maanantaina, elokuuta 18, 2014

Kesä 2014 tiivisteenä

Lämpötilat ulkotilalämpömittarissa ovat laskeneet turvalliselle tasolle, joten uskaltaudun jälleen palaamaan blogistaniaan minäkin.

Kesä on ns. "Taputeltu", sekä "Purkissa". Keikkoja oli siinä mielessä lukemattomia, etten vaivutunut pitämään määristään tarkempaa kirjaa. Suomi tuli kyllä taas vähän tutummaksi. Mm. Himoksen festarikylä areenoineen alkaa oleen jo kotiseutua. Kuskimme laskeskelikin, että parissa vuodessa olemme käyneet siellä yksitoista kertaa, joista tänä vuonna neljästi.

Nyt en jaksa ihan jokaisesta keikistä erikseen kirjoitella.Mainitsenpahan vain muutaman yksityiskohdan riennoista. 
Kaiken kaikkiaan täytyy heti mainita, että Suomessa on kyllä ihan mahtava keikkailla. Suurimmaksi osaksi puitteet on mitä parhaimmassa jamassa ja vastassa on pääsääntöisesti ihan hemmetin mukavaa ja pätevää teknikkoa ja lavahanua/hanutarta.

Kokkola täytyy nostaa esiin. Se on jännä miten suomenruotsalaisilla seuduilla on jotenkin rennompi lähestyminen tuohon byrokratiaan ja sääntöihin, kuin suomensuomalaissa pitäjissä. Ei siellä oltu mitään kalja-aluetta erikseen aidattu, vaan jengi hengas tuoppi kädessä lavan edessä. Eikä kukaan tullut valittamaan jos sattui sellaiseen perisyntiin hairahtumaan, kuin tupangin polttoon.

Järjestäjä meinasi tosin hermoilla ehtimistämme, kun meille oli annettu naurettavat 15min vaihtoaikaa. Noh me tultiin puolituntia aiemmin mestoille ja tehtiin nopea kasaus/tsekki, kun se kerta oli homman nimenä. Sen verran siinä oli säätämistä kuitenkin, että aloitus venyi minutin. Mutta me luonnollisesti kompensoimme soittamalla minuutin vähemmän.
Lähtöä vähän jarrutti poistumisportille lysähtänyt ilmatäytteinen asia.


Kuopion jokakesäiset viinifestivaalit ansaitsevat myös maininnan. Muutenhan siellä on aina kaikki ihanasti. Bäkkärillä meistä pidetään hyvää huolta ja teknikot osaavat hommansa. Ympäristöviranomaiset vaan ovat lätkäisseet desibelirajaksi huikean 90dB, mikä taas alkuun meinasi huolettaa, mutta huolellisella tviikkauksella ja napakalla jarruttelulla, taisin jäädä vähän siitäkin.

Imatran bigbandfesteilläkin meillä oli slotti. Teltassa oli vastassa vanha mutta itselleni uusi tuttavuus, Digicon D5, jossa arvostin kovasti selkeyttä. Neuvoa täytyi kysyä vain effojen valikkohässäköissä.
Takahuoneeseen tuli keikin jälkeen vanhuksia, jotka olivat mukavalla tuulella.

Pro-tip: Jos Imatralla on nälkä, niin menkää kaupunginhotellin ravintolaan. Aivan todella hyvää sapuskaa ja palvelua!


Lahden Summerupissakin kävimme. Tunsin itseni vanhaksi, huvittuessani homogenisetä teinityttömassasta; Kaikilla oli jaloissaan mikroshortsit, joiden olemattomia lahkeita he yrittivät alituiseen nykiä alemmas, ettei perse näkyisi. Näkyi perseitä.

Petri oli virittänyt PA:n niin että tuntui! Jumalauta sitä reservissä ollutta botnea. Ihan käsittämättömän tiukasti meni ihan naurettavan alas! Enpä muista milloin olisin viimeksi joutunu tässä bändissä virittelemään basariin alapäänleikkuria.

Oulun Rotuaaripiknikistä jäi mieleen lavan kattorakenteen ennenaikainen keikkasensurointi.
Onneksi lavamiehistöön kuului hämähäkkimies, joka oli hujauksessa katolla, kiskomassa pressua edestä. Tap tap!
Sekin jäi tavallaan illemmalla mieleen, että Never Grow Oldista sai hanasta Brewdogin Päiviä, joka oli ihan älyttömän herkullista IPA:a. Kolmannen jälkeen toshin piti kyshäistä, että kuinkash vahvaa thämä olikaan? Reilu kahdeksan prosenttista, oli vastaus.

Oulussa oli niin hyvä tunnelma, että kävimme siellä vielä toisenkin kerran. Sillä kertaa päiväkeikki oli Qstockissa ja homman nimi oli nopeus.

Lähdimme nimittäin välittömästi keikan jälkeen ajamaan vaihteeksi Himokselle, jossa meillä oli vielä alkuyön slotti. Oli erikoista soittaa myöhään. Kaikki muut kesän keikat osuivat päiväsaikaan.

Kuvassa vielä tunnelmia Himoksen etupääntalkkarin fiiliksistä. Tehtäköön kaikille tiedoksi, ettei kyseessä ole piittaamattomuus, tai kiinnostuksen puute. Päin vastoin. Äijät ja mimmit ovat painaneet piiitkiä päiviä koko kesän putkeen ja unta on otettava kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Jos se tilaisuus käytetään silloin kun mä olen puikoissa, niin otan sen luottamuksen osoituksena.
Kiitos vielä Himosposse. Olette parhautta!

Tammerfestissä oli kotikenttäetu. Ensin näytti pahalta, meinaan että tuli melko jyrkkä sadekuuro siihen kärkeen, mutta kyllä se siitä keikkaan mennessä selkeni.

Me jäimme keikin jälkeen vielä Vaimon ja parin frendin kanssa hengaamaan bäkkärille, mikä oli ihan hyvä juttu, koskapa armoitettu basistimme unohti vaihteeksi kakkosbassomme lavan taakse.
Minähän hoidin sen sitten tietty joviaalina kaverina "talteen".


Kesän päätti Hämeenkyrön Hämyfestarit. Oikein lupsakat pikkukemut. Jotenkin kaikilla oli niin kova täpinä päällä, että ihan ilman mitään varsinaista syytä ja lähinnä vain tekemisen ilosta, teimme sen sorttisen pikaroudauksen, että viimeisen soivan nuotin ja bussin liikkumisen välissä, kului aikaa vain 10 minuuttia. Aika hyvin yksitoistahenkiselle ryhmälle.

Jazmanaut ja Sound Explosion Band kiittää ja kumartaa!!!

tiistaina, heinäkuuta 08, 2014

Terkkui mm. Turkkusesta

Vähän niinkuin hoppu.

Sikspä tällä kertaa vähemmän tätä tämmöstä tekstintuottamista. Antakoon videonpätkän kertoa, mitä tässä on lähiaikoina tullut puuhattua aika taajaan.
Soundi suoraan tiskistä ja päräyttävä kameratyöskentely kuuluu mikserin päällä lepäävälle järkkärilleni. (Siis Canonin järkkkärille, ei sellaselle kanarianlinnulle)

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2014

Italian PA ja Pizzaa

Pitää vähän kiristää päivitystahtia, ettei pääse tulemaan pahempaa sumaa.

Toissakuussa käytiin tekemässä kesän ensimmäisiä J-P:n keikkoja mm. Ylöjärvellä.
Siellä oli hommat lähteneet vähän käsistä. Kun haastattelin paikallista järjestäjää, siinä bäkkäriltä eväitä bussiin kiikuttaessamme, oli ko. häppeninki kuulemma alkanut joskus puutalonsa pihalta kotibileistä, jossa soitti joku punkkibändi. Nyt oli kuka ties, vaikka kuinka mones (kymmenes?) vuosi ja sirkusteltassa satoja ihmisiä ja ihan oikea lineuppi ja hommat leppoisasti kohdillaan. Niin paljon kun isoista festareista tykkäänkin, niin vielä kivempaa on tämmöiset pienet, silloin kun hommat natsaa ja tekniikka toimii. Intiimi, mutta pro!

Seuraavan kuun alussa käytiin kaarinassa, jossa homma oli siirretty teltasta ulos. Viime vuonna satoi kuin saavista, mutta nyt onneksi aurinko helli. Viron pojat oli taas skarpanneet pykälän ja homma hoitui entistäkin tehokkaammin. Paljon oli käsiä pystyssä jo sisään tullessa. Erityismaininta just ko. tilaisuuteen paikalle toimitetulle uudenkarhealle RCF:n linjasäteilijälle ja Italialaiselle systeemi-insinöörille, joka oli tullu kouluttamaan tilaajaa ja pannut stäkin aikalailla loistavaan iskuun.
Enpä oo ko. Italialaisvalmistajan isompiin setteihin ennen törmännytkään, mutta nyt jäi kyllä sen verta hyvä maku suuhun, että odotan jälleen näkemistä ilolla.

Uusi aamu ja luppoa Stadissa. Keikalle läksisimme vasta iltapäivällä ja silläpä lähdinkin metsästämään kesäpaitaa. Havaiji oli mielessä ja myös jonkinlainen visio siitä, että millainen.
Matkahan kävi luonnollisesti viiskulman Garagelandiin, jossa ko. paitoja olikin sitten melkoinen valikoima. Puhutaan siis metreistä, eikä kappaleista! SWÄG!!!

Vähän mäenlaskua tähtärillä ja Kouvolaa kohti. Siellä oli joku hotellirokki ja satoi. Mua ei haitannut, olihan uusi paitani sen verran mieltä ylentävä asia. Keikkapaikkana teltta, mutta kun ukkelit olivat virittäneet Pa:n tikkiinsä, niin eipä siinä mitään. Vielä kun laitos oli selän takaa auki, niin sen parempi. Meitä ennen lavalla soitti Egotrippi ja huh, miten tiukka bändi se onkaan. Ja huh, miten hyvällä soundilla tulivatkaan!


Jaa, mutta olenkos mä teille hehkuttanutkaan, että kuka tekee Suomen parhaat pizzat?
No sehän olen tietenkin minä itse! 
Vuoden päivät olen tässä koekeittiössäni vääntänyt erityyppisiä pohjia, erityyppisillä metodeilla ja jauhoilla. On ollut nollanollatipoa ja sen sellaista spesiaalia. Eri nostatusmetodit on käyty läpi, kuivahiivasta tuoreen kautta hapanjuureen.
On ollut Paistokiviä, rautapannuja, leivinuuneja ja whatnottia. Mutta lopulta kiertokulku on palauttanut minut aikalailla alkuun. Metodit on toki saaneet syvyyttä ja tietämys on lisääntynyt, kuten tuskakin, mutta ei se hyvän pizzan tekeminen mitään rakettitiedettä ole.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se hyvä pohja. Siitä ei pääse mihinkään. 
Toisekseen hyvät raaka-aineet merkkaavat... tietenkin. Mutta yhtälailla tärkeää on myös raaka-aineiden määrä. Tässä asiassa ei kannata kuunnella Ynkkää. Vähemmän on todellakin enemmän. 

Kastikepohjiakin olen tehnyt jos jonkinlaisia, mutta palannut siinäkin ihan vain hyvälaatuiseen tomaattimurskaan. Muttia saa lähes joka kaupasta. Go for it! 
Ja ne juustot tulee pohjalle. Ihan perus edam/emmentaali/gouda, whatnot on oikein mainiota. 
Jopa halpis xtra pizzajuustosekoitus on yllättävän hyvää, kunhan muistaa taas sen että juustoa ei panna liikaa JA lisäksi sekaan revitään asiallista mozzarellaa. Huom: Revitään! Valmiiksi jauhettu mozzarella sisältää jauhoja ja paakkuuntumisen estoaineita ja on sitämyöten kolmannekseltaan fuulaa.
Loput täytteethän onkin sitten itsestä kiinni. Henk koht. heittäisin päälle vaikka vähän parmankinkkua, tomaattikastiketta ja jotain Tannisen chilikastikkeista aksenteiksi. Tomskua päälle ja loraus oliiviöljyä. Ahhh!

Jaa niin se pohja. Kynät esiin lapsukaiset, täältä pesee:

                     JAZMANAUTIN PERUSPIZZAPOHJA (2 kpl.) 

1 tl kuivahiivaa
250g kädenlämpöistä vettä.
- Liota hiiva veteen.
1 tl Sokeria.
1 tl Suolaa
Loraus oliiviöljyä
350g/5dl Vehnäjauhoja.
Ihan perusjauhoista tulee oikein mainiota. Italialaisista Tipo 00 erikoishienoista tulee vähän parempaa, mutta se on pirun kallista ja vaikeasti saatavissa.
Itse käytän monesti durum vehnäjauhoja ja perus vehnäjauhoja sekaisin 2/1 suhteessa.

-Vaivaa kimmoisaksi ja nostata tunti. (Koneella noin 10min. Käsin noin 20min.)

Nonni, nyt on kasassa mainio pizzataikina ja tällä pääsee niin periaatteessa, kuin käytännössäkin jo maaliin. MUTTA!!! Kun ruvetaan tekeen kunnolla, niin...

-Jaa taikina kahteen osaan, pyöritä palloiksi ja pane ne kannellisiin astioihin, joissa on kohoamisvaraa.
-Sitten panet purkit jääkaappiin ja annat ässehtiä yön yli. Seuraavana päivänä otat taikinan lämpiämään noin tunnin ennen valmistusta.

Kas tätäen saat taikinaan loistavan sitkon ja valmiin pizzan reunaan kunnon ilmakuplat ja  rapeuden.
Lisäksi pohja on maukkaampaa ja hyvällä tavalla happamempaa.

Vielä sananen paistamisesta: Lyöt uuninpellin tai paistokiven uuniin ja lämmität sen niiiin kuumaksi, kuin vaan vehkeestä lähtee. Rakennat pizzan leivinpaperin päälle ja lirvautat valmiin lätyn suoraan kuumalle pellille. Siten kun reunat ruskettuu nätisti, niin alkaa olla valmista.
Pro-tip: Mieluummin vähän yli, kuin ali!  

Itselleni on tulossa uuniin viiden millin teräslevy, joka on lämmönjohto-ominaisuuksiltaan superiööri paistokiveen verrattuna.                    

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Raskaiden asioiden äärellä

Heipä taas kullanmurut. Kesä on yrittänyt puskea päälle ja touhua senkun riittää.

Joutalolla kävi tässä jokin aika sitten oikein sellainen heavymetallibändi, tai oli niitä useampiakin, mutta niistä tämä ruotsalainen oli kuulemma maailmalla kovin suosittu. Tämä The Unguided orkesteri oli sen verta hyvä paketti, etten ihmettele yhtään suosiotaan. Se mikä minun kannaltani oli vekkuleinta, niin äänimiehenpuutteessaan minä itse jouduin/pääsin metallihommiin. Moisia en olekaan ennen tehnyt monestikaan. Varsinkaan ko. tason orkesterille. Sujuvasti olen kyllä kuunnellut, varsinkin levyiltä ko. musiikinlajia. Valitettavasti suurimmalla osalla metallikeikoilla, varsinkin ulkomaalaisten bändien kohdalla, on lähinnä vituttanut ne soundit.

No nyt pääsin sitten ihan ite tekemään, niinkuin parhaaksi näin. Ensinnäkin kaivoin ihan mahdottoman lätinän basarin yläpäähän ja kunnon jysäyksen botneosastolle. Eli mekaanisen kirjoituskoneen ja pesäpallomailalla rintaan -yhdistelmän. Muutahan ei metallibasarista tarvitakkaan.
Noh kohta tulee bändin nokkamies pyytämään lisää lätinää basariin, joten kävin sijoittamassa ylimääräisen 112:n basarin sisään. Sitten lähin boostaamaan yläpäätä, kunnes hevanderit rupesivat nyökyttelemään hyväksyvästi. Vielä kompuraa perään ja kas. meillä oli maltillinen +14dB:n lätinäsoundi yli neljän kilon. Loppubändi olikin sitten perushommaa, eli musiikin vahvistamista. Ja täytyy sanoa, että kun koko loppubändi kaahaa täysillä, niin ei se basari sieltä muuten olisi potkinutkaan.
Oppia ikä kaikki.
Oli muuten kaikin puolin hämmentävää, kun taloon tulee kolme bändillistä heviukkoja, joista ekat ovat paikalla jo puoli tuntia etuajassa. Kukaan ei ole kännissä, eikä lavalla tiluteta koko ajan marsustäkit täysillä!??! O tempora, o mores!
Häntää siinä nostelin keikalla itsekseni aikani, kunnes yleisön edustajiakin tuli kiroilemaan soundeja positiiviseen sävyyn. Oli lystiä. Erilaista, mutta lystiä!


Riikin

Ja muikeita teknisiä uudistuksia on ripoitellut, kuten maahantuojan modaamat jakarit Microwedge-monitoreihimme. Meinaan että ko. pikkupöntöt ovat toimiessaan ihan mahdottoman tyydyttävät kapineet, mutta niitten jakosuotimissa on suunnitteluvirhe ja ne kärähtävät helposti. Optimaalisessa tilanteessa ne vain mykistyvät, mutta toisinaan ne vaan alkavat käyttäytyä ja soundata jotenkin oudolta. Niitä sitten ollaan yritelty fiksailla, kunnes hokasin kilauttaa maahantuojalle ja avot. Nehän oli rakennelleet jakarin kokonaan uusiksi ja pitäis kestää!
Pommeja toki on matkassa. Jos vain meinaa hoidella uudet sälät itse paikoileen, niin täytyy ottaa pari asiaa huomioon: Kas kun wedgeähän on paria erilaista elementtikokoa. Sen lisäksi elementtejä on saatavissa normaalina, sekä neodynaamisena. Tämän lisäksi pakkaa sekoittaa vielä se, että koaksiaalielementtejä on eri ohmisia ja vieläpä niin, että pillin ohmit on eri, kuin sen alapääelementin. Eli pitää olla tarkkana, minkä mallin kanssa ollaan tekemisissä.

Noin muutenkin on tullut elettyä, paitsi työn kautta.
Olen korkannut tämän kauden poikittaisliikenteenkin alamäkilautailun parissa. Pari tuntia kun pisti lautaa tähtärillä poikittain, niin voin taas sanoa vilpittömin mielin että AUTS! Ei sillä että olisin kaatuillut, vaan löytyi taas käyttämättömiä lihasryhmiä. Mm. nivuset oli kolme päivää niin hervottomassa kunnossa, että seisomaan nouseminen oli vempulaa, kun meinas raajat pettää.


Taas tuli ostettua puolihuolimattomasti uus lauta (kun kerta halvalla sai). Tällä kertaa omistukseeni siirtyi täysin heräteostoksena Lushin Kishiwa. Siinä missä esim. jo taloudesta löytyvä suurikokoiseksikin haukuttu Bamboo pinneri on surffilauta, niin tämä on todellinen valtamerihöyry. Siinä oli valmiiksi kiinni Holeyn trukit, sekä keltaiset kovat ja pienet stimuluksen renkaat, jotka ovat ilmeisesti tulleet completessa vakiona. Mutta nehän lähtivät samoin tein vaihtoon. Trukeiksi kun pisti sabret pienillä viistopaloilla, niin ensinnäkin  lauta kääntyy paremmin ja mikä tärkeintä, on paaljon vakaampi, kuin reikäjuustoilla. Lisäksi nakeiksi tuli 80a monster hawgsit. Avot, että kruiserointituntuma parani kertalaakista! Minille on voi ko. lautaa kuitenkaan suosittaa. Ollie sillä kyllä poppaa, mutta hieman raskaanoloisesti.
Kishiwa


maanantaina, toukokuuta 26, 2014

No mitä nyt taas?

Hengissä ollaan! Välillä ei vaan ehdi, toisinaan ei hotsita ja usein ei taas vaan saa aikaiseksi.
Mutta pikakelataas vaihteeksi, mitä sitten lapinreissun jälkeen on häppenöitynyt.

Tavastia tapahtui. Kyseessä oli perinteinen kahden keikan ilta, alkuillan junnukeikkoineen. Ja siitäkös Jazma tykkää. Antti oli meitä vastassa ja jotenkin normaaliakin paremmalla tuulella. Leppoisaa virittelyä ja tsekkailua. Olin mennyt hetkeä aikaisemmin ostamaan Espoolaiselta herätteenä uuden lonkkarin, kun halvalla sain, mutta sitä en kuitenkaan ehtinyt saamaan ko. reissulla haltuuni, yrityksistä huolimatta. Joten olin hämmentävästi stadin keväässä liikkeellä ihan jalkamiehenä!
Mutta eipä siinä. Keikat meni mitä mainioiten. Yöksi Helkaan, joka oli uudistanut kahvikoneensa. Nyt aamupalaltaan saa luokattoman kuran sijaan joko tummaa, tai vaaleaa hieman alle keskinkertaista litkua. Edistystä se on vähäinenkin edistys. Löytyi muuten se lapissa hukkuneena ollut muuntajakin. Se oli ihan vallan kiinni mun räkin pistokkeessa. Doh!

Seuraavana päivänä Seinäjoen rytmikorjaamolle, jossa ilmeisesti puhaltavat uudet taloushallinnolliset tuulet. Vai miten muuten on selitettävissä, että paikanpäältä soittaa hieman nolon oloinen teknikko, että monitorit pitäis vetää etupäästä, kun heillä ei enää ole monitoritiskiä. Moisen nyt ymmärtää jossain pikkumestassa, kuten Lahden Torvessa, tai Kuopion Henkassa, muttei niinku mitenkään tollasessa tuhannen ihmisen kapasiteetin omaavassa hallissa. Ensinnäkään niin kaukaa ei voi kommunikoida bändin kanssa suuntaan, eikä toiseen. Ei edes huitomalla, saatika verbaalisesti. Sitten toisaalta, jos lavalla tulee jokin hätä, niin bongaappa se kaukaisuudesta välittömästi, saatika lähde yleisön läpi korjaamaan. Noh soitto ohjelmatoimistolle, jotka ottivat yhteyttä etiäpäin ja heiluttelivat sopimuspapereita ja kas, meitä oli vastassa iloista yllätystä, niin siinä etupäässä, kuin lavapäässäkin.
Nyt täytyy painottaa, etten oikeesti tiedä, mitä siellä oikein säädetään? Mutta oli mitä oli, niin on aika typerää pihistää livemusamestassa siitä välttämättömästä esitystekniikasta.
Keikan jälkeen luonnollisesti piipahdus Momon baarissa, jossa juteltiin paikallisen lihaniskan kanssa pikaluistelusta (!?!!?)
Rytmikorjaamo
Seuraavana päivänä takaisin Tampesteriin ja illaksi Jou talolle vahtimaan junkkakemuja. Yleensä moisissa riittää, että lyö monitorit ja di-boxit lavalle ja avaa hanat. Noh mulla on sellanen fiksaatio, että menen kuitenkin aina vähän aiemmin laittaan kaikki kuntoon ja varmistamaan, että homma futaa.
Yleensä se on turhaa, muttei aina. Niinkuin nyt, kun ihmettelin PA:ta ponnistaessani, että miten on jotenkin epämääräinen botne? No olin joskus aikapäiviä sitten tarvinnut vaiheenkääntöpiuhan monitoreille ja lykännyt sen sitten kiireissäni jonnekin kaapin perälle jatkotoimenpiteitä varten. Noh sinnehän se unohtu ja tämä merkkaamaton piuha oli sitten eksynyt mystisesti yhden subin perään. Onneksi sen siitä bongasin, ennen kuin ihmeempää ehti alkaa. Toisin sanoen, mitään ei voi tehdä liian idioottivarmaksi. Kaikki, jopa omat hommat kannattaa tsekata vähän turhankin hyvin.

Ilta oli harvinaisen hiljainen. Syykin selvisi, kun törmäsin Fanniin baaritiskillä: Hän oli tullut tekemään tekniqueta tikkutehtaalle hallireiveihin ja kuulemma kaupunki oli muutenkin täynnä tapahtumaa. Rikun bileet on aina silleesti iisejä, että hän tietää mitä tekee ja illan vikaa DJ:tä ei ikinä tarvi kehottaa dikkiotsassa himmailemaan, vaan musa loppuu aina ajallaa, plus tietty se yks ylimääräinen anthem. Kotiinlähtötunnelmissa Fannifidacharlotta tulee vielä kysyyn, että lähdenkö messiin sinne tikkutehtaalle, siellä on kuulemma tulipalo! Väsymykseni karisi samoin tein, onhan Oulu geeneissäni; Jos jossain on tulipalo, sitä on mentävä katsomaan! Hieno oli savupatsas. Yhden bissen siinä kulutin rave-ihmisiä ja palomiehiä katsellessani ja tallustelin auringon noustessa pehkuihin.

perjantaina, huhtikuuta 25, 2014

#Lappikuvahaaste

Jokavuotinen hiihtokeskusrumba on taas takana

Tänä vuonna se tosin oli kosolti lyhyempi, kuin viimevuotinen kahden viikon rykäisy,
mutta olipahan sitä tässäkin.

Osa porukasta, kuten bussikuskimme, lähti jo edellisnä vuorokaunna ajeleen pohjoiseen, mutta fiksummat hyppäsivät lentomakoneeseen ja yhyttivät bussin Rovaniemellä, jossa puolittain tuurilla, osittain onnella onnistuimme väistämään purevan ja lyövän joulupukin.


Bussissa odotti kaameus: Lentokoneiden kaffiin yllättäen pettyneenä ja ABC-"kahviloiden" laadun tietäen, suunnittelin keittäväni viime syksynä hankkimallani bondagekeittimellä oitis kupillisen.
Mutta oih ja voih; Halpa oli hajonnut.


Vaan eipä hätä ollut nimeksikään tämän näköinen. Minulla oli backup plääni, eli vaimoni reppuun pakkaama kahden kupin suodatinkahvi -inda box. Ah. Luomua sumatralta. Nerokkuutta!



Bussi kulki samoin tein Levin Hullu poro arenalle, jonne oli taas ihmeen hyvä ihmisen asettua. Etupäässä oli hyvä tiski korvattu vielä paremmalla ja kyllähän siellä kelpasi taas vetää.
Bändikin innostui oikein kehittelemään instrumentaalipotpurin omaista keikkaintroa, josta ohessa todiste:



Seuraavana aamuna hyökkäsimme maailman vähiten rakastamaani keikkapaikkaan, eli Rukan Pisteeseen. Ai mikäkö siinä mättikään? Mm. "Joo nyt tulee 110% varmuudella apukädet paikalle"
Eikä tullut nytkään. Baarissa on ne miljoona porrasta roudatessa, vastassa humalaista hiihtokansaa, jotka ei-muuten-väistä.
Roudauksen jälkeen pitää pitää tauko, kun siellä on disco ja bilebändi. Sitten jatketaan soundcheckiä, jota siivittää humalaisten huutelu. Niin ja mikseri on perimmäisessä nurkassa, josta ei näe tai kuule mitä lavalla tapahtuu ja bäkkäri on parvi, jossa on kauhea meteli. jne. jne. Saitte varmaan kuvan.
Ja moista ei myöskään avita se, että äänifirman edustajat unohtaa monitorisplitin ja koko tönöstä menee sähköt kesken vedon. Vieressä syntyi vielä harvinaisen asiallinen turpaanvetotilanne, jossa mm. paitamyyjien kamat lentelivät pitkin tupaa jne...
Se mikä taas on mestassa hienoa, on ravintola ja ravintolahenkilökunta! Ai saattans että oli hyvää kuhaa tyrnikastikkeella ja sitruunaperunamuushilla!!!
Niin ja itseasiassa se itse keikkakin meni ihan mainiosti. Lukuunottamatta tietty sitä 5min sähkökatkosta.

Tsekissä muuten huomasin, että uudenkarhean Malekkon jousipurnukan virtalähde on mennyt hukkeluksiin, sitten lahden keikan. (Ei edes ollut, se oli kiinni räkkini virroissa) Siihen hätään ei ollut uuden 9v muuntajan saamisesta toivoakaan. No mutta onneksi runpalillamme oli yksi rikkinäinen mukana, josta askartelin macgyverismin avulla virran vekotimeen, joka palvelikin loppukeikkojen ajan oikein mainiosti.


Löytyihän sitä luppoakin sen verta, että sujahdimme poikain kera rinteeseen. Minäkin!
Parin laskun jälkeen totesin, että onpas rasittavaa puuhaa ja pistäydyin hakemassa rinneravintolasta piristystä. Viel pari rinnettä ja totesin, että ei tuo lumihomma vaan ole mun juttuni. Eihän se edes satu jos kaatuu, toisin kuin asfaltti. Mutta tulipahan taas testattua.

Taas valkeni päivä ja suuntima kävi kohden Rovaniemen tivolia. Siellä ei ollut mikään muuttunut sitten parin vuoden takaisen viimekäynnin. Mitä nyt purku-uhka vaivasi.
PA oli sama retrovintage Zeck, jolle piti tehdä vähän louhintatöitä, jotta tuli hyvä.




Vuan eipä siinä. Oikein mainio keikkihän siitä urkeni ja lappilaiset tanssivat ja kuulemma ihan tykkäsivätkin, eivätkä vain vieraskoreuttaan läpytelleet siinä käsiään yhteen.



Päiväni murmelina -tyyppisesti läksimme seuraavana aamuna Levin Hulluun poroon.
Poissa ollessamme, tuvassa oli käynyt Yö ja Vartiainen ja heillähän oli omat tiskit muassansa, mikä ei varsinaisesti haitannut. Kaikki oli siis sitämyöten samoissa säädöissä, kuin lähteissä.
Kamat pystyyn ja mitäköhän sitten keksittäis? Mennään vaihteeksi syömään! Siellä meidän sydämiämme sykähdytti ihq:t mietelauseet, kuten oheinen:


Loppuaika menikin sitten oikein rattoisasti omia mietelmiä kehitellessä, jotka ns. "saavat sun sielus hymyään"


torstaina, huhtikuuta 03, 2014

Kahvia kehiin

Viime viikonlopun keikkarintama oli vain yhden keikan levyinen ja sekin Lahden Finlandiaklubilla, mikä oli hyvä asia muuten, mutta bloggaamisen kannalta vähän tylsä: Kaikki meni loistavasti, henksu on mahevaa ja yleisö nohevaa. Viimeksi mainitsemani malekkokin vaikutti hyvältä. Jatkamme kokeiluja sen parissa.

Silläpä päätinkin keskittyä tällä kertaa elämänlaadulliseen hifistelyhankkeeseeni, joka kulkee nimellä:

    Täydellisen kahvikupposen metsästys.


Oheisessa kuvassa luuraa keittiöni aamun avaimet. yleensä naatiskelen päivässä pari kuppia kahvia, ja silläpä haluankin niitten olevan laadultaan parasta mahdollista. Jos joku pitää hommaa älyttömänä runkkaamisena ja turhanpäiväisenä hifistelynä, niin hän on aivan oikeassa. Helpommallakin saa ihan hyvää. Mutta jos jaksaa vähän paneutua aiheeseen ja ottaa kahvin nautintoaineen kannalta, niin asiasta on paha löytää mitään vikaakaan; Koff tekee ihan mainota peruslageria, mutta Brew Dogin Punk ipa houkuttaa itseäni enemmän.

Nyt keskityn vain eri kahvinkeittometodeihin ja jätän itse kahvipavut toiseen kertaan, koska... noh, se on suo johon upota ja se on melkomoinen makukysymys, että millaisesta kukin tykkää ja milloin ja miksi ja mitä ja kuka ja häh ja...
On papuja ja papuja, on paahtoasteita ja jauhatuskarkeuksia. Mulla on tälläkin hetkellä kellarin viileydessä ja pimeydessä sen kymmentä sorttia pirkanmaan paahtimon papuja. Mutta sanottakoot, että perus arkipapuni on Pellinin 100% arabica espressopavut, jotka taittuvat sopivalla jauhatuksella melkolailla tilanteeseen, kuin tilanteeseen. Lisäksi vaimo saa sitä Punnarista henksuhintaan kilon säkin, aina kun tarvin. Moniin ko. liikkeisiin on muuten ilmaantunut jauhattimiakin, joilla pavut saa pieniksi, jos ei ole vielä omaa myllyä.

Tajuttuani kaksi fundamentaalista asiaa, heräsi aikoinaan sisäinen kahvihifistini. Tämä myös lopetti ainaisen ihmettelyni siitä, miksi keittämäni kahvi oli toisinaan ihan taivaallista ja toisella kertaa kitkerää happoa? Nämä ovat:
-Veden lämpötila. Optimi on siinä 95 asteen tuntumassa. Liian kuuma vesi kitkeröittää kaffen ja liian kylmä ei uuta puruista makuainehia.
Jos vedenkeittimessä ei ole termostaattia, niin kiehauta ja anna seistä ´bout minutti, niin lämpö tippuu sopivasti.

-Kahvin ja veden suhde. Tämä taulukko hyvä lähtökohta. Keittiövaaka on varsinkin alussa ystävä. Rutiinilla se oma kuppi menee sitten ilmankin. Mutta karkeistettuna yksi kukkurainen ruokalusikallinen kahvia, on noin 11 grammaa. Ja sellainen perus Väyrysen kampanjamuki vetää noin 250g vettä. Nämä yhdessä, on lähtökohtaisesti parhautta.

Jo lähtee jo elämänlaatu paranemaan. Tämän jälkeen kun rupeaa vielä hankkimaan kahvinsa papuina, ostaa oman grinderin ja ottaa haltuun jauhatuskarkeuksilla kikkailun, niin avottia!

Okei. Palataas kuvan vekottimiin.

Vasemmalla on viiskeetluvulla hyvin yleinen, mutta sittemmin unhoittunut kahvinkeittoväline, jota mm. siphoniksi kutsutaan. Näyttävä kapine, joka keittää myös hyvät ja puhtaan makuiset sumpit. Pannun alaosaan pannaan vesi ja yläosaan höppeet. Kannu tulille ja kun vesi rupeaa kiehumaan, puskee paine vodan ylös purujen sekaan, jolloin pannu otetaan tulilta. Kun alaosa sitten jäähtyy, niin alipaine imaisee uuttuneen kahvin suodattimen läpi takaisin kannuun. Erittäin laboratoriomeininki. Ekalla kerralla melko pelottavakin kokemus. Omani on kirppikseltä, joilta noita löytyy yllättävänkin usein ja halvalla, kun kukaan ei tiedä, mitä ne on, eikä niissä kerta ole Iittalan leimaakaan. Omani on aika vähäisellä käytöllä, lähinnä kokonsa vuoksi. Välillä kun on vieraita, niin tällä voi hifistellä ihan showcase mielessä.


Toinen vasemmalta on varmaan kaikille tuttu pressopannu. Purut pohjalle, vesi päälle, pieni venaus, kahva pohjaan ja avot. Erinomaisen helppoa, nopeaa ja täyteläistä kahvia.



Seuraavana kuvassa on etualalla harvinaisen perinteinen suodatin tiputin, jollaisella jo muinaiset kreikkal... Vanha keksintö uudelleen paranneltuna. Kyseinen peli on Hario V60 dripperi, ja se on itselläni se johon käteni ensimmäisenä aamulla kurkottaa. Huolella tehtynä vanha kunnon suodatinjauhatus on vaan mielestäni ihan ylivoimaisen herkkua. Kuvan kapine, on Japanialainen versio siitä iänikuisesta muovisesta kikottimesta ja tehty porsliinista tai vastaavasta keraamisesta diudista. Lisäksi siinä on kaikenmaailman ilmasuuntaimia, ja mikä tärkeintä, yksi isohko reikä pohjassa, joka takaa optimaalisen uutosajan. Lisäksi hyvään lopputulokseen vaikuttaa hyvälaatuinen suodatinpaperi. Itse käytän saman valmistajan papereita ja hyvä on. Dripperi suoraan kupin päälle ja kohta on nannaa. Hintakin tämmöisessä kapineessa on varsin kohtuullinen.


siellä takana pilkottaakin vanha kunnon mutteripannu. A.K.A mokkapannu. Mielestäni tällä on melkeinpä hankalinta saada tasalaatuista ja hyvää kahvia, mutta on se mahdollista.
Enisinnäkin pitää tunnustaa tosiasia, että tämä EI ole espressokeitin. Perusperiaatehan vehjeksessä on se, että vettä tulee alaosaan paineventtiiliin asti. Purut kuppiin ja yläosa ruuvataan kiinni. Sitten laite hellalle. Kun vesi kuumenee ja höyrystyy, pukkaa se veden paineella putkea pitkin kahvin läpi ylös.
Koska vesi tulee paineella kahvin läpi, ei se koskaan kuumene liian kuumaksi, ja polta puruja. Noin niinkuin teoriassa. Mutta siinäpä onkin miinoja kosolti: Jos pannun jättää hellalle kurisemaan liian pitkäksi aikaa, tipahtaa veden vähetessä paine säiliössä, eikä se sieltä tule ylös niinkuin pitäisi, vaan haihtumalla. Samalla pannu käy kuumana ja kiehuttaa sen valmiin kahvinkin siellä yläsäiliössä. Ei hyvä. Samoin laite on aika kranttu oikean jauhatuskarkeuden suhteen. Monet ovat siinä uskossa, että mutteripannu nimen omaan ON espressolaite, ja ostavat espressojauhatusta, joka on erittäin hienojakoista. No mutteripannussa paine on vain melkolailla mitättömäpi kuin kunnon koneessa, filtteri meneekin napakasti tukkoon ja kahvi leikkaa kiinni. Itse suosin semikarkeaa jauhatusta, enkä täytä kuppia ihan täyteen, enkä missään nimessä tamppaa puruja (!)


Viimeisenä on ah niin ihana Chemex kannu. Kyseessä on taas perinteiseen suodatin tiputukseen pohjautuva metodi. Tässä vaan kiteytyy kaikki mikä kahvinkeitossa on hyvää. Jos kahvi ja vesi on asiallista, niin tällä ei vain voi mennä vikaan. Lopputulos on täyteläistä ja aromikasta.
Käyttö sekä puhdistus on äärimmäisen helppoa ja lopputulos erinomaista, eli kapine on tehty  parhaudesta puhtaimmillaan!



Taustalla nököttää vielä grinderi. Sananen moisista: Grindereitä on kahta perusmallia: Jauhavat ja leikkaavat. Unohda ne leikkaavat. Se on vähän kuin sauvasekoittimella pillkoisi. Puruista ei saa haluamaansa karkeutta, eikä lopputulos ole tasalaatuista. Ja jos purut eivät ole tasakokoisia, on lopputuloskin mitä sattuu.
Jauhaviin myllyihin voikin sitten upottaa rahaa satoja euroja, jos haluaa. Pakko ei ole. Omani on Krupsi, joka tekee hyvää jälkeä ja hintaa oli bauttiarallaa viitisen kymppiä. Hiljainen se ei tosin ole.

Hyvän sumpin keitto ei siis tosiaankaan ole vaikeaa puuhaa, kun perusasiat on kunnossa.
Jos haluaa, voi tämänkin homman päästää karkaamaan käsistä ihan huolella;
Mulla ei ole olohuoneessakaan kaiutinkaapeleita nostettu legopalikoilla ylös maasta. Onpahan vain hyvistä komponenteista kootut stereot, jotka toistavat erinomaisesti musiikkia josta naatiskella. Monille riittää matkaradio ja energy.

Jollain ehkä heräsi kysymys että miten mä sitten nautin espressoni? Sitä varten menen lähimpään asialliseen kahvilaan, jossa on monen tonnin espressokeitin ja koulutettu barista.
Tampereella hehkuttamisen arvoisia ovat esim. Espresso Bar, Valo ja Taikapapu.

P.S -Keikkabussiin hankin viime syksynä kapselikeittimen, joka on yllättävän hyvä. Ainakin se voittaa ABC:n sumpit mennen tullen ja lämmittää näppärästi teeveetkin. Kotiin en kyllä moista huolisi. Ensinnäkin kupillinen on melko tyyris ja toisekseen: Sitä jätteen määrää!