tiistaina, toukokuuta 12, 2015

Hyvästi rakas isä!

Huhtikuussa en ole saanut aikaiseksi päivityksiä.

Palannen niihin tapahtumiin, mitä työrintamalla etc. on maininnan arvoista, tuossa myöhemmin, kunhan saan taas pakan kuntoon.
T'ämänkertaiset uutiset eivät nimitäin voisi olla huonompia.

Isäni joutui kuusi vuotta sitten massiiviseen ohitusleikkaukseen, josta toipui muuten kohtalaisen hyvin, mutta projektissa pettivät munuaiset. Sekin oli ihme tapaus: Meni lääkärilleen valittamaan flunssaa ja havahtui viikon päästä teholla. "Mitä tapahtui?" oli ihan paikallaan oleva kysymys!
Silloin kaikki meni lopulta hyvin ja ukko kuntoutui mainiosti. Viime vuodet olivat tuotteliasta aikaa. Oli näyttelyä, piano/lyömä/puhallin konserttoja, yksi (tai kaksi, mahdollisesti kolmekin. Arkistojen penkominen on vielä hivenen kesken) sinfoniaa...
Yhteiskeikkojakin ehdittiin heittämään ja uutta levytystä suunniteltiin.

Kun vihdoin alkuvuodesta tarjoutui mahdollisuus elinsiirtoleikkaukseen, niin ukkohan tarttui siihen hanakasti, siitä huolimatta että riskit olivat kohtalaisen korkeat.  Kukapa ei, jos muutoin on sidottu siihen, että päivittäin joutuu kököttämään tunteja kahlehdittuna dialysikoneeseen.
No ei se siitä. Elinsiirrossa joudutaan ajamaan ihmisen immuunipuolustus alas, ettei elin hylkisi.
No elin ei hylkinyt, mutta ei lähtenyt kunnolla toimimaankaan. Sitä vastoin elimistöön pääsi hyökkäämään jos jonkinsorttisia tulehduksia. Pitkällisen sairaalarupeaman päätteeksi keho lopulta antoi periksi.
Photo:Janne-Pekka Manninen

Oman isäni hautaaminen on varmasti raskainta, mihin olen koskaan joutunut. Mutta jokaisella lapiollisella täyttyi myös rinnassani ammottava kuoppa vähäsen.

Muistotilaisuus oli aivan mahtavan lämmin tapahtuma, jossa kanssataiteilijat, muusikot, sukulaiset ja ystävät muistelivat isää mahtavasti. Ukko kosketti monia, tappeli monia vastaan, mutta myös kannusti ja piti heikompien puolta. Se näkyi ja kuului!

Hautausta edeltävänä iltana koostimme leikekansioita ja satuin törmäämään tämmöiseen yleisönosastokirjoitukseen:

Ja kun isä käskee, niin Napalm Death raikaa!!!

Nyt pitäisi löytää oikeat arkistot, mihin lahjoittaa isot kasat orkesteriteosten nuottioriginaaleja, sekä master- yms. nauhoja noin ziljoonissa eri formaateissa.


PS. Jos ja kun kukin painii vuorollaan perintö, yms käytännön asioiden kanssa,  joita tulee vastaan hämmästyttävän paljon mm. perunkirjoitusten ja pankkiasioiden muodossa, puhumattakaan pankkilainoista yms. niin ottakaa ihmeessä yhteyttä oikeusaputoimistoon. Perhetutun, eläköityneen lakimiehen paras konsultaatio oli tämä. Sinne kun soitti, niin he sanoivat heti kärkeen, että "Keskittykää te suremiseen, me hoidamme kaiken. Ihan kaiken. Ja jos kuolinpesällä ei ole kummempaa varallisuutta, niin ei myöskään maksa mitään." Valtiomme toimii sittenkin!

tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Hjello kullannuput!

Kevättä on rinnassa, siis siinä kuorikerroksessa. Katupöly vastaavasti yrittää täyttää keuhkot ja hengitystiehyet. Ei oo nimittäin miesmuistiin pölynnyt näin paljon. Tampereella tuo lumi suli rysäyksellä, eikä putsauskalusto ole pysynyt perässä. Kaupunki on ilmeisesti luopunut suolauksista tms. ja syytänyt kolme kertaa normaalia enemmän hiekkaa kevyen liikenteen väylille.
Onneksi hokasin tilata hyvissä ajoin merinovillaputkikaulurin, jonka saa pyöräillessä naaman eteen rosvomoodiin ja joka plokkaa pahimman pölyn erinomaisesti.

Se mistä loppuvuodesta jo jonnin verran jubailinkin, eli miksaus/masterointifasiliteettini hiominen täydelliseksi, sekä asialle pyhitettyjen nettisivujen teko, on yllättäen edistynyt, tässä alkuvuoden kiireitten lomassa.
Joku kerta kirjoitan ja kertoilen ihan ajan kanssa uudesta kuuntelustani. Mutta kerrottakoot tässä alustavasti, että näyttää erittäin vahvasti siltä, että nuo amphionin One18 skobet, ryyditettynä Genen 7070a -subilla ovat löytäneet paikkansa ja ilmiselvästi tulleet jäädäkseen. Itseasiassa subi on vähän liioittelua 90% musamateriaalilla, mutta kun tuo nyt on tuossa on niin...
Voi kuulostaa hurjalta väitteeltä, mutta mulla on nyt paras ja tarkin lähikenttäkuuntelu, mitä olen koskaan kuullut! Resoluutio on ihan ilon kyyneleitä nostattavan naurettavan mahtava. Ja mä sentäs olen luuhannut aika monissa läntisen pallonpuoliskon studioissa.
Nettidomainitkin on hallussa ja jotain kivaa ja uutta on sillä rintamalla odotettavissa joskus ensikuun puolella.
amphion
Hauskasti muuten törmäsin viikonloppuna toisiin kotimaisiin pönttöihin, jotka nekin olivat melkolailla "ehanat". Kävin suomenlinnan studion avajaisissa. (Pitkä tarina tiivistettynä: Seawolf studiot ajettiin alas ja Bommi Tommi meni sitten hoitamaan koko kompleksin itselleen.)
Oli aika hulppeat puitteet. Genelec oli iskenyt tilaisuuteen ja asentanut joka huoneeseen demohenkisesti vain parasta, mitä heilä on tajota. Träkkäyshuoneessa tapitti kaksi ihan helvetin rumaa pömpeliä. Siis niin rumaa, että ne menivät hienon puolelle heilahtamalla. 8351a oli nimi. Viiniä oli siihen mennessä kulunut jo rutkasti, mutta härregood! Me likes! Hintaahan noilla oli tietty tuplat verrattuna amphioneihin, joten sai niiltä odottaakin suorituskykyä

Pari keikkaakin tuossa oli pitkästä aikaa Sound Explosion Bändin kanssa. Keulilla meillä oli Raappana ja Puppa J. Eli tarjoiltiin reilut parituntia musiikkia putkeen, per kaupunki.
Ai että toimiko? Ai että toimii!!!
puppa
Oulun nelifemma, Jyväskylän Lutakko ja Kuopion Henkka, saivat osansa. Oli kyllä superilystiä!
Ens viikonloppuna ollaan Porissa ja Hämeenlinnassa.
Ouluun oli muuten avattu erinomaisen autenttinen meksikolaisravintola Coyoacán. Suosittelen tsekkaamaan ja testaamaan myös erinomaiset tequilansa. Ja unohtakaa jo se suola ja sitruuna!

Löysin muuten vihdoinkin toisen meidän toisen kitaristimme kombolle the mikrofonin. Audiotechnikan halpiskonkka AT2020 elementin eteen, eikä se tarvi muuta, kuin alapäänleikkurin. Täydellistä ja vieläpä edullista lystiä!

perjantaina, helmikuuta 13, 2015

Valoa ja varjostimia

Ei ole vielä mennyt kuukautta!

Juu ei, eikä edes kahta. Mutta ihan armottoman flunssan löi päälle, eikä Bäfääkään jaksa määräänsä enempää hakata, niin ajattelin tänne taas avautua.

Nyt siellä tarkkaavaisimmat lukijat jo höristelevät silmiään: Sanoiko se bäfä??? Juu kuulkaa rupesi se vuosia jatkunut nöyryytettyjen teinien kirkuminen ottaa korvaan siellä codissa. Lisäksi kaikki tolokun ihmiset tuntui karanneet jonnekin syvälle omiin mestoihinsa, joten päätin viimein katsoa mikä siinä toisessa räiskinnässä on se juttu? No isommat kentät ja taktisempi ajatteluhan se.
Niin ja jatkuva kuoleminen. Muutuin kertaheitosta nöyryyttäjästä nyypäksi. Vajaassa kuukaudessa olen tosin jo hetkittäin siellä paremmassa kolmanneksessa.
Nyt jotkut tynnyrieläjät ihmettelevät, että mistä ukko horisee? No tämä on Codi ja tää taas Bäfä.
Ostin oikein turtlebeachin peliluuritkin suojellakseni omaisiani sodan melskeeltä ja voidakseni kommunikoida kavereiden kanssa paremmin. Vaimo on kiitollinen, mutta suurin osa kavereista on taas näemmä siirtyneet uusien konsolisukupolvien maailmaan. Mulla ei ole vielä kiirus. Odotan että tekniikka lopputestataan ja hinnat tippuu. Sitä vastoin ostin käytettynä uusimman ja isoimman Xbox 360 mallin pilkan hinnalla.
Ihan tällä samalla nimellä voi huhuilla, jos tantereelle eksyy. Mutta pankaa kutsuun jotain tekstiäkin. En ryhdy random "bigdickkillaz"in frendiksi ihan tuosta vaan.

Mitäs muuta... No valokuvaustoimintani nytkähti uusille osa-alueille ja samalla pykälän ammatillisempaan suuntaan. Eräs taho etsi tuotekuvaajaa lopettaneen tilalle, joten minä tuppasin käteni pystyyn. Tottakai osaan ottaa mitä parhaimpia tuotekuvia ja syväykset yms. editointitarpeet täytän loisteliaasti!
No onhan tuota kameraa tullut käyteltyä jo hyvä tovi, mutta itse tuotekuvaaminen oli kyllä uutta.
Mutta eihän sitä opi uimaan, jos ei mene sekaan. On kuulkaas äärimmäisen kiehtovaa hommaa tuo puljaaminen valojen, varjostimien ja heijastimien kanssa. Äkkinäinen vois kuvitella että mikäs siinä? Kikotin valkoiselle taustalle, salama kohti ja räps. No silleen saa kyllä näppärästi yksiulotteisen ja helevetin tylsän kuvan, joka luultavasti on vielä täynnä heijastuksia. Just niitä ei-niin-toivottuja.
Kokeileppas huviksesi ottaa kuva jauhoista lasikipossa, valkoisella taustalla. Siitä pitäisi saada sävykäs, ulotteikas ja myyvä kuva.
Ai että minä sitten tykkään oppia uutta!
Bonarina vielä pikkuveljeltäni lunastama piirtoalusta. Nimittäin kynällä tuo kuvien käsitteleminen on jotenkin huomattavan luonteikkaampaa, kuin hiirellä tökkiminen!

Tykkään minä toki oppia vanhaakin. Olen pitemmän aikaa funtsinut, miten saisin hyvän, mutta hellasäröttömän äänentoiston keittiöön. Tähän asti mulla on ollut pienet Paradigmin skobet airportin perässä yläkaapissa, jonka olen sitten aina tarvittaessa aukonut. Se on sisäsiisti ratkaisu vain silloin, kun kaappi on kiinni. Eikä se soundikaan nyt ihan kuminavapaa siellä kaapissa ole ollut.
Mietin jo jotain satelliitti+snadi subi yhdistelmää, mutta sitten ne rumat pöntöt pitäis ripustaa seinälle ja on niitä johtojakin ja... Sitten kaveri vinkkasi ohimennen, että josko hälle löytyisi jostain kailottimet takkahuoneeseen halvalla? Että viitsisinkö kattella, kun hän ei niistä mitään ymmärrä. Noh tori.fi auki ja hän sai Wharferdalea pilkkahintaan. Mun silmääni rupesi samalla hivelemään tosi oudot Silversoundin "Hienot retrokaiuttimet" Mitään infoa en kyseisistä pöntöistä löytänyt, paitsi että niillä oli jotain audiopatentteja joskus seisarilla. Hintapyynti oli muutaman kympin, joten päätin mennä riskillä ja noudin ne lähialueelta kotiini. Ja kyllä! Ennakkopheelikseni osottautui oikeaksi. Päällä on 10" elementti ja kahdella sivulla on diskantit. Pohjassa on refleksiaukkoa. Toisin sanoen ne tuppaavat ääntä  huoneeseen aika laajalla kentällä. Ja oi sekä voi, miten nätti se äänimaailma onkaan. Seisaripahvi se siellä liikkuu nätin muhevasti. Mitkään hifipöntöt nämä eivät ole, vaan pikemminkin musafiilistelykailottimet. Kyllä kelpaa istua iltaa ja laittaa ruokaa! Led Zeppelin ja vanha Meideni ei ole koskaan kuulostanut paremmalta ja vieläpä isohkon keittiömme joka kolkassa! Kertaakaan en ole vielä uskaltanut tuupata näistä täyttä hönkää pihalle. Emme ole omakotiasujia, saatika metelipettrereitä! 

lauantaina, tammikuuta 24, 2015

Jazmanaut ei ole vieläkään kuollut!

Eikä se edes haise kovinkaan hassulta. Kävin näetsen juuri suihkussa, ennen kuin tulin pitkästä aikaa patsastelemaan tänne ihmisten ilmoille.

Aloitamme jo tutuksi tulleella tavalla, pahoitellen pitkää hiljaisuutta. Siihen on syynsä.
Ensin oli Joulun hiljentymä ja sitten oon painanut kalju putkella röitä.

Joulun kinkkuna toimi pitkälti Espanjan reissulta roudaamamme serranon kinkku a.k.a possun koipi.
Se oli väliviikot reissun ja joulun välissä vekkulina sisustuselementtinä. Kas kun keskellä olohuoneemme kattoa on sattumoisin iso koukku. Semmoisessahan sitä oli kelpo riiputtaa.
Ennen sukuloimista pohjoisessa panin koiven paloiksi. Aika mutulla sitä viiltelin, mutta aikalailla kaiken lihan sain talteen. Jämäsilppeen vein duunikavereille. Kelpasi.

Olin ollut kilttinä! Nimittäin joulun kaksi parasta lahjaa olivat: Gaijin -keittokirja,  joka odottaa soveltamistaan, kunhan hoput hellittävät. Mahtavia makuja siis tiedossa. Ja erikoismainintana ehkäpä parhaat valokuvat, mitä olen ruokakirjoissa nähnyt!
Sekä aito Arumbaja intiaanien Fetishi, jonka korva tosin oli ikävästi särkynyt. Noh mutta ainakin sen erottaa lukuisista väärennyksistä.


Joulun kun sai jouluiltua, niin pitikin lähteä samoin tein takaisin Tampereelle, jossa odotti melkomoinen savotta. Musiikkiteatteri Palatsi osti YO talon ja siirsi pikapikaa toimintansa sinne.
No minähän nostin käden pystyyn siinä vaiheessa,  kun teknisiä valmiuksia ruvettiin fundeeraamaan ja otin sitä myöten kontolleni koko tekniikan saattamisen ns. vetokuntoon. Haasteena oli lähinnä se, että kamoilla pitää pystyä vetämään edelleenkin rokkiva viidestä rässibändistä kaijakoohon. Uutena arjen haasteena pitäis alkuillasta vetää vielä musiikkiteatteriesityskin kokonaisine bändeineen, kymmenine langattomineen ja tehdä vielä korvamonitoroinnitkin. Lisäksi koko pläjäys piti vielä tehdä niin joustavaksi, että kun vieraisille tulee ulkopuolinen crew omine kalustoineen, niin ei ensimmäisenä tarvis lähtä pujottelemaan sitä kaukokaapelia pitkin tupaa. Lisäksi kaikki piti tietty suunnitella uusine lavoineen päivineen (joita tuli myös yksi lisää). Ja kaikki tämä piti toteuttaman hulppealla puolentoista viikon aikataululla.

Ohessa kuva uuden miksauskärrin piirrustuksista. Tovin pähkäilin, että millä softalla rupean suunnitelemaan tarvittavia piirrustuksia? Päädyin kynään ja paperiin. Kirvesmies kiitteli, että harvoin saa nykyään yhtä selkeitä toiveita. Yksityiskohdat jätin pätevän ammattimiehen ratkottavaksi. Niistä tuli nerokkaita.

Ensinnä piti purkaa 25 vuoden esimanselaiset kerrostumat. Jos pullonkorkit olis edes nimellisarvokkaita, niin lukisitte paraikaa fantastismijonäärin blogia. Ja aijai sitä pölyn, tauhkan ja hyissaatanan määrää. Taisin muuten löytää yhdestä kourusta sen pimeän aineenkin. Homma olis ollut muuten aika suoraviivaista, mutta kun halusin säästää esim. täysin pätevän analogikaukokaapelin toimivine kytkentöineen ja splittereineen, joten asia vaati tiettyä eleganssia, pujottelua ja kiroilua.
Ei nimittäin ollut edeltäjilleni riittänyt, että kaikki piuhat ja touvit vedettäis yhdestä paikasta. Oli pitänyt vetää viidestä. Ja nyt puhun vain äänikaapeloinnista!
Samaan aikaan seiniä ja kattoja putsailtiin kaiken maailman liuottimilla ja hiilihappojäällä etc. Nikotiini ja terva on nimittäin hie-man tanakasti jämähtävää tavaraa.




Internetin keksijälle kiitos internetistä! Kyllä nimittäin Google ja pikaviestittimet lauloivat aika taajaan siinä vaiheessa, kun pähkäilin uutta järjestelmää ja yhteensopivuusasioita.
Kaikki piti funtsia ja tilata kerralla oikein. Ihan räkkipaneelien ruuveista ja taustapaneeleista merkkausteippeihin. Kauheesti ei ollut aikataulullisesti aikaa lisätilailla mitään oleellista.
Esimerkiksi kattikaapelien erot ja eri liitintyypit olivat mulle ihan tuntematon asia. Nyt osaan tehdä ihan sujuvasti R45 liitännän vaikka CAT 7 touviin, mikä ei ole ihan niin "heittämällä" juttu, kuten vois kuvitella. Nyt siis talossa kulkee moisia rimpuloita viis kappaletta halki salin, minkä lisäksi siellä on se analogikaapeli. Ynnä vedin suositteesta pari BNC kaapelia lavan alle asti. (Krö*mittavirhe*höm) No äkkiäkös ne jatkaa, kun niille  tulee tarvista se kerta vuodessa.
Seiskakatti on muuten jäykänpuoleista touvia. Jussi kiroili kuin merimies.

Myös kollegat saivat osakseen tyhmistä kysymyksistä. Erityiskiitos Torspolle tiskiasioiden konsultoinnista ja Saranpään Jyrki oli korvaamattomana apuna siinä vaiheessa, kun piti paria päivää ennen ekaa esitystä ottaa haltuun yhtäkkiä kolmattakymmentä kanavaa langattomia. #Kädestäpitäen.
Kaikki te muut mainitsemattomat kultsipuppelit: Olen bissen pystyssä per!

Ai mikäkö tiski taloon valikoitui? No se halvempi Midas, jossa lukee että Behringer. Kaikki kokemusta omaavat ihmiset, joilta aiheesta kyselin, vannoivat sen nimeen. Oikein kaivamalla yritin kaivaa paskaa, muttei alkanut haisemaan sitten millään. Ainakaan sen enempää, kuin kolme kertaa kalliimmat kilpailijansa.

Älkääkä peljästykö: Tiski on pyörillä ja liikahtaa bändivedoissa edemmäs, tutulle paikallensa.

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2014

Kato moro. Suakin näkee!

No soriiiiii!

Taas on virrannut vettä Tammerkoskessa, vaan ei ole Jazmamies jaksanut blogiansa päivittää.
Olen vielä tässä Kanariffan jäljiltä löysämielisessä pheeliksessä, joten on odotettavissa entistäkin sekavampaa höpinää.


Joo, toudellakin pistäydyimme äkkilähtöhuumassamme vaimon kanssa Puerto De LaCruzissa. Siellä oli huomattavasti paremmat kelit, kuin tällä synkeässä -olispa-ees-lunta -paikassa. Lähtiissä hoidin vielä parikeet kiloa ylipainovaraa ja tungin laukkuuni mm. +6kg:n serranon kinkun, lukuisia makkaralaatuja, erinäisiä kimpaleita juustoja ja tietty punkkua.
Keikkarintamalla piipahdin mm. taannoin tuuraamassa Tuure Kilpeläisen & Kaihon karavaanin etupäässä. Meininki oli pistokeikka Torniossa. Oli sinänsä aika leppoisa pesti, että hyppäsin bändin mukana lentokoneeseen ja saavuin suoraan pelimestoille, jossa herrasmiehet olivat kasanneet valmiiksi ihan kaiken ja then some. Taisin käydä snaremikkiä suuntaamassa pari senttiä. Siinä kaikki mitä lavapuoleen joutu vaikuttaan. Digissäkin oli valmiit säädöt hra päätirehtöörin jäliltä.
Se ei tarvinnut, kuin hienoista puunaamista omien mieltymysten suuntaan ja avot.
Keikkipaikka oli joku uudehko kongressihalli, joka ei luvannut hyvää: Perus iso suorakulmio, valmistettu betonista ja pellistä. Mutta jotain maagillista ne oli siellä tehneet rakennusvaiheessa, koska läjä soi harvinaisen tasaisesti, joka istuimelle. Yhden alamidlekuminan raavin poikkee, mutta muuten ei tarvinnut masteriin koskea.


YO-talolla olen kanssa viettänyt kosolti aikaa. Vuoden vaihteessa vaihtuu omistaja, joka tuo uusia kujeita musiikkiteattereineen etc. Samalla menee järjestelmäkin uusiksi. Alkaa nimittäin se pikkuvikainen Midas vedellä viimeisiään. Tai kyllähän sillä tekee, mutta se vaan jää pieneksi ja recall on multi-iltavedoissa vaan sikakova juttu. Ei se auta. Digiin on siirryttävä. Täytyy ottaa kynä käteen ja asettua suunnittelupöydän äärelle. Sori kollegat, jos puhelin soi ja joku kyselee omituisia.
On muuten luultavasti tulossa sitten kans kamaa myyntiin. Mutta siitä enämpi lähempänä.

Maininnan arvoisia pläjäyksiä talolta lähiaikoina on mm. My First Band. Jumaliste, miten kova hittimaatti ja lavashöypreesenssi! Ja Rönärin miksaus ei jätä kyllä kylmäksi ketään!

Silvennoinen on aloittanut bluesklubinsa talolla,vierailevine solisteineen, joista täytyy mainita mm. Jukka Gustavson - Hitto kuinka hienosti se raapii sormiota ja syvältä! (Ja hitto kuinka kiva sitä Beekolmosta oli punnertaa lavalle!)
Dave Lindholm. Lähtee muuten ja rouheesti! Ja Mikko kuustonen, jonka huuliharppuskilssit tulivat ihan puun takaa!

Yksi erinomaisen mielekäs ilta oli taannoin se, kun talolle tuli kolme rässibändiä (kts. Trash Metal)
Mielekkääksi homman teki se ensinnäkin se, että tämä kaunis tyylisuuntaus muodosti merkittävän osan nuoruuteni soundtrackiä. Ja se, ettei yhdelläkään noista mainioista pitkätukkapoppoista ollut mukana omaa miksaajaa. Mää olen niin kauan tehnyt poppista, reggaeta yms. muuta kevyempää musaa, niin jotenkin kukaan ei ikinä pyydä mukaan heavyhommeleihin. Se on sääli. Mulla on nimittäin kosolti annettavaa siihenkin genreen, vaikken farkkurotsia omistakaan.

Se kävi myös kivasta lämmittelystä seuraavaan viikkoon. Taloon nimittäin tuli bussilastillinen vuohia polttavia ja bändikavereitaan uhraavia perkeleenkätyreitä norjasta. Mayhem oli bändin nimi ja niillä oli mukana lämppäri, nimeltään øerghö ◊zerg tai vastaava. En ihan hahmottanut niitä harakanvarpaita siitä keikkajulisteesta. Pääsin siis miksaamaan heti putkeen bläkkistä!
Mikäs sen ylevöittävämpää?
Mayhemin rumpalihan on jonkin sortin legenda. Olisittepa nähneet kiertuemenagerin ilmeen, kun se tajusi, minkä kokoinen lava meillä on. (Olisko kannattanut lukea lähettämäni venuespeksit?)
"Meidän rummuthan vievät tästä kolmasosan!" No vei ne vähän enemmän, mutta hyvin mahtui. Kanavalistatilastonikkareille tiedoksi, että rumpupätsi oli yks erikoisimmista pitkään aikaan. Asensin kannuihin yhden snaremikin ja seitsemän (7) peltimikkiä. Loput tuli triggereistä. Se on kyllä ihan ymmärrettävää. Jos se basarisoundi-ihanne on se "joulukinkulla vesisänkyä" ja tomarit Phil Collinsilta, niin  aina ei ole ihan perusteltua ruveta metsästelemään sitä soundia mikeillä, geiteillä ja kompuroilla.

Jahas. Nyt loppuu internetkirjoittelu tähän ja rupean laatimaan niitä pahamaineisia suunnittelutöitä yhteen jos kahteenkin instanssiin. Köyhän on tehtävä röitä. Ei auta. Jotenkin se on tienattava rahat uusiin monitoreihin. Ei sillä että nykyiset olisivat huonot, mutta kun takaraivossani siintää eräätkin suomalaisvalmisteiset, jotka ovat kuulemma paremmat, jos eivät jopa parhaat!

...Mistä tulikin vielä mieleeni, että lottokin pitäis panna vetämään Kävin näetsen tuossa taannoin tappamassa aikaani hifikaupassa. Aikani kuunneltuani erinäisiä high end skobeja, joista kaikki oli hyviä omalla tavallaan ja joillain musiikkityyleillä, mutta mikään ei toiminu kaikenkattavasti. Mikä oli ihme, semminkin kun hintaa oli kaikilla naurettavan monia tonneja. Eräskin koaksaalijärkäle toisti klasarin ja akustisen kaman ihan tajuttoman ilmavasti ja kaunihisti, mutta annas olla, kun pani vähänkään popimpaa soimaan. Meni tukkoon koko laitos jo hiljasillakin volilla.
Sittenhän mä näinkin jotain miehenkorkuista piilotettuna sivuseinustalle ja pyysin myyjäressua roudaamaan esille Martinloganin elektrostaattiset paneelit. Musa soimaan ja hetkinen, mihin ne skobet hävis?!? Jäljelle jäi vain musiikki! Äärimmäisen tarkka soundi ja äänikuva. Mm. tämä biisi teleporttasi meikäläisen aika kauas loskaisen Tampereen hifikaupasta.


Puoli tuntia meni nopeasti, mutta sitten maltoin painaa stoppia.
"Ok, mä otan nämä! Paljonko maksaa?" Sanalla sanoen: Ihan vi-tus-ti! Samalla rahalla sais melko asiallisen kiesin. Toisaalta mä en halua autoa. Mä haluan loistavan lähikentän lisäksi älyttömän hyvän soffallarötkötyskuuntelun. Just sellasen, jolla vois nauttia siitä musiikinkuuntelusta, mutta jolla voi samalla tehdä myös töitä tinkimättömästi. Jos ens vuonna sais verottajan penäämät rahat makseltua alta pois, niin vois mennä pankkiin hattu kourassa ja...

Ps. (joo joo, alan ihan kohta töihin...) Mulla on ihana vaimo: Ripustin 3-Diffusorit kuuntelupisteen yläpuolelle ja jäin odottamaan mahdollista hellasäröä. Päin vastoin!
"Vau, tuohan näyttää ihan modernilta veistokselta. Tosi hieno!"
Eikä se tehnyt hallaa sille akustiikallekaan ;)

perjantaina, lokakuuta 03, 2014

Kotiuttamista.

Mitä viime postauksessakin vihjasin, niin nyt kertoilen vähän enemmän että what is up, niinkuin Amerikan kotipojat asian ilmaisisivat.


Aika tarkkaan kolme vuotta sitten muutimme Helsingistä Tampereelle, eikä alkuihmettelyn jälkeen ole ollut juurikaan ikävä. Stadi on buli, mutta Tampere on jotenkin vielä kotoisampi tavallaan. Ei niin hektistä menoa, ihmiset mukavia ja pääosin avoimia ja kulttuurikenttä on erinomaisen laaja.
Vielä kun soppaan lisätään nohevia kahviloita, pari paahtimoa, loistavia ravintoloita, musiikkivenueita ja intohimoisesti pyöritettyjä olutravintoloita  ja pienpanimoita,  sekä yksi mainio kauppahalli niin mitä ihmettä sitä voi muuta toivoa? Niin ja hintatasohan täällä on melkolailla mieletön, verrattuna Helsingin ytimeen, joka on puolestaan ihan älytön.

Enihow, meidän kämppämme oli kiva. Tosi kiva! Ja rauhallinen. Ja kun itse saatiin tehdä sinne remppaa ja valita värit seiniin, niin mikäs siinä. Taloyhtiökin oli aivan erinomaisen rauhallinen. Jopa liian rauhallinen. Sitä voisi erehtyä luulemaan jopa kuolleeksi. 75 neliötä kahdelle hengelle oli ihan just sopivasti. Itsellänikin oli kivan kokoinen työhuone, jonka olin akustoinut aivan hämmentävän hyväksi.
Silläpä olimmekin hieman yllättyneitä, kun totesimme, että tuli puolihuolimattomasti irtisanottua vuokrasoppari ja kirjoiteltua uusi.
Nimittäin vaimoni meni internettiin ja näki siellä omituisen asunnon. Sitä kuvailtiin 92 neliöisenä yksiönä, kahdessa kerroksessa. Läpällä sitä sitten katsomaan.
Osottautui että se on kerrostalon kahdessa alimmassa kerroksessa ja alakerta on alun perin tehty liiketilaksi. Talo on rakennettu vänkästi rinteeseen, joten meillä ei ole kuin yksi yhteinen seinä naapuriin. Ja siellä alakerrassa ei ole edes yläkerran naapureita kanta-astumassa, paitsi itse.
Iso avokeittiö, mukavan kokoinen makkari, suuri lasitettu parveke, oma terassi ja parin minutin kävely kaupungin puutarha-alueelle, painoivat nekin vaa-assa, melkolailla.

Niin ja se alakerta! Oma kylppäri, paljon säilytystilaa, kiva huonekorkeus ja laskutavasta riippuen 22-30 neliötä tilaa temmeltää.
Alun perin vaimo oli lykkäämässä minut yksinäni koko tilaan, mutta minulla oli visio!
Halusin vihdoinkin masterointi/miksaushuoneen, joka on kotoisa. Varsinkin juuri masterointihommissa olen kaivannut eläväistä huonetta ympärilleni. Tokikin hyvin akustoitua ja vasteeltaan tasaista, mutta muuten mahdollisimman epästudiomaista. Lähikentässä ja luureilla tehdään mikroskopia, mutta suuret linjat piirrellään sohvalla mukavasti löhöten ja musiikista fiilistellen. Niinhän sitä valtaosa musiikin rakastajista kuitenkin musiikkinsa naattii: Kotona mukavasti köllötellen, eikä toimistotuolissa koneen ääressä niska jäykkänä kököttäen.
Vielä kun nykyään voi kaikkia laiteita hallita etänä, niin mikään ei ole esteenä visiolleni.

Koska huone on verrattain kookas, on se mahdollistanut kuuntelun optimaalisen sijoittelun niin, että jo lähtökohtaisesti vältetään kaikki isommat huonemoodit.
Alkutilanne löytyi hienosti perus matematiikalla. Mutta koska paikka ei ole suljettu hermeettinen kuutio, jonka kaikki seinät käyttäytyvät akustisesti samoin, piti kuuntelupaikkaa ja kaiuttimien suuntimaa rukata, vingutella ja fiilistellä pari päivää. Sitten taas kalibroitiin, vinguteltiin, mittailtiin ja siirreltiin ja mittailtiin ja suhisutettiin ja mittailtiin ja siirreltiin ja... Desibeli sieltä ja pari tuolta. Avot että alkoi näyttää mainio alkutilanne vielä hienommalta. Sain rakennettua myös sen vuosia suunnittelemani takaseinähajoittimen, joka koostuu hieman seinästä irti olevasta ja tanakasti täytetystä kirjahyllystä ja parista tubetrap-pylväästä. Tämä sekä torppaa, että hajottaa ääntä. Lisäksi se sivistää ja näyttää erinomaisen hyvältä. Visioissani on siintänyt vuosia myös koivuklapeista rakennetut diffuusoriseinät mutta ne olisivat jo vähän turhan hankalat toteuttaa. Tämä on kuitenkin kerrostalo ja mm. paloturvallisuusasiat on otettava huomioon. Kuinka tylsää!
Nyt voikin jo työskennellä ihan täysillä ja pari miksausta olen jo ehtinytkin. Vieläpä onnistuneesti. Vähän pitää vielä laskeskella ja värkkäillä mm. diffuusoreja, joista mm. ramppimalliset vaikuttavat erinomaisen mielenkiintoisilta ja hoitaa kattoheijaste poikkeen, joka aiheuttaa isoimman kuopan vasteeseen. Mutta kaiken kaikkiaan, tehtävää ei ole enää kosolti.
Studio

                                    Kissanhännän nostatusta:

Jos sulla on biisi/biisejä, jotka kaipaavat miksaamista tahi masterointipuunaamista, niin täältä pesee.
Hintani ovat varsin kohtuulliset, laatu erinomaisen priimaa ja kaikelle on tietty tyytyväisyystakuu.
Musiikkigenrerajoituksia en tunne; Kaikkea on tullut tehtyä yhtä pieteetillä, metallista oopperaan.
Sellainen erityisalue multa vielä löytyy hihastani, että kun olen operoinut ikäni konemusapuolella, niin mulla on siitä kentästä ja sen estetiikasta melkomoinen kokemus/näkemys ihan kansainvälisellä tasolla. Lisäksi liveteknikkona tiedän, miten sen energian saa parhaiten välittymään myös klubi / yms. PA -tyyppisiin äänentoistoympäristöihin. Niin ja tietty tarvittaessa mulla on 10 min. matkan päässä itse tikkiin virittämäni autenttinen ranskalais PA, jolla voi käydä toteamassa asian tositoimessa, jos niikseen. :D
Failit liikkuu nykyaikana näppärästi netin ylitse, mutta jos läsnäolo kiinnostaa, niin täällä on ihmisen ihmeen hyvä olla. Keitän myös melko kelvollisia kahvikupposia.

Meilaa: jazmanautÄTgmail.com, niin juonitaan tarkemmin.

Joku kaunis päivä saan vielä tehtyä nettisivut palveluistani. Sitten sinne vissiin pitäisi panna lista referensseistä. Vekkulia vaan, etten ole ikinä vaivautunut pitämään mitään kirjaa mm. niistä lukuisista  masteroimistani artikkeleista, joita viimeisten viidentoista vuoden aikana olen touhunnut.

Ja jokupäivä mä kerron vielä toisesta lempihuoneestani: Avokeittiöstämme!

torstaina, syyskuuta 18, 2014

Kuukauden valitut palat.

Jaa, mutta onkos se mennyt taas kokonainen kuukausi, kun sitten viimeksi...

Aina toisinaan sitä miettii Facebookin mielekkyyttä. Sen hupi/hyötysuhdetta. Ja vaikken pidäkkään Edisonin, tuon vanhankoulun kapitalistin -aika on rahaa -vertausta elämäni kiintotähtenä, niin kieltämättä ko. somen ilmentymään saa uppoamaan varomattomuuttaan välillä yllättäviä aikasummia elämästään.

Taas tätä pohtiessani panin kuitenkin kaveripiirille tiettäväkis, että keikoille saa pyytää ja kukas heti tarttuikaan syöttiin, jollei itse Nopsajalka. Homman nimi oli tuurauskeikka ja paikkakunta Pori.
Loistoryhmää, tulin pian huomaamaan. Jonkin yksitystilaisuuden vuoksi meidän tsekkimme piti tehdä kuleksimasta jo melko aikaisin, jonka johdosta  jäikin luppoa kosolti. Saunan jälkihien seasta en voinut olla kuulematta, miten kämppäkaverini suunnitteli frisbeekolfikierrosta kirjurinluodolla. Minähän siihen tarttumaan ja kyselemään, että josko hällä olisi ylimääräisiä kiekkoja muassaan. Ai että oliko?!!
Mies on kuulemma harastanut lajia semitosissaan jo melko monta vuotta, ja sen kyllä huomasi.
Itse tämän vuoden noviisina, opin kyllä aikalailla tekijämieheltä. mm. pystyheittoa en ollut kuunaan edes kokeillut. Muutama sellainen koriksesta tuttu pheelis, kun esine irtoaa käsistä ja vain tietää, että nyt menee perille tunne, tuli koettua. Ja se on kuulkaas hieno tunne se!

Itse keikkahan oli Kinossa. Tuttu paikka ja ihminen. PA:sta olen maininnut useamminkin aiemmin.
Tiskinä oli älläsysistä poiketen soundcraftia. Ei hassumpi sekään nytkään. Porukkaakin tuli paikalle oikein kivasti ja oli vekkulia huomata, että Nopsallakin on aika pirun innokas fanipohja. Oli mukava miksata välillä muutakin kuin Jukka Poikaa, jolta mulla ei ole jäänyt juurikaan aikaa käydä muiden mukana.

Niin no onhan tietenkin YO-talon talkkarin hommat. Niistä voisin nostaa yhdenkin reggae soundsystemin esille, joka oli kaikessa hämmentävyydessään toudella kunmallinen. Tuli kyllä sellaista autenttista soundsystem-mikseriä paikalle, joka olis pitänyt kytkeä jamaikalaisen PA-stäkkäyksen mukaan. Mainaan että siinä oli omat kaistansa ulos niiin ylä-keski-ala ja subitaajuuksillekin.
Noh en sitten ruvennut sen kanssa touhuamaan. kas kun meidän Nexoissa on ihan omat prossut vahvariin integroituna. Tuli siitä ihan sitten summakin ulos. Monona tosin. Ja tietty kaikki muutkin DJ-yms. kamat piti välttämättä kytkeä ko. laitteen lävitte. Ja olihan siellä sitten helvetillinen brummikin tottakai välissä. Paikansin heti mistä se tulee, mutta meni kutenkin toistakymmentä minuttia, ennen kuin sain ääneni kuuluville sen säätäjäkerrostuman lävitte. Ja ei, ei ollut meidän vehkeissä.

No näitä on aina välillä. Ihan varmasti oon itsekin nuorempana ollut ehdottelemassa todella kummallisia äänentoistoratkaisuja bileissä. Monesti jopa järjestävän tahon nimissä. Osa on toiminut ja hyväksi havaittu. Osa ei. Pääasia oli taas tälläkin kertaa se, että jengi viihty ja pippalot olivat erinomaiset.

Toinen nosto on Die so Fluid, joka aloitti Suomen klubikiertueen Tampereelta. Itse en päässyt puikkoihin, mikä olis harmittanut, jos soundi ei olisi ollut vallan kunnossa puikottavalla.
Erinomainen trio! Kaaoksen ystävät oli lämppärinään ja heidät nappuloin. Niillä oli hetkensä. Vähän kun tiukentavat ilmaisuaan, niin johan lähtee!!!

Kuukauden kohokohta oli kuitenkin Raappanan & Sound Explosion Bandin Köpiksen keikka. Siellä oli Skandin[iavia]n Reggae festivaalit, johon menimme osan bändistä kanssa jo päivää aiemmin. Tarkoitus oli mennä ihan sinne festareille asti pheelistelemään. Keskustasta matkaa mitattiin lähinnä kilometreissä. No sade yllätti turistit ja mehän istuskeltiin suurin osa illasta paikallisessa kivijalkakuppilassa. Välillä kutsu tuli juhlimaan kanavanrannassa olevaan botskiin, josta yritimme vielä kerran taksia, mutta turhaan. Ajauduimme takaisin siihen sarjakuvien karikatyyrimäiseen baariin polttelemaan sisällä tupakkia ja ihmettelemään paikallista pyöräilykulttuuria, joka oli sanalla sanoen mahtavaa! Jossain vaiheessa Lotina kävi jossain kellarikomerossaan, puhalsi pölyt pois pullosta ja saimme vihdoin myös lasilliset viiniä.

Seuraavana aamuna oli keli mitä mainioin ja iltapäivästä pakkauduimme tila-autoihin, joilla matkasimme vihdoin festaripaikalle. Siellä oli heti teknikkoa käsipäivää tarjoamassa. Itse hyökkäsin samoin tein etupäähän tutustumaan kasariyamahaan, joissa on välillä aina vähän aivojen-niksauttamista: "Ai tää menee tälleen!"
Ei siinä mitään. Soundi toimi. Onneksi sai virittää soundin, vaikka vieressä bändi vetikin. Ympäristö oli teltta ja PA. vanhan polven vertikaali-array Lacoustic. Kaikki ei ymmärrä sen hienoutta, mutta minä jotenkin tykkään. Vähän sama homma, kuin Nexon alphasarjan kanssa. Se on iso, hankala ja siinä on karvakyljet, mutta se soi kaunihisti. Paitsi tämä nimenomainen setti ei ole, eikä sen tulisikaan olla karvakylkinen.
Keikka oli komea. Ainoa ongelma oli paikallisen backlinetoimitajan snare, joka virittyi heti keikan alusta johonkin kummalliseen resonanssiin, joka kuulosti ihan kierrolta. Kiikutin Jokelle lavalle roudista, jotta demppailis sitä, muttei se ihan sillä. Noh gatella loput ja maaliin päästiin.
Keikan alussa hieman flegmaattinen etupäänseppä teki jo tuttavuutta ja yritti kovasti tyrkyttää miehekästä spliffiä suuntaani. Kiitin kohteliaasti ja ilmoitin olevani töissä.

Keikan jälkeen nautimme takahuone antimista ja väistelimme keikan aikana alkanutta sadetta. Sitten olikin aika tutustua illan tarjontaan ja huh, miten kovia artisteja ja bändejään, jotka oli kasattu taustalle suurimmaksi osaksi eurooppalaisista. Ihan mahtavaa. Väitän, että reggaeta ymmärtämättömätkin, jopa vihaavat, mutta asiallisen musiikkitajun omaavat ihmisetkin olisivat viihtyneet loistavasti!
Ja jumaliste alueella operoivia ääniseppiä! Otin opikseni montakin kikkaa.
Sade senkun kasvoi ja kohta lätäköitten väistely oli turhaa. Siellä sitä sitten kahlattiin kirjaimellisesti nilkkoja myöten vedessä. Onneksi paikka oli entinen tehdasalue, joten mutavelli puutui tyyten.
litimärkänä päästä varpaisiin meni aamuyöhön, kun kyydin saanti alueelta oli totaalisen haikeaa.
Onneksi oli lämmintä, hyvää musaa, seuraa, takahuonejuomia ja...


kerrankin tilan täyttää enemmän teksti, kuin kuvat. On nimittäin muutto takana, kaikki kamat  laatikoissa ja laatikot hukassa, mutta pinoissaan. Uusi paja valmistuu samalla. Rakennan miksaamo/masterointitilani erinomaisen olohuonemaiseksi. Tänään olen saanut jo sijoittelun öbaut paikalleen ja mittailtua soundin +- kolmen desibelin sisälle. Vielä pitäisi ruuvata akustiikka puolet pienemmän hajonnan sisään ja avot. Mutta siitä tuonnempana lisää.

Niin juu sekin vielä, että käytiin taas Oulussa Staalinin Urkujen kanssa soittohommissa. Freetä kansalle taiteitten yönä perkele! Oli lystiä, vaikkakin piipahdus oli pikainen. Keikka napattiin muistikortille, sekä tikulle, jonka summa on kuunneltavissa tästä. Vuolukan tiskisoundi ja Zoomin H2 oma mikitys kimpassa.
Ja mun bassoni ei sitten ole hetkeäkään epävireessä. Se nyt vain sattuu olemaan nauhaton.