keskiviikkona, marraskuuta 26, 2014

Kato moro. Suakin näkee!

No soriiiiii!

Taas on virrannut vettä Tammerkoskessa, vaan ei ole Jazmamies jaksanut blogiansa päivittää.
Olen vielä tässä Kanariffan jäljiltä löysämielisessä pheeliksessä, joten on odotettavissa entistäkin sekavampaa höpinää.


Joo, toudellakin pistäydyimme äkkilähtöhuumassamme vaimon kanssa Puerto De LaCruzissa. Siellä oli huomattavasti paremmat kelit, kuin tällä synkeässä -olispa-ees-lunta -paikassa. Lähtiissä hoidin vielä parikeet kiloa ylipainovaraa ja tungin laukkuuni mm. +6kg:n serranon kinkun, lukuisia makkaralaatuja, erinäisiä kimpaleita juustoja ja tietty punkkua.
Keikkarintamalla piipahdin mm. taannoin tuuraamassa Tuure Kilpeläisen & Kaihon karavaanin etupäässä. Meininki oli pistokeikka Torniossa. Oli sinänsä aika leppoisa pesti, että hyppäsin bändin mukana lentokoneeseen ja saavuin suoraan pelimestoille, jossa herrasmiehet olivat kasanneet valmiiksi ihan kaiken ja then some. Taisin käydä snaremikkiä suuntaamassa pari senttiä. Siinä kaikki mitä lavapuoleen joutu vaikuttaan. Digissäkin oli valmiit säädöt hra päätirehtöörin jäliltä.
Se ei tarvinnut, kuin hienoista puunaamista omien mieltymysten suuntaan ja avot.
Keikkipaikka oli joku uudehko kongressihalli, joka ei luvannut hyvää: Perus iso suorakulmio, valmistettu betonista ja pellistä. Mutta jotain maagillista ne oli siellä tehneet rakennusvaiheessa, koska läjä soi harvinaisen tasaisesti, joka istuimelle. Yhden alamidlekuminan raavin poikkee, mutta muuten ei tarvinnut masteriin koskea.


YO-talolla olen kanssa viettänyt kosolti aikaa. Vuoden vaihteessa vaihtuu omistaja, joka tuo uusia kujeita musiikkiteattereineen etc. Samalla menee järjestelmäkin uusiksi. Alkaa nimittäin se pikkuvikainen Midas vedellä viimeisiään. Tai kyllähän sillä tekee, mutta se vaan jää pieneksi ja recall on multi-iltavedoissa vaan sikakova juttu. Ei se auta. Digiin on siirryttävä. Täytyy ottaa kynä käteen ja asettua suunnittelupöydän äärelle. Sori kollegat, jos puhelin soi ja joku kyselee omituisia.
On muuten luultavasti tulossa sitten kans kamaa myyntiin. Mutta siitä enämpi lähempänä.

Maininnan arvoisia pläjäyksiä talolta lähiaikoina on mm. My First Band. Jumaliste, miten kova hittimaatti ja lavashöypreesenssi! Ja Rönärin miksaus ei jätä kyllä kylmäksi ketään!

Silvennoinen on aloittanut bluesklubinsa talolla,vierailevine solisteineen, joista täytyy mainita mm. Jukka Gustavson - Hitto kuinka hienosti se raapii sormiota ja syvältä! (Ja hitto kuinka kiva sitä Beekolmosta oli punnertaa lavalle!)
Dave Lindholm. Lähtee muuten ja rouheesti! Ja Mikko kuustonen, jonka huuliharppuskilssit tulivat ihan puun takaa!

Yksi erinomaisen mielekäs ilta oli taannoin se, kun talolle tuli kolme rässibändiä (kts. Trash Metal)
Mielekkääksi homman teki se ensinnäkin se, että tämä kaunis tyylisuuntaus muodosti merkittävän osan nuoruuteni soundtrackiä. Ja se, ettei yhdelläkään noista mainioista pitkätukkapoppoista ollut mukana omaa miksaajaa. Mää olen niin kauan tehnyt poppista, reggaeta yms. muuta kevyempää musaa, niin jotenkin kukaan ei ikinä pyydä mukaan heavyhommeleihin. Se on sääli. Mulla on nimittäin kosolti annettavaa siihenkin genreen, vaikken farkkurotsia omistakaan.

Se kävi myös kivasta lämmittelystä seuraavaan viikkoon. Taloon nimittäin tuli bussilastillinen vuohia polttavia ja bändikavereitaan uhraavia perkeleenkätyreitä norjasta. Mayhem oli bändin nimi ja niillä oli mukana lämppäri, nimeltään øerghö ◊zerg tai vastaava. En ihan hahmottanut niitä harakanvarpaita siitä keikkajulisteesta. Pääsin siis miksaamaan heti putkeen bläkkistä!
Mikäs sen ylevöittävämpää?
Mayhemin rumpalihan on jonkin sortin legenda. Olisittepa nähneet kiertuemenagerin ilmeen, kun se tajusi, minkä kokoinen lava meillä on. (Olisko kannattanut lukea lähettämäni venuespeksit?)
"Meidän rummuthan vievät tästä kolmasosan!" No vei ne vähän enemmän, mutta hyvin mahtui. Kanavalistatilastonikkareille tiedoksi, että rumpupätsi oli yks erikoisimmista pitkään aikaan. Asensin kannuihin yhden snaremikin ja seitsemän (7) peltimikkiä. Loput tuli triggereistä. Se on kyllä ihan ymmärrettävää. Jos se basarisoundi-ihanne on se "joulukinkulla vesisänkyä" ja tomarit Phil Collinsilta, niin  aina ei ole ihan perusteltua ruveta metsästelemään sitä soundia mikeillä, geiteillä ja kompuroilla.

Jahas. Nyt loppuu internetkirjoittelu tähän ja rupean laatimaan niitä pahamaineisia suunnittelutöitä yhteen jos kahteenkin instanssiin. Köyhän on tehtävä röitä. Ei auta. Jotenkin se on tienattava rahat uusiin monitoreihin. Ei sillä että nykyiset olisivat huonot, mutta kun takaraivossani siintää eräätkin suomalaisvalmisteiset, jotka ovat kuulemma paremmat, jos eivät jopa parhaat!

...Mistä tulikin vielä mieleeni, että lottokin pitäis panna vetämään Kävin näetsen tuossa taannoin tappamassa aikaani hifikaupassa. Aikani kuunneltuani erinäisiä high end skobeja, joista kaikki oli hyviä omalla tavallaan ja joillain musiikkityyleillä, mutta mikään ei toiminu kaikenkattavasti. Mikä oli ihme, semminkin kun hintaa oli kaikilla naurettavan monia tonneja. Eräskin koaksaalijärkäle toisti klasarin ja akustisen kaman ihan tajuttoman ilmavasti ja kaunihisti, mutta annas olla, kun pani vähänkään popimpaa soimaan. Meni tukkoon koko laitos jo hiljasillakin volilla.
Sittenhän mä näinkin jotain miehenkorkuista piilotettuna sivuseinustalle ja pyysin myyjäressua roudaamaan esille Martinloganin elektrostaattiset paneelit. Musa soimaan ja hetkinen, mihin ne skobet hävis?!? Jäljelle jäi vain musiikki! Äärimmäisen tarkka soundi ja äänikuva. Mm. tämä biisi teleporttasi meikäläisen aika kauas loskaisen Tampereen hifikaupasta.


Puoli tuntia meni nopeasti, mutta sitten maltoin painaa stoppia.
"Ok, mä otan nämä! Paljonko maksaa?" Sanalla sanoen: Ihan vi-tus-ti! Samalla rahalla sais melko asiallisen kiesin. Toisaalta mä en halua autoa. Mä haluan loistavan lähikentän lisäksi älyttömän hyvän soffallarötkötyskuuntelun. Just sellasen, jolla vois nauttia siitä musiikinkuuntelusta, mutta jolla voi samalla tehdä myös töitä tinkimättömästi. Jos ens vuonna sais verottajan penäämät rahat makseltua alta pois, niin vois mennä pankkiin hattu kourassa ja...

Ps. (joo joo, alan ihan kohta töihin...) Mulla on ihana vaimo: Ripustin 3-Diffusorit kuuntelupisteen yläpuolelle ja jäin odottamaan mahdollista hellasäröä. Päin vastoin!
"Vau, tuohan näyttää ihan modernilta veistokselta. Tosi hieno!"
Eikä se tehnyt hallaa sille akustiikallekaan ;)

perjantaina, lokakuuta 03, 2014

Kotiuttamista.

Mitä viime postauksessakin vihjasin, niin nyt kertoilen vähän enemmän että what is up, niinkuin Amerikan kotipojat asian ilmaisisivat.


Aika tarkkaan kolme vuotta sitten muutimme Helsingistä Tampereelle, eikä alkuihmettelyn jälkeen ole ollut juurikaan ikävä. Stadi on buli, mutta Tampere on jotenkin vielä kotoisampi tavallaan. Ei niin hektistä menoa, ihmiset mukavia ja pääosin avoimia ja kulttuurikenttä on erinomaisen laaja.
Vielä kun soppaan lisätään nohevia kahviloita, pari paahtimoa, loistavia ravintoloita, musiikkivenueita ja intohimoisesti pyöritettyjä olutravintoloita  ja pienpanimoita,  sekä yksi mainio kauppahalli niin mitä ihmettä sitä voi muuta toivoa? Niin ja hintatasohan täällä on melkolailla mieletön, verrattuna Helsingin ytimeen, joka on puolestaan ihan älytön.

Enihow, meidän kämppämme oli kiva. Tosi kiva! Ja rauhallinen. Ja kun itse saatiin tehdä sinne remppaa ja valita värit seiniin, niin mikäs siinä. Taloyhtiökin oli aivan erinomaisen rauhallinen. Jopa liian rauhallinen. Sitä voisi erehtyä luulemaan jopa kuolleeksi. 75 neliötä kahdelle hengelle oli ihan just sopivasti. Itsellänikin oli kivan kokoinen työhuone, jonka olin akustoinut aivan hämmentävän hyväksi.
Silläpä olimmekin hieman yllättyneitä, kun totesimme, että tuli puolihuolimattomasti irtisanottua vuokrasoppari ja kirjoiteltua uusi.
Nimittäin vaimoni meni internettiin ja näki siellä omituisen asunnon. Sitä kuvailtiin 92 neliöisenä yksiönä, kahdessa kerroksessa. Läpällä sitä sitten katsomaan.
Osottautui että se on kerrostalon kahdessa alimmassa kerroksessa ja alakerta on alun perin tehty liiketilaksi. Talo on rakennettu vänkästi rinteeseen, joten meillä ei ole kuin yksi yhteinen seinä naapuriin. Ja siellä alakerrassa ei ole edes yläkerran naapureita kanta-astumassa, paitsi itse.
Iso avokeittiö, mukavan kokoinen makkari, suuri lasitettu parveke, oma terassi ja parin minutin kävely kaupungin puutarha-alueelle, painoivat nekin vaa-assa, melkolailla.

Niin ja se alakerta! Oma kylppäri, paljon säilytystilaa, kiva huonekorkeus ja laskutavasta riippuen 22-30 neliötä tilaa temmeltää.
Alun perin vaimo oli lykkäämässä minut yksinäni koko tilaan, mutta minulla oli visio!
Halusin vihdoinkin masterointi/miksaushuoneen, joka on kotoisa. Varsinkin juuri masterointihommissa olen kaivannut eläväistä huonetta ympärilleni. Tokikin hyvin akustoitua ja vasteeltaan tasaista, mutta muuten mahdollisimman epästudiomaista. Lähikentässä ja luureilla tehdään mikroskopia, mutta suuret linjat piirrellään sohvalla mukavasti löhöten ja musiikista fiilistellen. Niinhän sitä valtaosa musiikin rakastajista kuitenkin musiikkinsa naattii: Kotona mukavasti köllötellen, eikä toimistotuolissa koneen ääressä niska jäykkänä kököttäen.
Vielä kun nykyään voi kaikkia laiteita hallita etänä, niin mikään ei ole esteenä visiolleni.

Koska huone on verrattain kookas, on se mahdollistanut kuuntelun optimaalisen sijoittelun niin, että jo lähtökohtaisesti vältetään kaikki isommat huonemoodit.
Alkutilanne löytyi hienosti perus matematiikalla. Mutta koska paikka ei ole suljettu hermeettinen kuutio, jonka kaikki seinät käyttäytyvät akustisesti samoin, piti kuuntelupaikkaa ja kaiuttimien suuntimaa rukata, vingutella ja fiilistellä pari päivää. Sitten taas kalibroitiin, vinguteltiin, mittailtiin ja siirreltiin ja mittailtiin ja suhisutettiin ja mittailtiin ja siirreltiin ja... Desibeli sieltä ja pari tuolta. Avot että alkoi näyttää mainio alkutilanne vielä hienommalta. Sain rakennettua myös sen vuosia suunnittelemani takaseinähajoittimen, joka koostuu hieman seinästä irti olevasta ja tanakasti täytetystä kirjahyllystä ja parista tubetrap-pylväästä. Tämä sekä torppaa, että hajottaa ääntä. Lisäksi se sivistää ja näyttää erinomaisen hyvältä. Visioissani on siintänyt vuosia myös koivuklapeista rakennetut diffuusoriseinät mutta ne olisivat jo vähän turhan hankalat toteuttaa. Tämä on kuitenkin kerrostalo ja mm. paloturvallisuusasiat on otettava huomioon. Kuinka tylsää!
Nyt voikin jo työskennellä ihan täysillä ja pari miksausta olen jo ehtinytkin. Vieläpä onnistuneesti. Vähän pitää vielä laskeskella ja värkkäillä mm. diffuusoreja, joista mm. ramppimalliset vaikuttavat erinomaisen mielenkiintoisilta ja hoitaa kattoheijaste poikkeen, joka aiheuttaa isoimman kuopan vasteeseen. Mutta kaiken kaikkiaan, tehtävää ei ole enää kosolti.
Studio

                                    Kissanhännän nostatusta:

Jos sulla on biisi/biisejä, jotka kaipaavat miksaamista tahi masterointipuunaamista, niin täältä pesee.
Hintani ovat varsin kohtuulliset, laatu erinomaisen priimaa ja kaikelle on tietty tyytyväisyystakuu.
Musiikkigenrerajoituksia en tunne; Kaikkea on tullut tehtyä yhtä pieteetillä, metallista oopperaan.
Sellainen erityisalue multa vielä löytyy hihastani, että kun olen operoinut ikäni konemusapuolella, niin mulla on siitä kentästä ja sen estetiikasta melkomoinen kokemus/näkemys ihan kansainvälisellä tasolla. Lisäksi liveteknikkona tiedän, miten sen energian saa parhaiten välittymään myös klubi / yms. PA -tyyppisiin äänentoistoympäristöihin. Niin ja tietty tarvittaessa mulla on 10 min. matkan päässä itse tikkiin virittämäni autenttinen ranskalais PA, jolla voi käydä toteamassa asian tositoimessa, jos niikseen. :D
Failit liikkuu nykyaikana näppärästi netin ylitse, mutta jos läsnäolo kiinnostaa, niin täällä on ihmisen ihmeen hyvä olla. Keitän myös melko kelvollisia kahvikupposia.

Meilaa: jazmanautÄTgmail.com, niin juonitaan tarkemmin.

Joku kaunis päivä saan vielä tehtyä nettisivut palveluistani. Sitten sinne vissiin pitäisi panna lista referensseistä. Vekkulia vaan, etten ole ikinä vaivautunut pitämään mitään kirjaa mm. niistä lukuisista  masteroimistani artikkeleista, joita viimeisten viidentoista vuoden aikana olen touhunnut.

Ja jokupäivä mä kerron vielä toisesta lempihuoneestani: Avokeittiöstämme!

torstaina, syyskuuta 18, 2014

Kuukauden valitut palat.

Jaa, mutta onkos se mennyt taas kokonainen kuukausi, kun sitten viimeksi...

Aina toisinaan sitä miettii Facebookin mielekkyyttä. Sen hupi/hyötysuhdetta. Ja vaikken pidäkkään Edisonin, tuon vanhankoulun kapitalistin -aika on rahaa -vertausta elämäni kiintotähtenä, niin kieltämättä ko. somen ilmentymään saa uppoamaan varomattomuuttaan välillä yllättäviä aikasummia elämästään.

Taas tätä pohtiessani panin kuitenkin kaveripiirille tiettäväkis, että keikoille saa pyytää ja kukas heti tarttuikaan syöttiin, jollei itse Nopsajalka. Homman nimi oli tuurauskeikka ja paikkakunta Pori.
Loistoryhmää, tulin pian huomaamaan. Jonkin yksitystilaisuuden vuoksi meidän tsekkimme piti tehdä kuleksimasta jo melko aikaisin, jonka johdosta  jäikin luppoa kosolti. Saunan jälkihien seasta en voinut olla kuulematta, miten kämppäkaverini suunnitteli frisbeekolfikierrosta kirjurinluodolla. Minähän siihen tarttumaan ja kyselemään, että josko hällä olisi ylimääräisiä kiekkoja muassaan. Ai että oliko?!!
Mies on kuulemma harastanut lajia semitosissaan jo melko monta vuotta, ja sen kyllä huomasi.
Itse tämän vuoden noviisina, opin kyllä aikalailla tekijämieheltä. mm. pystyheittoa en ollut kuunaan edes kokeillut. Muutama sellainen koriksesta tuttu pheelis, kun esine irtoaa käsistä ja vain tietää, että nyt menee perille tunne, tuli koettua. Ja se on kuulkaas hieno tunne se!

Itse keikkahan oli Kinossa. Tuttu paikka ja ihminen. PA:sta olen maininnut useamminkin aiemmin.
Tiskinä oli älläsysistä poiketen soundcraftia. Ei hassumpi sekään nytkään. Porukkaakin tuli paikalle oikein kivasti ja oli vekkulia huomata, että Nopsallakin on aika pirun innokas fanipohja. Oli mukava miksata välillä muutakin kuin Jukka Poikaa, jolta mulla ei ole jäänyt juurikaan aikaa käydä muiden mukana.

Niin no onhan tietenkin YO-talon talkkarin hommat. Niistä voisin nostaa yhdenkin reggae soundsystemin esille, joka oli kaikessa hämmentävyydessään toudella kunmallinen. Tuli kyllä sellaista autenttista soundsystem-mikseriä paikalle, joka olis pitänyt kytkeä jamaikalaisen PA-stäkkäyksen mukaan. Mainaan että siinä oli omat kaistansa ulos niiin ylä-keski-ala ja subitaajuuksillekin.
Noh en sitten ruvennut sen kanssa touhuamaan. kas kun meidän Nexoissa on ihan omat prossut vahvariin integroituna. Tuli siitä ihan sitten summakin ulos. Monona tosin. Ja tietty kaikki muutkin DJ-yms. kamat piti välttämättä kytkeä ko. laitteen lävitte. Ja olihan siellä sitten helvetillinen brummikin tottakai välissä. Paikansin heti mistä se tulee, mutta meni kutenkin toistakymmentä minuttia, ennen kuin sain ääneni kuuluville sen säätäjäkerrostuman lävitte. Ja ei, ei ollut meidän vehkeissä.

No näitä on aina välillä. Ihan varmasti oon itsekin nuorempana ollut ehdottelemassa todella kummallisia äänentoistoratkaisuja bileissä. Monesti jopa järjestävän tahon nimissä. Osa on toiminut ja hyväksi havaittu. Osa ei. Pääasia oli taas tälläkin kertaa se, että jengi viihty ja pippalot olivat erinomaiset.

Toinen nosto on Die so Fluid, joka aloitti Suomen klubikiertueen Tampereelta. Itse en päässyt puikkoihin, mikä olis harmittanut, jos soundi ei olisi ollut vallan kunnossa puikottavalla.
Erinomainen trio! Kaaoksen ystävät oli lämppärinään ja heidät nappuloin. Niillä oli hetkensä. Vähän kun tiukentavat ilmaisuaan, niin johan lähtee!!!

Kuukauden kohokohta oli kuitenkin Raappanan & Sound Explosion Bandin Köpiksen keikka. Siellä oli Skandin[iavia]n Reggae festivaalit, johon menimme osan bändistä kanssa jo päivää aiemmin. Tarkoitus oli mennä ihan sinne festareille asti pheelistelemään. Keskustasta matkaa mitattiin lähinnä kilometreissä. No sade yllätti turistit ja mehän istuskeltiin suurin osa illasta paikallisessa kivijalkakuppilassa. Välillä kutsu tuli juhlimaan kanavanrannassa olevaan botskiin, josta yritimme vielä kerran taksia, mutta turhaan. Ajauduimme takaisin siihen sarjakuvien karikatyyrimäiseen baariin polttelemaan sisällä tupakkia ja ihmettelemään paikallista pyöräilykulttuuria, joka oli sanalla sanoen mahtavaa! Jossain vaiheessa Lotina kävi jossain kellarikomerossaan, puhalsi pölyt pois pullosta ja saimme vihdoin myös lasilliset viiniä.

Seuraavana aamuna oli keli mitä mainioin ja iltapäivästä pakkauduimme tila-autoihin, joilla matkasimme vihdoin festaripaikalle. Siellä oli heti teknikkoa käsipäivää tarjoamassa. Itse hyökkäsin samoin tein etupäähän tutustumaan kasariyamahaan, joissa on välillä aina vähän aivojen-niksauttamista: "Ai tää menee tälleen!"
Ei siinä mitään. Soundi toimi. Onneksi sai virittää soundin, vaikka vieressä bändi vetikin. Ympäristö oli teltta ja PA. vanhan polven vertikaali-array Lacoustic. Kaikki ei ymmärrä sen hienoutta, mutta minä jotenkin tykkään. Vähän sama homma, kuin Nexon alphasarjan kanssa. Se on iso, hankala ja siinä on karvakyljet, mutta se soi kaunihisti. Paitsi tämä nimenomainen setti ei ole, eikä sen tulisikaan olla karvakylkinen.
Keikka oli komea. Ainoa ongelma oli paikallisen backlinetoimitajan snare, joka virittyi heti keikan alusta johonkin kummalliseen resonanssiin, joka kuulosti ihan kierrolta. Kiikutin Jokelle lavalle roudista, jotta demppailis sitä, muttei se ihan sillä. Noh gatella loput ja maaliin päästiin.
Keikan alussa hieman flegmaattinen etupäänseppä teki jo tuttavuutta ja yritti kovasti tyrkyttää miehekästä spliffiä suuntaani. Kiitin kohteliaasti ja ilmoitin olevani töissä.

Keikan jälkeen nautimme takahuone antimista ja väistelimme keikan aikana alkanutta sadetta. Sitten olikin aika tutustua illan tarjontaan ja huh, miten kovia artisteja ja bändejään, jotka oli kasattu taustalle suurimmaksi osaksi eurooppalaisista. Ihan mahtavaa. Väitän, että reggaeta ymmärtämättömätkin, jopa vihaavat, mutta asiallisen musiikkitajun omaavat ihmisetkin olisivat viihtyneet loistavasti!
Ja jumaliste alueella operoivia ääniseppiä! Otin opikseni montakin kikkaa.
Sade senkun kasvoi ja kohta lätäköitten väistely oli turhaa. Siellä sitä sitten kahlattiin kirjaimellisesti nilkkoja myöten vedessä. Onneksi paikka oli entinen tehdasalue, joten mutavelli puutui tyyten.
litimärkänä päästä varpaisiin meni aamuyöhön, kun kyydin saanti alueelta oli totaalisen haikeaa.
Onneksi oli lämmintä, hyvää musaa, seuraa, takahuonejuomia ja...


kerrankin tilan täyttää enemmän teksti, kuin kuvat. On nimittäin muutto takana, kaikki kamat  laatikoissa ja laatikot hukassa, mutta pinoissaan. Uusi paja valmistuu samalla. Rakennan miksaamo/masterointitilani erinomaisen olohuonemaiseksi. Tänään olen saanut jo sijoittelun öbaut paikalleen ja mittailtua soundin +- kolmen desibelin sisälle. Vielä pitäisi ruuvata akustiikka puolet pienemmän hajonnan sisään ja avot. Mutta siitä tuonnempana lisää.

Niin juu sekin vielä, että käytiin taas Oulussa Staalinin Urkujen kanssa soittohommissa. Freetä kansalle taiteitten yönä perkele! Oli lystiä, vaikkakin piipahdus oli pikainen. Keikka napattiin muistikortille, sekä tikulle, jonka summa on kuunneltavissa tästä. Vuolukan tiskisoundi ja Zoomin H2 oma mikitys kimpassa.
Ja mun bassoni ei sitten ole hetkeäkään epävireessä. Se nyt vain sattuu olemaan nauhaton.

maanantaina, elokuuta 18, 2014

Kesä 2014 tiivisteenä

Lämpötilat ulkotilalämpömittarissa ovat laskeneet turvalliselle tasolle, joten uskaltaudun jälleen palaamaan blogistaniaan minäkin.

Kesä on ns. "Taputeltu", sekä "Purkissa". Keikkoja oli siinä mielessä lukemattomia, etten vaivutunut pitämään määristään tarkempaa kirjaa. Suomi tuli kyllä taas vähän tutummaksi. Mm. Himoksen festarikylä areenoineen alkaa oleen jo kotiseutua. Kuskimme laskeskelikin, että parissa vuodessa olemme käyneet siellä yksitoista kertaa, joista tänä vuonna neljästi.

Nyt en jaksa ihan jokaisesta keikistä erikseen kirjoitella.Mainitsenpahan vain muutaman yksityiskohdan riennoista. 
Kaiken kaikkiaan täytyy heti mainita, että Suomessa on kyllä ihan mahtava keikkailla. Suurimmaksi osaksi puitteet on mitä parhaimmassa jamassa ja vastassa on pääsääntöisesti ihan hemmetin mukavaa ja pätevää teknikkoa ja lavahanua/hanutarta.

Kokkola täytyy nostaa esiin. Se on jännä miten suomenruotsalaisilla seuduilla on jotenkin rennompi lähestyminen tuohon byrokratiaan ja sääntöihin, kuin suomensuomalaissa pitäjissä. Ei siellä oltu mitään kalja-aluetta erikseen aidattu, vaan jengi hengas tuoppi kädessä lavan edessä. Eikä kukaan tullut valittamaan jos sattui sellaiseen perisyntiin hairahtumaan, kuin tupangin polttoon.

Järjestäjä meinasi tosin hermoilla ehtimistämme, kun meille oli annettu naurettavat 15min vaihtoaikaa. Noh me tultiin puolituntia aiemmin mestoille ja tehtiin nopea kasaus/tsekki, kun se kerta oli homman nimenä. Sen verran siinä oli säätämistä kuitenkin, että aloitus venyi minutin. Mutta me luonnollisesti kompensoimme soittamalla minuutin vähemmän.
Lähtöä vähän jarrutti poistumisportille lysähtänyt ilmatäytteinen asia.


Kuopion jokakesäiset viinifestivaalit ansaitsevat myös maininnan. Muutenhan siellä on aina kaikki ihanasti. Bäkkärillä meistä pidetään hyvää huolta ja teknikot osaavat hommansa. Ympäristöviranomaiset vaan ovat lätkäisseet desibelirajaksi huikean 90dB, mikä taas alkuun meinasi huolettaa, mutta huolellisella tviikkauksella ja napakalla jarruttelulla, taisin jäädä vähän siitäkin.

Imatran bigbandfesteilläkin meillä oli slotti. Teltassa oli vastassa vanha mutta itselleni uusi tuttavuus, Digicon D5, jossa arvostin kovasti selkeyttä. Neuvoa täytyi kysyä vain effojen valikkohässäköissä.
Takahuoneeseen tuli keikin jälkeen vanhuksia, jotka olivat mukavalla tuulella.

Pro-tip: Jos Imatralla on nälkä, niin menkää kaupunginhotellin ravintolaan. Aivan todella hyvää sapuskaa ja palvelua!


Lahden Summerupissakin kävimme. Tunsin itseni vanhaksi, huvittuessani homogenisetä teinityttömassasta; Kaikilla oli jaloissaan mikroshortsit, joiden olemattomia lahkeita he yrittivät alituiseen nykiä alemmas, ettei perse näkyisi. Näkyi perseitä.

Petri oli virittänyt PA:n niin että tuntui! Jumalauta sitä reservissä ollutta botnea. Ihan käsittämättömän tiukasti meni ihan naurettavan alas! Enpä muista milloin olisin viimeksi joutunu tässä bändissä virittelemään basariin alapäänleikkuria.

Oulun Rotuaaripiknikistä jäi mieleen lavan kattorakenteen ennenaikainen keikkasensurointi.
Onneksi lavamiehistöön kuului hämähäkkimies, joka oli hujauksessa katolla, kiskomassa pressua edestä. Tap tap!
Sekin jäi tavallaan illemmalla mieleen, että Never Grow Oldista sai hanasta Brewdogin Päiviä, joka oli ihan älyttömän herkullista IPA:a. Kolmannen jälkeen toshin piti kyshäistä, että kuinkash vahvaa thämä olikaan? Reilu kahdeksan prosenttista, oli vastaus.

Oulussa oli niin hyvä tunnelma, että kävimme siellä vielä toisenkin kerran. Sillä kertaa päiväkeikki oli Qstockissa ja homman nimi oli nopeus.

Lähdimme nimittäin välittömästi keikan jälkeen ajamaan vaihteeksi Himokselle, jossa meillä oli vielä alkuyön slotti. Oli erikoista soittaa myöhään. Kaikki muut kesän keikat osuivat päiväsaikaan.

Kuvassa vielä tunnelmia Himoksen etupääntalkkarin fiiliksistä. Tehtäköön kaikille tiedoksi, ettei kyseessä ole piittaamattomuus, tai kiinnostuksen puute. Päin vastoin. Äijät ja mimmit ovat painaneet piiitkiä päiviä koko kesän putkeen ja unta on otettava kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Jos se tilaisuus käytetään silloin kun mä olen puikoissa, niin otan sen luottamuksen osoituksena.
Kiitos vielä Himosposse. Olette parhautta!

Tammerfestissä oli kotikenttäetu. Ensin näytti pahalta, meinaan että tuli melko jyrkkä sadekuuro siihen kärkeen, mutta kyllä se siitä keikkaan mennessä selkeni.

Me jäimme keikin jälkeen vielä Vaimon ja parin frendin kanssa hengaamaan bäkkärille, mikä oli ihan hyvä juttu, koskapa armoitettu basistimme unohti vaihteeksi kakkosbassomme lavan taakse.
Minähän hoidin sen sitten tietty joviaalina kaverina "talteen".


Kesän päätti Hämeenkyrön Hämyfestarit. Oikein lupsakat pikkukemut. Jotenkin kaikilla oli niin kova täpinä päällä, että ihan ilman mitään varsinaista syytä ja lähinnä vain tekemisen ilosta, teimme sen sorttisen pikaroudauksen, että viimeisen soivan nuotin ja bussin liikkumisen välissä, kului aikaa vain 10 minuuttia. Aika hyvin yksitoistahenkiselle ryhmälle.

Jazmanaut ja Sound Explosion Band kiittää ja kumartaa!!!

tiistaina, heinäkuuta 08, 2014

Terkkui mm. Turkkusesta

Vähän niinkuin hoppu.

Sikspä tällä kertaa vähemmän tätä tämmöstä tekstintuottamista. Antakoon videonpätkän kertoa, mitä tässä on lähiaikoina tullut puuhattua aika taajaan.
Soundi suoraan tiskistä ja päräyttävä kameratyöskentely kuuluu mikserin päällä lepäävälle järkkärilleni. (Siis Canonin järkkkärille, ei sellaselle kanarianlinnulle)

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2014

Italian PA ja Pizzaa

Pitää vähän kiristää päivitystahtia, ettei pääse tulemaan pahempaa sumaa.

Toissakuussa käytiin tekemässä kesän ensimmäisiä J-P:n keikkoja mm. Ylöjärvellä.
Siellä oli hommat lähteneet vähän käsistä. Kun haastattelin paikallista järjestäjää, siinä bäkkäriltä eväitä bussiin kiikuttaessamme, oli ko. häppeninki kuulemma alkanut joskus puutalonsa pihalta kotibileistä, jossa soitti joku punkkibändi. Nyt oli kuka ties, vaikka kuinka mones (kymmenes?) vuosi ja sirkusteltassa satoja ihmisiä ja ihan oikea lineuppi ja hommat leppoisasti kohdillaan. Niin paljon kun isoista festareista tykkäänkin, niin vielä kivempaa on tämmöiset pienet, silloin kun hommat natsaa ja tekniikka toimii. Intiimi, mutta pro!

Seuraavan kuun alussa käytiin kaarinassa, jossa homma oli siirretty teltasta ulos. Viime vuonna satoi kuin saavista, mutta nyt onneksi aurinko helli. Viron pojat oli taas skarpanneet pykälän ja homma hoitui entistäkin tehokkaammin. Paljon oli käsiä pystyssä jo sisään tullessa. Erityismaininta just ko. tilaisuuteen paikalle toimitetulle uudenkarhealle RCF:n linjasäteilijälle ja Italialaiselle systeemi-insinöörille, joka oli tullu kouluttamaan tilaajaa ja pannut stäkin aikalailla loistavaan iskuun.
Enpä oo ko. Italialaisvalmistajan isompiin setteihin ennen törmännytkään, mutta nyt jäi kyllä sen verta hyvä maku suuhun, että odotan jälleen näkemistä ilolla.

Uusi aamu ja luppoa Stadissa. Keikalle läksisimme vasta iltapäivällä ja silläpä lähdinkin metsästämään kesäpaitaa. Havaiji oli mielessä ja myös jonkinlainen visio siitä, että millainen.
Matkahan kävi luonnollisesti viiskulman Garagelandiin, jossa ko. paitoja olikin sitten melkoinen valikoima. Puhutaan siis metreistä, eikä kappaleista! SWÄG!!!

Vähän mäenlaskua tähtärillä ja Kouvolaa kohti. Siellä oli joku hotellirokki ja satoi. Mua ei haitannut, olihan uusi paitani sen verran mieltä ylentävä asia. Keikkapaikkana teltta, mutta kun ukkelit olivat virittäneet Pa:n tikkiinsä, niin eipä siinä mitään. Vielä kun laitos oli selän takaa auki, niin sen parempi. Meitä ennen lavalla soitti Egotrippi ja huh, miten tiukka bändi se onkaan. Ja huh, miten hyvällä soundilla tulivatkaan!


Jaa, mutta olenkos mä teille hehkuttanutkaan, että kuka tekee Suomen parhaat pizzat?
No sehän olen tietenkin minä itse! 
Vuoden päivät olen tässä koekeittiössäni vääntänyt erityyppisiä pohjia, erityyppisillä metodeilla ja jauhoilla. On ollut nollanollatipoa ja sen sellaista spesiaalia. Eri nostatusmetodit on käyty läpi, kuivahiivasta tuoreen kautta hapanjuureen.
On ollut Paistokiviä, rautapannuja, leivinuuneja ja whatnottia. Mutta lopulta kiertokulku on palauttanut minut aikalailla alkuun. Metodit on toki saaneet syvyyttä ja tietämys on lisääntynyt, kuten tuskakin, mutta ei se hyvän pizzan tekeminen mitään rakettitiedettä ole.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se hyvä pohja. Siitä ei pääse mihinkään. 
Toisekseen hyvät raaka-aineet merkkaavat... tietenkin. Mutta yhtälailla tärkeää on myös raaka-aineiden määrä. Tässä asiassa ei kannata kuunnella Ynkkää. Vähemmän on todellakin enemmän. 

Kastikepohjiakin olen tehnyt jos jonkinlaisia, mutta palannut siinäkin ihan vain hyvälaatuiseen tomaattimurskaan. Muttia saa lähes joka kaupasta. Go for it! 
Ja ne juustot tulee pohjalle. Ihan perus edam/emmentaali/gouda, whatnot on oikein mainiota. 
Jopa halpis xtra pizzajuustosekoitus on yllättävän hyvää, kunhan muistaa taas sen että juustoa ei panna liikaa JA lisäksi sekaan revitään asiallista mozzarellaa. Huom: Revitään! Valmiiksi jauhettu mozzarella sisältää jauhoja ja paakkuuntumisen estoaineita ja on sitämyöten kolmannekseltaan fuulaa.
Loput täytteethän onkin sitten itsestä kiinni. Henk koht. heittäisin päälle vaikka vähän parmankinkkua, tomaattikastiketta ja jotain Tannisen chilikastikkeista aksenteiksi. Tomskua päälle ja loraus oliiviöljyä. Ahhh!

Jaa niin se pohja. Kynät esiin lapsukaiset, täältä pesee:

                     JAZMANAUTIN PERUSPIZZAPOHJA (2 kpl.) 

1 tl kuivahiivaa
250g kädenlämpöistä vettä.
- Liota hiiva veteen.
1 tl Sokeria.
1 tl Suolaa
Loraus oliiviöljyä
350g/5dl Vehnäjauhoja.
Ihan perusjauhoista tulee oikein mainiota. Italialaisista Tipo 00 erikoishienoista tulee vähän parempaa, mutta se on pirun kallista ja vaikeasti saatavissa.
Itse käytän monesti durum vehnäjauhoja ja perus vehnäjauhoja sekaisin 2/1 suhteessa.

-Vaivaa kimmoisaksi ja nostata tunti. (Koneella noin 10min. Käsin noin 20min.)

Nonni, nyt on kasassa mainio pizzataikina ja tällä pääsee niin periaatteessa, kuin käytännössäkin jo maaliin. MUTTA!!! Kun ruvetaan tekeen kunnolla, niin...

-Jaa taikina kahteen osaan, pyöritä palloiksi ja pane ne kannellisiin astioihin, joissa on kohoamisvaraa.
-Sitten panet purkit jääkaappiin ja annat ässehtiä yön yli. Seuraavana päivänä otat taikinan lämpiämään noin tunnin ennen valmistusta.

Kas tätäen saat taikinaan loistavan sitkon ja valmiin pizzan reunaan kunnon ilmakuplat ja  rapeuden.
Lisäksi pohja on maukkaampaa ja hyvällä tavalla happamempaa.

Vielä sananen paistamisesta: Lyöt uuninpellin tai paistokiven uuniin ja lämmität sen niiiin kuumaksi, kuin vaan vehkeestä lähtee. Rakennat pizzan leivinpaperin päälle ja lirvautat valmiin lätyn suoraan kuumalle pellille. Siten kun reunat ruskettuu nätisti, niin alkaa olla valmista.
Pro-tip: Mieluummin vähän yli, kuin ali!  

Itselleni on tulossa uuniin viiden millin teräslevy, joka on lämmönjohto-ominaisuuksiltaan superiööri paistokiveen verrattuna.                    

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Raskaiden asioiden äärellä

Heipä taas kullanmurut. Kesä on yrittänyt puskea päälle ja touhua senkun riittää.

Joutalolla kävi tässä jokin aika sitten oikein sellainen heavymetallibändi, tai oli niitä useampiakin, mutta niistä tämä ruotsalainen oli kuulemma maailmalla kovin suosittu. Tämä The Unguided orkesteri oli sen verta hyvä paketti, etten ihmettele yhtään suosiotaan. Se mikä minun kannaltani oli vekkuleinta, niin äänimiehenpuutteessaan minä itse jouduin/pääsin metallihommiin. Moisia en olekaan ennen tehnyt monestikaan. Varsinkaan ko. tason orkesterille. Sujuvasti olen kyllä kuunnellut, varsinkin levyiltä ko. musiikinlajia. Valitettavasti suurimmalla osalla metallikeikoilla, varsinkin ulkomaalaisten bändien kohdalla, on lähinnä vituttanut ne soundit.

No nyt pääsin sitten ihan ite tekemään, niinkuin parhaaksi näin. Ensinnäkin kaivoin ihan mahdottoman lätinän basarin yläpäähän ja kunnon jysäyksen botneosastolle. Eli mekaanisen kirjoituskoneen ja pesäpallomailalla rintaan -yhdistelmän. Muutahan ei metallibasarista tarvitakkaan.
Noh kohta tulee bändin nokkamies pyytämään lisää lätinää basariin, joten kävin sijoittamassa ylimääräisen 112:n basarin sisään. Sitten lähin boostaamaan yläpäätä, kunnes hevanderit rupesivat nyökyttelemään hyväksyvästi. Vielä kompuraa perään ja kas. meillä oli maltillinen +14dB:n lätinäsoundi yli neljän kilon. Loppubändi olikin sitten perushommaa, eli musiikin vahvistamista. Ja täytyy sanoa, että kun koko loppubändi kaahaa täysillä, niin ei se basari sieltä muuten olisi potkinutkaan.
Oppia ikä kaikki.
Oli muuten kaikin puolin hämmentävää, kun taloon tulee kolme bändillistä heviukkoja, joista ekat ovat paikalla jo puoli tuntia etuajassa. Kukaan ei ole kännissä, eikä lavalla tiluteta koko ajan marsustäkit täysillä!??! O tempora, o mores!
Häntää siinä nostelin keikalla itsekseni aikani, kunnes yleisön edustajiakin tuli kiroilemaan soundeja positiiviseen sävyyn. Oli lystiä. Erilaista, mutta lystiä!


Riikin

Ja muikeita teknisiä uudistuksia on ripoitellut, kuten maahantuojan modaamat jakarit Microwedge-monitoreihimme. Meinaan että ko. pikkupöntöt ovat toimiessaan ihan mahdottoman tyydyttävät kapineet, mutta niitten jakosuotimissa on suunnitteluvirhe ja ne kärähtävät helposti. Optimaalisessa tilanteessa ne vain mykistyvät, mutta toisinaan ne vaan alkavat käyttäytyä ja soundata jotenkin oudolta. Niitä sitten ollaan yritelty fiksailla, kunnes hokasin kilauttaa maahantuojalle ja avot. Nehän oli rakennelleet jakarin kokonaan uusiksi ja pitäis kestää!
Pommeja toki on matkassa. Jos vain meinaa hoidella uudet sälät itse paikoileen, niin täytyy ottaa pari asiaa huomioon: Kas kun wedgeähän on paria erilaista elementtikokoa. Sen lisäksi elementtejä on saatavissa normaalina, sekä neodynaamisena. Tämän lisäksi pakkaa sekoittaa vielä se, että koaksiaalielementtejä on eri ohmisia ja vieläpä niin, että pillin ohmit on eri, kuin sen alapääelementin. Eli pitää olla tarkkana, minkä mallin kanssa ollaan tekemisissä.

Noin muutenkin on tullut elettyä, paitsi työn kautta.
Olen korkannut tämän kauden poikittaisliikenteenkin alamäkilautailun parissa. Pari tuntia kun pisti lautaa tähtärillä poikittain, niin voin taas sanoa vilpittömin mielin että AUTS! Ei sillä että olisin kaatuillut, vaan löytyi taas käyttämättömiä lihasryhmiä. Mm. nivuset oli kolme päivää niin hervottomassa kunnossa, että seisomaan nouseminen oli vempulaa, kun meinas raajat pettää.


Taas tuli ostettua puolihuolimattomasti uus lauta (kun kerta halvalla sai). Tällä kertaa omistukseeni siirtyi täysin heräteostoksena Lushin Kishiwa. Siinä missä esim. jo taloudesta löytyvä suurikokoiseksikin haukuttu Bamboo pinneri on surffilauta, niin tämä on todellinen valtamerihöyry. Siinä oli valmiiksi kiinni Holeyn trukit, sekä keltaiset kovat ja pienet stimuluksen renkaat, jotka ovat ilmeisesti tulleet completessa vakiona. Mutta nehän lähtivät samoin tein vaihtoon. Trukeiksi kun pisti sabret pienillä viistopaloilla, niin ensinnäkin  lauta kääntyy paremmin ja mikä tärkeintä, on paaljon vakaampi, kuin reikäjuustoilla. Lisäksi nakeiksi tuli 80a monster hawgsit. Avot, että kruiserointituntuma parani kertalaakista! Minille on voi ko. lautaa kuitenkaan suosittaa. Ollie sillä kyllä poppaa, mutta hieman raskaanoloisesti.
Kishiwa