikä logiikka? Miksi muka napista jossa lukee "undo" pitäis peruuttaa edellinen asia? Sehän olisi tylsää. No joo, mutta nyt osaan sentään alkeet, enkä enää pelkää ko. systeemiä ihan niin paljon.

Hyvästä tehdään parhaampi. Odotan innolla!

Vuodenrääppeet

Pahoitteluni ennätyspitkästä tauosta. Täs ny on ollu kaikenmoittis ja lisäksi semmottis. Ja rehellisyyden nimissä on vaivannut myöskin lorvikatarri.

Muut blogistanian aktiivit luultavasti summailevat vuottaan näin alkuun, mutta tuossahan nuo tapahtumat ovat selattavissa oikealla. Oikeastaan ainoa mainittava huippukohta, joka nyt vaan on jostain syystä jäänyt ikinä kirjoittamati, oli viimevuotinen Azoreiden reissu. Valaita ja kaikkee.

Pikakelaan nyt kuitennii tässä tuon viimevuoden lopun kiinni, niin päästään aloittaan puhtaalta pöydältä.

Lahden finlandiaklubilla käytiin Raappanan kera ja mitäs sieltä kertoisin? Homma toimi taas teknisesti, sekä musikaalisesti erinomaisen hyvin. Bäkkäri oli tosin siirretty yläkerrasn hulppeista saunatiloista lavan viereen, joten jäi löylyttelemäti, mutta hengissä selvittiin siitäkin. Populaa oli kyllä tosi vähän, semminkin kun Raappis on oman kylän poikia. Mihnä työ olitta???
Marraskuun vika keikka oli Espoon kuldyyrikeskuksessa Rappanan ja SEB:in kanssa. Ihan hulppea on se heidän iso salinsa. Sedät veti piuhaa kaupungin malliin, eli hitaanlaisesti mutta varman oloisesti. Me kun ollaan sellasia hätähousuja, niin meinasi mennä odotteluksi.
Etupäässä oli joku ihan valtavan kokoinen Midaksen XL8 digi, joka otti luulot pois jo pelkällä hiirten lukumäärällään. Pienen pähkäilyn ja rikkinäisen piuhan fiksailun jälkeen, sehän mulahti melko luontevasti haltuun. Ei se niitä helpoimpia ja intuitisiivimpia tiskejä ole, mutta en minä sitä huonoksikaan haukkuisi!

Esboolaiset olivat myös rikkoneet vanhaa konserttisalikaavaa: kökötetään perse tuolissa ja taputetaan biisien välissä kohteliaasti, -tuomalla paikalle baaritiskin, josta saipi virvoitus, sekä päihdytysjuomia. Väittäisin hyväksi meiningiksi perjantain alkuillan konsertille.
Bändihän oli luonnollisesti ehdoton ja keikin jälkeen pummasin ehdottoman kovalta runpalilta kyydin steissille. Ja yöksi kotiin. Ah!

Seuraavan viikon perjantaina kutsu kävi Kutoselle hoitamaan Rapujuhlien äänentoistoa. Kyseessä on siis plutonium 74- vaikuttajapohjaisen rapurecordsin synttärit. Tehtävälistalla lukuisia akteja, joista suurin osa vieläpä erinomaisia.
Jotenkin sain kanavalistan rakennettua niin hyvin, että vaihdoissa oli mahdollisimman vähän säätämistä, siitäkin huolimatta että kaikki talon linjat tulivat käyttöön.
Ainoa napisemisen aihe oli mestan saattohoitopotilas, eli midaksen venice-mikseri, jonka Eq osasto vaatisi vähintäänkin sektion. No siinä oli toki sitä perus oskilloimisjäynää, mutta sen lisäksi kaistojen leveys ja gainit heittelivät ihan holtittomasti kesken kaiken. Loppupeleissä homma meni siihen, että yritän olla edes hengittämättä itse kanaviin päinkään ja hoitelen vain tärkeimmät hommelit kanavagrouppien säätimin, jotka tuntuivat toimivan ihan kohtalaisesti. Jos olisi ollut toppapuku päällä, niin olisi varmasti päässyt ihan autenttiseen Hurt Locker tunnelmaan. Jotenkin sain ilmeisesti noiduttua homman niin, ettei ahdistus välittynyt yleisöön ja tunnelma pysyikin katossa koko illan!
Noin muuten joulukuu onkin mennyt pitkälti YO-talolla talonmiehen hommissa, jossa on ollut keikkaa harvinaisen laidasta laitaan. Milloin siellä on rukoiltu, milloin nauratettu stand-upin muodossa, milloin räpätetty etc... Mutta yksi pitää nostaa esille ja se on Jonna Tervomaa! Voi helevettiläinen, miten tiukka bändi! Jonnalla on myös ihan mahdoton lavakarisma ja se sai kaikkein yleisön olon kotoisaksi ja intiimiä piisasi. Tuohon palettiin kun panaan päälle timagiset ääniteknikot ja valonvilkuttajat, niin huh huh!

Koneita ja kisoja

Onhan sitä keikkaakin toki taas jonninverran siunaantunut, muttei kuitenkaan niin haitoksi asti, ettei olisi leipomaan ehtinyt.

Tuo taikinan vaivaaminen on sen verran raisua hommaa, että oli se yleiskone hommattava.
Pari päivää tutkin ja ihmettelin tarjontaa ja selvisi muunmuassa semmoinen askar, että halvat ovat huonoja ja kalliit hyviä; Köykäisissä on muovirunko, eikä koneistokaan ole metallia. Eli nehän lähtevät liikkeelle taikinamassojen alla ja koneisto laukeaa hetkessä. Pers´aukisena siirryin hyvin ripeästi katselemaan käytettyjä. Meinaan että kunnolliset koneet on uutena neljästä sadasta ylöspäin.
Rajasin melko nopeasti pätevät ehdokkaat kahteen malliin, joista toinen, Kenwoodin Chef, on ollut tuotannossa yli kuusikymmentä vuotta. Minusta se kertoo vehkeen suunnittelusta aika paljon.
Loppujen lopuksi pullankuuloinen rouva lähetti matkahuolloitse kymmenkiloisen vekottimen lapista minulle hintaan 40€ + Rahti. Ei paha!
Laite on mitä parahinta vuosikertaa 1976, kuten nykyinen omistajansakin. Herranen aika muuten miten hyviä limppuja olenkaan saanut aikaiseksi. Eikä kavereitakaan ole haitannut. Jonnekinhan ne ylimääräiset on tungettava.

Niin niistä keikoista.

Firmakisoja on ollut parikin. Toinen kohtalaisen iisi ja toinen kohtalaisen rankka.
Ensimmäinen oli erään firman asiakastilaisuus Helsingin jäähallissa, lätkämatsin yhteydessä.
Aamusta rekan purkuun ja roudaus maailman urpoimmalla invahissillä, joka nousee kerrosvälin vuorokaudessa ja jonka nappia pitää pitää koko matkan pohjassa. Lisäksi siinä ei ole staattisia seiniä, vaan päin vastoin melkoinen kiilautumisvaara.
Eipä siinä mitään. Ilta koostui lähinnä taustamusan ajamisesta, spiikkien vahtimisesta ja yhdestä singback vedosta. Ja kaikkihan tapahtui erätauoilla. Eli aika paljon oli illan mittaan luppoa. Asia, mikä jäi ihmistä ihmetyttämään, oli jääkiekkokansan osa joka istui hallin baarissa juomassa ölppää ja katsoivat sitä matsia siitä baarin pieneltä näytöltä. kolmen kymmenen metrin päässä olis ollu isompi kuva, aikalailla eläväisemmällä resoluutiolla. Pieni mieleni ei ymmärrä.
Homman kasaus vei nelisen tuntia ja purku vajaat pari. Hissimatkat puolestaan ikuisuuden.
Mutta en valita. Ehdin mainiosti vikaan Tampereen junaan.

Se vähän rankempi keikki oli sitten Stadin ytimen uudessa firmakisatapahtumadiudimestassa, jossa mentiinkin sitten vähän isommin. Edustamani firma toimitti tekniikan kolmeen saliin, joista yksi jäi minun vastuulleni. Nelisen tuntia semmoista haipakkakasausta, ettei edes vessaan ehtinyt. Onneksi illan bilebändi oli tehty parhausihmisistä ja heillä oli mitä loistavin tekninen henkilö, sekä rutosti omatoimisuutta, niin ehdin kuin ehdinkin rakentaa koko tsydeemin valmiiksi juuri ennen kuin poka päästettin sisään. Koko ilta oli vähän sellaista jännäämistä, että milloin paska osuu tuulettimeen ja tämä lähinnä sen yhdistelmän vuoksi että kalusto oli itselleni ei-niin-hallussa, mikä tarkoitti että välillä piti käyttää aivoa. Onneksi mm. PA oli Lacousticia, mikä on aika helppo saada soimaan hyvin ja helpolla.
Kauhea kiire rakennusvaiheessa, ahtaat puitteet ja tuvassa toista tuhatta ihmistä, ei-niin-selvinpäin meinaa näetsen että moisessa tapahtumassa ei voi urposuojata kamoja liikaa. Eikä se tarvi kuin yhden sankarin, joka päättää oksentaa voimavirtakeskukseen tms. Noh mutta pelkotiloista huolimatta maalilinja tuli saavutettua ilman yhden yhtä fibaa. Toki niitä läheltäpititilanteita tuli torjuttua, mutta ne nyt on niitä tavanomaisia "Ei arvon Irmeli / Urpoleppänen. Se kaiutintolppa ei ole strippitanko"-tyyppisiä perushommia. Täytyy vielä kehua tekniikkaryhmää. Se on mahtavaa, miten tälle alalle siunaantuukin niin hyviä tyyppejä, joiden kanssa homma sujuu kuin itsestään ja mukisemati. Jopa siinä vaiheessa kun kaikilla on jo väsy ja se laatikko painaa sen kaks kertaa enemmän, kuin tullessa.
Siitä kun rekan luukku aukeni ja jälleen sulkeutui, kului aikaa 17 tuntia. Eli kohtalaisen poikkinainen kaveri käpsytteli kaupungin halki entiseen kotiinsa (Kiitos ville yösijasta!) siltasaareen uinumaan, puoli kuuden pintaan.