Piti lisäilemäni sisarusteni blogit tuonne sivupalkin blogilistaan. Samalla myös hokasin ettei siellä ole bändini sivujakaan. Miusta tulis hyvä mainosmies: Sais ihmiset olla rauhassa.

Veljeni on jo jonkin aikaa piirtänyt sarjakuvablogia, josta pidän kovasti. Varmaan tekin.
Katsokaa vaikka.

Myös siskoni on innostunut bloggaamaan. Elämää, käsitöitään ja valokuvailupuuhiaan voip tiirailla täsmälleen tästä.

Sain vihdoin toimitettua erään ylimääräisen mäkin läpyttimen veljelleni, joka antoi sen edelleen siskolleni, kun paljastui ohimennen että hänellä oli kipeä tarve moiselle. Iloista hihkuntaansa oli ilo kuunnella. Nyt olen melkolailla hyvällä tuulella aiheuttamastani mielihyvästä.


Oletteko muuten huomanneet, että ulkona on satanut lunta?
Kallio

Kommentit

Suositut tekstit