perjantaina, huhtikuuta 22, 2016

Karavaani kulkee

Ja lujaa kulkeekin!

Pari viikkoa meni hujauksessa. Ehkäpä miellyttävin lappilimbo kuunaan, mikä piti sisällään Rukaa, Yllästä, Saariselkää, Leviä, Rolloa ja Isosyötettä. Yläksellä meillä oli itseasiassa kolmekin keikkaa, joten pirtukirkko tuli tutuksi. Ja mikäs siinä, kun majoituksen vierestä löytyi kalakauppa, joka savusti omat fisunsa ja joka tarjoili noin niinkuin öbaut maailman parhainta kalakeittoa.
Muutenkin tuli syötyä tuolla matkalla vähintäänkin erinomaisesti. Kaukana oli ne "Ei kokolihaa soittajille" tunnelmat.

Tämä ryhmä on kyllä ihan mahtava veljesporukka. Me mennään backlinerin ja valoihmisen kans kolmestaan rekalla etukäteen ja annetaan popin pyyhältää omia reittejään. Kerrotaan vain tsekkiaika ja kas, he tulevat ajoissa! Matkalla lappiin panostimme muuten kuorkin matkustusmukavuuteen ja panostimme äänentoistoon. Nimittäin sellasesta bluetooth purnukasta, joka toimii mökkilaiturilla ihan bueno, ei hytissä ole juurikaan taikaa. Puhumattakaan siitä, että sillä mitään reggaeta toistettaisi.
Goolailimme siinä eri vaihtoehtoja muutaman sata kilometriä ja pamautimme Oulussa verkkokauppaan. Vartin potkimisen jälkeen päädyimme logitechin 2.1 tietskarisystemiin ja invertteriin. Subi oli kuin valettu konsolin alle ja yläpäät koelaudalle. Laitteesta tuli vielä volumesäädin konsoliin näppärästi. Väittäisin, ettet saa satasella parempaa autohifiä mitenkään.

Karavaani on kyllä vekkuli pelimannisakki. Hetkeksikään ei musiikki taukoa, vaan kokoajan on jollain joku jami päällä. Reissuun mahtui kolme välipäivääkin, vaan mitä jäbät teki? No sopivat läheisiin pikkumestoihin jamikeikat. Jossain vaiheessa tuli jotain puhetta Ravelin Bolerosta, että mitenpä onkin komea, mutta yllättävän kimurantti biisi. No parissa päivässä nämä velikullat tapailivat ohimennen sen sellaiseen kuosiin, että erään kaljakuppilan jamikeikka sitten aloitettiin ko. biisillä. Siis jäbät kiipeää täyden, mölisevän baarin lavalle ja vetävät heti alkuun viisitoistaminuttisen klasaripläjäyksen, nuotilleen oikein, ilman mitään tukilappuja! Yleisö oli vähintäänkin ihmeissään, mutta sitäkin enemmän otettuja.

Yksi elämäni ikimuistoisimpia hetkiä koettiin yhtenä noista välipäivistä. Rocka, tuo kitaristein ruhtinas, tuumasi että "Me buukattiin akustinen keikka tuonne yhteen eräpirttiin. Lähe mukaan. Maailman kaunein paikka!" No näillä puheilla. Keskellä metsää tosiaan olikin elämänluukuksi kutsuttu tukkijätkien maja, pohjalta: Ei sähköä, saatika juoksevaa vettä. Sitä pitivät ihan mahtavat pariskunnat. Tarjolla pikkusuolukkaa ja mehuja.
Elämä
Tuvan puolelle mahtui kuutisenkymmentä ihmistä ja pojat veti täydelle salille parituntisen, täysin akustisen setin. Minä viritin siinä aikani kuluksi zoomin H2 pikkutallentimen kattolamppuun Pientä masterointitaikapölyä päälle, ja kas, siitähän tulikin aivan mahtava äänitys. Tässä maistiaisia, olkaa hyvät:
Heikot ja vahvat naiset

Keikan jälkeen painuimme rantaan, yhteen parhaimmista saunoista, mitä ihminen on rakentanut.
Minkä jälkeen kipaistiin takaisin luukulle, missä isäntäväki oli kattanut meille neljän ruokalajin illallisen dedikoituine ruokajuomineen. Oli lohta, poroa, matsutakesienikastiketta ja voi hyvätavatontasentään mitä kaikkea... Ihan kulinarian huipulla lennettiin vahvasti. Mutta potin räjäytti isännän yliajamasta jäniksestä, emännän tekemä jänisterriini, kirsikkakastikkeella. Mua meinas itkettää, kun oli niin hyvää. Aarne ei meinannut hihitykseltään saada edes syödyksi.
Jengi
Seuraava yö oltiin vanhassa kelomökissä, jota piti ihan mahtava papparainen ja jonka oranssi sisustus, suoraan seitkeetluvulta, teki siitä mitä pörröisimmän rakkauvenpesän. Siellä kelpas kokata avotulella krapulaiselle lavateknikolle herkkuruokia. Ja siellä oli myös sauna. Pönttökiukaalla. Pappa sanoi, että hän on sen lämmittänyt viiden tunnin ajan tikkiinsä. Löylyä riittää vielä aamullakin. Ja se on sitten maailman paras sauna se! Isot oli puheet ja se lapinlisä tiedetään. Mutta mitä vielä! Hän oli oikeassa. Kävin sen vuorokauden aikana neljästi saunassa. Ihan mieletön mesta!
Mökki
Onhan tässä tullut tahkoa kierrettyä jo hyvän tovin, mutta näin musikaalista ja suloisen vimmaista joukkoa en ole ennen tavannut. Jätkä Jätkät pyörii ehkä samassa lokerossa. Vaikka monet visioikin Tuuren bändeineen iskelmälokeroon, (Sama, kuin niputtais Jätkä Jätkät räppilokeroon) niin tää on kyllä niin paljon muutakin. Lattari, afro yms. maailmanmusiikki ja jopa tekno on läsnä hyvin vahvasti. Älkää hyvät ihmiset missatko tätä bändiä livenä!
Karavaani2
Se mikä tässä ns. iskelmäskenessä tuli uutena ja pyytämättä, on tanssikansa. Nuo humppatorpedot jotka vetävät tanssilattialla kyynärpäät ylhäällä, ei muuten varo, eikä väistä yhtään ketään. Mä pystyn rynimään isoimmillakin kesäfestareilla yleisömeren läpi etupäästä lavalle, muutamassa minutissa. Tuon porukan läpi samassa ajassa pääsee viis metriä. Jos joskus itänaapuri päättää tänne höökiä, niin miinakentän sijaan pannaan rajalle parkettia, sille vähän perunajauhoa ja yölintu soimaan!
Apuvah
Ja jos jossain on oviaukko tahi portaat, niin mikäs sen parempi paikka jäädä jöpöttämään? EI MIKÄÄN!!!
Tuure
Nyt on bändillä parin kuukauden levytystauko. Kezmanautit ajattelivat painua ens kuussa Portugaliin pariksi viikoksi lomailemaan. Muutenhan tässä on hyvää aikaa puljailla studiohommia. Varsinkin masterointipuolella on ihan jeppiksesti aikaa. Pankaa vaan matskua tulemaan, niin viritellään ne tikkiinsä! Keikallekin saa tok kuttua!

lauantaina, huhtikuuta 09, 2016

Koirat ei hauku, mutta...

Terveisiä lappilimbosta! Vastahan me oltiin Elastisen kanssa kiertämässä hiihtokeskushässäköitä ja nyt taas. Orkesteri on vain muuttunut. Kuinka se nyt sillain?



Kirjoitin tuossa taannoin naamakirjan statuspäivityksekseni, jotta:

"Äänimiehen hommelit on oikeastaan hyvin helppoja: Pannaan bändi kuulostamaan vähän paremmalta, kuin kukaan voisi kuvitella olevan mahdollista. Ja jos matkalla tulee ongelmia, niin fiksataan ne."

Voi kuulostaa äkkiseltään vähän arrogantiltakin, mutta kun asia on juurikin niin. Ainoatakaan esintyjää, kiljupunkkareista ternimaitoesittelijään, en ole äänentoistanut puolivillaisesti. Vaikka kuinka vituttaisi, niin se ei vaan saa kuulua lopputuloksesta. Se että lepakkomiehen kellarissa, talon seppä kieltää laittamasta overheadeja, kun "pellit kyllä tulee ilmankin", mutta se yks biisi vaatii rumpuihin tilakaiun, niin sehän virkataan! Tai Factoryn PA:sta toimii vain yksi yläpää, kaksi monitoria ja mikseriin kaatui juuri asiakkaan kalja: Noh, met otamma kolvin käteen, mikserin päälle kaadetaan baarin kirkkainta viinaa syrjäyttämään kosteutta ja loput sävelletään lennosta.
Yksikään keikka ei ole jäänyt kamoista, tai niiden puutteesta hoitamatta.
Ela 3
No ehkäpä juuri tällä omistautumisella mä pääsin ihan vakavamielisesti sanomaan vastikään kosketinsoitintaiteilijalle, että: "Varo, ettei fagotti osu hanuriin".

Loikkasin nimittäin vauhdissa Elastisen bändistä iki-ihanaan Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaaniin. Kuulin bändiä muutama vuosi sitten, silloisen lapinlimbon välipäivänä Rukalla ja olin ihan että "Hitto miten siistiä, olis päästä tekeen juuri tätä kamaa!"
Kandee näemmä varoa, mitä toivoo ("Köh*Queen of the stoneage*Köh), nimittäin viime vuoden lopulla Tuure sitten soitti ja pyysi följyyn. Ei tarvinnut miettiä kovinkaan pitkään. Lähinnä piti sovittaa Elastiskuviot niin, että löytyy oiva seppä tilalleni (Go Pihlainen!!!) ja rundit kohdilleen.

Ensimmäinen keikka olikin sitten "Löysät pois" -tyyppinen konsertti, Kuopion kaupunginorkesterin kanssa, jossa kiipparisti/hanuristi sijoittui lavalla puupuhaltimien eteen.

Elastisen ryhmä oli ihan mahtavuusporukkaa joka ikinen ja meillä oli toudella hienoja keikkoja, Tavastiasta Tuiskulaan. Vähän harmitti luopua siitä orkesterista, semminkin kun kesän festarikeikoilla olis päässy veteleen ns. isollaan. Mutta elämä on valintoja. Jotenkin melkolailla ihanat on nämä mun ongelmani, kun valinnat ovat tämmöisiä. Emma Salokoskikin menee toistaiseksi varamiehityksellä, ja kuulemma vieläpä hyvin!
Pirtukirkko
Rakastan työtäni!

tiistaina, maaliskuuta 22, 2016

Ääniröitä pukannunna

Perinteiset pahoitteluni pitkähköstä hiljaiselosta.

Tässä on ollut pari kuukautta tasaisen tappavaa peruspuuhastelua, studio ja livehommeleiden keralla.
Mahtavan musiikin parissa on taas saanut työskennellä, eli elää unelmaansa.

Muutama nosto studiopuolelta:
Ensinnäkin Jaire Pätäri sai valmiiksi uuden
Octopus Syng -LP:nsä, jonka masterointi perinteisesti saapui mun työstettäväkseni. Tosin harvinaisen epäperinteisin keinoin. Herra on näemmä saavuttanut tietoteknisen tapahtumahorisontin ja toimitti mulle filet dropboxin kautta! Muistan vielä ajan, jolloin vaimoni opetti häntä käyttämään sähköpostia, mun työstäessäni biisejä. Enihow jos artisti ei ole tuttu ja nautit todella nyrjähtäneistä, mutta jollain tavalla niin oikeanlaisesta soundimaailmasta, albumikokonaisuuksista, sekä erittäin vahvasti musikaaliselta progehippeilyltä haisevasta psykedeliasta, niin tämä kannattaa ottaa haltuun!
Tämä uusin lienee vielä prässäämössä, mutta aiemmatkin vinyylit ovat todella erinomaista kamaa.

Helsinkiläisen Hellä Hermannin pitkäsoitto oli toinen harvinaisen miellyttävä masterointiproggis.
Erinomaisesti tuotettua soundia, joka tarvitsi lähinnä niitä kaikkein hienojakoisimpia vesihiomapapereita ja lievää stereokuvan tarkistelua.
Vaikka teenkin erinomaisen mielelläni yksin ja omassa rauhassa hommia, niin oli kyllä mukavaa, kun erään pitkäaikaisen levymiksauksen tiimoilta, Mutka-Orkesterin pääpäsmäri saapui pariksi päiväksi Tampereelle, hiomaan jo aloittamiani miksauksia. Oli hauska todeta, että kuuntelu toimii oikein mainiosti myös tuolta sohvalta kuuneltuna. "Lisää kolinaa akkariin!" oli tervetullut kommentti pariinkin otteeseen.
Ja on mukavaa, kun puhutaan biisintekijän kanssa samaa kieltä; kahdessa päivässä hiottiin kymmenen biisiä tikkiinsä. Aikalailla erinomaista!
Keikkarintamalla oli alkuvuodesta muutamia Emma Salokosken kanssa. Se on kyllä ihan älyttömän kova laulajatar ja bändinsä on ihan parhautta. Ens keikalle otan kyllä pilkkihaalarit mukaan, kun kokoajan on iho kananlihalla! Silläpä onkin suuri harmi, että on hyviä bändejä tehtävänä niin paljon, ettei vaan ehdi ihan kaikkialle. Emman keikoillekin on pitänyt hoitaa tuuraaja puoliin.
Elastista ollaan tämä kuukausi tehty melko haipakalla. Hiihtolomarundi lapissa, laivoilla ja whatnotissa.
Ens kuussa loikkaan lennosta Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin kyytiin. Kiva kun eka keikka on vaatimattomasti Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Noh lähteepähän heti kättelyssä löysät pois.
Ela 3
Nyt pitää taas juosta. Yritän päivittää kuulumisia vähän tiuhempaan kevään aikana. Panna vaikka luontokuvia meidän uudesta akvaariosta tms.




torstaina, tammikuuta 28, 2016

Kalibraatiosoftia koeponnistamassa

Viikolla on ollut sen verran leppoisaa, että päätin akvarion perustamisen ohella testailla erinäisiä koneellisia akustiikanparantajia.

En nyt mene sen syvemmälle digitaalisten huonekorjainten syövereihin, impulssivasteisiin ja erityyppisiin suotimiin, mitä niissä hommissa käytetään. Aiheesta kun on kirjoitettu erinomaisen kattavasti netissä. Sieltä löytyy kaiken tauhkan seasta niin diippiä dataa aiheesta, aina tohtorintutkintoja ja patenttirekisterejä myöten, että kukin löytää sieltä kyllä tietoa kiinnostuksentasonsa mukaan.

Sen verran vain avaan aihetta, että kyseessä ei ole todellakaan mikään viisastenkivi, jolla taiotaan huonosti suunnitelluista kaiuttimista, tahi heikosti akustoiduista tiloista huipputarkkaamoita.
Mutta niillä pystytään parhaimmillaan pusertamaan vielä muutama prosentti hyvyyttä, jo hyväksi hiottuun kuunteluun. Esimerkiksi alabassoissa voipi ilmetä jotain snadia huonemoodia, jonka käsittelyyn tarvittaisiin niin järeitä resonaattoreita, että on lopultakin järkevämpää tarttua korjaimeen, kuin lähtä rakentamaan vuokratilaan vielä metrin verran botnentorppainta.

Testailin parin päivän aikana kolmea softaa, jotka lupaa melkolailla samaa: Tajuton parannus soundiin kuin soundiin, minuteissa. No pitäähän sitä mainosmiesten mainostaa. Panin skepsiksen rintamerkin paikoilleen ja rupesin hommiin.
Kolme testaamaani softaa olivat ARC2, Sonalworks, sekä Dirac.

Oheiset mittaukset ja kalibroinnit on sitten tehty melkolailla suuntaa-antavasti, ARC2:n mukana tulevalla kalibroimattomalla mikillä (paitsi ko. softalle), joka ei varsinkaan ylimmillä taajuuksilla pidä kutinsa.
Veikkaisin tämän kuitenkin olevan samaa kiinaosastoa, kuin Behringerin ECM8000 halpismikkikin, jota vertasin joskus viisi kertaa kalliimpaan pro -mikkiin ja jonka totesin olevan ihan riittävän hyvä tällaseen peruspuuhasteluun. Suurin ero on lähinnä kohinasuhteessa ja yläpään tarkkuudessa.
Mutta eri softien valmistajat suositelevat käyttämään omia mikkejään, jotka maksavat muutaman kympin ja joiden mukana lienee kanssa kalibraatiodatat ja tieto siitä, ovatko ne suunnitellut vapaakenttävasteeseen, vaiko kuinka. Tällä on nimenomaan merkitystä tuolla yli kymmenen kilon alueella. Aiheesta lisää vaikkapa tästä artikkelista.

Ja huomatkaa, että mittakäppyrän tulkinnassa pitää ottaa huomioon, että se on vain yksi osatotuus monimutkaisesta asiasta. Se näyttää vain sen, mitä tietty ympärisäteilevä mikki kertoo kuulemastaan.
Lisäksi tulos on tässä tapauksessa keskiarvo L+R kanavista ja pyöristetty 1/6 oktaavin resoluutioon.
Tämä ihan selkeyden vuoksi.
Se mitä korva kuulee ja millainen tila/stereovaikutelma, syvyysvaikutelmasta ja lokaalisaatiosta puhumattakaan, menisi jo liian monimutkaiseksi esittää. Vaihekäppyrät yms. on hankalia tulkita, eivätkä nekään anna kuin suuntimaa.
Auton teholukemista on vaikea päätellä, että miten se lopeensa käyttäytyy radalla.
Semminkin kun tämä on mun vapaa-ajallani pitämä blogi, niin olisi turhan tukahduttavaa tukottaa liialla datalla.

Asiaan.

Tämä on muokkaamaton lähtötilanne ko. tilassa. Käppyrä pysyy melkolailla + - 4dB sisällä, paitsi ihan infrataajuuksilla mikä on erinomainen lukema, semminkin kun tila on aika-akselillakin johdonmukainen, eikä siellä jää kuuntelupaikalle huonemoodeja(!) pyörimään holtitta. Niihin kun ei pelkillä korjaimilla pääse tarttumaan. Voimakkuus voi tasaantua, mutta aika ei. Muutenkin jättäisin ko. käpyröistä tuijottamasta liikaa ko. sub-aluetta. Tila ei sijaitse Bosnialaisessa pyramidissa, joten ohi ajava rekka jo vaikuttaa mittaustuloksiin. Tahi oikeaan aikaan yläkerrassa suljettu ovi.

Siinäkin mielessä lähtötilanne on jo valmiiksi hyvä, ettei havaittavissa ole esim. mikseristä tms. isosta pinnasta tulevia heijastumia.

Korjaamaton näkymä:

Seuraavana vuorossa ARC2 korjattu näkemys aiheesta:

Tämä on jo + - 2dB sisällä, mikä on jo huomattavan hyvä lukema. Itseasiassa helvetin hyvä!

Entäs Dirac?:

Hyvin samanlaista näkemystä sielläkin. Veikkaisin yläpään vihjaavaan siihen suuntaan, että suosittelemansa mikin tulisi olla eri kulmassa tms.

Ja viimeisenä Sonalworks:

Joka näyttää pirun hyvältä sekin.

Kaikkien moodiknöllimittaus noudattaa samaa kaavaa: Ensin mikki ständeineen optimaaliseen kuuntelupisteeseen, taajuuspyyhkäisysekvenssi päälle ja siitä sitten edetään siirtelemällä mikkiä ringissä halutun sweetspotin alueella. Homma ei ole ihan millintarkkaa. Aalloilla on pituus ja ihmisen pää liikkuu.

ARC on näistä kaikkein summittaisin. Manuaalissa annetaan graafisesti ohjeet, minkä mukaan sovelletaan käytäntöä.

Dirac on muuten sama, mutta se kertoo aina mittamikin siirtämiseen ohjeen pyyhkäisyjen välillä.

Sonalworks on ihan omaa luokkansa tässä. Sen sisään on nimittäin koodattu delfiini. Sen avulla se löytää kaiuttimien keskinäisen välimatkan ja osaa sen jälkeen nähdä mittamikin tasoavaruudessa.
Sen jälkeen se näyttää reaaliajassa, missä mikki on ja mihin se pitää seuraavaksi sijoittaa. Maagillista ja erinomaisen tyydyttävää.

ARC ja Sonalworks toimivat plugareina, eli ne pannaan DAW:in masteriin ja yritetään muistaa ottaa sitten pois, kun miksausta bouncataan. Tai sitten tehdään kuten minä ja ostetaan Audio Hijack ja kierrätetään kaikki koneen äänet sen läpi, jossa ko. plugarit pyörivät sitten taustalla.

Dirac toimii standalone softana. Ääniasetuksista vaan output sen lävitte ja avot. Erinomaisen kätevää.

Käyttöliittymältään ARC on tehty ilmeisesti urpoille. Lataat oikean failin ja thäts it. Mono/stereo/kaiutinmallinnus ja volumenappi. löytyy. Niin ja melko summittaisen oloinen ekvalisaattori, lopputuleman hiomiseen.

Diracissa voi valita, millä alueella se toimii. Eli voi panna sen korjaamaan valittua taajuusaluetta, vaikka botnea ja jättää yläpään rauhaan.

Sonalworksissa voikin sitten tehdä halutessaan vaikka ja mitä. Voi muokata taajuusbalanssia, käytettyjä filtterityyppejä ja whatnottia. Mikä siisteintä, siinä on portaaton valinta, jolla voi vaikuttaa korjauksen määrään prosentteina. Tavallaan siis dry/wet säädin.

Noh, miltä ne sitten kuulostavat? Kaikki näistä selkeyttivät soundia ihan selvästi. Varsinkin alamidlessä ja botnessa vaikutus oli huomattavan kiinteyttävä. Ja kun pari kuminataajuutta rauhottuu, niin tietty yläpääkin on imavampi.
Soundikuva oli ARC:issa ja Sonalworksissa molemmissa keskenään hyvin samanlainen: Luonnollinen. Eli ne eivät kumpikaan tuntuneet puuttuvan kaiuttimien jo valmiiksi erinomaiseen vaihekäytökseen. Kumpikin kuulostivat muutenkin erittäin samankaltaiselta. Erot menee ihan hifilehtiosastolle, joten en yritäkkään luonnehtia niitä rapean vihreitä ja tannisen rouheita aistimuksiani. Semminkin kun Sonalworks olis tosiaan hyvä kalibroida sillä omalla mikillään.

Dirac puolestaan oli taajuustoistoltaan samalla pallokentällä, mutta se imaisi stereokuvan kaiuttimien taakse, meni jotenkin suppuun ja yläpäähän tuli kummaa kireyttä ja vaiheistusta.
Jälleen kerran: Niitten oma mittamikki vois ehkä jeesata asiaan.

Johtopäätös on se, että tää tsydeemi voi parantaa hyvää kuuntelua vielä himpun.
Ja minusta kaikki erinomaisen hyvä on parasta. Ihan sama, millä keinoin se toteutetaan.

Paskasta tämäkään ei leivo konvehtia. Kokeilin kerran eräässä epäsäännöllisenmuotoisessa kerrostalo-olohuoneessa ARC:ia ja se meni ihan skutsiin. Jos mahdollista, niin lopputulos oli lähtökohtaakin huonompi.
En ole näitä testaillut ns. harrastestudio-olosuhteissa, mutta veikkaan, että näillä on mahdollista saada ihan ok:sta kelvollista,




perjantaina, tammikuuta 15, 2016

Uudenvuoden kujeita

Vuosi on uusi, mutta kujeet vanhat.

Joulukuu meni ripeästi masterointihommissa, sekä Elastisen kanssa keikkaillessa. Ehdin sairastaa pienen flunssankin, ennen kuin läksimme perheinemme joulua pakoon Espanjaan.
Äitejä ja sisaruksia mukaanlukien, meitä läksi reissuun seitsemän. Tälle poppoolle vuokrasimme viikoksi Airbnb.stä villan, joka oli hulppeudessaan päräyttävä. Oli niin maisemaa, kuin uima-allastakin. Ja taas pullistelivat matkalaukut Serranosta, kestomakkaroista ja juustoista. Kaikin puolin leppoisaa, vaikka välillä pitikin täpärää, kuten oheisista videoista voinee aistia.

Noin muuten alkuvuosi on ollut toistaiseksi melkolailla studiopainotteista. Reilun viikon aikana on ollut jo kuusi masterointiprojektia. Erinomaisen monipuolista musiikkia heavysta, teknon kautta akustiseen poppiin. Räppiä unohtamatta. Minä tykkään työnteosta kun on mielekästä ja yllättävää tekemistä ja asiakkaatkin ovat kilvan ylistäneet lopputulemia, joista kaikki itseasiassa olivat ns. "ekalla purkkiin" -duuneja. Eli jälkikorjauksia nolla. Kai mä jotain sitten vissiin teen oikein.

Panin muuten vuoden vaihteessa kakkoskuuntelun uusiksi. Tuli netissä vastaan niin hyvä diili, etten yksinkertaisesti voinut jättää välistä. Eräs tamperelainen ex-hifistelijä, jonka eläm... vapaa-ajan olivat lapset pilan... täyttäneet, möi hyvin palvelleita Amphionin lattiakailottimiaan pilkkahinnalla.
Jep, niillä on jo ikää jonkin verran, mutta koska ne on aikoinaan suunniteltu erinomaisen mallikkasti, eikä niitä oltu kohdeltu missään nimessä kaltoin, niin ne panee ihan kunnolla hanttiin modernien,  saman kaliiberin kaiuttimien kanssa. Yksi pieni resonanssi niissä luuraa jossain jakotaajuuden liepeillä, mutta kun sen tietää, niin sen kanssa elää mainiosti. Semminkin kun se on niin mieto, ettei kukaan muu pönttöjä kuunnelleista sitä ole vielä huomannut.
Yhdessä tajuttoman tarkan pääkuunteluni kanssa, nämä muodostavat erinomaisen parin. Soundimaailma on hyvin saman sukuinen, mutta nämä edustavat tahollaan sitä paremman luokan kotikuuntelua, niin sijoitukseltaan, kuin äänimaailmaltaankin.

Niin ja talkinabout asiakaspalvelu: Panin ennen reissuun lähtöä kyselyä pääkonttorilleen, että löytyiskö niiltä vielä jostain alkuperäisiä piikkejä kaiuttimien alle, niin parin päivän päästä pihaan kurvasi kuriiripalvelun rekka kuvan setin kanssa.


Amphion wine

maanantaina, marraskuuta 30, 2015

Lastuja äänimiekkosen elämästä

90% lukijoistani haluaa kuulla enemmän mieltäturruttavaa audioläppää, joten suunnittelin ruveta jossain vaiheessa jakamaan nippelitietoa ja omakohtaisia vinkkejä eri bändin osasista, mitä on hyvä ottaa huomioon keikkatilanteissa. Ihan lähtien vaikka lauluista, että mimmosta mikkiä ja monitorointia ja mikkitekniikkaa etc... Aihehan on todella laaja, kun esim. rumpuja voi mikittää ja miksata niin älyttömän monella tavalla. Mutta kyllähän nettiin tekstiä mahtuu ja aikakaan ei ole rajallista. Kommenttiketjuun voi esittää toiveita ja ajatuksia aiheen tiimoilta.

Mutta sitä lisää tulevaisuudessa.

Nyt tulee "Rakas päiväkirja" -tyyppistä kertausta.

Emma Salokosken kanssa olen käynyt lähiaikoina vempuloissa keikkapaikoissa. Yksi oli Jyväskylän poppari, jossa ei ole muuten mitään vikaa, henksu on loistavaa kuten fiilis ja juomien laatukin, mutta tekniikkahan siellä on melko... ööö... hastava. Jotain pomppukailotinta kumisemassa ja se soundcraftin pikkudigitiski, jollain laajennuspalikalla joka ei osaa syöttää fantomia kaikkiin kanaviin.
Ja tiskistä kun ei löydy mm. pad:iä, jolla sais liian kuumaa signaalia vähemmälle. Sekä todella randomeita monitorikulmia. Onneksi olin mestoilla hyvissä ajoin, ennen bändiä, niin sain viritellä laitteistoa huolella.
No keikkahan meni tietty oikein mainiosti ja yleisö tykkäs. Paitsi se yks rouva, jonka mielestä keikka oli sietämättömin kokemus ikinä, kun "Laulu ei kuulu ja passo käy syvämmelle" kehotin rouvaa tulemaan sieltä huoneen takanurkasta tänne muun yleisön sekaan, niin takaan soundin paranevan huomattavasti. No mutta kun sen viinilasi oli siellä nurkassa, niin eihän sieltä voinu mihinkään lähteä.
Poppari

Toinen hämmentävyyskeikka saman ryhmän kanssa koettiin viime torstaina Helsingissä. Henry´s pubissa piti olla Ruger Hauer, Emma Salokoski, sekä Terveet kädet, yhteiskeikalla. Eli varsin hajanainen, mutta kova lineuppi. ikävä kyllä Terveet kädet joutui perumaan, niin kuka tulee tuuraamaan? No kukapa muukaan, kuin EINO GRÖN! Taas oli muuten aika haikeat puitteet. PA: oli harvinaisen epäkeskon kuuloinen. Toisella puolella oli joku isompi hätä. Kaikki monitorit kuulostivat ihan eriltä, toisiinsa nähden ja olivat ripustetut kiinteästi kattoon. Mikseri veteli viimeisiään ja delaynsä sisällä asui riivaaja. Joutui toisin sanoen tekemään töitä palkkansa eteen.
Grön
Yo talolla on tullut tehtyä mm. musikaalihommia ja semmonen kaveri, kuin Pyhimys veti jengin tupaan kahtena peräkkäisenä iltana. Oli muuten ihan erinomaisen hyvä live heillä! Vahva suositus!

Oksun kanssa tuli taannoin pyörähtettyä AV messuilla. Siellä oli tuttua hahmoa kosolti. Digidesignin tiskit näyttivät kaikki ihan samalta. Miksi keksiä pyörää uusiksi?
Avidin tiskillä voinee lentää vaikka plutoon. Rolandin tiskillä päässee maaliin, kuten myös Allen & Heatilla, vaikka sen graafinen ulkoasu oli lähempänä "my first digimixer" osastoa, kuin pro-audiota. Mutta se, mikä kolahti ihan täysillä, oli Yamahan uus lippulaiva Rivage, a.k.a PM10. Siinä oli jalopuuta ja nappuloita ja vilkkuvia valoja ja kauhee hintalappu ja mää olin ihan myyty! Kaikesta herkunmäärästä huolimatta käyttöliittymä oli todella selkeä ja intuitiivinen. Saapa nähdä yleistyykö nämä festarikeuloina tulevaisuudessa?
Rivage
Toinen hehkutuksen arvoinen ständi, oli yllätys yllätys, Amphionin putka. Siellä herra johtajaherra, sekä supermies, Martin Kantola, jonka kanssa hopisimme tovin kaiuttimistaan. Se amphionin bassojärjestelmä kuulosti nopealla höristelyllä todella hyvältä. Haluaisin sen kernaasti joku päivä studiooni kunnon testiin, mutta pelkään pahoin, että se tietäisi vääjäämätöntä rahanmenoa.
Amphion
Viime viikon maanantaista keskiviikkoon olenkin sitten istunut Akun tehtaan salin nurkassa, johon nostin pystyyn pikku PA:n ja Yamahan CL5:den. Sain Rönäriltä raidat Elastisen kesän keikalta ja lykkäsinkin virtuaali soundcheckvalmiuden kasaan. On muuten ihan erinomaisen näppärää, kun panee vaan läppärin perään verkkopiuhan ja toisen pään mikseriin ja ne juttelevat keskenään, kuin vanhat tutut. On aika paljon kivempi opetella uuden tiskin käyttöä ja konfailua, kun on aito äänimateriaali käytössä, miinus se itse fyysinen bändi siinä häiritsemässä ;)

Ensimmäisenä päivänä opettelin reitittelemään ja konfailemaan bulsaa. Seuraavana päivänä rakensin bändimiksaushirviön, jossa käytin naurettavan määrän pöydän mahdollistamista resursseista. Oli kulkaa buskompuroita ja levitysmatriiseja ja whatnottia joka lähtöön. kolmantena päivänä purin miksauksen taas auki ja palasin idioottivarmaan perustilanteeseen, pitäen vain parhaat jutut, joihin päädyin edellisenä päivänä. "Keep it simple stupid!"

On muuten ns. ehana tiski. Erinomaisen selkeä käyttis ja soundaakin ihan pirun hyvältä. Uudet kaikualgoritmit vaikuttivat ja premiumräkin laitteet ovat hyvä kirsikka. Ja vakaakin se tuntuu olevan. Olen käynnistellyt ja sammutellut sitä ja lavamuppaloa ihan miten sattuu. Temponut kattikaapelia irti  ja tökkinyt takaisin ja jättänyt yöksi päälle etc. Ei sillä ole ollut mitään hätää vielä kertaakaan.
Je suis
Tositoimiin me päästiin vihdoin viime viikonloppuna. Eka keikka oli Kaarle XIII:ssä, yksäripikkujouluissa. Se mikä järjestelyissä oli nerokasta, niin tilaamamme apukädet oli hankittu muuttofirmasta. Toisin sanoen asenne oli jotain ihan toista, kuin lippupalkalla toimivat teinit, joista puolet on karanneet ulosroudaukseen mennessä ja loput ovat liian kännissä. Oltiin kuulemma yllätysesiintyjä, niin teipattiin kaikki keisien paljastavat merkinnät piiloon ja käänneltiin huppareita nurinperin, ettemme kavaltuisi. Jengin spekulaatioita oli kyllä hauska kuunnella. Meinas muuten pää räjähtää, kun 95% naisvaltainen pikkujoulukansa tajus, että Elahan se siellä! Onks hei pakko aina kirkuu? (kai se sitten on).
Loreal
Seuraavana päivänä painuimme samalla porukalla Raumalle, uudenkarhealle Varastoklubille. Meni heittämällä maan keikkamestojen top. listalle. Iisi roudaus, kivan kokoinen lava, hyvä henksu erinomainen boogie. Ja mikä yllättävää, keikkapaikan akustiikkaankin oli panostettu! Ainoa miina oli keskikaiuttimen sijainti just siinä rahakanavan, eli solistin yläpuolella, joka aiheutti vähän tekemistä.
Rauma
Ens perjantaina on sitten Elashoun kanssa kotikenttäetu Pakkahuoneella. Täräyttäen!!!


perjantaina, marraskuuta 06, 2015

Menoa, sekä meininginomaisia tilanteita

Nyt on jotenkin niin mielettömän kova boogie meneillään, että pitää harrastaa hehkutusta.

Niinkuin pitkäaikaisemmat blogini lukijat, sekä alan ihmiset tietänevät, on syksy ja alkutalvi yleensä erinomaisen hiljaista aikaa, mitä keikkarintamaan tulee. Tästä poikkeuksena tietenkin pikkujoulukeikat. Mutta pääasiassa keikkasumat kasaantuvat keväälle ja kesälle.

Tämä vuosi on näemmä kohdallani poikkeus, siitä huolimatta (vaiko sen vuoksi?), että SEB löi toistaiseksi pillit bägiin. Sen lisäksi, että itseäni työllistää kiitettävästi masterointi ja miksaushommat studiollani, riittää puuhaa myös Yo Talo/Palatsiteatterillakin.
Onneksi ollaan saatu remmiin riittävästi erinomaisen monipuolisia ja päteviä ihmisiä, jotka eivät kavahda seminaari/musikaali/rap -komboa tms. tuotannollista aivopierua. (terkkuja). Noh onneksi uituja liemiä on takana sen verran moniaita, että tietää moisten olevan välillä taloudellisia välttämättömyyksiä taloille. Työmoodi päälle ja menoksi.
Uittoputki
Silläkin eläis muutoin ihan jeppiksesti, mutta kun vaimon duunipaikka meni ajamaan itsensä konkkaan, joten tuleva kvartaalimme tuo muassaan haasteita. Se on kyllä tekijänaisia, joten en ole hänestä millään tavalla huolissani, mutta siirtymäajan se vaatii. Voishan tuo vaikka ihan vaan olla kuukauden, tai pari.

Vaan eipä siinä. Ensin soitti Emma Salokoski, että lähdenkö följyyn? No ei tarvinnut kauaa miettiä.
Sitten soitti Rönninki, että astuisinko saappaisiinsa Elastisen keulilla? No ei mennyt mitettimiseksi sekään homma.
Lisäksi Elias Gould tönii viesteillään vähän väliä, jotta pääsisinkö? Ja minähän ainakin yritän ehtiä. Vielä olis pari muutakin loistoartistia nykimässä ripaa ensi kevään rientoihin. Menee jo melkoiseksi aikatauluttamiseksi kyllä. Voipi olla, että pitää vähän delegoida keikkiä tutuille. Olen huomannut, että hyvä tulee kierrättäessä aina lopulta takaisin.
Hämeenlinna2
Elastishomman kanssa mulle esitettiin yllättävä kysymys: "Millä tiskillä sä haluisit tehdä keulan?" (Suomennos: Valitse itsellesi sopiva mikseri.) Minähän olen aina mennyt talon tiskeillä, edustamieni orkestereitten kanssa. Osin budjettisyistä ja osin sen takia, että pysyy homma mielenkiintoisena ja tatsi mahd. erillaisiin työkaluihin. No nyt kun meillä tulee olemaan kaikki kilkkeet omasta takaa, niin on erinomaisen järkevää kuljetella mukana myös omaa tiskiä.
Ja siinähän sitä riittikin pähkäilyä. On niin monta tapaa lähestyä tuota digimikseriä. Kaikissa on hyviä ja huonoja puolia.
Se on se soundi jonka pitäis ratkaista, mutta jos käyttöliittymä ei kohtaa ihmisen kanssa, niin boogie on väistämättä ikävä. Toisin sanoen, pitäis olla sekä ja että.
Lisäksi haluan, että kaiken tarvittavan prosessoinnin pitäis löytyä samasta paketista, ilman ulkoisia korttilaajenteita, tahi serverihässäköitä. Nimittäin jos joku laukeaa, niin se on oltava korvattavissa maakuntatasolla ja nopeasti. Ja mitä vähemmän on lauettavaa, niin sitä turvallisempi olo.
Eli Midakset ja Digicot jätän muille. Tiskin pitäis myös olla sellainen, että sillä pystyy tekemään niin  Ilosaaren päälavan, kuin Rukan Pisteenkin. Ja sehän karsiikin pois soundcraftin pätevämmät. Allen&Heatin ja Rolandin uudet kiinnostelisi, mutta onks niitä kellään? Entä pitkäaikaisia käyttökokemuksia? Minusta on moneen, muttei betatestaukseen. Varsinkin se Rolandin eka V-mikseri oli niin paska, etten tiedä, voinko antaa sitä ikinä anteeksi.
Ja jos tehdään muodikasta listantynkää, niin kokemuksieni perusteella, jos pelkkää soundia kuunnellaan, niin mun parhauslista menee, jotennii: Avid, Midas, Digico ja muut. Toivon jammu panee tuonkin pakan uusiksi. kunhan sitä pääsee kunnolla koeistamaan, nimittäin:

Myriaadien keikkojen perusteella, mulle on jäänyt Yamahan tiskeistä erinomaisen luotettava ja järkeenkäyvä kuva. Monet kilpailijat ovat tehneet hommat mm. soundillisesti erittäin paljon paremmin, mutta hintakin on ollut ihan eri luokassa ja sormi suussa huomattavasti useammin.
Mä olen luultavasti ainoa ihminen suomessa, joka julkisesti tunnustaa tykkäävänsä jopa LS-9 tiskistä.
Jos sitä kohtelee kaltoin, se kuulostaa hivenen paskalta, mutta oikein kohdeltuna siinä ei ole mitään vikaa. Ja se on yksinkertaisuudessaan ihan tajuttoman nopea käyttää ja yllättävän monipuolinen.

Pro tip: Pane se ensimmäisen dynaamiikan gate, kompuramoodiin hitailla asetuksille ja miedolla ratiolla ja se sitten se kakkoskompura perään nappaamaan nopeammin ja jyrkemmin, niin sulla on kanavassa ihan tajuttoman kova laulukompura!

Olen kierrellyt uusien CL-sarjalaisten ympärillä uteliaana jo tovin ja koskapa kokemukseni pikkuveljistään ja kollegoiden puolteiset lausunnot vakuutivat, päädyin lopulta CL-5 tiskiin.
Siitä löytyy riittävästi liukuja ja namiskoja hypisteltäväksi. Lisäksi perus Eq ja kompressori osastot ovat varsin pätevät ja neutraalit. Mutta lisäksi siitä löytyy Neven kikottimet ko. osastoille, tuomaan sitä lämpöä ja karaktääriä.
Jos mun pitäis valita yksi kompura loppuiäksein, se olisi luultavasti LA-2a Ja se on mallinnettu tuohon. Lisäksi on porticoa, pultekkiä ja dynaamista ekvalisointia. Hitto, siinä on koko studio yksissä kuorissa. Oikeesti, siitä saa vakiona piuhalla suoraan Danten kautta kaikki raidat talteen koneelle ja...
Oho, pahoittelen amatöörimäistä innostustani.


Kaiken kaikkiaan, vuodenvaihde vaikuttaa ihan mahtavan monipuoliselta, innostavalta ja haastavalta!
Hyppy