lauantaina, kesäkuuta 28, 2008

Parkaisu

Tultiin viimeyönä takaisin kaupunniin juoksuiltamme. Voi mahoton ku alko ahistaa, kun junan ikkunasta rupesi näkymään Espoon kerrostalot. Tunne vain vahvistui pasilan kohdalla. Asemalla humalaiset nuoret ja kahaavat ambulanssit saivat meidät jo melkein kääntymään takaisin, mutta ei auttanut. Kissa odotti ruokkijaa.
Nyt soi päässä loopilla Jukkapojan "Hän haluaa huussin" biisi.
Otetaan vastaan vinkkejä vuokrattavista pienistä punaisista tuvista.

Poukama

Nyt pitää lähtä istumaan autoon, joka kuljettaa meikäläisen, sekä plutskut Hämeenlinnan ämyrokkiin.
Sieltä kotiuduttuani, painelemme vaimon kanssa kalastustarvikeliikkeeseen ja pyöräilemme johonkin, joka ei ole ihan näin kaupunkia.

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Oma loma...

Eilen löysimme valtavan hienon lelukaupan josta vihdoin löytyi kunnon temppuleija, eikä mitään "barn dragen" rimpuloita. Tuuli vaan tuppasi loppua heti, kun sukulaistytön kanssa sitä lennätimme. Eipä se haitannut, kivaa oli.
Illemmalla kävimme ostamassa marketin tyhjäksi kaikkia herkkuloita illaksi. Miksi Suomessa on ruoka niiiin kallista ja valikoimat tylsiä ja suppeita???
Samalla reissulla eksyimme keskelle ei mitään, jossa maisemat tyrmistyttivät meitäkin. Ennen meitä paikalla olivat fiilistelleet viikingit, jotka olivat dikkailleet, että paikka on otollinen rituaalihässäköilleen...
Nyt lähdemme kiertelemään Nyköpingiin. idylliseen pikkukaupunkiin.
Joenrannalta löytynee jokin kivan pieni, romanttinen ravinteli.

Heidimaisema2

maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

Luontoilta...

Laiturilla siimaa uitellessani, lumoutuneena haukan liitelystä, kuulin pusikosta takaani kummallista rapinaa.
Majava se vain siellä yritti saada helpon aterian juuri rannalle kiskomastani useampikiloisesta vonkaleesta. Tämä kuha on kyllä varattu meille keittoaineiksi.
Kauniisti

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Kaikki on turhuutta!

Herrasväki Jazmanaut tähtee tänään kesälomareissuun Ruotsin maalle. Menemme keräilemään kehäkukkia ja kirmaamaan juhannus-salon ympärille. Pari mellanööliäkin tulnee vastaan. Mökki kutsuu ja vesiaihekin huutaa onkimiestä luokseen.
Sammakon kirjakauppa on ostettu tyhjäksi ja mekaanikon juhannustanssit 1.2.&3. on poltettu kiekoille, joita kelpaa suviyössä luukutella.
Tuskin kansankodissakaan kuuluu intervepit keskelle peltomaisemaa, joten blogissa voipi olla hetken hiljaisempaa. Mutta toisaalta, ettehän tekään tätä jouda kesän joutilaisuusharrasteiltanne lukemaan. Ettehän?
Kesä

Kultainen tuokaa jouseni!
Ja tuokaa nuolet halujen!


Blake: "Jerusalem", 1804

maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

Provinssi 08

Provinssi on täten provinseerattu. Oli tavallaan tosi lystiä, mutta siltikään ei ihan syttynyt liekkeihin.
Tai siis leppoisaa ja mukavata oli kyllä, mutta kun ei ole enää mitenkään mahdollista leijailla niissä sfääreissä, missä sitä meni nuorna poikana. Yksikään esiintyjä ei silleen ylittänyt "ihan hyvä" asteikkoa. Bäkkärin kaljanjuonti oli sekin "yllättäen" aika normi asteikon sisäpuolella.
Ainut suur elämys oli lauantainen ilotulitus, joka vetäs jalat alta ihan totaalisesti. Ainaskin siinä missä me seisoskeltiin, tuli massiivinen rakettikeskitys suoraan yläpuolelle. Huh huh!!!
Tuttuja horjui jonkin verran vastaan ja Lindelin show oli hauska. Ylppö vetäisi jalat alta myötähäpeäkertointen ollessa suuret. Vittu kun hevarit yrittää soittaa punkkia, niin eihän siitä tule mitään, puhumattakaan jatsahtavasta zen cafe pastissoinnista. Hyi saatana!
Sunnuntaina oma keikkamme mänt alun sekoilujen jälkeen maukkaasti. Vähän meinas tosiaan latistaa fiilistä, kun kymmenen minuttia ennen setin alkua tullaan sanomaan, että aloitus siirtyy 15 min, koskapa viereisellä lavalla on häät. Ja tämä aika on pois sitten setistänne. Noh onnea pariskunnalle. Keikki oli raivokasta rokkimättöä ja soundit oli ihan kohillaan, vaikka "tsekki" tulikin tehtyä rikkinäisillä luureilla. Pahoitteluni kuulonhallintakonkareille. Yleensä ei tule luukutettua noin lujaa, mutta oli pakko, kun se helvetin Lauri Tähkä tuli muuten läpi niin saatanan kovaa.
Vanhat eivät jaksaneet enää kauaa tämän jälkeen rokata, vaan päätimme kollektiivisesti, ettei se Foo Fighters oo kuitenkaan niin hyvä, että sitä jaksais jäädä katsomaan. (eihän?)
Täten vältimme ruuhkat ja olimme ennen puolta yötä himaneksissamme.
Kuveja löytyy täältä.
Ryhmä2

perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Tip tip tip... ja pitoa syntyy

Olipahan keikka! Ennätysmäärä yleisöä oli saapunut katsomaan esiintymistäni.
Ennätys siinä mielessä, etten ennen ole joutunut soittamaan täysin tyhjälle salille.
Nooh, eipä sitä pääesiintyjääkään ollu tsekkaamassa kuin jotain 15 katsojaa.
Vedin sitten maksetut treenit :D

Huomen aamuna lähtee sitten pikkumusta provinssiin.yks päivä ihmettelyä ja sunnuntaina keikki. Siitähän voipi tulla vaikka hauskaa. Majoitus sukellusveneessä. Rok rok!

Pilvikumpujen laet

torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Pankki lähelläsi

Vekkuleita nuo ihmisiä lähellä olevat pankit. Soitin oikein etukäteen ajan osuuspankkiin, josko sitä vaihtaisi tilit (henk. koht. sekä firman,) tuolta saatanan sammosta johonkin, joka vaikka toimisi. Nooh siinäpä ei sitten kauaa nokka tuhissut, kun täti katsoi että täällä on muutaman vuoden takaa joku vanha maksuhäiriömerkintä. Emme näin ollen voi myöntää sinulle tiliä. Kas kiitti hei vitusti. Mä mitään lainaa ollu hakemassa. Mutta jos mun rahani eivät teille kelpaa, niin omapahan on häpeänne.
Voisivat muuten maksaa pikkuhiljaa velkojaan pois, mitä meiltä kansalaisilta ottivat pankkikriisien aikoihin.
Kävin sitten samoilla tulilla nillittämässä kaikista tilini pikkuvioista Sammon konttorista. Pääsin ruuhka-aikaan suoraan tiskille ja sain loistavaa ja kiireetöntä palvelua osakseni. Jotain hyvääkin asiakaskadosta siis :D

Tänään pukkaa muuten elektrokeikkaa Gloriassa. Pääsee pitkästä aikaa pätemään lavalle German Elektroniksin kanssa.

tiistaina, kesäkuuta 10, 2008

Keikkaapa

Tarkennusta illan tapahtumiin.
Elikkä pelikkäs, meitsi äs koold äs Possible Apple, soitan omituista elektronista mjysiikkia
Ravintola kuudennen linjan terassilla klo 20:00-21:00.
Sisällä on sit jotain krautelektro tms. bändejä, kuten zombie zombie.
Sisään maksaa, mut terassille ei.
Tyle!

Ps: Kaljaa saa tarjota, jos on kiltti!

Jasse_MVhunk

maanantaina, kesäkuuta 09, 2008

Pullat & mössöt

Tänään on noussut kahdenkin ihmisen kanssa puheeksi sellainen vekkuli asia, kuin... Heetkinen, sillepä ei olekaan vielä tietääkseni termiä? Eniveis, kyse on vanhusten avuttomuudesta jokapäiväisissä asioissa. Enkä nyt tarkoita iän tuomia ongelmia tahi nykytekniikan vaikeaselkoisuutta, vaan sitä että kun sukupuoliroolit ovat olleet ennen niin vahvat, että mies on hoitanu miesten hommat ja naiset naisten, (piste!) niin sittenpä ollankin pulassa kun toisesta aika jättää.
Esimerkkinä eräskin mieleltään ja fysiikaltaan rautainen pappa, joka joutui muuttamaan palvelutaloon, koskapa ei osaa siivota tahi laittaa ruokaa.
Tai eräskin ujomman puoleinen sukulaismummo, joka ei esimerkiksi ole eläissään käynyt pankissa, tai tankannut autoa. Nykyään hän lähinnä kököttää hiljaa kotonaan, kun maailman "haasteet" pelottaa.
Tähän nähden minä, tuon surkean pullamössösukupolven mallilapsi olen pärjännyt mielestäni aika mukavasti. Tasa-arvo rokkaa!
Mummu ja mummun poikakaveri

Heja!

Vähänks oliki siippaa eilen, ku Svedujen botski pyki tonteille.
Niin, teimme siis vaimon kaa iltalenkin torin tuntumaan väijymään tätä Ruottalaisten replikaa. Kyseessä oli siis 1700 lukulaisen kaljaasin uusintapainos, joka vastoin esikuvaansa pysyy pinnalla. Ihan sairaan timmin näköinen härveli, suosittelen todellakin tutustumista moiseen köysivyyhteen. Ihan Tintti meininki! Haddock vain puuttu ruorin äärestä, tai siis Kavaljeeri De Hadogue. Bonarina oli komeata kuunneltavaa, kun laiva losautti täyslaidallisen ruutia satamassa. Meinas mennä paskat housuun, kun kanuunat rupesivat paukkumaan varoittamatta muutaman kymmenen metrin päässä.
Laiva 1



Tästäpä johtuikin mieleeni, että meikäläisellä on huomenna tiistaina Possible Apple:n keikka ravintola kuudennen linjan terassilla. Soitannan pitäis alkaa käsittääkseni kahdeksan maissa, ehkä jo aiemmin, kattoo nyt. Eikä maksa mitään muuta kuin vaivan. Tulkaa moikkaan. Lupaan soittaa kummallisia ääniä.

Turistit

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Kesämies

Kesämies on tehnyt röitä. Kesäröitä.
Perjantaina käytiin ravintola kaisaniemessä teakin bileissä plutonium 74:n kanssa.
Oli melko hubaa, mitä nyt soittoaika oli ajoitettu niin myöhään, että siinä vaiheessa kun bändi rupes veivaamaan, oli osa sakista jo lähtenyt kotiinsa sammumaan ja loput olivat aika liikuttuneita.
Eilettäin käväisimme raumalla klustermus festivaaleilla kometan kanssa. Kyseessä oli pienimuotoiset, talkootyöllä järkätyt pikku festarit. Ennakko odotukset olivat tuollaista perinteistä "Rekanlava ja bäkkärillä spydäriä ja kaks lämmintä kaljaa."
Mutta Raumalaiset perkele yllättivät. Puitteet olivat mitä mainioimmat ja bäkkärillä oli monen sorttista, ammattikokin kokkailemaa maittavaa sapuskaa. Kaljat oli kylmiä ja viskiäkin oikein. Tuttujakin näkyi: Tekniikan jamppoja internetistä, jotka täten materialisoituivat lihaksi, sekä muusikko tovereita Tuvalusta ja Cosmo jones beat machinesta.
Cosmoja täytyy muuten vähän hehkuttaa enämpi. Se on ihan käsittämättömän kova pumppu!
Ja niinkuin monesti vähän vinksahtaneempien artistien kohdalla, kukaan ei ole heistä koskaan kuullutkaan. Musiikkinsa on hämmentävää, enkä edes yritä moista kuvailla. Se täytyy kokea itse. Täten kehoitankin: Kokekaa!

Timo mv

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Parhaita asioita

Tänään on ollut hyvä päivä.
Heti aamusta korkkasin eilen hankkimani mutteripannun. Ai että on nannaa, varsinkin
kun on hifit höppeet.
Seuraavaksi painelin automaatille, jotta nostan rahaa, jotta pääsen työhaastatteluun.
Se mitään rahaa antanu. Huomenna jos ehtisi, niin vaihtaisin tuon Sampopankin fiduun!
Nooh, siitä kiireellä vaimolta duunistaan käteistä ja pääjalkana dösälle, joka on sit kuitennii luonnollisesti sen kymmenen minuttia myöhässä. Vähän jo meinas hirvittää, kun tietty sen piti hyvin bussimaiseen tyyliin pysähdellä joka seisokilla, kelatkaa! Noh hra johtajan huoneessa sitä pönötettiin siltikin tasan, eikä melkeen, saatikka yli kellonlyömän.
Mesta vaikutti luksuskselta ja kemiat kohtasivat. Tekis jo mieli nuolaista, mutta venataas tässä nyt vielä hetki päätöstä.
Tämän jälkeen hakemaan vaimoa duunista ja ravintola-arpajaiset käyntiin. Voitto kosahti ravintolalaiva Väiskiin. Emme suoraan sanoen odottaneet ihmeempiä, mutta voe jumalauta millaiset annokset ne kärräs eteen! Vaimo otti makkaroita ja itse grillikylkeä, joka peitti puolet lautasesta. Kylki oli erinomaisen hyvää, mutta hävisi kuitenkin kokin itsensä valmistamille kyrsille, jotka olivat liioittelematta parhaat mitä olemme molemmat kuunaan saaneet! NAM!!!!!!!! Tähän messiin vielä erinäisiä vihanneksia, ranskiksia, maissia etc. Joista kaikki toimivat toudella hyvin. Vielä kun pitää mielessä annosten edullisen (13€) hinnan, niin eipä voi kuin hehkuttaa.

Satama

Diagnostiikkaa

Pitäisköhän tässä ruveta alkamaan huolestumaan? Taas on ollu jonkin aikaa flunssan oireita, ilman sitä flunssaa. Tällä kertaa rupesin oikein ajattelemaan asiaa ja sain ynnäiltyä, että mullahan on ollu moisia oireita vähän väliä jo reilut kahdeksan kuukautta... ainakin.
Ja heti tuli kauhea tuomiopäivän meininki päälle: Onkohan kämpässä hometta? Tai sitten on kissa-allergia hiipinyt. Yhden teorian mukaan mulla voi olla lievää astmaa, joka aiheuttaa lievää keuhkoputken tulehdusta. Noh saahan sitä spekuleerata. Tosiasia on kuitennii, että lääkäri ottaa vastaan ens viikolla. Jospa hän keksis lisää syitä ja rankaisisi heitä.
Kuolo

maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Sutii sutii!!!

Veikeyttä riitti viikonloppuna kosolti. Kävin äänittelemässä DVD spiikkauksia, joista en oikeastaan tiennyt etukäteen midis. Noh selvisi sitten että kyseessä on spiikkaukset drifting henkiseen moottoriurheilu kokoomaan. Tuli sitten katseltua muutama tunti, kun autot ajavat sivuluisussa ympyrää. Kaikkea sitä... Lauvantaina olis pitänyt olla Kometan keikka kalliossa, mutta Hra Vänttisen selkään pamahti issias päällensä, niin olis ollu kuulemma vähän hankala soittaa kitaralla, saatikka vetää niitä lauluhommeleita.
Joten istuimma sitten kostoksi puistossa. Koffarissa oli ääretön määrä teinejä ja teiniksi luokiteltavia, kuten nyt esim. Kervo.

(Kuvan Heidi, ei ole Kervo.)
Summer


Tsekatkaas muuten bonkesin uus pätkä. Fidu, kuinka hienoa jälkeä. Vähän toista kuin ennenmuinoin bonesbrigaden suttuiset VHS:ät, jotka olivat varmaan kopioitu viidenneltä nauhalta, ennen kuin päätyivät Ouluun asti kuolattavaksi.