perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Pullamössöydestä

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 8.
Minä edustan ylpeänä sitä pahoin parjattua pullamössösukupolvea, joka on saanut kuulemma kaiken valmiina ja täten velloo mitäänsaamattomuuden ja uusavuttomuuden...öö... no pullamössössä.

Ei jaksaisi talvisoassa hiihtää tällainen vätys. Armeijan cooperintestienkin keskiarvot ovat pudonneet ja sitten on lisäksi näitä sivareita sun muita viherpipertäjiä. Tietokoneita vaan naputtavat ja ihime räminää kuuntelevat liian isolla. Ainoa hyvä asia on se, että siellä hypoteettisen rajan takana väijjyy ihan samanlaisia vihulaisia.

Vaan onko moinen asiaintola parjattavaa? Eikös se ole merkkinä siitä että isovanhempamme ja heidän lapsensa ovat rakentaneet onnistuneesti sodanjälkeistä yhteiskuntaamme, jotta lapsillaan, että lastenlapsillansa olisi helpompi elämä entä itsellä? Eikö sitä tullutkaan uhrattua parhaita vuosiaan, jotta he voisivat harrastaa juoksentelua huvikseen kuntoilumielessä jos haluavat, eivätkä pakosta ryssänpelossa? Kas teollistunut yhteiskunta on siirtänyt fyysisimmät työt koneiden hydraulisille harteille ja näin ollen työn ja vapaa-ajan luonne on radikaalisti muuttunut. Ihmisille jää enemmän vapaa-aikaa. Tai siis jäisi, jos otettaisiin järki käteen ja havaittaisiin kilpailuyhteiskunnan käyvän jo ylikierroksilla.

Me paljon parjatut pullamössöt olemme kehittäneet muita taitoja pärjätäksemme tässä muuttuvassa yhteiskunnassa. Useat miehet muunmuassa tekevät niinkin tavatonta hommaa kuin laittavat ruokaa, tai jäävät koti-isiksi häpeilemättä ja ihan mielellään. Tunnen useampiakin tapauksia, joissa vanhemman polven mies on ihan pulassa ajan jätettyä vaimosta, kun ei ole tullut opeteltua kokkaamaan tai siivoamaan. Tai vastaavasti nainen ei ole koskaan hoitanut pankki yms. asioita, niin opettele siinä sitten uusia taitoja ja asenteita eläkeikäisenä.

Yritän tässä omalta osaltani kuroa tätä ns. sukupolvien välistä kuilua. Moinenhan kumpuaa pelosta ja pelkoa synnyttää tietämättömyys. Esimerkiksi mummo (universaali sellainen, ei omani) pelkää rullalautailevaa lättähattua, joka viilettää päätöntä vauhtia kohti ja kolluuttaa lautaansa kaiken rikkoen. Jos kyseinen mummo vain peloltansa kuuntelisi, voisin kertoa hänelle että kyseisen rullalautailijan reaktiokyvyt ja kunto ovat huippu-urheilijan luokkaa. Itseasiassa hän on harjoitellut lajiaan monta tuntia päivässä vuosien ajan. Ei hänen ole tarkoitus pelotella ketään. Hänestä vain metrin marginaali ohikulkijaan on suuri, kun taas pelokkaan vastaantulijan mielessä se kutistuu sentteihin. Ja vaikka se hyppelehdintä ja kolluutus kuulostaa pahalta, niin ei hän ole mitään rikkomassa. Kyllä se betoniporsas on kovempi, kuin puulaminaatti.

Pelon voittamisesta on isäni hyvä esimerkki. Hän kirjoitti vielä viimevuosiin asti kaikki tekstinsä kirjoituskoneella. Taisi siinä yksi kirjakin valmistua perinteisellä metodilla. Maailman muuttuessa oli hänenkin muutettava tapojaan ja astuttava tietokoneiden maailmaan. Varmasti pelotti, vaikkei sitä suoraan näyttänytkään. Kauhea kiroilu vain kuului tasaisin väliajoin työhuoneestaan.

Nyt hän jo haluaisi moisen kapineen itselleen sairaalaankin, missä on toipilaana. Vaan ehkä hän malttaa minun antaa vielä hetken tuurata itseään. Nykylääketiede mahdollistaa pienien ihmeiden lisäksi myös kohtalaisen stressivapaan ympäristön, jota tietokoneet pahasti myrkyttäisivät.

Mummu ja mummun poikakaveri

1 kommentti: