Paskaa, myrskyä ja kokonaisvaltaista kosteutta

Oli kyllä toudella jännät kauden lopettajaiset.

Pari viikkoa sitten mentiin ulkoilmakeikalle Kouvolaan. Taas oli keikka sillä pohjalla, että laitetoimittaja oli nimeltä ja maineeltaan etäisesti tuttu, mutta juurikaan muusta ei ollut mitään käsitystä.
Noh tapahtuma tapahtui ravintolarakennuksen terassin viereisessä puistossa, niin että sen terassin olis pitänyt toimia anniskelualueena. Noh pyynnöistä huolimatta lava oli rakennettu niin, että terassi jäi lavan sivuun, joten sieltä ei nähnyt lavalle. Eikä kyllä kuullutkaan. (Mitkä fillikaiuttimet?)
Ja se lava. No hohhoijaa taas! Sinne ei voinut työntää yhtään laatikkoa lukitsematta pyöriä, tai homma olisi mennyt ihan Marble madnessiksi. Se oli kierossa jokaiseen ilmansuuntaan. Eiku nyt liioittelen, koillisessa oli vähän tasaisempaa.
Ja trussirakenteet näyttivät enemmänkin joltain esiteknologiselta lentokoneviritelmältä. Mm. takastrussit olivat lavassa kiinni yhdellä! (1kpl!) kierolla pultilla, per tolppa. Sivukaide, jollain puusepän puristimella ja....
Tilatut neljä monitoria, olivat muuttuneet näemmä kahdeksi muovipurkiksi ja "etuvalot" makasivat subbareitten päällä alaviistossa.

-Ettekö lukenut sopparia ja tekniikantarve listaamme?
-No nämä meillä nyt on, eikö teillä oo omia?
-No nyt sattuu olemaan, mutta mitä jos ei oliskaan?
-...


Photo:Kimmo Lainesalo.

Raavittiin sitten Kuorkki tyhjäksi ja tehtiin ihan ite, alusta asti.
Niin ja niitten metalliportaat sinne lavalle, muttuivat sateella niin liukkaiksi, että niissä veti kunnon lipat kolme organisaatiomme jäsentä, itse mukaanlukien. Minä selvisin mustelmilla, mutta rumpali tyri snadisti ranteensa, just ennen keikkaa. Onneksi vain snadisti. Paniikkiratkaisuna kävin repimässä laitetoimittajan piuhapallerosta mikkipiuhaa ja punoin niistä jonkinlaista tarttumapintaa, niihin askelmiin. Arvatkaa vaan mistä piuhoista ne hanut aloittivat purkamisen... huoh.

Kun purussa ystävällishenkisesti annoin palautetta niistä hengenvaarallisista portaista, niin vastaus oli mukavan alentuva: "No saattaahan ne olla sateella liukkaat, heh. Näytäppä kuule mimmoset pohjat sulla on kengissä."
No näytin jäätikkövaellukseen suunniteltuja kengänpohjiani, niin ymmärsivät lopettaa sen mutkuilun siltä osin.

No siihen lavalle pukkas sitten alkuun myös jotain torvisoittokuntaa ja teatterishowta, sekä yks harvinaisen mukiinmenevä blues-akti, eikä niillä ollut mulle omaa CAT:ia, niin jäi se PA:n virittely sitten hoideltavaksi just ennen keikkaa. Samapa se toisaalta sille.
Siellä oli 2kpl jotain elämää nähneitä KV2 tolpannokkapönttöjä ja kauhee läjä matkaompelukonekotelon näköisiä DIY -subeja.
Jo ensi töräyksellä huomasi, että nyt joutuu hommiin. Vaiheistus kuulosti siltä, että näitä on joku joskus vähän korjaillu itte. Viiden minutin jälkeen leftistä luovutti joku elementti ja päätti ruveta särögeneraattoriksi ja ne subit ampu yllättävän hyvin siihen lavan eteen sellaisen kivan kujan, joka tipahti hämmästyttävän dramaattisesti heti, kun poikkesi keskilinjalta. Jonkun 300 hengen juhlatilan noilla olis voinu vetää ihan semiok:sti, mutta kun sitä sakkia tuli sinne puistoon sen + viisi tuhatta.
Olihan meillä toki omakin Nexon setti mukana, mutta sitä varten olis pitäny purkaa noitten setti alta pois ja mä en rupeis eniveis rakenteleen mitään äänitornia suoraan epätasaiselle nurmikolle.
Lisäksi sitten olis pitäny luovutaa alkuiltaan, meidän PA noitten käyttöön ja, no... multa ei suoraan sanoen luottoa riittänyt. Eikä meillä olis ollu mukana, kuin yks PS15 yläpää per puoli.


Rakentelin niin omituisen master Eq:n että nauratti, itketti ja paskatti yhtä aikaa. Yhdellä vehkeellä leikkailin resonansseja ja komotuksia ja toisella nostelin isommin jotain ääntä taas esiin, pääosin samoilta taajuuksilta. Masteriin piti rakentaa aika villit kompuroinnit, ettei loputkin pöntöt räjähdä ja jotta sais edes jotain järkevää toistettua. No kolmannen biisin kohdalla se kuulosti keskilinjalla yllättävänkin järkevältä, tosin helvetin bassovoittoiselta (jotta sivuillakin aistisi jonkinlaista lämmöntapaista) ja se lefti rutisi tietty koko keikan ajan.

Kaikkein surkuhupaisinta tapauksessa oli, että niitten kuorkin kyljessä oli slogan, jossa luki:
"Next gen Prosound systems." Tätä kymiläistä lafkaa tullaan muuten tulevaisuudessa karttamaan kuin ruttoa. Oli nimittäin tuo palautteen vastaanottokyky sillä mallilla, että peli on menetetty jo vuosikymmenet sitten. Yrittäisivät edes. Nyt tuli kaikkiaan 1/5. Ykkönen loppuillan roudausavusta.

Seuraavan päivän keikassa parasta oli se, ettemme olleet ko. lavalla. Nimittäin myrskysi ja minä en tykkää lentää kuin virallisten lentoyhtiöiden kamoilla.

Matkalla Syvälahden lavalle väistelimme tielle kaatuneita puita ja ihmettelimme romahtaneita sähkölinjoja ja sitä, kuinka paljon tuulenpuuskat keikuttavat pikku kuormuriamme.

Paikanpäällä oltiinkin sitten jännän äärellä. Ihan mahtava omistajapariskunta piti meitä hyvänä, mutta se ei paljon auttanut, kun sähköt puuttuivat.
Noh optimismin voimalla päätimme kuitenkin kasata kamat kännykän valossa, josko sähöt palaisivat sopivasti illaksi. No kello alkoi käydä jo iltaa ja sitten olikin päätösten aika. Pakko ilmoittaa bändille, ettei tarvi tulla ja yleisölle että nyt ei ihan lähde.
Osa oli ajanut jopa 400km, kauden vikalle keikille :´(
Kamat pimeässä takas autoon ja maistuisikohan tuotanoin olut?


Periaatteessa tämä urani ensimmäinen "No show" keikka olis ollut kauden viimoinen ennen syyslomaamme, mutta sitten tulikin tieto, että ens perjantaina olis Helsingissä yhdet firmabileet sekä ns. harrastekeikka Vallilan kyläjuhlilla. No me Kimmon kanssa kekattiin pikku kaljapäissämme, että jos vain majoitukset onnistuis, niin mehän tullaan raapimaan se Vallilan keikka ihan ilmatteeksi.

No se firmakeikka oli ja meni, ei siitä sen enempää. Mutta Vallila, no se olikin sitten jotain muuta!
Jos edellisenä viikonloppuna tuuli enemmän kuin miesmuistiin, niin tuollapa satoi enemmän, kuin kymmeneen vuoteen. Sitä vettä tuli koko illan siis ihan hel-ve-tis-ti! Onneksi lavaa oli raapimassa kasaan ihan helvetin kovaa ammattilaista, niin saatiin kaikki semikivasti kondikseen, siitä vedenpaisumuksesta huolimatta.
Lavan takakulmalle oli pykätty snadi teltta, jossa oli X32 tiskinä. Panin siihen failini ja otin yhteyden ipädilleni, jotta voisin mennä yleisön sekaan raapimaan jotain järkevähköä esille. Noh, sehän olis ollu sama asia, kuin yrittäis mennä suihkuun miksaamaan. Paitsi että tuossa suihkussa oli myös miljardeja ihmisiä sateenvarjoineen. Noh naapurikahvilan isännän juttusille, että pääsisinköhän istuskelemaan tuonne teidän asuntonne yläkerran parvekkeelle? Ja sehän sopi. Hän avasi ovea, toi jakkaran, tuhkakupin ja kylmää olutta. Huusin Kimmolle, että kääntää mulle fillin osoittamaan sinne yläviistoon ja avot! Onneksi siellä oli d&b:tä, niin ei tarvinu ruveta taistelemaan vielä PA:nkin kanssa. Toimi yllättävän hyvin. Se mikä ei vain toiminut yhtään, oli se että mun jo väistymään päin oleva flunssa, ei diggaillut yhtään siitä viisituntisesta läpimärkyydestä, joka osalleni lankesi.

Tällä viikolla olenkin lähinnä juonut inkivääriteetä ja pelannut strategista ammuskelupeliä, tiukasti soffalla maaten.
On muuten ihan törkeen koukuttava ja mukavan haastava peli, jossa ei rynnimisellä pärjää!

Modulaarista menoa

Kävin viimeviikolla oikein Hesoissa! 

Pitskussa Audicon konttorilla järjestettiin Waves esittelytilaisuus. Esillä oli varsinkin Soundgrid miksausjärjestelmät, ja niitä esittelemässä wavesin oman sepän ohella Röningin Janne, joka uurtaa usia ko. tsydeemillä tässä maassa.
Oli kiva jutella Wavesin oman hahmon kanssa niitten plugareista, kun eihän niistä oikein aina tiedä, mitä sieltä pellin alta oikein löytyy.
Esimerkkinä R-Axx plugari, joka on vähän pirun hyvä vähän vaikka mihin. Se on vähän niinkuin kompura, mutta myös jotain muuta se tekee kuin lyttää. Noh siinähän on kuulemma mukana myös trnsient desinger tyyppistä kikotinta ja jotain harmoonis-särötys asiaa.
Lisäksi pääsin antamaan suoraan kehitysehdotuksia parista hommelista, jotka olis nähdäkseni kivoja.
Ja kas, hän näki ne tavallani ja aikoi panna sanaa koodareille.

Livehomman juju on periaatteessa siinä, että räjäytetään digimikseri osiinsa ja kasataan ihka oma tsydeemi palasista, (Tietskari, kytkin, Serveri, I/O, käyttöpinta) pohjaten wavesin soundgridin ja plugareiden ympärille. Tosin tulevaisuudessa muutkin plugarivalmistajat tulee tekemään lisenssillä yhteensopivia plugeja tohon ympäristöön.
Onhan se nyt ihan kiva, että sä voit valkata mikseriin omat kanavalohkot SSL, API, Neve, whatever pohjalta, tai rakentaa kanavaan ihan millaisen ketjun ikinä haluat.
Tämähän nyt on toki ollut studiopuolella perushommeleita jo pitkään. Maailmat lähentyy.
Samalla kertaa pääsin hypistelemään noita kosketusnäyttöpohjaisia tsydeemeitä ja niitten tuntuma on yllättävän jeppis. Reagoivat perhana vaikka kuinka moneen eleeseen kerralla. Eli voipi pukkailla useempaa töpseliä yhtäaikaa, jos niikseen.

Kyllä mä tollasella voisin keikalle lähteä, ei siinä mitään. Mutta täytyy kyllä sanoa, etten mä lähtis kuitenkaan omaa setuppiani tuohon suuntaan tieten tahtoen viemään.
Oon jotenkin silleen hassu, että livenä mulla on vähän semmonen "Vähempi on enempi" -tyyppinen suuntima ja yks hallittu paketti tuo turvaa ja selkeyttä. Keep it simple, stupid!
Mikitetään mahdollisimman hyvä äänilähde, mahdollisimman hyvin ja sitten pitäis pärjätä ihan perus filsu, Eq, kompura/gate asialla maaliin. Mulla on masterissakin kompura vain silloin, kun on jotain hätää liikkeellä, kuten naurettavan alhainen desibeliraja, tai alimitotetut kamat tms.

Sitten taas toisaalta, tossa sais dynaamiset Eq:t vaikka joka kanavaan!
Ne ne on sitten mahtavia laitoksia. Siinä yhdistyy ekvalisaation ja kompressoinnin parhaat puolet: Eq leikkaa esim. puukkotaajuutta, vain silloin, kun sitä esiintyy.
Ja kerrankin olis sellaiset kaiut, ettei jättäis kylmäksi! Ja Fairchild! ja...

Tollanen systeemi on kyllä varmasti jossain Chisussa tai Robinissa ihan ehdoton! Voi rakentaa niitä maailman isoimpia äänimaailmoita samaan tyyliin, mitä studiossakin!

Jos nyt ens kaudelle sais kuitenkin sen himoitsemani QL-5:den, niin siinä on kyllä mun tarpeisiin sellanen paketti, että oksat pois! Elastisen aikoihin rakastuin tulisesti siihen CL-5:een.
Toi pikkuvelihän on periaatteessa sama tiski, mutta käyttöpinta on snadisti riisutumpi ja hinta todella paljon alhaisempi. Se soundaa helvetin hyvältä ja siinä on Neven ja kumppaneitten suunnittelemia ihanuusprosessoreita. Ja ne dynaamiset Eq/multiband asiat. Sekä saisin siihen näppärästi kiinni tuon Joemeekin OneQ -laulukanavani. Jotenkin mun pirtaani toimii sellanen, että mulla on koko ajan laulu hyppysissäni.
...Niin ja saishan sen waves serverin siihenkin tietty kiinni, jos nyt meinaa lähtä homma käsistä.

Noh, tulipa taas jaariteltua. Oli tarkoitus kertoilla myös viikonlopun keikoista, joilta ei taas tilanteita puuttunut. Taas oli vastassa ihan tappavaa lavarakennetta ja myrskyhommeleita.
Kerron niistä tarkemmin kohtsiltään.

Bunkkerointia ja vaarallisia tilanteita

Mimmosta hommaa?

Kutsu kävi kyläjuhlille Jojensuun liepeille, sinne vielä hivenen idemmäs. Jotenkin oltiin niin hyvissä ajoin liikenteessä, että kerrankin päätettiin kurvata katsomaan, mitä siellä bunkkerimuseossa, siinä Joensuun suulla oikein on tarjolla? No siellähän oli nuorimies vapaaehtoishommissa ja kertoili kovasti mielenkiintoisia jutskia salpalinjastosta ja semmottiista.
Yllättävän mielenkiintoinen mesta.
Niinkin mielenkiintoinen, että meinas tulla lopeensa kiire, mutta kurvattiin kuitenkin ajoissa kaikkapaikalle.


Ja nyt olikin vastassa vähän pirusti pasketta. En tässä lähde mitään nimiä avaamaan, tai syyllisiä mestaamaan, nää asiat puidaan muualla. Mutta kerron pintapuolisesti mistä hommassa oli kysymys. Tämä ihan opiksi ja ojennukseksi, etteivät virheet toistuisi muuanna ja muitten toimesta. Turvallisuusasioitten kanssa nyt vaan ei pelleillä.

Ongelma oli lähinnä lava. Ei minkäänlaisia sivutukia, saatika harustuksia. (varmistamattomien)Tolppanostinten jalkojen alle (joita ei ollut muuten riittävästi) ei oltu myöskään laitettu levyjä. Olen nähnyt asfaltinkin pettävän, saatika nurmikon.
Katto oli ensinnäkin liian pieni, eikä peittänyt kunnolla lavaa. Toisekseen se oli kytöstetty lankuista ja pressusta. Purjeena se toimi tosin ihan mainiosti.
Sisätiloihin tarkoitetut ledilamput valuivat saapuessamme vettä. Lisäksi sähköt niille olivat myös olohuonemallia ja likomärät nekin. Koko lavaa ei tietenkään oltu maadoitettu, joten kytöstys oli sikälikin hengenvaarallinen.
Tässä nää tärkeimmät. Lisäksi siinä oli sen kymmenen pikkuasiaa tehty päin helvettiä.

Mietittiin siinä aikamme mitä tehtäis. Sadetutka oli aika tarkan syynin alla. Samaan aikaan tulee tieto, että parinkymmenen kilsan päässä Joensuussa oli syöksyvirtaus iskenyt johonkin tapahtumaan, romahduttaen kolme tapahtumatelttaa. Tämä kytöstys ei olis kestänyt seminavakkaa tuulenpuuskaa, saatika moista.
Jos tää olis ollut jossain kaupallisessa festaritapahtumassa, oltais painuttu niinsanotusti "vittuun" samoin tein, mutta kun kulttuuritätien silmät rupes kostumaan siihen malliin, kun niille valkeni tää tilanne, niin päätettiin katsella kelit loppuun asti ja yrittää pelastaa tilannetta niin paljon kuin mahdollista. (Kun me ollaan odotettu teitä tänne vuosia!!! ...)
Onnistuttiin sitten jostain tilaamaan kokonaista neljä vesitankkia ja paloauto letkuineen. Haalittiin kasaan liinoja, joista osa oli jopa ihan vetokuntoisia ja ankkuroitiin rakennelma silleesti maahan, ettei se joko kaadu tai lähde lentoon, heti ensimäisestä tuulenpuuskasta.
Tero teki radikaalin, mutta ainoan ratkaisun ja repi kaikki valot pois sähköistä, pohjalta: "Vetäkää pimeessä jos vedätte. Mutta ettepähän ainakaan kuole sähköiskuun." Keikan ajan se tuijotti aika tiiviisti lavarakenteita, taivaanrantaa ja ilmatieteenlaitoksen softia.
Jäimme henkiin.

Seuraavana päivänä puksutimme Nokialle, Ylisfestareille. Se oli joku kehitysvammaisten kokoontumisajo, johon toki saipi ostella lippuja taviksetkin. Loppuunmyyty hässäkkä, ihan mahtavassa miljöössä. Brightiltä oli vastassa mm. vihreä, sekä hattupäät. Hattupää valitteli, kun ei väsymykseltään ollut pystyny kummemmin virittelemään PA:ta, kun ei enää kuule mitään.
No mutta jos tollasen d&b:n setin panee niinkuin softa sanoo olevan hyvän, niin se yleensä on.
Niin nytkin.

Torstaina kävi jotain sanomattoman harvinaista. Jazmanautit lähtivät vapaa-ajallaan kuuntelemaan vihollisorkesterin suorittamaa musiikkia! Vaimo nimittäin bongasi pikku-uutisen, että Pyynikin kesäteatterilla soitaapi Saimaa. No viestillä nimeä portille ja lavaa tuijottelemaan.
Ai sattans miten oli kova! Meni top vitoseen, noin niinkuin kaikkien aikojen keikkana.
Ton bändin kohkauksesta tulee mieleen Matrix reloadedin moottoritiekohtaus, jossa autot ja moottoripyörät lentelee. Luodit viuhuu, samuraimiekat kolisee. Sit liittymästä eteen kaahaa sirkuskaravaani ja jostain kehiin syöksyy kemikaalilastissa oleva höyryveturi!
Ihan mahtavan naulitseva kaksituntinen!

Perjantaina Poriin. Kalenterissa luki vain, että yksityistilaisuus. Joku elintarviketukku, jossain teollisuusalueella. Jotain nevöhöörd kaiuttimia on paikalla äänifirman toimesta. Kuulostaa karvaiselta hommelilta. Mennään katteleen hyvissä ajoin.
No siellähän oli iso varastohalli/teltta pystyssä, kunnon lavalla ja äänirasian hahmoja välittömästi kahvassa kiinni. Nämä Sound Projectsin purkithan soundasivat varsin kelvollisilta. Hallin akustiikkahan oli luonnollisesti ihan hirveä, mutta pöntöt vaikuttivat siltä, että niitä olis kiva päästä ponnistamaan joskus hivenen paremmassa tilassa. Keikka oli mainio ja mukavan aikainen, joten oltiin sitten vapaalla jo hyvissä ajoin. Käytiin Beerhunterin terassilla, missä on tuo mallaspuoli aivan ihanasti. Siellä kannattaa nauttia pieniä tuoppeja, koskapa maisteltavia on kertakaikkiaan ruhtinaallisesti.
Sitten siinä alkoi seurueessa ihme porina jostain must be -irkkupubista. siis mittee? Ymmärsinkö oikein? Irkkupubi, joka on oikeasti käymisen arvoinen ja tunnelmallinen? Että guinnesia ja tinapillimusiikkiako tässä haetaan? Pakko lähtä mukaan tsekkaamaan tämä ihme. No vaellamme johonkin vähän syrjemmälle ihan peruskapakan näköiseen mestaan, mutta avot!
Mites sen kuvailis? Voisin kuvitella että Irlannissa ne perusbaarit on just jotain tämmöistä. Ei tätä oltu sisustettu. Se vaan oli. Ja jumaliste miten hyvää guinnesia ja tunnelmata! Milloin Porissa, niin One For The Road -suuntimaksi, oi!

Käenkosken lava. Nevahöörd, mutta sieltä sitä sitten löysi itsensä seuraavana päivänä.
Tosi omituinen meininki. Rokkilootan tyypit nyt tiesi mitä tekevät, tekniset asia oli hyvin, mutta kukaan ei tullut vastaan. Piti oikein kaivaa ja jäljittää mestoilta joku jostain tietävä. Met soitimma pihalla Agentsien kanssa (Ei muuten mitään kysyttävää! Huikea orkesteri!).
Sisätiloissa ja terasseilla oli jos jonkilaista bändiä ja ohjelmassa oli myös ilotulitus.
Monenmoista hämmentävää. Eipä siinä otimme lungillaan ja sekös se onkin vaarallista!
Istuskelin siinä bäkkärin terassilla, järven rannassa ja lueskelin kirjaani. Ylös noustessa polvi sanoi poks ja sitten ei enää oikein astuttukaan. Vanha jännevaiva tuli takaisin ja mun roudaaminen olikin sitten loppuillan hyvin muodollista.

Pojat lähtivät keikin jälkeen jonnekin hotellintapaiseen, mutta minähän hoksasin, että lavahanut matkaavat purkunsa jälkeen Tampereelle, niin hyppään kyytiin ja pääsen kotiin nukkumaan.
Tasan kuusi menivät silmäni kiinni omassa sängyssä.



Seuraavana päivänä olis ollu hämeenlinnassa Torspofestit, joita olinkin odotellut vähän paljon jo hyvän aikaa, mutta aamulla oli ton polven kanssa ihmettelyä tyyliin "Mitenköhän mä saisin tän sukan tohohon jalkaan", niin päätin jäädä ihan vain potemaan. Tyypit oli kyllä jo suunnitellut apukäsiä ja pyörällisiä keissejä mun rouduuseen, mutta oli nyt vaan fiksuinta skipata. *Kyynel*

Kameroita ja taisteluväsymystä

Vaihteeksi on tullut käytyä keikoilla, mutta onpa sitä tullut ehdittyä muutakin.

Se mihin viimepostauksessani vihjasin, onpi uusi kamera. Ajatus on muhinut aivossa jo hyvän tovin, mutta nyt se vasta pääsi konkretisoitumaan. Mulla on nimittäin kulkenut kamera mukana repussani aina ja jokapaikkaan. Mutta viimeisen vuoden ajan olen jotenkin laiskistunut ja kuukausi kuukaudelta järkkärini, parine linsseineen on tupannut jäämään kotia yhä useammin. Tollanen Canon 60D ja kaks perusputkea, eli mun tapauksessani Sigman 50mm f/1.4, sekä 10-20mm linssit, painaa pitemmän päälle aika pirusti. Sitten kun repussa kulkee lisäksi mukana ipädi, luurit, kirja tai pari, sekä naurettava määrä sekalaista kilkettä, leathermänistä nippeli->muppaloadaptereihin, niin ei oo ihme, että on aina hartiat jumissa.

Olenkin pitänyt silmällä peilittömiä pokkareita, josko niistä alkaisi löytymään kuvanlaadun lisäksi myös valovoimaa. En edes tarvitse mitään hymyntunnistimia, enkä ruokaselfieautomaatioita. En edes zoomilinssiä. Vain just sen hyvän kuvanlaadun ja sen että hämärässäkin toimis kohtuullisesti. Olenhan näetsen pitkälti yötyöläinen.
Ja onhan niitä. On ollut jo muutaman vuoden. Mutta se hinta! Joku siinä riitelee vastaan, että kunnon pokkari maksais enemmän, kuin järkkärirunko.
Taannoin testaamani Sonyn RX100IV, oli erittäin hyvä. Mieletön kuvanlaatu, hirveä hinta ja täysin hajuton ja mauton käyttötuntuma.

Kevään keikkareissulla rumpalimme Fuji X30, puolestaan rupesi vetämään puoleensa kovastikin.
Se istui käteen ihanasti, otti nättejä kuvia, eikä ollut mitenkään hirvittävän hintava.
Noh ehkäpä mä lähden semmoiseen sitten, ajatteli Jazmamies. No kuitenkin panin tapani mukaan googlen ensin tehokäytölle ja katselin vaihtoehtoja. Ja mitäs mitäs? Aikoinaan markkinat pöllämystyttänyt ja taajaan kuolaamani Fujin X100:ta on tullut tällä välin jo parikin uutta mallia ja alkuperäisen hinta on tullut erittäin siedettävälle tasolle. Torista löysin moisen kaikilla kilkkeillä 400€:lla, mutta emmin päivän liikaa ja se ehti mennä. No muualta en sitä löytänyt. Huutonetistä tosin löysin X20:n, joka on melkein kuin X30. Lähes sama tekniikka, mutta siitä pydettiin ylihintaa.

Sittenhän mä hokasin ja panin Toriin ostoilmoituksen ja jo tunnin päästä olin jutellut mimmin kanssa puhelimessa, joka oli tulossa pohojanmaalta Tammerfestiin ja halus myydä mulle kameransa kaikkine tarpeineen (mm.vastavalosuoja, joka maksais irtona yli 90€!!!) 380€:lla. En edes viitsinyt tinkiä.

Siitä suoraan keikkareisulle ja sehän oli rakkautta ensihipelöinnillä. Kaikki säätimet on kirjaimellisesti käsillä ja se kuvanlaatu... huh huh. Joku taannoisessa arviossaan tuumasikin osuvasti, että tässä mielettömän hyvässä objektiivissa tulee kamera mukana!

Sitten olikin välissä keikkoja.
Muutamia kävinkin jo lävitte edellisessä postauksessa, mutta viimeviikonloppuna kävimme Sieravuorella ja pistokeikalla Kemissä. Sieravuori on erittäin kaksitahoinen keikkamesta. Toisaalta se tupa on ihan hirveä, noin niinkuin akustisesti. Todella vaikeaa kattaa koko salia ja laskevasta katosta johtuen, soundi on joka kohdassa hyvinkin erilainen, kattaen kaiken ihan ok:sta hyvin kamalaan. Keikat alkaa aina tosi myöhään ja jengi on aina ns. "Hirveissä".
Se humalaisten mökellys tulee itsessään jo nin lujaa, että äänenpaine nousee siellä mahdottomaksi, ihan yrittämättäkin.
Toisaalta, nytkin otimme tuiman matsin rantalentistä ja muhevat löylyt rantasaunalla, joten ei voi suoranaisesti valittaakaan olosuhteita. Semminkinkin kun ruokakin on siellä kohtalaista komeasti parempaa.

Jostain syystä sinne oli buukattu toinenkin bändi, Oliver nimeltään. Ne panimme soittamaan jälkeemme, koskapa omistajaportaalle ei sopinut ennenkään. Ja ei, me ei todellakaan haluttu soittaa heidän jälkeensä, kun soittoaika ei voinut kuulemma olla ennen kahtatoista.  Kuulostaako sekavalta. Ei ihme. Eli ne pääsi lauteille vasta joskus vähän ennen kahden, jolloin kaikki yleisö oli karannut roudausta katselemasta jonnekkin muuanne. Hyvin ne veti eniveis. Hyvää sakkia.
Nykäsimme kamat lavan sivuun ja annoimme ne kiertuehanumme ihanasti bookkaamien nuorukaisten hellään huomaan: "Pakatkaa kuorkki ja viekää ne varastolle". Met menimme nukkumaan. Lähti nimittäin seuraavana melko aikainen kyyti lentokentälle.

Mentiin näetsen backlinekeikalle Kemiin. Tekniikalla oli mukana langatonasiat ja mikit.
Rumpalilla kapulat (4kpl).

Toi meidän Kimmo on muuten ihana. Se ihmetteli kun mestoilla roikkuikin stereona D&B:tä.
"Ai kui se oli yllätys?" minä kyselemään. No hälle oli tullu tieto, että pitäis olla Auraa.
"Et sitte mulle kertonu?"
No mitä minä sillä tiedolla olisin tehny, paitsi vittuuntunut etukäteen. Se pino oli kuulemma räjähtänyt edellisenä päivänä, kun lavahanu oli tsekissä sanonu mikkiin, että "Tsöh!" Kiitos hänelle!

Oli muuten vaikein keikka ikinä. Siis nyt puhutaan ihan semmosesta ennenkuulumattomuudesta (pun...), että vielä viittä vaille meinasin puhaltaa pelin poikki, että nyt on "No show!" Mä en tiedä, mitä siellä tapahtu. Ja meillä oli vielä ruhtinaalliset 60min vaihtoaikaa. Ja onneksi oli!

(Hiljalleen voimistuvaa kellontikitystä)

No eka häpsy tuli meidän puolelta: Oltiin tilattu mestoille X32:t lavalle ja etupäähän. Mutta unohdettu pyytää myös stageboxi. Ei siinä, mentiin suoraan lavatiskin perseeseen ja konfasin etupään seuraamaan sitä. Tsekkasin tärkeimmällä, eli laulukanavalla, että ääntä tulee läpi, sillä aikaa kun lavaa pätsäiltiin kuntoon. Kaikki gainithan siinä tietty meni uusiksi, mitkä piti vetää hatusta. (Mistä muuten näkis siitä editorisoftasta gainit???) No pätsi valmis ja ääntä tulee sieltä täältä, ja toisaalta ei tulekkaan. Sitten taas tulee ja... ...ja mm. seitsemän ensimäistä kanavaa ei tule ollenkaan. Se on jännää, koska X32:n inputit menee kahdeksan lohkoissa. Eli kyseessä ei ole mun konffausmoka. Syytä tähän ei kuitenkaan löydy millään.
No vetoon on tässä vaiheessa 5min. Unohdetaan linkitys. Digi vittuun ja kuparia mulle suoraan tiskin perään niitten aktiivisplitistä. Pätsää poika pätsää! Vieläkään ei tuu seitsemän ekaa kanavaa. Nyt on jo vähän hiki otsalla.
Huutoa lavalle, että katotaan äkkiä että laulugainit on ok ja syteen tai saveen.

Ollaan minutin yliajalla. PA:sta ei tuu mitään. Nada.
Pimeys. Kuolema. Hautausmaa.
Vain takafillit toimivat. Pojat juoksee. Käsken kaikkia rauhoittumaan ja käyttämään aivojaan.
Kuus yli saadaan ääni ulos ja bändi rupeaa veivaan. Komentoa lavalle, että siirtävät basarin ja snaren parin ylimääräisen perkkakanavan ränneihin ja kas, mulla kuuluu jo vähän rumpujakin.
Vaan nytpä paljastuu viimeistään, että subit on mykkänä. Seuraa komentelua ja käskytystä.
No pojat taas kirmailee paniikinomaisesti ympäriinsä ja avot: jo kolmannessa biisissä musiikki alkoi kuulostamaan ihan musiikilta. Combat audio!

(Kello -fade out)

Ihmiset tulevat kiittelemään soundeista. Korkataan Kimmon kanssa kaljat ja näytetään typertyneiltä.
Naurattaa ja vähän kakattaakin.



Keikoilta palatessani mulle oli tullut meiliä Huutonetistä. Olin ihan unohtanut, että olin kysynyt sen ylihintaisen X20:n myyjältä, että haluisko se mahdollisesti harkita myyvänsä sitä kahdella sadalla. No ilmeisesti se oli rekisteröitynyt tarjoukseksi ja olin sitten vahingossa ostanut semmoisenkin.
Vaimoani ei haitannut tämä ollenkaan. Tykästyi kapineeseen kerrasta. Dilkattiin sen vähälle käytölle jäänyt järkkäri kaverille, joten tolle ei jäänyt hintaa kuin parin oluen verran. Kaikki voittivat!

Yksi huonompi hommeli mihin X100 -käyttäjäkokemuksia lukiessani törmäsin, oli heikko akkukesto. Kuulemma kokonainen päivä on jo hyvin. Ja tähän törmäsin itsekin. No kävin ostamassa muutaman tarvikeakun ja ihmettelin, kun fujin laturi latas niitä jotenkin todella epämääräisesti. Halvinta ei suostunut lataamaan ollenkaan. Noh kävin varsin hakemassa miestiimarista universaalilaturin, joka lataa siinä sivussa myös muut akut ja kertoo varaustilat yms. samalla. No avot. Tällä heräs henkiin jopa se mukana tullut ja kuolleeksi julistettu alkuperäinen fujin akku ja näillä uusilla, tuo kamera pysyy hereillä parikin päivää.
Eli se Fujin laturi on susi.

Keikkakesä kukkeimmillaan

Kesäreissuissa riittää.


Joka viikonloppu ollaan painettu 2-4 keikkaa, kesäkuun lopusta lähtien.
Kuten aiemmin paljastin, starttasimme Viitasaaren Hotelli pihkurista, semiyllärikeikalla.
Siellä on aina mukavaa. Ihanaa henksua ja se rantasauna laitureineen!

Sieltä seuraavana päivänä Haapavesifolkkiin, jossa oli sielläkin mahtavan lenseä tunnelma ja vastassa loistavia hahmoja Ambient Audion väreissä. Stereoina siellä oli Coda audion linjasäteilijää, joka ei jättänyt kuin positiivisia kysymyksiä, kuten "Mistäs tää putkahti?" Ilmeisesti joku Lacousticin eksä on saanu kuningasidean rakennella uusia kommootteja Saksassa. Win!

Sitten suhautettiinkin Joutsaan, joutopäivien jatkoklubille, joka sijaitsi jossain huoltsikalla. Kummallisen mallinen lava, ihan tajuttoman kuuma, pöytiä yleisön seassa ja jotenkin ei ihan super pro meininki, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen ahistavakaan.

Siinä kun oli viritellyt aikani PA:ta, niin selän takana ruokailleesta seurueesta alkoi kuulumaan reippaalla taaperoäänellä että: "I-hahhaa, I-hahhaa..." Johon äiskä että: "Ei se setä varmaan kuule soita ihhaahhaata" No spotify auki ja olisittepa nähneet natiaisen ilmeen, kun keikkien aikojen top 1. suokkarihittinsä lävähtää kerrankin kunnon soundsystemistä. Pääsispä itekkin vielä tässä iässä tollasiin fiiliksiin, että pää räjähtää ku on niin uskomatonta!

Tekniikka majoitettiin johonkin camping alueelle järvenrantaan, missä grillattiin ja saunottiin ja naatittiin. Ainoo miina siinä oli se, että Kimmon mökki oli niin homeinen, että se meinas kuolla yöllä. I shit you not.

Ja sitten Yyteriin. Ai saattans ku kiva ranta. Miksen mä ole tuonnekaan ennen eksynyt.
Kylpylään oli jotenkin harvinaisen haikee roudaus, niin me pyydettiin huoltomiestä avaamaan sellanen iso lasiovi/maisemaikkunan palanen, josta päästiin suoraan lounasasiakkaiden sekaan laatikoinemme. Tämä siksi, että pyynnöistä huolimatta joku hanu, oli rakentanut lavan niin, että se blokkas sen pääasiallisen roudausoven kokonaan. Tattista hälle.

No siinä oli jonkun mummelin tuhatvuotispäivät ja ne päätti sitten siirtyä terassille, kun me ei vissiin kohotettu tunnelmaa siinä salissa, noin niinkuin rakennusvaiheessa. No sitten pamahti päälle pikku sadekuuro ja joku seurueen nuorempi jäsen päätti pelastaa tilanteen ja repäs sen meidän kulkureitin oven auki ja ohjas laumansa siitä sisään. Ei siinä, mutta hän sitten jätti sen oven auki ja tuuli paiskas sen silleen kunnolla selälleen, että vain pamahti ja koko kehys räjähti melko paskeeksi. Ja tommonen 2x2m erikoislasi painaa aika helvetisti. Onneksi kukaan ei kuollut.

Tää oli siitä ihan paras keikka, että vaimo päätti junailla itsensä Poriin ja tupsahti illaksi keikallekin.
Pihajamit kestivät aamuun ja seuraavana päivänä oli aika rapea olo.

Seuraavalla viikolla käväsin hurauttaa pistokeikan Jyväskylässä Salokosken Emman kanssa. Telttakeikka. Rouvaa istui. Ei mitään ihmeellistä. Tyyppejä oli kyllä ihku nähdä.

Perjantaiksi Lahteen. Iso lava. Hyvä tekniikka. Huono sade, mutta ei siinäkään ollut mitään ihmeellistä. Peruskeikkaa. Ei vaaran tunnetta.


Lauvantaina Kurikkaan haku päällä festeille. Pienehkö kyläjuhla. Taas kivasti sitä Codaa oivassa vireessä ja tuttuja hanuja vastassa. Pieni lava, mutta hyvin taas mahduttiin. Saatiin se Harkimon likkakin lopettamaan se dubstepin soittaminen, sen karaokekilpailun jälkeen, niin päästiin alottamaan ihan timanttinen keikka. Jäbät oli ihan liekeissä ja sitämyöten yleisökin!



Seuraavalla viikolla pölähdettiin Salon torille. Pam sisään ja poks ulos. Ei mitään ihmeellistä siellä. vettä satoi ja ihan täydestä meni. Ainoo vaan, että äänitoimittaja oli stäkänny PA:n tosi leveelle, kuten tuossa tilanteessa pitääkin, mutta subit oli samassa linjassa L+R ja sehän meinas pirullista liuskottumista alapäähän. Keskellä tulee botnea liikaa, muualla ihan miten sattuu, jos edes sattuu.
Nyt ihan oikeasti kaikki äänihanut: Lukekaa tämä artikkeli ja sisäistäkää oleellinen, tänksistä.

Siitä Kuopioon viinifestareille seuraavaksi päiväksi ja siellähän nyt ollaan aina, niinkuin herraskaisen lompakossa. Kaikki oli ihanasti. PA oli viritetty ihan mulle omaan vireeseen "Kun sä tykkäät vähän rootsimmasta ja pehmeemmästä soundista" Se oli ihan täydellinen! Kiitos.
Hyvää ruokaa ja juomaa. Väistin baarinkin, joten aamulla jaksoi matkustaa...

...Ylikiiminkiin!
Siellä tanssilavalla järjesti joku nuorisosliikuntaseura ensimmäistä festariaan. Pikku lava ja pikkupuitteet. Kukaan ei tienny mistään mitään, mutta mitäs se meitä haittaa.
Bäkkäripassi oli joku paperinen juomalipun palanen, joka pysy mulla tallessa varmaan 20sekuntia. No fohillehan ei sitten meinannut päästäkään, kun järjestyksenvalvojina toiminut pappalauma otti velvollisuutensa ihan tosissaan. Vieläkin on mustelmia, kun se rautainen 80v koura tarttu kyynärvarteen "Heihei mihis sinä luulet meneväsi!" No juttelin mukavia, niin ne uskoi, etten ole lättähattu.
Paikallinen tekniikka koostui ihan mukavan oloisista pojista, mutta aika pian huomas ettei ihan lähde.
Tuumattiin Kimmon kanssa, että otetaanpas esiin omat piuhat, ständit ja lavahaut. Käsketään poikia menemään poikkee tieltä ja raapastaan show. Ja mehän raapaistiin. Ensin en oikein meinannut kuulla fohille mitään, kun se oli ns. skutsissa, mutta keksin aika nopeasti nohevan ratkaisun.

Pyydettiin ystävällisesti, voisivatko bändiläiset vähän jeesata ulospäin mentäessä, että ehditään kivasti myös pois lavalta.
No se stage oli tyhjä seitsemässä minutissa! Olis ollu kuudessa, mutta unohdimme yhden mikkiständin lavalle. Muurahaisetkin katteli läheisestä pesästään, että no nyt!
Luukku kiinni ja Ouluun yöksi.

Seuraavana torstaina puksutimme Savonlinnaan, panimoravintolaan. Mahtava miljöö ja huikean hyvää ruokaa. Saisoninsa oli kauheeta kuraa, mutta IPA ihan kelvollista.
No sinne pihallehan pukkas ihan sytenä sakkia ja PA:mme jäi ihan liian matalalle ja alimitoitetuksi, mutta taas meni ihan täydestä. Itse en kuullut tai nähnyt oikein mitään, mutta jengi tuli Savonlinnan oopperan taiteellista johtajaa myöten kiittelemään soundeista.
Yks elämäni hauskimmista hetkistä tuli vastaan, kun keikan alussa joku hanu tuli siihen desibelimittarinsa kanssa kertomaan, että meillä on täällä ollut sitten 85dB:n melurajoitus. Jep jep. No se virkkas sen koneensa tulille ja se näytti 84dB:tä Homma kunnossa. Mikseriteltta oli nimittäin sen verran kaukana lavasta ja vietti vielä alarinteeseen (!!!) niin ei sinne tosiaankaan mitään kuulunut. Mä pojotin keikan ajan lihalaatikon päällä ipad tassussa.

Siitä Imatralle Imatran yöt festareille. Iso lava, isoja bändejä, asiallinen tekniikka ja ihan luokaton roudaus.

Viime viikonloppuna mentiin ensin keskiviikoksi Äänekoskelle Keitelejazziin. No siellähän on kaikki aina ihan valtavan hyvin. Sama crew on tehny sitä telttaa niin kauan, että kaikki on funtsittu kauniiksi. Kamat liikahti erinomaisen asiallisten apukäsien toimesta. PA oli niin nätissä vireessä, kuin tollasessa ylösalaisessa gramofonitorvessa voi olla.
Mietin, että jos sen PA:n ripustais sinne teltan katolle, reiänsuulle, niin että koko teltta olis yhtä torvikaiutinta, niin avot!
Todella idyllikästä ja mukavaa!

Siitä erikoisfestareiden erikoisfestareille Kokkolan ykspihlajaan. Ihan mielettömän idyllinen pihapiiri kahviloineen, jota piti sellainen multitaiteellistyyppinen perheyhteisö. Jengiä pakkautui paikalle kuutisensataa ja kaikki oli ehanasti. Ehdin jopa uimaan, ensimäistä kertaa koko kesänä.
Keikan jälkeen nopea purku ja tekniikka siirtyi Ouluun yöksi.

Ouluun siksi, että seuraava keikka oli Rovaniemellä ja haluttiin vähän helpottaa siirtymää.
Aamulla piipahdin vielä veljeni luona Oulun paitapainossa extemporepohjalta ja tilasin häneltä henkilökunnallemme työpaidat bändilogolla. Meinaan että näillä helteillä paitoja kuluu! No Jonihan asetti meidät jonon kärkeen ja avot! Kyllä nyt kelpaa taas.

Rovaniemen keikasta ei ollut oikein mitään ennakkokäsitystä. Isoja bändejä siellä on, mutta että onko torilla joku rekanperä vai mitähäh? No ei ollut. Oli urheilustadionilla ihan kunnon lava ja puite.
Mutta taas huomas, että ensimmäistä kertaa hommaa ollaan järjestämässä. Apukäsiä oli paljon, mutta pohjalta "Mitä mä täällä teen???" Käskin viedä mikserini etupäähän, niin sitä lähtee kuljettaan neljä(!) hanua. Siinä on rullat alla, sen sai rullattua suoraan fohhiin ja se X32 painaa keiseineen jotain 1.2Kg. Ja mikä hämmentävintä, ne ei onnistunu viemään sitä edes perille. Itse sitä etsiskelin alueelta jotain 10 min. ja roudasin sen paikoilleen. Muutenkin se lavahomma oli sen verran kaoottista että päätin taas että otetaanpas esiin kaikki omaa, monitoreita ja PA:ta lukuunottamatta. Kytketään kaikki valmiiksi, ettei lavahanuille jää muuta tehtävää kuin jatkaa meidän hakuja eteenpäin. Ja silti aloitus myöhästyi 7min. mikä on ihan ennenkuulumatonta.
Noh, hyvä keikki siitäkin kehkeytyi.
Ja hei: Kauppayhtiön terassi on varmaan suomen ihanin paikka!

Seuraava pysähdys oli Kalajoen Merisärkässä. Humppaliiteri to the max! Siellä nimittäin sitä akustiikkaa piisaa. Kehitettiin näppärä roudaus, sivuovesta lattian kautta rampilla, suoraan lavalle.
Virittelin PA:ta noin vuoden. Tilasin paikalle lisää fillejä ja virittelin toisen vuoden.
Ihan jeppis siitä tuli. Ainoastaan yksi liikuttunut täti-ihminen tuli pyytämään lisää vokaaleja, jolloin pyysin häntä siirtymään sieltä takaseinältä keskemmäs. Ja se totteli! Ja se oli tyytyväinen!!!
Keikka oli ihan mieletön! Tero teki ihan käsittämättömän hyvät valot ja bändi oli liekeissä.
Kimmo yritti viiltää kertakäyttöveitsellä ranteitaan, kun lavasoundi oli ihan helvetillinen ja kamat hajoili, mutta kyllä sekin siitä leppyi, kun kerta kaikilla muilla oli kovin mukavan oloista.

Ja olipa muuten siistiä, kun äiti oli ottanut tyttökavereita mukaan ja he tulivat Oulusta varta vasten keikalle. Minun äitini se onkin nimittäin maailman paras äiti!

Tarkkasilmäisimmät vipeltäjät kenties huomasivat, että kylläpä kuvanlaatu parani tuossa Keiteleen kohdalla. Kylläpä! Mutta siitä turisen tuonnempana.

Katiskoja, sekä muita pyydyksiä.

Kesäkausi lähti todenteolla käyntiin vasta nytsiltään, heinäkuun alusta. Pojat ovat viettäneet pari viimekuuta studiossa ja sieltähän on pukkaamassa hittiä vaikka ja kuinka.

Vähän suunniteltiin, että oltais menty Torvisen pajalle tekeen rauhallaan PA treeniä. Semminkin kun mä halusin vähän testailla uusia mikrosfooneja mm. basariin ja pääjohtajan eteen. Mutta siihen saumaan mihin vähän tähtäiltiin, tuli joku nouseva räminäbändi häiritsemään Hämeenlinnaan. Joku Irom Madden tms. se oli. No se tiesi Keijjon Kaijjuttimeen, josta meidän tekniikkamme tulee, sittennii kiireitä, niin päätettiinkin mennä pois jaloista pyörimästä ja mikäs sen parempi aloittaa kesäkeikat, kuin Viitasaaren pihkuri?

Siellä on ihmisen hyvä olla. Keikkapaikkanahan se tietty on vähän haastava, mutta milloinkas haasteet on ketään häirinny?
Kamat kuorkkiin ja menox!

Koska lukuisat lukijani ovat kuitenkin samanlaisia tekniikkarunkkareita kuin itsekin, niin räpätän niistä uusista mikkivalinnoistani nyt hetken. 

Haalaututin kasaan erinäisen arsenaalin laulumikkejä, joita kävin vähän lävitte. Tuossa Tuuren huulilla on käynyt aiemmin mm. Neumannin ksm 105 joka on kaikin puolin ihana mikki, mutta se vuotaa ihan helvetisti. Mä tykkään että laulukanavasta kuuluu lujiten laulu, eikä esim. rummut.

Kevät-talven rundilla vaihdoin naaman eteen luottomikkini, Senkun 935:n. Ja sehän toimi tietty taas ihan valtavan hyvin. Siinä on jotenkin vekkuli soundi. Semmonen täydellinen poppi. keskialue on monien muitten senkkujen tapaan snadisti tavallaan säröllä/resonoi vähän silleen jännästi, joka miellyttää mun korvaani. Tiedättekös, silleen ku nahkealla sormella vetää kevyesti ilmapallon pintaa. Noin, nyt tekin kuulette sen joka kerta :D

Enihow, Tuurella on todella kummalliset ässät. Ne ei sihahda läheskään aina, mutta joissain biiseissä ne sitten puskeekin pintaan huolella. Sit kun ne saa kuriin, niin seuraavassa biisissä se vetääkin eri tatsilla ja ne piikit ovatkin ihan eri paikassa. En oo ikinä moiseen törmännyt. Ja talvella selvis tarkoin että se senkku, joka ei ole perusluonteeltaan edes kireä, ei tuu juttuun noitten ässien kanssa. Tai koin rasittavaksi säätää joka biisiin erikseen ässälimitteriä, sekä yläpään filsua uusiksi.

Muutenkin maailmalta on pukannut uutta mikkiä siihen malliin, että halusin katsella kuulumisia.

Ensin testasin DPA:n Defactoa. Se on tosi hyvä. Erittäin hifi. En edes kokeillut sitä päällikölle, vaan huutelin siihen itse minutin ja panin takaisin salkkuun. Tuommoisen pyydyksen kun panee just jonnekin pihkurin lavalle, rumpukiskan ja perkkastäkin eteen, niin se on moido. Salokosken Emmalle toi varmaan kävis erinomaisesti, muttei näihin hommiin.

Sitten rupesin mölisemään Shuren KSM8:iin, jota on kans hehkuteltu kovasti. Hyvä soundi. Oikein hyvä ja luonnollinen. Proximity efekti oli siitä riivitty hämmentävän tehokkaasti poikkeen ja hetkinen... mihin saundi hävis?!?? Siihen pitää vetää todella läheltä, tai äänentaso tippuu todella radikaalisti. Vau! Vaikuttaa hyvältä mm. vuodon kannalta. Hyvä tietää ja takaisin salkkuun.

Meidän bändissä kun harrastetaan kovasti tuota amatöörimäistä innostusta, niin välillä siihen mikkiin hudellaan vähän kauempaa ja toisinaan ihan ohitte. Nämäkin riemun kiljahdukset olis hyvä välittää. ja toisaalta mä olen sitä koulukuntaa, joka tykkää että proximity on hyvä asia. Kun vedetään hiljaa, naama kiinni grillissä, niin se miehekäs botne kostuttaa kivasti pikkuhousuja.

No mä tilasin taanoin Torviselta salkkuun haitsumikiksi erään mustan hevosen. Vähän Sami ensin kako, että ootko tosissas? No onhan se vähän kallis ja epäkäytännöllisen kokoinen, mutta mulla on outo maku ja se sattuu olemaan mun mielestäni maailman paras haitsumikki.

No enihow, esittelin vähän ujosti pääjohtajalle, että mitäs olisit miteltä, jos kokeiltas tällasta sulle lauluun. Onhan tää aika iso ja... No Tuure oli heti että jumaliste miten komea pyydys! Toivottavasti tää toimii, koska toi on kaunein mikki, mitä hän on nähnyt. No niin minustakin!
Alapäätä joutui leikkaamaan ihan huolella ja kaikki ekvalisoinnit piti funtsia uusiksi, koska tuossa on niin omaperäinen soundi alamidlestä alaspäin, verrattuna mihinkään muuhun. Mutta jumaliste, miten mukava vokaalisoundi! Niinkuin istahtais todella mukavaan laiskanlinnaan. Tää jäi ja pysyy!

Ai mikäkö? No Senkun 441.

 40 vuotta vanha tekniikka pesi siis tässä(kin) tapauksessa modernit hapatukset komeasti. Erinomaisen vähäinen ja miellyttävä vuoto, joka käyttäytyy hämmentävän lineaarisesti koko taajuusalueella.
Ja ne ässät ovat todella paremmin hanskassa tällä, kuin kuunaan. Samiltahan tuli muuten hyvä pointti, jotta "Jaaha, tilataanpas sitten suorilta pari vara-adapteria" Semmonen kun laukeaa, niin tota ei saa kiinni oikein mihinkään.

Kevät-talvella päädyin tunkemaan basariin parikin mikkiä. Toinen oli joku audiksi, muistaakseni D6, jossa on mukavan pehmeä tömps, mutta koska kaipasin popimpiin ralleihin myös himppasen täpsyä, teippasin audiksin Shuren beta91a:n päälle (Joka on muuten yks väärinymmärretyimmistä mikeistä) Kas näitä sekoittelemalla, löytyikin kivasti semmoinen soundikirjo, jolla pärjää.

Noh se teippiviritys basarin pohjalla oli vaan vähän haikea teknisesti, joten tilasin basarin sisään asennettavan mikkikehdon ja löin siihen kiinteästi AT:n kaksikapselisen basarikatiskan. Dynaamisesta elementistä saapi perushumpan ja konkasta sitten sitä pätkätystä, kun meno alkaa koveneen. Viritin tuon niin kauas lyötikalvosta, kuin fyysisesti mahdollista ja suuntasin sen 45astetta sivuun nuijasta, rokin välttämiseksi. Toimii kuin kuppa Töölön ulkopuolella.

VS

Niin ja koskapa mun äksästäni rupesi loppumaan kanavat kesken, kun rumpalilta rupesi tulemaan viimetingassa lisää tomeja ja kakkos-snarea, niin konsultoin tovin kollegoita, varsinkin Paavoa, aiheesta tomimikkien linkkipiuha. No sieltähän löytyi heti hyvää dataa ja linkit y-piuhan rakenteluun. Komponentit mahtuivat vielä liitinten sisään, niin ei tarvinnu mitään boksejakaan alkaa kehittelemään. Nyt mulla menee 2x pikkutomit yhteen ja 2x lattiatomit toiseen kanavaan. Ihan toimiva kompromissi tähän kamaan, semminkin kun tomisoundien ei tarvi jytistä kuin popedalla. Mikkien etäisyyksien kans pitää vaan olla tarkkana, koska tomien välinen tasapaino haetaan sitten niillä.

Edellisessäkin postauksessa mainitsemani NAD Viso HP50 luurit lähtivät vihdoin viimeviikolla kaupasta mukaani. Oon nyt ajan kanssa fiilistellyt ja tositoimissa todennut, että hyvin osui valinta. Soundi on aivan mahtava ja tarkka. Sulkevat ulkomaailman hienosti, mutta soundi on silti lähempänä avoimia kuulokkeita. Ja mikä on mukavaa, niin rakennekin on tukeva.

Miinuspuolella on todettava, että kesähelteellähän nämä ovat todella kuumat, mutta se on hinta, mitä hyvästä sulkevuudesta pitää maksaa.

Eivätkä nämä mene kasaan, eli kovin pieneen tilaan, mutta näitten mukana tuli mainio topattu kuljetuspussukka ja karbiinihaka.

Ja näissä on irroitettava piuha 3.5mm. liittimellä, mikä on erittäin kiva, kun voi rakentaa mikserilleen oman, sopivan piuhan,  joka on aina kiinni tiskissä. Toisaalta luuripäässä on liitin muotoiltu vaan tosi slimmille plugille. Noh leathermanilla sen vuoli viidessä minutissa sopivaksi, eikä siitä edes tullut kovin rumaa jälkeä.

Niin ja tekastiin Kimmosta, tuosta bändin backlineteknikosta, monitoriukkeli. Ei se ennen ollut moisia hommia tehnyt keikan keikkaa, mutta onpahan vaan piru mieheksi hoksottimiltaan ja sillä on korvat päässä. Lisäksi se osaa käyttää sellaista ikiaikaista viisautta hyväkseen, että se kysyy, jos tulee kysyttävää.

Ei mennyt monta keikkaa, kun bändi läpsyttelee sitä nykyään hyvinkin taajaan keikan jälkeen selkään ja kehuu löylyjä.

Pihkurissa meinas vetää vähän ahtaaksi, niin sijoitimme Kimmon ns. lähimonitoritontille.

Tähän yhtälöön kun lisää vielä tuon valoneromme Teron, niin mahtavampaa teknispossea saa hakea!

Mun piti kertoilla tässä myös niistä viimeaikojen keikoista, mutta tämä meni nyt niin tekniseksi että palaan asiaan tuonnenpana.

                                 

Kuulokkeiden hetteikössä

Sarjassamme: Kulutaja testaa, on vuorossa päivitystä vanhaan dataan, sekä pelaamiseen soveltuvat headsetit.


Tiedän, että sarjan jatkoa on odotettu, kuin kuuta. Onhan edellisestä aikaa jo seitsemisen vuotta, jolloin metsästin täydellisiä suljettuja kuulokkeita.

Tuolloin hankkimani Sonyt pitivät vuosikausia pintansa, kunnes toisen puolen elementti rupesi särisemään vienosti suurilla voimakkuuksilla, jo kuuden vuoden raskaan käytön jälkeen. Koskapa en ollut siiihen mennessä kohdannut voittajiansa (Järkevässä hintaluokassa), niin tilasin samanlaiset ja mikä parasta, niiden hinnatkin olivat siihen mennessä tippuneet kosolti.

Tuossa talvella, kävin huvikseni hifiliikkeiden tarjontaa läpi livetoimintaan soveltuvista nykykuulokkeista, painottaen taas järjestyksessä: Tasaista ja luonnollista taajuustoistoa, Ulkomaailman eristävyyttä. Herkkyyttä. Rakenteen kestävyyttä. Sekä roudattavuutta.

Kuuntelin varmaan pitkälti toistakymmentä kuuloketta taas lävitte ja lopulta esiin nousivat kahdet ihan ylivertaiset, jotka olivat keskenään niin pirun lähellä toisiaan, että menipä valinta jo tosi vaikeaksi.
Jokatapauksessa hiuksen hienosti mua miellyttivät eniten kuulokkeet jonka valmistajan en edes tiennyt tekevän kuulokkeita: NAD visio HP50. 
Vaikka soundi on tarkka ja liioittelematon, tulee näillä sama fiilis, kuin kuuntelis huippuunsa viritettyä festari PA:ta. (Suosittelen muuten ottamaan joskus lempilevyt mukaan ja mennä vaikka Ruisrockin päälavalle, aamutuimaan koeponnistamaan esim. D&B:n linearray setti. Siinä on vähän hifin mallia.)  
Ne toiset parhaat, olivat Focal Spirit Pro:t

Pinnan alle jäivät kuplimaan mm. Beyerin Custom one Pro Plussat, joissa oli semmonen porttikikotin, jolla sai säädeltyä niitten avoimmuutta, mutta joka käytännössä kuulosti hyvältä vain yhdessä asennossa. Lisäksi ne on isot.
Yllättävän hyvin pintansa pitivät myös vanhat kunnon Senkun HD-25, sotaratsut.

No se niistä ammattipeleistä. Entäpäs ne vapaa-ajan pelit?


Olen kaivannu Pleikka neloselle FPS:iin sellaista headsettiä, joka olis kohtuuhyvä päässä ja mikä tärkeintä, soundais hyvältä ja tasapainoiselta myös musan kanssa. (en ole ikinä tajunnut sitä, miksi musalle, leffoille ja peleille pitäis olla eri systeemit???) 
Netissä on mielipiteitä kuin peräreikiä, enkä uskonut ketään. Varsinkin kun se keskustelu tuntui olevan sillä tasolla, että mun luurit on parhaimmat ja sun luurit on paskimmat...IDIOOTTIIIIH!!!!

Ja langattomuushan ei ole mulle se juttu, kun luurit saa kiinni PS4 ohjaimeen. 
Onpahan yksi asia vähemmän ladattavana ja vikaan mentävänä.

Ratkaisin homman sillä, että menin Pirkkalan verkkokauppaan, jossa on aivan erinomainen valikoima luureja testattavana. Panin puhelimestani soundchecklistan soimaan ja kuuntelin lävitte toistakymmentä headsettiä. Aika nopeesti selvis, ettei hinta korreloi laadun kanssa millään tavalla. Yhden jos toisenkin valmistajan parin huntin luurit kuulostivat ihan hirveiltä. Ne voitti soundissa Sennheiserin parinkympin  skyperimpulatkin. Oikeastaan vain kolme mallia oli musalla, ns. "kartalla" eli öbaut tasapainoisen kuuloiset. Parhaat olivat reilun parin huntin Sennheiserit, (Mikä ei ollut varsinaisesti yllättävää)

Toisiksi tasapainosin soundi oli yllättäen siellä alimmassa hintaluokassa, nimittäin neljänkympin Creativen Infernot olivat soundiltaan aivan mainiot. Toki basso on vähän kohollaan, yleissoundi pehmeän puoleinen, eikä erottelu ja säröarvot ole sitä korkeinta tasoa, mutta tässä seurassa nämä loistivat komeasti! Näitä käyttää ihan mukiinmenevästi ns. oikeinakin kuulokkeina, semminkin kun mikrofonin saa näppärästi irti tarvittaessa.
Ei ollut vaikea valinta. 

Ihan älytöntä miten luokattoman paskan kuuloisista peliluureista revitään naurettavia hintoja. Eikä noi eri valmistajien mallit ollu edes mitenkään linjassa, että soundi paranis halvimmasta kalliimpaan. Ei toudellakaan. 

USB luureja en tietenkään voinut testata, kun ei semmoista saa puhelimeen kiinni, mutta en jotenkin pidättäis hengitystä niittenkään osalta. Saman oloista teknologiaahan niissä tuntuis olevan. 

Niin ja jos joku elvistelee kalliilla true surround kuulokkeillaan, joissa on monia elementtejä ympäri korvia, niin biach please! Korvakupin etäisyydet on niin pienet, ettei niin ole fyysisesti mahdollista saavuttaa surroundia. Niissä luultavasti generoidaan se surround keinotekoisesti, ihan samalla tavalla, kuin stereoluureihinkin.

Sanalla sanoen: Testaa itse ennen kuin ostat. Ja muista, että vaikka megabassboostturbo-luureissa voikin olo tuntua miehekkäältä hetken, niin se jumalaton botnekorostus luultavasti aiheuttaa sen, ettet kuule kun hiivin selustaasi.