Keikkaa pukkaa
Liberten henkilökuntaan oli pudonnut German Elektroniksini demoplätty (miten se ylipäänsä oli joutunut sinne, on mysteeri?!?) niin, että se on kuulemma ollu rotaatiossa päivittäin. Kun sitten vihdoin sain levyn painosta, niin pitihän sitä luonnollisesti lähtä kiikuttamaan Libben henkilökunnalle kanssa. Yllätys perillä olikin molemminpuolinen, kun hyö olivat olleet siinä uskossa että platta on ajautunut heille jostain saksanmaalta. Eli tekijämiehet eivät olleet tiedossa, vaikka kuvioissa ollaan pyöritty jo hetki. Eikai sitä kaikesta muista aina mainita.
Noh keikkaahan he rupesivat heti kinuamaan ja mikä ettei. Liberte on juhlavan kotoisa mesta heittää shouvia.
Soittoa Mekaanikolle, joka lupautuu mielellään lämmittelemään yleisöä levyvalinnoillaan.
Painosta läjä julisteita ja rikkomaan pahanpäiväisesti kaikkia maaliman lakeja ja järjestys-sääntöjä!
Oltiin tosiaan tultu itse keikkapäivän aamuna Suonenjoelta Kometan keikalta.
Lähtiissä kävimme vetämässä esson baarissa kunnon aamupalamätöt koko konkkaronkka, jotta matkan teko luistaisi paremmin. Noh, matka ei luistanu mitenkään tavallisuudesta poikkeavan liukkaasti, mutta rumpalipojan vatsa rupes kolmanneksen matkaa taitettuamme toimimaan sitten senkin edestä. Kyllä siinä on poijjaat tunnelmaa, kun autossa haisoo rehellinen keikkatyöläisen pieru ja matkakin katkeaa jokatoisella huoltsikalla polttavaan hätään!
No eipä siinä, Tsadiin päästiin ja suoraan Liberteen kasaileen kamoja...
Kah tuota kohtalon ivaa, just kun olin saanu soundcheckissä äänen kuuluville ja PA:n viritettyä,
niin eiköhän luonto kutsu HUUTAEN!!!
Tummaa olutta ja mustikka soppaa. Helpotti vähäsen. Pöntöllä ei tarvi käydä kuin 45min välein.
Noh onneksi keikkaan on aikaa vielä kolmisen tuntia, mutta kyllä hätä keinot keksii. Mieleeni muistui Pro-luokan jazz muusikoiden niksi, jolla saadaan ns. keikkapaska aisoihin ennen vetoa.(lääkkeksi nääs ;) Shotti maan mainiota (hyi saatana mitä katkeroa!) fernet Brancaa ja avot! Kyllä taas kelpasi.
Aika aloitella keikkaa, tupakin on jokseenkin täynnä ja kaikilla hyvä pore. Jengihän ei libertessä pahemmin tanssi... koskaan. Pari hullua tosin yrittää vähän hetkuttaa mutta mitäs niistä. Vikassa biisissä kone herjaa, ettei pysy menossa mukana, mut Mäkki kun on, ei kaadu kokonaan. Edellisestä nostatuksesta homma uusiksi ja täydestä menee. Superstar Jazma hoiti homman kotiin ja encoreita kinuaville voikin sit osoitella syyttävästi viatonta mäkkiä ja kohotella harteitaan. Saan sympaattisia, sekä tietäviä katseita takaisin. -> Tiskille, kaljaa ja selkääntaputuksia vaihteeksi riitävästi. Ihanainen vaimoni pitää perheemme talousasioista huolta myymällä muutaman levyn. Rok rok rok!!!
Seuraavaksi pitäiskin sitten suunnata rokkamaan tuota UMF festivaalia Turkkuseen.

Kommentit
Lähetä kommentti