torstaina, tammikuuta 28, 2016

Kalibraatiosoftia koeponnistamassa

Viikolla on ollut sen verran leppoisaa, että päätin akvarion perustamisen ohella testailla erinäisiä koneellisia akustiikanparantajia.

En nyt mene sen syvemmälle digitaalisten huonekorjainten syövereihin, impulssivasteisiin ja erityyppisiin suotimiin, mitä niissä hommissa käytetään. Aiheesta kun on kirjoitettu erinomaisen kattavasti netissä. Sieltä löytyy kaiken tauhkan seasta niin diippiä dataa aiheesta, aina tohtorintutkintoja ja patenttirekisterejä myöten, että kukin löytää sieltä kyllä tietoa kiinnostuksentasonsa mukaan.

Sen verran vain avaan aihetta, että kyseessä ei ole todellakaan mikään viisastenkivi, jolla taiotaan huonosti suunnitelluista kaiuttimista, tahi heikosti akustoiduista tiloista huipputarkkaamoita.
Mutta niillä pystytään parhaimmillaan pusertamaan vielä muutama prosentti hyvyyttä, jo hyväksi hiottuun kuunteluun. Esimerkiksi alabassoissa voipi ilmetä jotain snadia huonemoodia, jonka käsittelyyn tarvittaisiin niin järeitä resonaattoreita, että on lopultakin järkevämpää tarttua korjaimeen, kuin lähtä rakentamaan vuokratilaan vielä metrin verran botnentorppainta.

Testailin parin päivän aikana kolmea softaa, jotka lupaa melkolailla samaa: Tajuton parannus soundiin kuin soundiin, minuteissa. No pitäähän sitä mainosmiesten mainostaa. Panin skepsiksen rintamerkin paikoilleen ja rupesin hommiin.
Kolme testaamaani softaa olivat ARC2, Sonalworks, sekä Dirac.

Oheiset mittaukset ja kalibroinnit on sitten tehty melkolailla suuntaa-antavasti, ARC2:n mukana tulevalla kalibroimattomalla mikillä (paitsi ko. softalle), joka ei varsinkaan ylimmillä taajuuksilla pidä kutinsa.
Veikkaisin tämän kuitenkin olevan samaa kiinaosastoa, kuin Behringerin ECM8000 halpismikkikin, jota vertasin joskus viisi kertaa kalliimpaan pro -mikkiin ja jonka totesin olevan ihan riittävän hyvä tällaseen peruspuuhasteluun. Suurin ero on lähinnä kohinasuhteessa ja yläpään tarkkuudessa.
Mutta eri softien valmistajat suositelevat käyttämään omia mikkejään, jotka maksavat muutaman kympin ja joiden mukana lienee kanssa kalibraatiodatat ja tieto siitä, ovatko ne suunnitellut vapaakenttävasteeseen, vaiko kuinka. Tällä on nimenomaan merkitystä tuolla yli kymmenen kilon alueella. Aiheesta lisää vaikkapa tästä artikkelista.

Ja huomatkaa, että mittakäppyrän tulkinnassa pitää ottaa huomioon, että se on vain yksi osatotuus monimutkaisesta asiasta. Se näyttää vain sen, mitä tietty ympärisäteilevä mikki kertoo kuulemastaan.
Lisäksi tulos on tässä tapauksessa keskiarvo L+R kanavista ja pyöristetty 1/6 oktaavin resoluutioon.
Tämä ihan selkeyden vuoksi.
Se mitä korva kuulee ja millainen tila/stereovaikutelma, syvyysvaikutelmasta ja lokaalisaatiosta puhumattakaan, menisi jo liian monimutkaiseksi esittää. Vaihekäppyrät yms. on hankalia tulkita, eivätkä nekään anna kuin suuntimaa.
Auton teholukemista on vaikea päätellä, että miten se lopeensa käyttäytyy radalla.
Semminkin kun tämä on mun vapaa-ajallani pitämä blogi, niin olisi turhan tukahduttavaa tukottaa liialla datalla.

Asiaan.

Tämä on muokkaamaton lähtötilanne ko. tilassa. Käppyrä pysyy melkolailla + - 4dB sisällä, paitsi ihan infrataajuuksilla mikä on erinomainen lukema, semminkin kun tila on aika-akselillakin johdonmukainen, eikä siellä jää kuuntelupaikalle huonemoodeja(!) pyörimään holtitta. Niihin kun ei pelkillä korjaimilla pääse tarttumaan. Voimakkuus voi tasaantua, mutta aika ei. Muutenkin jättäisin ko. käpyröistä tuijottamasta liikaa ko. sub-aluetta. Tila ei sijaitse Bosnialaisessa pyramidissa, joten ohi ajava rekka jo vaikuttaa mittaustuloksiin. Tahi oikeaan aikaan yläkerrassa suljettu ovi.

Siinäkin mielessä lähtötilanne on jo valmiiksi hyvä, ettei havaittavissa ole esim. mikseristä tms. isosta pinnasta tulevia heijastumia.

Korjaamaton näkymä:

Seuraavana vuorossa ARC2 korjattu näkemys aiheesta:

Tämä on jo + - 2dB sisällä, mikä on jo huomattavan hyvä lukema. Itseasiassa helvetin hyvä!

Entäs Dirac?:

Hyvin samanlaista näkemystä sielläkin. Veikkaisin yläpään vihjaavaan siihen suuntaan, että suosittelemansa mikin tulisi olla eri kulmassa tms.

Ja viimeisenä Sonalworks:

Joka näyttää pirun hyvältä sekin.

Kaikkien moodiknöllimittaus noudattaa samaa kaavaa: Ensin mikki ständeineen optimaaliseen kuuntelupisteeseen, taajuuspyyhkäisysekvenssi päälle ja siitä sitten edetään siirtelemällä mikkiä ringissä halutun sweetspotin alueella. Homma ei ole ihan millintarkkaa. Aalloilla on pituus ja ihmisen pää liikkuu.

ARC on näistä kaikkein summittaisin. Manuaalissa annetaan graafisesti ohjeet, minkä mukaan sovelletaan käytäntöä.

Dirac on muuten sama, mutta se kertoo aina mittamikin siirtämiseen ohjeen pyyhkäisyjen välillä.

Sonalworks on ihan omaa luokkansa tässä. Sen sisään on nimittäin koodattu delfiini. Sen avulla se löytää kaiuttimien keskinäisen välimatkan ja osaa sen jälkeen nähdä mittamikin tasoavaruudessa.
Sen jälkeen se näyttää reaaliajassa, missä mikki on ja mihin se pitää seuraavaksi sijoittaa. Maagillista ja erinomaisen tyydyttävää.

ARC ja Sonalworks toimivat plugareina, eli ne pannaan DAW:in masteriin ja yritetään muistaa ottaa sitten pois, kun miksausta bouncataan. Tai sitten tehdään kuten minä ja ostetaan Audio Hijack ja kierrätetään kaikki koneen äänet sen läpi, jossa ko. plugarit pyörivät sitten taustalla.

Dirac toimii standalone softana. Ääniasetuksista vaan output sen lävitte ja avot. Erinomaisen kätevää.

Käyttöliittymältään ARC on tehty ilmeisesti urpoille. Lataat oikean failin ja thäts it. Mono/stereo/kaiutinmallinnus ja volumenappi. löytyy. Niin ja melko summittaisen oloinen ekvalisaattori, lopputuleman hiomiseen.

Diracissa voi valita, millä alueella se toimii. Eli voi panna sen korjaamaan valittua taajuusaluetta, vaikka botnea ja jättää yläpään rauhaan.

Sonalworksissa voikin sitten tehdä halutessaan vaikka ja mitä. Voi muokata taajuusbalanssia, käytettyjä filtterityyppejä ja whatnottia. Mikä siisteintä, siinä on portaaton valinta, jolla voi vaikuttaa korjauksen määrään prosentteina. Tavallaan siis dry/wet säädin.

Noh, miltä ne sitten kuulostavat? Kaikki näistä selkeyttivät soundia ihan selvästi. Varsinkin alamidlessä ja botnessa vaikutus oli huomattavan kiinteyttävä. Ja kun pari kuminataajuutta rauhottuu, niin tietty yläpääkin on imavampi.
Soundikuva oli ARC:issa ja Sonalworksissa molemmissa keskenään hyvin samanlainen: Luonnollinen. Eli ne eivät kumpikaan tuntuneet puuttuvan kaiuttimien jo valmiiksi erinomaiseen vaihekäytökseen. Kumpikin kuulostivat muutenkin erittäin samankaltaiselta. Erot menee ihan hifilehtiosastolle, joten en yritäkkään luonnehtia niitä rapean vihreitä ja tannisen rouheita aistimuksiani. Semminkin kun Sonalworks olis tosiaan hyvä kalibroida sillä omalla mikillään.

Dirac puolestaan oli taajuustoistoltaan samalla pallokentällä, mutta se imaisi stereokuvan kaiuttimien taakse, meni jotenkin suppuun ja yläpäähän tuli kummaa kireyttä ja vaiheistusta.
Jälleen kerran: Niitten oma mittamikki vois ehkä jeesata asiaan.

Johtopäätös on se, että tää tsydeemi voi parantaa hyvää kuuntelua vielä himpun.
Ja minusta kaikki erinomaisen hyvä on parasta. Ihan sama, millä keinoin se toteutetaan.

Paskasta tämäkään ei leivo konvehtia. Kokeilin kerran eräässä epäsäännöllisenmuotoisessa kerrostalo-olohuoneessa ARC:ia ja se meni ihan skutsiin. Jos mahdollista, niin lopputulos oli lähtökohtaakin huonompi.
En ole näitä testaillut ns. harrastestudio-olosuhteissa, mutta veikkaan, että näillä on mahdollista saada ihan ok:sta kelvollista,




perjantaina, tammikuuta 15, 2016

Uudenvuoden kujeita

Vuosi on uusi, mutta kujeet vanhat.

Joulukuu meni ripeästi masterointihommissa, sekä Elastisen kanssa keikkaillessa. Ehdin sairastaa pienen flunssankin, ennen kuin läksimme perheinemme joulua pakoon Espanjaan.
Äitejä ja sisaruksia mukaanlukien, meitä läksi reissuun seitsemän. Tälle poppoolle vuokrasimme viikoksi Airbnb.stä villan, joka oli hulppeudessaan päräyttävä. Oli niin maisemaa, kuin uima-allastakin. Ja taas pullistelivat matkalaukut Serranosta, kestomakkaroista ja juustoista. Kaikin puolin leppoisaa, vaikka välillä pitikin täpärää, kuten oheisista videoista voinee aistia.

Noin muuten alkuvuosi on ollut toistaiseksi melkolailla studiopainotteista. Reilun viikon aikana on ollut jo kuusi masterointiprojektia. Erinomaisen monipuolista musiikkia heavysta, teknon kautta akustiseen poppiin. Räppiä unohtamatta. Minä tykkään työnteosta kun on mielekästä ja yllättävää tekemistä ja asiakkaatkin ovat kilvan ylistäneet lopputulemia, joista kaikki itseasiassa olivat ns. "ekalla purkkiin" -duuneja. Eli jälkikorjauksia nolla. Kai mä jotain sitten vissiin teen oikein.

Panin muuten vuoden vaihteessa kakkoskuuntelun uusiksi. Tuli netissä vastaan niin hyvä diili, etten yksinkertaisesti voinut jättää välistä. Eräs tamperelainen ex-hifistelijä, jonka eläm... vapaa-ajan olivat lapset pilan... täyttäneet, möi hyvin palvelleita Amphionin lattiakailottimiaan pilkkahinnalla.
Jep, niillä on jo ikää jonkin verran, mutta koska ne on aikoinaan suunniteltu erinomaisen mallikkasti, eikä niitä oltu kohdeltu missään nimessä kaltoin, niin ne panee ihan kunnolla hanttiin modernien,  saman kaliiberin kaiuttimien kanssa. Yksi pieni resonanssi niissä luuraa jossain jakotaajuuden liepeillä, mutta kun sen tietää, niin sen kanssa elää mainiosti. Semminkin kun se on niin mieto, ettei kukaan muu pönttöjä kuunnelleista sitä ole vielä huomannut.
Yhdessä tajuttoman tarkan pääkuunteluni kanssa, nämä muodostavat erinomaisen parin. Soundimaailma on hyvin saman sukuinen, mutta nämä edustavat tahollaan sitä paremman luokan kotikuuntelua, niin sijoitukseltaan, kuin äänimaailmaltaankin.

Niin ja talkinabout asiakaspalvelu: Panin ennen reissuun lähtöä kyselyä pääkonttorilleen, että löytyiskö niiltä vielä jostain alkuperäisiä piikkejä kaiuttimien alle, niin parin päivän päästä pihaan kurvasi kuriiripalvelun rekka kuvan setin kanssa.


Amphion wine

maanantaina, marraskuuta 30, 2015

Lastuja äänimiekkosen elämästä

90% lukijoistani haluaa kuulla enemmän mieltäturruttavaa audioläppää, joten suunnittelin ruveta jossain vaiheessa jakamaan nippelitietoa ja omakohtaisia vinkkejä eri bändin osasista, mitä on hyvä ottaa huomioon keikkatilanteissa. Ihan lähtien vaikka lauluista, että mimmosta mikkiä ja monitorointia ja mikkitekniikkaa etc... Aihehan on todella laaja, kun esim. rumpuja voi mikittää ja miksata niin älyttömän monella tavalla. Mutta kyllähän nettiin tekstiä mahtuu ja aikakaan ei ole rajallista. Kommenttiketjuun voi esittää toiveita ja ajatuksia aiheen tiimoilta.

Mutta sitä lisää tulevaisuudessa.

Nyt tulee "Rakas päiväkirja" -tyyppistä kertausta.

Emma Salokosken kanssa olen käynyt lähiaikoina vempuloissa keikkapaikoissa. Yksi oli Jyväskylän poppari, jossa ei ole muuten mitään vikaa, henksu on loistavaa kuten fiilis ja juomien laatukin, mutta tekniikkahan siellä on melko... ööö... hastava. Jotain pomppukailotinta kumisemassa ja se soundcraftin pikkudigitiski, jollain laajennuspalikalla joka ei osaa syöttää fantomia kaikkiin kanaviin.
Ja tiskistä kun ei löydy mm. pad:iä, jolla sais liian kuumaa signaalia vähemmälle. Sekä todella randomeita monitorikulmia. Onneksi olin mestoilla hyvissä ajoin, ennen bändiä, niin sain viritellä laitteistoa huolella.
No keikkahan meni tietty oikein mainiosti ja yleisö tykkäs. Paitsi se yks rouva, jonka mielestä keikka oli sietämättömin kokemus ikinä, kun "Laulu ei kuulu ja passo käy syvämmelle" kehotin rouvaa tulemaan sieltä huoneen takanurkasta tänne muun yleisön sekaan, niin takaan soundin paranevan huomattavasti. No mutta kun sen viinilasi oli siellä nurkassa, niin eihän sieltä voinu mihinkään lähteä.
Poppari

Toinen hämmentävyyskeikka saman ryhmän kanssa koettiin viime torstaina Helsingissä. Henry´s pubissa piti olla Ruger Hauer, Emma Salokoski, sekä Terveet kädet, yhteiskeikalla. Eli varsin hajanainen, mutta kova lineuppi. ikävä kyllä Terveet kädet joutui perumaan, niin kuka tulee tuuraamaan? No kukapa muukaan, kuin EINO GRÖN! Taas oli muuten aika haikeat puitteet. PA: oli harvinaisen epäkeskon kuuloinen. Toisella puolella oli joku isompi hätä. Kaikki monitorit kuulostivat ihan eriltä, toisiinsa nähden ja olivat ripustetut kiinteästi kattoon. Mikseri veteli viimeisiään ja delaynsä sisällä asui riivaaja. Joutui toisin sanoen tekemään töitä palkkansa eteen.
Grön
Yo talolla on tullut tehtyä mm. musikaalihommia ja semmonen kaveri, kuin Pyhimys veti jengin tupaan kahtena peräkkäisenä iltana. Oli muuten ihan erinomaisen hyvä live heillä! Vahva suositus!

Oksun kanssa tuli taannoin pyörähtettyä AV messuilla. Siellä oli tuttua hahmoa kosolti. Digidesignin tiskit näyttivät kaikki ihan samalta. Miksi keksiä pyörää uusiksi?
Avidin tiskillä voinee lentää vaikka plutoon. Rolandin tiskillä päässee maaliin, kuten myös Allen & Heatilla, vaikka sen graafinen ulkoasu oli lähempänä "my first digimixer" osastoa, kuin pro-audiota. Mutta se, mikä kolahti ihan täysillä, oli Yamahan uus lippulaiva Rivage, a.k.a PM10. Siinä oli jalopuuta ja nappuloita ja vilkkuvia valoja ja kauhee hintalappu ja mää olin ihan myyty! Kaikesta herkunmäärästä huolimatta käyttöliittymä oli todella selkeä ja intuitiivinen. Saapa nähdä yleistyykö nämä festarikeuloina tulevaisuudessa?
Rivage
Toinen hehkutuksen arvoinen ständi, oli yllätys yllätys, Amphionin putka. Siellä herra johtajaherra, sekä supermies, Martin Kantola, jonka kanssa hopisimme tovin kaiuttimistaan. Se amphionin bassojärjestelmä kuulosti nopealla höristelyllä todella hyvältä. Haluaisin sen kernaasti joku päivä studiooni kunnon testiin, mutta pelkään pahoin, että se tietäisi vääjäämätöntä rahanmenoa.
Amphion
Viime viikon maanantaista keskiviikkoon olenkin sitten istunut Akun tehtaan salin nurkassa, johon nostin pystyyn pikku PA:n ja Yamahan CL5:den. Sain Rönäriltä raidat Elastisen kesän keikalta ja lykkäsinkin virtuaali soundcheckvalmiuden kasaan. On muuten ihan erinomaisen näppärää, kun panee vaan läppärin perään verkkopiuhan ja toisen pään mikseriin ja ne juttelevat keskenään, kuin vanhat tutut. On aika paljon kivempi opetella uuden tiskin käyttöä ja konfailua, kun on aito äänimateriaali käytössä, miinus se itse fyysinen bändi siinä häiritsemässä ;)

Ensimmäisenä päivänä opettelin reitittelemään ja konfailemaan bulsaa. Seuraavana päivänä rakensin bändimiksaushirviön, jossa käytin naurettavan määrän pöydän mahdollistamista resursseista. Oli kulkaa buskompuroita ja levitysmatriiseja ja whatnottia joka lähtöön. kolmantena päivänä purin miksauksen taas auki ja palasin idioottivarmaan perustilanteeseen, pitäen vain parhaat jutut, joihin päädyin edellisenä päivänä. "Keep it simple stupid!"

On muuten ns. ehana tiski. Erinomaisen selkeä käyttis ja soundaakin ihan pirun hyvältä. Uudet kaikualgoritmit vaikuttivat ja premiumräkin laitteet ovat hyvä kirsikka. Ja vakaakin se tuntuu olevan. Olen käynnistellyt ja sammutellut sitä ja lavamuppaloa ihan miten sattuu. Temponut kattikaapelia irti  ja tökkinyt takaisin ja jättänyt yöksi päälle etc. Ei sillä ole ollut mitään hätää vielä kertaakaan.
Je suis
Tositoimiin me päästiin vihdoin viime viikonloppuna. Eka keikka oli Kaarle XIII:ssä, yksäripikkujouluissa. Se mikä järjestelyissä oli nerokasta, niin tilaamamme apukädet oli hankittu muuttofirmasta. Toisin sanoen asenne oli jotain ihan toista, kuin lippupalkalla toimivat teinit, joista puolet on karanneet ulosroudaukseen mennessä ja loput ovat liian kännissä. Oltiin kuulemma yllätysesiintyjä, niin teipattiin kaikki keisien paljastavat merkinnät piiloon ja käänneltiin huppareita nurinperin, ettemme kavaltuisi. Jengin spekulaatioita oli kyllä hauska kuunnella. Meinas muuten pää räjähtää, kun 95% naisvaltainen pikkujoulukansa tajus, että Elahan se siellä! Onks hei pakko aina kirkuu? (kai se sitten on).
Loreal
Seuraavana päivänä painuimme samalla porukalla Raumalle, uudenkarhealle Varastoklubille. Meni heittämällä maan keikkamestojen top. listalle. Iisi roudaus, kivan kokoinen lava, hyvä henksu erinomainen boogie. Ja mikä yllättävää, keikkapaikan akustiikkaankin oli panostettu! Ainoa miina oli keskikaiuttimen sijainti just siinä rahakanavan, eli solistin yläpuolella, joka aiheutti vähän tekemistä.
Rauma
Ens perjantaina on sitten Elashoun kanssa kotikenttäetu Pakkahuoneella. Täräyttäen!!!


perjantaina, marraskuuta 06, 2015

Menoa, sekä meininginomaisia tilanteita

Nyt on jotenkin niin mielettömän kova boogie meneillään, että pitää harrastaa hehkutusta.

Niinkuin pitkäaikaisemmat blogini lukijat, sekä alan ihmiset tietänevät, on syksy ja alkutalvi yleensä erinomaisen hiljaista aikaa, mitä keikkarintamaan tulee. Tästä poikkeuksena tietenkin pikkujoulukeikat. Mutta pääasiassa keikkasumat kasaantuvat keväälle ja kesälle.

Tämä vuosi on näemmä kohdallani poikkeus, siitä huolimatta (vaiko sen vuoksi?), että SEB löi toistaiseksi pillit bägiin. Sen lisäksi, että itseäni työllistää kiitettävästi masterointi ja miksaushommat studiollani, riittää puuhaa myös Yo Talo/Palatsiteatterillakin.
Onneksi ollaan saatu remmiin riittävästi erinomaisen monipuolisia ja päteviä ihmisiä, jotka eivät kavahda seminaari/musikaali/rap -komboa tms. tuotannollista aivopierua. (terkkuja). Noh onneksi uituja liemiä on takana sen verran moniaita, että tietää moisten olevan välillä taloudellisia välttämättömyyksiä taloille. Työmoodi päälle ja menoksi.
Uittoputki
Silläkin eläis muutoin ihan jeppiksesti, mutta kun vaimon duunipaikka meni ajamaan itsensä konkkaan, joten tuleva kvartaalimme tuo muassaan haasteita. Se on kyllä tekijänaisia, joten en ole hänestä millään tavalla huolissani, mutta siirtymäajan se vaatii. Voishan tuo vaikka ihan vaan olla kuukauden, tai pari.

Vaan eipä siinä. Ensin soitti Emma Salokoski, että lähdenkö följyyn? No ei tarvinnut kauaa miettiä.
Sitten soitti Rönninki, että astuisinko saappaisiinsa Elastisen keulilla? No ei mennyt mitettimiseksi sekään homma.
Lisäksi Elias Gould tönii viesteillään vähän väliä, jotta pääsisinkö? Ja minähän ainakin yritän ehtiä. Vielä olis pari muutakin loistoartistia nykimässä ripaa ensi kevään rientoihin. Menee jo melkoiseksi aikatauluttamiseksi kyllä. Voipi olla, että pitää vähän delegoida keikkiä tutuille. Olen huomannut, että hyvä tulee kierrättäessä aina lopulta takaisin.
Hämeenlinna2
Elastishomman kanssa mulle esitettiin yllättävä kysymys: "Millä tiskillä sä haluisit tehdä keulan?" (Suomennos: Valitse itsellesi sopiva mikseri.) Minähän olen aina mennyt talon tiskeillä, edustamieni orkestereitten kanssa. Osin budjettisyistä ja osin sen takia, että pysyy homma mielenkiintoisena ja tatsi mahd. erillaisiin työkaluihin. No nyt kun meillä tulee olemaan kaikki kilkkeet omasta takaa, niin on erinomaisen järkevää kuljetella mukana myös omaa tiskiä.
Ja siinähän sitä riittikin pähkäilyä. On niin monta tapaa lähestyä tuota digimikseriä. Kaikissa on hyviä ja huonoja puolia.
Se on se soundi jonka pitäis ratkaista, mutta jos käyttöliittymä ei kohtaa ihmisen kanssa, niin boogie on väistämättä ikävä. Toisin sanoen, pitäis olla sekä ja että.
Lisäksi haluan, että kaiken tarvittavan prosessoinnin pitäis löytyä samasta paketista, ilman ulkoisia korttilaajenteita, tahi serverihässäköitä. Nimittäin jos joku laukeaa, niin se on oltava korvattavissa maakuntatasolla ja nopeasti. Ja mitä vähemmän on lauettavaa, niin sitä turvallisempi olo.
Eli Midakset ja Digicot jätän muille. Tiskin pitäis myös olla sellainen, että sillä pystyy tekemään niin  Ilosaaren päälavan, kuin Rukan Pisteenkin. Ja sehän karsiikin pois soundcraftin pätevämmät. Allen&Heatin ja Rolandin uudet kiinnostelisi, mutta onks niitä kellään? Entä pitkäaikaisia käyttökokemuksia? Minusta on moneen, muttei betatestaukseen. Varsinkin se Rolandin eka V-mikseri oli niin paska, etten tiedä, voinko antaa sitä ikinä anteeksi.
Ja jos tehdään muodikasta listantynkää, niin kokemuksieni perusteella, jos pelkkää soundia kuunnellaan, niin mun parhauslista menee, jotennii: Avid, Midas, Digico ja muut. Toivon jammu panee tuonkin pakan uusiksi. kunhan sitä pääsee kunnolla koeistamaan, nimittäin:

Myriaadien keikkojen perusteella, mulle on jäänyt Yamahan tiskeistä erinomaisen luotettava ja järkeenkäyvä kuva. Monet kilpailijat ovat tehneet hommat mm. soundillisesti erittäin paljon paremmin, mutta hintakin on ollut ihan eri luokassa ja sormi suussa huomattavasti useammin.
Mä olen luultavasti ainoa ihminen suomessa, joka julkisesti tunnustaa tykkäävänsä jopa LS-9 tiskistä.
Jos sitä kohtelee kaltoin, se kuulostaa hivenen paskalta, mutta oikein kohdeltuna siinä ei ole mitään vikaa. Ja se on yksinkertaisuudessaan ihan tajuttoman nopea käyttää ja yllättävän monipuolinen.

Pro tip: Pane se ensimmäisen dynaamiikan gate, kompuramoodiin hitailla asetuksille ja miedolla ratiolla ja se sitten se kakkoskompura perään nappaamaan nopeammin ja jyrkemmin, niin sulla on kanavassa ihan tajuttoman kova laulukompura!

Olen kierrellyt uusien CL-sarjalaisten ympärillä uteliaana jo tovin ja koskapa kokemukseni pikkuveljistään ja kollegoiden puolteiset lausunnot vakuutivat, päädyin lopulta CL-5 tiskiin.
Siitä löytyy riittävästi liukuja ja namiskoja hypisteltäväksi. Lisäksi perus Eq ja kompressori osastot ovat varsin pätevät ja neutraalit. Mutta lisäksi siitä löytyy Neven kikottimet ko. osastoille, tuomaan sitä lämpöä ja karaktääriä.
Jos mun pitäis valita yksi kompura loppuiäksein, se olisi luultavasti LA-2a Ja se on mallinnettu tuohon. Lisäksi on porticoa, pultekkiä ja dynaamista ekvalisointia. Hitto, siinä on koko studio yksissä kuorissa. Oikeesti, siitä saa vakiona piuhalla suoraan Danten kautta kaikki raidat talteen koneelle ja...
Oho, pahoittelen amatöörimäistä innostustani.


Kaiken kaikkiaan, vuodenvaihde vaikuttaa ihan mahtavan monipuoliselta, innostavalta ja haastavalta!
Hyppy

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2015

Syksyn sävelet

Vetoan kiireisiini

Ja siihen, että syksy on ollut aika perus puurtamista. Joitain firmakisoja olen tehnyt Kätevyystieteidenlaitoksen Ylöjärven eritysosaamisyksikön eli Akun Tehtaan hupparissa.
Vaikka meille yritetään toitottaa, että on taantuma, niin ainakaan LVI ja rakennusvarusteala ei tunnu uskovan. Sen verran kivan kokoisia kekkereitä on ollut.
Musiikkiteatterilla olen dusannut Oksun kanssa kasaan Beatles musikaalin setuppia. Treeneissä kävi hyvin nopeasti selville, mitä rumpumikitys tarvitsee: Basarimikki rummun sisään, snareen komian kokoinen demppi ja thäts it. Loput on "au naturell" yhdistettynä pantamikkien vuotoihin.
Tuollaisista teollisuuden käyttöön suunnatuista kumimatoista saa sopivasti leikkelemällä muuten eri hyviä snaredemppejä. Jos niillä saa vaimennettua painokoneenhyrskyntää betonilattiasta, niin kyllä muuten toimii myös turhan raskaskätisen rumpalinkin kanssa.

Syksy

Sain vihdoinkin rakennettua äänenjatketta YO-talolle. Soittelurupeaman tuloksena löysin hyvän boogien tyyssijasta, Noisehouselta kasan Nexon PS8 kailottimia prosessoreineen erinomaisen halvalla. niitä sitten ripottelin strategisiin paikkoihin. Nyt on keski ja sivufilliä, kuten myös ylhäältä ampuvaa musikaalimonitorointia, sekä discohommiin isompaa äänikuvaa. Vempula muuten ko. kailottimen yläpäänsuuntain. Monesti semmonen käännetään sen 90 astetta, riippuen, asennetaanko skobe pystyyn vai vaakaan ja miten se suuntaavuus halutaan pojottavan. Noh, tuossahan se on epäsymmetrinen ja silleen progressiivisehko, että se avautuu wedgeasennossa pillin pystyakselin toisesta reunasta 50 ja toisesta 100 astetta. Niillä olikin sitten erinomaisen kiva puljailla yläviistoasennuksessa esiintyjätoistoa kuntoon. Älkäää kollegat peljätkö, perus microwedget säilyy. Nää tulee pääasiassa musikaalikäyttöön.
Selkee kytkemyskaavio?

Studiohommatkin on vetäny erinomaisen kivasti. Viikkotasolla on hommaa, mutta vielä mahtuu sekaan masterointia. Luulen että ensivuonna joudun vähän tarkastelemaan hintojani ylöspäin. Maltillisesti toki.
De´jazmanaut
Uusi artistituttavuus tuli koeponnistettua viime viikoloppuna. Tai siis tyyppi oli tuttu, mutten ollut hänen laulajan uraansa seurannut kuin vasta nyt, kun kutsu tuli miksaamaan Elias Gouldia, Linnanmäelle ja Tampereen Klubille, Lost in Musiciin.
Lintsillä oli vähän reaaliteetit hukassa, kun maksimiäänenpaine ilmoitettiin hulppeattomaksi 85dB.
No sehän ylittyi ilman bändin olemassaoloakin. Kampasin sänkeni pystyyn ja toistin musiikin räävittömän 93dB:n peak volyymillä! anarkijaa pärkkele! Siltikään kukaan ei tullut väittämään, että olisi tullut liian lujaa. Jännä juttu!
Elias tilasi lauluunsa isoja tiloja ja säröä. Noh lintsin LS9:llä särö oli mitä oli, mutta Klubilla varasin lauluun räkistä löytyneen DBX 116a, kompressorin, joka on useimmiten ihana. Ja taas! Analogitiskistä gainia sen verran reippaasti, että etunen kuormittaa kompuran mukavasti ruvelle, vielä kompurapuolta kivasti siihen auki ja voi mahoton, miten hieno laulusoundi! Oli nimittäin niin mahtavasti "in-your-face". Samaan aikaan punk&pop (ja varo nyt saatana, mihin sitä mikkiä sohit, nimittäin kaiutinlinjan tälläpuolella ullauttaa varmasti!)
Ja bonarina täytyi vain fiilistellä, että hitto miten kovista tekijätyypeistä koostuu bändinsä. Kivaa!



Tästä postauksesta tuli nyt tämmönen nopea tilannekatsaus. Mun pitää nimittäin lähtä kasaamaan etupään räkkiäni tuleville Emma Salokosken keikoille, joita odotan suurella innolla. Tää vaatinee vähemmän dubautusefektejä ja enemmän naturaaleja tiloja... ehkä.

Lisäksi mun pitää valikoida ja etsiä käyttööni The -digimikseri erääseen "Hommat isollaan" bändipestiin. Aika vahvasti olen kallistumassa Yamahan CL-sarjan tiskiin. Siinä olis näppärässä paketissa kaikki tarvittavat. Mutta siitä enemmän toisella kertaa.

maanantaina, syyskuuta 07, 2015

Sanasia masterointiprosessista

Masteroinnista tuntuu vallitsevan sekä asiakkaiden, että potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa niin monen näköisiä mielikuvia, että ajattelin vähän repiä valoverhoja alas ko. prosessista.
Kas kun kyse ei ole mekaanisesta insinöörin työstä, muttei toisaalta myöskään mistään esoterisesta sähkömekaanisesta riitistäkään.

Yksinkertaistetusti masteroinnissa on kyse siitä, että erinomaisen avoimesti ja laaja-alaisesti eri musiikkiin perehtynyt henkilö, joka on harjoittanut kuulonsa herkistymään äänitteen pienillekin nyansseille, kuuntelee valmiiksi miksatun biisin, lopeensa tutussa ja varta vasten tähän käyttöön ja tälle henkilölle huippuunsa hiotussa tarkkaamossaan. Tältä pohjalta hän tekee vielä viimeisen puleerauksen, mitä kappaleen ja tai levykokonaisuuden kokonais-sointiin tulee, mikä tapahtuu pääasiassa ekvalisoinnin ja dynamiikanhallinnan avulla.

Yksi tämän prosessin tärkein aspekti on jo siinä, että täysin projektin ulkopuolinen ja objektiivinen ihminen kuuntelee  materiaalin läpi, täysin ensimmäistä kertaa ja muodostaa asiasta mielipiteensä.
Siinä vaiheessa kun miksaaja on hionut levyä päiviä, viikkoja tai pahimmillaan kuukausia putkeen, on tietynlainen soundisokeus jo ihan varmasti läsnä. Ja tämä pätee niin studioalan ammattilaisiin, puhumattakaan makuuhuonetuottajista.
Toki ammattilaisilla on kokemuksen tuomaa varmuutta ja kokemusta ko. ilmiöstä kosolti enemmän.
Vinska
Toisen tärkeän asian muodostaa itse masterointitila, jossa on panostettu virheettömään ja rehellisen puhtaaseen sointiin. Äänitys ja miksaus-studioissa pitää aina tehdä kompromisseja äänentoiston suhteen, johtuen ihan työskentelytavoista. Jo pelkästään miksauspöytä aiheuttaa melkoisia etuheijasteita, jotka sotkevat soundia. Toisekseen soundin pitäisi olla kohtalaisen hyvä, niin monessa kohtaatarkkaamoa, että monenlaiset kompromissit nyt vain ovat tosiasioita.
Masterointipajassa puolestaan keskitetään kaikki paukut siihen yhteen pisteeseen, missä tekijä istuu, kuin tatti.
amphion
Kolmannen kulman asiaan tuovat valitut työkalut, joilla sointia hallitaan. Ne on monessa liemessä koetellut ja parhaista parhaimmiksi havaitut. Jokaisella ne vähän vaihtelevat, omien mieltymysten mukaan, mutta se mikä kaikkia jälleen kerran yhdistää, on kompromissittömyys ja monipuolisuus.

Jo pelkästään diskanttiosaston hallintaan pitää löytyä monen tyyppistä työkalua: Yhdellä kaivetaan pois mm. mikrofonien mahdollisia sisäisiä resonansseja (Varsinkin tässä ns. "sonic microscope" -touhussa mä olen jotenkin erinomaisen kunnostautunut. mm. gradon insinöörit ei tykkää musta enää ollenkaan, kun mä vaadin niiltä koko ajan parempia työkaluja).
Toisella pitää saada nätisti esiin yläsävelsarjoja ja eloisuutta, välttäen samalla kihinää ja kireyttä. Kolmannella taas pyritään pehmentämään ja pyöristämään ylikireää sointia ja ja... Laukussa pitää olla paljon lääkkeitä, kun vaivatkin ovat niin moniaisia. On kirurginveistä, mutta on myös kumivasaraa.... ja talikko!
Tämän lisäksi on erilaisia dynamiikan ja stereokuvanhallintatyökaluja, restaurointikikottimia, mittareita etc...

Mutta tärkein työkalu on kokemus ja sen tuoma tieto ja varmuus siitä, mitä pitää tehdä, miksi ja miten.
Jotkut tuntuvat ajattelevan, ettei masterointia tarvita kuin kaupallisilla levyillä, mutta asia päin vastoin korostuu, juurikin kellaristudioprojekteissa.
Yleensä omakustanteita ja nettijulkaisuja tehdään hyvin pienillä budjeteilla, mikä tarkoittaa myös keskinkertaisia tiloja ja laitteistoja. Tällöin loppupäässä mukaan tulevan ammattilaisen merkitys nimen omaan korostuu.

Ammattilainen pystyy sanomaan hyvin nopeasti, mikä biisissä mättää ja joko korjaamaan sen pienillä tahi keskisuurilla liikuilla, tai pyytämään miksaajaa korjaamaan jonkin elementin, joka avaa koko biisin soundin kertaheitolla.
Varsinkin kotistudioissa miksatuissa biiseissä on yleensä paljon ongelmia basson ja alamidlen kanssa, mikä tukkii samalla koko biisin ylemmän rekisterin soinnin. Jos vain tietää mitä tehdä, niin niitten korjaaminen on yleensä tosi pienestä kiinni. Toisaalta, jos kuuntelu ja/tai tietotaito ei ole kohdallaan, niin miten moisia pystyisi korjaamaankaan?
(Hyvänä ääriesimerkkinä pyysin juurikin erään heavybiisin bassoraitoja soitettaman uusiksi, kun ne olivat niin ylävireiset. ko. kuuntelussa sitä vain ei ollut yksinkertaisesti huomattu! johan lähti biisi toimimaan ihan eritavalla.)
Välillä moisissa tilanteissa onkin paikallaan, että pyydän miksauksesta esimerkiksi basson, laulut ja muun bändin erikseen ja hion elementit kohdilleen näistä ns. stemmoista.
Lisaksi pyrin tarvittaessa kertomaan myös jälkikäteen asiakkaalle, mitä tein, miksi ja millaisiin asioihin kannattaa mahdollisesti tulevaisuudessa kiinnittää huomiota, jotta miksauksensa ja tietenkin sitä myöten masterointini paranisi seuraavilla kerroilla.

Jotkut myös ajattelevat, ettei ole varaa panostaa masterointiin, varsinkin nettijulkaisun kohdalla. Lopeensa kustannus on melko pieni, semminkin jos musiikkiin itsessään on jo panostettu aikaa ja vaivaa kosolti. Onnistunut masterointi voi tehdä just sen eron, että soiko se musiikki vai ärsyttääkö jokin sointikuvassa liikaa ja sitä myöten että jaksavatko ihmiset kiinnostua kuuntelemaan biisisi loppuun, vaiko eivät.
Yle6

Ja toki puuhassa on myös se insinööriaspektikin. Siihen kuuluu mm. levykokonaisuuksien kappalevälien ja feidauksien hiominen. Kappaleindeksien tekeminen, koodien ja metadatojen syöttäminen (ja selvittely), levykuvien tekeminen ja erinäisten standardien, pusaus ja verifiointi, sekä painopaikkojen kanssa touhuaminen, jotta kaikki on varmasti bitin tarkkuudella kunnossa.
Lisäksi teen kovin mielelläni tarvittavat mp3, Aac tms. konversiot biiseihin täällä samalla, ettei niitten kanssa tule sitten yllätyksiä myöhemmin. Mun pitää pystyä seisomaan töitteni takana, eikä selitellä myöhemmin että en se minä ollut ku noi meni sekoileen jonkun ilmaiskonversiopalvelun kanssa...

Studioidarit

Niin että ihan rohkeasti vain yhteyttä. Pannaan se musiikkinne sinne nextille levelille!
Studiosivut.
Facebookissa.
jazmanaut ÄT gmail

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2015

Aikakauden päätös

Heipiö!

Taas tuli yksi etappi täyteen, nimittäin pitkäaikainen ihanuusorkesterini Sound Explosion Band, pani pillit pussiin määräämättömäksi ajaksi.
Jukka Poika, tuo bändin päätyöllistäjä hakee vaihtelua soundiinsa uuden, pienemmän kokoonpanon kanssa. Se kitarampaa soittavampi Hulkkonen muutti Norjaan ja Bommi Tommi lähti maailmanympärysmatkalle. Bändi ei siis ole kuollut. Se vain haisee vähän hassulle, joten pitää vähän tuulettaa.
Bändi
Vuosien varrelle osuu kyllä massiivisen paljon niitä hyviä ja ikimuistoisia keikkareissuja. On tullut kierrettyä ihan ihme kuppiloita just siellä kuuluisassa hevon vitun korvessa. Odotukset ovat olleet ihan nollissa, mutta sitten illan keikka onkin ollut taas pitkässä sarjassamme: "Ihan paras ikinä!"
Myös suomen kaikki isoimmat lavat on otettu haltuun, oli ne sitten klubeilla, tahi festareilla. Myös pari mahtavaa ulkkarikeikkaa ollaan heitetty Norjan ja Tanskan Reggaefestareilla.

JP & SEB
Mieletön määrä hyviä tilanteita, ihmisiä ja oppia on jäänyt mieleen. Ja tiedän kyllä että kaikkia aina kiinnostaa ne kamalimmat keikkakokemukset, mutta niitä teidän pitää ikäväkyllä kelata vanhoista postauksistani. En mä ole niitä pantannut. Tapanani ei ole haukkua turhaan, mutta asiasta saa sanoa, hyvässä kuin pahassakin. Painotus toki aina hyvällä.
Se etten niitä nyt ala esille nostelemaan, johtuu yksinkertaisesti siitä, että moisia on turha jäädä jälkeenpäin murehtimaan. Puutunutta jalkaa ravistellaan ja jatketaan matkaa.
Lahti
Ylen arenalta löytyy muuten viimekeväällä Tohlopissa taltioitu Jukka Poika & Sound Explosion Bandin keikka. Allekirjoittanut hoiti sekä salisoundit paikanpäällä, että loppumiksauksen täällä omalla Kesthouse -studiollani. Snadi sääli, että siihen on lätkäisty ylellä päälle vielä aika tanakka masterkompressori, mutta se lienee kompromissi sen puolesta, että soundi raikaa kivasti television omistakin kailottimista. Musiikin hengittämisen kustannuksella tosin.
Vappen
Mitäkö nyt sitten? No mä jatkan entiseen malliin masterointi ja miksaushommia pajallani.
Samalla vedän YO-Talon tekniikkaa ja käyn työntelemässä laatikkoa eri firmojen huppari päällä, hyötyliikunnan merkeissä.
Keikoille saa ja tulee pyytää. Pidemmät pestit on aina suotavia, mutta ihan yksittäiskeikatkin huomioidaan.
"Muuten kyllä, mutta kun mies asuu siellä Tampereella" Ja höpö höpö! Mun ammattiini kuuluu matkustaminen. Täältä pölähtää suurimpaan osaan aktiivisinta keikkasuomea parissa tunnissa.
jazmanaut sinne gmailiin, niin  kyllä lähtee!

Skumppa
Lähettäjä Jukka Poika
Lähettäjä Jukka Poika