Kaikki on myöhäistä!

En voi väittää olevani mitenkään erityisen suurelti poliittisesti valveutunut henkilö. Mutta sitten toisaalta tunnen usein kovin vahvasti, että tars tehrä jotain. Onnekseni sitä tunnetta kestää vain hetken, ennenkuin järki ja itsesuojeluvaisto voittaa, kääräisen itseni jälleen sikiöasentoon ja ryömin makuuhuoneen nurkaan nyyhkyttämään. Meillä ei näet ole toivoa. Idiootit ovat jo ottaneet vallan, josta he eivät enää luovu. Piste.

Pelkästään tänään minua on vituttanut ja typerryttänyt Suomen jääkiekkojoukkueen lisäksi oheinen video, joka voisi huvittaa, mikäli se ei olisi pohjimmiltaan niin typerryttävän raivostuttava. Siinä ilmeisesti aikuiset ihmiset yrittävät taantua pikkulasten tasolle, jotta voisivat parhaiten päättää asioita puolestaan. Paha vain että lapset ovat paljon fiksumpia, kuin nämä imbesillit ovat ymmärtäneet.



Lisäksi kytevää vitutusta ovat aiheuttaneet mm. seuraavat idiootit:
Kaisa Rastimo, joka haluaa olla päättämässä asioista, josta ei ole oikeastaan tiedä mitään, muttei myöskään ole valmis oppimaan mitään, keltään perkele!
Rinta rinnan katkeruuden kalkkiviivoille kirii rakas maatalousministerimme
Sirkka-Liisa Anttila, joka... Huh huh.

Tämän linkin Erikan tapauksessa käy selville, miten viranomaiset voivat hyvän tai pahansuopuuttaan paiskoa pieniä ihmisiä miten haluaa, pykälien taakse piiloutuen. Miksei siis samoinkeinoin voitaisi ohjailla näitä poliitikonperkeleitä pakkohoitoon. Tai edes pakkokoulutettaviksi. Jos on polttava tarve päättää asioista, niin pitäisi olla myös pakottava tarve objektiivisuuteen ja mahdoton tiedonjano asioista! Ei nämä asiat ole hittovieköön mutulla hoidettavissa!
Fist

Ja nyt kun päästiin vauhtiin, niin onko siinä mitään järkeä että ensin laaditaan laki, jotta parinteiset hehkulamput korvataan energiasäästölampuilla, jotka luokitellaan ongelmajätteeksi, muttei kuitenkaan hoideta samalla kierrätystä kuntoon?!??!
Pääkaupunkiseudulla ei ole kantakaupungin alueella yhden yhtä kierrätyspistettä.
Ja kun otin selvää, voiko ko. lamppuja palauttaa joihinkin kauppoihin, selvisi että voi. Tämä tosin sillä varauksella, että pitäisi ostaa yhtä monta uutta ja SAMANLAISTA lamppua tilalle, mitä on palauttamassa. Ja mitäköhän mun pitäis tehdä esimerkiksi tuolle meidän vessan entiselle lampulle, joka on jo kolmevuotta vanhaa mallia, jonka värilämpötila oli lähempänä päihdeklinikan vessaa ja joka syttyi täyteen tehoonsa vain noin viidessä minutissa. Melko näppärästi kierretty vastuuta kaupanalantaholtakin.

Jaa no mutta sikiöasento kutsuu. Se on moro!

Kommentit

  1. Kekkonen tämän tiivisti hyvin. "Saatanan tunarit!"

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti täältä näkee.
    Muista ottaa muut täpät pois, että ongelmajätepaikat löytää.

    Mutta joo. Kyllä kansanedustajien, ministerien, jne. pitäisi ensin ottaa asioista selvää ja sitten pyrkiä tekemään perusteltuja päätöksiä niiden pohjalta. Harva tuntuu tekevän työtänsä. Pitäisikö edustuslaitoksissa ottaa käyttöön kirjalliset (monivalinta?)kokeet, joilla ensin selvitettäisiin perustietojen osalta soveltuvuus kuhunkin äänestykseen?

    Jääkiekkojoukkueen ongelmahan on se, ettei Jalonen osaa valmentaa:
    -Hänellä ei ole kunnollista pelitapaa eikä mitään kuvioita vaan nojaa yksilöiden taitoon, mikä ei Suomelle voi toimia. Taitoa ei yksinkertaisesti löydy niin paljon kuin muilta mailta. Vanhan pelitavan rippeet pitävät joukkuetta edes jotenkin pystyssä.
    - Ei kunnollista hyökkäysalueen karvausta.
    - Kiekot heitetään päätyyn vastustajien pakeille tai annetaan pois koska omat vaihtaa..
    - Selänne varoo leukaansa eikä pelaa lainkaan fyysisesti. Hän ei myöskään näe alas, joten hän häviää kaikki kaksinkamppailut. Pitäisi laittaa Koivun rinnalta johonkin ryminäketjuun, jossa saisi paremmin apua. Tämä myös vapauttaisi Koivun ja Lehtisen tekemään muutakin kuin paikkailemaan Selänteen kiekonmenetyksiä.
    - Siniviiva on alempana, joten maalin takaa tulevat hyökkääjät eivät uskalla kääntää maalille ja ajautuvat täysin pelin ulkopuolelle.
    - Maalilla ei ole ketään kenelle syöttää, silloin kun kulmissa voitetaan kamppailuja.
    - Puolustajat ovat isoja, hitaita ja kömpelöitä eivätkä osaa syöttää. Missä on Nummelin?
    - Ylivoimapeli on pelkkää syöttelyä siniviivaan Sami Salolle. Kyllä tyhmempikin alivoimaketju saa yhden puolustajan vedot peitettyä
    - Missä ovat SM-liigapelaajat? Ei kaikkia pelaajia tarvitse aina NHL:stä hakea.

    VastaaPoista
  3. Hahaa, asiallisen tiukkaa poliittista ja urheilullista analyysia :D

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. MOT ensimmäisen erän jälkeen.
    Valmentaja olisi pystynyt estämään ainakin puolet jo ottamalla aikalisän heti, huutamalla äijät ruotuun ja vaihtamalla molarin.
    Ei vakuuta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit