maanantaina, maaliskuuta 13, 2017

Teknisorientoitunutta länkytystä.

Knoppitietoa Youtubesta, maanantain ratoksi: 

Uusi biisi on masteroitu ja sehän pitää saada mahdollisimman nopeasti, kaiken kansan kuultaville. No mikäpä se on näppärin tapa nykyaikana, jolloin teknologia mahdollistaa mielettömiä asioita ihmisen viihtyä? No tottakai videopalvelu, jonka piilotettu agenda on selvästikin tuudittaa ihmiset tyytyväisyyden tilaan kissavideoilla.
Tässähän ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, jos kyse on musiikkivideoiden jaosta. Youtubesta nyt vaan tuli suositumpi, vaikka Vimeo on laadultaan jotain ihan toista. (VHS vs Betamax jälleen kerran)
Mutta se on tosiaan hassua, että jos haluat että ihmiset löytää mahd. hyvin biisisi, niin panet sen soimaan nyt sitten vaikka stillikuvan taustalle (jossa esiintyy tietty kissa).
Mutta kun se Youtube on tarkoitettu nimenomaan videoiden jakoon, niin niitä siellä pääkallopaikalla kiinnostelee äänenlaatu melkolailla vähän. (Tai kyllähän niitä varmaan kiinnostelee, mutta ne priorisoi sitä kuvaa.)

Sen infon perusteella mihin olen päässyt käsiksi, Youtube pakkaa nykyisellään audion 126p AAC, formaattiin. Se on vähän se. Aiemmin se on ollut tuplat korkeampi ja toisinaan se on vaihdellut laadun mukaan niin, että alle 720p videolaadulla se oli tuon, mutta yli sen se oli tuplaten.
Nykyään ymmärtääkseni video ja audio on toisistaan riippumattomia ja niitä käsitellään erikseen ja yhdistetään vasta striimattaessa.
Jostakin lähteestä olin tulkitsevinani, että audion laatu vaihtelisi liittymänopeuden mukaan, mikä olisi ehdottoman järkevä ratkaisu, mutta se oli niin epämääräistä infoa, että siihen ei voi luottaa. Ehkäpä ne koeistaa moista adaptiivista audiostriimausta videoihinsa? Jos joku tietää paremmin, niin kerro toki!!!
Jokatapauksessa, nostaisin esiin semmoisen asian, että kun tuuppaatte videoitanne Youtubeen, tai sen puoleen mihin tahansa striimauspalveluun, joka pakkaa audiota, tehkää se mahdollisimman hyvästä audiosta. Eli vähintään 44.1/16 laatuisesta, häviöttömästä materiaalista.
Meinaan, että jos palveluun lähettää vaikka parhaan laadun omaavan 320kbps mp3/AAC failin, josta on psykoakustisten yms. algoritmien avulla, poistettu jo aika paljon dataa ja tämä vielä pakataan uudelleen, niin lopputulos ei ole kamalan nättiä. Rakastakaa ja vaalikaa musiikkianne.

Ohessa pätkä miksaamani ja masteroimani Mutka orkesterin uudelta levyltä pakkaamattomana:

Ja pakattuna paraslaatuisesta ämppäristä 128p AAC:ksi. En tiedä mitä koodainta youtube käyttää, joten tämä on vain suuntaa antava esimerkki.
Varjokatti
Meillä musiikin taustalla pyörii tämmöinen tyyppi. Lempimusaansa on freejazz ja kokeellinen elektro.

------------------------
Asiasta toiseen. Vanhan sanonnan mukaan, jos haluaa hyvää ja halpaa, niin täytyy ostaa kaksi.
No kaikki on niin kovin suhteellista. Varsinkin joidenkin audiokamojen kanssa. Meinaan että varsinkin hifipuolella hommaan liittyy niin paljon käärmeöljyä ja mielikuvamarkkinointia, ettei uskois jos ei näkisi.
Mä edustan sellaista koulukuntaa, että jos laitteen speksit ovat kunnossa eli se on suunniteltu hyvin, eikä kasausvaiheessa ole ryssitty, niin vahvistimet eivät normaalissa kuormituksessa soundaa erilaisilta. Tai siis oikein suunniteltu vahvistin ei soundaa yhtään miltään. Sinne tuupataan signaalia sisään ja se pukkaa sen toisesta päästä ulos. Mitään lisäämättä tai poistamatta. Vain lujempaa.

studio 2
Joten kun törmäsin netin keskusteluissa useampaakin kertaan JDS labsin nimeen ja jossa hämmästeltiin sitä, miten noin älyttömän kovilla spekseillä varustettuja vehkeitä voidaan myydä noin halvalla, niin kiinnostuin. Semminkin kun mulla oli herännyt tarve paremmalle kuulokevahvistimelle, jonka saisi sijoitettua pöydälle. No heillähän oli moniakin malleja ja koskapa tykkään näprätä, niin ilostuin kovasti heidän DIY kitistään. Vielä kun mulla oli tarvis modailla omaan käyttöön vähän erikoisempaa tsydeemiä, niin päätös oli helppo.
Samalla ihmettelin myös heidän OL DAC:iaan, joka perustuu jonkun NW-audioguy nimellä tunnettuun mystisen elektroniikkagurun hengentuotteeseen, jolla se haastoi itsensä ja samalla muut audiovalmistajat, tekemällä mahdollisimman no nonsense DAC:in. Vain suoristuskyky merkkaa ja kaikkien valintojen täytyy tukea tätä.
No se teki juurikin sen. Ja pani vehkeen lisenssin maailmalle pohjalta: Olkaa hyvät ja hyödyntäkää, kunhan ette muuta yhtään mitään. Ja hävisi sen jälkeen kartalta. Kukaan ei tiedä miehestä mitään.
Kun hinta oli lähellä mitätöntä, niin uteliaisuuttani tilasin yhden semmoisenkin.

Ja voihan mahdoton, että kannatti. Ei mulla ole ollut mitään moitittavaa nykyisessäkään DAC:issani. Aivan erinomainen ja vakaa ammattipeli, mutta eikös vaan tämä parin röökiaskin kokoinen vehje vain soundaa paremmalta. Ero ei ole missään nimessä suuri. Lähinnä tämä piirtää ihan inasen selkeämmän äänikuvan ja on ihan hivenen raikkaampi. Joku puolen desibelin ero alamidlesssä tms. En ole ihan varma mitä tässä tapahtuu, koskapa mulla ei ole mitään speksejä tutkittavana tuosta raskaamman luokan DAC:istani, mutta veikkaisin että tämän OL dac kanavaerotus on vähän parempi, jolloin soundikuvakin on vähän tiukempi.
Sori nyt vaan kamalasti niille joiden illuusio hyvästä soundista vaatii kallista ja raskasta räkkirautaa. Kuukauden kuuntelun perusteella tämä pikkupurkki on nykyään mun äänenvälitin, tietokoneelta kailottimille.

Head-amp kasaus Niin ja entä sitten se tee-se-itse -kuulokevahvistin? Kolvi kärysi pari iltaa ja itseasiassa sopivan kotelon löytämisessä meni eniten aikaa. Lopeensa rakensin sen vanhaan kovalevykelkkaan.
Jos sulla on perustaidot kolvailusta ja oot huolellinen, niin tuo on erinomaisen kivuton laite rakentaa.
Ja toimii ihan todella hyvin. Erittäin tarkka soundi, riittävästi hönkää (jota saa pienellä modauksella lisääkin) ja hävyttömän hiljainen. Kun ensi kerran panin sen tulille, niin olin varma että se on rikki.
Vaikka nostin gainit ilman musaa tappiin, niin ei kuulunut mitään. Siis kuulokevahvistin, joka ei kohise edes täysillä. Mitä on tämä magiikka?!??

Head-amp
Niin ja asensin tähän vielä akutkin. Eli vehje saapi harvinaisen jäiriötöntä virtaa ja toimii vaikka reissussa.

maanantaina, helmikuuta 27, 2017

Palkitsevaa touhua

Taas on mennyt tovi ja karavaani on pysynyt kurssissa!

Kaihon karavaanin kanssa ollaan käyty keikalla mm. Lahdessa ja Sappeella. Ja kukkuroiden välissä  bändi valittiin Iskelmägaalassa vuoden yhtyeeksi. Ja mikä on myös siistiä, niin bändi otti palkintohaastattelussa esiin myös meidät tekniikan ihmiset osana bändiä. Jotenkin töissäviihtyminen on helppoa, kun arvostus on kaikinpuolista. Ja siistiä oli myös se, että pääsin kerrankin miksaamaan myös Paula Koivuniemeä, joka tuli fiittaan yhteen zipaleeseen!
Karavaani Iskelmä
Tampereellehan avattiin tuossa vähän aikaa sitten uusi ravintola/livemesta, nimeltään Olympia.
Mahtava miljöö, ihan ykkösluokan henkilökuntaa, hyvää ruokaa, juomaa ja erinomainen sali, jonka tekniikkaa arvon herra Laasonen pyörittää suvereenisti. Ja d&b:n linjasäteilijällä on aina ilo työstää.
Mä oon jotenkin hassu, kun mun mielestäni sitä ei pitäis tulevaisuudessakaan mennä roikottamaan. Jos se toimii noin hyvin groundstäkkinä, niin miksi se ääni pitäis panna kuulumaan sieltä katonrajasta, kun se bändi kuitenkin on siinä lavatasossa? Tältä pohjalta aattelin myös suunnitella tulevan konserttisalikiertueen äänentoistonkin. Mutta se on jo eri tarina sitten se.
Ainoot mestan miinukset on ehkä hieman kaikuisa sali, joka kyllä asettuu, kun biomassa demppaa ja vähän hankalahko rouduu. Apukädet tosin on sitten kans ihan a-ryhmää.
Niin ja mestan tarjoama artistimajoitus on kerrankin ihan pirun viihtyisä. Ihan hotellitasolla liikutaan.

Karavaani Tre2
Ehdin taannoin jo yhden hyväntekeväisyyshäppeningin miksaamaan mestassa ja silloin jäi varovaisen positiivinen pheelis asiasta.
Nyt menimme paikalle Karavaanin kera ja mm. mikseri oli siirretty keskelle salia ja sehän on ihan parhautta se. Erinomainen keikkahan siitä syntyi! Tupa oli ääriään myöten täynnä ja meininki katossa.
Yleisö
Uusi vuosi on tuonut myös uusia kujeita. Viimevuosi meni vähän varmistellessa ja totuttautuessa bändiin, sekä X32 tiskiin ja menininkiin, pohjalta: "Keep it simple, stupid".
No nyt kun asiat on asettuneet uomiinsa, niin tohtii jo vähän säätää ja ruveta ripottelemaan koristeita kakun päälle.
Kaivoin rakkaan Joemeekin OneQ-laulukanavan esiin ja katsoin, josko se tois jotain extraa jo sinänsä ihan mainioon laulusoundiin. Ja no toihan se! Siinä nyt vaan on niiin transparentti se kompressori, ettei toi digiasia nyt vaan pärjää sille mitenkään. Samoin ekvalisaattorilla saapi säädettyä just sitä lämpöä ja kimalletta ihan jättekivasti. Tiskin omalla säätimellä tarvittavia tiukkoja leikkauksia ja meekillä sitten maalataan leveämmällä pensselillä tarvittavia asioita pintaan.
Ja vaikka tiskin omat efektit ovatkin ihan käyttökelpoisia, niin  niistä vaan puuttuu syvyyttä ja jotakin määrittelemätöntä eloperäisyyttä. Jotenkin noi X32:n kaiut ja delayt on ainakin mulla aina vähän vaikeahko saada istahtamaan saumattomasti miksiin.
Siksipä nostinkin pöydälle vanhan kunnon RE-20 space echo delaypedaalini. Ja johan alkoi tapahtumaan! Sillä saa rakennettua tarpeen mukaan melkoista dubautusta ja elämää suurempaa, mutta kun sen panee taustalle supattamaan ihan hiljalleen, niin se rakentaa lauluun kivaa subliminaalista tekstuuria paremmin kuin mikään mitä on tullut vastaan.
Sitten kun vielä puhalsin pölyt TC:n M-One:stani ja löin räkkiin, niin johan rupesi löytymään lyömäsoittimillekin semmoiset tilat ja torpat, että fiksumpikin menee halpaan.

Karavaani Tre

Niin ja toi Anssi... No huh huh mimmoisia tuikkuja se oli hommannut keikoille. En mä noista mitään tajua, mutta ymmärrän arvostaa aina kun leuka kolahtaa lattiaan. Kova seppä!

tiistaina, helmikuuta 07, 2017

Keikkavuosi käyntiin

Johan tässä on jo yli kuukausi vietettykin tätä vuotta ja jotain on jo ehtinyt tapahtuakin.

Meillä on liveammattilaisten kanssa tapana kokoontua aina tammikuun alusta viettämään pikkujouluja.
Tänä vuonna tämä tapahtui Kotikentillä, Tampereen ytimessä. Paikalle valui kolmisen sataa roudaria ja voi mahdoton sitä selkääntaputusten määrää.
Kommentoinkin tapahtunutta tuoreeltaan naamakirjassa, eikä mulla ole oikeastaan aiheeseen vieläkään sen parempaa sanottavaa:
Rouduu2
"Silloin kun tää ryhmä kokoontuu, niin ei todellakaan tarvita äiti Ammaa kertomaan miten halaillaan. Ei nää pukeutua osaa gaalaillallisille (Vaikka kaikilta salettiin löytyy Boss-level puvut kaapista), mutta jumalation, miten paljon rakkautta, ammattitaitoa ja kokemusta mahtuu yhden, jallunhuuruisen katon alle. Rakastan ammattiani ja ammattikuntaani! Nimim:Ylpeä roudari."

Ja keikoille.

Vuoden eka osui Vantaan ruotsinlaivasimulaattoriin. Tulisuudelma tietenkin oli paikkana ja mikäs siinä. Kohtuu iisi rouduu, hyvät apukädet, mukava henkilökunta ja se alakerran amarillo omaa erinomaisen kokin ja superia tarjoiluhenksua. Lisäksi se lavan keskellä tepottava pylväs on ollu superdieetillä ja on nyt puolet pienempi. Kemu on asennellu sinne kaukokaapeleita ja Lakun PA:ta kiinteästi ja se onkin melkein erinomainen. Se on vain speksattu (tilaajan puolesta) vähän alimittaiseksi ja suunnattu siihen tanssilattialle, joten meidänkin loppuunmyydyllä keikalla, se soundi tuli sitten siihen lattialle vähän liian kovaa ja mikserille silleen aavistuksen liian hiljaa. Hyvällä soundilla toki.
Olen anatanut itselleni ymmärtää, että asiaan olisi mahdollisesti tulossa korjausta, kun siitä on tarpeeksi monet antaneet päättävälle taholle palautetta. 
Niin ja valohanut: Ottakaa CAT/DMX käännöt mukaan. Joku oli käännöt kääntäneet, kun asioita yritettiin etsiskellä tuvasta.
Keikka oli niinkuin aina tuossa musiikkijuottolassa: Jengi on ihan seipäässä ja kauheesti pitäis porista kaikkien kanssa. Se bändi kun vaan pauhaa niin kovin siellä lavalla, niin pitää sitten huutaa. Eli miksaaja kyllä tietää, että markku petti ja mirkku töistä on kusipää, mutta sitten taas biisien sanoistakin olis kiva kuulla jotain, noin niinkuin ihan vaan työn puolesta.
Tulisuudelma

Seuraavalla viikolla piti olla maailman iisein keikka yksissä yksityisbileissä. Mies ja kitara. Varakas tilaaja ja hyvä liksa. Muuten ehanaa, mutta mulla oli vielä ehanampaa menoa. Oksu tuumi menevänsä naimisiin Raisan kanssa ja mulle kolahti kunnia toimia bestmäninään. Iisi ukkeli, kun hän nimenomaan EI halunnut mitään polttareita. On ne ihanat yhdessä!
Vuorelat

Seuraavana aamuna oli vähän rapeutta ilmassa, kun piti hyökkiä Helsingin messukeskukseen toisille yksäreille. Nyt oli ihan bändikeikka kyseessä. Siellä oli varsin pätevää ryhmää vastassa ja lakulla pääsi taas vetelemään, niin mikäs siinä. Jengi oli vaan tullu enemmänkin ilmaisen brenkun perässä, niin ei se bändi niitä oikein kiinnostanut. Ei se tosin bändin menoa haitannut. Hyvä keikkasuorite.

Mun keinopääni oli suoriutunut toiseen prototyyppivaiheeseen ja hittolainen, sehän ylitti odotukset!
Kummallinen akustiikka, miksaamo lavan sivussa, jengi mölyää, mutta äänitys kuulostaa yllättävän tasapainoiselta. Helvetin rumahan tuo vielä toistaiseksi on, mutta se kuuluu vähän tähän tekemisen meininkiin. Ääniesimerkkiä olkaapa hyvät.
Keinopää

Tässä vaiheessa pitää muuten hehkuttaa ja surkutella yhtä aikaa. Meidän iki-ihana ja superlahjakas valomiehemme, Tero "yleistieto" Laine päätti hypätä karavaanin kyydistä ja keskittyä firmaansa. Sille tarjottiin erään kansainvälisen häppeningin toimesta niin päräyttäviä hommeleita, että vain idiootti olisi kieltäytynyt. Tero ei ole idiootti, joten loppuvuosi menikin siinä ihmetellessä, että mistäs helvetistä me löydetään heti alkuvuodesta yhtä pätevä valovisionääri, joka pystyy myös omistautumaan bändille, ihan niinkuin kunnolla. 
Noh, tuossa loppuvuodesta kävin heittämässä Elastisessa yhden tuurauskeikan ja siellähän oli tietenkin Mattilan Anssi häikäisemässä ja kun satuin kysymään että mitä kuuluu, niin selvisi että Ela pitää ensivuoden melkolailla breikkiä bändinsä kanssa ja keskittyy enemmänkin profetointiin. 
Eli pitäis keksiä töitä. 
Kättelin miestä samoin tein ja aloitin välittömästi vahvan lobbaamisen bändin suuntaan.
Niettä lälläslää: Terolla on ihan mahtava duuniboogie meneillään ja me saatiin lennosta tilalleen remmiin ihan parhaustyyppi! Ykkösvalintani.
Anssi2
Viimeviikolla oli harvinaisen iisi keikka. Mestana Helsingin Casino ja tilaisuuden luonne Radio suomipopin kuuntelijakilpailu. Tupa täynnä ja vetoaika jo seitsemältä. Loistava henksu taas vastassa.
Bändi veti timanttisen keikan ja yöksi kotiin. Lisää näitä!
Casino

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2017

Terveisiä paskamyrskyn silmästä

Voitteko uskoa, että edellinen postaus meni monille tunteisiin?

Vihjasin noin viikkoa ennen piuhatestiäni tuolla somessa sijaitsevassa hifiryhmässä, että olen tekemässä lähitulevaisuudessa ko. testiä ja kyselin hyviä linkkejä koejärjestelyiden tekemiseen ja aiempiin kokeisiin. Kovasti tuli silloin kommenttia niin puolesta kuin vastaankin ja tuloksia odoteltiin penkinreunalla istuen. Mikä jännintä, niin sekä objektiivisten että subjektiivistenkin hifistelijöiden keskuudessa ei oikein uskottu saatavan tuloksia. Objektikot tietty eivät uskoneet ylipäätään piuhojen vaikutuksiin ja eroihin, mutta monet subjektikot taas eivät uskoneet että on ylipäätään mahdollista tehdä tarpeeksi objektiivisia koejärjestelyjä.

Testin vastaanotto ei varsinaisesti yllättänyt... kokonaan. Ketjuun tuli parissa päivässä satoja vastineita ja kosolti positiivista palautetta. Aika monet osasivat käydä asiasta ihan järkevää keskusteluakin. Mutta voe mahoton miten tämmöinen asia voi mennä osalla ihmisistä tunteisiin! Herranen aika me puhutaan nyt kaiuttimien välijohdoista, eikä koulutusleikkauksista tai ydinvoimasta.

Eräskin aikuinen ihminen haukkui minut ammattitaidottomaksi pelleksi, puukorvaksi ja systeemini yksinuottiseksi lo-fi systeemiksi. No tämä Tamperelainen herrasmieshän osottautui ns. ylemmän hifin maahantuojaksi ja jälleenmyyjäksi.
Kiitin palautteesta ja jo kolmannella kerralla, kun pyysin häntä itseään järjestämään objektiivisen sokkokuuntelun vaikka Hallituskadun tiloissaan, jossa varmasti on tarpeeksi pätevät äänentoistimet, hän lupautui sellaisen tulevaisuudessa ilman muuta järjestämään. Odottelen kiinnostuneena kutsua.
En tosin pidätä hengitystäni moisen toteutumisen kanssa.

Aika paljon tuli vastaan väitettä, että näissä hommissa puhutaan niin hienovaraisista asioista, ettei mikään mittalaite ole niin tarkka kuin ihmiskorva, joten erojen mittaaminen on mahdotonta.
Sorppa nyt vaan, mutta jos yhtään on viitsinyt perehtyä ihmisen anatomiaan ja psykofysiikkaan, niin faktat puhuvat ihan toista. Ihmisen kuulo on erinomaisen rajoittunut kapine ja aivo yrittää huijata, minkä ehtii. Siksi myös ihmisen kuulemisen mekanismeja on hyvin hankala mitata. Semminkin kun ne aivot yrittävät huijata sitä tutkijaa, siinä missä tutkittavaakin. On lähes mahdotonta suhtautua asioihin täysin neutraalisti. Jos sulla on pienikin aavistuksen hitunen, että seuraava ääninäyte poikkeaa edellisestä, niin melko varmasti kyllä kuulet eron, oli niitä tai ei. Ja jos siihen vielä lisätään pienikin visuaalinen ärsyke, niin todennäköisyys kasvaa hurjasti. Tätä asiaa on tutkittu todella paljon. tulokset ovat kiistattomat. Netti laulamaan!

Itse joudun masterointityössäni käyttämään yllättävän paljon bypass nappulaa, erinäisten hienovaraisten prosessorien kanssa. Esim. joku snadi nauhasaturaatio-asia voi ens alkuun kuulostaa  huomattavalta, mutta silmät kiinni random naputtaminen pois/päältä -nappulaa, vasta kertoo varmasti, että tekeekö se kuitenkaan mitään eroa. Ja ne kuultavat erotkin voivat olla... noh eroja. Vasta tuolla metodilla voi varmasti sanoa, että onko se ero positiivinen, vai negatiivinen. Jos sä olet rakentanut jotain tiettyä prosessointiketjua pieteetillä sen puolituntia, niin senhän on oltava parempi kuin aloittaessa? Summa summarum: Tarkkana saapi olla.

Tuli myös hyviä kysymyksiä esim. siitä, että mitä ihmeen järkeä on kuunnella itse laitteistoa ja "niitä mikrodynaamisia vaihteluja" (mitä ikinä se tarkoittaakaan?), saatika kaikujen häntiä?
Eikö pitäisi vain keskittyä itse musiikkiin?
Nimenomaan! Jos Laitteiston komponentit ovat ehjiä, eikä esim. vahvistin ole ihan päin helvettiä suunniteltu*  ja muuta sitä kaiuttimien soundia ja kaiuttimien sijoitteluun on käytetty hieman harkintaa, niin mikään ei ole hienompaa, kuin kuunnella hyvää musiikkia! Itseasiassa hyvä biisi, hyvin tuotettuna toimii vaikka tuvan nurkassa seisovasta monoradiosta.

*(20 hz to 20 Khz +/- 0.1 dB, ‹0.01% säröä, ‹100db-s/n, korkea impedanssi sisään ja pieni ulos ja vähän liikaa tehoa)

Mutta mä olen masteroija ja miksaaja. Mun systeemini täytyy olla resoluutioltaan ihan eri leveleillä loppukuluttajan kanssa. Kun mä hion toisten pieteetillä ja rakkaudella tekemiä biisejä, niin mun on luotettava siihen, että ne tekemäni muutokset ovat oikeita; Että se kumina jota rauhoitan akustisesta kitarasta, johtuu juurikin siitä, eikä mun systeemistäni tai akustiikastani.
Ja mun täytyy kuulla, miten se pieninkin dynamiikan muokkaus vaikuttaa mm. niihin kaikujen häntiin.
Ja sen pitää mennä viivasuorana sinne kuulokynnykselle asti, jotta mä kuulen, kun akustisella nauhoitteella joku vetää toisaalla ulko-oven kiinni ja saa aikaan kunnon humahduksen, siellä 19Hz:ssä.

Sen vuoksi mä testasin niitä piuhoja. Saavuttaakseni varmuuden. En ilkeilläkseni kenellekään, tai vahvistaakseni kenenkään ennakko-odotuksia.

Kesthousepanorama Valmis SMLR
Siitäpä päästäänkin tähän nextin levelin hifistelyyn. Asia nimittäin koskee akustiikkaa ja sitä miten laitteiston sijoittelu on ensiarvoisen tärkeää.
Mun kuunteluni taajuusvaste on jo pitkään mahtunut 20-20000Hz:n sisään + - 2dB:n (1/12-oct-smoothing) sisällä, mikä on aivan erinomainen tulos. Tähän olen päässyt juurikin sijoituksen millimetripelillä, akustoinnilla ja loppuviimeistelyssä jeesaavalla huonekorjauksella. No mulla on huoneessa häirinnyt vielä oikealle sivustalle jäävä pieni ja kapea resonanssi alabassossa.
Se ei ole suuri, eikä edes kovin pitkä, mutta mua se ärsyttää. Joten hommasin lainaan varsin pätevän kaiutinprosessorin ja kokeilin amphioneiden ja subin väliin erilaisia jakotaajuksia, suodinjyrkkyyksiä, sekä suodintyyppejä. (Jumalauta mikä savotta! Kaikki vaikuttaa kaikkeen, varsinkin vaihevasteisiin)
Sitten lisäsin yhtälöön vielä toisen 7070a subin ja yritin jakaa bassoenergiaa mahdollisimman tasaisesti, kuuntelupisteen ympärille. Rakensin ihan pellepelottomana siitä kakkos-subista jopa aktiivisen helmholz- tyyppisen resonaattorinkin, mikä vieläpä toimikin, mutta meni ehkä hivenen monimutkaiseksi. Sanotaanko, että paljastuvat asiat olivat mielenkiintoisia.
Parin päivän jälkeen palasin aiheen pariin ja päädyin vähän yllättäen sellaiseen ratkaisuun, että se Genelecin subi tekee sen jakosuodon kuitenkin mitä parhaiten, kun koko subin kaataa kyljelleen ja kääntää sitä 90 astetta. Lisäksi koko pömpeliä piti siirtää 30cm taaksepäin. Näin refleksiputki osoittaa sivulle, eikä lattiaan, kohti kuuntelijaa. Taajuusbalanssi oikeni entisestään. Siitä toisesta subista luovuin kokonaan.

Lisäksi mä olen tehny kokeita keinopääsysteemeillä. Ultimaattinen kompromissi HRTF:in ja kaiutinkuuntelun välillä saavuttaa muotoaan. Tää on eka kokeilu rakentelemallani tsydeemillä, jonka pohjalta hommaa viedään eteenpäin. Kuulokkeet päähän ja kuunnelkaapa tästänäin.

Ja linkki erinomaiseen artikkeliin siitä, miksi me kuulemme mitä kuulemme.
Ja toinenkin.

maanantaina, tammikuuta 09, 2017

Piuhoja poikineen

Jos mua pyydettäis Arto Nybergin haastatteluun ja kysyttäis mottoa, niin se olis varmaan: 
"Lähinnä kaikki kiinnostelee".

Tälläkertaa rupesi kiinnostelemaan se, että maailmalla ihan tolkun ihmiset ovat tulleet ulos kaapeistaan ja kertoneet kuulevansa ihan huomattavia eroja kaiutinkaapeleissa.
Sitten taas toisaalta toiset tolokun ihmiset ovat sitämieltä, että Nokian sähköjohto on vähintään tarpeeksi hyvä. Tai ainakin viimeistään Cordialin balansoitu datakaapeli. Eli kunhan johdinpaksuus/pituus ja materiaalin puhtaus on öbaut kondiksessa, niin loppu on turhaa.
Ehkä häiriösuojaukseenkin voi varuilta panostaa.
Minähän pidän itseäni aika rationaalisesti ajattelevana, tai ainakin semmoiseen pyrkivänä ihmisenä ja viimeistään silloin, jos konsensus tuntuu rakoilevan, niin ei auta muu kuin todeta asiaintila itse.

Ensialkuun vietin parikin iltaa lukeakseni dataa, mielipiteitä ja teoriaa asian takana. Että miksi pitäis olla eroja ja mimmoisia ja mistä ne johtuvat. Täytyy sanoa, etten tullut hullua hurskaammaksi. Varsinkin mittaustuloksia aiheesta tuntui olevan erinomaisen vaikea löytää mistään. Varsinkaan semmoisia joissa olisi myös selvitetty että mitä hommassa oikein tapahtuu, miksi, tai ylipäätään että mitä mitataan?!! Ei vaikuttanut oikein lupaavalta, mutta eteenpäin!

Seuraavaksi kaivoin netistä aiempia sokkotestituloksia, eikä nekään vakuttaneet. Toisaalta törmäsin myös aika vahvaan ja perusteltuun kritiikkiin sokkotestijärjestelyistä ja arvosteluperusteista. Eli piti ryhtyä tutkimaan testijärjestelyjä, tilastotieteitä ja varsinkin psykologiaa moisten koejärjestelyjen osalta. Tässä vaiheessa mm. Mikael Nederstömin pro gradu, osoittautui mainioksi materiaaliksi.

Ja eikun yhteyttä paikkoihin, joista kasa piuhoja lainaan. Tuohon kasaan päätyi pikkuauton arvon verran kaapeleita mm. Graditechiltä, Nördostilta, sekä Kimbercablelta. Lisäksi siinä oli omia piuhoja vertailuna, kuten amphionin omat hopeapune-asiat, sekä ns. lamppujohdot. Tai ne mitään niinsanottuja ole. Lamppujohdot.
Piuhaläjä

Kolmen päivän aikana yritin kuunnella eroja, niin kaiutinkaapeleilla, virtajohdoilla, kuin välikaapeleillakin. Kolmella eri vahvistimella ja kolmilla kaiuttimilla. Ehkä siellä jotain luurasi... ehkä? Vaimostakin graditechit kuulostivat ehkä vähän... sähäkämmiltä. Ainakin ne näyttivät silmäänsä todella hyviltä. (Voitteko käsittää, miten ihana vaimo mulla on!!!)

Sitten vihdoin kutsuin kaverin kylään, joka on umpianalyyttinen ukkeli, mutta jonka mieli on harvinaisen avoin. Ja jonka kotona meinaa aina mennä kahvi väärään kurkkuun, kun astuu hänen kuuntelutilaansa, jossa on melko hulppeaa äänentoistinta niin, että varmasti riittääpi.
Teimme siinä ruokaa ja sovimme sokkokuuntelujärjestelyjen yksityiskohdista, jotka menivät jotensakin niin, että toinen vaihtaa piuhoja ja kuuntelija saapi kuunnella musaa siinä sittenniin, ihan miten itsestä tuntuu. Volumeen ei saa vaan koskea. Sitten pyynnöstä aina vaihtuu. Tulokset sitten kirjataan listalle, jossa arvotetaan viivastolle kolmea muuttujaa: Dynaminen toisto/iskuerottelu - Stereokuva. Syvyys/leveys/tarkkuus. Sekä yleinen "hyvyys" Ja itselle saipi tehdä hyvin vapaamuotoisesti merkintöjä ja muistiinpanoja.
Kaiuttimena jo vähän vanhemmat, mutta vieläkin aivan erinomaisen tarkat ja tasapainoiset amphion athenet ja vahvistimena NAD:in hyväksi havaittu, harvinaisen neutraali ja kyvykäs trankkupeli.

Kaveri siellä sermin takana sitten vaihteli (tai oli vaihtamatta) piuhoja täysin mielivaltaisesti, joita oli tässävaiheessa kolme hyvin erilaista kaapelia: Perus kuparipune, solid kupari ja hopeapäällystetty. Vaihtoihin meni aina aikaa noin 15-20sek. Ja tätä toistettiin kaikkiaan yhdeksän kertaa.
Siinä oli muuten tekemistä. Yritäppä itse pinnistää kuulosi äärimmilleen puolen tunnin ajan. Parin tunnin livemiksaukset tai levymasteroinnit on ihan lastenleikkiä tuohon verrattuna.

Ensin minä vaihdoin ja kaveri kuunteli. Kova pokka oli miehellä, kun vaihdettiin. En saanut mitään irti ukkelista. Kun mun vuoroni tuli, niin hämmästys oli melkoinen. Pystyin lähes varmasti tunnistamaan yhden, näitten kolmen joukosta; Tarkempi stereokuva ja selkeästi raikkaampi yleis-soundi. Kahden muiden välillä oli suuria vaikeuksia, mutta jotain eroa niissäkin oli.
JAsse 4
Ja sitten sain tulokset eteeni. Hämmästykseni senkuin kasvoi, nimittäin tulokset olivat täysin randomia. Ei siis yhtään mitään korrelaatiota kuulemani ja todellisuuden välillä. Ja sama juttu kaverin papereitten kanssa.

Tässä vaiheessa piti ottaa lasillinen ylämaan kultaa, poltella tupakkia ja hämmästellä asiaa. etteikö nyt edes jotain ihan oikeata eroa kuultaisi?
Järeämmät keinot käyttöön ja setin ääripäät esille: Nördostin tonnin kaapelit eroavat niin hintansa, kuin toteutuksensa puolesta melko tavalla rautakaupan lamppujohdosta 5€/m. Päätettiin sokotella niitä ensin kuusi kertaa ja jos näyttää yhtään miltään, niin jatketaan, että saadaan jonkinlaista tilastollista koherenssia. No emme jatkaneet.
Jahas. No mitä jos tuo vahvistin on vain niin hyvin suunniteltu, että se ei tuo niitä eroja esille?
Hain keittiösetistä 6W putkivahvaimen ja taas vaihtelemaan piuhoja. Juu ei mitään eroa.
Vahvistin kyllä kuulosti hyvinkin erilaiselta trankkupeliin nähden, mutta piuhat jatkoivat näkymättömyyttään. Kuunneltiin vielä tonnin virtajohtoakin. Monesta lähteestä sain kuulla, että sillä pitäisi olla melkeinpä isompi merkitys. No ei muuten ollut. Koitettiin vielä töpseliäkin käännellä, ja... no arvannette jo.

Jahas, oisko aika panna dataa tiskiin? 

Kun en löytänyt mitään tolkullista netistä, niin piti tehtailla itse.
Ensin kuva tonnin virtajohdosta vs. bulkkijohtoon. Vahvistimena amphionin amp100 digivahvain, kytkettynä amphionin One18 kaappeihin ja mittamikki 15cm päähän elementtien väliin. Mittasin saman pyyhkäisyn viisi kertaa peräkkäin, mittavirheitten varalta. Älkää kiinnittäkö huomiota itse vasteeseen vaan eroihin. Resoluutio on 1/48 oktaavi. Mittaus lähtee 500Hz ylöspäin ja huom. Desibelitaulukko! Parhaimmillaan eroa on jopa puoli desibeliä, mutta aivan todella kapealla q arvolla.
Alempana on impulssivaste, joka kertoo mielestäni kaiken oleellisen ääneksestä ja varsinkin sen transienttivasteesta joka on täysin identtinen.
Taajuusvasteissa oli siis eroa. Hyvin minimaalista eroa, mutta eroa kuitenkin, joten toistin kokeen myöhemmin uudelleen samankaltaisin tuloksin.
Voima2 vs bulkki 2

Entäs sitten ne kaiutinkaapelit? Sama setti kuin edellisessä. Tein tämän ensin kattavammin: Mukana oli myös lamppujohto ja Graditechin kuparipunos, mutta softa kaatui ennen kuin sain kuvankaappauksen. Mutta luottakaa sanaani: Erot olivat linjassa nyt nähtyyn. Rajasin kuvan sille alueelle, missä tapahtui eniten. Vaihdoin oktaavitasoituksen 12/oktaavi, että kuva olis helpommin tulkittavissa/selkeämpi. Suurimmat erot pysyvät Desibelin kolmen kymmenyksen sisällä ja impulssivaste on jälleen kerran hyvin lähellä identtistä.

Näyttökuva 2017-1-5 kello 22.28.30

Eli jos kaksi hyvin erilaisella rakenteella tehtyä piuhaa, amphionin mukana tullutta punottua kuparia hopeadiudilla 140€ pari ja Graditechin solid copperia 4000€ vertaa, niin kuulon herkimmällä alueella, jossa on edes teoreettiset mahdollisuudet kuulla äärimmäisen pieniä eroja, ne erot ovat Desibelin kymmenyksen kokoisia.
Jos olisin siirtänyt mikkiä sentinkin, olisin saanut huomattavasti radikaalimpia eroja aikaiseksi. Entäpä sitten ihminen, joka kuuntelee ko. musiikkia parin metrin päästä? Sano sinä.
Niin ja se stereokuvan ilmavuus ja tarkkuus. Se pitäis näkyä erona siinä impulssivasteessa.
Korjatkaa kaikin mokomin, jos olen väärässä!


Kyllä ihmismieli on hämmentävä kapine. Minä ihan oikeasti kuulin ne erot!
Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että mä sain esille sen yhden piuhan kolmen joukosta, noin 75% varmuudella. No en saanut. Olisin kaiken tämän vaivan jälkeen toivonut saavani, mutta kun en.

Pohjalla on ihan sama vaikutin, kuin että vääntää miksatessaan ihan tohkeissaan ekvalisaattoria ja hyvä tulee, vain huomatakseen ettei koko kapine ollut edes päällä.
Tai kun artisti pyytää lisää "räyhää" monitoriinsa. Sitä nyökyttelee ja on vääntävinään jotain nappulaa, kunnes artisti suo hymyn ja näyttää peukkua. (Kerran pyydettiin "vähän vihreempää hei")

Minä vihaan pseudolääketiedettä, kuten homeopatiaa ja enkelihoitoja! Niillä aiheutetaan pitemmän päälle lisää kärsimystä jo valmiiksi sairaille ihmisille. Oli se sitten psyykkistä tai fyysistä. Rahallista se ainakin on.
Rokotevastaiset idiootit saavat minut toisinaan raivon partaalle! Ne aiheuttavat kärsimystä yhteiskunnallisissa mittakaavoissa. Ja siinä kärsijöinä ovat vielä toiset!

Uskonnot... Ei edes aleta niistä.

Hifismi ja highend toisaalta taas on kiehtovaa. Siellä tehdään oikeasti uraaurtavia keksintöjä ja kirjaimellisesti ajatellaan laatikon ulkopuolelta. Ja sitten taas toisaalta asetellaan jotain monipuu-seospalikoita vahvistimien päälle.
Mutta nekään ei ole yleensä keneltäkään ihan kamalan tarpeettomasti pois. Yleensä viiden tonnin piuhoja ei kukaan ostele viimeisillä ruokarahoillaan. Eihän?


torstaina, joulukuuta 29, 2016

Äänenlaatua tökkimässä

Hehei, kaikki hifi-immeiset!

Kuulun internetissä sellaiseen sadomasokismin rajalla tasapainoilevaan ryhmään, joka on keskittynyt hifiin ja sen harrastamiseen. Siellä on kuulkaas ihmisiä moneen junaan. Osa ihan oikeasti kuulee eroja demagnetisoiduissa CD-levyissä ja pitävät piuhojen sisäänajolaitteita harvinaisen valideina kapistuksina,
Mutta on siellä paljon ns. tolokun ihmisiäkin, joiden kanssa voi puhua niin auditiivisesta psykologiasta, akustoinnista, kuin levysoittimien äänirasioistakin. (Ja siitä, että ne kaiuttimet kannattais ottaa sieltä huoneen nurkista pois!)
Kuulun myös pariin kielioppiryhmään (Vaikkei aina uskoisi) ja nämä sotivat toisiaan vastaan vahvasti.
Olen löytänyt erittäin vahvan korrelaation sen suhteen, että mitä isommista subbareista puhutaan, sen vähemmän yhdyssanat, kielioppi ja välimerkit merkitsevät. Basso ja pilkut eivät selvästikään mahdu samaan lauseeseen.


Tuossa aiemmin palstalla oli erinomaisen polveileva topiikki eri suoratoistopalvelujen äänellisistä eroista ja keinoista, joilla niistä saisi parhaat puolet esiin. (Esim. Spotifyssä, paras laatu käyttöön, volumetasoitukset ja crosfadet, sekä ekvalisoinnit poikkeen.) Erinomaisen asiallisen keskustelun ohella, se tietysti sisälsi someuskottavaa räyhäntää, pohjalta: ”Spottari on perseest... ämppärit on saatanast Tidal o vitu hyvä...muttei ni hyvä ku 198Khz 32 bittine liuku luku ditheröinti striimi monsterin usbi kaape-leilla ja Pono on ainoo oik…” Hetkinen Ponoa ei taidettu edes käsitellä sitten viimenäkemän! Enihow, päätin huutelun sijasta panna tiskiin kiistatonta faktaa ja antaa itsekunkin todeta ihan rauhassa, valitsemillaan laitteistoillaan, yksin tai seurassa, selvinpäin, tai juomapelinä, että kuuleeko niitä eroja. Ja jos kuulee, niin mitä eroja sitä kuulee. 

Suosittelen kuuntelemaan ihan niin, että arvottaa failit paremmuusjärjestykseen.Jos oikein rohkealta tuntuu, niin voi yrittää bongata oikean formaatinkin! 
Panen joskus viikon perästä joutessani oikeat vastaukset kommenttikenttään.
Ja voinpa panna lisämateriaalitkin jakoon, jossa vertaillaan pakattujen ja alkuperäisen failin erotusta. Se se onkin kuulkaas jännää se!
Linkin takana on lataustiedosto (zip), jonka lataamalla pääsee tiedostoihin käsiksi. Sieltä löytyy myös homman kuvaus, joka menee näin:
Ohessa on kuusi kappaletta, vajaan kolmen minutin ääniesimerkkiä nousevalta nuorisolaisorkesterilta, nimeltään Toto. Kappaleen nimi on  I Will Remember ja albuminsa Tambu.
Biisi ei ole tässä kokonaisuudessaan, koska tarkoitus ei ole jakaa piraattimusaa, vaan käyttää oheista hyväksi havaittua hifistelybiisiä todentamaan jotakin.

Ääniesimerkit A-F ovat satunnaisessa järjestyksessä sisältäen seuravia versioita ko. kappaleesta:
320-MP3, Apple Lossless, Spotify-(High Quality), Tidal-(Hifi), 320-AAC, sekä tietenkin alkuperäinen 44.1/16bit-wav

Kaikki näytteet on konvertoitu 44.1/16 WAV tiedostoiksi.

Kaikki käytetyt konversiot on tehty ammattimaisen masteroijan toimesta. Ja tasoerot on matsattu desibelin murto-osan tarkkuudella. Myös dynamiikan on näytteissä todennettu olevan desibelin murto-osien tarkkuudella erittäin lähellä toisiaan (LUFS)


Pitäkääpä hauskaa. Toivottavasti saatte tästä jotain irti, muodossa tai toisessa!

Näyttökuva 2016-12-29 kello 23.49.24


Asiasta toiseen, tai no hifin parissa pysytään tukevasti: Kävin tuossa katselemassa lähikauppiaallani, että mitä uutta kuuluu kuulokerintamalla. Korviini nimittäin kantautui huhu, että uudet Audezen luurit olisivat vähän niinkuin älyttömän hyvät. No sietää ollakin, kun niillä on hintaakin sen neljä tonnia. No kauppiaalla ei ollutkaan niitä hyllyssä, mutta pari mallinumeroa vanhemmat LCD-2:t löytyivät. Kuulostelin niitä puolisen tuntia ihan rauhallaan ja olihan ne nyt ihan helvetin hyvän kuuloiset ja tasapainoiset toistimet. Hintaa tiedustellessani, ruopesi mietityttämään: 1300€. Noi mun suljetut Nad viso HP-50 luurini nimittäin vetivät vertoja. Audezet olivat kyllä paremmat, en sitä väitä. Mutta että olivatko ne 1300€:n edestä paremmat? Semminkin kun mun hyvin palvelleet Gradon avonaiset referenssiluurini, saivat uuden elämän, kun törmäsin erinomaiseen kuuloke-Eq softaan, joka oikeasti toimii, on helppokäyttöinen ja vieläpä halpa. Kandee tsekata TB morphit.

15780946_1569313049756965_5521523159916160020_n
Samalla kun siellä olin, niin pyysin ottaa tyypit kuunteluhuoneessa seisoneesta Magnepan parista. Pienet ja sirot paneelikaiuttimet ja herranen aika, mikä äänikuva! Kaiuttimet hävisivät johonkin ja jättivät vain bändin siihen eteen kolaamaan. Jos pitäis valita, millä kuuntelisin akustista jazzia kotisohvallani, niin valinta olis erinomaisen helppo. Sitten taas toisaalta, noissa oli mun makuuni vähän liian kireä yläkeskiäänialue eivätkä ne kestäneet äänenpainetta sitten yhtään ja tykkään kuunnella tuota musiikkia aika monipuolisesti. 
Mutta juu, taikuutta lähenteli noitten ilmavuus.

Valittelin tehonkeston puutetta ja sitä käkättävää kekkaria ja myyjä intoutui esittelemään Ruotsalaisia Marten Milesejä. Accutonin keraamisilla elementeillä varusteltuja kailottimia. Kas kun moinen on ihan pirun jäykkä, mutta kevyt elementtimateriaali, (toisaalta myös ihan helvetin kallis toteuttaa), niin pitäis liikahtaa se äänikin pirun tarkasti ja nopeasti. Ja liikahtihan se. Äänikuva ja ilmavuus oli samaa tasoa Magnepanien kanssa, eikä tehonkestossakaan ollut valittamista, mutta taas se yläkeskiääni käkätti. Joku jakotaajuushommeli tms. Lisäksi soundi ei oikein pysynyt kasassa, kun lähti vähänkään päätään siirtelemään, mikä kieli vaiheongelmista. Luulis että kymppitonnin kailotin alkais oleen jo lähempänä täydellistä, mutta sori vaan taas; Ei löytynyt vieläkään amphionien kaatajaa. Ei sillä että etsisinkään, mutta kivahan se on välillä potkia renkaita.

tiistaina, joulukuuta 13, 2016

Vuodenrippeitä

Se on niinkuin lusittu tämän vuoden keikat, paria hassua lukuunottamatta, joten lienee aika päivittää loppuvuoden kuulumisia ajan tasalle.

Viimekuun puolessa välissä oli pitkästä aikaa niin herkullinen tilanne, että mun piti kaivaa bassoni ja analogisynahkoni naftaliinista ja käydä vähän soittohommissa. Kyseessä oli se isäni muistokonserttisarjan päätöskonsertti, josta on ollut taannoin puhetta täälläkin.
Hitto että oli mahtavaa päästä taas huipputyyppien kanssa lavalle. Osa soittajista oli mulle ennestään ihan uusia tuttavuuksia, mutta mikäpä sen nopeampi tapa tutustua, kuin mennä kylmiltään yleisön eteen ja ruveta kolaamaan?

Koko konserttisarja päätyi vielä nauhalle, jonka jo ehdin jo miksaamaan ja masteroimaankin. Se odottais nyt tuossa julkaisua. Tollasta matskun ja kokoonpanojen kirjoa ei ole missään! Lisäksi nauhoitus onnistui aivan erinomaisesti. Siitä suurkiitos Malmitalon Äänimestarille, Juutis Samille!
Isäkeikka

Se oli varsin elähdyttävää se. Seuraavana päivänä olikin energiaa repiä keikkaa oikein kunnolla.
Tuossa taannoin katselimme Kimmon kanssa ko. päivän aikatauluja, mi ohjelmatoimisto oli meille järjestänyt ja oltiin siinä sitten tovi Moilasen Hoona, että eihän tämä nyt vaan fyysisesti onnistu.
Piti näetsen olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Meillä oli nimittäin alkuillan keikka Lahden messuhallissa, josta samointein piti paukata Kalastajatorpalle, Helsinkiin yksityistilaisuuteen. Ja kun meinaan että samointein, niin se oli just niin. Auto olisi tankattava etukäteen ja rengasrikkoihin ei olisi varaa.
Ja soundcheckit oli tietty päällekäin ja ja...
No onhan meitä kaksi äänihanua, niin jakaannuttiin sitten siten, että Kimmo meni Lahteen kasaamaan ja mä menin Stadiin. Onneksi noilla ammattimuusikoilla on aina sen verran ylimääräistä soitinta nurkissa, niin voitiin jakaa tuota backlinea kahteen paikkaan.
Ja kun molemmissa päädyissä oli erinomaisen mahtavaa tekniikan ammattilaista vastassa, niin mikäs siinä.

Lahden halli kuulosti ihan hallilta. Hitaammissa biiseissä se kuulosti paikoin jopa musiikilta. Basari soi valehtelematta jotain 5sek. joka iskulla. Keikan jälkeen lausuin pienenpienen rukouksen Apiksen miksaajan puolesta, riivin apuna lavan tyhjäksi maailman nopeiten ja hyppäsin bändin pakuun, jolla syöksyttiin samoin tein Helsingin päähän.
Lahti

Torpalla oltiinkin perillä ruhtinaalliset 15min. ennen keikan alkua. Siinä etsittiin vähän vielä hukkunutta haitaria, Kimmo viritteli vähän kitaroita ja kanavaa auki ajallaan. Ihan siitäkin keikka tuli.

Kalastajantorppa

Viikolla oli kivasti taas studiohommia ja perjantaina jälleen keikalle. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä kovin kauas, kun meillä oli pikkujoulukeikkaa Vanajanlinnassa. Portinpieleen jäi väliä pitkälti kolmatta senttiä, kun Tero peruutteli Paavimme portista sisään.
Hitto miten hieno paikka on tuo "Vanis". Ja mukavaa henkilöstöä.
Sali oli nätti ja keikka ihan mukiinmenevä. Joku tyyppi siellä meinas ruveta tötöilemään agressiivisesti, mutta mä tuijotin sen hiljaiseksi. Pikkujoulukausi on kyllä yhtä katharsiksen kulta-aikaa. Mutta pliis, voisko sen dokaamisen lopettaa siinä vaiheessa, kun hauskanpito muuttuu egon paisuttua liian suureksi, ja homma menee kiukun puolelle?
Karavaani Vanaja2
Keuruulla on sellainen hotla kuin Keuruuselkä. Sen yhteydessä on tosi vekkulin mallinen ruokasali, jonka yhteen "nurkkaan" on rakennettu hieman liian pieni lava, jota on sitten jatkettu ns. pysyvillä väliaikaisratkaisuilla, eli pultattu vanerilevyjä podestojen päälle, silleen että varmasti on ihan pirun ruma. Olin kuullut huhuja, että tila on vaikea. No olihan siinä haasteita sijoittaa PA, mutta kun sen sai kohilleen, niin toi mesta soi yllättävän hyvältä. Paljon puurimaa ja parrua, sojottamassa vähän jokaiseen suuntaan, niin sehän toimii mainiona diffusorina.
Karavaani Keuruu


Semmonen vekkuli häppeninki oli käyny mestassa bändille viimekerralla, että kesken keikan meni koko pitäjästä sähköt. No tupa oli ihan täynnä, niin minkäs teet: Orkka nousi eturiviin keisien päälle ja soittivat keikan loppuun pimeässä ja akustisesti. Kuulemma Tuurella lähti aika hyvin ääni, kun piti vähän niinku kuulua takariviinkin, mutta sitä keikkaa muistellaan kylillä vieläkin, että "hieno oli!"

No vuosipäivän kunniaksi, me vedettiin kesken keikan ns. liinat kiinni ja pojat vetivät yhden biisin pimeässä ja täysin akustisesti. Jengi meni ihan pähkinöiksi! Homma toimii, kun panee toimimaan.

Karavaani Vanaja

Vähän oli epämääräinen huoneus osunu arvassa meikäläisen kohdalle, kun aamuroudauksessa, ei tuo henki oikein meinannut kulkea. Onneksi meillä on tekniikassa tuo yks astmaatikko, niin se lainas mulle piippuaan ja taas jaksoivat keuhkorakkulat käsitellä happimolekyylejä.


Olen tuossa jo tovin kaivannut keittiöön uusia kailottimia. Siellä on ollut oikein mainiot, tosi kummalliset seisariviritelmät, joissa on elementtejä vähän joka toisella kyljellä ja jotka ovat palvelleet erinomaisesti, mutta mä olen haikaillut jotain modernimpaa ja hifimpää ja vaimo puolestaan jotain sirompaa ratkaisua.
Vinska

No minähän löysin netistä sellaiset legendaariset suomalaiskailottimet, kuin Gradient 1.2.
Olen aina tykännyt niitten eriskummallisesta estetiikasta. Kauhea tinkaaminen päälle ja löydettiin myyjän kanssa yhteinen sävel. Siitä sitten polleana vaimolle viestiä, että tämmöset olis tulossa nyt sittennii, niin vastapalloon tuli aika nopeasti että: "Olen pahoillani rakkaani, mutta noi on ihan helvetin rumat." No meidän parisuhde kun perustuu molemminpuoliseen huomioon ottamiseen, niin skippasin ne sitten. Eikä itseasiassa jäänyt pahasti harmittamaan. Seuraavana päivänä Tori auki ja siellähän joku Tamperelainen juippi kauppasi priimakuntoisia Minipodeja ihan pilkkahintaan. Neljäsosalla uusien hinnasta ja kotiinkuljetettuna!
Kyseessähän on jo 90 luvulta asti tuotannossa oleva kaiutin, jota ovat valmistaneet useat eri valmistajat: mm. Blueroom, B&W,  Scandyna ja jota on ollut suunnittelemassa mm. Laurence Dickie, jonka käsialaa ovat mm. B&W:n nautilukset.
Kyllä nyt on nättiä.
Minipod

Niin ja kun on noin nätit kaiuttimet, niin pitäähän niille olla nätit piuhatkin. Saanko esitellä
Jazmanaut tuoteperheen kuopus

No-nonsense -kaiutinpiuhat. 

Suunnittelufilosofia johdinten takana: 

-Laatumateriaalit, joista eliminoitu jo suunnitteluvaiheessa esoterinen anomalia ja mahdollisimman kaikenkattavasti negatiivisten tasojen värähtelyt. 
-Laboratorioluokan liittimet. 
-Jämäkkä "buutsinkestävä" materiaali, joka ei mene "sykkyrälle". 
-Korkea kotimaisuusaste. 

Teknistä speksiä: 

-Maailman ainoa piuha, jossa on negatiivinen hellasärö. 
Eron kilpaileviin tuotteisiin aistii paritaloudessa välittömästi. Ominaisuus on rakennettu pieteetillä sukupuoliriippumattomaksi. 
(Vaikutus kotitalousriippuvainen. 0-100%[Keskiarvo täydet 50%]) 

Subjektiivissa kuuntelukokeissa tuotteen on todettu olevan mm.: 

-Huomattavasti parempi erittäin hyvin sisäänajettuun peruskaiutinpiuhaan verrattuna. 
(No-Nonsense on heti valmis, ilman sisäänajoaikaa.) 
-Vetää vertoja jopa yli kymmenen kertaa kalliimpiin kilpailijoihinsa nähden. 

Pinnoitukseen löytyy runsaasti värivaihtoehtoja, kaikkiin sisustustyyleihin. 

Johdinmateriaalin tehonkesto on mitoitettu toimimaan yhtäläisesti niin herkkien putkivahvistinten, kuin järeämpien high-end päätteittenkin kanssa. (Tällä kaapelilla voisi ajaa turvallisesti, vaikka hehkulamppupatteristoa!!!) 
- Tuotteessa käytetään CE ja TUKES (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) hyväksyttyä kaapelia.
Piuha