maanantaina, tammikuuta 09, 2017

Piuhoja poikineen

Jos mua pyydettäis Arto Nybergin haastatteluun ja kysyttäis mottoa, niin se olis varmaan: 
"Lähinnä kaikki kiinnostelee".

Tälläkertaa rupesi kiinnostelemaan se, että maailmalla ihan tolkun ihmiset ovat tulleet ulos kaapeistaan ja kertoneet kuulevansa ihan huomattavia eroja kaiutinkaapeleissa.
Sitten taas toisaalta toiset tolokun ihmiset ovat sitämieltä, että Nokian sähköjohto on vähintään tarpeeksi hyvä. Tai ainakin viimeistään Cordialin balansoitu datakaapeli. Eli kunhan johdinpaksuus/pituus ja materiaalin puhtaus on öbaut kondiksessa, niin loppu on turhaa.
Ehkä häiriösuojaukseenkin voi varuilta panostaa.
Minähän pidän itseäni aika rationaalisesti ajattelevana, tai ainakin semmoiseen pyrkivänä ihmisenä ja viimeistään silloin, jos konsensus tuntuu rakoilevan, niin ei auta muu kuin todeta asiaintila itse.

Ensialkuun vietin parikin iltaa lukeakseni dataa, mielipiteitä ja teoriaa asian takana. Että miksi pitäis olla eroja ja mimmoisia ja mistä ne johtuvat. Täytyy sanoa, etten tullut hullua hurskaammaksi. Varsinkin mittaustuloksia aiheesta tuntui olevan erinomaisen vaikea löytää mistään. Varsinkaan semmoisia joissa olisi myös selvitetty että mitä hommassa oikein tapahtuu, miksi, tai ylipäätään että mitä mitataan?!! Ei vaikuttanut oikein lupaavalta, mutta eteenpäin!

Seuraavaksi kaivoin netistä aiempia sokkotestituloksia, eikä nekään vakuttaneet. Toisaalta törmäsin myös aika vahvaan ja perusteltuun kritiikkiin sokkotestijärjestelyistä ja arvosteluperusteista. Eli piti ryhtyä tutkimaan testijärjestelyjä, tilastotieteitä ja varsinkin psykologiaa moisten koejärjestelyjen osalta. Tässä vaiheessa mm. Mikael Nederstömin pro gradu, osoittautui mainioksi materiaaliksi.

Ja eikun yhteyttä paikkoihin, joista kasa piuhoja lainaan. Tuohon kasaan päätyi pikkuauton arvon verran kaapeleita mm. Graditechiltä, Nördostilta, sekä Kimbercablelta. Lisäksi siinä oli omia piuhoja vertailuna, kuten amphionin omat hopeapune-asiat, sekä ns. lamppujohdot. Tai ne mitään niinsanottuja ole. Lamppujohdot.
Piuhaläjä

Kolmen päivän aikana yritin kuunnella eroja, niin kaiutinkaapeleilla, virtajohdoilla, kuin välikaapeleillakin. Kolmella eri vahvistimella ja kolmilla kaiuttimilla. Ehkä siellä jotain luurasi... ehkä? Vaimostakin graditechit kuulostivat ehkä vähän... sähäkämmiltä. Ainakin ne näyttivät silmäänsä todella hyviltä. (Voitteko käsittää, miten ihana vaimo mulla on!!!)

Sitten vihdoin kutsuin kaverin kylään, joka on umpianalyyttinen ukkeli, mutta jonka mieli on harvinaisen avoin. Ja jonka kotona meinaa aina mennä kahvi väärään kurkkuun, kun astuu hänen kuuntelutilaansa, jossa on melko hulppeaa äänentoistinta niin, että varmasti riittääpi.
Teimme siinä ruokaa ja sovimme sokkokuuntelujärjestelyjen yksityiskohdista, jotka menivät jotensakin niin, että toinen vaihtaa piuhoja ja kuuntelija saapi kuunnella musaa siinä sittenniin, ihan miten itsestä tuntuu. Volumeen ei saa vaan koskea. Sitten pyynnöstä aina vaihtuu. Tulokset sitten kirjataan listalle, jossa arvotetaan viivastolle kolmea muuttujaa: Dynaminen toisto/iskuerottelu - Stereokuva. Syvyys/leveys/tarkkuus. Sekä yleinen "hyvyys" Ja itselle saipi tehdä hyvin vapaamuotoisesti merkintöjä ja muistiinpanoja.
Kaiuttimena jo vähän vanhemmat, mutta vieläkin aivan erinomaisen tarkat ja tasapainoiset amphion athenet ja vahvistimena NAD:in hyväksi havaittu, harvinaisen neutraali ja kyvykäs trankkupeli.

Kaveri siellä sermin takana sitten vaihteli (tai oli vaihtamatta) piuhoja täysin mielivaltaisesti, joita oli tässävaiheessa kolme hyvin erilaista kaapelia: Perus kuparipune, solid kupari ja hopeapäällystetty. Vaihtoihin meni aina aikaa noin 15-20sek. Ja tätä toistettiin kaikkiaan yhdeksän kertaa.
Siinä oli muuten tekemistä. Yritäppä itse pinnistää kuulosi äärimmilleen puolen tunnin ajan. Parin tunnin livemiksaukset tai levymasteroinnit on ihan lastenleikkiä tuohon verrattuna.

Ensin minä vaihdoin ja kaveri kuunteli. Kova pokka oli miehellä, kun vaihdettiin. En saanut mitään irti ukkelista. Kun mun vuoroni tuli, niin hämmästys oli melkoinen. Pystyin lähes varmasti tunnistamaan yhden, näitten kolmen joukosta; Tarkempi stereokuva ja selkeästi raikkaampi yleis-soundi. Kahden muiden välillä oli suuria vaikeuksia, mutta jotain eroa niissäkin oli.
JAsse 4
Ja sitten sain tulokset eteeni. Hämmästykseni senkuin kasvoi, nimittäin tulokset olivat täysin randomia. Ei siis yhtään mitään korrelaatiota kuulemani ja todellisuuden välillä. Ja sama juttu kaverin papereitten kanssa.

Tässä vaiheessa piti ottaa lasillinen ylämaan kultaa, poltella tupakkia ja hämmästellä asiaa. etteikö nyt edes jotain ihan oikeata eroa kuultaisi?
Järeämmät keinot käyttöön ja setin ääripäät esille: Nördostin tonnin kaapelit eroavat niin hintansa, kuin toteutuksensa puolesta melko tavalla rautakaupan lamppujohdosta 5€/m. Päätettiin sokotella niitä ensin kuusi kertaa ja jos näyttää yhtään miltään, niin jatketaan, että saadaan jonkinlaista tilastollista koherenssia. No emme jatkaneet.
Jahas. No mitä jos tuo vahvistin on vain niin hyvin suunniteltu, että se ei tuo niitä eroja esille?
Hain keittiösetistä 6W putkivahvaimen ja taas vaihtelemaan piuhoja. Juu ei mitään eroa.
Vahvistin kyllä kuulosti hyvinkin erilaiselta trankkupeliin nähden, mutta piuhat jatkoivat näkymättömyyttään. Kuunneltiin vielä tonnin virtajohtoakin. Monesta lähteestä sain kuulla, että sillä pitäisi olla melkeinpä isompi merkitys. No ei muuten ollut. Koitettiin vielä töpseliäkin käännellä, ja... no arvannette jo.

Jahas, oisko aika panna dataa tiskiin? 

Kun en löytänyt mitään tolkullista netistä, niin piti tehtailla itse.
Ensin kuva tonnin virtajohdosta vs. bulkkijohtoon. Vahvistimena amphionin amp100 digivahvain, kytkettynä amphionin One18 kaappeihin ja mittamikki 15cm päähän elementtien väliin. Mittasin saman pyyhkäisyn viisi kertaa peräkkäin, mittavirheitten varalta. Älkää kiinnittäkö huomiota itse vasteeseen vaan eroihin. Resoluutio on 1/48 oktaavi. Mittaus lähtee 500Hz ylöspäin ja huom. Desibelitaulukko! Parhaimmillaan eroa on jopa puoli desibeliä, mutta aivan todella kapealla q arvolla.
Alempana on impulssivaste, joka kertoo mielestäni kaiken oleellisen ääneksestä ja varsinkin sen transienttivasteesta joka on täysin identtinen.
Taajuusvasteissa oli siis eroa. Hyvin minimaalista eroa, mutta eroa kuitenkin, joten toistin kokeen myöhemmin uudelleen samankaltaisin tuloksin.
Voima2 vs bulkki 2

Entäs sitten ne kaiutinkaapelit? Sama setti kuin edellisessä. Tein tämän ensin kattavammin: Mukana oli myös lamppujohto ja Graditechin kuparipunos, mutta softa kaatui ennen kuin sain kuvankaappauksen. Mutta luottakaa sanaani: Erot olivat linjassa nyt nähtyyn. Rajasin kuvan sille alueelle, missä tapahtui eniten. Vaihdoin oktaavitasoituksen 12/oktaavi, että kuva olis helpommin tulkittavissa/selkeämpi. Suurimmat erot pysyvät Desibelin kolmen kymmenyksen sisällä ja impulssivaste on jälleen kerran hyvin lähellä identtistä.

Näyttökuva 2017-1-5 kello 22.28.30

Eli jos kaksi hyvin erilaisella rakenteella tehtyä piuhaa, amphionin mukana tullutta punottua kuparia hopeadiudilla 140€ pari ja Graditechin solid copperia 4000€ vertaa, niin kuulon herkimmällä alueella, jossa on edes teoreettiset mahdollisuudet kuulla äärimmäisen pieniä eroja, ne erot ovat Desibelin kymmenyksen kokoisia.
Jos olisin siirtänyt mikkiä sentinkin, olisin saanut huomattavasti radikaalimpia eroja aikaiseksi. Entäpä sitten ihminen, joka kuuntelee ko. musiikkia parin metrin päästä? Sano sinä.
Niin ja se stereokuvan ilmavuus ja tarkkuus. Se pitäis näkyä erona siinä impulssivasteessa.
Korjatkaa kaikin mokomin, jos olen väärässä!


Kyllä ihmismieli on hämmentävä kapine. Minä ihan oikeasti kuulin ne erot!
Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että mä sain esille sen yhden piuhan kolmen joukosta, noin 75% varmuudella. No en saanut. Olisin kaiken tämän vaivan jälkeen toivonut saavani, mutta kun en.

Pohjalla on ihan sama vaikutin, kuin että vääntää miksatessaan ihan tohkeissaan ekvalisaattoria ja hyvä tulee, vain huomatakseen ettei koko kapine ollut edes päällä.
Tai kun artisti pyytää lisää "räyhää" monitoriinsa. Sitä nyökyttelee ja on vääntävinään jotain nappulaa, kunnes artisti suo hymyn ja näyttää peukkua. (Kerran pyydettiin "vähän vihreempää hei")

Minä vihaan pseudolääketiedettä, kuten homeopatiaa ja enkelihoitoja! Niillä aiheutetaan pitemmän päälle lisää kärsimystä jo valmiiksi sairaille ihmisille. Oli se sitten psyykkistä tai fyysistä. Rahallista se ainakin on.
Rokotevastaiset idiootit saavat minut toisinaan raivon partaalle! Ne aiheuttavat kärsimystä yhteiskunnallisissa mittakaavoissa. Ja siinä kärsijöinä ovat vielä toiset!

Uskonnot... Ei edes aleta niistä.

Hifismi ja highend toisaalta taas on kiehtovaa. Siellä tehdään oikeasti uraaurtavia keksintöjä ja kirjaimellisesti ajatellaan laatikon ulkopuolelta. Ja sitten taas toisaalta asetellaan jotain monipuu-seospalikoita vahvistimien päälle.
Mutta nekään ei ole yleensä keneltäkään ihan kamalan tarpeettomasti pois. Yleensä viiden tonnin piuhoja ei kukaan ostele viimeisillä ruokarahoillaan. Eihän?


torstaina, joulukuuta 29, 2016

Äänenlaatua tökkimässä

Hehei, kaikki hifi-immeiset!

Kuulun internetissä sellaiseen sadomasokismin rajalla tasapainoilevaan ryhmään, joka on keskittynyt hifiin ja sen harrastamiseen. Siellä on kuulkaas ihmisiä moneen junaan. Osa ihan oikeasti kuulee eroja demagnetisoiduissa CD-levyissä ja pitävät piuhojen sisäänajolaitteita harvinaisen valideina kapistuksina,
Mutta on siellä paljon ns. tolokun ihmisiäkin, joiden kanssa voi puhua niin auditiivisesta psykologiasta, akustoinnista, kuin levysoittimien äänirasioistakin. (Ja siitä, että ne kaiuttimet kannattais ottaa sieltä huoneen nurkista pois!)
Kuulun myös pariin kielioppiryhmään (Vaikkei aina uskoisi) ja nämä sotivat toisiaan vastaan vahvasti.
Olen löytänyt erittäin vahvan korrelaation sen suhteen, että mitä isommista subbareista puhutaan, sen vähemmän yhdyssanat, kielioppi ja välimerkit merkitsevät. Basso ja pilkut eivät selvästikään mahdu samaan lauseeseen.


Tuossa aiemmin palstalla oli erinomaisen polveileva topiikki eri suoratoistopalvelujen äänellisistä eroista ja keinoista, joilla niistä saisi parhaat puolet esiin. (Esim. Spotifyssä, paras laatu käyttöön, volumetasoitukset ja crosfadet, sekä ekvalisoinnit poikkeen.) Erinomaisen asiallisen keskustelun ohella, se tietysti sisälsi someuskottavaa räyhäntää, pohjalta: ”Spottari on perseest... ämppärit on saatanast Tidal o vitu hyvä...muttei ni hyvä ku 198Khz 32 bittine liuku luku ditheröinti striimi monsterin usbi kaape-leilla ja Pono on ainoo oik…” Hetkinen Ponoa ei taidettu edes käsitellä sitten viimenäkemän! Enihow, päätin huutelun sijasta panna tiskiin kiistatonta faktaa ja antaa itsekunkin todeta ihan rauhassa, valitsemillaan laitteistoillaan, yksin tai seurassa, selvinpäin, tai juomapelinä, että kuuleeko niitä eroja. Ja jos kuulee, niin mitä eroja sitä kuulee. 

Suosittelen kuuntelemaan ihan niin, että arvottaa failit paremmuusjärjestykseen.Jos oikein rohkealta tuntuu, niin voi yrittää bongata oikean formaatinkin! 
Panen joskus viikon perästä joutessani oikeat vastaukset kommenttikenttään.
Ja voinpa panna lisämateriaalitkin jakoon, jossa vertaillaan pakattujen ja alkuperäisen failin erotusta. Se se onkin kuulkaas jännää se!
Linkin takana on lataustiedosto (zip), jonka lataamalla pääsee tiedostoihin käsiksi. Sieltä löytyy myös homman kuvaus, joka menee näin:
Ohessa on kuusi kappaletta, vajaan kolmen minutin ääniesimerkkiä nousevalta nuorisolaisorkesterilta, nimeltään Toto. Kappaleen nimi on  I Will Remember ja albuminsa Tambu.
Biisi ei ole tässä kokonaisuudessaan, koska tarkoitus ei ole jakaa piraattimusaa, vaan käyttää oheista hyväksi havaittua hifistelybiisiä todentamaan jotakin.

Ääniesimerkit A-F ovat satunnaisessa järjestyksessä sisältäen seuravia versioita ko. kappaleesta:
320-MP3, Apple Lossless, Spotify-(High Quality), Tidal-(Hifi), 320-AAC, sekä tietenkin alkuperäinen 44.1/16bit-wav

Kaikki näytteet on konvertoitu 44.1/16 WAV tiedostoiksi.

Kaikki käytetyt konversiot on tehty ammattimaisen masteroijan toimesta. Ja tasoerot on matsattu desibelin murto-osan tarkkuudella. Myös dynamiikan on näytteissä todennettu olevan desibelin murto-osien tarkkuudella erittäin lähellä toisiaan (LUFS)


Pitäkääpä hauskaa. Toivottavasti saatte tästä jotain irti, muodossa tai toisessa!

Näyttökuva 2016-12-29 kello 23.49.24


Asiasta toiseen, tai no hifin parissa pysytään tukevasti: Kävin tuossa katselemassa lähikauppiaallani, että mitä uutta kuuluu kuulokerintamalla. Korviini nimittäin kantautui huhu, että uudet Audezen luurit olisivat vähän niinkuin älyttömän hyvät. No sietää ollakin, kun niillä on hintaakin sen neljä tonnia. No kauppiaalla ei ollutkaan niitä hyllyssä, mutta pari mallinumeroa vanhemmat LCD-2:t löytyivät. Kuulostelin niitä puolisen tuntia ihan rauhallaan ja olihan ne nyt ihan helvetin hyvän kuuloiset ja tasapainoiset toistimet. Hintaa tiedustellessani, ruopesi mietityttämään: 1300€. Noi mun suljetut Nad viso HP-50 luurini nimittäin vetivät vertoja. Audezet olivat kyllä paremmat, en sitä väitä. Mutta että olivatko ne 1300€:n edestä paremmat? Semminkin kun mun hyvin palvelleet Gradon avonaiset referenssiluurini, saivat uuden elämän, kun törmäsin erinomaiseen kuuloke-Eq softaan, joka oikeasti toimii, on helppokäyttöinen ja vieläpä halpa. Kandee tsekata TB morphit.

15780946_1569313049756965_5521523159916160020_n
Samalla kun siellä olin, niin pyysin ottaa tyypit kuunteluhuoneessa seisoneesta Magnepan parista. Pienet ja sirot paneelikaiuttimet ja herranen aika, mikä äänikuva! Kaiuttimet hävisivät johonkin ja jättivät vain bändin siihen eteen kolaamaan. Jos pitäis valita, millä kuuntelisin akustista jazzia kotisohvallani, niin valinta olis erinomaisen helppo. Sitten taas toisaalta, noissa oli mun makuuni vähän liian kireä yläkeskiäänialue eivätkä ne kestäneet äänenpainetta sitten yhtään ja tykkään kuunnella tuota musiikkia aika monipuolisesti. 
Mutta juu, taikuutta lähenteli noitten ilmavuus.

Valittelin tehonkeston puutetta ja sitä käkättävää kekkaria ja myyjä intoutui esittelemään Ruotsalaisia Marten Milesejä. Accutonin keraamisilla elementeillä varusteltuja kailottimia. Kas kun moinen on ihan pirun jäykkä, mutta kevyt elementtimateriaali, (toisaalta myös ihan helvetin kallis toteuttaa), niin pitäis liikahtaa se äänikin pirun tarkasti ja nopeasti. Ja liikahtihan se. Äänikuva ja ilmavuus oli samaa tasoa Magnepanien kanssa, eikä tehonkestossakaan ollut valittamista, mutta taas se yläkeskiääni käkätti. Joku jakotaajuushommeli tms. Lisäksi soundi ei oikein pysynyt kasassa, kun lähti vähänkään päätään siirtelemään, mikä kieli vaiheongelmista. Luulis että kymppitonnin kailotin alkais oleen jo lähempänä täydellistä, mutta sori vaan taas; Ei löytynyt vieläkään amphionien kaatajaa. Ei sillä että etsisinkään, mutta kivahan se on välillä potkia renkaita.

tiistaina, joulukuuta 13, 2016

Vuodenrippeitä

Se on niinkuin lusittu tämän vuoden keikat, paria hassua lukuunottamatta, joten lienee aika päivittää loppuvuoden kuulumisia ajan tasalle.

Viimekuun puolessa välissä oli pitkästä aikaa niin herkullinen tilanne, että mun piti kaivaa bassoni ja analogisynahkoni naftaliinista ja käydä vähän soittohommissa. Kyseessä oli se isäni muistokonserttisarjan päätöskonsertti, josta on ollut taannoin puhetta täälläkin.
Hitto että oli mahtavaa päästä taas huipputyyppien kanssa lavalle. Osa soittajista oli mulle ennestään ihan uusia tuttavuuksia, mutta mikäpä sen nopeampi tapa tutustua, kuin mennä kylmiltään yleisön eteen ja ruveta kolaamaan?

Koko konserttisarja päätyi vielä nauhalle, jonka jo ehdin jo miksaamaan ja masteroimaankin. Se odottais nyt tuossa julkaisua. Tollasta matskun ja kokoonpanojen kirjoa ei ole missään! Lisäksi nauhoitus onnistui aivan erinomaisesti. Siitä suurkiitos Malmitalon Äänimestarille, Juutis Samille!
Isäkeikka

Se oli varsin elähdyttävää se. Seuraavana päivänä olikin energiaa repiä keikkaa oikein kunnolla.
Tuossa taannoin katselimme Kimmon kanssa ko. päivän aikatauluja, mi ohjelmatoimisto oli meille järjestänyt ja oltiin siinä sitten tovi Moilasen Hoona, että eihän tämä nyt vaan fyysisesti onnistu.
Piti näetsen olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Meillä oli nimittäin alkuillan keikka Lahden messuhallissa, josta samointein piti paukata Kalastajatorpalle, Helsinkiin yksityistilaisuuteen. Ja kun meinaan että samointein, niin se oli just niin. Auto olisi tankattava etukäteen ja rengasrikkoihin ei olisi varaa.
Ja soundcheckit oli tietty päällekäin ja ja...
No onhan meitä kaksi äänihanua, niin jakaannuttiin sitten siten, että Kimmo meni Lahteen kasaamaan ja mä menin Stadiin. Onneksi noilla ammattimuusikoilla on aina sen verran ylimääräistä soitinta nurkissa, niin voitiin jakaa tuota backlinea kahteen paikkaan.
Ja kun molemmissa päädyissä oli erinomaisen mahtavaa tekniikan ammattilaista vastassa, niin mikäs siinä.

Lahden halli kuulosti ihan hallilta. Hitaammissa biiseissä se kuulosti paikoin jopa musiikilta. Basari soi valehtelematta jotain 5sek. joka iskulla. Keikan jälkeen lausuin pienenpienen rukouksen Apiksen miksaajan puolesta, riivin apuna lavan tyhjäksi maailman nopeiten ja hyppäsin bändin pakuun, jolla syöksyttiin samoin tein Helsingin päähän.
Lahti

Torpalla oltiinkin perillä ruhtinaalliset 15min. ennen keikan alkua. Siinä etsittiin vähän vielä hukkunutta haitaria, Kimmo viritteli vähän kitaroita ja kanavaa auki ajallaan. Ihan siitäkin keikka tuli.

Kalastajantorppa

Viikolla oli kivasti taas studiohommia ja perjantaina jälleen keikalle. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä kovin kauas, kun meillä oli pikkujoulukeikkaa Vanajanlinnassa. Portinpieleen jäi väliä pitkälti kolmatta senttiä, kun Tero peruutteli Paavimme portista sisään.
Hitto miten hieno paikka on tuo "Vanis". Ja mukavaa henkilöstöä.
Sali oli nätti ja keikka ihan mukiinmenevä. Joku tyyppi siellä meinas ruveta tötöilemään agressiivisesti, mutta mä tuijotin sen hiljaiseksi. Pikkujoulukausi on kyllä yhtä katharsiksen kulta-aikaa. Mutta pliis, voisko sen dokaamisen lopettaa siinä vaiheessa, kun hauskanpito muuttuu egon paisuttua liian suureksi, ja homma menee kiukun puolelle?
Karavaani Vanaja2
Keuruulla on sellainen hotla kuin Keuruuselkä. Sen yhteydessä on tosi vekkulin mallinen ruokasali, jonka yhteen "nurkkaan" on rakennettu hieman liian pieni lava, jota on sitten jatkettu ns. pysyvillä väliaikaisratkaisuilla, eli pultattu vanerilevyjä podestojen päälle, silleen että varmasti on ihan pirun ruma. Olin kuullut huhuja, että tila on vaikea. No olihan siinä haasteita sijoittaa PA, mutta kun sen sai kohilleen, niin toi mesta soi yllättävän hyvältä. Paljon puurimaa ja parrua, sojottamassa vähän jokaiseen suuntaan, niin sehän toimii mainiona diffusorina.
Karavaani Keuruu


Semmonen vekkuli häppeninki oli käyny mestassa bändille viimekerralla, että kesken keikan meni koko pitäjästä sähköt. No tupa oli ihan täynnä, niin minkäs teet: Orkka nousi eturiviin keisien päälle ja soittivat keikan loppuun pimeässä ja akustisesti. Kuulemma Tuurella lähti aika hyvin ääni, kun piti vähän niinku kuulua takariviinkin, mutta sitä keikkaa muistellaan kylillä vieläkin, että "hieno oli!"

No vuosipäivän kunniaksi, me vedettiin kesken keikan ns. liinat kiinni ja pojat vetivät yhden biisin pimeässä ja täysin akustisesti. Jengi meni ihan pähkinöiksi! Homma toimii, kun panee toimimaan.

Karavaani Vanaja

Vähän oli epämääräinen huoneus osunu arvassa meikäläisen kohdalle, kun aamuroudauksessa, ei tuo henki oikein meinannut kulkea. Onneksi meillä on tekniikassa tuo yks astmaatikko, niin se lainas mulle piippuaan ja taas jaksoivat keuhkorakkulat käsitellä happimolekyylejä.


Olen tuossa jo tovin kaivannut keittiöön uusia kailottimia. Siellä on ollut oikein mainiot, tosi kummalliset seisariviritelmät, joissa on elementtejä vähän joka toisella kyljellä ja jotka ovat palvelleet erinomaisesti, mutta mä olen haikaillut jotain modernimpaa ja hifimpää ja vaimo puolestaan jotain sirompaa ratkaisua.
Vinska

No minähän löysin netistä sellaiset legendaariset suomalaiskailottimet, kuin Gradient 1.2.
Olen aina tykännyt niitten eriskummallisesta estetiikasta. Kauhea tinkaaminen päälle ja löydettiin myyjän kanssa yhteinen sävel. Siitä sitten polleana vaimolle viestiä, että tämmöset olis tulossa nyt sittennii, niin vastapalloon tuli aika nopeasti että: "Olen pahoillani rakkaani, mutta noi on ihan helvetin rumat." No meidän parisuhde kun perustuu molemminpuoliseen huomioon ottamiseen, niin skippasin ne sitten. Eikä itseasiassa jäänyt pahasti harmittamaan. Seuraavana päivänä Tori auki ja siellähän joku Tamperelainen juippi kauppasi priimakuntoisia Minipodeja ihan pilkkahintaan. Neljäsosalla uusien hinnasta ja kotiinkuljetettuna!
Kyseessähän on jo 90 luvulta asti tuotannossa oleva kaiutin, jota ovat valmistaneet useat eri valmistajat: mm. Blueroom, B&W,  Scandyna ja jota on ollut suunnittelemassa mm. Laurence Dickie, jonka käsialaa ovat mm. B&W:n nautilukset.
Kyllä nyt on nättiä.
Minipod

Niin ja kun on noin nätit kaiuttimet, niin pitäähän niille olla nätit piuhatkin. Saanko esitellä
Jazmanaut tuoteperheen kuopus

No-nonsense -kaiutinpiuhat. 

Suunnittelufilosofia johdinten takana: 

-Laatumateriaalit, joista eliminoitu jo suunnitteluvaiheessa esoterinen anomalia ja mahdollisimman kaikenkattavasti negatiivisten tasojen värähtelyt. 
-Laboratorioluokan liittimet. 
-Jämäkkä "buutsinkestävä" materiaali, joka ei mene "sykkyrälle". 
-Korkea kotimaisuusaste. 

Teknistä speksiä: 

-Maailman ainoa piuha, jossa on negatiivinen hellasärö. 
Eron kilpaileviin tuotteisiin aistii paritaloudessa välittömästi. Ominaisuus on rakennettu pieteetillä sukupuoliriippumattomaksi. 
(Vaikutus kotitalousriippuvainen. 0-100%[Keskiarvo täydet 50%]) 

Subjektiivissa kuuntelukokeissa tuotteen on todettu olevan mm.: 

-Huomattavasti parempi erittäin hyvin sisäänajettuun peruskaiutinpiuhaan verrattuna. 
(No-Nonsense on heti valmis, ilman sisäänajoaikaa.) 
-Vetää vertoja jopa yli kymmenen kertaa kalliimpiin kilpailijoihinsa nähden. 

Pinnoitukseen löytyy runsaasti värivaihtoehtoja, kaikkiin sisustustyyleihin. 

Johdinmateriaalin tehonkesto on mitoitettu toimimaan yhtäläisesti niin herkkien putkivahvistinten, kuin järeämpien high-end päätteittenkin kanssa. (Tällä kaapelilla voisi ajaa turvallisesti, vaikka hehkulamppupatteristoa!!!) 
- Tuotteessa käytetään CE ja TUKES (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) hyväksyttyä kaapelia.
Piuha




torstaina, joulukuuta 08, 2016

Pari sanaa taajuusbalanssista.

Olen tässä viimevuoden aikana päässyt kuulemaan erinäisissä tilaisuuksissa moniaita nuorisolaismusiikkiorkestereita.


Pahoitteluni nyt kovasti jos kuulostan "kävyltä",  "gubelta", tai peräti nukahtaneelta "pahvilta"mutta eräs vinkeä asia on pistänyt joidenkin näiden nuorempien ns. diginatiivimiksaajien kohdalla korvaan:
En ole varma, että onko se trendi, vai olenko vain osunut erikoiskeikoille, mutta semmoinen pheelis on jäänyt itselle, että jotkut miksaajat pyrkivät soundimaailmassa mahdollisimman "flättiin" soundivasteeseen.
Meinaan tällä sitä, että botne menee kyllä komeasti alas asti, mutta on joko ponneton, tai sitten se subiosasto vedetään överiksi Ja diskantin kihinä ottaa vanhalla korvaan, vaikkei pitäisi. (vanha kunnon hymynaama eq).
Jos se ottaa mulla korvaan, niin mitä se tekee 16v priimakorvaiselle? Vai onks se kihinä oikeesti vaan se juttu ja mä en vaan tajua?
Niin ja mä en siis dissaa tässä kenenkään soundi-ihanteita. Mua vaan kiinnostaa. Olis kamalan kiva joskus jutella miksaavan nuorison kanssa niitten väistämättä tuoreemmista näkemyksistä. Tulkaapa joskus nykimään hihasta. (Apina ei tunne ketään...)
JP himos
Mun teoriani mukaan kyseessä voi olla semmoinen homma, että käsitteet: viritys-soundi ja ajosoundi, on jääneet vähän ehkä sisäistämättä. Kas kun järjestelmäinsinööri vetäisee äänentoistolaitteiston taajuusvasteen mahdollisimman  tasaiseksi, jotta meillä miksaajilla olis jokin referenssilähtökohta, josta ruvetaan rakentamaan sitä bändisoundia. Toisin sanoen maalauspohjan pohjavärin tulee olla tasaisen valkoinen, jotta omat värimme ja pensselin jälkemme erottuisivat siinä puhtaina. (Reggaehommissa tosin pyysin tinttaamaan yleensä subia pari debbaa enemmän. Kilpeläisessä vastaavasti vähemmän.)

Mutta sitten kun siihen pohjan päälle rakennetaan omaa taidettamme, niin se tasaisella taajuusvasteella soiva bändi ei olekaan kovin mukava korvalle. Tasapainoiselle bändisoundille optimaallisempi onkin suora, joka on botnestaan noin 10dB lujemmalla kuin yläpää. kurvan jyrkkyyttä voipi sitten mieltymysten ja musatyylin mukaan justeerata haluamakseen.

Kandee sisäistää käsite "Equal loudnes level"
Netistä kyllä löytyy pienellä penkomisella rutkasti minua fiksumpien ihmisten kirjoittamia artikkeleita siitä, miten jännä vekotin korva on aistimaan äänenpaineita, eri taajuuksilla.
Equal-loudness contours from ISO 226:2003 shown with original ISO standard.
By Lindosland - http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Lindos1.svg, Public Domain, Link

Helpoin tapa saavuttaa hyvä soundi, on panna se kuulostamaan hyvältä, eikä suinkaan näyttämään hyvältä. Se analysaattorisofta on näppärä apuväline silloin, kun tupa biomassan sisäänsaapumisen jälkeen rupeaa vaikka komottaan jollain taajuudella. Silloin analysaattorista näkee sen ongelmataajuuden aika nopeasti. En mä oikein muuten moisille käyttöä ole miksaajan ominaisuudessa löytänyt.

Kuustock

maanantaina, marraskuuta 21, 2016

Isoja autoja ja keskikokoisen valtavia keikkoja

Sitten viimepäivityksen tapahtui mm. seuraavanlaista:

Tein periaatepäätöksen, että käyn tekemässä siellä aiemmin hehkuttamassani G-livelabissa vain loppuunmyytyjä ja maailman parhaimpia keikkoja.
Nyt arpa osui Emma Salokoskelle. Ai saattans kun oli taas ihan tajuttoman hienoa vääntää soundia. Semminkin kun toi musa on Kilpeläiseen verrattuna astetta maalailevampaa ja osin jopa mahtipontisuutta syleilevää. Arvatkaas vaan, otinko siitä keinoakustiikasta kaiken irti mm. Bowien Space Oddity -coverin aikana!?!
Emmalivelab
Keikan jälkeen nopea moodivaihto, kun mestassa jatkui meno yksärihenkisesti Emman synttäreillä.
mm. Q-contuum veti semmoista settiä, että oksat poies. Oli mahtavat juhlat ja ihania ihmisiä tupa täynnä.
Lady Emma & Lady Laverna

Seuraavana päivänä junailin itseni Turkkuseen, jossa Karavaanilla oli keikka Venus nightclubissa.
Johan oli nimittäin halli. Musasta ei nyt ihan ne pienimmät nyanssit välttämättä välittyneet, kun ihmiset möykkäsivät ns. "ihan vitusti".
Se on jotenkin vekkuli ilmiö, että ostetaan liput loppuunmyydylle suosikkiartistin keikalle, mutta temmotaankin raivokänni ja keskitytään koko keikka vaan mölisemään. Sitten ei ole varsinaisen mukavaa edes niillä, jotka ovat tulleet ihan oikeesti kuuntelemaan sitä musaa. Saatika sillä salin takaseinälle sijoitetulla äänihanulla, joka joutuu tahtomattaan kuuntelemaan koko keikan ajan sun ihmesuhdetilityksiäs ja kehoittamaan etsimään paremman laskutason juomallesi, kuin se mikseri.. . viidettä kertaa.
Noin niinkuin positiivisena puolena, mestassa oli ihan mahtava henksu ja kokki oli tehnyt bändiruoaksi mielettömän hyvää vorschmakia.
Turku

Viikolla oli taas kerääntynyt jonninverran masterointihommia. Punkista hypittiin taas sujuvasti jazziin etc. Ja pakkohankin uuden työkalunkin. Suomalainen Oeksound, oli tehny nimittäin toudella vekkulin dynaamisen resonanssienhallintaplugarin, nimeltään Soothe.
Aika monesti joutuu nimittäin noissa hommissa kaivelemaan dynaamisella Eq:lla jotain taajuuskertymiä, tai pintaan puskevia mikki/kaappiresonansseja. Tällä vehkeellä ko. homma hoituu aivan erinomaisesti ja todella nopeasti. Hyvä Suomi!

Seuraava viikonloppu vei ryhmämme Salon Astrum keskukseen. Siellä oli semmoinen vekkulin mallinen sali vastassa, jonka katto oli tavallaan sekä korkealla että matalalla, sekä diffusoiva että hankalasti heijastava. Sanalla sanoen: Haastava. Lava oli onneksi hyvän kokoinen ja roudaus kohtalaisen helppo. Mukavaa ja tuttua miestä oli vastassa, vaan myös miina.

Mestoille oli kasattu JBL:n VRX:sää, mikä on hyväksi havaittu pikku PA. Mutta ilmeisesti kukaan ei ollut sitä millään tavalla koeponnistellut. Tämä tuli välittömästi selväksi, kun panin viritysbiisin soimaan. Se oli jotenkin toudella oudosti vinksallaan eri vaiheistaan. Tuntui, että siinä oli jopa joissain purkeissa jotkin elementitkin väärässä vaiheessa, keskenään. Laulaja lokalisoitui sen keskipisteen sijasta jonnekin äärivasemmalle, kuuntelijan niskan taakse :D
Päätteitten tutkimisen jälkeen pyysin vaihtamaan ihan kaiken kaapeloinnin siitä järjestelmästä ja sitten sillä pystyi vetämään keikan kotiin. Vielä siihen jäi jotain anomalioita, mutta jengi oli jo valumassa sisään, niin se sai kelvata.
Viimeisetkin vitutuksen rippeet hävisivät siinä vaiheessa, kun näin millaisen noutopöydän henkilökunta oli meille kattaneet! Ihan todella hyvää ruokaa ja nuoret, ammattiaan opettelevat ihmiset kaatoivat maljamme täyteen.
Salo
Purussa Mäkys Esa, tarjoili vielä rommitotia flunssaani, joten silläkään saralla ei ollut mitään valittamista.

Lauvantaina liikahdimme kuorkillamme... Ai niin en olekaan tainnut kertoa tästä pienenpienestä hankinnastamme vielä mitään. Tai siis valoihmeemmehän sen hankki, suureksi iloksemme.
Vanhaa, hyvin palvellutta Ivecon kuormuria ei muuten ole ikävä ensinkään.
Tää uus Scania on nimittäin matkustusominaisuuksiltaan semmonen, että siellä voi mm. kuunnella musaa ja keskustella normaalilla äänellä. Ei tarvi olla vilttiä talvella niskassa, ettei kuolisi vetoon.
Eikä siinä pala kokoajan toinen toistaan mystisempi vikailmoitusvalo.
Ja meikäläinenkin saa jalat suoraksi. Itseasiassa mä mahdun seisomaan tuolla hytissä suorana!!!
IMG_5554
Lisäksi siinä on himppasen enemmän tuota säilytystilaa. Siinä missä Iveco piti pakata aina tetriksen omaisesti melko pieteettillä, niin sen koko vehkeen vois ajaa täyteen pakattuna tuonne konttiin sisään ja sinne mahtuis kantavuuden puolesta vielä täyteen lastattu pakukin. Eikä kuormaraja tulis sittenkään vielä täyteen. Lisäksi se on lämpöeristetty ja siinä on termostaatti. Eli lapin pakkasissakin voidaan pitää kamat jossain järkevässä lämpötilassa.
IMG_5534
...Mihin jäinkään, niiin liikahdimme Hankasalmelle Revontuliarenalle. Olin kuullut etukäteen kauhujuttuja vaikeasta salista ja luulinkin eksyneeni, kun pökelsimme paikalle. Koko sali oli nimittäin rempattu ihan huolella. Kookas lava ja whatnot. Taas oli ihan mahtavaa henksua vastassa ja homma toimi erinomaisen miellyttävästi. Hyvää keikkaa jälleen kerran.
Revontuli
Rantasaunalla oli hyvät löylyt ja huonearvonnassa mulle osui joku rokokoohenkinen prinsessaunelma, josta mun mummoni olis ollu maailman eniten täpinöissään!
prinsessuus
On tä kyllä hieno laji!






tiistaina, marraskuuta 08, 2016

Hakaniemi rules ok.

Keikkakimarointi jatkuu...

Bändi mietti jo tuossa kesällä, että miten tulisi järjestää levynjulkkarikeikka niin, ettei homma olisi liian ilmeinen (= Tavastia) ja siten että samalla tavottaisi mahdollisimman monta fania. Että pitäiskö sitä järkätä oikein pieni julkkarikonserttikiertue, vaiko mille sitä ryhtyisi.
No orkanbändin pojathan päätyi semmoiseen neronleimahdukseen, että hommataan Hakaniemen torille pieni lava, sekä asiallinen äänentoisto ja vedetään siinä ilmaiskonsertti kaikelle kansalle.
Ja kyllä sitä kansaa tulikin!














Kuva:Kimmo "puolijumala" Lainesalo.

Oli todella jännä keikka, kun lokakuun loppupuolella ei yleensä järkätä paljon ulkoilmakonsertteja (ja syystäkin), niin vähän pelotti että mitenköhän ihmiset löytävät paikalle? Facebook näytti, että osallistuneita tulis nelisen sataa. Mä veikkasin miljoonaa, mutta lopulta mentiin siinä välillä, eli tuhansissa.
Kylmä ja navakka merituuli helli meitä aamusta asti, joten siinä sai roudailla ihan ripeästi, ettei jäätynyt pystyyn. Broadwayn kundit kasas meille just sopivan lavan ja ripustivat L´acoustickia riittävästi. Kirjaimellisesti ihan jäätävän hyvä keikka!
Semmoinen outo ilmentymä nykyajasta tuolla esiintyi, etteivät ne tahot joiden pitäisi vastata levyn myynnistä, tunnu enää uskovan tuotteisiinsa.
Meinaan että eräs maanlaajuinen levymyyntiketju otti asiakseen tulla paikalle myntipöytineen, hoitamaan levynjulkkarikeikan levymyynnin. Mahtava tilanne. Kerrankin tulee ammattilaiset hoitamaan homman, eikä bändin tarvitse itse huolehtia moisesta, kaiken muun ohella.
Noh siinä viidennen biisin tienoilla tulee ilmoitus, että kaikki levyt on myyty loppuun.
Sehän on toki kivaa, että ihmiset niitä ostivat. Mutta se taas ei, että levymyyjät eivät uskoneet moiseen ihmeeseen ja pakkasivat niitä mukaan ihan murto-osan siitä, mitä olisivat saaneet kaupaksi.
Tuossa vaiheessa heillä olisi muuten ollut vielä melkein tunti keikka-aikaa noutaa plattoja lisää.
Oi aikoja.

Mun selkäni otti siitä kaikesta viimasta jotenkin itseensä, joten autoin piuhojen purussa, minkä kykenin ja ryntäsin sitten Tampereen junaan toiselle keikalle.
Nimittäin Cleaning Womenin tyypit pyysivät keikalle. Ja kuinka näppärästi menikään aikataulullisesti tämä tähän.
Cleaning
Kohta löysinkin itseni Telakalta ja ääniä ihmettelemästä. Taas oli uutta metallilaatikkoa yms. mikitettävänä. Tsekin jälkeen telakan ihanaan saunaan lämmittämään ikiroutuneita luitani. Kuulumisien vaihtoa ja ihan helvetin kovan keikan kimppuun! Tupa oli tukossa ja jätkät niin kovassa iskussa, ettei mitään järkeä. Pari kaljaa ja höpinää siinä vielä keikan jälkeen ja juuri kun alkoi vaikuttaa liian hauskalta, niin nukkumatti kehoitti tilaamaan taksin. Oli kotisänkyyn päästyä aika tyhjänä tuo takki.


tiistaina, marraskuuta 01, 2016

Keikkapursketta

Keikkasyksy lähti taas toudella kivasti käyntiin.

Eka tuli kutsu lähtä Turun Dynamoon miksaamaan Plutonium 74- orkesteria.
Miten moisesta voisi kieltäytyä?
Maailman paras bändi, jossa soittaa maailman parhaimpia tyyppejä!
Dynamokin on kovin kiva kapakka ja viimekerrasta olikin jo vierähtänyt aikaa.
Haastavahan se on paikkana toki. Se neljän neliön irtopalalava ei ole mielestäni ihan loistava kannattamaan tuollaista yhdeksänhenkistä retkuetta ja mietinkin siinä purkavani koko lavan pois ja panevani bändin lattialle skulaamaan. Mutteihän ne olisi mihinkään sieltä näkyneet.
No kaljatynnyreitä ja kaikenmoisia irtotasoja kun kasasi siihen ympärille, niin jotenkin tapahtui taas ihme ja kaikki tyypit ja tyypittäret siellä lopulta töröttivät ihan sulassa.
Onneksi oli muuten tämä tuuraava talonmies ihan parhaustyyppejä. Se kävi aiemmin toteamassa että siellä on sidefillit paskoontuneet ja hoiti pari ylimääräistä monitoria mestoille. Neljä on aika minimi tolle sakille. PA jäi vielä kivasti puoliksi bändin taakse niin kyllähän ne kuulivat. Melkolailla sai vääntää kierron kanssa, mutta ei kuitenkaan tarvinnu ihan hirveästi hävetä keikallakaan. Se on vaan aina vähän haastavaa, kun pari viulistia pitäis saada kuulumaan tommosen orkesterin alta, oli ne PA:n edessä, tai ei.
Putskut dynamo
No tupa oli pullollaan, meininki kuuma niin musiikillisesti kuin fyysisestikin ja kaikinpuolin ihanaa oli hommeli! On se vaan kova livebändi.

Seuraavalla viikolla oli vuorossa tämän kauden eka Tuure & Kaihon Karavaani keikka, Helsingin Glorian olohuoneklubin yllätysesiintyjänä. Olivatpa osanneet tehdä kerrankin siitä punaisesta kaikukammiosta viihtyisän ja kaikin puolin miellyttävän miljöön. Ja uuden äänentoiston mukana se helvetillinen bassohuminakin oli saatu jotenkin järkeväksi. Oli jotenkin mystinen fiilis mennä pitkästä aikaa taloon, jossa toimin tovin tekniikan pomona, tuossa vuosituhannen vaihteessa. Mikään ei nimittäin ollut muuttunut. Saman oven sama raami kinnaa vieläkin ja sama puuramppi kolisee roudatessa pois paikaltaan, kuin silloin 15v sittenkin. Jos se ei toimi, niin siihen tottuu.

Se mikä oli huikean jännä huomata, oli bändin jännitys. Uus levy ulkona ja pitkä keikkatauko, niin nuo veteraanimuusikot olivat ihan paskat housussa. Mahtavaa! Jos tommonen tilanne ei jännittäisi, niin voisi jo vähän kyseenalaistaa tehdyn työn merkittävyyttä.
Karavaani Gloria

Torstaina oli keikkailussa itselläni välipäivä, mutta bändi kävi vetämässä akustisen keikan Kom teatterin tukkoon ammutussa baarissa. Oli kuulemma tajuttoman kova keikka. Ei ihmekään kun edellisenä päivänä oli keritty ns. "löysät pois".

Itse vietin ko. torstai-illan menemällä jo edellisessä postauksessani mainitsemaani muistokonserttiin.

Perjantaina oli yksi tämän bändin iiseimpiä roudauksia. Olimme nimittäin sopineet keskiviikkona Glorian kanssa, että voimme jättää kamat sinne varastoon välipäiväksi. Näetsen tämä seuraava keikka sijaitsi noin 30m päässä G-livelabissa, niin pukattiin ne suoraan naapuriin sisään.
Paikka on outo. Ensinnäkin siellä roikkuu valtavat määrät Genelecejä. Pääpönttöinä on arvoauton kokoiset (ja hintaiset) lippulaivansa ja viivelinjoinakin roikkuu kosolti saman malliston pienempiä versioita. Lisäksi vähän jokapaikassa on pienempiä lähikenttämalleja huolehtimassa keinoakustiikasta.

Mun täytyy myöntää, että olin optimistisen skeptinen suunnittelun suhteen. Genelec tekee studiomonitoreja. PA-kaappejahan ne eivät ole suunnitelleet aikoihin. Ja ikäväkyllä hommat menevät yleensä niin, että mitä enemmän niitä kaiuttimia ripustellaan ympäri kämppää, niin sitä enemmän saadaan aikaan myös ongelmia.
Olihan tuollakin siellä täällä kuultavissa liuskoittumista etc. mutta ihan tajuttoman paljon vähemmän, kuin olisin osannut kuvitellakaan. Semminkin kun paikalle paukkaa tupa täyteen ihmisiä, niin tollaset fysikaaliset pikkufibat maskautuu vielä entisestään.  Ihan tajuttoman hyvää duunia on arvon ihmiset tehneet!
Niin ja se Tapio Lokin keinoakustiikka... Tilahan itsessään on tosi kuollut akustisesti, joten akustiikka väännetään aika monimutkaista algoritmia pukkaavalla purkilla. Ja mikä hienointa, siihen purkkiin pääsee reaaliaikaisesti käsiksi. Tai en minä tiedä onko sitä tarkoitus sörkkiä kesken keikan, mutta mä pyysin välittömästi saada kontrollikoneen mikserin viereen.
Kelatkaas nyt: Mä voin päättää, ajanko vaikka bassoa ja basaria humisemaan sinne tilaan! Tai tahdonko suoraan akkarisoundiin enemmän tilaa, kuin lauluun? Ja mikä parasta, voin viedä bändin kuulijoineen biisikohtaisesti (Tai vaikka kesken biisin) intiimistä jazzklubista valtavaan katedraaliin! (Ja feidata sen katedraalin sisään vasta siihen biisin massiivisimpaan kohtaan.)

Kuulostaa ehkä siltä, että nyt lähti Jazmalta mopedi lapasesta, mutta kun tuota käyttää niin subliminaalisesti, että sen tajuaa vasta kun sen ottaa pois, niin toi hommeli toimii tajuttoman hyvin.

Glab
Sekään ei haitannut, että bändi veti ehkä yhden parhaimmista keikoistaan ja mä sain siinä samalla hiottua mikseriini vihdoin semmoisen pohjan, että siitä on aina hyvä rakentaa keikka kuin keikka.
Yksi urani parhaimmista keikoista. Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin hattua nostaa!

Erikoismaininta menee myös uskomattoman mukavalle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Bravo!