keskiviikkona, toukokuuta 25, 2011

Satyyri seikkailee

Kreikka, tuo länsimaisen sivistyksen kehto. Leppoisan elon pörröinen pesä. Ja Kreeta! Sinä turkoosin suolaliuoksen ympäröimä kalliomuodostelma! Syleilisin rantojasi, jos ne eivät olisi niin pirun terävää liuskekiveä!

Rantauduimme Agia Pelagia nimiseen pikkukylään mitä otollisimpaan aikaan. Luonto oli vielä vehreää, eikä lainkaan karrelle palanutta. Kukat sen kuin kukkivat ja mikä loisteliainta, turistikausi ei ollut vielä alkanut. Olipahan kuitenkin sen verran aluillaan, että ravintelit ja kaupat olivat jo avanneet luukkunsa.
Kreeta
Hotellimme oli ihan siinä holleilla, missä meri lyö rantaan ja sekös oli kovin idyllikästä.
Mikäs siinä parvekkeella aamupalata, tahi punaviineerata iltatuimaan.
Käveltyäkin tuli, mutta etäisyyksiä oli todella hankala mitata hiljaa päässään. Mesta on nimittäin niin vuoristoista, että joko lähelle ei nähnyt mitään, kun siinä oli joku nyppylä välissä, tai sitten näki, kuten kauaskin, jos se oli ylhäällä rinteessä. Lisäksi jokainen tie kaartoi metrinkin matkalla vähintään 97 astetta joka suuntaan tai toiseen. Joten, vaikka kuinka patikoimme reippahasti sinne tänne, niin vähän väliä ällistytti tavallinen näky: "Ai toi meidän hotla on siis niinku taas tuossa" Eipä siinä silti. Maisemat olivat parhaudella kyllästetyt ja jumalation, että se saari tuoksui hyvältä! Niitä yrttitarhoja, hedelmäpuita ja kukkaloistoja jäivät muistaen kaipaamaan miljoonat hajureseptorit.
Kreeta
Eivätkä osattomiksi jääneet makureseptoritkaan. Rantabulevardi, oli kehystetty nätisti vieri vieressä istuvilla tavernoilla, joihin me missioitiin menevämme ihan jokaiseen. Ei ihan onnistunut. Mutta ainakin puolet niistä tarjosivat sekä erinomaista ruokaa, että mitä parahinta palvelua. Minä päätin kokeilla rajojani ja tilata kerrankin etanoita, vaikken moisista uskonutkaan pitäväni. Olin väärässä, eikä etanakokemus jäänyt suinkaan yhteen. Muutenkin kaikki oli niin pirun tuoretta ja maut selkeitä, että ihan itketti mennä kotosalla taas S-marketin purkkioliiveja väistämään. Fetakin oli kreikassa parempaa, kuin bonapetit-salaattijuusto.


Vähän aikaa meni opetellessa, että mitenkä sitä rantalomalla kuuluu käyttäytyä, mutta kyllä se lötkötys sitten vihdoin alkoi sujua. Vielä kun löysimme lähimaastosta pienen kallioitten ympäröimän hiekkapoukaman, jossa oli mukavan rauhaisaa ja romantillista, niin mikäs meidän oli hikoillessa ja uiskennellessa. Lähimarketista löytyi vielä huokealla säälliset snorklauskamppeet, millä avautui taas ihan uusia ulottuvuuksia rantaelämään. Joku oli ilmeisesti laskenut hiljattain vapaaksi kaikenmaailman akvaariokaloja, joita oli kiva möllötellä.
RAnta
Massapsykoosi ja paniikki meinasi vallata Suomalaispainotteisen hotellistomme lätkän loppuotteluiltana.
Koko kylästä kun ei löytynyt yhtään mestaa, missä olisi kiekko näkynyt. Palloilupuolelle tuntuvat painottuneet nuo etelän ihmiset. Mikäköhän siinäkin on? Eniveis, kilpaa pengoimme nettistriimejä naapurin likan kanssa ja löytyihän se virta vihdoin, jossa Mertaranta huusi. Netti yhteys vain oli hi-das ja pät-ki-vä. Oli vekkulia seurata lätkää, kun perse nousee penkistä jännityksen myötä ja striimi tökkää. "Menikö se sinne, vai ei?" ja puolisekuntia taas näkyy "Jee!!! eiku, hetkinen ööö..." Eräässä kohdassa suomenkielinen selostus hyytyi tykkänään ja toka erä piti katsoa loppuun viron kielellä. Meni muuten huumorin puolelle se! No kolmas erä kuitenkin meni pahemmitta pätkimittä, tais jonku naapurinpojan porotorrentti latautua tms. Paikalliset oli vähän ihmeissään, kun suomalaiset huutavat naama punaisena altaan ääressä, vaikkei yhtään fudismatsia ollut käynnissä.


Siinäpä se perusoleilumme ranka tulikin: Löhöilyä ja hyvinsyöntiä. Vaan sittenpä me päätimmekin yks kaks tempaista ja hyppäsimme auton kyytiin, mi vei meidät markkinoitten kautta läheiseen Iraklonin kaupunkiin. Markkinoilla huusivat ihmiset kreikkaa ja pöydät notkuivat vaatteista, joita sitten pengottiin haudanryöstäjäin lailla, kaiken kivan toivossa. Vaimo toivoi ja sai mekkoloita, sekä kenkiä. Itse sain pikkuruisesta kioskista matkan parhaat suflakit. Niin ja torin elintarvikeosiosta ostimme ison muovipussillisen täyteen erilaisia yrttejä, sekä teetä. Meinaan että se perus oregano, mitä täällä pitsaan lykätään, on hiukka eri ainetta, mitä tuoltapäin maailmaa on tarjolla! Niin ja Kreikkalainen vuoristotee tuli heti tarpeeseen, kun naapurin setällä oli pakki sekaisin.


Itse Iraklion oli kaupunkina ihan perus. Paljon turisteja ja jonninverran historiallisia juttuja. Museo olis ollut, mutta meillä oli vain kolme tuntia aikaa, missä ei meikäläiset ehdi pal´ mittään, joten ne jäi ensi kertaan.
Yksi parhaista ruokaelämyksistä löytyi erään turistirihkamakadun pienen pieneltä poikkikadulta, joka oli ahdettu täyteen avokeittiöitä ja jossa istui lähinnä paikallisia, sotkemassa pöytäliinoja. Tunnistimme heti hyvän meiningin ja hyökkäsimme vapaaseen pöytään tilaten mousakaa, sekä grillistä lajitelman lihoja ja ai että kuulkaa!!!
Paikallisilla oli muuten loistava tapa käsitellä kerjäläisiä, jotka olivat lähinnä Romaniasta. Tapa, mikä ei Suomessa tulisi kuuloonkaan: Rahaa en nähnyt kenenkään antavan, mutta kun kupu oli itsellä täynnä, kutsuttiin ihmispolot syömään, mitä jäljelle jäi. Ravintoloitsijatkaan eivät olleet moisesta moksiskaan.

Nyt on haikeata. Syömein halajaa takaisin minotauroin kitaan. za za zaa!
Escher

Floora

tiistaina, toukokuuta 17, 2011

Parhauksia!!!

Tiedetään, blogissa on ollut lähiaikoina kovin hiljaista. Se johtuu pääasiassa siitä, että olen ollut kovin kiireinen, mutta myös siitä, että olen ollut lähipäivinä myös harvinaisen kiireetön.

Viimeviikko meni E-Studiolla Paukkumaissin kanssa, missä äänitin ja miksasin orkesterin Krakel Spektakel musiikkinäytelmään tehtyä musiikkia levyversioinniksi. Kiire oli kova, mutta jälki mitä parahinta. Koko bändi veti samassa huoneessa. Vähän sermejä demppaamaan pahimpia vuotoja ja hyvähän siitä tuli, kun ukot ja akat vetää niin hyvällä balanssilla. Piti itseasiassa panna huoneen keskelle tilamikit pystyyn, että sais lisää vuotoa.
Lauluja varten kaivoin mikkikaapista lauluihin Peluson P-12 mikin, joka oli ihan mahtava tuttavuus, jota tuli sitten läiskittyä jälkiäänityksissä vähän jokapaikkaan. Yks akustinen trioveto saavutti mielettömät sfäärit vähällä vaivalla, kun löi M-S setin parin metrin päähän, niin että peluso oli Mid ja noikun 89 poimi sivut.
Trio

Homma tuli miksattua lätkän lomassa torstaina ja seuraavana aamuna pitikin herätä jo neljältä, mikä ei haitannut ollenkaan. Syy siihen piili siinä, että matkasimme vaimon kanssa lentokentälle, mistä niutsikka kuskasi meidät tänne.
Tämä on Kreeta. Tarkemmin sanottuna Agia Pelagia, niminen pieni ja äärimmäisen idyllinen kylä, jossa meri on ihan rannassa ja kaikki, ihan kaikki, on parasta!
Vaan tästä kerron joskus toiste tarkemmin. Nyt menen löhöämään rannalle ja lillumaan tuohon kreikanmereksi kutsuttuun suolaliuokseen. Illalla pöytä täyteen meseä ja merenherkkuja. Napa rutiskoon!

Kreeta

Ps: Hyvä Suomi!!!

torstaina, toukokuuta 05, 2011

Kilometri keikkaa, kiitos.

Laskeskelin tuossa kirjanpitäjäni pyynnöstä, että kuinka etäälle sitä tulikaan viimevuonna töiden puolesta reissailtua? 16391km. Melko kauas olis päätynyt, jos yhteen suuntaan olisi matkannut. Tänä vuonna voip tulla mittariin enemmänkin kilsoja, kun pelkästään kesäfestareilla on tiedossa kolkeet keikkaa.

Ai niin. Mielenhäiriössä menin ostamaan olkkariin vanhan ja harvinaisen keskinkertaisen JVC:n kotiteatterivahvistimen tilalle Lontoolaisen Cambridge Audion valmistaman, asteita hifimmän vehkeen.
Olinkin jo unohtanut, miksi aikoinani valitsin hifiliikkeestä pitkän pohdinnan jälkeen juuri nuo Paradigmin skobet. Ne nimittäin heräsivät niinsanotusti koomasta! Ja näin suutarin lapsi sai kengät.

Viikonloppusella pukkasi vaihteennii keikkiä. Perjantai meni leppoisasti Lahden Finlandia klubilla. Sinne on kyllä aina yhtä nohevaa mennä, kun roudi toimii ja tekniikka kanssa. Lisäksi bäkkäri on kevyeen suomen paras! Sali nyt on iso teollisuushallityyppinen, jossa botne on autuaasti ihan missä sattuu, mutta kun leikkasi lähes kaiken sadasta herzistä ja paljon viidestäkympistä, niin sai sellaisen vaikutelman aikaiseksi, että basarista saisi selvän.
Vangit

Yöksi kotiin ja aamulla Helsinki-Vantaalle, josta lennähdin Rolloon. Siellä odotti hotellin yökerho Närheä. Kamat inekseen ja huoneeseen venaileen, että äänentoisto pystyttyy. Silläpä luppoaika muodostui niin pitkäksi, että hullu äänimies talsi lähimpään urheilukauppaan ja vaati halpaa juoksupaitaa.
Piti samalla opastaa myyjätärtä, joka yritti myydä siinä jos jonkinlaista edukasta rättiä, että se on se edullinen, joka meinaa halapaa. Edukas taas tarkoittaa, että tulee etuja mukana.
Eniveis, semantiikan oppitunnin jälkeen vedin kollarit päälle ja kipasin lenkille. Mä muuten taidan olla tällä hetkellä maailman ainoa ihminen, joka käyttää collegehousuja ja hupparia siihen, mihin ne on tarkoitettu: Urheiluun! Ja vieläpä ilman ironian häivää!!!
Oli muuten erikoisen extremeä lenkkeillä vappuna. Meinaan että se oli välillä melkoista esteratsastusta.
Keikka oli keikka. Jengi oli jengiä.
Uhvo

Seuraavana päivänä kamat autoon ja Rukalle. Siä oli kauden päättäjäiset ja Lauralaiset oli kutsuttu henkilökunnan päättöjuhliin yllätysesiintymään. Piste on tehty puusta, niin ei ollut akustiikan suhteen mitään sanottavaa. Ennen tsekkiä olis vain päikkärit, tai edes jonnimmoinen lepuuttelu ollut paikallaan, vaan siivoojat pahoitteli, että tässä nyt kestää, kun nää parikymppiset rinneasiakkaat on panneet vappuna huoneet sellaisiin sfääreihin, että voihan vittu! Jos siis ammattilaisilta menee huoneen siivoamiseen pari, kolme tuntia, voitte kuvitella millaiset juhlat on alamäkiurheilijoilla ollu! Yks huone jouduttiin vaihtamaan kokonaan, kun siivoojien piti nostaa kädet pystyyn.
Kaikalla ihmiset tanssi pöydillä, PA:n päällä, tiskillä, mikser..."vittuun siitä!" Eli oli juhlat joo. Vanha ei jaksanut kreisibailata, vaan meni huoneeseen lueskelemaan lasillisen ääreen ja nukkumaan jo ennen yhtä.
Ruka
Ilmeisesti sen Rovaniemi-Ruka siirtymän vetoinen pikkubussi oli syypää siihen, että mun niskat ja varsinkin kallonpohjan lihakset veti heti maanantaista todella kramppiin. Osteopaattinikin ihmetteli, että mites voi olla taas näin jumissa? Ei siinä muuten, mutta kun semmoinen vaikuttaa jännästi verenkiertoon ja hermoratajuttuihin ja sitämyöten tulee kivoja ruumiinulkopuolistelu-fiiliksiä ja tasapainoaistin heittelyjä. Onneksi tää syy-seuraus-suhde on nykyään tiedossa, niin ei tarvi ihmetellä, että onko aivo rikki vai hulluuttako tuppaa. Tää ns. "tension neck" on muuten todella yleinen vitsaus ihmisillä. Suurella osalla frendeistä on oireita jos jonkilaisia. Niistä ei vaan kukaan tunnu vapaaehtoisesti puhuvan, kun fundeeraus on että se on joko paniikkihäiriötä tai sekopäisyyttä. No ei ole. Tai voi olla, mutta luultavasti ei. Koneittenne ääressä vain kökötätte liikaa. Kökötättepäs! Nytkin kökötätte.
Matka
Nyt pitää lähtä metsästämään Dyyni-trilogian kolmatta osaa, kun kakkonen on loppusuoralla ja kohta tulee itku, jos ei jatko selviä!
Lahti

tiistaina, toukokuuta 03, 2011

Kuussakin on käyty

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 14.

Päätimme astua vaimoni kanssa vihdoin tähän uuteen digiaikaan... Taas.
Aikoinaan, kun talouteemme hommattiin välttämättömyyshyödykkeenä digiboksi, valitsimme ihan järkisyistä markkinoiden halvimman ”karvalakkimallin”. Ajattelimme että moinen vastaa ominaisuuksiltaan melkolailla alkuperäistä lähtötilannettamme: sitä analogiaikaa, johon olimme kaikinpuolin tyytyväisiä; Kuva näkyy. Päätimme Ostaa tallentavan huippumegaominaisuuksilla ladatun boksin vasta sitten, kun digisiirtymän lapsenkengät ovat käyneet pieniksi ja kaikki hehkutetut interaktiiviset ominaisuudet ovat tulleet jäädäkseen. Niin ja uutuustuotteillahan on lähes poikkeuksetta aina uutuushinnat, mikä ei osaltaan auttanut heilauttamaan silloista ostopäätöstämme kansantalouden hyväksi.

Noh, kyllästyttyämme tavisboksin ohjelmatietojen käsittämättömiin katoamistemppuihin ja muihin pikkuvikoihin, (jotka digitalisoituneessa yhteiskunnassamme ovat muuntuneet osaksi arkea ja täten nimetty laitettoimittajien toimesta ominaisuuksiksi) päätin vihdoin tarttua härkää hännästä ja hommata meille sen sellaisen tallentavan digidigin. Siis oikein sellaisen viimeisenpäälle mallin, jonka etupaneelissa näkyy vähintään viisitoista kryptistä kirjainyhdistelmää ja takaa löytyy sen seitsemän tusinaa liitintä ja tietoliikenneporttia. Päätöstä siivitti suuresti myös se, että halusin ehdottomasti tallentaa Yle Teeman juhlavuoden kunniaksi esittämät kuukävelydokumentit.

Vaan mikä malli se olisi paras? Ennenvanhaan tällaisessa tilanteessa olisi ensin menty paikalliseen kodinkonekauppaan, niin sanoakseni ”potkimaan renkaita”, minkä jälkeen matka olisi jatkunut kirjastoon selaamaan Tekniikan Maailman ja Hifilehtien laitevertailuja.
Mutta onneksi meillä on nykyään netti. Paitsi silloin ei ole, kun joku modeemin ominaisuus katkaisee yhteyden (mikä sitten tietysti taas toimii kuin unelma kun huoltomies vihdoin pääsee paikalle vikaa ihmettelemään). Netti on nähkääs siitä hieno paikka, että sieltä löytyy tietoa asiasta kuin asiasta ja laitteesta kuin laitteesta. Ja tiedättehän vanhan sanonnan mielipiteistä ja rektumeista? No niiden molempien esittelijöitä verkossa vasta riittääkin.

Loppujen lopuksi löysin itseni pyllistelemästä televisiotasomme takaa yhdistelemässä erinäisiä piuhoja ja liittimiä toisiinsa, kuvan ja äänen toivossa. Ihmeekseni molemmat toimivatkin moitteetta jo seuraavana päivänä. Tosin tämä tapahtui päivä sitä kuukävelylähetystä myöhemmin, mutta onnistumisen riemu ylipäätään sai minut unohtamaan moisen pikkuseikan ja säädön määrän. Nehän ovat ihan asiaankuuluvaa arkea nykyaikana, vaikka ihminen kävi siellä kuussakin paljon alkeellisemmalla teknologialla.