Wörksoppia
Toinen herra on miksannut sellaisia harrastelijaorkestereita, kuten Queens Of The Stoneage, Tool sekä Melvins. Hän oli jenkki, nimeltään Joe Barresi.
Yleensä olen tupannut skippaamaan tämänhenkiset karkelot, kun loppujen lopuksi ne nimimiehetkin on ihan samanlaisia (rakastettavia) ääniurpoja, kuin paikallisetkin kollegat ja ihan samanlaisia mikkejä hekin tunkevat samojen ämyreiden eteen, kuin täälläkin. Budjettinsa ja orkesterinsa vain pyörivät vähän isommissa kalibereissa, kuin pohjoiskalotilla. Siihen löytyy syyt ihan väestönlaskennallisin keinoin. Olen aina tykännyt Qotsan rouheista soundeista ja muutenkin Joen soundi on aina ollut kovasti sydäntäni lähellä, niin silläpä läksin nyt ihmettelemään, että millainen ukkeli äänien takana paljastuu. No leppoisahan se. Ja taas tuli selväksi, että ihan samoja mikkejä sekin panee äänilähteiden eteen, kuin mekin täällä härmässä.
Eräälle rokkilevylle tuli kerrattain kopioitua härskisti qotsan rumputilasoundia jonka päässäni pähkäilin, jotta blumleinparillahan se semmoinen saavutetaan. Pyörin rumputilassa, kunnes korvat sanoivat, että no nyt ja mikit siihen. Noh nyt sitten tilaisuuden tullen kysyin herralta itseltään että kuinka hän homman hoiti alunperin, niin ettepä ikinä arvaa mikä oli vastaus... Noh katsokaa sanatarkkaan toisiksi viimeinen lause ja kääntäkää päässänne ameriikaksi. Niin että samanlaisia mikkejä ne...
Nyt matkaan junassa Ouluun keikkahommeleihin. Vallataan huomennna Staalinin Urkujen kanssa kuldyyrikeskus Valve. Tukitulta meille tulee antamaan pari maailmanluokan puhaltajaa, nimittäin Pepa Päivinen ja Jari Hongisto. Aitaa kaatuu, sano!
Jaa niin ja tulipahan mieleeni tässä taannoin miettiessäni onko lapsiinsekaantuja yhdys-sana, vaiko eikö, että vanhan muistisäännön mukaan, jos väliin sopii ”kin” eip yhdyssana ole vainen: Lapsiinkin sekaantuja. Paitsi että jos ja kun kyseinen pervo tykkää sekaantua nimenomaan juuri lapsiin, eikä sitten muihin, niin eihän silloin voi kyseistä sääntöä soveltaa.
Täältä tähän.
Yhdyssanoista..
VastaaPoistaKyseessähän on erillisen käsitteen idea. Vrt. koiran ruoka ja koiranruoka.
Vietin lapsuuteni lähinnä jälki-istunnossa. Opettajan mielestä olin turhan näsäviisas.
VastaaPoista"niin eihän silloin voi kyseistä sääntöä soveltaa" =>
VastaaPoista"then the rule is not applicable".
Ei selventynyt.