torstaina, joulukuuta 22, 2005

Punaisuutta heijastaen....
























Kallioon lyötiin punainen matto. Oli vekkulia seurata kun lopputulos oli yllättäen sama, kuin jos paikalle olisi pantu parimetriä leveä muuri. Ihmiset näet välttelivät parhaansa mukaan moista ihmettä, päin vastoin kuin ei olisi pitänyt. Vaimo nyt tietty otti heti tilan haltuun, mutta se nyt onkin hänelle luontaista. Onhan hän trinsessa!

Jouluhuumaa

Tässä joulun alla on ollu niin kauhee meininki päällä, ettei tätäkään mestaa
oo tullu päiviteltyä, niinkuin soisi.
Mutta otamma sen nyt tässä kiinni, elikkäs kuromme aikaa umpeen.
Mitäs sitä onkaan loppujen lopuksi tapahtunu...
Noh, pikkujouluiltahan nyt ei vaan kertakaikkiaan voi välttyä:















Meillä oli firmassa melkolailla jäykähkön kuivahko meininki. Bileet kun oli useemman kulttuurikeskuksen yhteiset, niin kantavana teemana tuntui olevan kuppikuntaisuus.
Juomaa oli yllin ja kyllin, punkusta bisseen. Ruokaakin oli kosolti, mutta vatsani esitettyä
vastalauseen majoneesilla ja katkaravuilla täytetyille syötäville pahvikipoille ja nahistuneille
lihapullille tyydyin juomiin ja ohjelmatarjontaan josta ens alkuun vastasivat stoan henkilökunnan hahmot koomisella taikashowllaan. Minnuu ihan oikeesti tuppas naurattamaan.
Heti perään lavalle pölähti drag queen, joka oli alun Paula Koivuniemi, yms. vedoillaan suorastaan loistava. Helvetin hyvää imitointia! Loppupuolella hän tosin rupesi vetämään joitain biisejä ihan oikeesti, tyyliin: "tää biisi on aina merkinny mulle tosi paljon ja mä saan tästä aina kamalasti voimaa..." jolloin lavalla olikin yht´äkkiä vain vanha elähtänyt mies, naisten vaatteissa :( How sad.
Sen jälkeen lavan täyttää keskinkertainen show-coverbändi, pakollisine (heeeiii tuolta tulee charlie brown, kaikki mukaan!!!) hittirenkutuksineen ja lattian täyttää hyvässä nosteessa olevat tätskät.
Tässä vaiheessa ajattelen, etteivät bileet tästä voi juuri parantua ja häivyn vaivihkaa paikalta.

Kaupunnilla päädyn sitten ystäväni kanssa baariin, jossa oli par-aikaa jamit käynnissä ja kaikinpuolin oiva meno. Kukon Sakke (jep. se piirpauke mies.) ääkkäsi minut jossain vaiheessa ja pyysi kanssaan heittämään löylyä lavalle, mutta valittaen täytyi todeta, että pikkujoulu oli noussu siinä määrin hattuun, ettei minusta ollut soittohommiin.
Aamulla harmitti.

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Paskaa musaa

Tulipas tuossa kerrattain (vittu mikä sana. Samaa kastia edukkaan kanssa.) puheeksi musa
josta itse tykkää. Itse niin kovin kaikkiruokaisena musiikin kuluttajana päätin että on paljon helpompaa listata musiikki mistä mä EN pidä.

-Smurffit, Il Divo, pop-tori... tyyppiset rahastukset tuppaavat ottaan pattiin. Miks aina ollaan huolissaan alusvaatemainonnan yms. hengen rappeuttavasta vaikutuksesta, mut tällaiseen kusetukseen ei reagoida mitenkään.
Ethän sä voi panna mersun koriakaan ladaan ja myydä sitä loistoautona perkele!

-Sit on toi kaupallisemman pään kantrimusa joka ei ihan aukee. En ehkä oo ihan kohderyhmää.
Toisaalta bluegrass musa taas kolahtaa kovastikkin, enkä kyllä uskoisi olevani kauheen hilly-billy tyyppinen poeka kuitenkaan...

-Sellanen kamarimusa, jota hypistellään pikkusievästi ja nätisti. Mitä vittuu se sellanen on.
Jengi kehitti hissimusan hyvän aikaa ennen ensimmäistäkään hissiä?!!?

-Perus Dance musa. Ne kaks korneinta hittiä vuodessa toimii kyl kännissä, mut muuten sellanen
ihan tosissaan väännetty dance kama aiheuttaa kyl melko pahoja kramppeja.

-Ns. Viina hevi. Jätkät soittaa hirveessä kännissä päin vittua, laulaen viinasta, naisista ja väkivallasta
ja kaikki tämä tapahtuu ihan saatanan lujaa. Välispiikeissä tulee kehua viinaa, ehdottaa naispuolisille
yleisön jäsenille rintojen paljastamista ja bonarina uhata jotain kansanryhmää väkivallalla.

-Riverdance.

-Diiba daaba jazz. Pitääks kaikki vesittää?

-Acapella musiikki alá Manhattan transfer. Se on niin miellyttävää ja fantsuu, et mä saan näppylöitä

No joo. Näköjään ton jaskan, kevyen kamarimusiikin ja ylipäänsä ns. viihteellisen musiikin voi mun kohdallani panna suoraan "no-no" lokeroon. Musassa olis näet kiva olla jotain henkeä josta saa kiksejä.
Tollanen turruttava "Miklos soittaa beatlesin klassikoita panhuiluilullaan ja lontoon kehärumpuorchestra säestää" on hirveintä kuraa, mitä voi keksiä. Mielen turruttamiseen on keksitty vaarattomampiakin aineita, kuin easy listening.


Ei mul sit muuta.


Ps: Viihdemusiikissakin on toki omat helmensä. Esimerkkinä, Ns.Mariachi/Tijuana musiikki


Ei mul sit muuta.

perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Vesi, tuo elementeistä puhdistavin






Meidän suihkumme seitkeetlukulaiset muovitapetit päättivät tulla niskaan tuossa taannoin.
Ja minä kun olin siinä käsityksessä, että ennen kaikki tehtiin kestämään. Noh mutta hyvä kun
tulivat alas, olipahan perkele pakko ryhtyä siihen kauan haaveiltuun remppaan.

Onneksi Vaimon, serkun, poikaystävän kämppäkaveri oli sattumalta saneerauskorjaajapuuseppäremppamies jolta liikeni vieläpä aikaakin paneutua asiaamme.
Miehellä kun on vielä erinomainen silmä tollasiin tyylikysymyksiin, ni johan oli kätevää antaa miehen puuhastella omin päin suihkumme parissa.
Ainoot toiveet mitä miehelle esitimme olivat lähinnä että halpaa, hyvän näköistä perusmeininkiä ja hierova suihku ja sitähän saimme mitä tilasimme.

Homma otti kestääkseen vähän reilun viikon kuivumisaikoineen, jona aikana ratkaisimme hygieniaongelmamme taloyhtiön saunatilojen hävyttömällä hyväksikäytöllä, sekä minä pöllin töistä yhden artistien pukuhuone/suihkutilan omaan käyttööni. Deodoranttia kului myös rutkalti.
Nyt pitäis löytää aikaa suursiivota kämppä, joka on kauttaaltaan hienojakoisen valkoisen hionta yms. pölyn peitossa, puhumattakaan kaikista kengistä, takeista, pipoista yms. yms. mitä jouduimme uudelleen sijoittamaan eteisestä ympäri kämppäämme, työkalujen tms. tieltä.

Nyt mä painun pitkään kuumaan ja kosteaan!

maanantaina, joulukuuta 05, 2005

Highest End


Ja näitähän riittää.
Tänään törmäsin tällaseen villiin korttiin, jonka luvataan järjestävän CD levyjen protonit synkkaan!

The JS "Intelligent Chip" can form an orderly proton resonance field in the disk. Thus the original phase of the information can be restored and the background noise can be reduced remarkably. This brings back all the original signals you have in the master disk to your disks.

Ainoo positiivinen asia tuossa lienee hinta, joka on vaivaiset 22.00€ per pläjäys. Tosin yhdellä kortilla voi käsitellä vaivaiset 10kpl levyjä.
Tilaukset täältä

Vast edes lupaan olla kiusaamatta ihmisiä vastaavilla...
... Ja paskat. Kahtellaan ;D

tiistaina, marraskuuta 08, 2005

higher-End...





Ymmärrän kyllä Hig-Endin harrastuksena. Sehän nyt on varsin harmitonta puuhaa josta ei kärsi kuin korkeintaan parisuhde ja naapurisopu. Jos joku haluaa investoida kolkeetdonaa kaiutin kaapeleihin, niin ei se minulta ole pois.
Mutta aina kun on kyse asioista joissa ei ole yhtä absoluuttista totuutta, esimerkkinä nyt se että paranevatko kaiuttimien transienttivasteet, jos ne kolmenkymmenen donan piuhat nostetaan legopalikoiden päälle vähentämään maasäteilystä johtuvia ongelmia. (ihan tosi!!!)
niin aina löytyy velikultia jotka ovat valmiita kehittelemään vekottimia, joilla saadaan rahat poies uskovaisilta.

Jos ne legopalikat soundaa tunkkaiselta, niin täätä löytyy taatusti huippuluokan kaapelinkohottimia!




















Volume knobihan on varmasti yksi käytetyimpiä osasia audiolaitteistoissa, joten on parempi että sekin täyttää vaatimukset, elikkäs täältä potentiometri haltuun nimellisellä $6820.00 korvauksella.

Ja kyllähän noin laadukas potentiometri tarvii kaverikseen asiallisen nupin, eiks vaan?
Tosta lähtis asiallinen potikka edulliseen $485.00 ulosheittohintaan.










Ja sit ku kalusto alkaa olla kunnossa, niin kandee panostaa vähän huoneakustiikkaankin.
Mutta miksi maksaa suuria summia akustisista mittauksista ja rakenteista
kun voit hoitaa saman asian lätkimällä kiekkoja seinille!!!

Tahi voit vastaavasti lätkiä seinille ihan saatanan rumia puupaneeleita, jotka on käsitelty
mystisillä öljyillä.

maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Keikkaa pukkasi















Ou jee! Oulussa oli erinomaisen lystiä.
Nukulla oli taas tekniikan jampat harvinaisen
hyvin messissä ja homma pelasi livepuolella helevetin asiallisesti tängju!
Ainoo miinus oli se, että talossa oli ihka uus Cubase pohjainen moniraitaäänityshässäkkä, joka oli muuten mainio mitä nyt kytkemättä. Käytiin siinä soundcheckin jälkeen syömässä, jotta pojat sais kamat kykettyä ja takas tullessa tehtiin vielä koe äänitys. Kama meni sisään ok, mutta loppujen lopuksi itse keikka äänitys oli ihan vituillaan, eli säröllä etc. Noh onneksi saatiin suoraan tiskistä sentään minidiscäänite. Balanssithan siinä on mitä on, mutta kiva tallenne enivei. Ei se ihan yle-tasoa ole mutta :/ Ehkäpä ens kerralla. Tai sitten pitäis mennä vaan sinne studioon.

Saatiin muuten kivaa lisäväriä äänipalettiin ku faija rupes roudausvaiheessa miettiin, että "Eikös tuolla liiterissä ollu se se... valinetti vai mikä se oli?" Jesh! Klavinettipa tietenkin! Tuo seiskeetluvut täpäköin funkkivehje! Laite mukaan ja piuhat kiinni. Vähän arvelutti, laite kun on ollu ulkovarastossa kesät talvet ´bouttiarallaa viimeiset 10 vuotta. Mutta kyllä laitteet on tehty enneswanhaan kestämään. Uusi 9v patteri kiinni, piuha kylkeen ja hyvin toimi! Ihan mieletön soundi ja virekkin oli sympaattisesti lähes absoluuttinen. (Mitä odotit 10 v ulkovarastoinnin jälkeen?)

Meikäkin yllättyi positiivisesti, kun mukavuudenhaluisena miehenä en millään jaksanut raahata bassokaappiani Ouluun asti, vaan kipaisin hattu kädessä Oulun Soitin ja tarvike kauppaan jossa ältsin kiva omistaja kaivoi esiin SWR Workingman's 15 Bassokaapin. Täytyy sanoo, etten ole aiemmin moisesta merkistä kuullutkaan, mutta peli vakuutti meikäläisen kertaheitolla. Perhana kuinka tanakka ja monipuolinen pönttö! Jos en tosiaan olisi näin laiska, eiku mukavuudenhaluinen roudauksen suhteen, niin olisin varmaan napannu combon kotiini.
... Ehkäpä parempi näin. Vaimo olis varmaan tykänny, kun olisin näyttänyt keikkapalkan sijaan osamaksukuittia!

Jep. Keikka meni erinomaisen hyvin ja jengikin tykkäsi.
Mikä yllättävintä porukkaa oli vääntäytynyt paikalle ennätyksellisen paljon. katsomosta oli kansoitettu noin kaksi kolmannesta! Toisin sanoen improfreejazzmikäliemusiikkikonsertin ollessa kyseessä, ihan helevetin hyvin jengiä!

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Keikkaa pukkaa part:gazillion...


Taas pitäis pakata basso kainaloon ja lähtä tälläkertaa ouluun, N.U.K.U :un tuottamaan ihmisille taide-elämyksiä. Siitäpä onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa, kun viimeksi on tullut oltua mestassa keikalla.
Paikkahan on entuudestaan tuttu muutamasta otteesta, mitä on keikkaa mestaan pukannut.
(Tulipa jotenkin turkulainen lause, pahoitteluni.)

STAALININ URUT TRIO
Jouni Kesti, lyömäsoittimet
Joni Kesti, kosketinsoittimet
Jasse Kesti, basso
to 20.10. klo 19.00, iso sali
Liput 5 € Nukun lippumyymälästä








Joni teki jälleen kerran ihan käsittämättömän hienoa jälkeä julisteiden kanssa. Jätte bra!!!
Nyt vaan toivotaan, että tupa täyttyisi ja meininki olisi kohdallaan. Keikka on nimittäin tarkoitus äänittää ja miksata huolella. Kenties kuulemme nauhan vielä radioaalloilla. Asiasta infoo lisää, kunhan se ajankohtaistuu.

Isäukko kirjoitti muuten tässä hiljattain osuvan lehtikolumnin improvisaatiosta ja musiikista yleensä.
Ja se kuuluu näin:

007 VELJESTÄ

Näimme Aleksis Kiven päivänä Jari Halosen elokuvan kansalliskirjailijastamme. Kivi esitettiin luovana ja omaehtoisena, mutta inhimillisenä olentona, joka käänsi kaikki kivet saadakseen kuvattua suomalaisen meiningin oleellisimmat piirteet omalla äidinkielellämme. Tuona oppi- ja kieliriitojen aikana ei olisi ollut mikään ihme, vaikka Aleksis Kivi olisi unohdettu. Varmaan

maanantaina moni katseli James Bondia toiselta kanavalta tiedostamatta, että ilman Aleksis Kiven ponnisteluja olisi Bondin tekstitys saattanut olla jollain muulla kielellä kuin suomeksi.

Se on pienestä kiinni. Musiikin puolella muutamat muusikot alkoivat aikoinaan kiinnittää huomion siihen, että ns. vanhaa musiikkia tuli esittää alkuperäisillä soittimilla. Samaan aikaan mietittiin, miten vanhoja mestareita voitaisiin tulkita tuoreilla tavoilla. Näin saatiin pelastettua ja elävöitettyä se, mikä on musiikissa tärkeintä. Tulkinta soivassa tilassa.

Mozart, Beethoven ja muut mestarit olivat myös hyviä improvisoijia. Tuolloinkaan ei ihan riittänyt, että tiesi melodian kuljettamiseen tarvittavat kolme sointua. Piti osata luoda musiikkia. Jos osasi tehdä musiikkia myös improvisoimalla, oli muita säveltäjiä edellä.

Nykyisin, kun puhutaan improvisoinnista, kavahdetaan, että se on jotain modernia. Voimme rauhoittaa ja kertoa, että kyse on iänikuisesta jutusta. Vai luuletteko, että musiikkia alkoi olla vasta

nuottien jälkeen. Kyllä voita oli ennen flooraakin.

Improvisoitu musiikki ei taida kuolla sukupuuttoon, vaikka siitä ei kukaan soittaisikaan. Improvisointi on ihmisen lajiominaisuus ja ainoa selviytymiskeino monista tilanteista.

Moottorien ja tekniikan suunnittelussa ovat piirustukset tärkeitä, ennen koeajoa. Olisi kuitenkin työlästä, jos joka tarpeeseen pitäisi väline suunnitella paperilla. Jos jano yllättää, emme suinkaan ryhdy piirtelemään kuppisuunnitelmia paperille. Kuppi (kouran silmä) keksittiin ensin ja tuotekehittelyt piirrettiin vasta sitten. Samoin musiikki keksittiin ensin ja pullon suusta juotiin vasta keikan jälkeen. Tuo oli improvisoitu lause.

Improvisoitu musiikki tuo maailman esiin luonnollisimmillaan. Niin kuin tv-uutisista olemme saaneet nähdä, ei kaikki ole kaunista ja sulosointuista maailmassamme kuten Katri-Helenan kappaleissa. Moni varmaan haluaisi tietää, miksi Katri-Helenan kappaleet sointuvat niin hyvin tavallisen ihmisen korvaan. No kerrotaanpa. Pythagoraan alullepaneman tasavireisen viritysjärjestelmän seurauksena muusikot loivat kolmen soinnun sarjan: toinen aste – viides aste – ensimmäinen aste (esim. Ukko Nooa). Nämä soinnut mahdutettiin peräkkäisiin neljän tahdin jaksoihin, joiden rytmi painotti toista ja neljättä iskua (hump – pa). Tekstinä alettiin käyttää yleisesti tunnettua arkiesineisiin liittyvää symboliikkaa, jota tukivat pelkistetyt melodiasävelet.

Yksi asia jäi kuitenkin sattuman varaan. Mistä löytyvät musikaalisesti lahjakkaat henkilöt, jotka pystyvät kääntämään tuon kaavan musiikin kielelle. Vihjeeksi sanoisin, että olen soittanut myös Katri-Helenan orkesterissa, mutta en viihtynyt siinä, koska halusin soittaa improvisoitua musiikkia ja säveltää konserttoja, sekä käyttää laajemmin hyödyksi kaikkia musiikin tekotapoja.

Jouni Kesti

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Lelû lé Luxxuss

Kaveri käväs tuossa kuun alussa Kanadassa reissaamassa ja minähän hokasinkin, että sielläpäin tuo kulutuselektroniikka on piirun verran halvempaa, kuin täällä nykyteknologian luvatussa maassa, joten tilasin häneltä ipod minin. Noh eräänä aamuna saapui tekstiviesti, jossa kyseltiin, että kelpaisko mulle sininen tahi pinkki podi, kun minimallin valmistus on ilmeisesti lopetettu nanomallin jaloista, eikä kaupanhyllyiltä hopeista enää löytynyt.
No pinkkihän on päivän väri joten sellaista kehiin kts.

Ai ai ku se on nätti ja kätevä. Minä en käsittääkseni oo ihan pahimmanlaatuinen laitefriikki,(nyt vaimo ja pari kaveria hörähtää pilkallisesti.) mutta tästä mie tykkään!
Ja niin tykkää rakas vaimonikin. Aika harvakseltaan minä saan tätä työmatkoille mukaani. Vaimo kun lähtee yleensä kouluun ennen mua ja jotenkin kummasti se aina tarttuu sen mukaan :D

yks paska puoli vehkeessä on, mutta sekin asia oli kyllä hyvin tiedossa, joten no biggie.
Laitteen mukana tulevat kuulokkeet ovat nimittäin ihan luokattoman paskat. Olenkin naureskellut kaupungilla itsekseni ihmisille jotka pitävät moisia nappeja korvissaan arvatenkin lähinnä niitten statusarvon takia, (kattokaa kun mä tälleen hienovaraisesti vihjaan teille et mulpa onkin tällanen trendikäs ipodi taskussa!!!) vaikka pointti onkin just musiikista nauttiminen. Niin, tai sitten minä olen ollu vain kateellinen??!!

Enivei. Mun ykköskuulokkeina toimivat Gradot, joilla miksailen ja tarkkailen tarvittaessa työnpuolesta, alkoivat tuntua jotenkin kömpelöiltä ja kolhoilta liikenteessä. Varsinkin kun playeri on tollanen taskuunhukattava, joten aloin kartoittamaan jotain kätsympiä luureja.
Lähtökohtani oli, että soundi ei sais heiketä hirveesti. Sitä kun on tottunu laatuun niin on paha tiputtaa rimaa. Toinen asia oli että jos alta kuudenkympin selviäisi, niin vähänx olis mahtavaa.
Loppujen lopuksi päädyin tutkimuksissani, jossa suurena apuna oli TÄMÄ sivusto, Sennheiserin PX100 malliin. Aivan törkeen hyvät soundit noin pieniksi luureiksi. Todella hyvä ergonomia, tuskin tuntee edes päässään noita, eikä paina vaiks käyttää silmälaseja. Menee pieneen tilaan, koskapa sangat taittuvat näppärästi ja ovat vieläpä jämäkkää laatua. Niin ja mikä vielä kruunaa löydön on hinta: 41€ verkkokaupassa.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

studio To Go

Kylläpä hymyilyttää :D

Aloitin harrasteeni elektronisen musiikin saralla nuorna poikana Amiga 500 kompuutterilla ja OctaMed träkkerillä. No nälkähän kasvoi syödessä ja nurkat alko täyttymään samplereista, ana sekä digitaali syntikoista yms. kaikenmaaliman soundihirvityksistä, puhumattakaan siitä käärmeenpesästä jonka kaikki audio, midi ja CV piuhat muodostivat. (Ihme juttu muuten että, sain silti hoideltua tyttöjäkin luokseni toisinaan! :)

Keikallekkin piti lähtä pakettiautolla, jotta sai kaiki tarpeelliset hilavitkuttimet ja namiskuukkelipelittimet mukaan. Ja kysehän oli siis tuolloinkin omista SOOLO projekteistani!
Eli meikäläisen kamatyksin veivät tuollasen perus rokkibändillisen verran tilaa. Kumma juttu
kun mua ei noihin aikoihin hirveesti kinuttu mukaan muihin bändeihin soittamaan.


Jo tuolloin unelmoin (yleensä just roudaustilanteessa.) hieman kompaktimmasta paketista ja arvatkaas mitä! Nyt se on totta.
Meikäläisen nykyinen setappi on tyyliä: Reppu ja reissumies.
Mäkin Ibook läppäri logicilla, toimii studioni sydämenä. Ja Novationin X-Station, hoitaa äänikortin, syntikan, mikserin, kontrollerin ja keyboardin tonttia.
Luurit ja mikki on kans kätsät olemassa ja kaikki mahtuu yhteen selkäreppuun! Ah auvvoa!

Seuraavaksi voinkin aloittaa haaveilut tulitikkurasian kokoisesta laatikosta johon ajatellaan sisälle ja ulos tulee just sellasta musaa ku pitääkin.

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Ja kukahan tätäkin blogia muka lukee???

Heräsi kysymys pienessä mielessäni kun taas yllätyin saamistani kommenteista, vain havaitakseni että mikään ei ole niin tunkeileva, kuin viagraspämmäjät. Vituuks ne täälläkin tekee. Mun munani seisoo ihan hyvin!
Itsellenihän minä tätä pääasiassa kirjoitan, jottei totuus unohtuisi ja aika kultaisi liikaa. Mutta olisihan se kiva tietää, että eksyykö tänne paljon turistejakin. (Muitakin kuin kaupparatsastajia.)

Sanokaapa siis mielikseni HEP! tahi muuta älyllistä kommenttia. Tai sitten not. Ihan miltä tuntuu.

Jazz is not dead. Part II.















Dodiih. Niinkuin aiemmin blogissani mainitsinkin, piti käydä Tavastialla pelottelemassa ihmisiä vapaamuotoisen freejazzin/improvisatoorisen musiikin merkeissä. Perhana kuinka vapauttavaa puuhaa moinen (sekoilu) onkaan.
Homman ideahan on siis siinä, ettei soittajatkaan lähtiessä tiedä, mitä tuleman pitää. Mitään nuotteja me ei oltu katsottu tarpeellisiksi väsätä, eihän meillä hyvänen aika, ole biisejäkään mitä nuotintaa. musiikki syntyy siinä hetkessä, missä sitä soitetaan ja musiikin muotokielen määrittää vain valitut muusikot ja heidän instrumenttinsä.



Lehdistötiedote aiheesta kuuluu näin:

Jouni Kesti Staalinin urut projektin tarkoitus on
yhdistää suomalaista iskelmälyriikkaa ja
free-jazzia. Sanoituksissa on priorisoitu "vapaus"
-käsitettä, jota sovitetaan teemallisesti
vallitsevaan free-jazz -maisemaan. Projektin teema
on siis tekstin ja musiikin vuorovaikutus, eikä
perinteinen
vokaalisävellys, vaikka tekstin ohessa esiintyy myös
tunnistettavia melodioita.

Jouni Kesti on maamme aktiivisimpia pitkän linjan
musiikin tekijöitä, joka modernin jazzin ohella on
tehnyt myös muuta vakavaa musiikkia mm. b
aletin
Kansallisoopperalle, viulukonserton John
Storgårdsille, pianokonserton, lyömäsoitinkonserton
jne. Kestin säveltämä ja Umon kanssa esittämä
Umo Sapiens herätti asiantuntijapiireissä laajaa
kiinnostusta. Kestin musiikki tunnetaan myös useista
radioestyksistä Ylen Radio 1:ssä.


Jazzradion toimittaja Jaakko Tahkolahti esiintyy
projektissa taiteilijanimellä "Jaakko Ilkka".
Laajan jazz-sivistyksen omaava Tahkolahti selviytyy
vaativasta tehtävästä juuri kokemuksensa
ja oikean asenteensa turvin. Painotettakoon, ett
ei
tämän projektin tarkoitus ole pilailla, vaan
lähtökohtaisena tavoitteena on musiikillisten
rajojen ylittämisestä syntyvä arvo. Turha rypistely
on kuitenkin jätetty omaan arvoonsa.

Seppo Laine on kuuskytlukulainen lahjomaton
avantgardisti. Alttosaksofonia soittava Laine on
esiintynyt Nalle Puh -bandissa mm. legendaaristen
fonistien Pekka Pöyryn ja Stanley Linrosin kanssa.
Seppo Laineen soittoa voi kuulla Arktinen Hysteria
-levyllä, jota Love-Records esitteli näyttävästi
Kiasmassa ja Helsingin Sanomissa vuonna 2001. Nyt
Laineen soittimet ovat tenorisaksofoni ja

klarinetti.

Staalinin urkuja soittaa 22 -vuotias
kosketinsoittaja Joni Kesti. Oman virtuoosisen
tyylinsä kehittänyt muusikko piti epäkunnioittavasti
esikuvinaan niin Cecil Tayloria kuin Oscar
Petersoniakin. Pianosta ja syntikasta Joni Kesti
loihtii nykymaailman esiin kaikilla näppäimistöihin
liityvillä tekniikoilla.

Staalinin Urut projektissa Bassoa ja sähkösoittimia
soittava Possible Apple on suurelta yleisöltä
tavoittamattomissa pysyttelevä nykymuusikko, jolta
on ilmestynyt pari omaehtoista levyä Botanical Zoo
ja juuri julkaistu German Elektroniks. Possible
Apple on herättänyt huomiota suomalaisen
sähkömusiikin guruna, hienostuneen extroveltilla
ilmaisullaan.














Kalevan juttu keikasta.


Kesää lopettelemassa viikissä




Ystävilläni on kommuuni viikin ampumaradan välittömässä läheisyydessä. Tuo puutalo pihapiireineen onkin ollut kesät, talvet useiden hienojen juhlien näyttämönä.





On ollu juhannuskokkoa toukokuussa, spontaaneita absinttimaistajaisia kesken arjen harmauden puhumattakaan jokatalvisista nakuhiihdon MM. kisoista. Mutta kaikkein hienointa, hauskinta ja sekavinta on aina ollut viikin virallisissa kesänlopettajaisissa. Sinne tulee aina kaikki. Ja siellä esiintyy aina kaikki. Viimevuonna siellä oli mm. Hidria ja tänä vuonna Kometa, Paleface, Ville Leinonen jne. jne. Ja mikäs siellä on veivatessa, kun mestassa on maaliman hienoin lava, jonka poijaat on ihan itte rakentaneet omasta mettästä kaatamistaan koivuista ja yleisö on kollektiivisesti juhlatunnelmissaan. (Tänä vuonna hajupommit oli "se" juttu :D)

Mutta ikäväkyllä kaikki loppuu aikanaan, (vaan konsanaan ei milloinkaan.) ja tuokin keidas keskehköllä helsinkiä tullaan jyräämään matalaksi. Toivottavasti viikin huvitoimikunnan poijaat ehtivät järjestää vielä yhdet nakuhiihtikset, ennen kuin kehityksen moukari jysähtää talon kylkeen. Sillä ilman viikin luxusspuusaunaa ei alasti hiihtämisestä tule vittuakaan!

maanantaina, syyskuuta 05, 2005

Siistiä sisäduunia.

Olenkohan minä tulossa vanhaksi, onko kiintiö tulossa täyteen, vaiko mikäköhän siinä on ettei sitä nykyään jaksa enää innostua keikkailusta ja säätämisestä samaan malliin kuin ennen.
Reissunpäällä kyllä on toisaalta monesti ihan lystiä, varsinkin kun pystyy itse valikoimaan
hyvin pitkälle, millaisten ihmisten kanssa sitä rundaa. Sitten kun vielä pääsee näkemään uusia paikkoja ja maita ja tutustuu uusin ihmisiin ja toisinaan (Ihan liian harvoin tosin) pääsee maistamaan ns. rokkitähden elämää, jolloin kaikki ruuat ja juomat tarjotaan, majoitukset on luksukset, lavat korskeita, taputusta satelee selkään ja kuski käytössä kun sitä tarvitsee, niin mitäs valittamista mulla pitäisi olla?

Noh, esim siitä vois hieman purnata, etten tunne yhtään ainoata... Hetkinen tunnenpas yhden!...
Noh, esim siitä vois hieman purnata, että lähes kaikki keikkailevat äänialalla toimivat yli 40v
ihmiset ovat eronneet ainakin kerran ja alkoholismi tuntuu olevan suuressa huudossa.
Siitäkin voisi napista, että kun sä matkustat ensin viis tuntia bussissa jonnekkin perä-hevonvittulaan keikalle, niin vastassa odottaa ala-arvoinen työympäristö, (lue rekanperä ja alimitoitetut kamat.) työpaikka ruokailu toimii siten, että sulle lyödään kouraan yksi 1. kpl. ruokalippuja, joilla saa makkaraperunoita tahi kasvisvaihtoetona HK-sinistä. Hyvällä tsägällä lavan taakse on järjestetty korillinen lämmintä kaljaa, jonka joku paikallinen orkesteri juo teidän keikkanne aikana.
sekin on maininnan arvoinen pointsi, että kun perjantaina lähdetään töihin puoliltapäivin ja itse suoritus on puoliltaöin, niin nukuttuasi pahimmillaan koulumajoituksessa tahi random sohvalla, sun pitää uhrata vielä puolipäivää kotimatkaan ja monesti olet kuoleman väsynyt vielä seuraavana päivänäkin.
Vielä kun yhtälöön lisätään sellainen fakta, että Suomessa keikkapalkkiot ovat yleensä ihan naurettavan pieniä (ja myöhässä.) niin voitte mahdollisesti ymmärtää, mistä syistä allekirjoittanut päätyi talveksi kanneltalon äänimestariksi.

Kuukausipalkka, sisäduuni, hyvä posse, joustavat työajat ja toimiva tekniikka.
Ou jee!

PS. En minä keikkailusta siltikään luovu. Valikoin vain tarkemmin.

PPS. Onnea myös Mutelle tuottajan duunin johdosta!

lauantaina, elokuuta 27, 2005

Nuorisotyötä...

Käytiinpäs eilettäin tekemässä ikkareiden kanssa vähän nuorisotyötä tuolla rastilan kartanolla
Pojat tuli hakeen mua kannelmäestä duunista siinä puol neljän aikoihin, mistä jatkoimme
punavuoreen, josta piti hakeman laulaja ja rumpali. Hämeentiellä oli niin saatanalliset ruuhkat,
että matka punavuoreen kesti varmaan jotain 45min. En osaa sanoa tarkkaan, koska nukahdin
jossain kohtaa auton rauhoittavaan hurinaan ja sateen ropinaan. Jossain vaiheessa sitten heräsin siihen, kun sade yltyi ihan naurettavaksi. Oikeesti, vieressä kun katsoi uuden mallista kuplavolkkaria, niin täytyi olla iloinen, että keikkakiesissämme on puolenmetrin maavara.
Kuplan kuskilla kun oli salettii kengät märkinä. Haettuamme pojat, lähdimme sitten suunistamaan mestoille soundchekkiä varten... ...Jumitettuamme puolituntia erottajalla, jossa ajassa olimme edenneet noin sata metriä, soitin järjestäjille ja ilmoitin ettei Iconcrash tee tänään soundcheckiä,
hyppäsin ulos autosta ja kävelin lähimmälle metrolle ja himaan. Uutisissa sitten kerrottiin, että joku rekka oli katkonu vähän ratikkalinjoja ja joku myrsky oli taas puolestaan rikkonu junapiuhoja.

Nooh, illaksi myrsky oli onneksemme kuitenkin rauhoittunut. Ei edes satanut.
Mestoille päästyäni menin ihmettelemään, että missäs täällä onkaan se lava. Järkkärit osoittelee, että "no tuossa"
"ööh, ai missä???" No se sit osoittautui snadiksi kuistiksi rastilan kartanolla.
Yleensä esiintymislavan tunnistaa viimeistään siitä, että sen molemmin puolin on pinottu noin
ihmiskorvan korkeudelle, mieluummin ylemmäs, jonkin näköiset PA:kaapit. No ne oli kasattu tälläkertaa maahan. Pino ylsi mua polveen. Kumma juttu jos soundi ei ollu kamalan heleä.

















No ok. Lava löytyi, mutta missäköhän on miksauspiste? Hetken etsittyäni, bongaan pakettiauton, josta tursuaa piuhoja ulos. Pahaa peläten lähestyn kiesiä ja aaaargh! Totta se on!
Kiesiin on ahdettu joku raiskattu miksutin ja jotain epämääräistä räkkisälää. Koko kottero on vaarallisesti kallellan ja sisällä tepottaa joku iso kaljupää. Noh eiku kättäpäivää.
"jaa teillä onkin täällä tällainen mobiilimikseri"
"joo´o. Pantiin kamat turvaan ku alko satamaan. Ei täältä kyllä paljo mitään kuule"
(Ai ei vai? Memmyposse riehuu kuistilla samaan aikaan ja kaikkien mikit on iloisesti säröllä!)

Sen jälkeen säädettiin ihan saatanasti, että mikä mikki on mikäkin jne jne jne jne jne jne jne jne.
jep jep, ääni kuuluu suht niinkuin pitääkin, aikataulu kusee, soittakaa nyt saatana, yykaakoonee.

Yllättävän jees loppujen lopuksi. Jengi tykkäs. En tienny että pitäiskö itkeä vai nauraa järjestelyille, joten tilasin oluen.
Kamat autoon ja helevettiin.
Sattuuhan näitä.

torstaina, elokuuta 18, 2005

Jazz is not dead...

...It only smells funny.
Niinkuin Zappa vainaa osuvasti tokaisi.
Kävimme freejazz bändimme Stalinin urut, kanssa kiusaamassa ihmisiä Oulun hietasaaren mustasaari galleriassa. Tällä kertaa kokoonpanomme muodostui perus poppoon, Isä kesti:rummut, Minä Kesti:Basso, Pikkuveli Kesti:Koskettimet, lisäksi Jazzradion toimittaja Jaakko Tahkolahdesta, joka hakkasi tarmokkaasti kongia ja lauloi/lausui välistä iskelmäsanoituksia. Lisäksi pumppuamme oli vahvistettu Laineen Sepolla, joka puhalsi parhaansa mukaan saksofoniaan suoraksi.
Yleisö oli viisastunut viimevuodesta sen verran, että tälläkertaa heitä oli kourallinen, kun viimevuonna sakkia oli kaksi kourallista ja yksi jalallinen.
Syyskuussa mennään samalla poppoolla Tavastialle. Siitä tulee kivaa!!!

Kyl Raahelaiset hanskaa...

Ainakin mitä kitaran rakentamiseen tulee.























Duunataan kitaran kylkeen "riko lasi" tyyppinen kolo. Jemmaan jekkua, röökiä,
plekuhan tietty olla pittää ja vielä pari euroa bussirahaa päälle.
Itse kitara tehdään suomalaisten perusvihanneksesta, elikkäs koivusta ja avot!
Meillä on ihan saatanan ruma ja junttiutta huokuva soittopeli, jonka kuriositeettiarvoa
ei voi mitata kuin rahalla. Eli eiku musakaupan ikkunaan myyntiin.

Myöhemmin, kun oltiin tehty Hidrian kanssa turistikierros Raahen muittenkin nähtävyyksien lävitte, niin kävimme heittämässä keikan rytmikellarissa, joka on muuten ehdottomasti place to go, mikäli kaupunkiin eksytte. Rikoimme paikassa ohimennen brassailtuna kaikkien aikojen myyntiennätykset, vaikka alkuun tuntui, ettei sinne ketään oo tulossa. Oulussa kun oli samaan aikaan Q-Stock festarit ja Raahessakin pläigäs yhtiskää rantajazzit.
























Hidria Sapcefolkin hipit Raahen museon tykkien luona savukkeella.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme Oulun Q-Stockiin. Erittäin leppoisa tunnelma kaikinpuolin ja porukka oli kivasti messissä. Järjestelytkin pelasivat mainiosti. Ens vuonna uudellelleen? Majoitus varsinkin ansaitsee extra kehut. Vanhempani kun sattuivat asumaan naapurisaaressa niin äiskän patojen ääreen oli jälleen mahtavuutta päästä.






Q-Stockissa jakamassa leipää jasirkushuveja

keskiviikkona, elokuuta 17, 2005

U.M.F

Terveisiä Turkkusesta!
Herra U.M.F eli Jaakko Parkkari a.k.a Parkkipaikka, a.k.a Pakardi, sattui tuossa taannoin
lähestulkoon G-E:n keikalle. Just kun olin settini soittanut ja pääsyt pihalle tuulettumaan,
niin herra saapuu kysellen, milloin aloitan? Kerrottuani että juuri soittaneeni ja ihmisten tykänneen, päätti hän buukata minut lauantaiksi Turun uudenmusiikin festivaaleille.

Mikäpäs siinä. Pojat hoiti hotellit mulle ja vaimolleni koko viikonlopuksi ja hyvän hotellin hoitivatkin. Mesta oli jotain toista, kuin ns. tavis artistien omena/hesburger hotellit. (Ihan totta. Turuus on hesehotelli, josta saa isot ranskikset ja huoneen samalla kertaa!!!) jossa eräskin nimeltämainitsematon levymoguli pani "ranttaliksi." Ja minä kun olin siinä uskossa, että huoneitten paskaksipistämisoikeus olis vaan staroilla.

Perjantaina painuttiin päiväkotiin juhlistamaan ystäviemme Kriden ja Helin kihlajaisia. Ja kukas siellä lavalla häärikään kuin Hulkkosen Jori livesetupeineen. Kiva ylläri ja muikeata soundia. Sekin vielä oli hienoa, että siinä missä DJ:t soittivat ihan kipukynnyksen rajoilla, pani Jori heti alkajaisiksi kamat puolet pienemmälle ja hyvin kuului.
Siinäpä ne muut keikat osaltani olivatkin. Mitä nyt imatran voiman encoren näin ja sit tietty hidrian keikan, minkä miksasin.

Omasta keikastani en oikein osaa mitään objektiivista sanoo, mut mulla oli ainakin ihan sairaan siistiä ja mukavata. Mikäs siinä staraillessa kun jengikin oli hyvin messissä.

Juttua löytyypi aiheesta täältä.

Vaimo lähti sitten sunnuntai aamuna botskilla Tukholmaan sukulaisiin ja mä lähdin kattelemaan, josko löytyis kyytiä takaisin kotio, vaiko mennäkkö junalla. Hidrian Teemu lupas ottaa mut kyytiin, kunhan hänen krapulansa hellittää. No eihän se sit mihinkään hellittänyt, joten päädyimme vaihteeksi päiväkotiin kaljoille. Jossain vaiheessa iltaa rupes väsy painaan siihen malliin, että oli pakko tingata Teemulta, josko hän olisi hoitanut meille yösijan jostain. (Oikea veto muuten. Homma kuulemma äityi myöhemmin siihen malliin, että paikalle saapui kolme maijjaa ja herra järjestäjä löysi itsensä putkast!)
No hää raapusti paperilapulle jonkin osoitteentapaisen ja toivotti hyvää matkaa. Sitä sitten taksikuskille esittelemään ja sehän kärrää meikäläisen jonnekkin hevonvitun skutsiin, avaa oven jonkun omakotitaloalueen edessä ja tuumaa että "Tämä kai se on." Humalaisen tuurilla kokeilen ensimmäisen talon kahvaa, ja sehän on auki. Mainiota! Konkoilen sisälle ja näen eteisessä kasan nuorekkaita lenkkareita, joista päättelen olevani kohtalaisen oikeassa paikassa. Vielä kun olohuoneesta löytyy mukavan näköinen sohva, niin ei ku ZZZZZZZ.

keskiviikkona, elokuuta 10, 2005

Helsingin ikimuistoiset MM kisat.


Näin hartaana yleisurheilun ystävänä... NOT!!! huvitti, kun pienet ihmislapset yrittävät tosissaan
ylittää itsensä ja olla maailman parhaimpia valitsemallaan tiellä. Kunnes kesken helteisen päivän, tulee salama kirkkaalta taivaalta ja lyö koko kesän kovimman ukkosmyrskyn päälle. Lenkkarit lipsuu ja kameramiehet rullaa vehkeitään suojaan. Herkät ajanottokellot menee sekaisin, yleisö kastuu litimäriksi, (Mutta kun liput on maksettu, niin paikoilla törötetään vaikka maaliman tappiin!) ja selostajat höpisee jotain todella dadaa. Selosta siinä nyt sitten SADETTA!!!

Tänään myrsky jatkuu samanlaisena. Sataa ja jos rannikolla on tuulen nopus 14m/s, niin mitäköhän merellä tapahtuu??? Mutta mitä tekee copterline? No rysäyttää vispilänsä sekä 12 matkustajaa Suomenlahteen!!! Ja YLE uutisoi, ettei turman syystä ole toistaiseksi tietoa. douh!

tiistaina, elokuuta 09, 2005

Wankers!


Tämän kertainen kamarunkkari palkinto menee herralle nimeltään Armando Avila Meksikoon.
Tsekatkaa jäbän "koti" studio. Ja toi mesta on siis pelkästään sen itsensä käytössä. Sitä ei siis
vuokrata ulkopuolisille. Tsekidaut!

perjantaina, elokuuta 05, 2005

Keikkaa pukkaa

Liberten henkilökuntaan oli pudonnut German Elektroniksini demoplätty (miten se ylipäänsä oli joutunut sinne, on mysteeri?!?) niin, että se on kuulemma ollu rotaatiossa päivittäin. Kun sitten vihdoin sain levyn painosta, niin pitihän sitä luonnollisesti lähtä kiikuttamaan Libben henkilökunnalle kanssa. Yllätys perillä olikin molemminpuolinen, kun hyö olivat olleet siinä uskossa että platta on ajautunut heille jostain saksanmaalta. Eli tekijämiehet eivät olleet tiedossa, vaikka kuvioissa ollaan pyöritty jo hetki. Eikai sitä kaikesta muista aina mainita.
Noh keikkaahan he rupesivat heti kinuamaan ja mikä ettei. Liberte on juhlavan kotoisa mesta heittää shouvia.
Soittoa Mekaanikolle, joka lupautuu mielellään lämmittelemään yleisöä levyvalinnoillaan.
Painosta läjä julisteita ja rikkomaan pahanpäiväisesti kaikkia maaliman lakeja ja järjestys-sääntöjä!
























Oltiin tosiaan tultu itse keikkapäivän aamuna Suonenjoelta Kometan keikalta.
Lähtiissä kävimme vetämässä esson baarissa kunnon aamupalamätöt koko konkkaronkka, jotta matkan teko luistaisi paremmin. Noh, matka ei luistanu mitenkään tavallisuudesta poikkeavan liukkaasti, mutta rumpalipojan vatsa rupes kolmanneksen matkaa taitettuamme toimimaan sitten senkin edestä. Kyllä siinä on poijjaat tunnelmaa, kun autossa haisoo rehellinen keikkatyöläisen pieru ja matkakin katkeaa jokatoisella huoltsikalla polttavaan hätään!

No eipä siinä, Tsadiin päästiin ja suoraan Liberteen kasaileen kamoja...
Kah tuota kohtalon ivaa, just kun olin saanu soundcheckissä äänen kuuluville ja PA:n viritettyä,
niin eiköhän luonto kutsu HUUTAEN!!!

Tummaa olutta ja mustikka soppaa. Helpotti vähäsen. Pöntöllä ei tarvi käydä kuin 45min välein.
Noh onneksi keikkaan on aikaa vielä kolmisen tuntia, mutta kyllä hätä keinot keksii. Mieleeni muistui Pro-luokan jazz muusikoiden niksi, jolla saadaan ns. keikkapaska aisoihin ennen vetoa.(lääkkeksi nääs ;) Shotti maan mainiota (hyi saatana mitä katkeroa!) fernet Brancaa ja avot! Kyllä taas kelpasi.
Aika aloitella keikkaa, tupakin on jokseenkin täynnä ja kaikilla hyvä pore. Jengihän ei libertessä pahemmin tanssi... koskaan. Pari hullua tosin yrittää vähän hetkuttaa mutta mitäs niistä. Vikassa biisissä kone herjaa, ettei pysy menossa mukana, mut Mäkki kun on, ei kaadu kokonaan. Edellisestä nostatuksesta homma uusiksi ja täydestä menee. Superstar Jazma hoiti homman kotiin ja encoreita kinuaville voikin sit osoitella syyttävästi viatonta mäkkiä ja kohotella harteitaan. Saan sympaattisia, sekä tietäviä katseita takaisin. -> Tiskille, kaljaa ja selkääntaputuksia vaihteeksi riitävästi. Ihanainen vaimoni pitää perheemme talousasioista huolta myymällä muutaman levyn. Rok rok rok!!!

Seuraavaksi pitäiskin sitten suunnata rokkamaan tuota UMF festivaalia Turkkuseen.

keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2005

Kometa vs Jöröjukka

Lähetkö meiän kanssa Suonenjoelle Jöris Rockiin? Kysyi Kometa orkesterin, (joiden levy on muuten yks parhaimmista Suomessa koskaan tehdyistä rokkilevyistä!)
Ai Suonenjoelle, tuonne maamme mansikkapääkaupunkiin? No totta munassa lähden. Enpähän ole
tuota saanutkaan mansikan mansikkaa syödäkseni koko kesänä.
Ja eiku on the road again.


















Aikamme leppoisasti köröteltyämme, saavuimme vihdoin pelimestoille ja ensimmäiset "mitäköhän vittua me täällä tehdään" tyyppiset mietteet pulpahtavat pintaan, nähdessäni
mäyräkoirien painon alla hoipertelevia nuorukaisia joiden sotisovissa lukee ajatelmia tyyliin:
"Vittuile vaan! Saunan takana on vielä tilaa!"
Noh auto lavan taakse parkkiin ja tarkastamaan tontteja. Passit portilta ja alueelle sisään. Ensimmäinen kosketus paikalliseen festarieläimeen tapahtuu noin 3m portilta, kun liukuvärjätty pottatukkainen nuorimies lähestyy uhkaava ilme kasvoillaan.
-"Hei jätkä! Heitä yks tupakki!"
johon minä mutisen ohimennessäni jotain...
-"Äh, mullon vaan sätkiä ja vähän kiire..."
Ja aivan oikein. Tuo kansakunnan tulevaisuus vetää kauheet pinnat, kun hänelle ei tule käskystä tupakkaa ja miettii pienessä päässään seuraavaa väkivallan tekoa. Pystyn kuitenkin
harhauttamaan miestä käännähtämällä ja mulkaisemalla (elänytsaatanajaksa.) sen verran ikävästi, että hänen humalaiset aivonsa päättävät miettiä tilannetta uusiksi, jonka aikana katoan siihen pieneen väkijoukkoon, josta tämänkertainen festivaaliyleisö koostuu.

Ja eiku lavaa tsekkaamaan. Tiukasti jätesäkeillä, nippusiteillä ja roudarinteipillä peitetyt PA:kaiuttimet paljastuivat vesivanerista itse askarrelluiksi. Eipä siinä. Käsityö kunniaan!
Kyselyihini kommuuttien teknisistä ominaisuuksista, minulle kerrotaan ylpeanä.
"No kyllä näistä ainaki se viiskilowattia lähtee!" Hienoa, sittenhän kaikki onkin kunnossa XD
Päälle vielä joku halpis Yamahan mikseri sisäisillä efekteillä ja pari behringerin kompuraa ja Jazmanaattorinne vaipuukin katatoniseen itsesurkuttelun kaivoon. "Olis pitäny käydä vissiin se lukio loppuun ja..."

Ja tässä välissä olikin hyvä lähtä levollisin mielin tsekkaileen, mitä muita bändejä festareilla soittaa. Kävely parinkymmenen metrin päähän ykköslavalle. (juu ei ollu ku kaks lavaa.)
ja Godsplague vakuuttaa!!! Jätkillä on lavalla koreittain kaljaa ja sitä kiskotaan joka välissä. Siitä myöskin puhutaan ylistävään sävyyn joka biisin välissä ja luullakseni kaikki biisitkin kertovat viinanjuonnista. Pändin paidoissakin lukee: "Godsplague-VIINA HEVIÄ"
Pitkää ikää pojille vaan!
Tässä vaiheessa päätin mennä autoon istumaan ja ilmeisesti poikain hehkutus vaikutti, sillä korkkasin lämpimän oluen.

Päästessämme lopulta kakkoslavalle roudaamaan, kaikki alkoikin näyttää huomattavasti paremmalta. Kenties siksi, että lava sijaitsi rinteen alla ja oli tyhjä ns."urpoista" ja kasaus aikaa
oli varattu reilu tunti. Itse soundchekkiä olisi pitänyt tosin odotella tovi, kunnes Mokoma
olisi saanut settinsä päätökseen. Yllättäen päästiinkin soundikatselmukseen puolituntia aiemmin, kun joku epäonnistunut abortti päätti avittaa tunnelman nostatuksessa heittämällä
pullolla mokoman laulajaa. Noh paskaahan ei tarvitse niellä, joten keikka loppu siihen ja paikallinen juontaja kehoitti yleisöä etsimään tämän pullonheittelijän käsiinsä ja vetämään kunnolla turpaan. Jiiihaa, kuten villissä lännessä oli tapana huudahtaa!


Sanotaanko näin, että paikallisia laitteita joutui hieman säätämään ja modifioimaan, mutta kyllä niistä lopulta lähti ihan asiallinen rokkisoundi. Ihan vallan selkääntaputtelutasolla liikuttiin.
Jätkät tsemppas hienon keikan kasaan ja kymmenkunta ihmistä intoutui oikein joraamaankin.
Tico Tico!


















Keikan jälkeen Kohtalaisen nopea purku, kaljatelttaan puhumaan kaljaa järjestäjän piikkiin,
ja epätoivoista rentoutumis rypistystä. Pian olisinkin ollut jo valmis nukkumaan. Olin siis oikeesti väsynyt, en niinkään "liikuttunut" Mutta bändin pojat tahtoivat paikallisen hotellin jatkoklubille. Minulla raukalla kun ei ollut majapaikasta mitään hajua, niin eipä siinä auttanut muuta kuin följyyn vaan.
Pilkun jälkeen sitten selvisi, että pidämme majaa, jonkun paikallisen luona. Tämä paikallinen oppaanamme, lähdemme matkaan. Oiomme ojia ja peltoja ja saavumme vihdoin idylliselle
maalaistalolle jossa odottaa



















n u k k u m a p a i k k a . . . . .

tiistaina, heinäkuuta 26, 2005

Bändi nimeltään Hidria Spacefolk

Hidria Spacefolk se vasta on veikeä orkesteri. Kummallista, miten joku yhteenliittymä, jossa on noinkin vahvoja persoonia, voi ylipäätään olla kasassa, saatikka soittaa hyviä keikkoja ja onnistua vielä studio olosuhteissa painimaan levyjä kasaan!
Viime keskiviikkona meinas kyllä taas olla alahuoneella sellanen maailmansota, että ihme ettei kukaan rampautunut pahemmin soundcheckin aikaan.
Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että allekirjoittanut oli kerrankin eniten äänessä, mutta minä sentään möykkään vain asiasta. (Ihan tosi, kysykää vaikka minulta, jos ette usko!)
Järjestäjä oli sentään hommannu PA:n paikalle, niin ja pikku mikserin. Mikit, piuhat, standit jne. sälän jouduinkin sitten raapimaan kasaan eri mestoista itse. Mikä hieman söi miestä, semminkin, kun säätöruuvi oli vielä ilosaaren jäljiltä tapissaan. Itseasiassa tämän blogin otsikon voiskin muuttaa muotoon: "jazmanautin säätöpäiväkirja"
Noh. Kukaan ei loppujen lopuksi lyönyt ketään, kamat saatiin lopultakin viiden(!) tunnin säädön jälkeen futaamaan, orkanbändinpojatkin saatiin kokoon ja lavalle puolikahden maissa ja jengi oli taas vaihteeksi ihan pähkinöissään shetityksestä.
Seuraavaksi pitäis lähtä poikain kaa Raaheen sekä Ouluun. Ja sielläpä mulla onkin kotikenttä etu!

perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

Ilosaari



Mä sitten olen niin heikko mieleltäni.
Joka vuosi lupaan itselleni, että tänäkesänä jätän väliin festarikeikkailun muuten,
paitsi harvojen bändien mukana miksaajana ja silloinkin vain, jos on taattu ettei TARVI SÄÄTÄÄ mitään! Eli pitää päästä valmiiseen pöytään ja pöydän tulee olla katettu.
Ja paskat. Taas tuli soitto: "Lähe tekeen pari lavaa ilosaarirokkiin. Ihan iisi homma..."
Ja taas meni vanha halpaan. Erittelemättä mitään sen kummemmin, kaikki, mikä mahdollisesti
voi mennä vikaan/hajota/myöhästyä, teki just niin.
Eipä siinä. Kun shown on mustattava go on, niin vittu sehän pannaan kasaan vaikka paukkulangasta ja laudanpätkistä. (ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli ;)
Behringerin vehkeillä on hyvä säätää PA:n ripustuskulmat kuntoon...


Onneksi paikalla oli sentään asiallisia bändejä Sielu kapteeneista, Skatalitesiin (joka muuten kuulemma tarkoittaa fossiloitua paskaa!) että jotain hyvääkin onneksi.
Festareiden kaks must esiintyjää, jotka olis oikeesti kiinnostanu nähdä, olivat tietenkin päällekkäin just silloin, kun mulla oli kädet eniten täynnä johdonpätkiä ja sateen jäljiltä lainehtivia DI-boxeja. No ehkäpä mä vielä joskus näkisin Anthraxin ja Amon Tobinin itsekkin,
eikä vain tarvis kiristellä hampaita kun frendit hehkuttaa, kuinka kovia ne oli.
No mut se oli ja meni. Saas kattoo taas ens kesänä, mistä sitä löytää itsensä kiroilemasta.

Tarinan opetus: Vannomatta paras.