perjantaina, elokuuta 10, 2018

Ääniformaatteja ja käsisuojaimia

Mun pitäis olla tällä hetkellä matkalla Joensuuhun, miksaamaan iskelmäfesteille Kilpeläistä, mutta mun selkäni pamahti alkuviikosta aivan totaalisesti, joten potiloinkin rauhaisasti kotosalla ja viihdytän blogaten sitten kotoa käsin itseäni ja toivottavasti vähän sinuakin.

Saksalainen Hofa tekee aivan erinomaisia audiosoftia. Niillä on mm. nerokkaita dynamiikan hallintalaitteita, mutta itse käytän heiltä pääasiassa niitten masterointisoftaa. Erinomaisen intuitiivinen, näppärä ja ennenkaikkea luotettava kapine.
Myös heidän sokkotestiplugarinsa on kolkutellut takaraivossani jo tovin, mutten ole sitä vielä ehtinyt testaamaan. Vaan kun jälleen kerran toisaalla tuli puhetta eri ääniformaattien eroista, niin ajattelin nyt selkää potiessani hoitaa senkin alta poies. Jos muuten päätätte testata ko plugaria, niin kolme raitaa vertaileva on ilmainen. Useammasta raidasta saa pulittaa rahaa.

Enivei, mä nappasin erään jatsibiisin, joka pyörii 96Khz resoluutiolla, tein siitä sitten konversiot 44.1Khz ja 320kbps mp3 formaatteihin ja upsamplasin kaikki takaisin 96Khz:n (Ja juu ei, se upsamplaus ei vaikuta soundiin. Ihan testattu juttu.)
Nimesin random failit X-Y-Z nimillä. Jos haluatte kultakorvailla tahoillanne, niin Failit löytyvät tästä.
Eli failit salamyhkäisen randomissa järjestyksessä 96 Khz, 44.1 Khz 320kbps mp3:

X
Y
Z

Niitä voi fiilistellä joko ihan suoraankin, mutta jos rahkeet riittävät, niin suosittelen ko. plugaria. Se on hämmentävän paljastava, niin hyvässä kuin pahassakin, kun failia voi vaihtaa sen soidessa ihan keskeytyksettä. Ja muistakaa sitten panna kans systeeminne pyörimään 96Khz:n tai tästä ei ole oikein taikaa. Jos oikein ihaniksi äidytte, niin pankaas kommentteihin veikkauksia, mikä mikin on. Minä sitten joskus tulevaisuudessa kerron. Vaikkapa kuukauden päästä tms. Myös fiiliksiä, mitä aistitte, kuunnellaan mielellään.

------------------------------

Asiasta ihan toiseen.

Tiedättekös kun ihminen roudaa laatikoita keikalta toiselle ammatikseen, niin sitä kuvittelisi panostavansa työvaatetukseen enemmän. Aika monet näkevät roudarin mielessään ihmisenä, jolla on musta bändi/Crew -paita, mustat reisitaskuhousut ja jalassa turvakengät. Kylmemmillä keleillä ehkä musta huppari. No näinhän se yleensä onkin ja ihan syystä: Paska ei näy mustassa ja musta ei näy lavalta yleisöön. Reisitaskuihin mahtuu tilpaketta ja turvakengät turvaa varpaita.
No itse kun olen tällainen "äänikuvataiteilija", eikä mun tarvi kuin tyhjentää ja täyttää yksi kuorma auto kerran tai korkeintaan pari päivässä, eikä yleensä tarvi ryösiä tahi kiipeillä, niin mä tuppaan pukeutumaan ns. "ihan normaalisti". Mutta yksi asia sentään minullekin on roudatessa melko tärkeää: Nimittäin jotta käteni pysyisivät konttoristin pehmoisina, pitää olla ihmisellä hansikkaat käsissään. Ja se onkin vekkulia, millaisia hansikkaita tässä maassa käytetään rouduuseen. Ne on yleensä sellaisia "kympillä kymmenet" halpistyöhanskoja, jotka hajoavat parin keikan jälkeen. Ne on ihan ok. Mutta maailma tuhoutuu kertakäyttökulttuurin ikeessä ja no, jos mä duunissani tykkään, että kaikki on mitä parhaiten, niin miksi sitten tyytyä myös eniten käytetyissä työkapineissa välttävään?

Mulla on ollu vuosien varrella monenmoisia hansikkaita kalliista blåkladerin raksahanskoista (Eivät kestä paskaakaan) jos jonninlaisiin "super grip"käsisuojaimiin (Muuttuvat vähänkään kosteina [hiki] super slipperyksi). Tähän asti parhaat olivat varustelekasta ostamani, toisen maailmansodan aikaiset nahkaiset natsihansikkaat. Kestivät vuoden! Sitten pettivät saumat, eikä heillä ole niitä enää valikoimissa. Olisi pitänyt ostaa heti useammat.
No mutta löysin tilalle ihan helvetin hyvät ja niitä nyt täten teille hehkutan: Mechanix material 4x. Istuu kuin... hansikas. Erittäin hyvä tarttumapinta, ja näillä poimii vaikka sen nuppineulan maasta.
Nää on alunperin kehitetty nascar mekanikoille, mutta uudella 4x pinnoituksella pitäis kestää huomattavasti pitempään kuin alkuperäinen malli. Se mikä näissä on kummallisinta on se, että vaikka roudaa 37 asteen helteessä (testattu skene) niin nämä hengittää ja ovat jopa jotenkin mystisesti viileähköt! Näitä löytyy myös iskusuojattuna. Harvinaisen hyvin käytetty 30€. Olen tyydo. Löytyy myös suomesta. Google on kaveri. Taidan olla viisaampi ja tilata kasan.

perjantaina, heinäkuuta 20, 2018

Suomen mikrofonit värikuvissa.

Tämä pieni luonto-opas esittelee Kaihon Karavaanin yleisimmät mikroskoopit.

 Kaikki nyt esitellyt lajit ovat levinneet koko fennoskandian alueelle ja sopeutuneet tänne pohjoisen hyvinkin vaihtelevaan ilmanalaan, huolimatta siitä että lajien alkuperäiset pesimäalueet käsittävät maita jopa  keski-euroopasta aina aasiaan asti.
Mikrofonit edustavat melko laajaa lajikirjoa, aina dynaamisista, riboneihin ja myös suuntakuvioiden kirjo on sitämyöden vaihteleva. Kaikki esitellyt lajit, yhtä lukuunottamatta edustavat ns. salkkupesijöitä.

Ensimmäisenä esittelyssä on oikein lajinsa muotovalio kauniin kultaisessa höyhenpuvussaan. A.I.R, lajin Black Bullet, (halppis ribboniis). Suuntakuvio kahdeksikko. Viihtyy pääasiassa perkussiokioskin yläpuolisessa ilmatilassa. Torjuu tehokkaasti mm. rumpusetin ja kitariston aiheuttamia vuotoääniä ja muita peto-olennoitsijoita ympäriltään.


Seuraavana lavojemme yleisimmän lajin tuoreempi geenimuunnos beta SM58a. (Pajaris vasarius). Levinnyt laajalle koko maailman  lavaympäristöissä, mutta viihtyy varsinkin perkussioiden, rumpujen, sekä sormiotaiteilijoiden välittömässä läheisyydessä raviten itseään laulusuoritteilla. Superhertta suuntakuviollaan torjuu tehokkaasti muita kilpailevia äänteitä.


Bassotaiteilijan liverrystä poimii ihan muina haukkoina ehdottoman luotettavasti, mustaan höyhenpukuun pukeutunut, germaanista alkuperää edustava  Sennheiser e935. (Poppius keskarius).
Alotteleva bongari sekoittaa lajin helposti naakkaan, mutta tämä on virhe. Ei ole naakka.

Pohjoisamerikan mantereelta tänne pohjolan perukoille kotiutunut Shure KSM9, (Vokalius ihanus) edustaa lajityyppinsä ehdotonta muotovaliota. Vaihdettava suuntakuvio on tässä yksilössä vakiintunut superhertaksi ja poimii pääjohtajamme laulunluikautukset ensiluokkaisella kvaliteetilla.

Tämä ikäisekseen ihan ok kuntoinen pystymetsikön sirkuttaja on yleensä levinnyt pääosin rumpupönttöjen, sekä kitaravahvainten likellä, mutta habitaatissamme se majaileekin lajilleen epätyypilliseen tapaan kitaristin kitarisojen läheisyydessä. Kulkee nimellä Shure sm57 (Rokrokrok)


Tässä kuvassa aurinkokylpyä ottaa kaunis itäeurooppalainen mikromafooni, joka metsästää tyypillisesti korkeampia iskuääniä rumpusetin yläpuolisessa ilmatilassa. Oktava MK-012 (Idänius ihmekus). panee kampoihin pienuudestaan ja näennäisestä köykäisyydestään herttakuvioisella kapselilla varustettuna isommillekin petolinnuille, kuten esim. Schoeps (Ihavitu kallius).



Seuraavana meitä vastaan tuleekin mikkisalkkujemme harvinaisempi tirppanen. Tämä Audio Technikan AT2500, (Tumpsius tömpsiys) on ns. pysyväiskolopesijä. Ja ruumiinrakenteensa onkin todella hämäävä; Lajissa onkin saumattomassa symbioosissa, samassa kehossa kaksi eri elementtiä. Kuten latinankielinen nimikin vihjaa, on kondensaattorin kutsuhuuto kuuloasultaan enemmän "Tumps" ja dynaamisen puolen soidinkutsu enemmänkin "Tömps" Hyvin monipuolinen tapaus siis tämä bassorumpujemme terhakka emäntä.


Toinen luontosarjamme hivenen erikoisemmista lajeista, tulee myös alunperin pohjoisamerikan mantereelta ja kulkee nimellä Shure Beta 91.(Microphonicus kampelus). Kyseessä on todella väärinymmärretty kapistus. Monet luulevat lajin kuuluvan saalistaviin yöpetoihin, vaikka kyseessä onkin varsin harmiton ja lenseä iltapäiväveijari. Tämäkin yksilö mynnäyttää itsensä yleensä makoilemaan lattiatamburiinin eteen, missä viihtyy kuin tatti, kunnes jälleen keikan loputtua ryömii takaisin pesäsalkkuunsa.

Tästä harvinaisehkosta arkisirkuttajasta ei tiede tiedä vielä hetteskään kaikkea. Sen verran salaperäinen olento sattuu olemaan tämä AKG C430 (Ambiensus minimicus) Tämä kyyhkyläspari viihtyy reviirinsä äärimäisillä reuna-alueilla, saalistaen herkeämättä yleisön reaktioita ja toimittavat löydöksensä suoraan poppareitten korvakäytäviin. Miten se tapahtuu käytännössä ja miksi, jäänevät ikiaikaisiksi mysteereiksi ihmiskunnalta. Tosin joidenkin teorioiden mukaan tähän toimitukseen liittyy jollain tavoin sellainen mystinen taruolento kuin "Monitoriheppu". Akkain puhetta, jos minulta kysytään.

Jälleen yksi ääriromantillinen esimerkki lajista, joka jossain vaiheessa pariutuu lajitoverinsa kanssa ja pysyy yhdessä koko loppuelämänsä. AKG C535 EB (Heipys mikäkys mikkikys sullaus onius tossaus teidänös snaressanus)? Tämä veteraanipari jököttää vuodesta toiseen tanakasti kaikki vuodenajat pääksytysteen virvelirummun molemmin puolin. (Ylä, sekä ala) Nämä ovat kyseisen lajin viimeiset edustajat. Muutoin ovat valitettavan sukupuutossa.

Jos tämä Audio Technikan AE3000 (Yllätys ullatus) mikrofoni olisi lintu, olisi se lokki. Se kaappaa loistavasti kaiken, mitä sille syöttää. Meidän tapauksessamme  sen ravinto koostuu pääasiassa sähkökitarasignaalista. 

*Jos tätä faktapläjäystä halutaan käyttää opetusmateriaalina kouluissa ja jälleenkoulutusyksiköissä, tahi öljynporauslautoilla lievittämässä yksinäisyyttä, niin siitä vain.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2018

Lisää uskonnosta, nimeltään High-End



Ai että on ihkua avata aamulla fese ja siellä odottaa vihainen viesti erään tuoreen hifiryhmän moderaattorilta, jossa pyydetään olla sekoittamatta ihmisten päitä turhilla faktoilla, jaettuani erinomaiseksi mieltämäni artikkelin.

Hauskintahan tässä episodissa oli vielä se, että minut vielä erikseen kutsuttiin ko. ryhmään ja tiedustellessani ryhmän agendaa, kerrottiin sen perustuvan kaikinpuoliseen kunnioitukseen, tasa-arvoon ja tiedon jakamiseen.
Ymmärrän sen, että ihmisillä on tarve uskoa johonkin suurempaan voimaan. Sitä kutsutaan uskonnoksi tahi henkisyydeksi. 
Mutta hifipuolella nuo jumalalliset lait tuntuvat määrittelevän ihan vapaasti laitevalmistajat. Mitä uskomattomampia väitteitä esität ja isompaa hintalappua kehtaat esittää, sitä arvostetumpi on merkkisi status.
Näitä väitteitä ja laitteita sitten luonnollisesti komppavat kauppiaat ja mainostuloilla elävät hifitoimittajat. (Joista muuten arvostetuimmat ovat poikkeuksetta reippaasti yli kuusikymppisiä ukkeleita, jotka arvostelevat superdiskantteja ja ovat kuulevinaan hi-res levyiltä ultraäänitaajuuksia, vaikkeivät varmasti enää kuule yli 16Khz yhtään mitään. Se nyt vain on fysikaalinen fakta.) Itse 42 vuotiaana kuulen 17.5 Khz:n asti ja pidän sitä aivan erinomaisen hyvänä tuloksena.


Tässä videossa on erinomaista, tosin hyvin yksinkertaistettua faktaa ikäkuulosta ja sen syistä. Tsekidaut:


Ja nyt kun säikähdit olevasi puolikuuro vanhus, niin painottaisin sitä aina niin iki-ihanaa kyseenalaistamisen merkitystä. Nimittäin Youtube pakkaa audiota aika rankalla kädellä, eikä toista oikeastaan järkevästi mitään yli 16Khz taajuksia.
Tsekkaa kuuloasi ennemmin vaikka täältä, tai mene vallan kuulontutkimuksiin!
Ja lähes poikkeuksetta kun vedotaan siihen, että jokin asia ei vain fysiikan lakien mukaan voi pitää paikkaansa, tai ole mitattavissa, niin vastaväittämä on, ettei kaikkea voi mitata, eikä kaikkia fysiikan lakeja ja ilmiöitä ole vielä löydetty.
Niinpä niin. Silläpä vanha kunnon ”Erikoisen julkeat väittämät, vaativat erikoisen pitävät todisteet”, pitääkin vuodesta toiseen kutinsa. (Korvavalo anyone?)
Miksikö minä jaksan näistä asioista sitten vuodesta toiseen keuhkota? No sen vuoksi että hyvälaatuinen, saatika tinkimätön äänentoisto on todella vaikea ja laaja ala kaikkine sähkömekaanisine, fysikaalisine sekä varsinkin psykofyysisine kommervenkkeineen ihan itsessään. Sille polulle kun ripotellaan hatusta temmattuja väitteitä ilman minkäänlaisia todisteita, gryokäsitellyistä piuhoista RCA liittimien poimimiin sähkömagneettisiin säteilyihin, tahi eksoottisiin puunpalasiin random paikoissa, niin ne ihan perusasiat joilla päästä hyvän äänen äärelle, muuttuvatkin yhtäkkiä hyvin hankalasti saavutettaviksi. Ja se on jännä juttu miten taloudellisesti menestyvät ihmiset, joilla on varaa pistää kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja äänentoistolaitteistoihinsa ja joita voisi moisen aseman saavuttaneena pitää jopa keskivertoa älykkäämpinä ja kokeneempina vekkuleina, menevät sitten audiohommissa halpaan. Nimittäin se on ihan universaali totuus, että jos joku asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä luultavasti olekaan.
Minä olen audiofiili, joka haluaa mahdollisimman monien pääsevän nauttimaan hyvästä ja luonnollisesta äänentoistosta. Silti ne yleisimmät kysymykset tuppaavat pyörimään epäolennaisuuksien ympärillä ja ne kaikkein fundamentaalimmat asiat, kuten edes säälinen akustointi ja kaiutinsijoittelu jäävät lähes poikkeuksetta sinne taka-alalle.
Ja monesti kun näistä asioista puhutaan, niin ihmiset pahoittavat mielensä ja painottavat, että eikö tärkeintä ole, että oma laitteisto kuulostaa omaan korvaan hyvältä, eikä siihen pitäisi olla kellään mitään sanomista. Olen täysin samaa mieltä! Mutta jos omat anekdootit esitetään sitten keskusteluissa faktoina, niin maaperä pysyy varsin heppoisana, eikä mikään koskaan muutu parempaan.

Head-amp

Tässä pari anekdoottia omien kokemuksieni pohjalta, jotka voin tarvittaessa myös perustella ja todentaa faktuaalisesti:

Kaveri esitteli ylpeänä takkahuoneeseen rakentamaansa systeemiään, johon oli ostanut käytettynä erään tunnetun hifivalmistajan todella erinomaiset lattiakaiuttimet ja hifiliikkeestä sille varsin mainion, vaikkakin erinomaisen monimutkaisen vahvistimen. Musiikki ei kuulemma ollut ikinä kuulostanut niin hyvältä.
Minusta soundi oli tunkkainen, joten otin toisen kaiuttimen pois nurkasta mulisemasta ja siirsin kuuntelupistettä hivenen. Bassopää rauhoittui, mutta soundi pysyi tunkkaisena. No pienen tutkiskelun jälkeen selvisi, että kaiutinterminaalista puuttuivat jumpperit täysin. Eli diskanttielementit eivät saaneet signaalia ollenskaan. Soundi parani kummasti, kun askartelin välipiuhat terminaalien väliin. 

Toisella oli puutalossaan myös aivan todella erinomainen systeemi ja hän oli valtavan tyytyväinen hankintoihinsa, vaikkakin hankintalistalla oli seuraavaksi "vähän erottelevampi ja avonaisempi" vahvistin. Aika kalliita olivat muuten hänen katselemansa vaihtoehdot.
Käskin häntä pitämään oluttani, siirsin toista kaiutinta 30cm ulospäin ja tilttasin kaiuttimet osoittamaan kuuntelupisteelle. Lisäksi siirsin kuuntelutuolin kauemmas takaseinästä. Olisi pitänyt saada valokuva ilmeestään, kun hän löysi kalustonsa piilotetun potentiaalin. Taisi ostaa auton sillä vahvistimesta säästetyllä rahamäärällä.

Kolmas vaikeroi keskustelupalstalla, kun hänen muuten ihana (ja btw. saatanan kallis) kaiutinjärjestelmänsä ei oikein tuottanut tarpeeksi syvää bassoa. Kymmenittäin tuli suosituksia erilaisista kaiutinkaapeleista ja paremmista vahvistimista. Jopa virtajohtojen vaihtoa suositeltiin.
Pyysin valokuvan ja dimensiot huoneesta ja laskin todella nopeasti, ihan ilmaisella nettisovelluksella huoneen akustiset suureet. Ehdotin, että siirtää koko systeemiä puoli metriä vasemmalle, pois siitä pahimmasta huonemoodista ja tuo (jälleen kerran) sitä kuuntelupistettä hieman pois sieltä seinän vierestä ja johan tuli se basso kummasti takaisin.
FullSizeRender 4




























Niin ja mikäkö se oli se tämänkin myrskyntapaisen aiheuttanut artikkeli?
Sen voi lukea tästä.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2018

Resonanssien metsästystä

Tekaisin videobloggauksen senkaltaisesta aiheesta, kuin ei-toivotut resonanssit ja niiden onnistunut torppaaminen.
Olen huomannut että varsinkin kokemattomampien miksaajien jäljiltä tuppaa olemaan enemmän siivoiltavaa tällä rintamalla, joten ohessa vinkkejä asian hallintaan. Olkaapa hyvät.


perjantaina, huhtikuuta 27, 2018

Sukellus In Ear kuulokkeiden maailmaan.

Yllättävän monesti tulee kyselyjä, josko olisi ehdotelmia hyvistä matkakuulokkeista ja varsinkin "nappikuulokkeista"? No onhan mulla.

Mutta ensin vähän perustietoa: Noita korvaluureja on pääosin kahdenlaisia: niin sanottuja "earbud" tyyppisiä, jotka asettuvat korvan suulle ja in-ear kuulokkeita, jotka menevät sovitteella korvakäytävään.
Nyt puhun lähinnä jälkimmäisistä.

Ensinnäkin eräs päivänpolttava ja usein toistuva kysymys tuntuu kuuluvan, että voiko in-eareista saada ihan oikeasti hyvää ääntä? Monilla lienee kokemusta vain joko markan halpiskuulokkeista, jotka tulivat jonkun puhelimen mukana ysärillä, tai sitten "sporttiluureista" joissa HYPERBASS!!! peittää kaiken mahdollisesti luuraavan yläpään toiston alleen. No lyhyesti: Kyllä voi!
Itseasiassa ineareissa on kehitys mennyt lähivuosina ihan älytöntä vauhtia eteenpäin ja niissä on parhaimmillaan ihan mielettömän hyvän kuuloisia vekottimia. Tiedän erään maailmanluokan masteroijankin, joka tekee hyvällä luurivahvistimella, läppärillä ja custom IEM:illä duunia reissussa ollessaan.

Teknisesti näissä vehjeksissä ääni tuotetaan kahdella eri tavalla. Joko niissä on sisällä ihan tavallinen, tosin todella pieni dynaaminen elementti, tai sitten yksi tai useampi ns. "balanced armature" elementtiä. Molemmilla teknologioilla on puolensa. Yleensä dynaaminen kuuloke on halvempi toteuttaa, ihan jo pelkästään yksinkertaisuutensa johdosta ja dynaamisella elementillä on helpompi saada syvä bassotoisto vähemmällä vaivalla. Toisaalta diskanttien heleys ja "nopeus" voi olla ongelmana.

Balanced armature -elementtejä tarvitaan monesti vähän enemmän, jotta saadaan parempi ja tasainen taajuusbalanssi. Vähän niinkuin monialue kaiuttimessa, pannaan elementit erikseen diskantille, keskiäänille ja bassoille. Sitten kun halutaan enemmän äänenpainetta ja vähemmän säröä, niin pannaan niitä elementtejä useampia hoitamaan samaa äänialuesta. Toisinaan elementtejä sijoitellaan myös toisiaan vastaan, kumoamaan liikepoikkeamasta tulevia särökomponentteja. Sitenpä kun yksilöllisesti valettuihin kuoriin pukataan ammattilaisvehkeissä jotain 12 tiukasti sovitettua elementtiä, niin ei ole ihme että hinta voi kivuta tonneihin. Nämä pienenpienet elementit ovat sitten todella nopeita ja toistavat varsinkin yläpään ihan eri tavalla, kuin dynaamiset. Haittapuolena kehnosti toteutettu jakosuoto elementtien välillä voi joskus olla saumakohdissa korvinkuultavan ärsyttävää. Niin ja tällä tekniikalla voidaan saada vielä vähän parempi eristävyys kuin dynaamisella, kun kotelon ei tarvitse hengittää.

Yksi todella merkittävä asia käyttömukavuuden ja äänenlaadun kannalta on oikeiden korvasovitteiden valitseminen. Monesti kuulee ihmisten valittavan, ettei inearit sovi heille, kun luurit sattuvat korviin, eivät mahdu tai eivät pysy päässä.
Sovitteita on ihan pirun monenlaisia ja monen kokoisia. Monesti varsin pätevä löytyy ihan niistä perus silikonisista, joitten koko menee S-M-L skaalalla. Jos ei, niin sitten voi apu löytyä ns. kuusimallista, joka suippenee kärkeä kohden ja jossa on nypylöitä matkan varrella.
Varsinkin muusikot käyttävät hyvin usein vaahtomuovi/memoryfoam tyyppisiä sovitteita. Ne eivät kestä niin kauan kuin silikoniset ja paskottuvat herkemmin, mutta ne asettuvat paikoilleen, pysyvät päässä heiluessakin ja eristävät erinomaisesti.
Ja se asettuminen onkin näissä hommissa erinomaisen tärkeää, ei vain käyttömukavuuden kannalta, vaan myös soundin: Ineareissa se basso tuotetaan korvakäytävän paineistuksella, joten jos tulppa falskaa, niin on soundikin voimaton ja "pielessä"
Eli kannattaa alussa panostaa vähän aikaa ja vaivaa hyvän sovitteen löytämiseen, joita laatuluurien mukana yleensä tulee useampia eri mallisia. Ne on myös tosi halpoja, joten niitten kanssa pelaaminen on hyötyynsä nähden edullista puuhaa.
Jos tykkää oikein runkata hifistellä, niin erityyppisillä sovitteilla voi säätää myös sitä itse soundia: Kuinka kauas elementti asettuu sovitteen sisään, kuinka kapea sovitteen putki on etc...

Sitten joitain valikoituja suositteita. Listaan tähän vain hyväksi havaitsemiani ja skippaan paskat ja vaikeat (Jotku voivat kuulostaa helvetin hyviltä, mutta niitten sovittaminen korvaan on turhauttavaa millipeliä).

Tää voi tulla yllärinä monille, mutta ne iphonen mukana tulevat perus nappikuulokkeet eivät ole ollenkaan paskemmat. Yllättävän miellyttävä ja melko tasapainoinen soundi, jos ne vaan korvaan passaavat. Niitähän ei oikein mitenkään voi muokata, joten joko ne sopivat tai sitten eivät.
Kokeilkaapa muljutella niitä korvassa eri asentoihin. Soundimuutos voi olla radikaalikin, voimattomasta mehevään.

Aloitan mun kaikkien aikojen halpis-suosikeilla: Soundmagic E-10. Nää on niittänyt maailmalla kaikenmaailman palkintoja ja silläpä kehtasinkin nämä aikoinaan ostaa. Ja neljänkympin haarukkaan nää on kyllä melko epelit. Tosi miellyttävä ja rasittamaton soundi. Ei ihan neutraali, vaan snadia bassokorostusta ja hieman pehmeä soundi, mutta perus musankulutukseen aivan erinomaiset. Tosi helppo ja vaivaton istuvuus. Kestävät. Vaikka mulla on ollu näitä viimeisen 10v aikana neljät, vain yhdet on hajonneet ja niillekin sain korvaavat ilmatteeksi maahantuojalta.

Vaimo hukkasi taannoin omat E-10:t ja piti saada nopeesti uudet työmatkailuun. Löysin tori.fi:stä samoin tein saman valmistajan E-80 mallin pilkan hinnalla ja ihan mielenkiinnosta panin tilaten.
No kyllähän sen hinnan tuplaantumisen kuulee. Samankaltainen miellyttävä soundimaailma kuin pikkuveljessään, mutta pirun paljon parempi keski/yläpään toisto. Ihka oikeaa paremman luokan Hifiä alta satasella.

No nälkä kun kasvaa syödessä, niin rupesin havittelemaan mobiilikäyttööni yhtä hyvää soundia, kun studiossakin, ihan "oikeilla" kuulokkeilla. Panin universumille viestiä, että pankaas lähettäen hyviä malleja, niin mä valkkaan niistä parhaat. Ja painotin, olevani ihan pirun kranttu, mitä ääneen tulee.
No niitä läpikäydessä DUNU DJ2000j mallit kolahtivat ensikuulemalta ihan täysillä.
Niin tasapainoinen ja erotteleva soundi, kuin vain voi olla. Tekniikaltaan nämä ovat hybridit. Eli yläpää ja keskiäänet toteutetaan Balanced armaturella ja basso dynaamisella elementillä. Hintakin on näemmä tippunut nykyään alle 300€:n niin ei näin kovatasoista äänentuottajaa voi kuin suositella.
Ainoa varaus on siinä, että mukana tulevat korvalehden sisäpinnalle painautuvat sovitteet, jotka pitävät luureja paremmin paikoillaan vaikka sportatessa, meinasivat aluksi lipsua ja tuppasivat hukkumaan, joten panin klipsin juureen snadin kangasteipin palasen, tuomaan paremmin pitoa. Lisäksi ulkolaidan snadi särmä osui mun korvalehteen epämukavasti, joten pyöristin sitä ujosti kynsiviilalla. Siis kuuloketta, ei korvaa. Lähes vuoden jälkeen, olen vieläkin ihan fiiliksissäni näistä.
Enkä ole ainoa.

Dunujen maahantuoja lähetti mulle niitä edellä mainittuja sovitteita kadonneitten tilalle lisää ihan hyvyyttään ja samalla pakkasi mukaan testiin saman valmistajan uutuusmallin DUNU Falcon-C, dynaamiset kuulokkeet.
No kyllähän minä aina mielelläni uutta kuulostelen. Nämä ovat jotain uutta tekniikkaa edustavat dynaamiset in-earit. Hiilinanoputkirakennetta ja kaikkea. Näistä ei ole kamalasti infoa valmistajankaan sivuilla, mutta sillä luultavasti haetaan jäykkyyttä ja keveyttä elementtiin, mikä on aina tavoiteltavaa. Hyvä metallinen keissi. Vaihdettava kaapeli, joka mulahtaa korvan takaa ja metallinen kuori kielivät ihan ammattikäyttöön soveltuvasta meiningistä. Pysyvät päässä kovemmassakin menossa.
Ja onhan noissa nyt mukava soundi. Snadi bassoboosti tuo voimantuntua ja vaikkei tää olekaan yhtä erotteleva, kuin DJ2000j, niin kyllä nää ihan ylös asti toistavat.
Itseasiassa livemonitorointikäytössä nää on luultavasti soundibalanssiltaan jopa paremmat, kun volume tuppaa nousemaan sen marsustäkin vieressä kovemmaksi, kuin kotikäytössä, niin korva ei rasitu keikan aikana ylä-äänistä samalla tavalla.
Mukana tulee liuta sovitteita, mikä onkin näitten kanssa aika kriittistä. Jos ne ei tulppaa korvakäytävää just hyvin, niin soundi on vähintäänkin outo. Mulle sopivimmat olivat taas kerran ne vaatimattomimmat harmaat silikonitulpat mediumina, tai jopa largena. Mukana tulevat, vähän paremman luokan "spin fit" tulpat upposivat liian syvälle korvaan ja soundi meni ihan paskaksi.
Mutta sitten kaivoin laatikostani fantabulouksen memoryfoamit ja hitto, miten ne asettuivat kertalaakista täydelleen. Tällaiset pitäis ehdottomasti tulla paketissa mukana.
Varsinkin raskaampaan musaan nämä ovat ihan pirullisen hauskat kapineet. Sepulturan uusin ei ole ennen kuulostanut näin hyvältä missään. Näitten hinta asettunee alle 200€:n hujakkaan.
Iem
Vielä lopuksi hehkutan kotimaista alan lafkaa, josta olen vuosien varrella saanut tajuttoman hyvää ja nopeaa palvelua.
Mitään kytköstä ei muuten ole, paitsi asiakastyytyväsyyden osalta. Rakkaudesta lajiin.
Tsekidauta Inear.fi



keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2018

Kuplavloggari

Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, kevät on lähtenyt mahtavan leppoisasti käyntiin.

Olen suuri vapaa-ajan ystävä ja kun työhommeleilta vaan jää aikaa, alkaa aivoni käymään ylikierroksilla ja kehittää jonkin tosi triviaalin, tahi omituisen kiinnostuksen kohteen.
Viimevuoden keikkatauolla piti näemmä opiskella kaikki kuulokeista ja niitten modaamisesta.
Tänävuonna olen fantisoinut kaasujen erillaisiin impedansseihin pohjautuvia basstrappeja ja selvittänyt mm. vinyylisoitinten sielunmaisemaa ja varsinkin äänivarsien geometrian kummallisuuksia. En niinkään siksi että tavoittelisin sillä saralla jotain hifinirvanaa, koska suoraan sanottuna vinyylin ansiot lepäävät jossain ihan muualla kuin ultimaattisessa äänenlaadussa, vaan koska soittimen mekaaniset ja fyysiset suureet vain nyt rupesivat kiinnostamaan; Miksi tuo on tehty noin ja mihin se vaikuttaa, verrattuna johonkin erilaiseen ratkaisuun.
Ehkä joskus kertoilen näistäkin havainnoista.
Specktral
Viimeviikolla löysin uudelleen erään vanhan lempikompurani ja koska en ole taas yli vuoteen puuhannut yhtään mitään liikkuvan kuvan parissa, niin tekaisin pienimuotoisen videoblogauksen sen tiimoilta.

Siitä tulikin sitten mieleeni, että pitäisiköhän näitä tehdä enemmänkin ja lähinnä siitä kulmasta, että minkälaisia miksausvinkkejä voisin antaa masteroijan vinkkelistä. Kuten esimerkiksi resonanssien metsästelystä kitara tahi lauluraidoilta.

Blogini lukijat ovat pahamaineisen ujoa sakkia kommentoinneissaan, mutta tästä olis kiva kuulla mahd. toiveita. Saa ehdotaa myös aiheita. Ja ajatuksia moisten pätkien pituudesta. Onko 10 min. mahdottoman pitkä aika nykypäivänä, vai pitääkö kaikki tiivistää minuttiin? Minen tiedä. Mä henkilökohtaisesti katselen mieluummin perusteellisen luennon jostain triviaalista aiheesta, vaikka se vähän jaarittelisikin, kuin pintaraapaisun.

Enihow:

tiistaina, maaliskuuta 20, 2018

Alkuvuoden vapaakelluntaa

Tämä vuosi onkin lähtenyt mukavan laiskanpulskeasti käyntiin.

Kamalan huonosti olen blogianikaan jaksanut päivitellä, mutta se johtuu pääosin siitä että tuo keikkailu on ollut tässä alkuvuodesta hyvin satunnaista. Olisinko yhteensä viitisen keikkaa käynyt tekemässä ja niistäkin suurimman osan talonmiehenä.

Noin muuten tämä vuosi on mennyt pääosin masterointihommia tehden, joita on ollut tässä alkuvuodesta hämmästyttävän paljon, semminkin kun vielä tammikuussa kalenteri oli sen osalta aika avoimena. Todella hyvää musaa on jälleen virrannut lukuisilta artisteilta kauttani. Kiitos siitä!

Myös Hellä Hermannin uutta levyä on tullut tuotettua eteenpäin. He kun pyysivät minut taannoin tuottamaan tulevan plättynsä, niin tein mielestäni nerokkaan peliliikkeen ja kilautin pienen pohdinnan jälkeen Finvoxin Risto Hemmille ja pyysin häntä äänittämään. Ja sehän osoittautui tietenkin ihan nerokkaaksi ajatukseksi! Edellisenä päivänä juteltiin puhelimessa, mimmoista soundia tavoittelen ja kummoista kokoonpanoa olis tulossa. Loppuun vielä ohjeistus Ristolta, jotta: "Pyydä lyömäsoittajat ysiksi, muu bändi kympiksi ja tuu itse kun ehdit."
No siinä vähän ennen yhtätoista, kun mun junani minut paikalle toimitti, niin kaikki olikin jo pystyssä ja soundit tsekattu valmiiksi. Taisin siirtää yhtä tilamikkiä vähäsen, sekä virittää snarea. Muuten kaikki kuulosti heti aivan jumalaisen hyvältä.
Tarinan opetus: Kaikkea ei tarvi aina tehdä itse, vaan on järkevämpää pyytää äänittäjäksi se paikan omistaja, joka tietää missä kohtaa salia ne kannut kuulostavat parhaalta, ja mikä mikki on havaittu parhaimmaksi mihinkin. Sekä mihin se sermi kannattaa laittaa, ettei se tai tämä vuoda liikaa, sinne tahi tänne.
Siten on paljon helpompaa keskittyä myös siihen itse tuottamiseen.
Jos olisin vuokrannut saman mestan lockoutina, mulla olis itselläni mennyt samaan hommaan pari päivää, mikä nyt tapahtui virka-ajan puitteissa. Ajatelkaas: 9:00-17:00 studiopäivä!!!
Vox pano

Jaa, mitäs muuta? Fendi kehui tuossa taannoin erästä limitteriplugaria ja demosikin sitä pikaisesti läppäriltään ja vaikka se kuulostikin ihan pirun hyvältä, niin se oli ominaisuuksiltaan vähän liian rajoittunut mun masterointitarkoituksiin. No eipä mitään, nyt sama Japanialaislafka on julkaissut plugaristaan monipuolisemman version, jossa onkin jo ihan eritavalla säätövaraa. Muunmuassa jo pelkällä ylinäytteistyksellä voi muokata soundia yllättävän paljon. Se jotenkin kivasti vaikuttaa transienttitoistoon ihan eritavalla kuin mikään muu. Sitä on aika vaikea kuvailla, vaan se pitää kuulla itse. Ja korkeampi näytteistys ei välttämättä tarkoita aina parempaa. Tässäkin tapauksessa näitä hommia tehdään korvilla, eikä silmillä.
Se, mikä on taas vekkulia näin hyvin ja tarkkaan insinöröidyssä limitterissä, niin kapineen "bias" -säätö taas ei vaikuta mihinkään, vaikka manuaali lupaa vähän lisää lämpöä. Noh lämpöähän se on tietty lumelämpökin. Aina saapi olla tarkkana. Jaa niin mikäkö tämä ihmelimitteri on? Tämmöinen.

Edit: 
Olen käynyt nyt taajaan kirjeenvaihtoa firman pomon kanssa tuosta bias säädöstä, eikä asia ole ollenkaan niin yksinkertainen, kuin ensikokemalta ja tutkimalta tuntuisi.
Atsuto kirjoittaa:
"In digital signal processing, perfect signal processing is relatively easy to achieve, because it is implemented by calculation (mathematics). In contrast to this, the same thing becomes very hard in analog signal processing. Perfect signal processing in digital is almost nice but sometimes boring, so I decided to introduce managed incompleteness to Invisible Limiter G2 algorithm."

Keskustelumme on paljon pidempi ja syväluotaavampi, mutta tämä kiteyttää olennaisimman.
Jatkan tutkimuksia.

Studio

Hyvistä jutuista lisää sen verran, että ehdottomasti parasta elämässäni on toi mun vaimoni.
Tiedättekös, kun miehensä täyttää 42 vuotta, niin mitä vaimo hommaa hänelle lahjaksi?
No tietenkin Legoja!
Paketista putkahti tommonen Apollo Saturn VI raketti. 
Aattelin, että vois perjantain kunniaksi vähän alotella ujosti projektia ja kas, sehän olikin jo viideltä aamuyöstä valmis!
Tää oli kevyesti mahtavin legokokemus ikinä. Niin paljon nerokkaita ratkaisuja ja pieniä yksityiskohtia, joita ei edes näe muut kuin rakentajat itse. Tuossa on mm. kaikki kantoraketin kolme vaihetta, jotka kans irtoaa toisistaan, sekä laskeutumispodit vaiheineen. 


Oikein avaruusnörttien märkä unelma kaikenkaikkiaan. Niin ja ultimaattisena kirsikkana kirsikkakakun päällä, tuossa on 1969 palasta, mikä on sama, kuin Saturnin laukaisuvuosi! 
Tota täydentää kivasti vielä aiemmin Lontoonreissulta hankittu Women of NASA -setti


29101421_2005957419425857_3837654376707840736_n