tiistaina, heinäkuuta 24, 2012

Lennellen

Kolme kokonaista päivää vapahia, ja sitten taas...

Keikkaviikko alkoi lentohommeleilla. Torniossa oli Twin City festarit ja mehän lennähdimme niillä töin Kemin kautta mestoille.
Ropelli

Backline oli valmiina, joten me roudasimme vain välttämättömimmät. Minä nyt esimerkiksi jätin mm. luurit ja liidimikin turhina kotiin ja pakkasin sen sijaan lonkkarin. Mikko puolestaan koki efektipedaalin mukaan ottamisen täysin turhaksi. Ei ole pojat tottunut lentokeikkoihin ei.
En muuten ihmettele yhtään, miksei facebookista löydy "Longboarding Tornio" -ryhmää. Kävin tovin pyörimässä laudallani ympäri kylää. Potkin mm. vastatuulessa pitkää loivaa vesitornille, missä näytti lupaavalta, mutta urheilukentän takaa löytyikin hiekkatie. Kun ei ole mäkiä, niin ei sitten ole.
Itse keikka meni oikein mainiosti. Stereot soi hienosti ja pojat soitti nätisti. Vaikka pore ja soundit olivat kyllä vähän hassut, siihen nähden mitä sieltä lavalta normaalisti  tarjoillaan. Ainoa mikä harmitti oli se, että paikalla oli väärät subbaset. Eräs henkistynyt herra kävi nimittäin kertomassa meille, että JBL-on ainoo oikea subivalmistaja! Minusta kyllä Cervin vegakin tekee ihan kohtalaisia ämyreitä.

No se mikä tekniikan päässä meni ihan erinomaisen nappiin, oli sitten tasattu valtion hotellissa, missä myös bäkkärimme sijaitsi. Kellaritilaamme hallitsi harpyija, jolle piti selvittää juurta jaksaen jokainen vesipullokin, että keitä ollaan ja miksi tarvitaan ja vittu huh huh. Keikin jälkeen istuttiin siellä meidän bäkkärillä ja juteltiin niitä näitä, niin tämä täti käy kurkkimassa vähän väliä, ettei vaan ruveta syntisiä ajattelemaan. Hassu tunne se, kun ei tiedä että vituttaako vai naurattaako enemmän! Niin ja annas olla, kun käytiin hetki poissa huoneesta, niin mystisesti oli hävinnyt kaikki viinipullot johonkin, kuten myös tämä Rva. Hiekkavagina.

Kiltisti olin menossa jo kahdentoista jälkeen nukkumaan, mutta huoneen alakerran karaoke, sekä toisaalta pauhannut klubimusiikki teki hommasta mahdotonta. Oli sitten pakko mennä baariin istumaan poikien kanssa hetkeksi, kun meinas huoneessa räjähtää pää. Neljältä kun viimein koiti hiljaisuus ja tuli autuas simahdus, niin eiköhän käytävällä ala joku saatanan urpo möykkäämään ja performoimaan jatkohommeleiden merkeissä. Vähän siinä suutututti. Tommi ehti onneksi ekka pystyyn. Minen olis ollut niin kevytsanainen.

Neljän tunnin yöunilla koneeseen, jossa onneksi sain tingattua ovipaikan, jossa sai raajat suoraksi ja pientä päiväunta palloon.
Ilmakuva
Stadissa oltiin jo hyvissä ajoin, joten suunnistin pikkupurtavan kautta tähtärille, minnekäs muuallekaan. Tovi letkeää laskeskelua ja vihdoin uskalsin panna painoa vasemmalle kädellenikin ja kas, sehän kesti! Pääsee vihdoin hiomaan toesidejä!

Siitä kirmaten kaupungin läpi kiasmalle, missä turistit yrittivät kyydissämme Ikeaan. Onhan bussimme toki sininen, vaan eipä kulkenut espooseen se, vaan Uudenkaupungin liepeille Karjurockiin.
Tilanne oli se, että me emme tienneet niin yhtään mitään, mihin olemme joutumassa. Villejä huhuja oli liikkunut että paikan päällä olisi vanha sikala ja siinäpä se info sitten olikin. Perille päästiin pikkuteitä pitkin maalaispeltomaisemassa. Ylläri olikin astetta isompi, kun pellonreunassa meitä odottikin kunnon mittakaavan lava ja tuttua henkilökuntaa!
Etupäässä oli analogia ja talonmies hehkutti että nyt on roikkumassa suomen paras PA. Ai että mikäkö?
No Aura Audion A1. Mielelläni aina kuuntelen, mitä uutta on turkulaiset keksineet. Vielä en oo koskaan ollut ihan tyytis tuotteisiinsa, mutta ihan periaatteessa haluaisin kotimaan poikain vetävän pojot himaan.
Ensinnäkin, pienestä setistä lähti perhanan hyvin tökyä ja levymusalla se soi oikein nätisti. Mutta kun ruvettiin veivaamaan bändin voimalla, niin se ainainen kummallinen dynaaminen käytös vaivasi kyllä tätäkin nivaskaa. Masterista kun puotti jotain taajuutta, niin toinen hyppäsi esiin. Vähän niinkuin ankeriasta pujottaisi säkkiin. No sitten kun sen sai viritettyä vihdoin kondikseen, niin kyllähän se ihan komiasti soi.


Ihmiset ja kohtelu mestoilla olivat ihan luksusta. Hyvät ol juomat ja syömät.
Mutta se mikä syöntäin lämmitti eniten oli se, että olimme Tampesterissa yötä ja että vihdoin pääsi omaan sänkyyn nukkumaan. Tuli muuten uni!

Seuraava päivä valkeni ja me siirryimme Jyväskylään, Suomi Pop- festeille. Vähän hirvitti se papereissa oleva 30min vaihto, mutta koskapa perillä oli Akun Tehdas, niin eihän siitä mitään ongelmaa saatu aikaiseksi. Etupäässä oli muuten jammun M7 ja vaikka jollain voi tulla latet näytölle tästä tunnustuksesta, niin mä olen alkanut diggaileen pikkuhiljaa siitä tiskistä. Se on vähän niinkuin vittumainen naapuri, joka kuitenkin on puutteineen päivineen, ihan hyvä tyyppi kunhan sen oppii tuntemaan. Mulla on oma laulukanava, jolla saa luonnetta ja pätevää kompressiota. Putkietunen bassolle, josta löytyy lämpö ja rähinä ja oma analogihko delay. Kun loppuja kanavia ajaa maltillisilla headroomeilla, niin ihan hyvältä se tiski soundaa.

Keikan jälkeen junalla Tampesteriin ja hyvin ehti vielä kaverin synttäreillekin.

sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2012

Jotain ihan muuta...

...Kuin keikkailua tähän väliin.

Nimittäin pätkiksi yhdisteltyjä sarjakuvia, joita myös stop-motioniksi kutsutaan.
Molemmat saman harrasteeni parista, kuinkas muutenkaan.

Ensin vaihdoin aivan turhan karhean gripin astetta sileämpään. Nääs on kiva, jos kengät liikkuvatkin dekin päällä ja toisekseen on hieman inhaa, jos jokaisesta gräbistä irtoaa nahat sormista.
Samallahan sitä voi vähän koristekuvioida, kun puuhaan kerta ryhtyy.



Rouvan kanssa kävimme läheisellä parkkiksella rullailemassa ja hän innostui pitämään sarjatulta yllä:

tiistaina, heinäkuuta 17, 2012

Miljoonannen keikkapostauksen otsikko

Sitten viimenäkemän olen ollut, ylläri pylläri, keikoilla!

Aitoon kirkastusjuhlat ei ollutkaan uskonnollinen tapahtuma, toisin kuin olin antanut itseni ymmärtää.
Tai mä mitään ole antanut, tai ymmärtänyt. En ole edes ajatellut asiaa ennen, kun ei ole ollut ko. tapahtumaan asiaa. Päin vastoin kuin seuroissa, tuolla oli ilmeisen hyvä ja lämmin meininki.
Kysen oli semmoinen pieni ja sympaattinen festari, jossa bändit veti puuliitereissä, eikä kukaan jäykistellyt.

Lahden yöt menivät jälleen ihan mukiinmenevästi, paitsi että taas kusi se sama homma kuin viimevuonnakin ja josta panimme järjestäjälle menemään tulikiveä, sekä tappuraa. Se lava on nimittäin luokaton. Varmasti halpa, mutta luokaton. Lattiassa on rakoja, johon on pätevä kompastella ja joiden välistä voi tiputella lavarakenteisiin esim. mikkiadaptereja. Ja mikä pahinta, se heiluu vähän helvetin paljon.
Viime vuonna Tommilla tuli kiipparit syliin ja mun overi tuli kovaa ja korkealta tonttiin sanoen moido.
Tänä vuonna ihan sama juttu, paitsi että koskapa elämä opettaa, niin olen rigannut sen overiständin tomariputkeen kiinni. Onneksi siellä paskalla lavalla oli hyviä tyyppejä töissä, niin ei päässyt hommat katastrofaalin puolelle.

Lahdesta stadiin, jossa ystäville & rakkaille yöksi, missä testasin punaviinin rohkaisemana ekaa kertaa öljyvärejä. Akryylivärien ystävänä, diggailin kovasti tavasta miten ne levittyivät ja suttasivat. Mutta se haju! Varsinkin ne liuotteet. Pitäis olla moista harrastetta varten oma tilansa.

Seuraavana päivänä olikin kotikenttäetu. Homman nimi oli Tammerfest ja paikkana pakkahuone. Oli aika hyvä setuppi, kun illan avasi JätkäJätkät, sitten klubin puolella oli elokuu ja heidän aikanaan, me rakennettiin meidän lava taas pakkikselle. Eli oli hyvin aikaa touhuta. Linjatsekillä kun mentiin, niin tällä kertaa meni ainaskin sen kaks biisiä, ennenkuin sain sen hallin taltutettua. Keikka oli erinomainen, puhumattakaan seurasta. Ja mikä parasta: pääsi omaan sänkyyn tutimaan!



Seuraavana päivänä sitä vasta olikin kotikenttäetu. Köröteltiin nimittäinniin Ouluun, missä säät hellivät rankkasateillaan kesäistä rotuaaria. Hotelli oli lavan vieressä ja sauna heti lämpimänä.
Fohhissa odotti Vuolukka ja kaikki hyvin. Sellainenkin harvinainen herkku odotti, että koskapa olimme illan ensimmäiset esiintyjät, saimme tehdä ihan rehdin soundcheckin. Itse keikka meni varmaankin ihan hyvin. Mitään en nimittäin nähnyt ja hyvin vähän kuulinkaan. Yleensä ollaan nimittäin hoksattu yleisötapahtumissa kieltää nuo sateenvarjot. Nyt ei. Melkoinen sointilatvusinversio oli edessä sitteennii.
Oli myös hauska höpistä Tertun ja Rööningin kanssa. Kiva kun on välillä luppoaikaakin.
Keikka alta pois, ja nelivitoseen syömään. Hetken diggailtiin vielä pmmp:tä ja ylläri pylläri: Neveriin.
Sinnehän pakkasi sitten muusikkoa, niin että paikallisilla oli ahdasta.
Dramatiikkaakin koettiin: Minä, joka en hukkaa koskaan mitään vähänkään tärkeää, (paitsi verkkatakkeja menee kosolti) Kadotin lompakkoni. Heti siitä sulkemaan kortteja ja loppu ilta meni kavereiden avustuksella. Neveristä vielä hotellin alakerran amarilloon yksille, mutta sielläkinhän oli dramatiikka ovella vastassa: En meinannut päästä mittatilauksena teetetyillä pellavahousuillani sisälle "kun tänne kelpaa vain siistit farkut tai suorat housut." Siis amarilloon. Oulun amarilloon! Piti vähän ojentaa ovinuorukaista ja kummasti ovi avautui. Siitä vielä hetki hotellihuoneessa ja johan tuli uni kummasti.



Aamulla sitten kamoja pakkaillessani, siirsin sen lompakon sieltä repun kameraosastolta, objektiivin alta, siihen normaalisti käyttämääni taskuun, siiryin bussiin ja jatkoin unia Iisalmeen asti. Sielläkin oli sauna ja allas lämpimänä ihan festaripaikalla. Kaikki toimi kuin vettä vaan, paitsi keli, joka oli yhtä aurinkoa! No broblem.
Vaimokin oli eksynyt pitäjälle häihin ja hyppäsi kyytiimme. Päätimme ottaa ns. puolimatkan krouvin, ettei tarvihe ajaa yötä myöten naurettavia kilometreja. Varkaus oli sopivasti matkalla, joten sinne yöksi.

Nyt meillä on ruhtinaalliset neljä päivää, miinus se sunnuntain paluupäivä, vapaata. Ajattelin tehdä hyviä ruokia ja olla ölövinä!



tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

Viikko 28.

Viikossa ehtii sattua ja tapahtua kummasti.

Tämä keikkareissu lähti hieman tökkien käyntiin. Suuntima oli Kuopion viinifestivaalit, johon meitä olis haikailtu jo päivällä tsekkiin. Näetsen kun vieressä oli kakkoslava, eikä saanut metelöidä ja lisäksi viranomaiset olivat asettaneet desibelirajaksi hulppeat 90dB. Sen saa siitä hyvästä, kun panee fastarit pystyyn asuintalojen väliin. Vaan pysyimme tiukkana ja kerroimme tulevamme tuntia ennen keikkaa ja tekevämme lennosta. No broblem.
Matka on pitkä, varsinkin Tamperelaiselle ja kaikki vapaa-aika on tervetullutta.
Eipä siinä. Kaikki olivat pysäkillä ajoissa, vaan bussia ei kuulu. Oli lasahtanut pihaan mokoma. Onneksi niin, eikä jonnekin motarille. Kamat toiseen autoon ja lähtö valmiiksi 20 min. myöhässä. No vielä ehtii.
Hyvissä ajoin ennen kuin Lahti edes siinsi, ohjasivat sinipukuiset miehet meidät yllättäen P-paikalle, missä olikin raskasta kalustoa jonossa kovin. Jollekin dedakohedrometrille tms. ne halusivat meidät, jarruja testatakseen. Siinä meni toiset 20min. Nyt alkoi olla jo vähän kiirus. Vaan niin oli muillakin. Seuraavat 20min. me kökötettiinkin sitten kävelyvauhtia edenneessä sumassa. Tietöitä nääs. Vähän jo suunniteltiin soittelevamme, josko Kaija K. vois vaihtaa meidän kans paikkaa, mutta ruuhkan hälvennettyä, painoimme loppumatkan yhtä soittoa talla pohjassa perille ja ehdimme, kuin ehdimmekin ajoissa paikalle.

Tsekki meni ihan mutulla ja mittarilennolla. Ekvalisoinnit vedin muistista ja gainit mistä sattuu.
Monitoreista kävin tsekkaamassa lavalla vain liidimikin ja toivotin monitorisepälle onnea.
Ennen ekan biisin kertsiä olikin soundi aika siinä, mikä antoi aihetta itsetyytyväiseen virnuiluun.
Paikan päällä oli ihan superia sapuskaa ja riittävästi cavaa.
Keikkamyyjä oli vielä buukannut yhden ylimääräisen huoneen, joten sain röhnöttää yön ihan omissa oloissani.



Seuraavana päivänä ei ollut kiirettä ollenkaas. Suuntana oli Imatra ja siellä öinen klubikeikka, joten nautiskelimme kesäpäivästä. Pysähdyimme mm. uimaan ja nyt vihdoinkin pääsimme Varkauden mekaanisen musiikin museoon, jonne olemme halunneet aina, muttemme koskaan kerenneet.
Kuulkaa ihmiset: Menkää ihmeessä, jos sinnepäin eksytte. Ja vaikkette eksyisikään, niin menkää silti!
Jo pihalle astuessa, aukesi monttu: Kapupaijoja lenteli vapaina puissa. Melko troopillista. Vastaanotto oli välitön ja pääsimmekin sisään sopuhinnoin.

Voe jumaliste että siellä riitti ihmeteltävää. Parhaiten jäivät mieleen maailman ensimmäinen grammari ja se legendaarinen "his masters voice" vehje. Kuten myös "stereo" gramofoni, puhumattakaan vielä älyttömämmästä kolmitorvisesta (ja levyisestä) surroundgramofonista!!! Eikä se maailman suurin, keskimääräisen opiskelijayksiön kokoinen, 75- miehinen Goliath orkestrionikaan jättänyt kylmäksi. Niin ja tietty siellä oli mekaaninen piano, jonka sisällä lauloi Bruce Willis.



Illemmalla tulimme Imatralle ja kasailimme hiljalleen, saunomisen lomassa shouvia. Sehän oli oikein mainio klubikeikka, siitä huolimatta että katosta roikkui Auraa ja monitoreina oli jotain epämääräisiä kulmia, joista ei saanut järkevää ääntä ulos sitten millään.
Yöllä monet jatkoivat aamuun, mutta itse olin fiksu ja väsynyt. Aamulla ei harmittanut yhtään, kun tempaisin laudan alle ja läksin lähikahvilan terassille aamiaiselle ja vietin mukavan aamupäivän laskien mäkiä, samoillen koskenvartta ja lueskellen puistikossa.


Seuraava etappi oli Lahti, mikä meinasi jälleen kiireetöntä siirtymää. Jatkoimme täydellisen uimapaikan metsästystä. Päivän Ensimmäinen ei ollut sitä: Siinä kävi niin kova virta, että rohkea, rumpuja soittava koekaniinimme pysyi uintiliikkeitä suorittaessaan lähinnä paikallaan.
Päädyimme loppujen lopuksi vesijärvelle, jossa sompailimme uimapaikan ohi viisi kertaa, ennenkuin älysimme, mistä rantaan pitää kääntymän. Viitoitusta pliide! Vesi oli kylmää, mutta sitäkin raikkaampaa.

Summer up oli tänä vuonna petrannut järjestelyissään. Omat bäkkärit ja kaikkee. Ainoa vaan, että se bäkkäri oli meille varattu tuntia ennen keikkaa. No just tuntia ennen me roudataan ja tehdään tsekkiä etc. Että jos vähän aiemmin pääsis. No nillin nillin... Tekniikka oli taas ihan huippua ja kaikki toimi, kuten pitikin. Muutaman ekan biisin kohdalla tosin ihmettelin, että miten on vähän tumpun kuuloinen Nexon stereo, mutta kun uimavesi hulahti poikkee korvasta, niin johan rupes soundaamaan kummasti paremmalta. Jätkät soitti mainiosti ja herranen aika miten hyvin oli jengi messissä. Vieressä veti vielä joku nuorimies (jonka nimi jäi kuulematta) valotiskin takana, ihan erinomaisen tyylitajuisesti. Olihan showta kerrakseen.


Yöksi stadiin, missä piipahdin pikapikaa kutosella ja yhytin mm. Keikalta palaavia Plutskun tyyppejä siltasaaren rannassa, jossa hetki istuskelua ja eikun nukkumaan.

Seuraava päivä käynnistyi reippahasti, kun suunnistin tähtitorninmäelle laskuhommiin. Siellä viihtyi päivän hyvässä seurassa, slaideja hioen, hääseurueita väistellen, opettaen ja opetusta vastaan ottaen, sekä tietenkin höpötellen. Tähän mennessä on vendetta ollut lähinnä karvailukäytössä ja osottautunut siinä aivan erinomaiseksi. Nyt se sai tulikasteensa poikittaishommissa ja täytyy tyytyväisenä todeta, että se pysyy jalan alla todella kivasti. Me likes alot!

Kisiksellä meitä odotti kojattu oma rakas Meritamme, jonne oli rakennettu uusi divaani. Hande oli koristellut sen vielä kauniilla sisustustyynyillä. Nyt kepaisi vaikka avotakan tulla tekemään juttua.
Matkanpää oli Lohja. Ei kysyttävää. Tekniikka erinomaista A-ryhmää. Lavapään tarjoamat Sandhillit skittoissa jättivät jälkeensä kaipuun.

Seuraavana aamuna liikuimmekin jo vähän perinteikkäämmällä aikataululla heti aamusta (klo. 11 ON muusikolle aamua) Suuntana Turku ja Ruisrock. Jos divaani oli niinku ihku juttu, niin arvatkaa mikä pani paremmaksi? No kattokaas kun monet bändit hommailee kaiken näköisiä kaljasponsseja ja ties mitä rokuhommia, mutta mitäs me saadaan? No espressokeitin! Eläköön, emme ole enää ABC-litkujen varassa!!!

Rantalavalla hyvä meno vain jatkui. Samppa tuli käsi ojossa pitämään meistä huolta. Taaskaan ei niinkuin mitään valittamisen aihetta mistään. Päinvastoin! Kaik mänt jouhevasti. Stereot soundas aivan järkyttävän hyvältä ja bändi soitti messevän keikan. Sade kyllä kasteli, mutta kun ei ollut kylmä, niin mitäpä se olisi haitannut. Keikan jälkeen saunaan ja iltajunalla omaan sänkyyn. Tsaijaijai.








maanantaina, heinäkuuta 02, 2012

Suuri välineurheiluväline postaus

Se tuli mun uniini. Ei jättänyt rauhaan päivälläkään. Asialle piti tehdä jotakin.

Kas kun sain päähäni, että tarvitsen kokoelmieni kruunuksi ja keikkareissujeni piristykseksi sellaisen laudan, joka olisi ketterä kuin sinpanssi, kevyt kuin lotka ja monipuolinen kuin Väyrynen. 
Siis lonkkari, joka taipuu parkkipaikkakikkailusta kaupunkien koluamiseen, siirtymisiin ja jopa pieniin mäkiin. All in one.

Mieluiten bambua, koskapa se on kevyehköä, tarjoaa kivan fleksin ja ennenkaikkea, koska bambu on ihku materiaali. Mikä tärkeintä, bambu on materiaalina hygieeninen ja antibakteerinen. Sehän on kuitenkin se rullalaudan tärkein ominaisuus.

Dropthru rakenne pitää olla, koska matala lauta on näppärämpi matkanteossa ja no... se on mun juttuni.
Teili ja kikkikin pitää oleman, jotta parkkiksella, kuskin lakisääteisellä tauolla voi treenailla shuvitteja, no-complyja ja muita asiallisen retroja eläkeläistemppuja. Lisäksi dekin tulee olla vähintään 40" pitkä, koskapa olen tällainen hujoppi ja nämä isot räpylät pitää mahduttaa laudan päälle mukavasti. Symmetrinen muoto on plussaa.

Melkoisen taustatyön perusteella päädyin lopulta valitsemaan joko Airfown pump actionin, tai Raynen Vendettan välillä. Melkein sorruin ja harkitsin jo hetken vakavissani Lushin Symbianiakin offshoresta, muttei tälläkertaa kuitenkaan. Bambua sen pitämän. Kun johonkin fiksautuu niin... Ja se antibakteerisuus! Siinä ei vaahtera paljoa paina. Lisäksi mä veikkaan, että kun dekistä aika jättää, niin sen vai haudata maahan ja kohta on bambuviljelmä tosiasia.

Loppujen lopuksi, luettuani massiiviset määrät ainoastaan ylistävää hehkutusta, päädyin siihen Vendettaan. Lisäksi kun se tuntui jalan alla pienellä testillä just hyvältä, ja koska boardsporttiin ei tuntunut tulevan tämän kauden aikana airflowsta jäykemmän fleksin omaavaa kappaletta oli valinta lopultakin helppo.

Trukeiksi valkkasin mielenkiinnosta perus 180mm Parisit. Itselläni kun ei ole ollut kuin Sabreja, niin ajattelin vaihtelun tuovan uusia kokemuksia. Parisit tulevat divinen 90a" -duron barreli/cone combolla, mikä tuntui ainakin mun massalleni ja pituudelleni turhan epäherkältä ja letkulta yhdistelmältä, joten panin päälle venomin 83a" barrelin flätillä prikalla ja johan pomppasi. Siis hyvällä tavalla. Vehje kääntyy vaikka kolikon ympäri, mutta palauttaa silti keskelle, ihan salamana. Eikä muuten renkaanpuremaa saa aikaiseksi moisella combolla sitten millään. Barreli stoppaa sivuttais-suunnassa hangerin kuppiin kivasti. En mä näillä isompiin mäkiin lähtis, sen verran epävakaampi kurvailusetuppi tämä on, mutta niihin hommiin löytyykin sitten joko savuporo/sabre tai jos ihan hurjaksi äityy, niin vandella/sabre-yhdistelmä.

Renkaiden kohdallakin meinasin vallan hullutella ja ottaa alle Cultin Classicit, mutta miksi hyvää vaihtamaan. Pidin kiinni Metro motioneista. Nekin luistaa vaikka ja kuinka, mutteivät koskaan arvaamattomasti. Lisäksi ne ovat mahtavan hiljaiset. Ei kuulu sitä mursunpoikasen valitusta, kun panee laudan poikittain.

Ai niin. Luhin valikoimista hankin vielä uudet hansikkaat herrasmiesten tarpeisiin. Istuvat kuin hansikkaat ja hengittävätkin pirulaiset. Bonarina voi leikkiä kuuluvansa Ryhmä -X:ään


Panin Vaimon pinnerin vielä kunnon karvailutikkiin ja sehän tykkää siitä kuin puurosta. Siinä on tällähetkellä sabreissa vanomin 90a" barrelit pohjilla ja sabren Xbarrelit päällä. Lisäksi miedot kulmaraiserit ja fiilis on erinomaisen surf ja cool. Kun tyttö saa vielä lisää varmuutta ja skilssejä kurvailuun, niin pitää testata siinä viiskymppisiä calibereita alla.



Jaa, mutta nyt on länkytetty välineurheiluvälineistä ihan tarpeeksi, ulkona paistaa aurinko ja minä lähden koluamaan katuja ja kontuja!