tiistaina, tammikuuta 16, 2018

Vinkkejä kevyeen kenttähifistelyyn

Noin vuosi sitten aiheutin pienimuotoisen paskamyrskyn vesilasissa, tutkimalla erilaisten kaiutinkaapelien eroja, sekä sokkokuuntelussa, että mittailemalla.

Silloisia toimia voi tankata tästä ja tästä.
No hifipalstoillahan repesi riemu sekä raivo ja eräskin Tamperelainen jälleenmyyjä päätti ottaa asian henkilökohtaisesti ja haukkui sekä minut, että laitteistoni maan rakoon. Luonnollisesti tuntematta minua tai laitteistoani. Suurella tivaamisella pyysin häntä järjestämään tiloissaan, valitsemallaan laitteistolla sokkokuuntelutilaisuuden, johon hän lopulta suostuikin. Päätin tämän riittävän osaltani toistaiseksi ja poistuin hifiryhmästä. No nyt vuosi episodin jälkeen ajattelin liittyä ryhmään takaisin ja kysellä kuulumisia, vain havaitakseni että minut on bannattu koko mestasta. En edes tiennyt, että jonkun joka on jo poistunut paikalta voidaan bannata. No näin toimitaan hifiryhmissä ja Kittilän kunnanvaltuustossa. Toden sanoakseni en ole yllättynyt.

No vuosipäivän kunniaksi on taas aika hämmentää vesilasia.

Koska olen käyttänyt hyvinkin jo yli puolet elämästäni sen tutkimiseen mitä on hyvä ääni, miten sitä tuotetaan, taltioidaan ja toistetaan, on minulle muodostunut asioista mielipiteitä.
Ja mikä aina parempaa: Tietoa. Vieläpä tutkittua tietoa. Niin empiiristä kuin teoreettistakin.
Tältä pohjalta esitän muutamia huomioita ihan kotihifin saralta, jotta muiden olisi helpompaa lähestyä hyvää ääntä ja rakentaa kuuntelusysteemiään, ilman että täytyy painia epäoleellisuuksien kanssa; Tässä hommassa on niin paljon muuttujia, että kannattaa keskittyä siihen mikä oikeasti vaikuttaa lopputulokseen.

Kesthousepanorama Valmis SMLR

Tila ja akustiikka.

Kaikki lähtee siitä, millaiseen tilaan kaiuttimet sijoitetaan ja miten ne kaiuttimet tähän tilaan sijoitetaan.
Avainsana on symmetria. Turhan usein näkee että toinen pönttö sijaitsee huoneen nurkassa ja toinen keskellä huonetta. Toisin sanoen nurkka voimistaa moninkertaisesti toisen puolen bassoja ja viereisestä seinästä tulee todella ilkeitä etuheijasteita, jotka aiheuttavat äänen liuskoittumista, eli kampasuodinilmiötä = outo ja paska soundi. Muodosta siinä sitten stereokuvaa ja tasaista taajuusvastetta.

Suosittelen lähtökohdaksi, että otat kaiuttimia ainakin puoli metriä (enempi parempi) irti takaseinästä(kin), ettei sen läheisyys sotke bassotoistoa ja sijoitat ne suhteellisen symmetrisesti sivuseiniin nähden.

Jostain kumman syystä hifipiireissä liikkuu sellainen huhu, ettei kaiuttimia saisi sijoittaa ikkunoiden eteen. Mä väitän ihan päinvastaista: Kaiutin ei joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta säteile ylempiä taajuuksia taaksepäin ja bassot hulahtavat yleensä lasi-ikkunasta lävitte, joten ikkuna toimii erinomaisena bassoansana.
(Poikkeuksena ehkä joku nollaenergiatalo, joka on ilmatiivis. Tätä pitäiskin tutkia.)

Ja yritä mahdollisuuksien mukaan muodostaa kaiuttimista ja kuuntelupisteestä tasasivuinen kolmio. Hyvin usein näkee ihmisten laittavan kaiuttimensa aivan liian lähelle toisiaan. Sitten kun näitten luona levittää vähän kaiuttimien välistä etäisyyttä ja stereokuva aukeaa, niin ilmeet on monesti näkemisen arvoiset.

Nopea akustointi käy yksinkertaisimmillaan niin, että panet paksun maton kuuntelupisteen ja kaiuttimien väliin tappamaan pahimmat heijastukset lattiasta ja sivuseinille akustolevyt tai paksut verhot niistämään pahimmat ensiheijasteet. Paikka löytyy niin, että kaveri kuljettaa seinää pitkin peiliä ja kun näet kailottimen, niin se vaimennus sitten siihen. Pään taaksekin olisi hyvä panna jotain vaimennusta. Ryijyt on aikavarmasti kehitetty just siihen tarkoitukseen aikoinaan.

Pari oikein mainiota artikkelia aiheesta: Alan gurun erittäin pätevä englanniksi ja peruspätevä suomeksi.

Kaiuttimet

Tämä on akustiikan ohella ehkä merkittävin ääneen vaikuttava osa-alue.
Tähän on vaikea sanoa mitään tosi yleispätevää tai helppotajuista. Mutta kaiutinta hommatessa ottaisin huomioon ainakin sellaiset asiat, että jos asut pienessä kerrostaloasunnossa, niin siellä betonikuutiossa bassot tuppaavat väistämättä korostumaan, varsinkin jos kaiuttimet on vähän pakko pukata seinän lähelle. Sellaisessa tilanteessa panostaisin kohtuullisen kokoisiin jalustakaiuttimiin. (jotkut puhuvat hyllykaiuttimista. [bookshelf speakers] Sama asia.)
Keskialuetoisto on äänen kannalta ykkösprioriteetti. Siellä on eniten tärkeää informaatiota. Humiseva basso vain peittää sitä alleen.

Basso on ihanaa. Rakastan bassoa, mutta sillä tuppaa olemaan niin pitkät aallonpituudet, että sitä on aika pirun haastava saada ruotuun ilman mittalaitteita ja että tietää mitä tekee. Jo 50 herzin aallonpituus on 6.7 metriä!

Yksi kikka mm. subbarin sijoittamiseen on sellainen käänteismaailmallinen tapa, että istuttaa sen kaiuttimen siihen kuuntelupisteeseen ja konttailee sitten (mieluiten mittamikin kanssa) seinustan viertä ja siinä missä se kaiutin tarjoilee tasaisinta ääntä, niin siihen lykkää sitten sen subbarin. Mutta subikin on hyvä pitää ainakin suurinpiirtein samalla linjalla kaiuttimien kanssa, ettei vaihesovitus (= aika), mene ihan häneksi. Toisinsanoen, ettei bassotaajuudet tule ennen tai jälkeen pääkaiuttimia.

Jos vain mahdollista, ota aina kaiuttimet koekuunteluun kotiisi. Sillä vasta omassa tilassa sen huomaa, sopivatko just ne sinne sun huoneeseesi.

Niin ja hyväksihavaitut kaiuttimet pitävät hyvin pintansa ja kestävät aikaa. Jos vain komponentit ovat hyvässä kunnossa, niin kymmenen vuotta sitten hyvin suunnitellut kaiuttimet ovat hyvin kilpailukykyiset vielä tänäkin päivänä.
Fysiikanlait eivät ole hapantuneet miksikään. Itse hommasin taannoin telkkarin kylkeen alta kolmella sadalla vanhemmat huippukaiuttimet, jotka aikoinaan maksoivat pitkälti kolmatta tonnia. Erittäin hyvin kuuluu.
Kun tsekkaat käytettyjä, niin paina varovasti elementtejä sisään (paitsi diskanttia tietysti), jos ne liikkuvat vaivatta ja rahinoitta, eikä niissä näy ulkoisia hapertumisia tms. ne luultavasti on bueno. Sitten painat musiikin kanssa korvan kunkin elementin lähelle ja kuuntelet, onko soundi koherentti. Jos, niin ollaan jo hyvillä vesillä.

Vahvistimet

Hyvin suunniteltu transistorivahvistin ei kuulosta miltään. Vahvistimen tulee vahvistaa sen läpi syötettyä ääntä, muuttamatta sitä piiruakaan. Tämä on peruslähtökohta.
Hyvät speksit ovat seuraavat:

20 hz to 20 Khz +/- 0.1 dB, ‹0.01% säröä, ‹100db-s/n, korkea impedanssi sisään ja pieni ulos ja vähän liikaa tehoa

Näillä pääsee maaliin komeasti.
Entäs sitten ne putkilaitteet? No ne näyttävät helvetin hienoilta ja lämmittävät kivasti niin tupaa kuin ääntäkin. Pukkaavat pääsääntöisesti aika vähän ääntä ulos ja senkin enemmän tai vähemmän värittyneenä. Monet tosin tykkäävät siitä vähän pehmeämmästä soundista, jossa on mukana kivasti harmonisia särökomponentteja. Mullakin on keittiösetupissa putkivahvain siitä syystä, että se näyttää todella hienolta, pehmentää snadisti kirkkaita kaiuttimia ja oli halpa.

Joo ja kyllä putkilla voi toteuttaa tehokkaan ja täysin transparentin vahvistimenkin, mutta miksi? Transistoritekniikka jyrää siinä hommassa putket mennen tullen.

Entäs sitten eri vahvistintyypit A, B, AB, D..? Väitän vakaasti, että jos edellä listaamani asiat täyttyvät, kaikki vahvistimet kuulostavat samalta. Itse suosin hyvin suunniteltuja D luokan vahvistimia. Ne on pieniä ja syövät hyvin vähän sähköä.

DAC

Digital to analog converter. Muuntaa siis digitaalisen ohjelmalähteen analogiseksi.
Jos sulla on esimerkiksi tietokoneessasi hyvälaatuinen ulostulo, niin linjasignaalilla se on hyvin todennäköisesti ihan mainio. D/A konversio on lopensa aika yksinkertainen muunnos, jonka toteuttamisessa ei pitäis olla nykytekniikalla mitään ongelmia. Jos haluat paremman, niin osta.

Mulla oli taannoin kovassa testissä JDS labsin alta sadan euron DAC, jota vertailin studioni pro luokan DA muuntimiin, enkä mä suoraan sanottuna saanu niistä korvinkuultavia eroja esille.
Tämä on kieltämättä tabu aihe masteroijien keskuudessa, mutta sori nyt vaan. Digitekniikka nyt vaan on ihan järkyttävän kovalla tasolla nykypäivänä. En keksi perusteluja, miksi kotiin pitäisi hommata tonnien DAC.
Studiohommissa on sitten eri tarpeet, mutta äänenlaatukysymys se ei enää pitkälti ole.
Nyt joku nostaa taas mielessään esille jitterin. Jitter on yksinkertaistettuna huojuntaa. Se on tänäpäivänä ensinnäkin ihan helvetin pientä ja toisekseen ihan helvetin hiljaa. Esim. yllämainitussa DAC:issa se on -116dB. Se on vähän se. (Suhteuta se siihen että rokkiklubissa hevibändi vetää ihan liian lujaa, siis todella lujaa ja ohitsesi kävelee muurahainen.)

Piuhat

Jos ne ei ole ihan paukkulankaa, niin ne on ihan hyvät. Älä osta halvinta. Osta toiseksi halvinta.
Tarkista parin vuoden välein, ettei liittimet ole hapettuneet.
Ja tsekkaa että kaiutinpiuhoissa on polariteetti oikein päin! Yllättävän useasti tulee vastaan settejä ihan random paikoissa, kaupoista kavereihin, joissa toisen kaiuttimen piuhat on väärinpäin. Eli soundi on jotenkin tosi vekkuli, mikään ei paikannu mihinkään ja basso on täysin ponneton.

Ja jos siinä paukkulankapiuhassa ei ole värikoodattu, että kumpi on kumpi, niin monesti toinen puoli on pyöreäkulmainen ja toisessa on terävämpi reuna.

Ja muista, että jos sun mielestäsi piuhoissa on muitakin kuin esteettisiä eroja, niin paino on sanoilla SUN MIELESTÄSI. Ja se on ihan ok. Objektiivisia näyttöjä aiheesta ei ole vieläkään vuonna 2018.


Jalustat

Kaiutinjaloissa tärkeintä on se, että kaiuttimien diskanttielementit osuvat korvan korkeudelle, eikä ne kaadu. Thäts it.
Hyvin suunniteltu kaiutinkotelo ei resonoi ja tätämyöten siirrä ääntä runkovärähtelynä rakenteisiin. Hyvin suunniteltu kaiutin on myös niin tukeva, ettei se lähde liikkeelle kun kaiutin liikkuu. Elementin liike-energia on muutenkin mitättömän pientä kaiuttimen massaan nähden. Asiaa on tutkittu aika paljonkin niin kiihtyvyysanturein, kuin FFT mittauksin. Ethanilla on jälleen kerran harvinaisen hyvä esitys aiheeseen.

Jalustojen piikit on kokolattiamattoja varten, eikä niillä ole äänenlaadun kanssa mitään tekemistä. Itseasiassa esimerkiksi Dynaudio kehottaa välttämään piikkejä lautalattioilla, koska ääni voi saada lautalattian resonoimaan, joka voi taas johtua piikkien kautta jalustaan ja sitäkautta takaisin kaiutinkoteloon. Eli jos eristämiselle tulee tarvista, niin eristä vaikka ikean silikonisilla pannulapuilla tai halkaistuilla squash palloilla. Testattu ja hyväksihavaittu skene.

Hi-Res

44.1/16 bit on enemmän kuin tarpeeksi kattamaan ihmisen kuuloalueen ja vähän ylikin. Korkeampia näytteistyksiä käytetään toki studiossa, mutta se on ihan eri geimi. Siellä muokataan sitä ääntä välillä hyvinkin radikaalisti ja monet prosessointialgoritmit toimivat tarkemmin korkeammilla näytteistyksillä. Loppukäyttäjälle niistä ei ole mitään iloa.

Ja tässäkin yhteydessä tohdin sanoa, että 320kpbs MP3 on ihan pirun hyvän kuuloinen formaatti. Kyllä siinä on eroa pakkaamattomaan, mutta onko ero merkittävä kasuaalissa kuuntelussa?
Testaa itse. AAC on vielä parempi.

Mittalaitteet

Jos kiinnostaa tutkia oman äänentoiston ihmeellisyyksiä tarkemmin, niin behringerin tai superluxin viidenkympin mittamikki on normikäytössä aivan todella hyvä. Ilmais-softaksi erittäin hyvä on Mäkille ja PC:lle Room eq wizard. Tai huntilla mäkille käyttämäni Fuzz measure.
Netti ja varsinkin youtube on täynnä opastavia ystäviä.
Toisaalta usko tai älä, kännykkäkin voi toimia aivan mainiona apuvälineenä. Itselläni on iphonessa muutaman euron analyzer softa, joka on hämmästyttävän mainio ja osaa panna puhelimen mikin kalibraation kohdalleen.

Minipod

Niin ja mikä tärkeintä: Nauttikaa siitä musiikista!

maanantaina, joulukuuta 04, 2017

Konserttisaleja ja uusia kuulokuvia.

Puolitoista kuukautta ja 31 keikkaa.

Olihan siinä salirundissa vähän tekemistä ihan fyysisestikin, kun toi meidän paavi oli kuitenkin täynnä laatikoita neljässä kerroksessa ja sinne meni jotain kuutisen tonnia tavaraa per suunta, per keikka.
Mutta hitto että oli kivaa. Taas näki kaikenlaista ja sai hämmästellä toisaalta upeasti soivia ja arkkitehtoonisesti mahtavia saleja. Toisaalta taas oli myös ihan kamalia laatikoita.
Vastassa oli tietty todella monenlaista hiihtäjää, projäbistä itselääkintävahtimestareihin.
Me otettiinkin tälle rundille käyttöön kolmiportainen luokitusjärjestelmä talon väkeä kuvaamaan:

-Pallura: 
Osaa ehkä avata ovet. Mieluiten tajuaa pysyä poissa tieltä. Jos ei, niin hänelle on keksittävä jokin aikaavievä triviatehtävä, ettei jää pyöriin jalkoihin.

-Kuisma: 
Tulee ajallaan avaamaan ne ovet. Perusymmärrys esitystekniikasta ja tietää mm. mistä löytyy sähköt, ääni ja valolinjat. Pystyy jeesaamaan esim. valosuuntauksissa.

-Seppä:
Rautainen ammattilainen. Ei mitään kysyttävää. Pukkaa ehkä jopa laatikkoakin avuksi. Voi jopa ehdottaakin jotakin, esim. miten akustiikka muuttuu, kun biomassa tulee tupaan. Kannattaa kuunnella.

Nyt on enää muutama hajakeikka pikkujoulustailiin ja sitten meidän organisaatio siirtyy taviteloille. Pojat tekee uutta musaa ja mä harrastan vapaata kelluntaa tuonne maaliskuun lopulle asti. Jotain studiohommaa mulla on kalenteroitu, mutta keikkoja en ole sopinut yhden yhtä. Saa soitella.

23659328_1889999787688288_3089423928229380222_n
Asiasta toiseen. En olekaan pitkään aikaan jubaillut lempiaiheestani, kuulokkeista.
Sain tuossa loppukesästä kuunneltavakseni Hifimanin keskiraskaan sarjan magnetostaattisia kuulokkeita. Yksi malli varsinkin herätti ällistystä luonnollisella toistollaan, nimittäin HE 400i. (Ja nimenomaan tuo "i" -malli)
Jäi kuitenkin ostamati, kun se 600€ on kuitenkin vähän suolainen hinta luureista, joita en oikeastaan edes tarvi. Mutta kas, samalla viikolla lafka laskikin vanhempien malliensa hintaa reilusti ja mä satuin bongaamaan käytetyn parin netistä, jotka kotiutin alta kahden sadan.
Nämä ovat siis ihan mielettömän tarkat ja ilmavasointiset kuulokkeet, joista ei ole oikein mitään muuta pahaa sanottavaa, kuin että nämä eivät toista ihan sitä alinta sub-bassoa kovin voimalla. Mutta se nyt vaivaa avoimia kuulokkeita noin ylipäänsä. Jos jossain törmäät näihin, niin tsekkaa ihmeessä. Nämä ovat ihan pöyristyttävän hyvät kannut!
21686224_1835708763117391_2589177789491113094_n
(Meillä ei tarvi piilotella Hifihankintoja "hameväeltä").


Ja pöyristyttävän hyvistä kuulottimista puheenollen:
Mulla on ollut vuosikausia matka ja yöpöytäkuulokkeina Soundmagicin E-10 in-earit.
Alta viidenkympin kuulokkeiksi, niissä on erinomaisen miellyttävä soundi ja nää on aina ne, mitä suosittelen ekana, kun joku kysyy, mitkä olis hyvät ja edulliset nappikuulokkeet.

Mutta kun se erinomaisen miellyttävä ei ihan riitä meikäläiselle. Pitää olla parhautta!
Silläpä paninkin meiliä Inear-fi:n pomomiehelle, jonka kans on ollu aina ilo asioida ja selitin asiani:

"Pitäis saada testiin inear kuulokkeita. Hintaluokka parin sadan hujakoilla ja mä olen äänityöläisenä ihan helvetin kranttu sen soundin suhteen, jonka pitää olla äärimmäisen tasainen ja erotteleva."

No sieltä tuli sitten parit hänen omat suosikkinsa, joista toiset olivat ihan kamalat, mutta sitten taas ne toiset! Dunu DN2000J. Voi jumaliste, miten hyvät kapineet! Käsittämättömän hyvä, tarkka ja liioittelematon soundi. Aivan aavistuksenomainen nousu ylämidlessä, joka saa toisinaan paskasti limitoidut ässät sihahtamaan hieman korostetusti, mutta toisaalta se tuo snadisti lisää extratarkkuutta ja ilmaa. Nää on sisuskaluiltaan hybridit, eli balanced armature elementeillä toistetaan ne alueet, missä ne on parhaimmillaan, eli keski ja yläpäät ja botne välitetään sitten dynaamisella elementillä
Lisäksi paketissa tulee kaikenlaisia siivekkeitä, joiden ansiosta nää pysyy päässä vaikka urheillessa ja tekee näistä todella mukavat. Ja alumiinikuori tekee näistä pirun kestävät kapineet. No olihan ne tietty sitten vähän arvokkaammat, kuin mitä aattelin, mutta kyllä rahoille saa vastinettakin. Ja nyt vertaan näitä ammattiluokan IEM vehkeisiin, jotka pyörii tuolla tonnin paremmalla puolella.
Nää on parhaat, mitä oon kuullu.
Kummasti nimittäin parani matkustusmukavuus keikkareissulla, kun naama virneessä kuuntelee kuorkin nupissa juuri Spotifyhyn ilmestynyttä ECM -katalogia!

23167786_1878899752131625_7584279177639258782_n

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2017

Taas mua viedään salista saliin.

Salirundi senkun jatkuu...

Työ tuo muassaan lähinnä sellaisia haasteita, että on siis syys, mi kantavi mukanaan flunssa-aallot.
Itselläni on ollut tässä pari viikkoa todella ärsyttäviä heikotuskohtauksia ja tasapaino-ongelmia, mikä hankaloittaa mm. laatikon pukkausta rampilla.
Ja kun näitä keikkoja pukkaa sen kolmesta kuuteen per viikko, niin ei ole oikein ollut aikaa parannella itseään. Enkä ole ainoa. Pahinta oli viimeviikolla, kun pääjohtajalla meni ääni todella huonoon kuntoon. Silti saatiin keikat kunnialla maaliin. Mä jouduin ottaan kaikki kikat käyttöön, että se olis kuulostanut suurinpiirtein ihmiseltä ja onneksi koko bändi vetää niin komeesti stemmoja tarvittaessa, että tukka vaan pölisee.

Ohessa kuva viikonlopulta mun Joemeekin laulukanavan Eq:sta, jolla normaalisti pääosin leikkaan kaikkialta muualta, mutta boostaan tarvittaessa snadisti lämpöä alapäähän.
MeQ
Suomalaiset konserttisalit ovat kyllä kaikinpuolin harvinaisen vaihtelevia, niin akustiikan, kaluston kuin henkilökunnankin puolesta.
Toiset vaikuttaa päällisin puolin erinomaisen mainioilta akustiikaltaan; Ei liian kova soundi, ei jää bassopää humisemaan, eikä jälkikaiunta-aika ole mahdoton. No sitten kun sinne pannaan bändi soittamaan, niin voi sitä metelin määrää. Ja meidän rumpalimme osaa vieläpä tarvittaessa soittaa todella hiljaa.
Toiset taas vaikuttavat lähtökohtaisesti ihan moido-paikoilta, mutta jotenkin kun biomassa tulee demppaamaan, niin kaikki onkin erinomaisen hyvin.
Tuure Lahti
Kalusto ja henkilökunta taas tuntuvat korreloivan todella vahvasti. Joissain paikoissa on ihan huippuluokan äänentoistinta ja oheiskalustoa, mutta henksua ei kiinnosta sitten yhtään miten ne toimivat. Sitämyöten ne onkin suunnattu vähän sinnepäin ja toimivat samalla tavalla. Vituttaa todella paljon mennä mestoille, jossa esimerkiksi takariviin ei kuulu musa ollenkaan, koska linjasäteilijää ei ole viitsitty kääntää oikeaan kulmaan, tai että joku purkki välistä on mykkänä ja talon parhaat paikat jäävät sitämyöten katveeseen. Sitten kun asiasta huomauttaa, niin vastaus on "Aijaa, enpä oo huomannutkaan." Tai mikä pahempaa: "Tiedän!"
Onko se se kuukausipalkka, vai kaupungin virka, kun tekee ihmisestä välillä niin laiskan. Sitä olis kyllä aikaa fiksailla asioita ja kouluttaa itseään jos vain viitsisi kiinnostua.  Minä kyllä tiedän. Olen ollut useammissakin vastaavissa instansseissa töissä. Kaupallisella puolella ei tollasella asenteella pötkittäis pitkälle.
Mutta onneksi sentään suurimmassa osassa paikoista on aivan valtavan mukavaa ja ammattitaitoistakin henkilökuntaa. Välillä katselee huuli pyöreänä, miten pikkubudjetilla on rakennettu erittäin toimiva ja vetokelpoinen äänentoisto, pohjalta: Ei mopolla kuuhun, mutta kioskille komiasti.
Tuure Lahti2
Onhan meillä tietty mukana myös se oma Kiva PA, mutta jos vain talossa on vetokelpoista kalustoa, niin sillä mennään. Nimittäin kun tällä tahdilla painetaan joka päivä 12h, paiskotaan kamaa kasaan
2 x 6 tonnia neljään kerrokseen ja siihen vielä siirtymät päälle, niin se kolmisen varttia mitä oman läjän kasaus, viritys ja purku siihen tuo lisää, on ihan merkittävä. Nukkuakin pitäis.
Scania

maanantaina, lokakuuta 16, 2017

Tsöhö tsöhö, yks kaks.

Viime postauksessa pääsi niin hyvään vauhtiin noitten tän rundin mikromafoonien kanssa, että jatketaas siitä.

Salirundin ratoksi ollaan sitten etsitty tuolle meidän pääjohtajallemme sitä the-mikkiä oikein urakalla.
Se Shuren KSM 8 on muuten tosiaan aivan pirun mainio mikki, mutta se kumma saturaatio tietyillä taajuuksilla ja tietyissä kulmissa rupes rassaamaan. No minähän otin siitä konepellin auki ja rupesin tutkailemaan, että missä sillä villakoiralla on se ytimensä?
No grillissähän se. Siinä on sisäreunan ympärillä sellainen silkki/nylon tms. kalvo, joka toimittaa satunnaisesti kazoon virkaa. Se liittyy ilmeisesti jotenkin proximityn hallintaan, mutta tuottaa näemmä omat ongelmansa. Oon melko varma, että sen vois dempata parilla hienovaraisella liikkeellä, mutten viitsi ostaa moista itselleni ihan vaan modaamisen ilosta. Erinomaisen harmillinen suunnitteluvirhes.
FullSizeRender 7

Kimmohan toi meille sitten tuonne Varkauden päheesti nimettyyn Warkaus-saliin, kasan muita käsikapulavaihtiksia.
Läjästä löytyi Shuren KSM9, DPA:n defacto, Senkun 965, ja Neumannin 104.
Täytyy sanoa, että aika iloinen ongelma oli noista valita parasta.

No sen Nipan mä hylkäsin ihan kättelyssä, kun mun kokemukseni mukaan se soundaa taivaalliselta, mutta se vuotaa ihan pirusti. Studiossa ja tosi isoilla lavoilla, jossa ei oo muita juurikaan möykkäämässä, toi toimii ihanasti.

DPA oli lähtökohtaisesti erittäin hyvä ja solistin, sekä monitoristin välitön lemppari. Mä en vaan saanut sitä jotenkin tarpeeksi framille. Kun valittelin soundin nuhaisuudesta, niin Tuure tuumas, että "mulla itseasiassa on vähän nuha". Ehkä se sitten oli vaan liian hyvä kyseiseen äänilähteeseen. Pitää joskus vielä tsekkailla sitä tarkemmin.

Senkun965 on taattu ysisataasarjalainen ja salettiin popimpaan kamaan ihan kurgo, mutta mä kaipaan tähän juttuun vähän orgaanisempaa otetta. Nyt ei ollut sen "kostealla sormella ilmapallonpintaa" -keskialueen aika. Hämmentävän samankaltainen soundimaailma 935:n kanssa, jossa on kuitenkin ihan erityyppinen kapseli.

Ksm9 taas oli välittömästi siinä. Kun vähän jarruttelee sitä yhtä pienen pientä resonanssia parin kilon huitelita ja ottaa laatikkoa pois neljästäsadasta, niin avot!
Reagoi todella nätisti kompressoriin sekä ekvalisointiin ja mitä siihen vuotoon tulee, niin eihän sitä ole.
Ihan käsittämätön kapine! Niinkuin ukko vetäis laulukopissa, eikä konserttisalissa, rumpujen ja perkkakiskan edessä.

Oheisessa luontokuvassa möllöttää lisäksi Airin black bullet. Ribbonmikkejä käytetään yllättävän harvoin livetouhuissa ja ihan suotta. Ei ne niin herkkiä ole rikkuuntumiselle, jos niitä pitää edes seminätisti. Jos hajoo, niin kaupasta saa huntilla uuden. Ja kasikuvioisina, niillä voipi säädellä tosi hyvin lavavuotoja. Mulla on yks perkkaoverina, niin että sen kuuro sivu osoittaa rumpuihin. Toimii kuin tauti, eikä pehmeäsoundisena riivi se kilikatus korvaa. Toisen hommasin nyt konserttihaitarille. Eipä riivi, voi poimia äänilähteen vähän kauempaa ja jälleen kerran, se kuuro kylki kohti muuta orkkaa, niin ei vuoda mitn. Ja jos tollanen kultanen pötikkä ei sinne Killerlizards of hell:in (saa käyttää) lavalle oliskaan omiaan, niin noi kaikki kiinan perusribbonit on ihan tarpeeksi hyviä soundillisesti. Rungot niissä yleensä ekana pettää. Sitä varten on olemassa jeesusteippiä ja pikaliimoja metalleille.


tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Saleilla eka, saleilla vika.

Johan sitä on taas päässyt nostelemaan raskaita laatikoita ylös, vain laskeakseen ne takaisin alas. Vain huomatakseen, että niitä pitäisi taas nostella ylös.

Aloitimme salirundimme viimeviikolla luonnollisesti varastolta käsin, jossa haahuilimme kaman perässä listan mukaista laitetta kasaan. Kävimme  myös poimimassa mukaan L´acousticin kivasetin subeineen ja filleineen, jolla pitäis pärjätä kaikissa mestoissa joissa ei ole asiallista omaa äänentoistinta.
Tällä kertaa bändi oli vihdoinkin ottanut asiakseen hoitaa mukaan myös merkkaa, kun sitä jengi aina vaatimalla vaatii. No nyt sitä sitten tuli niin että riittää hetkeksi. Meni nimittäin aika perhanan tiukille pakkaus, kun rekan perään piti ahtaa vielä pari rullakkoa paitaa ja kangaskassia.
Ja jotta homma olisi haastavampaa, oli meillä seuraavana päivänä vielä vastassa etelästä tuleva valokattaus, eli karkeasti arvioituna miljoona tonnia lamppua. No mutta ei siinä. nostellaan laatikkoa kolmeen, neljään kerrokseen niin mahtuupi ja lihasmassa kasvaa. Ollaankin päästy kesän riennoissa liian helpolla, kun ollaan selvitty enimmäkseen lattiapakkauksella.
Tuure Akustic

Siitä sittennii Järvenpäähän, nokkelasti nimettyyn Järvenpää-taloon, jossa meillä oli tiistaina treenipäivä ja keskiviikkona itse veto.
No treenithän meni just niinkuin pitääkin; Kevyttä sekoilua ja tutkailua ja tsekkailua ja haahuilua, mikä kuuluu asiaan, jottei semmoista tarvisi sitten harrastaa itse keikoilla niin paljoa.
PA osoittautui loistavaksi valinnaksi. Kolmesta pikkupurkista lähtee hämmästyttävän hyvä kate noinkin isoon saliin. Eturivin keskelle panin fillit ihan sublimaalisen pienelle ja thäts it.
Ja kyllähän se ranskan ruskea soundaa ihanalta. Jos olisin ihan liian rikas ja asuisin linnassa, niin voisin ottaa tuon nipun mun miesluolani (on muuten ihanan homoeroottinen termi.) stereoiksi.
Tuure Sampo

Keikan jälkeen ilmeni kasvavaa napinaa ja jurputusta mun mikkivalinnasta. Mä olen itse ollut todella tyytyväinen Senkun 441:een laulussa, mutta monitoriseppämme Kimmo, sekä itse pääjohtaja ovat valitelleet sen tukkoisuudesta. No onhan se aika alapainoinen mikki, mutta ah niin pehmeän pörröinen on soundinsa, jotta minä pidän. Lisäksi sehän näytää nyt vaan ihan törkeen hyvältä.

No mutta mä olen aina valmis testaileen uutta, joten nappasin seuraavalle keikalle Sellosalin laatikosta Senkun 935:n solistin kuonon alle ja siihen loppui valitus tukkoisuudesta.
Sain siitä erittäin pätevän soundin Tuurelle, onhan se mulle läpikotaisin tuttu mikki Jukka Pojan ajoilta. Mutta vähän se ehkä on persoonaton tuohon hommaan.

No Kimmo hoiti sitten Hämeenlinnan verkatehtaalle seuraavaksi päiväksi meille Shuren kovasti kehutun KSM8:n Ja hittovie, onhan sekin nyt hyvä mikki. Käsittämättömän vähäinen ja koherentti vuotosoundi. Paras siinä mielessä mitä oon missään tavannut.
Suora soundikin on erittäin priima ja resoluutiota riittää. Kovin kirkas se ei ole, mutta luonnollinen. Ilmeni vain jotain kummaa surinaa Tuuren kanssa. Jotenkin tietyillä taajuuksilla, tietystä kulmasta se mikki saturoituu jotenkin ihan omituisesti. Ei sitä kukaan muu kuule, kuin minä ja Kimmo, kun se on meidän työmme, mutta jännän ääri on taas löydetty. Sillä me ollaan kuitenkin nyt menty lävitte myös Kuopio ja Tampere-talokin.

Tällä viikolla otetaan testiin vielä toinen yksilö sitä KSM8:a, josko siinä olis joku snadi häpsy kapselissa tms. ja samalla mukaan lähtee KSM9:kin josta olen lukenut paljon hyvää. Siinä jänskättää vain se, että monesti konkkamikit käsikapuloina ovat vähän liiankin raikkaita ja perkeleet poimivat yleensä aika reippaasti vuotosoundeja.
Muuten ottaisin välittömästi Noikun KMS-105:n käyttöön, mutta ei sillä tee yhtään mitään jos bändissä on rummut. Meillä on vielä perkat ja se jokapaikassa seikkaileva haitarikin.

Noin muutoin mikkiteknisesti mä nappasin tälle rundille overeiksi AKG:n 414:t ja nimenomaan sillä harmaalla grillillä ja fyysisellä kytkimellä. Jumalation miten samettinen peltisoundi niillä poimiutuupi.

Pystypianoon valikoitui DPA:n 4099:t sillä magneettikiinnityksellä, mikä on puhdasta neroutta.
Niissäkin on jumalainen soundi, mutta herranen aika, miten innokkaasti ne on poimimassa vuotoja, ihan koko ajan ja kaikkialta.

Niin ja vähän väliä joku tulee kyseleen, että mikäs mikki mulla onkaan snaren yläkalvolla, enkä mä ikinä muista, kun noi (mulla on noita kaks laukussa) on nähneet elämää ja runko on teippiä täynnä.
No ne on täten malliltaan AKG C535 EB.

Niin ja basarissahan meillä on kans mikki, jonka tarkkaa mallia en ikinä kysyttäessä muista, semminkin kun se asuu mukavasti kehdossaan siellä rummun sisällä. Se on toi AT:n AE2500.

No en mä vielä ole kuitenkaan valmis päästämään sitä 441:stä eläkkeelle. Siinä on sitten reilun tonnin snaressa puolellatoista tonnilla mikrofoneja. Maailman paras "pöks" sekä "räps" etten sanoisi.
Tuure Mikit

Faktaa: Anssi Mattila on lapsinero!
Se välttämättä halusi taas roudata mukaan mahdottomat määrät lamppuloita ja jotain starwars asioita, joilla sulattais auringonkin. Lisäksi mukana kiertää rucolapizzoja, jotka päätyvät aina mystisesti lavalle, vaikkeivät mahtuisikaan oviaukoista kulkemaan.
Tukaani on tietty mukana aina ja itkupajujakin meillä on pienen talousmetsän verran mukanamme.
Onhan niissä laatikoissa hommansa, mutta kaiken antaa helposti anteeksi, kun näkee sen lopputuloksen.
Tuure Sellosali
Nyt mä lähden ostamaan itselleni lentolaukkua, jossa on pyörät. Bye bye putkikassi. Mä ilmeisesti meinaan pikkuhiljaa aikuistua tms.

Vielä 26 konserttisalikatselmusta näille parille kuulle. Jännä nähdä millaisia pikkupitäjien porrasroudauksia tässä vielä on edessä. 
Tuure Jäke

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2017

Keikkakiireitä ja studiohommeleita.

Nykyään kaikki postaukseni tuntuvat alkamaan pahoitteluilla, kun ei ole miehestä kuulunut mitään taas toviin. No se trendi kyllä jatkuu, koko tämän vuoden.

Lähdemme nimittäin Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin kanssa ihan uskomattoman intensiiviselle konserttisalikiertueelle heti tuosta lokakuun alusta, jolla viihdymmekin sitten tuonne lokakuun loppupuolelle. On mulla tosin käynyt sellainenkin mielessä, että josko hommais pitkästä aikaa läppärin, niin vois reissuilla sitten näppärästi käsitellä kuvia ja päivittää esim. blogia.
Toisaalta mun pitäis myös investoida uuteen studiokoneeseen ja panna oikeastaan kaikki paukut siihen.
21617522_10155742008594721_7759786458061903747_n

Viimekuussa oli tosiaan melkoista haipakkata, kun tehtiin tuommoiset 14 keikkaa siinä alta pois. Välillä piti tekniikkaryhmän jakaantua kahdeksi, niin että valo ja backlineri lähtivät hyvissä ajoin illan keikalle ja me monitori-ihmisen kanssa mentin kahdestaan riipiin bändin alkukeikka jonnekin muuanne. Omat haasteensa homman toi tietty sekin, että välillä oli joku teknikoista joko angiinassa, tahi muuten vain kuumetokkurassa. Onneksi meillä oli takataskussa varsin päteviä tuuraajia ja itse väistin jotenkin onnistuneesti ne pöpöt.
Tuure kesäteatteri
Ja voi mahoton miten maakuntatasolla on kyllä vielä hengissä jos jonkinlaista pipertäjää.
Se että luvataan riderin mukaiset kamat ja mulla menee eka vartti siihen, että kasailen niitten rimpuloista just ja just riittävän määrän ständejä, minkä jälkeen rupean penkomaan tarvittavan määrän edes etäisesti vetokelpoisia piuhoja, vain saadakseni eteen mikkisalkun, joka on sisällöllisesti kuin jonkun nuokkarin siivouskomerosta kaivettu, niin panee vähän sapettamaan.
Ei mun ensimmäinen hommani pitäis olla se, että käsken laitetoimittajan menemään kahville, pois jaloista pyörimästä, kun siitä ei ole muuta kuin harmia.
Kysykää, jos ette ole varmoja. Meillä on aika kattava kokemus ns. "kentältä". Toisaalta sekään ei takaa mitään, koska nytkin eräs firma teki hommat salanimellä, kun ne ei olis salettiin saanu tulla meidän lavaa viittä kilometriä lähemmäs, jos olis tiedetty.

Pliis rakkaat keikkajärjestäjät: Älkää vuokratko niitä kamoja siltä kylän halvimmalta "ihan mukavan oloiselta ukolta". Se että se tapahtuma meni viimeksikin ihan hyvin, johtuu luultavasti just siitä, että paikalle tuli bändi, jonka teknikot tulivat ja panivat sen menemään ihan hyvin.
Vanha kunnon: "Hesalaisille ei sitten mikään riitä!" sanonta, ei pidä paikkansa. Kyllä riittää. Hyvä riittää. Meille Tamperelaisillekin riittää.
Onneksi noita ammatikseen harrastajia alkaa oleen enenevässä määrin vähenemässä määrin.
Nippuside

Jaa niin siitähän mun on pitänyt jubailla jo aikaa sitten, jotta kävin tuottamassa tuossa keväämmällä aika kivan nauhoitteen sellaiselle akustisfolkahtavalle bändille, kuin Hellä Hermanni.
Juteltiin siinä aikamme visioista ja mehän oltiin välittömästi samoilla sivuilla, että luonnollisen kuuloista luomua lähdetään hakemaan ja mulla on pallo hyvin pitkälti hyppysissäni.
No käskin ensityökseni bändin treenata biisit niin hyvin, että studiossa ei tarvi enää hioa, vaan keskityttään täydelliseen ottoon. Ja kaikki äänitetään kans kerralla.
Hellä Hermanni
Yleensä tykkään tehdä studiossa kaiken itse, mutta nyt päädyin siihen, että pitäjänmäen E-studiolla missä on mun suuresti rakastamani äänitys-sali upeine akustiikkoineen, on myös lempiäänittäjäni Riikos Jyri. Joten annetaan hänen tehdä parhaansa. Ja se paras on muuten aika paljon!
Ajoituksemmekin oli hyvä: Legendaarinen E-studio (aiemmin Soundracks) nimittäin ajettiin sen kuun lopussa alas ja tilalle nousee asuintaloja. Hitto siellä on tullut vietettyä hienoja hetkiä ja tehtyä monen monta mahtavaa äänitettä.

Ainoa mikitystekninen suunnitelma mulla oli semmottinen, että lykätään keskelle salia blumlein mikkipari ja asetellaan bändi sen ympärille. Yleisbalanssi haetaan sitten soittajien etäisyydellä ja sermeillä. Tähän sitten yhdistetään lähimikkejä tarpeen mukaan.
Meniköhän meillä kaiken kaikkiaan kahdeksisen tuntia kahden biisin taltiointiin, jotka sitten miksailin kasaan parissa päivässä studiollani. Hyvin kun suunnittelee ja treenaa etukäteen, niin ekselantin tekeminen on huomattavasti helpompaa.
Kerralla kaikki purkkiin, paitsi vokaalit vedettiin vielä uudelleen Rapurecordsin studiolla.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2017

Hoppuhommia

Eiks oo jännä juttu, että mitä enemmän olis tapahtumia joista kirjoitella, sitä vähemmän moiseen on aikaa.

Ollaan nimittäin paahdettu koko kesä Karavaanin kanssa semmoista haipakkaa, että kun on päässyt piipahtaan kotona, niin ei ole tullut mieleenikään kököttää koneen ääressä, kuin pakollisten masterointihommeleitten ajan.

Pari kuukautta ollaan painettu keskimäärin neljää keikkaa viikossa ja siihen vielä siirtymät päälle. Suomi on nimittäin melko pitkä maa ja jonnekin Kemijärvelle on aika kosolti matkaa, mennä hakemaan se puuhun naulattu rahanen.
Saatika sitten Kieliin, jossa käytiin kanssa pistokeikalla festareilla, jonka aikana ko. kaupungissa piipahtaa sen kolmisen miljoonaa ihmistä. Vähän eri skaalalla mennään sielläpäin.
Kiel
En yksinkertaisesti jaksa nyt ruveta sepustamaan mitään yksityiskohtaisempaa keikkaturinointia, koskapa internetistä loppuisi tila kesken, mutta kerronpahan vain, että moniaisilla keikkapaikoilla sitä on taas tullut luuhattua. Ja monenlaisissa keleissä. Koko ajan saapi kyllä raahata laukussaan mukana ihan kaikkea, kumisaappaista pitkiin kalsareihin ja shortseista hawaijipaitoihin. Onneksi meillä myös on koko ajan kaikki omat tekniset vehkeet mukana. Välillä on nimittäin joutunut nostelemaan paikalliset äänentoistofirman hanut pois jaloista ja tekeen ihan itte kaikki alusta. Kivana vastapainona taas ihan random keikalla josta ei tiedä etukäteen yhtään mitään, kuten Tuusniemen kutujuhlilla, vastassa onkin tuntematon toimija, jolta lähtee ihan helvetin hyvin. Kiitos Bluesoundsin immeiset! Niin ja majoitus vanhassa laivassa, mistä saa maailman parhaimpia muikkuja toimii erinomaisena vastapainona, iäin ikuisille Cumuluksille..
20031689_1770993002922301_8703414468158742254_n
Ja sitten on vielä niitä erikoisen mahetsuja keikkoja, kuten Ilosaarirock, Mustakari memories, tai Tammerfest.
Karavaani 2 19657466_1763299137025021_4958646843494171093_n 19642416_1758291817525753_6824104949174642853_n
Viime postauksessani taisin mainita uudesta tiskistäni. Mulle valikoitui nyt suurten suosittelujen perusteella työkaluksi Allen & Heatin GLD112 Chrome. Puolessa tunnissa oli selvää, että me tullaan loistavasti toimeen.
Eka vastaan tullut tiski, jonka lähtökohdaksi on otettu tehdä puhtaasti digitiski, eikä ruveta dusaamaan digitalista mikseriä, analogimikserin pohjalta.

Kaikki on reititetävissä kaikkialle toudella monipuolisesti ja vapaasti. Ja sen kun vain pyyhkäisee kosketusnäytöltä halutun input kanavan, groupin, bussin tai minkä ikinä haluaakaan asettaa faderin taakse. Selkeää ja näppärää. Mulla on nyt niin selkeä työpinta koko ajan edessäni, että naurattaapi.
Lisäksi se soundaa kliinimmältä ja raikkaammalta, kuin entinen behku ja sen efektit on ihan eri levelillä. Kaiuissa on syvyyttä, kompuroissa on mistä valita, Eq tekee mitä pitää, gate on filsuineen alan paras, kuten de-esserikin. Lisäksi se painaa tasan 320grammaa... bauttiarallaa. En ole käyttänyt vaa´alla, mutta tämmöinen kynäniskakin sitä nostelee vaivatta yksikseen. Lisäksi se onpi ha-la-pa.
18880179_10155378954238057_6686779234964057990_o
Asiasta toiseen. Viimeviikonloppuna amphionin herra ja hidalgo, Anssi Hyvönen pani viestiä, että olenkohan miten lähiaikoina pajallani. No hän tuli sitten alkuviikosta käymään ja ronttasi sisään uuden subbarin prototyypin. Se oli muotokieleltään ja kokoluokaltaan tuommoisen kunnollisen lattiakaiuttimen kokoinen. Nostettiin se tuohon mun kaiuttimien väliin ja Anssi antoi mulle vahvistimeen integroidun säätöboksin, jotta tuosta kun lähet sovittelemaan.

Blogini ystäville lienee käynyt jo selväksi, että mä olen hionut kuuntelutilaani aika pieteetillä ja etsinyt varsinkin tuolle genelecin 7070a subbareilleni  sitä kaikkein optimaalisinta sijoitusta ja kulmaa, viimeisen vuoden, parin aikana aika pirun tarkkaan.
No tän säätämiseen meni ehkä öbaut 5minuttia, eikä itse subbaria liikuteltu senttiäkään. Ja se pesi tuon genelecin integraatiossa ja tilan toistossa(!!!) ihan mennen tullen. Ihan kuin olisi kuunnellut vain valtavan isoja ja tarkkoja kokoalueen kaiuttimia. Erittäin hämmentävää!
Ja niille tiedoksi.jotka elävät uskossa, ettei alimmilla bassoilla ole aistittavissa suuntaa: Tämä järjestelmä ja hyvä urkuäänite!!! Henkeäsalpaavaa! (ja nyt tosiaan puhutaan yhdestä keskellä sijaitsevasta subista.)
amphion1
Ja sittenhän vasta hauskuus alkoi, kun pöntön käänsi eri asentoon ja vahvaimen säätöpiiristä käänsi erästä maagillista namiskaa. Subi integroitui vieläkin erinomaisesti, mutta voi he-le-vet-ti, minkälaiset äänenpaineet, ja kuinka syvälle se jysähti! Tiedättekö sen tunteen, kun silmämunat sheikkaa botnen tahtiin?!? Ihan oikeasti pelkäsin hieman akvaariomme puolesta, kun Anssi pani Kraftwerkin Elektro Kardiogrammin soimaan, silleen että tuntuu.

Mä palaan taas asiaan kun tää pahin ryysis helpottaa. Nyt mä rupean juonimaan jotain kivaa hääpäivänmme kunniaksi. 10v täyttyy ja rakkautta riittää!.