keskiviikkona, joulukuuta 19, 2012

Melkosta sirkusta!

Viikonloppuna oli erikoiskivaa hommaa, parilla pommilla.

Homman nimi oli nimittäin Jukka Pojan yhteiskeikka Circus helsingin kanssa, jonka YLE kuvataltioitsi.
Periaatteessa iisi veto muuten, mutta joku oli päättäny säästää ja tilannut saliin äänikamat ilman pystytystä.
"Yle varmaan panee nää pystyyn sitten..." Ah sitä naurun remakkaa!!!
Kivasti siinä sitten monitori-ihmisen kanssa ähistiin ja fundeerattiin tuntematonta tekniikkaa pari tuntia pystyyn. Laskua menee toki perään. Että se siitä säästöstä.
Sirkus2

Olipa muuten kiva vetää piiitkästä aikaa Nexon alpha-sarjalaisilla. Siinä on nimittäin niin musikaalista pönttöä että! Master Eq:sta oli toinen puoli rikkuuntunut, mutta eipä se juurikaan haitannut, kun pinkka oli ihan iskussa suoranakin. Niin ja päänvaivaa meinasi aiheuttaa myös 10 min. ennen esitystä rutisemaan herennyt  venicen masterin vasen puoli. Homma levisi myös b-masteriin, joten YLE:läisiltä adaptereita lainaan ja ulostulot bus-lähdöistä. Onneksi oli pasilan poikia. Muuten olisi mennyt kusi sukkaan.
Pitää muuten varmaan päivittää miljoonalaatikkoa, kun mun kaikki kääntöadapterit on mystisesti kaikonneet.
Sirkus
Kaikin puolin oli leppoisat pari päivää. Hyvää sakkia ympärillä, jouhevahkoja treenejä ja messeviä esityksiä. Kyllä nää sirkuskoulun nuorisolaiset vaan on pätevätä porukkaa! Ihme vempuloita kerrassaan.
Saatiin vielä lahjaksi jonglöörinkipallot. Kolme palloa pysyy ilmassa jo kymmenisen sekuntia!
Lähettäjä Jukka Poika

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

Viikot vilisee


Jumaliste. Täällähän on ollut hiljaiseloa kosolti!

On nimittäin ollut ensinnäkin kiireitä ja toisaalta kuumehoureilua, niin ei ole jaksanut ja toisaalta hotsittanut.
Mutta nyt rykäisen katsauksen menneeseen:

Pori. Kino. Roudaus. Tsekki. Safka. Sauna. Keikki. Roudaus. Unta.
Siihen nähden että päivä oli torstai, tuli jengiä ihan kivasti. Porissa on aina ollut hyvä vetää. Niin nytkin.
Analogilauta oli ilmaantunut etupäähän ja digidiudi oli hiissattu monttutiskiksi, mikä lämmitti syöntäin.

Jämsä ja Himos areena. Aikainen tsekki meinasi runsaasti luppoaikaa. Söimme hyvin ja saunoimme.
Sitten bardittiin niinkin hurjasti, että istuskelimme mökissä takkatulta tuijotellen ja poristen.
Osa nukahti suloisesti ja me muut jaoimme yhden oluen ja siiderin.
Keikan jälkeen piipahdimme salin puolella kuuntelemassa paikan DJ:tä, joka oli kaikista miljoonista kuulemistani DJ:stä ihan kaikkein paskin. Ensinnäkään se ei meinannut huomata, kun bändi alotti. Toisaalta se ei jaksanut odottaa, että bändi poistuu lavalta, ennen kuin vetäisee sen kannamstailin.
Tämä innokkuus oli sitäkin hämmentävämpää, kun loppuillan biisit tulivat ihan randomilla, piittaamattomasti ja puun takaa. Aina kun ihmiset innostuivat tanssimaan, niin vedettiin matto alta ihan tyyten toisen genren musalla. Esim. deephousesta armiin ja dannyyn.

Lauantaina Vaasaan. Vaasa ei petä! Ihan mahtavaa jässikkää taas vastassa. Kaikki toiveet täytettiin jo ennen toivomisia. Jengi oli jouhevaa ja homma pelasi kaikin puolin. Soittajille kokolihaa!
Keikka oli vahva ja ihmiset messissä.
Tämän jälkeen hotellin baariin tuttujen jatsimiesten kera jauhamaan hetkeksi sitä itteään.
Vaasa

Keskiviikko, Tampereen pakkahuone ja sitämyöden kotikenttäetu. Varmaa voittoahan tuo muuten merkkaisi, mutta kun sitä sitkeänsorttista flunssa-nimistä vaivaa pukkaa.
Päivällä oli vielä sen verran kuumetta, että piti houria tuuraajan pestaamista, mutta eihän sitä yksityisyrittäjällä ole varaa sairastaa.
Pääasia oli kuitennii, ettei olo ollut liian tukkoisa, joten äänihommat luonnistuivat. Ja keikkahan oli lopulta melkolailla mainio ja olokin keveni parilla totilla.

Torjantain pyhitin lepopäiväksi ja sitämyöten liikahdin sohvalta ainoastaan tehdäkseni isänmaallisuutta huokuvia tacoja. Muuten pelasin talvisodan hengessä 
COD:ia ja katselin kättelyä vaimo kainalossa.

Ja kas, niin koitti perjantai. Keikkaahan se pukkasi välittömästi ja kaupungin kuumimpana menomestana oli Hämeenlinnan Sirkus. Hämärästi muistelin, että täällähän ollaan oltu ennenkin.
Sisällä tuli äärimmäinen fläsbäkki: Niin tämähän oli tämä paikka joka on puitteiltaan mainio, mutta teknisesti  jämähtänyt tiiviisti yhekskeetluvun alkuun. Siis meinaan, ettei mitään ole vissiin uusittu sitten ko. vuosilukeman. Tekniikkaa hoitavat soundipallerot tuntuivat olevan harvinaisen elämäänsä kyllästyneitä ja herranen aika- kuinka hitaita. Monitorien viritystä tehdään hokemalla: "Vittu, vittu, vittu ku vituttaa, vittu..." Huoh… 
No sen voin kuitenkin mainita, että se ei ole niin hauska juttu kuin voisi kuvitella, että kun miksaaja poistuu sekunniksi tiskin ääreltä peremmälle, tsekkaamaan miltä se ääni kuulostaa sinne edemmäs, niin käydään nappaamassa pariin kanavaan botneleikkurit päälle ja availlaan vähän vekkulisti kaikulähtöjä ja katsotaan, että huomaakohan se.
Kyllä minä huomaan. Noh, se oli vaihteeksi yksi elämäni keikoista.
JP & SEB

Seuraavana päivänä aika oli aikainen ja paikkakunta Kervå. Keravasali on muuten mahti! Henkilökunta ihanata ja ripeää. Kamat ja itse paikka on suomen konserttisalien kermaa! Erinomainen soundi joka penkille, siis noin niinkuin konserttisalissavahvistetullapoppibändillä-skaalalla. Ainoa miina oli jammun seiskatiski digilinjoilla, johon ei päässytkään sitten väliin omien kanavalohkojen kanssa. Ei ainakaan meikäläisten tietotaidolla. Vauvat ja vaarit diggailivat ja mikä hämmentävintä, yksikään ihminen ei lähtenyt kesken poikkee. Aina lähtee muutama konserttisalivedoissa. Ihan sama, mikä bändi.
Lisämukavuusbonarina löysimme takahuoneesta pierutyynyjä. Ah sitä riemua! Arvatkaapa vain panimmeko yhden rumpupenkille? PANIMME!!! ahhaahhhhaa…hahaaaa….ahahhhhha!
Hah...

Kamat ...hehehe.... ripeästi bussidösään ja Turkkuseen. Klubilla apukädet auttoivat sälät yläkertaan ja tsekkiä poikimaan. Ihme sähköhäiriöitä on tullut sinnennii. Panorointinumiskat paukkuivat huolella, joten ne piti vääntää haluamakseen ja jättää siihen. Ja esim. fonin konkkamikki antoi linjoihin 12kHz:n piikitystä. Ihan sama, mikä piuha ja linja jne. niin siellä oli ja pysyi. Eikä ollut siis kiinni mikistä, vaan kummituksesta sähköpäässä. Ei ollut käyttistä se signaali.
Noh pajavasara a.k.a sm58 on aina hyvä, eikä sirise.
Tämän viikon mulla on muuten ollut komppiskitassa kokeeksi ribboni. Samanlainen kiinanihme, kuin overinakin. Ja musta tuntuu, että se on aika hyvä! Vielä pitää testata kunnolla Senkun 421:n. Mutta jompsis kumpsis se asettuu. Ei näet tarvi kompin pureutua niin nägällä. Parempi kun mulahtaa siihen rytmipoljentoon.
Turku oli muuten jälleen kerran ihan liekeissä ja kaik´ toimi lopultakin erinomaisesti.
Melkolailla nopsaan roudauksen jälkeen hotlaan paapimaan, kun iso väsy yllätti ja aamulla junaan ja Tampesteriin. Siellä odotti kuumehoureinen vaimo. Niin että nyt meitä on täällä kaksi.



keskiviikkona, marraskuuta 28, 2012

Platinata, platinata!

Se meni sitten tuplaplatinaraja rikki Jukka Pojalla.

Reilut nelkeet tuhatta levyä ovat ihmiset ostaneet tätä uusinta reggaetuotosta.
Jotenkin ei olisi käynyt aivoon moinen vielä viitisenvuotta sitten, että reggaemusiikilla vallataan kaikkien mahdollisten listojen ykkös-sijat!
Monien mielestä pitäis vallata vielä paskalistakin, mutta nää nyt on pitkälti makuasioita. Ja pahat maut johtuvat monesti myös sivistymättö tietämättömyydestä.
Itse en esimerkiksi nuorempana voinut sietää kantrimusiikkia piste. Nykyään JJ-Cale on jumala ja Alison Kraus jumalatar.

Oli miten oli, mutta näin on. Ja tätähän me juhlistimme soittamalla. Perjantai sekä lauantai olivat molemmat keikkapäiviä ja paikkana toimi Tavastia. Vähän joutui hätäapuhommiin, kun edellisellä keikalla oli tapahtunut näemmä roudausonnettomuus ja liidisynan virtapistoke oli pamahtanut kakaksi. No sinisestä milpati ruuvia irti ja paukkulankavirityksillä saatiin se sellaiseen väliaikaiskuntoon, että se toimi, kunhan kukaan ei hengittänyt sen suuntaan.
Jengiä oli kosolti ja ihmiset tykkäsivät. Meillä oli hauskaa ja sitä jatkui myöh... aikaiseen.
Taas oli ihmeen hyvä vetää. Toisaalta, milloinpa ei olisi Tavalla ollut. (Iso ylös Kirvesmäki!!!)
Se oli haikeaa, että Armoitettu tuuraajamme, Puhis-Heikki päätti pestinsä.
Toisaalta on myös ihanata, että Bommi Tommilla on taas kädet pelikunossa!
Platinaa! B&W


Varoitus: Raskaanpuoleista audioläpänderiä!!!

Uusia tuulia koetin vaihteeksi puhallella tähän pitkälle viritettyyn ja hyväksi havaittuun setuppiimme.
Ensimmäinen koeponnistus oli kitara DI-boxit Radialilta, sekä Hughes & Kettneriltä.  Idea on siis panna lodju vahvistimen ja kaiuttimen väliin ja antaa boxin mallintaa sen kaiuttimen ja mikin osuudet.
Eli XLR, boxista suoraan tiskiin. Vähemmän tilpettä välissä on vähemmän muuttujia ja vuotoja.
Joo, o. Ei toimi tällaiseen kamaan ei. Kas kun se soundi on jo lähtöjään pääosin melkolailla puhdasta, ja lämpö ja klangi haetaan siitä vintagecombosta, niin moinen peli vain ohensi ja hifisti soundia ihan kohtuuttomasti.
Toisaalta jos tekisin enämpi raskasta rokkia, saatika raskasmetallihommia, niin testaisin näitä välittömästi! Niissä hommissa kun tuo skittasoundi puljaillaan hyvin pitkälti just pedaalien ja vahvistimen yhteispelillä. Veikkaisin tämän tuovan extratiukkuutta hommiin.

Toinen koeponnistettava asia oli laulumikki. Olen ollut kyllä melkolailla erinomaisen tyytyväinen Senkun e935:seen. Mutta kun tarjotaan sälää testiin ja tutussa paikassa missä muuttujat ovat minimissään on aikaa leikkiä, niin tottakai.
Testattavat kapulat olivat Telefunkenin dynaamisia, mallinumeroiltaan: M80 ja M81.
Ensin kokeilin Jukan yksinlaulua M80:seen joka oli jo ulkomuodoltaan vakuuttavan jykevä ja militantihko.
Ja huh mikä soundi! Aika lähellä mentiin itseasiassa sitä mun senkkuani, mutta tämä oli lämpimämpi  ja vähän luonnollisempi. Botnea tuli jopa vähän liikaakin, mutta sitähän on helppo kauhoa pois. Yhtä numeroa isompi veljensä oli muuten luonteeltaan samaa tavaraa, mutta yläkekkari oli enemmän framilla ja siten vielä lähempänä 935:tä. No bändi lauteille ja testamaan tositoimissa.
Ja kas, se luonnollinen M80 hävisi sinne äänimaailman sekaan, kuin papu johonkin... papumuhennokseen, tahi vastaavaan höystöön jossa on kosolti papuja.
M81 taas nousi kivasti framille. Vertaillessa, en kyllä osannu kuolemaksenikaan sanoa lopputsekin aikana, kumpi on parempi: M81 vai e935. Silläpä jätinkin sen Telen siihen ständiin venaileen.

Keikiii
Ja sitten koittikin keikka. Oikein mainiota kaikin puolin, mutta johan alkoi sitä erillaisuuttakin löytymään. Nimittäin Telefunkenissa on presenspiikki sen verta ylempänä, että se tuo kyllä kivasti ilmaa soundiin, mutta samalla se kaivaa esiin myös peltejä yms. kireyttä bändistä.
Eli toisin sanoen Senkussa on mun tarpeisiini parempi vuotosoundi. Semminkin, kun mulla on aina aikalailla tiukka kompura Jukalla laulussa.

Varmasti ko. mik(e)illä pääsee maaliin ja voittoonkin asti, monessa tilanteessa. Just meille se vain ei tuonut mitään lisäarvoa. Ja pitäkäätten mielessä, että  nyt puhutaan pienen pienistä nyansseista. Siis niistä yksityiskohdista, joissa se jumala asuu jos asuu. Hinta/laatu kohtaa kyllä ja onhan ne perkele komeita kapineita!

torstaina, marraskuuta 22, 2012

Ilona ja Kerubina

Ärsyttäviä nämä nykyisen aikakauden flunssat.

Orkesteristamme 70%:lla on kuskia myöten ihan samanlaisia oireita: Heikottaa ja on pöljä sekä flunssainen olo. Mitään kuumeilua, räänpukkausta tai muita perinteellisiä oireita ei sitten olekaan. Toisessa hetkessä olo on taas hyvä, mutta kun lähtee liikkeelle, niin sitten taas ahistaa rintaa ja muuta kivaa.
Mutta ei auta. Yksityisyrittäjällä ei ole varaa sairastaa.

Joten Lappeenranta a-go-go. Paikkana yökerho nimeltä Ilona. Iisihkö roudaus ja jännää setuppia tarjolla. PA:na oli Function onea, mikä on siis Brittiläisen vanhan goahipin visionäärinen firma, mi on keskittynyt lähinnä torvikuormitettuihin kamoihin. Ennen Helsingin redromissa sekä YK-klubilla näitä näkyi ja niillä vetelinkin. Ja hyväähän ne tekevät. Sali oli ko. mestassa vain vähän haasteellinen, kun toisaalla soundasi yköseltä, mutta muuanna sitten taas komotti ja kolmiaalla taholla hävisi botne, mutta muuten hyvä. Ah akustiikkaa.

Ja ettei olisi ollut liian helppoa, niin hi-taan aivotoiminnan rääkkäämiseksi sain ekaa kertaa eteeni, jopa itseänikin hitaamman digidigin: A&H:n iLive T80. Vähän meni totutellessa siihen että kun panoi esimerkiksi mustanaamion päälle, niin tapahtumassa kesti sekunti. Eihän se siis pitkä aikana ole, mutta kun on tottunut välittömään palautteeseen, niin sitä sitten hakkasi taajaan, tietämättä että onko komento otettu vastaan vaiko eikö.
Muutakin hassua reitityshommaa siinä oli, kuten se että jos inserttiin lyödään kanavalohko, niin miksei kama enää lähdekkään monitoreihin??!!?? Ja jos tiski on toimittajallekin uusi, eikä ihan hallussa, niin ongelmiahan siitä tulee.
No vaikeuksien kautta voittoon. Ihmiset juhlivat ja pojat soittivat. Hyvä oli kaikin puolin.
Vedon jälkeen kamat bussiin ja unten maille.

Aamulla nokka kohti Joensuun Kerubia. Olen varmaan hehkuttanut paikkaa aiemminkin, mutta nyt taas kuulkaas! Apukäsiä oli vastassa kosolti ja suurin kuntoiluväline: Rantasauna, löytyy talolta omasta takaa. Paikassa on akustiikka ja muutenkin paikka on niitä harvoja livemestoja, jotka on tehty kyseistä viihdemuotoa slmällä pitäen. Tähän kun yhdistetään pätevä ja mukava henkilökunta, niin on kuulkaas ilo!
Ja että olisi ollut liian helppoa, niin löysin tikultani varsin pätevän failin, M7-tiskiin, jonka pohjalta oli helppo lähtä liikkeelle.

Informaatio ei oikein loksahdellut, mistä voinen syyttää suurimmaksi osaksi itseäni. Olin kuulevinani, että keikan on määrä alkaa yhdeltätoista ja tätä tietoa aina auliisti jaoin kaikille moista kysyville.
Onneksi päätin tylsyyspäissäni lähteä paikalle jo hyvissä ajoin ja vielä varmistaa, että olihan se nyt 23:00 se aloitus. No ei, kun kympiltä. Puhelin kouraan ja soittorumbaa, että vartin päästä keikka. Joutaisitteko?
10 min. me myöhästyttiin, muttei jengi tuntunut panevan pahakseen. Ehkä se oli isompi juttu meille kuin yleisölle. Me nimittäin pyritään ja ollaankin aina melkolailla minutilleen lauteilla.
Siinä sitten vielä pakkaamiset päälle ja kevyttä notkumista mestoilla, kunnes taas uni houkutti. 

perjantaina, marraskuuta 16, 2012

Dokkarii ja apparii

Valkovenäjähän ei vissiin tarkelleen ottaen ole baltiaa. Mikäköhän se on? Tietänevätköhän itsekään.

Eniveis. Vihdoin on myös sen ammattimaisemman kuvaushenkilön dokumentoima pätkä käyvä ja kukkuva:


Muuta:

Omistan tätänykyä uuden I-alkuisen nykyaika-apparaatin ja siihenpä olenkin jo löytännä useita toistaan kätevämpiä aplikaatioita. (Miksei muuten ole vielä kehitetty aplikaatio aplikaatiota?)

Näistä kolme äänityötä helpottavaa tulee täten tähän alle:

1.) DSP-Mobile

Äänenpainemittari, sekä spektrianalysaattori kohinageneraattorilla, joka on skaalattava ja painoteltava.
Pienestä lisämaksusta vehkeeseen saa kalibraatiofilejä laitteiden omille mikrofoneille, sekä ulkopuolisille mikeille.
Minä en ole järjestelmäinsinööri, enkä siksi tarvihe järeitä tietokonepohjaisia analysaattoreita, joten tällainen taskutulkki on käyttööni riittävä. Missä piikkaa ja dippaa? Aha.

2.) FadeIn

Vielä varsin uusi ja sitämyöten epätäydellinen, mutta tällaisenaankin nerokas ja tarpeellinen kapine analogiajan ystäville. Skene on seuraava: Analogitiski ja useampi käyttäjä. Vaihtoehdot ovat joko hommata printattuja cuesheettejä, eli kanavalohkokaavioita ja piirtää jokaisen potikan asento siihen.
saman voi tehdä myös ruutupaperille. Tai sitten ottaa tiskistä valokuva ja tihrustaa siitä ennen vetoa asetukset kuntoon.
Itse ladasin FadeIn-softan, jolla sama onnistuu virtuaalisesti.
Eivät tosin tue vasta kuin kahdeksaa tiskiä, mutta niitä luvataan lisää, kuten myös masterlohkoja ja efektirautaa.

3.) Dub Siren

Pakollinen laite niin itselleni Jukka Pojan etupään efektiksi, kuin sinulle sinne Stam1nan puikkoihinkin! Booyakasha!!!




keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012

Keikoilla, poissa keittiöstä

Joten tässä taas sitä ihteään.

Suomen poikittaisliikenne on hyvin pitkälti perseestä. Toiset epäilee tämän johtuvan tuhansista järvistämme. Toiset maanpuolustuksellisista syistä. Torstaina oli keikka Kajaanissa joten luonnollisesti ajattelin junailla itseni joko perille asti, tai sitten yhyttäväni keikkabussin esim. kuopion tienoilla tms. Vaan kun ei. junia menee melkolailla vääriin aikoihin ja vaihtoja on useita. Perille jos olisin halunnut kerralla ja vielä oikeaan aikaan, olisi matkaan mennyt yksi työpäivä, kaksi junanvaihtoa, yksi bussikyyti ja seitsemisen kymppiä rahaa. Eli meniin suosiolla aamusta Helsinkiin ja hyppäsin keikkibussiin kiasmalta.

Kajaanissa keikkailu on äärimmäisen harvinaista, joten odotin mielenkiinnolla tulevaa.
Ja jännäähän siellä toki piisasikin! Balls oli keikkapaikka. Ihan mukavan oloinen pikku soittojuottola, jonka alakerrassa oli bilispaikka ja henksu eri leppoisaa. Mutta se tekniikka... Periaatteessa kama oli laadukasta. Turbosoundia, isoa Mackieta jne. Mutta kun avasin masterin kuulostellakseni soundia, tulikin ääni ulos ykkösmonitorista. Pe-lot-ta-vaa! Hirvee tutkiminen, piuhojen perässä konttaaminen, että selviäisi mikä menee mihinkin ja huh huh. No ennen kuin tunti oli kulunut, sain viimein äänen ulos PA:sta. Paitsi että ei. Siellä oli elementtejä vastakkaisvaiheessa, subeja kytkemättä, eri elementtiryhmien gainit vinksallaan ja. ja. ja. Homma oli niin absurdia, etten älynnyt edes kilahtaa. Lehmän hermoin kävin systeemin läpi atomitasolla ja sain kaiken lopulta sellaiseen kuosiin, että pysyi vetään. Mitä nyt piti kompensoida mixerin masterista toiselle puolelle +15dB, kun soundi oli edelleen ihan kenossa, eikä siitä Alto:n (!!!) prossusta ottanut hullukaan selvää ilman manuskaa ja sillä kiireellä. Niistä kolmesta aktiivimonitorista mä en edes ala. Huh!!!
Vaikka kamalistaus näyttää asialliselta paperilla, se ei vältsyy ole koko totuus. Paikassa pitää olla henkilö, joka on kamoista vastuussa ja tietää sekä tuntee järjestelmän. Tekis mieli lähettää laskua perään: Järjestelmän asennus, huolto ja konsultointi 400€/tunti + alv.

Itse keikassahan ei ollut mitään vikaa. Mainota esiintymistä mainiolle porukalle. Kajaanilaiset oli innokasta ja jotennii hyväkäytöksistä sakkia. Tietty päiväkin oli torstai, niin ei ehkä tuo mökäöljykään virrannut ihan niinkuin monesti.

Perjantaina oli vuorossa henkilökohtainen helvettini, eli Ruka ja piste. Ei se nyt ihan Dantemainen kokemus ole, mutta jotenkin en ole oikein kotonani tuossa monomekkalassa, jossa on ahdasta ja jengi niin syvästi sekaisin, ettei osata mennä ovesta läpi vaan yritetään seinästä. I kid not! Myös logistisesti paikka on paha: Joko roudataan todella ahtaita ja pitkiä käytäviä pitkin jotta päädytään henkilöhissiin, joka on myös asiakas sekä henksukäytössä ja sitä myöten jatkuvasti varattu. Tai sitten edessä on miljoona porrasta ja tuhat skimbaajaa pääovella, eikä ikinä pospäin roudatessa apukäsiä, vaikka olis mikä. Niin ja takahuone on käytännössä parvi tanssilattian vieressä, jossa ei pääse meteliä pakoon hetkeksikään. Lisäksi mikseri on aina niin syrjässä, ettei PA:sta kuule midis. Noh, nillin nillin. Keikka meni silti ihan täydestä. Bonarina tekniikasta vastasi lapin "akun tehdas" eli Event Works. Eli siinä suhteessa homma oli bueno!

Seuraavana päivänä ei ollut kiire, koskapa siirtymä oli lyhyehkö; Ouluun kuudeksi. Matkalla oli poroja kosolti. Hitto miten tyhmiä otuksia ovat! Ryhmä kävelee nätisti tien laidassa, kunnes vastaan tulee 14 tonnia sinistä metallia ja just sillä hetkellä onkin ihan pakko päästä tien toiselle puolelle. Se yks albiino a.k.a. lapin noita oli kyllä hieno!

Oulussa homman nimi oli humpparavintola Tähti. Puitteet on kunnossa: Lava iso ja entinen elokuvateatteri soi kohtalaisesti, jopa mainiosti. Porukkaa piisasi ja keikka oli taas kerran timangi. Keikan jälkeen avautui monttu: DJ lyö tiskiin Robinia ja Nikke T:tä. Ihmiset poistuvat välittömästi. Pienellä linjan selkeyttämisellä mestasta saisi helposti yhden suomen parhaimmista keikkapaikoista. Nyt hommasta jäi todella outo kuva. Sitäkin ihmettelin, että jos paikassa on jatkuvasti laadukasta livemusaa ja puiteet muuten hienot, niin miksei paikalla ole minkään näköistä omaa äänitekniikkaa???
Arvatkaa vaan mentiinkö piipahtaen Neverissä?


Ja sitten Kuopijoon. Ei ole eka kerta, kun olemme vetäneet Henkassa tuvan täyteen sunnuntaina.
Sisään roudaus ja tsekki meni heittämällä ja ripiripi-tahtiin, jotta ehdimme vielä ennen aikaista keikkaa naattimaan muikkubaarin tarjonnasta. Jukeboksi paukkaamaan ja vedenelävää huuleen. Tsaijai!
Keikka lähti ehkä aavistuksen vaisusti käyntiin, näin neljännen päivän rasituksineen. Mutta elähän mittään, loppua kohden löytyi kummasti vaihteita ja setissä kuultiin vuoden parhaat spontaanit jamittelutkin!!! Kanalle jos annetaan rako, niin sehän iskee siihen kiinni kuin hai surffaripoikaan.

Niin ja mitä minä aiemmassa postauksessa höpötin, että setti on nykyään mukavan pitkä neljinetoista biiseineen? Oikea lukema on 19 kpl. Että pitäis riittää!

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Ruokablogizm

Tämä on testi.

Jotenkin voisin kuvitella, että pelkästään keikkareissuloista lukeminen kävisi pitemmän päälle tylsäksi.
Studiohommiakin teen nykyään sen verran harvoin, ettei siitäkään ole täytteeksi. Tai siis ainakin kirjoittamisen arvoisia studiohommia. Masteroinnista blogaaminen ei edes ajatuksen tasolla toimi, saatika käytännössä:
"... oli jäänyt miksauksessa resonanssipiikki 3.9kHz:iin, joten otin tiukalla q:lla sitä -3.8dB:tä pois, niin johan pomppasi laulu esiin!"
Tai no mistä tykkää.

Valokuvaamisestakin tulee kerrottua lähinnä teknisellä tasolla, jos jotain ihan villiä ilmenee.
Mutta yksi rakkaimmista puhteistani, josta kirjoitan tuskin ikuna, on ruoanlaitto, eli kokkaus.
Yksi syy siihen on se, että netti on pullollaan asiaa käsitteleviä sivustoja, joista jotkin ovat jopa ihan erinomaisia. Ja reseptejä kyllä löytyy.
Mutta mitäs olette mieltä semmoisesta diilistä, että jakaisin täällä silloin & tällöin, vain ja ainoastaan itse kehittelemiäni tahi modaamiani reseptejä? Ja koska olen ns. fiiliskeittäjä, niin tarkkoja valmistustapoja ja millilitramittoja on turha odottaa. Jos joku jää epäselväksi, niin tuossahan on kommenttiboksi alhaalla.
Fist
Ekka vois olla viimeisin. Ostin nimittäin heräteostoksena lähikaupasta puolentoista kilon lampaanpaistin, joka maksoi pakasteena vaivaiset 12.5€ / Kg. Se yöksi jääkaappiin sulamaan ja seuraavana päivänä funtsimaan, että mitäs siitä? No perinteinen paisti ei käynyt, koska mielin ruoan pöytään, kun vaimo tulee röistä. Eli pitkät marinointiajat on nou nou.
Noh, kuulkaas kun hokasin:

"Tämä on luultavasti parasta lammasta mitä olen ikinä syönyt"  (Vaimo)

-Paisti keskeltä puoliksi ja puukotetaan, kuin slasherleffassa, eli tökitään puukolla reikiä, mistä maut syksyvät kudokseen. Jotain kalvojakin siitä päältä leikkelin kissalle.

Otetaan joko iso pata/kattila tai mun tapauksessani syvä uunivuoka, johon kipataan pari litraa lihalientä ja reilu litra kasvislientä. Lisäksi runsas desi soijakastiketta. Tummempi parempi. Sekaan desi sokeria ja nippu rosmariinia. Kiehautetaan, jotta sokeri sulaa.
Sitten lihat nesteeseen lillumaan ja uuniin.

Lämpöä saa olla sen ´bout 170 astetta ja aikaa ottaa 3-4 tuntia. Kolme riittää, mutta neljä ei haittaa.

Lihat uunista ja folioon hetkeksi ässehtimään.

Kastikkeen saat esim. keittelemällä muutaman desin lientä kasaan ja suurustamalla perunajauholla.
Punkkukin toiminee seassa. En tiedä, kun ei ollut tähän hätään.
Sitä ei sitten siihen lautaselle shellinbaarinmitalla, koskapa tavara on erinomaisen suolasta ja tujua!

Lisukkeeksi freesasin porkkanaa, bataattia, sipulaattoria, sekä kesäkurpitsaa + suola&pippuri. Sitten vartiksi uuniin, hieman hunajaa päälle ja avot!

Kaikki piperretään lautaselle oman esteettisen tahtotason mukaan ja ääntä kohden.

Ihmetellään, kuinka hyvvää on. Ihan parasta suorastaan!

Loppu liemi kandee siivilöidä ja pakastaa tulevaisuutta ajatellen.

tiistaina, marraskuuta 06, 2012

Takaisin rattaille

Loma on loppunut

Sikspä löysin itseni särkänniemen bussipysäkiltä odottelemasta vesisateessa Merita nimistä sinivalastamme.
Poks sanoi shamppanja ja näitsen matka taittui rattoisissa jälleen-näkemisissä kohti Seinäjoen rytmikorjaamoa.
Vain yksi oli poissa. Rakastettu suuri johtajamme ja kosketinsoitintaiteilijamme oli tyrinyt pyörällään siten, että ainoastaan molemmat kyynärpäänsä vioittuivat. Kolmen viikon soittokielto ja roudausnounou hamaan tulevaan. Onneksi on Puhis. Hän on pelimannimiehiä ja ikiaikainen haaveensa reggaen soittamisesta toteutui täten. Bonarina ukkeli on helvatin mukavaa seuraa.

Rytmiorjaamolla oli vaihtunut etupään jamahadigi isoon analogiin, mikä tyydytti minua kuin 16v... viski. Bändillä oli uudelleen sovitettuja vanhoja biisejä, sekä muutamiaita ihka uusia. Muutenkin setti on aika tyydyttävä pituudeltaan: 14kpl. Ah soiton iloa ja miksailun mukavuutta. Vielä kun ihmiset olisivat löytäneet paremmin paikalle. Kai se vesisade oli ajanut sakin hautuumaille muistelemaan vainajiaan, noin pyhäinmiesten päivän kunniaksi. (Keitä ne pyhät miehet muuten on, joita juhlitaan???)
Keikka oli siis ilo. Keskustassa yhdellä Momon baarissa ja huoneessa petauspatja suosiolla lattialle. Tahtoo sanoa, että hotelleissa on pääsääntöisesti ihan liian pehmeät patjat.
Korjaamo
Aamupalan kautta takaisin bussihin ja kokka kohti seuraavaa kaupunkia. Lahden Tivoli on taas näitä livemusiikin ehdoilla rakennettuja saluunoita, johon roudataan yhden leffateatterin läpi, yhteiskäytössä olevalla henkilöhissillä  baariin, missä odottaa vielä muutama porras. Ja lava on tietty just ja just.
Vastassa oleva tekniikka hoiti hommansa paremmin kuin loistavasti. Soundikin oli kohtalainen, ellei hyvä, sekä korvieni, että mitä mainioimman ja kompakteimman mittarilentimen mukaan. Toinen ehdoton livemiksaajan työkalukin tuli raapaistua tulille, nimittäin kyllä efektit pitää olla sepällä kunnossa!
Lahti
Henkilökunnan edustaja ihmetteli miten keikalle tuli yllättävän vähän väkeä. No oliskohan ollut siitä kiinni, että meidän soittoajaksi oli pantu 20:30. Jaa miksikö? Noh kun illemmalla heillä on missikisat. Voihan sitä tapahtuman järjestää näinkin. Ainakin kerran. Sinänsä tämä oli hyvä asia, sillä kaikki yleisöläiset olivat tulleet vasiten kuuntelemaan sitä musiikkia ja into oli piukeena. Bändi soitti loistavasti ja se mikä pelotti sisään tullessa eniten, jäi toteutumatta: Baari olikin lähes tyhjä, ulos roudatessamme. Meinaan että se reitti siihen hissille, oli siinä sisään/uloskäynnin portaikossa.

Siitä stadiin ja yksille tahi kaksille Coronaan, odottelemaan yöbussia Tampesteriin. Siellähän olivatkin kaikki helsinkiläiset muusikot paikalla. Olipa kiva höpöttää kolmeen, mistä sitten "oho kas kelloa"-juoksemaan kampin terminaaliin.

tiistaina, lokakuuta 30, 2012

Elokuvailmaisua

Uusvanhaa reissuraporttia pukkais.

Melkolailla bauttiaralla suurinpiirtein öbaut vuosi sitten, kävimme TV-Offin kanssa itäeuroopan kiertueella. Tai siis meistä katsottunahan pitäisi puhua eteläeuroopasta. Siitä raporteerasinkin aikoinaan ja tuoreeltaan näin.

Matkassa oli tuolloin uudenkarhea 60D:ni, jolla intouduin dokumentoimaan reissua ihan elävän kuvan maagisin voimin.
Puoli vuotta myöhemmin oli luppoa, joten päätin vihdoinkin ottaa haltuun Final Cutin. Haltuun en sitä saanut, mutta haparoiden sain kuitenkin ihan liikkuvia kuvapätkiä liiteltyä toisiinsa ja jopa jotain siirtymä, yms. efektejäkin tuli testailtua. Ja näin ollen ensimmäinen ihan työstämällä työstetty videopätkäni oli valmis jaettavaksi maailman ihmisille. Paitsi etteipähän ollut. Olin nimittäin pukannut  taustalle kyseisen bändin julkaisematonta musiikkia, joten piti odottaa vielä tovi.
Noh TV-Offin mainio uutuusplatta tuli juurikin kaupoille, joten tätäkään suurteosta ei tarvinne enää pantata:

torstaina, lokakuuta 25, 2012

Rauhallaan

Tosi iisiä on ollut lähielo. 

Olen väsäillyt pari remiksiä, joista varsinkin toinen oli mielenkiintoinen proggis. Harvemmin sitä pyydetään remiksailemaan jazzia. Siitä tuli kerrassaan kumma tunnelmapala.
Japanialaiset on varmaan ihmeissään.

Jonnin verran on ollut myös masterointihommia psy-trancesta heavyyn. Eli aika isolla skaalalla mennään taas.

Ja viime torstaina kävin miksaamassa elävänäkin. Kaupungissa oli Lost in music-festarit, jonne menin saman illan aikana puikottamaan sekä Aino Vennaa, että TV-Offia. Sikäli homma oli perin kätevää, että ensin mainittu soitti Ravintola Artturissa ja jälemmäinen YO-talolla, kadun toisella puolella.
Illan kulku meni näin: Neljäksi Artturiin tsekkiin, mistä YO-talolle tsekkiin, mistä Artturiin vetoon, mistä YO-talolle vetoon, mistä Artturiin oluelle, mistä YO-talolle hengaamaan, mistä kotiin jatkoille.
TV-off
Perjantai menikin sitten iisillään orastavaa flunssaa taltutellessa. Lauantaina oli puolestaan luvassa herkkuva.Vaimon sisko järjesti kynttiläillalliset jonka pääruokana oli rössypottua. Teille, joille ruokalaji on mysteeri, kerrottakoon että kyseessä on Oululainen perinnekeittoruoka, jonka pääaines on veripalttu.
Harva etelänpelle siihen uskaltaa koskea, mutta omapahan on häpijänsä. Se on nimittäin ihan he-le-ve-tin hyvää.
Jasse 6

Ruoasta puheen ollen. Kävin taannoin pahaa avistamatta koskikeskuksessa, kunnes jouduin mainonnan uhriksi. Kuuluttaja kuulutti, että yläkerrassa on uusi japanialainen, josta saa joka päivä tuoretta, paikanpäällä tehtyä sushia. Sehän kiinnosti. Minulla on nimittäin missiona löytää Tampereelta hyvää sushia. Aikoinaan Hämeenkadun Maruseki, oli The sushimesta. Vaan eipä ole enää. Laatu on laskenut ja hinnat nousseet.
Uudehko Watami on ihan jeppis mesta, muttei sekään mitään loisteliasta tarjoa. Muutenkin vaihtoehdot tässä kaupungissa ovat ok:n ja kuvottavan välillä. Tämä uusi sushideli oli sieltä kuvottavimmasta päästä. (Kuten muuten myös kauppahalllin sushimesta, jossa on samat omistajat)
Minun ymmärrykseni ei riitä siihen, miksi Helsinki on täynnä hyviä ja paikoin loistavia pikku sushiloita, mutta Tampereella saa pääsääntöisesti ei niin tuoreista raaka-aineista vasurilla pykättyjä ylihintaisia jääkaappikylmiä puolivalmisteita?
De´jazmanaut
Ja lisää ruoasta puheenollen. Hyvän sapuskan ystäville yksi ihan ehdoton mobiiliapsi on Eat.fi
Löytyy nimittäin vieraassa, ja miksei tutummassakin kaupunnissa äkkiä tarkastamisen arvoiset, sekä vältettävät kuppilat. Keikkireissuilla tämän avulla on löydetty mitä mainioimpia pikkurafloja, joihin ei muuten olisi tullut eksyttyä millään. Liittykää ja kantakaa kortenne kekoon!

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

Kestein kreikan loma matka

Vihdoinkin lupaamani kuvakertomus taannoiselta Kreikanlomaltamme jee!

Kreikassa oli tosi lämmintä jo heti lento kentällä ja hotellissamme oli uimaallas jossa emme käyneet koska siellä oli merikin ihan rannassa ja mustaksi käristyneet permanentti rouvat haisivat pahalle.


Siellä rannalla joka oli pitkä oli uhanalaisia kilpikonnia kuoritumis hommissa ja se suljettiin aina ilta seitsemältä ja siksi tässä kuvassa ei ole ihmisiä mutta hieno vuori siinsi hori-sontissa.


Rannalla oli myös vanha linnoitus ja sen bunkkeri josta villiinnyin kuin ori ja otin paidan pois mikä oli virhe.


Yritin panna vähän aurinko voidetta selkään itse mutta en ylettänyt kunnolla ja paloin melkolailla ja sormenkuvat selässä nauratti vaimoa taajaan.


Onneksi olin ostanut lähimarketista edukasta kuohu viiniä liennyttämään kipua mutta ah mikä pettymyksen kanahäkki olikaan kun pullo osottautuikin mineraalivedeksi huiausta!!!


Onneksi lähellä oli monia drinksu baareja joihin mennä krebaamaan ja minäkin join drinkkejä vaikka olenkin mies ja hetero.


Seuraavana päivänä menimme kävelylle ja harrastimme ulko liikuntaakin


Myöskin kirkollis kulttuuriakin harrastimme sekä panimme keräys puu laatikkoon rahaa että menisi köyhien hyväksi vaikka vähän ihmetytti kun kaikki oli kirkon sisällä kullitettu ja sametilla vuorattu että missä on ne köyhät?


Myös paikallis mytolokisia jumal patsaita katselimme ihaillen että onpa ne osanneetkin ennen vanhaan hienosti tehdä ihan näköisiä.


Välillä piti pysähtyä virvoitus juomia juomaan ettei tule neste hukka eli liquid wolf heh heh.


Sitten jaksoi taas ihmetellä luonnon ihmeitä kuten balmupuita joissa ei ollut kookospähkinöitä?!!?



Koska oltiin kerran kreikassa niin pitihän sitä käydä katselemassa vähän antiikin kreikan raunioita jotka ei kyllä olleet kovin vaikuttavia mutta kulkukissat olivat kuitenkin söpöjä.


Viime kerrasta viisastuneena ostin paikallista tila viiniä perhe pakkauksen kun maksoi vain kaksi euroa mutta se oli ihan vitun pahaa.


Mutta kaiken kaikkiaan loma matka oli sangen onnistunut ja meillä oli erittäin kivaa ja romantista ja olemme jo puhuneet keskenämme vaimon kanssa yhdessä että kreikkaan pitää päästä taas toistekin.


tiistaina, lokakuuta 09, 2012

Ammattiutumista

Palasin koulunpenkille.

Se ei tosin kestänyt kuin kaksi päivää, mutta silti oli hassua, kun ei voinut poistua luokasta, kun huvitti.
Tai olisi voinut, muttei se olisi ollut hyvien tapojen mukaista. Perse puutui myös kovin, mutta kerrankin olisi ollut mitä luultavimmin ihan mukava jäädä jälki-istuntoon.
Murto Ana, nimittäin kutsui Soundtoolsin ja Meyerin järkkäämään livemiksinkiworkshoppiin, jonka veti sellainen pikkutekijä, kuin Bufford Jones. Mies mm. Pink Floydin, Princen, Stevie Wonderin, Eric Claptonin et-mothafucking-setera- tiskien takaa.
Paljon oli herralla juttua, josta osa luonnollisesti ihan sitä perus perus. Fysiikan lait ja ihmisluonto, kun ei muutu maailmanlaajuisestikaan, ennen kuin vasta nanotasolla.
Mutta oli hällä kyllä paljon ajattelemisen aihettakin. Esimerkiksi unity gain struckturesta, ukko puhui sellaisella vakaudella, järjen äänellä ja ennen kaikkea selkeästi, että tämäkin perusasia löysi päässäni jälleen uusia ulottuvuuksia.
Varsinkin VCA-ryhmittelyn mahdollisuuksia pitää tarkastella tulevaisuudessa tarkemmin.
Eli toisin sanoen parin päivän paras anti oli siinä, että ukon leppoisa jutustelu antoi ajattelemisen aihetta ja pani funtsimaan parissakin kohdassa, että miksi sitä tekee, mitä tekee ja miten sen tekee.
Ja vaikka suurimmassa osassa asioita sitä tekee just, niinku haluaa, koska se on hyväksi havaittu ja (itselle) oikein, niin itsestäänselvyyksienkin vuositarkistus tekee hyvää;
"Onks tää rikki? Ei. Älä fiksaa"
Lähettäjä Elonmerkkejä

Pari hassua kultturieroakin tuli vastaan: Kun mm. kysyin hänen lähestymistapaansa kuuloketsekkiin ja ylipäätään kuulokehommiin, ei hän oikein ymmärtänyt kysymystä. Yks syy lienee tietty se, että jos herra Bufford haluaa festareilla avata PA:n tsekkiin, niin hän saa avata PA:n tsekkiin.
Mutta ilmeisesti moinen ei ole tapana Amerikan puolella muutenkaan, että tehtäis tsekkiä ääneti?!??

Muuta:
Tomi Björck on mun keittiöpolikseni teräsmies. Sen reseptit on järkeviä, selkeitä ja suhteellisen vaivattomia. Josku olen aiemmin hehkuttanut mm. ribsireseptiään. No nyt voisin hehkuttaa intialaistyyppistä affenkalaa kurpitsähässäköillä. Varsinkin juuri kurpitsadiudit löivät avarilla makuhermoon: Mikset ole ottanut haltuun kurpitsaa ennestään? Nyt varsinkin, kun on sesonki, niin hop kauppaan rientäen ja pyrettä tulille!
Annos


tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Äänenhaalintaa

Erinomaisen psykedeelinen herätys tapahtui tänään.

Räpsin nimittäin eilen valoisia kuvia ja olin unohtanut salaman stand by- tilaan, sekä radiotriggerin päälle. Olisiko naapurissa joku työmaa, tai sitten joku ajelee radio-ohjattavilla kotonaan, evt. Mutta joka tapauksessa ko. laitteisto rupesi kymmenen aikaan räpsymään omiin nimiinsä.
Ilmeisen tehokas on salama, koska heräsin makuuhuoneessa, kun taas olohuoneen perimmäisessä nurkassa välkkyi!
Jasse 6
Olipas tässä muuten lähestulkoon kiireellishektillinen säätöviikko, kun isäni pyysi mua äänittämään sävellyskonserttinsa, johon oli tulossa vähän perhanan hyvä kokoonpano soittohommiin.

Minähän mielelläni, semminkin kun äänityskaluston piti olla kuulemma valmiina paikan päällä.
Edellisenä viikolla asianomaisille soiteltuani, selvisikin ettei siellä mitään kalustoa ole.
Noh läksin sitten pohjoiseen muutamaa päivää aiemmin säätöhommiin.
Kolmen puhelun ja facebookhillumisen kuluttua sain vuokralle Mackien mikserin, josta saipi kanavat ulos firewireä pitkin suoraan koneeseen. Ei ajuritarvetta, ei ongelmaa, joten se puoli kunnossa. Sitten keikkapaikalle penkomaan varastoa ja kas, siellähän on tarvittavat ständit, piuhat ja kaukokaapelikin. Pari noikun mikkiäkin löydän laatikon periltä ja vielä steroparin B&K:n mikkejä! homma näyttää jo paremmalta. Mikserin vuokraaja antaa käyttöön vielä neljä noikun 103:ta ja aina hövelistä Oulun soitintarvikkeesta saan lainaan SE:n isokalvoisen, sekä puikkoparin, joten elämä hymyilee jo nätisti.
Tietty toinen niistä B&K:sta, oli rikki, joiden varaan olin laskenut koko tilasoundin perustan, mutta onneksi naapurisalista sain vielä lainaan yhden 103- parin. Eri meininki, mutta itseasiassa herttapari olikin parempi ratkaisu. Sen verran kaikuvainen oli salin akustiikka.
Oktetti2
Keikka oli mitä mainioin. Ukot soittivat erinomaisesti ja jengi tykkäs. Materiaali oli heti bueno; Kanavat auki ja soundi oli aikalailla siinä.
Oktetti
Perjantaina istuttiin iltaa kaverin kämpillä ja hifisteltiin. Hän oli hommannut
Amphionin keskijäreät kailottimet ja no olihan ne hyvät! Vähän meitä ensin ujostutti naukkailla siinä pinot noiria ja luukuttaa Totoa, mutta sitten korkkasimme oluet ja panimme Stonea soimaan, niin kummasti helpotti.

torstaina, syyskuuta 20, 2012

Pakotepostaus

En hukkunut ageian mereen...

Muuten on vaan ollut lomanjälkeinen völlyys, niin eipä ole jaksanut liiemmälti päivitellä tekemisiään.
Ja sitten taas toisekseen, on niin kosolti lomakuvia käymättä lävitte, niin ei vielä ole aiheellista blogata reissustakaan. Mutta tiiserinä kerrottakoot, että oli ihanata sekä lämpöistä. Mutta siitä sitten tarkemmin myöhemmin.

Joka tapauksessa eräs järkälemäinen lempeysihminen käski, niin tässä sitä sitten tulee; Tikusta asiaa.

Luulin hukanneni uskollisesti palvelleen lethermannini. Sen samaisen, minkä pikkuveljeni toi Bosniasta hirmu monta vuotta sitten, palvellessaan rauhanturvajoukoissa. Tai siis keikalla kävi siellä soittohommissa, ei ampumassa. Siitäpä sitten tutkimaan nykyajan monitoimilinkkareita ja niitähän oli kosolti, mistä valita. Seittemän kymppiä panin itselleni kipurajaksi. Aikani vekottimia vertailtuani, päädyin siihen, että Letukka on merkkinä edelleen merkittävä ja heidän Charge AL- mallinsa on se, jonka avulla perustetaan ydintalven jälkeen uusia siirtokuntia, puhumattakaan keikkahommissa selviämisestä. Paha vaan että hinta kipusi heti sinne sataan kuuteen kymppiin. Noh onneksi on huutonetti. Uudenkarheahko kapine irtosi hintaan 71 euroa. Eli budjetti paukkui, mutta paukkukoon.
kumma
Aikoinaan akustiikkapostauksessa viittamaani ARC-huoneenkorjaus-softaan oli tupsahtanut päivitys, eli kakkosversio ja sitä tilaamaan. Tsaijai että hyvä parani taas hieman. Stereokuva avautui entisestään ja botne tiukkeni. Huvikseni kokeilin sitä viritellä myös täysin akustoimattomaan olohuoneeseemme, josko se tekisi gutaa, mutta paskan marjat. Ei toikaan ihmeisiin pysty.
Mutta jos lähtökohdat on lähikuuntelussa ok. kondiksessa, niin vehje tekee gutaa. Ulosteesta ei tee elintarviketta tämäkään.

Olen muuten jo hyvän aikaa haaveillut vanhasta kunnon vinyylitoistimesta. Tai siis uudesta sellaisesta, kun entinen tuli pari vuotta sitten melkolailla tiensä päähän. Valkoinen Pro-Ject hiilikuituvarrella, sisäisellä riaa-korjaimella ja USB-lähdöllä, olisi kustantanut rapiat neljäsataa. Vaimoltakin tuli asialle peukkua, koskapa hän ymmärtää hyvän päälle ja on kaikin puolin ihana. Noh, silläpä kiipesinkin vintille ja kaivoin vanhan Thorensin TD 320 pyörittimen ja rupesin funtsailemaan että mikäköhän siinä olikaan vikana, josko sen sais tulille ja vaikka vaihdossa sitten... No eihän siitä tarvinnut kuin pyyhkästä pölyt ja hienosäätää ripustukset ja äänivarsi, niin vehjehän on mitä parahin. Netistä kun vilkuilin niin kaiken maailman testejäkin on aikoinaan voitellut. Kaupasta vielä kipaisin phono-esivahvistimen, johon parin kympin lisähintaan sai sen usbiulosteenkin, niin mikäs mulla tässä musiikkia fiilisellessä.
Para-aikaa (rinnakkaisaikaa? etymologistit hox!) rippailen vanhoja tekno EP:itä. Löytyy kuulkaas kovaa pauketta ja piipitystä. Sen jälkeen siirryn Italodiscokokoelmiini ja jossain vaiheessa pitäis varmaan rippailla noita harvinaisempia freejazz äänitteitäkin talteen.
Hauskoja juttuja löytyy muuten vinyyleistä. Esimerkiksi Rotterdam Termination Sourcen:Poing EP:ltä, löytyy biisien väliin käsin kaiverrettuja terveisiä tekijöiltä, kuten: mm:"Start sampling" ja "Hand in hand kamraden!"
arvoitus
Mikäköhän se olis hyvä mesta näitä pukata ihmisille eteenpäin, kun soundcloudkin haistelee materiaalia ja bannaa kaiken suuryhtiösidonnaisen.
Esimerkkinä nyt tuo taannoin sinne tyrkkäämäni Kalle Fält bandin pitkäsoitto, vuodelta 77. Jota ei saa mistään ja jota ei saletisti kukaan ole koskaan uudelleen julkaisemassa.

Youtube on vähän kämänen käyttää. Mikä ei tietenkään estä jakamasta tätä elektron ja räbäytyksen liitoumaa, vuodelta 1991

torstaina, elokuuta 30, 2012

Vähemmän kohkausta

Tällä vikkolla ei olekkaan tullut kohkatunna, minkä varmaan jo nokkelimmat arvasivatkin.

E´niveis. Viimepostauksesta on elämä päivittynyt pyöräilyn merkein. Kävimme Tampesterissa maastopyöräilyllä kauppi-niihaman metsiköissä, sivuagendana löytää sieniä. Sääli vain että rajoitimme hyväksyttäviksi löydöiksi vain syötävät. Noh Tampereella on onneksi loistavia intialaisia ravintoloita, joten emme kuolleet nälkään. Mutta kivaa ja kaunista piisasi.
Metsä

Samalla ulkoilutin myös uutta ohjelmoitavaa kamera-adapteriani. Tässä on se hieno puoli, että se kertoo manuaalitarkenteisillakin linsseillä, milloin tarkennus on kohdillaan... Kunhan sen on ensin kalibroinut kunnolla. Pari tuntia siinä meni pähkäillessä, nimittäin ohjeet olivat melkolailla kryptiset: "Pane kameran valotus tähän lukemaan: valitse aukko se ja se, sitten se ja se jne..." Noh kun vihdoin tajusi logiikan, niin säätäminen sujui. Se hieno puoli asiassa oli, että se onnistumisen tunne kun taas kräkkäsi jotain uutta, oli suuren suuri! Jos jollain on moinen savotta ja aivo meinaa nyrjähtää, niin meilin kautta voin kertoa, miten homma tapahtuu.
hyppy 3

On myös saunottu, ajettu mönkijällä, grillattu poroa ja tuhottu niveljalkaisia.

Mönkkäri Ravut
Viikonloppuna taas täälläpäin järjestettiin chilikisat. Kaveri meni ennakkoilmottautumaan Naga morichin syönnin MM kisoihin. Hää ehti homman jo kertaalleen peruakin, kun seuraavana päivänä olisi ollut työpäivä ja tuliperse, sekä yleinen pahoinvointi olisi odotettavaa. Noh, yleisen painostuksen ansiosta, mies kuitenkin meni mukaan karkeloon. Ja me sitä seuraamaan. Jumankekka jo pelkkä homman katsominen teki pahaa. Mutta niin vaan ukkeli veti maailmanennätyksen moisen paprikan syönnissä. 203.22 grammaa. Siis vertailun vuoksi, tabascossa on sellaiset 1500 scovillea, Elikkäs tulisuus astetta. Nagassa on asteita reippaasti yli miljoona. Kuvitelkaas tulikuuma teräsharja, jolla lyödään ekka täysillä päin pläsiä ja sen jälkeen tungetaan alas kurkusta, ettekä pääse edes perille.
Janne 1
Seuraavana päivänä Janne tuli kaffelle, eikä se ollut hommasta moksiskaan. Kuulemma kaikki maistui makealle, kun tuli tuo makuaistipuoli kalibroitua aika lailla psykedeeliseksi.

Mitäs muuta... Havahduttiin tuossa vaimon kanssa sellaiseen ihmeellisyyteen, kun loma! Itsellä on syyskuusta lähtien kahden kuukauden huilinki ja vaimollakin höllempää sitten Tamperestiin muuton. Äkkilähtöjä katselemaan ja Kreikan saaristohan se siellä kutsui. Zakhintosin saari Italian kupeessa odottaa.
Rukous