tiistaina, elokuuta 20, 2013

Parhauselämyksiä

Koska Oulu on varsin siedettävä kesäkaupunki ja siellä asuu parhausihmisiä, joita myös perheeksi kutsutaan, jäimme kuustokin jäljiltä vaimon kanssa kesänviettohon.

Hyvin pitkälti hommana oli vain oleskella. Sittenhän vaimo hokasi, että hän on vain kuullut hassuja huhuja hullusta pudasjärveläisestä ukkelista, joka kantaa internetissä nimeä Tykylevits ja noin niinkuin reaalimaailmassa Kari Tykkyläinen. Hänhän on isäni vanhoja kavereita ja itsekin on tullut pikkupoikana rämmittyä noilla soilla taiteen nimissä, joten audienssi pullakaffelle hoitui soitolla ja ei kun pudasjärven siurualle, keskelle ei niin mitään.
Hotelli

Siellä sitten ihmeteltiin taidetta ja maailmanmenoa, sekä kuultiin monia anekdootteja lestadiolaisista.
Jos on jäänyt näkemättä, niin tämä pätkä valottaa meininkiä aika hyvinnii.

Tyky
                                                                                                    Kaverikuva Isästäni ja Tykkyläisestä

Ja sitten takaisin sorvin ääreen. Määränpäänä oli ennenkokematon paikka, nimeltään Puumala.
Helsingistä lähtiessä, poimin kyytiin uuden leikkikalun. Kaveri nimittäin jossain mielenhäiriössään päätti luopua Orbanin stereojousikaiusta harvinaisen kohtuulliseen hintaan ja minähän iskin kiinni, kuin tappajahauki iltasanomien toimittajan lapsen isovarpaaseen. Vähän ensin hirvitti miten mekaaninen värähtelijä pärjää livetilanteissa, vai nappaako kotelon läpi kaiken soundin itseensä, vaan yllättävän hyvin se pelittää. vielä kun saan sen survottua hyvin topattuun keissiin, niin avot. On muuten hieno soundi, jota ei vaan voi mitenkään imitoida onnistuneesti mallintelemalla. Esimerkiksi torville se tekee sellaisen vekkulin hommelin, että soundi isonee ja syvenee kertaheitolla, mutta toisin kuin perinteisemmillä kaiuilla, äänikuva ei siirry taaksepäin, vaan tavara pysyy nätisti framilla. Puhumattakaan snaren efektoinnista. Ai että!

Puumala on pikkukaupunki, jonka yli menee iso silta. Siitä huolimatta, että ensimmäinen vastaantuleva järjestysmies yritti estellen huitoa meitä pois "Ette te tänne voi tulla, menkää muualle siitä" Ajoimme neljätoista tonnia bussiamme teltan kylkeen ja rupesimme hommiin. Paikan tekniikka oli rivakkaa ja kaikin puolin pätevää. Etupäässä analogia ja homma muuten eri bueno, mutta äänentoistimina roikkui pahamaineista KV2:ta Ja ko. kazoo, yhdistettynä telttaolosuhteisiin on melkolailla tuhoon tuomittu yhdistelmä. Onneksi olen käynyt vastaavilla helvetin porteilla aiemminkin, niin tiesin miten toimia: Tehdään master Eq:hun täysin pelotta drastisia liikuja, varsinkin sinne ylämidlealueelle. Hyvähän siitä tuli. Tai ainakin varsin mukiinmenevä
Erikoismaininta Kultaseposta, joka pyöritti kultasepänverstastaan naapurissa ja joka piti meille tiloissaan takahuonetta. Eri mukava ukkeli!

Yöksi mikkeliin ja seuraavana päivänä suunta Rautavaaralle. Hulkkosillamme on siellä mökki, jossa tuppaavat perheinensä viettää kaikki kesän liikenevät ajat. Ja mikä parahinta, meidätkin oli kutsuttu! Äiteensä ja Isänsä olivat savustaneet meille muikkuja ja lämmittäneet saunan. Särpimet alas kuohujuomalla ja niillä eväin olikin mitä parhainta lähteä kylille keikkihommiin.
Paikallisen ravintolan pihassa oli meille kasattu harvinaisen old-school keikkaa, alá rekan perävaunu. Vähän kun viritteli ja uudelleen konfaili niitä kommootteja, sekä laski subbasten tasoa jtn 6dB, niin sehän alkoi kuulostamaan ihan musiikilta.

Keikan jäljiltä takaisin järvenrantaan, missä naatiskelimme kesäyöstä nuotion ja veden äärellä. Oli kuulkaas idyllikästä!

Kylpy

Seuraavan aamun ihmeellisin asia oli lähes täydellinen krapulan puutos. Ulkoilma on jännä homma.
Aamiaista, uimaliikkeitä ja saunaa. Sitten pakkasimme itsemme jälleen siniseen ja suuntasimme Porispereen. Viritimme kamamme lauteille ja mulla oli etupäässä pitkästä aikaa protoolsin kaukosäädin. Vähän aikaa meni adaptoitua kontrollipintaan, kun sitä on viimeksi käyttänyt joskus pari vuotta sitten Valkovenäjällä, vaan hyvinhän se siitä. On se kyllä nätin soundinen peli, vaikka kaikki ei aina ihan hahmotukkaan, kuten stereoraitojen tekeminen yms.
Pientä epävarmuutta tuotti paikalle tuodut Aura Audion stereot, jotka kuulemma oli malliston uusinta ja maailman parasta mallia. Muuten kamalan kiva juttu, mutta Auran kilkkeitä luonnehditaan joka kerta samoilla ylisanoilla ja aina ne on mun mielestäni olleet ei-niin-hyviä. Ei läheskään.
Noh en kuitenkaan joutunut/päässyt testaamaan näitä uusimpia komeroitaan, sillä illan pääesiintyjä, eli Eppu Normaali, oli raijannut mukaansa oman äänentoiston ja tulivat kysymään, että haluanko käyttää heidän nippuaan. Uskotteko jos sanon, ettei tarvinnut miettiä nanosekuntiakaan, että vedänkö heidän hyväksi havaitulla, vimosen päälle viritetyllä tsydeemillään, jonka tuotekehittelyyn ovat amerikan ihmiset käyttäneet sen puolitoista miljardia. Vaiko Turkulaisten läjällä, josta ei koskaan ole oikein kuullut, saatika nähnyt mitään speksejä, joka on melkeinpä aina tuottanut jonkinmoisen pettymyksen ja jota aina kuvaillaan joko sanoilla "Paskin ikinä" Tai "Paras ikinä" riippuen siitä, missä kohtaa äänentoistoketjun kaupallista linkkiä sijaitaan.


Ja hitto että olikin kiva vetää, kun kuului hyvin ja tasaisesti! Keikka oli mitä mainioin. Ja mikä hienointa, sain vielä pummattua Epuilta kyydin Tehtaalle, josta taksilla yöksi kotiin. Matka meni vähän liiankin nopeasti, kun rupesimme raattaamaan Hammarin kanssa kaiutintekniikasta. Se ukko muuten tietää asiasta yhtä sun toista!
Taas tuli opittua sitä sun kolmattakin. Erikoismukava ja viisas ukkeli!

Bändi

tiistaina, elokuuta 13, 2013

Leijaillen

Jotenkin on tänä kesänä muotoutunut päivittelypäiväksi torjantai. Sitä kun on tullut viikonloppureissultaan, niin ei ole kummasti jaksanut mietiskellä heti tekemisiään. Loppuviikosta sitä sitten taas onkin orientaatiota jälleen keikkailuun, niin silläpä onkin ollunna hyvä täräyttää aina menneitä kuulumisiaankin nettiin.

Jaa miksi sitten nyt jo tiistai? No silläpä, kun minulla alkoi juuri kesäloma. Tai siis yksityisyrittäjällä mitään lomia ole. Sound Explosion Band solisteineen siirtyi keikkatauolle, jonka aikana lomaillaan ja tehdään uutta musiikkia. Itsekin ajattelin käydä ihan ulkomailla, mutta siinäpä ne suunnitelmat tälle vuodelle sitten ovatkin.

Täten ilmottaudun avoimille työmarkkinoille. Passaa soitella ja meilailla.

Nonni, nyt on mainonta hoidettu alta. Puretaanpas taas mennyttä keikkasumaa.

Edellisporin jälkeen näin puistossa öllötellessäni aasialaismiehen patjaleijoineen, mikä meinasi viedä koko pienokaisen mukanaan ja siitäpä iski lelukateus. Kotona tilaus Leijakaupaan ja jo seuraavana päivänä postiin tupsahti hauskuutin.
Ostopäätökseen vaikutti vahvasti myös se, että stuntleijani kaikkine hiilikuitutukikilkkeineen ei mene alta metrin tilaan sitten millään ja on näin ollen toisinaan haastava mukaanotettava. Patjaleija kun taas koostuu vain kankaasta ja nirunaruista, niin se menee näppärästi tuommoiseen vyölaukun kokoiseen pussukkaan ja on sitämyöten mukanapidettävissä ihan vain noin niinkuin varuiltakin.

Ja eikun keikkareissulle. Pitkästä aikaa minnekä muuallekaan kuin Jämsään. Pipefesteillä oli Raappanan ja Jukan keikat peräkkäisinä päivinä. Näppärästi Mix Master Lude, sattui kesälomareissullaan eteläsuomeen ja minähän häntä houkuttelemaan mukaan keikalle. Ja hänhän saapui. Hyppäsimme vaimon kanssa kyytiinsä ja hurautimme mestoille. Siellä ei ollut juurikaan mikään muuttunut sitten viime keikkojen. Samat ukot ja samat kamat siellä pörräsivät; Loistavaa! Load nappulasta taas asetukset tulille ja menoksi. Oksukin siinä kävi naureskelemassa ja kaikki oli muutenkin kaikin puoliin täydellistä, mutta tietenkään tuuliolosuhteet eivät kohdanneet leijailuintoani.
© Oksu
Yöksi Jyväskylään, missä nautimme olostamme huolella ja seuraavana päivänä taas kiireettä takaisin tonteille.
Päivämme murmeleina toistui tutun kaavan kautta, minkä jälkeen läksimme kohti Oulua.

Yön jälkeen koitti taas yllättäen aamu ja käsky kävi Qstock -alueen rantalavalle. Siinä fiilisteltiin, miten käy Jonne Aaronilta reggae. Se on melkein pakko todistaa itse, sillä sanoinkuvaamatonta oli se.
Vuolukka vastassa etupäässä ja analogiahan hän tietty tarjoili. Turboa roikkui verhojen takana, mikä on kovin muikea läjä, mutta johon joutuu aina tottumaan uudelleen, nykylinearraytsydeemien jälkeen.
No broblem.
Raappanalla oli erinomainen keikka ja jengiäkin valui kivasti paikalle, vaikka ajankohta oli niitä päivän ensimmäisiä. Nopea purku ja salamasiirtymä päälavan taakse, missä kasaamme pikapikaa Jukan setin pystyyn. Ruotsinpojat olivat jälleen vastassa ja jos viimevuonna oli hyvä pore, niin tänävuonna oli vielä parempi. Ukot olivat roudanneet paikalle vielä vähän lisää subeja ja sen semmoista. Meni se tsydeemi nimittäin aika vaivattomasti aika alas! Ennen keikkaa meitä varoitettiin että voipi setti loppua lyhyeen, kun pahasti näyttäisi myrsky pukkaavan mereltä päälle. Noh entisenä Oululaisena näin aika hyvin, että se päällä oleva helleaalto pukkaa myrskyrintaman kivasti siitä ohi ja kun avitin vielä keikan aikana ilmavirtauksia sillä subbasosastolla, niin aurinkohan se sieltä lopulta pilkahti.

Koskapa molemmat keikat olivat päiväsaikaan, olikin sitten loppufestarit sitä ihteään. Kävimme mm. kuuntelemassa rannan pikkulavalla Inner Circleä, jonka osalta odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla. Vaan jumalation, miten tiukka meininki ukoilla oli! Myös Eput tuli tsekattua, vähän Amorphista ja HIM:iä. Kummasti kuitenkin jalat veivät aina sinne bäkkärialueelle kilistelemään lukemattomien tuttujen kera. Jossain vaiheessa meidät kaapattiin (Tai sitten hyökkäsimme, ei voi muistaa) Amorphiksen sukkulaan, jossa lyötiin viskipulloa kouraan ja hetken päästä löysimmekin itsemme Neverista. Lopulta päädyimme pikkuveikan firmalle jatkoille. Seuraavana päivänä olikin sen verran hutera olo, että päivä meni kivasti nallikarin rannalla, sitä leijaa vihdoin lennätellessä.

torstaina, elokuuta 08, 2013

Gainia ja karseita komeroita

Otetaas jälleen yksi viikonloppu kiinni keikkasumaa.

Ilosaaren jälkeen oli vaihteeksi erikoista. Homman nimi oli näetsen pistokeikka Tornioon, Twin City festareille. Lentohommiksihan se meni. Backline tuli tosin pakulla teitse.
Mikäs siinä periaatteessa, jos vain olisi ollut jengiä. Liekkö syynä sitten haikea sadekeli vai mikä, mutta autiota oli. Ens alkuun ei näkynynnä ketään missään, mutta keikan aikana poulaa oli hajanaisesti alueella varmaan sen satakunta. Eventservicen jäpikät hoiti taas tekniikan eri bueno ja analogilla mentiin, niin mikäs minun oli vedellessä. Yhden periksiantaneen subbarikotelon tosin bongasin. Äänentarkistuksessa oli nimittäin sen verran kertynyt komeroiden päälle vettä, että siitäpä vesipatsaan muodosta sitten hokasin, että yksi ei käyttäydykkään täsmälleen samalla tavalla, kuin muut monosobbariläjästä. En minä sitä kuullut olisi, mutta pääsinpäs pätemään. Konstit on monet sano.
Aiemmista reissuista viisastuneina, olimme hommanneet majoituksen Kemistä. Olipa kiva nukkuakin, mikä ei Tornion kaupunginhotellissa ole bakeliittiseinien ja yökerhon yhteisvaikutuksesta ole mahdollista.

Seuraavana aamuna aikainen lento eteläsuomeen ja hyppäys bussiin, mikä otti suuntiman Hämeenlinnan vanajafesteille. Sielläkin satoi. Satoi ihan naurettavan paljon! Olimme näppärästi häppeningin eka esiintyjä, niinpä meillä ei ollut mitään ihmeempää kiirusta toimittaa roudauksia ja äänentarkistuksia. Hyvä niin, sillä viereisellä lavalla oli joku punkkiorkesteri yhtäaikaa, ja myönnetään: Niitten tsekki tuli lujempaa, kuin meidän. Odottelimme sitten kiltisti, että tulisi hiljaisempaa.
Viron tyypeillä oli homma ihan jeppiksesti hansikkaassa ja olivat investoineet etupäähänkin oikein midasta. Tosin malli tais olla verona, jonka nupikat on varmaan malliston onnettomimmat ja pyörivät tuulenvireestäkin. Soundi oli kuitenkin ehta. Valot eivät ollet ehdat sitten lain. Olivat onnistuneet kastelemaan valotiskin niin huolella, että siitä oli konepelti auki koko keikan ajan. Viimeinen biisi olikin sitten kerrassaan orgastinen, kun saatin se valoshöw tulille ja valoherra antoi palaa koko arsenaalinsa viiteen minuuttiin.

Keikan jälkeen kamat autoon ja nokka kohti Saarijärveä. Pikkupitäjän pikkukinkerit. Telttahommaa ja lupsakka tunnelma. Tai muuten olisi ollut, mutta paikallinen äänentoistoyritys oli tehnyt miinan itselleen ja sitäkautta minullekin. Ymmärrän kyllä että kun hommataan uutta kalustoa, niin on intopinkeänä saatava se myös hetimiten käyttöön. Mutta kun kyseessä on digimikseri, jota kukaan ei oikein osaa käyttää, niin mitäs jos vaan jätettäs se vielä sinne varastolle ja tutustuttaisiin siihen ihan ajan kanssa!!!
Kyseessä oli nimittäin uusi Yamahan digi ja mikäs siinä muuten, hyvä soundi ja loogisen oloinen pöytä, kunnes... Kasikanavan jälkeen tiski oli jotenkin konfattu niin, ettei gainit enää toimineetkaan. Eikä muuten ratkennut ihan siinä paikassa. Teltta täynnä jengiä ja kauhee kiire. Noh konstit on vähän pakko löytyä, kun sadoittain ihmisiä hengittää niskaan. Kaivan jostain kanavalohkojen uumenista jonkun digitrimmerin, jolla saan signaalin lähes järkevälle tasolle, minkä jälkeen lyön kanaviin kompressorit nollaratiolle ja gainaan kompuraa sen verran, että saan kanavista tarpeeksi hönkää ilmoille. Onneksi lauluun sain viriteltyä oman kanavalohkoni, niin ainakin se oli kondiksessa. Digimaailma on siitä vekkulia, että vaikka kaikki tämä onkin päin helvettiä, noin niinkuin oppikirjojen (ja terveen järjen) mukaan, niin homma toimi kohtalaisesti, eikä se soundikaan lopulta hassumpi ollut.
Ikävä vaan, että olen odottanut ko. tiskiin tutustumista jo hyvän aikaa ja ensitapaamisemme oli tällainen.

Seuraavana päivänä hilpaisimme Tampersteriin. Semiä kotikenttäetua siis ilmassa. Luppoisaa roudailua hyvässä huomassa. Kaksi lavaa sijaitsivat veikeästi vieretysten niin, että keskelle jäävä PA-nippu toimi vuorotusten toisen lavan toisena puolena. Tämän keskellä oli tekniikan koppero. Eli snadi sivulaitainen pheelis, mutta ei hätää mitään. Tuttua ryhmää ja tekniikkaa ja kaikki oli oikein mukavasti vireessä.

Siitä pääsinkin näppärästi kotiin... ei vaan bussimme ikkunasta näin ohimennen kotitalomme, mutta matka se vain jatkui Poriin, missä jatsit. Jatseilla oli erikoista. Valtavan teollisuuskompleksin läpi ruodattuamme, päädyimme semikokoiseen ulkoilmatelttaan. Toinen esiintyjä oli menneiden kesien haamu acidjazzin kulta-ajalta nimeltään inkognito. No heidän bändinsä oli iso ja he kaiketi staroja, kun tsekkinsä kesti ihan tasan niin kauan aikaa, kuin he vain halusivat. Ja hehän halusivat.
Kosketinsoittaja vielä ilmoitti, että hänen 2x2m raiserilla lepäävää kioskiaan ei saa siirtää milliäkään. Noh lava ei ollut kamalan iso, joten sanoimme sanamme ja kas, se rullilla liikkuva asia liikkui, kuin liikkuikin!
Kas, mestassahan oli Saarijärveltä tutuksi tullutta uutta Yamahaa molemmissa päissä. Jännä vaan, että gainit tehtiin yhteisesti lavapäästä. Lisäksi aikaa meni ensinnäkin siihen, että monitorilandiaan valmiiksi tehty ja talletettu pohjafile hävisi siten, että Inkogniton monitoristi lykkäsi kysymättä oman tikkunsa kapineeseen, joka VIELÄKIN jyrää vehkeestä kaiken siihen talletetun datan. Eiks ton olis voinu korjata hei. Pliiis! Toisekseen aikaa meni siihen, että minä joudun huutelemaan lavapäähän gainitoiveita. Kolmannekseen aikaa meni siihen, että monitoristi menee painamaan jotain reset nappia siitä tiskistään, joten joudumme aloittamaan tsekin alusta. Neljännekseen aikaa meni siihen, että monitoristi menee tiputtamaan talkbackmikin taas sen vitun resetnapin päälle ja joudumme aloittamaan tsekin taas alusta.
Noin muutenhan kaikki menikin muuten ihan mainiosti. Eiku hetkinen, paikan PA:na toimi maailman mustin vitsi. Haluatteko kuulla punchlinen? KV2!!!
Eräittenkin nimeltämainitsemattomien kollegoiden huomioita ko. laitteistoista:

"Paskan kuulonenhan se on, paitsi jos tykkää ripisevästä yläkerran säröstä."

"Hei, se on ainoa 360-astetta soiva kokoäänikaiutin! Älä hauku sitä."


Ja kas, sen uuden digitiskin ominaisuudet näyttivät tarpeen hetkellä voimansa.Siihen PA:n ylämidlekihinään ja puukotukseen, johon teltan akustiset ominaisuudet eivät suinkaan tuoneet parannetta, auttoi lopultakin vain tiukasti viritetty dynaaminen Eq. Eli noin ensimmäisen kolmanneksen kuluttua rupesi homma vihdoin soundaamaan ja kyllähän siitä juhlat taas saatiin aikaiseksi. Onneksi etupäässä oli harvinaisen mukava ja osaava Engberg niminen herrasmies, niin säilyi homma sen osalta mielekkäänä.