Diippii shittii
Olen seurannut taajaan Chilen kaivosturman pelasustoimia ja vaikka homma onkin kirjaimellisesti syvältä, on se ollut seuraamisen arvoista monellakin tasolla. Ensinnäkin tämä inhimillinen tragedia koskettaa "ajatteleppa omalle kohalles" mielessä. Hommassa on myös valtavan mielenkiintoisia ryhmädynaamisia, sekä psykologisia elementtejä, puolin ja toisin luolastoa.
Veikaanpa että melkein kaikilla tolokun ihmisillä on asiaan jonkinlainen suhde ja pelastustoimia on tullut seurailtua, toisin kuin helmikuista maanjäristystä. Siellä kun uhrimäärä ja tuhojen laajuus olivat niin pal massiivisempia. Ei pieni ihmismieli taitu käsittelemään moista.
Ihan toisenlaista hämmennystä aiheutti sellainen kotoisa tapaus, että kun taannoin bongasin netissä ilmoituksen Sonyn huippumallin kuvaputkitelkkarista ilimatteeksi ja kyselin naamakirjassa farmariauton omistajia apuun, niin eka tarjoutui jo puolen tunnin sisään. Nyt näkyy erinomaisesti ihan jeesin sijaan.
Seuraavan hämmennyksen naamis loi, kun panin sinne viestiä, jotta annetaan vanha kuvaputkitöllö pois. Vastoin odotuksiani, sitä oli tunnin sisällä kärkkymässä jo kymmenkunta ihmistä!
Minusta on mahtavaa, että ihmisille kelpaa vielä vanha ja toimiva tekniikka, näinä kulutushysteerisinä aikoina.
Jepujee. Kohta pitää lähtä Tavalle miksaileen The Soulsia. Viikonloppuna sit mennään maakuntamatkaileen erikoiskokoonpanolla. Jukka Poika + Raappana vetää yhteiskeikkoja Sound Explosion Bandin keralla. Huomenna mesta on Seinäjoen Rytmikorjaamo ja lauantaina Lahden sibeliustalon Finlandia clubilla. Sunnuntaina vuorossa on Club YK ja reggae sundays...

Kommentit
Lähetä kommentti