Liinakkomme tää...

Taas on erikoista hommaa riittänyt. Välillä vois keikkamyyjä vähän katsella, mihin bändiä oikein tunkee. Perjantaina kävimme nimittäin vetäsemässä keikan erään Espoolaisen ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsevassa englantilaishenkisessä pikkubaarissa. Ja kun sanon pikkubaarissa, niin sitä myös tarkoitan!

Luulimme ensin tulevamme väärään paikkaan, niin vitsiltä lava vaikutti, mutta eih. Erikoiset tilanteet vaativat erikoisratkaisuja, joten jätimme parit kiippariosastot autoon, kuten myös suurimman osan PA:sta. Yks subbari ja yläpää sai toimittaa äänentoiston virkaa. Mono se on päivän sana. Kysykää vaikka Tivoli audion suunnittelijoilta. (Ostin muuten moisen porukoilleni joululahjaksi äskettäin ja voin sitä tässä kehua! [siis radion, en mono PA:ta]) Onneksi orkesterilla on kaikilla napit korvissa, sillä monitoreja siihen tilaan ei olisi sopinut. Vaan sittenpä piti tila löytää tila vielä monitoroijalle ja vallan itsellenikin. Pulmaa lisäsi sen, ettei mestassa ollut asiakaspaikkoja montaa kymmentä, joten emme viitsineet siitä päästä lähteä tinkimään lisää. Menimme sitten peräkanaa loosheihin kököttämään. Tuli hieman hölömö olo.
Tilanteen pelasti kuitenkin mitä ystävällisin henkilökunta, hyvät sapuskat ja se, että pääsi kotio yöksi.

Seuraavana päivänä olin jotenkin ihan käsittämättömän hyvällä tuulella. Mua ei saanut vittuuntumaan ei sitten millään. Minusta oli vain ja ainoastaan siistiä, että matkalla keikkadösälle oli kaunis lumikaaos ja ratikka hajosi ja matka kalliosta töölöön kesti kolme varttia. Sekään ei haitannut että kitaristi oli sen päälle vielä toisen mokoman myöhässä. Kamatkin oli pakattuna edelliseltä illalta ja sekös nauratti. Lumituiskussa, neljän ruuhkassa kököttäminenkin oli jotenkin aika hienoa. Keravan kohdalla rupesi tulemaan sen verran kylmä, että piti oikein ottaa yhteyttä dösää vuokraavaan firmaan, jossa iloisen kuuloinen ukkeli tuumi jotta: "Ai niin siitähän mun pitikin sanoa, mutta unohdin, että se lämppäri hajos toissapäivänä" Että kiitos hällekin!
Noh onneksi ei ollut pakkasta kuin reilu kymmenen astetta ja matkaa jäljellä vain kuutisen tuntia.
Kun villasukkien päälle sujautti vielä lapaset ja koko paketin tunki pipoon, niin melkein tarkeni. Ei ihan, mutta melkein! Talviset maisemat olivat matkalla kuitenkin hienot, joten se sujui jouhevasti.

Perillä meitä odotti ns. "kekkosmesta", eli viitasaaren ylpeys Hotelli Pihkuri. Kyllä oli idyllistä kuulkaa!
Oven suussa meitä olikin jo vastassa henkilökunta, joka ilmoitti, että "Meillä on täällä käynnissä tällainen pikkujoulutilaisuus, mutta sanokaa niille vaan, niin kyllä ne väistää"
Eli roudasimme kamamme ravintelin lävitte, missä olikin jo käynnissä mitä iloisin ja jouluisin tunnelma. Mahtavaa! Tip & Tap!!!
Teimme taas ennätyksiä: Lava kasaan, pinkka soimaan ja koko helahoito olikin tikissä alta puolentoistatunnin! Nopeasti henkilökohtaiset kamat huoneisiin ja lähes samantein vetohon. Ei tarvinnut sitäkään siis odotella.
Bändi soitti hämmentävän hyvän keikan ja ihmisetkin lämpenivät mukavasti. Puutalossa oli mukava akustiikka ja työ oli ilo! Tupakkatauko ja kamat läjään.
Max Perttula oli ikävä kyllä kadonnut paikalta tässä vaiheessa, joten vaimolle jäi sitten hujuhajut ostamati, mikä olikin sitten illan ainut pettymys.

Vaan ei hyvä meno siihen päättynyt. Henkilökunta kertoi, että rannassa on meille lämmin sauna ja löivät vielä pussikaljaa mukaan. Oi että kuulkaas!
Ennen nukkumaan menoa, kahlasin vielä läpi hankein toviksi rantalaiturille, missä taivas oli uskomattoman sees.
Ja jumalauta mikä näky! Tähtiä näkyi silmänkantamattomiin ja hetkeen sattui vielä meteoriparvi.
Tuli siten todistettua varmaan kymmenkunta tähdenlentoa!
Nukkumattikin tuli ja olo oli lapsosen!

Seuraavana aamuna, varhain, näytti mittari pariakymmentä astetta. Oli ky-ly-mä. Auto ei lämmennyt koskaan, yhtään. Oli ky-ly-mä ja kauan! Ei enää ollutkaan hauskaa ja eksoottista. Paleli, vitutti ja väsytti!
Kotona otin puolen tunnin kuuman suihkun. En lämmennyt. Menin päiväunille ja vieläkin paleli.
Vaimo kömpi saman peiton alle ikävissään. Lämpenin!!!