Nuorisotyötä...
Käytiinpäs eilettäin tekemässä ikkareiden kanssa vähän nuorisotyötä tuolla rastilan kartanolla
Pojat tuli hakeen mua kannelmäestä duunista siinä puol neljän aikoihin, mistä jatkoimmepunavuoreen, josta piti hakeman laulaja ja rumpali. Hämeentiellä oli niin saatanalliset ruuhkat,
että matka punavuoreen kesti varmaan jotain 45min. En osaa sanoa tarkkaan, koska nukahdin
jossain kohtaa auton rauhoittavaan hurinaan ja sateen ropinaan. Jossain vaiheessa sitten heräsin siihen, kun sade yltyi ihan naurettavaksi. Oikeesti, vieressä kun katsoi uuden mallista kuplavolkkaria, niin täytyi olla iloinen, että keikkakiesissämme on puolenmetrin maavara.
Kuplan kuskilla kun oli salettii kengät märkinä. Haettuamme pojat, lähdimme sitten suunistamaan mestoille soundchekkiä varten... ...Jumitettuamme puolituntia erottajalla, jossa ajassa olimme edenneet noin sata metriä, soitin järjestäjille ja ilmoitin ettei Iconcrash tee tänään soundcheckiä,
hyppäsin ulos autosta ja kävelin lähimmälle metrolle ja himaan. Uutisissa sitten kerrottiin, että joku rekka oli katkonu vähän ratikkalinjoja ja joku myrsky oli taas puolestaan rikkonu junapiuhoja.
Nooh, illaksi myrsky oli onneksemme kuitenkin rauhoittunut. Ei edes satanut.
Mestoille päästyäni menin ihmettelemään, että missäs täällä onkaan se lava. Järkkärit osoittelee, että "no tuossa"
"ööh, ai missä???" No se sit osoittautui snadiksi kuistiksi rastilan kartanolla.
Yleensä esiintymislavan tunnistaa viimeistään siitä, että sen molemmin puolin on pinottu noin
ihmiskorvan korkeudelle, mieluummin ylemmäs, jonkin näköiset PA:kaapit. No ne oli kasattu tälläkertaa maahan. Pino ylsi mua polveen. Kumma juttu jos soundi ei ollu kamalan heleä.
No ok. Lava löytyi, mutta missäköhän on miksauspiste? Hetken etsittyäni, bongaan pakettiauton, josta tursuaa piuhoja ulos. Pahaa peläten lähestyn kiesiä ja aaaargh! Totta se on!
Kiesiin on ahdettu joku raiskattu miksutin ja jotain epämääräistä räkkisälää. Koko kottero on vaarallisesti kallellan ja sisällä tepottaa joku iso kaljupää. Noh eiku kättäpäivää.
"jaa teillä onkin täällä tällainen mobiilimikseri"
"joo´o. Pantiin kamat turvaan ku alko satamaan. Ei täältä kyllä paljo mitään kuule"
(Ai ei vai? Memmyposse riehuu kuistilla samaan aikaan ja kaikkien mikit on iloisesti säröllä!)
Sen jälkeen säädettiin ihan saatanasti, että mikä mikki on mikäkin jne jne jne jne jne jne jne jne.
jep jep, ääni kuuluu suht niinkuin pitääkin, aikataulu kusee, soittakaa nyt saatana, yykaakoonee.
Yllättävän jees loppujen lopuksi. Jengi tykkäs. En tienny että pitäiskö itkeä vai nauraa järjestelyille, joten tilasin oluen.
Kamat autoon ja helevettiin.
Sattuuhan näitä.
Kommentit
Lähetä kommentti