Kiire tekee meidät tärkeiksi?

Luin tuossa taannoin pikku uutisen miehestä, joka tilasi ameriikan maalta jotain hormoni tms. pillereitä ja jäi kiinni. Oikeudessa mies päätettiin päästää rangaistuksetta kirmaamaan vapauteen koskapa: Mies oli yrittänyt etsiä tietoa tilauksen laillisuudesta, mutta ei ollut löytänyt. No tämä selvä. Mutta mielestäni tuomari olisi tehnyt miehelle suuren palveluksen sulkemalla miespolon vaikka johonkin iisiin avovankilaan muutamaksi kuukaudeksi ja syy tähän löytyy siitä, miksi mies päätyi tilaamaan laittomia tabuja ulkomailta:
Näitä pillereitä oli suositellut hänen yhdysvaltalainen ystävänsä oireisiin, jotka johtuivat siitä että pitää painaa niin saatanasti duunia, ettei ehdi nukkumaan. Tai ei edes oireisiin, vaan siihen, että elimistö kestäisi vieläkin kovemman rääkin!

Moiset työnarkomaanit missaavat niin paljon elämisen arvoisia juttuja, että pelottaa.
Hienoimmat asiat mitä maailmalla on ihmiselle antaa, edellyttävät totaalista rauhoittumista ja kiireetöntä suunnittelemattomuutta. Oli se sitten tähtitaivaan tuijottelua kesäyönä, illanistujaiset ystävien kanssa, rakastuminen, unelmointi...

Kummanlaista ihmistä sinä arvostat enemmän: Sellaista joka kohkaa kokoajan älyttömän kiireisenä ja pysähtyy korkeintaan valittamaan ohimennen, kun on taas niin saatanallinen kiire, korostaakseen omaa tärkeyttään. Vaiko ihmistä joka tekee hommansa huutelematta, etenee verkkaisesti funtsien ja saa silti aina työnsä tehtyä?

Kumman sinä tunnistat itsestäsi?

Ota ihan iisisti. Ei kiire kohkaamalla lopu!