tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Kesää lopettelemassa viikissä




Ystävilläni on kommuuni viikin ampumaradan välittömässä läheisyydessä. Tuo puutalo pihapiireineen onkin ollut kesät, talvet useiden hienojen juhlien näyttämönä.





On ollu juhannuskokkoa toukokuussa, spontaaneita absinttimaistajaisia kesken arjen harmauden puhumattakaan jokatalvisista nakuhiihdon MM. kisoista. Mutta kaikkein hienointa, hauskinta ja sekavinta on aina ollut viikin virallisissa kesänlopettajaisissa. Sinne tulee aina kaikki. Ja siellä esiintyy aina kaikki. Viimevuonna siellä oli mm. Hidria ja tänä vuonna Kometa, Paleface, Ville Leinonen jne. jne. Ja mikäs siellä on veivatessa, kun mestassa on maaliman hienoin lava, jonka poijaat on ihan itte rakentaneet omasta mettästä kaatamistaan koivuista ja yleisö on kollektiivisesti juhlatunnelmissaan. (Tänä vuonna hajupommit oli "se" juttu :D)

Mutta ikäväkyllä kaikki loppuu aikanaan, (vaan konsanaan ei milloinkaan.) ja tuokin keidas keskehköllä helsinkiä tullaan jyräämään matalaksi. Toivottavasti viikin huvitoimikunnan poijaat ehtivät järjestää vielä yhdet nakuhiihtikset, ennen kuin kehityksen moukari jysähtää talon kylkeen. Sillä ilman viikin luxusspuusaunaa ei alasti hiihtämisestä tule vittuakaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti