maanantaina, heinäkuuta 24, 2017

Hoppuhommia

Eiks oo jännä juttu, että mitä enemmän olis tapahtumia joista kirjoitella, sitä vähemmän moiseen on aikaa.

Ollaan nimittäin paahdettu koko kesä Karavaanin kanssa semmoista haipakkaa, että kun on päässyt piipahtaan kotona, niin ei ole tullut mieleenikään kököttää koneen ääressä, kuin pakollisten masterointihommeleitten ajan.

Pari kuukautta ollaan painettu keskimäärin neljää keikkaa viikossa ja siihen vielä siirtymät päälle. Suomi on nimittäin melko pitkä maa ja jonnekin Kemijärvelle on aika kosolti matkaa, mennä hakemaan se puuhun naulattu rahanen.
Saatika sitten Kieliin, jossa käytiin kanssa pistokeikalla festareilla, jonka aikana ko. kaupungissa piipahtaa sen kolmisen miljoonaa ihmistä. Vähän eri skaalalla mennään sielläpäin.
Kiel
En yksinkertaisesti jaksa nyt ruveta sepustamaan mitään yksityiskohtaisempaa keikkaturinointia, koskapa internetistä loppuisi tila kesken, mutta kerronpahan vain, että moniaisilla keikkapaikoilla sitä on taas tullut luuhattua. Ja monenlaisissa keleissä. Koko ajan saapi kyllä raahata laukussaan mukana ihan kaikkea, kumisaappaista pitkiin kalsareihin ja shortseista hawaijipaitoihin. Onneksi meillä myös on koko ajan kaikki omat tekniset vehkeet mukana. Välillä on nimittäin joutunut nostelemaan paikalliset äänentoistofirman hanut pois jaloista ja tekeen ihan itte kaikki alusta. Kivana vastapainona taas ihan random keikalla josta ei tiedä etukäteen yhtään mitään, kuten Tuusniemen kutujuhlilla, vastassa onkin tuntematon toimija, jolta lähtee ihan helvetin hyvin. Kiitos Bluesoundsin immeiset! Niin ja majoitus vanhassa laivassa, mistä saa maailman parhaimpia muikkuja toimii erinomaisena vastapainona, iäin ikuisille Cumuluksille..
20031689_1770993002922301_8703414468158742254_n
Ja sitten on vielä niitä erikoisen mahetsuja keikkoja, kuten Ilosaarirock, Mustakari memories, tai Tammerfest.
Karavaani 2 19657466_1763299137025021_4958646843494171093_n 19642416_1758291817525753_6824104949174642853_n
Viime postauksessani taisin mainita uudesta tiskistäni. Mulle valikoitui nyt suurten suosittelujen perusteella työkaluksi Allen & Heatin GLD112 Chrome. Puolessa tunnissa oli selvää, että me tullaan loistavasti toimeen.
Eka vastaan tullut tiski, jonka lähtökohdaksi on otettu tehdä puhtaasti digitiski, eikä ruveta dusaamaan digitalista mikseriä, analogimikserin pohjalta.

Kaikki on reititetävissä kaikkialle toudella monipuolisesti ja vapaasti. Ja sen kun vain pyyhkäisee kosketusnäytöltä halutun input kanavan, groupin, bussin tai minkä ikinä haluaakaan asettaa faderin taakse. Selkeää ja näppärää. Mulla on nyt niin selkeä työpinta koko ajan edessäni, että naurattaapi.
Lisäksi se soundaa kliinimmältä ja raikkaammalta, kuin entinen behku ja sen efektit on ihan eri levelillä. Kaiuissa on syvyyttä, kompuroissa on mistä valita, Eq tekee mitä pitää, gate on filsuineen alan paras, kuten de-esserikin. Lisäksi se painaa tasan 320grammaa... bauttiarallaa. En ole käyttänyt vaa´alla, mutta tämmöinen kynäniskakin sitä nostelee vaivatta yksikseen. Lisäksi se onpi ha-la-pa.
18880179_10155378954238057_6686779234964057990_o
Asiasta toiseen. Viimeviikonloppuna amphionin herra ja hidalgo, Anssi Hyvönen pani viestiä, että olenkohan miten lähiaikoina pajallani. No hän tuli sitten alkuviikosta käymään ja ronttasi sisään uuden subbarin prototyypin. Se oli muotokieleltään ja kokoluokaltaan tuommoisen kunnollisen lattiakaiuttimen kokoinen. Nostettiin se tuohon mun kaiuttimien väliin ja Anssi antoi mulle vahvistimeen integroidun säätöboksin, jotta tuosta kun lähet sovittelemaan.

Blogini ystäville lienee käynyt jo selväksi, että mä olen hionut kuuntelutilaani aika pieteetillä ja etsinyt varsinkin tuolle genelecin 7070a subbareilleni  sitä kaikkein optimaalisinta sijoitusta ja kulmaa, viimeisen vuoden, parin aikana aika pirun tarkkaan.
No tän säätämiseen meni ehkä öbaut 5minuttia, eikä itse subbaria liikuteltu senttiäkään. Ja se pesi tuon genelecin integraatiossa ja tilan toistossa(!!!) ihan mennen tullen. Ihan kuin olisi kuunnellut vain valtavan isoja ja tarkkoja kokoalueen kaiuttimia. Erittäin hämmentävää!
Ja niille tiedoksi.jotka elävät uskossa, ettei alimmilla bassoilla ole aistittavissa suuntaa: Tämä järjestelmä ja hyvä urkuäänite!!! Henkeäsalpaavaa! (ja nyt tosiaan puhutaan yhdestä keskellä sijaitsevasta subista.)
amphion1
Ja sittenhän vasta hauskuus alkoi, kun pöntön käänsi eri asentoon ja vahvaimen säätöpiiristä käänsi erästä maagillista namiskaa. Subi integroitui vieläkin erinomaisesti, mutta voi he-le-vet-ti, minkälaiset äänenpaineet, ja kuinka syvälle se jysähti! Tiedättekö sen tunteen, kun silmämunat sheikkaa botnen tahtiin?!? Ihan oikeasti pelkäsin hieman akvaariomme puolesta, kun Anssi pani Kraftwerkin Elektro Kardiogrammin soimaan, silleen että tuntuu.

Mä palaan taas asiaan kun tää pahin ryysis helpottaa. Nyt mä rupean juonimaan jotain kivaa hääpäivänmme kunniaksi. 10v täyttyy ja rakkautta riittää!.

perjantaina, kesäkuuta 02, 2017

Jahas, joko se on vappu?

Jaa piti postata jotain Kilpeläisen viimeaikaisista keikoista.

Mutta sitä ennen vielä vähän (mutta ei ehkä niin yllättävästi) kuulokkeista:

Gradot loppuivat toistaiseksi, mutta pari tuttua jotka on noita tekeleitä kuulleet, ovat olleet niin vaikuttuneita, että pitänee modata niille omat, kunhan ensin löytyy netistä vähän käytetyt uhrit.

Katseeni kääntyi tässä päivänä eräänä vanhojen sotaratsujeni suuntaan. Kyseessä ovat täysin fiilispohjalta syntyneitten yksipuolisten lomautusneuvotteluiden johdosta työelämästä vetäytyneet
Sonyn MDR-7506 livekuulokkeeni. Korvasin ne taannoin NAD Viso HP50:llä, mitkä ovat todella hyvät suljetut luurit.
Sonytkin ovat toki erittäin hyvät, mutta minä kun olen tällainen soundirunkkari, niin pari äänellistä pikkupuutetta sai lopulta vaihtamaan. Niissä nimittäin on hieman ponneton bassotoisto ja hieman kireä ylämidle. No Gradomodailujen perusteella intouduin nappaamaan kannut auki ja tutkimaan, voisko niitä vähän parannella. Ja sehän onnistui yli odotusten. Itseasiassa niin hyvin, että taidan harkita NAD:ien myymistä!
Kirjoitin aiheessta Head.fi:n palstallekin. Tästä linkistä voi käydä tutkimassa ohjeita, jos modailu kiinnostelee.

Ja sitten jotain ihan muuta:

Käytiin vapun tienoilla Kaihon Karavaanin kanssa tekemässä kolme keikkaa. Ensin piipahdimme vetämässä Tavastian täyteen populaa. Taas oli mahdottoman miellyttävät olosuhteet ja henkilöstö.
Aina on kuin kotiin tulis.
Jengi oli liekeissä ja bändi rutisti ihan pirun tiukan keikan.
Karavaani Tavastia

Seuraava keikka ei ollut ihan Helesingin verto, mutta sitäkin humppaisampi. Käenkosken lava oli mestan nimi ja luontoäiti yritti kampittaa, minkä kerkesi.
Näetsen Tuurella oli samalle päivälle alkuillan featurointikeikka Finlandiatalolla, mistä piti sitten tuleman kovaa kyytiä illan suorituspaikoille. Muuten ihan jees suunnitelma, mutta aikataulussa ei ollut yhtään tilaa ns. force majeurelle, joten tietenkin siihen illan päälle iski niin maan perkeleellinen lumipyry. Sehän meni sitten köröttelyksi se matka.
Onneksi kakkoslavalla oli esiintymässä ennen meitä herra ja hidalgo itse, eli...

Tähän väliin kerron vitsin: Mikä on kondomi suomeksi?

...Jorma Kääriäinen orkestereineen, joten karja pysyi tyytyväisenä.
Kova jätkä tämä Hra Kääriäinen. siinä alkuillasta kun selitimme tilanteen rakennetta hänelle, niin sieltä kuului vain: "Ei ongelmia, mä vedän sitten vähän pidemmän keikan!"

No ukko tosiaan sitten veti semmoiset kaks ja puolituntia yhteen soittoon. Keikan jälkeen bäkkärillä hälle selvis, että Tuurella on vielä puolisen tuntia matkaa jäljellä, niin hän vain harmitteli että siinähän olis ehtiny sitten vetää vielä pari biisiä. Toiset ne tykkää työstään!

No meidän keikki lähti sitten aikatavalla myöhässä, mikä on kyllä tälle ryhmälle ennenkuulumatonta. Normaalisti meillä soitto soi minutilleen.
Käenkoski
Vapun aattona heilahdettiin sitten Tampereen Tähteen. Se on se semmoinen näköalaravintola siinä pitkänsillan kupeessa. Kaksi hissiä vievät suoraan ylimpään kerrokseen. Että sinänsä ihan mukiinmenevä rouduu, mitä nyt se vilkkaahko katu siinä auton ja oviaukon välissä.

Siihen tuli loadinnin jälkeen joku Kimmon vanha tuttu poliisihenkilö jutulle, että mites ootte ajatelleet tuon purkamisen ja kun kuuli että funtsittiin töniä kamat autoon keikan jälkeen, niin konstaapelilta (Kaikki poliisit on Tampereella konstaapeleja) pääsi huvittunut hörähdys:
"Nyt on vappu. Ette todellakaan roudaa kuin vasta huomenna!"
Eikä todellakaan roudattu. Seuraavana päivänäkin oli haasteita, kun oli kaikenmaailman kulkueita siinä meidän haittonamme.

(Btw.  Teekkarikulkuetta ja niitten kantamia hassuja  kulkuehökötyksiä katsellessa meinas mennä usko tulevaisuuden insinööreihin. Miksi ne kantaa niitä painavia vempeleitä, kun pyöräkin on keksitty? Yhdessä ainoassa laitteessa oli renkaat alla, mutta ne eivät tietenkään kääntyneet. Oli sitä tempomista ja riuhtomista hassu katsella, kun ne yritti ojailla kytöstystään.)

Mestahan oli ihan tupaten täynnä populaa ja meno öbaut ylimmillään, kunnes havaitsin ylimääräisen häiriöäänen. Tovi siinä meni, ennen kuin tajusin sen palohälyttimeksi. Lähdin saman tien etsimään henkilökuntaa ja sain vahvistuksen, että se piipitys oli mitä epäilinkin. Musa veks ja evakkoon.
Ei muuten ole ihan helpoin ja nopein homma tyhjentää täyttä yökerhollista humalaista vappukarjaa kerrostalon ylimmästä kerroksesta tasamaalle.

Siinä talon sivussa poltimma sitten hermosavut ja odottelimme tilanteen laukeamista vaimon ja kirarismin kanssa, niin eiköhän siinä joku pässi haasta riitaa nuorten miesten kanssa. Tuijoteltiin se rähinöitsijä siinä hiljaiseksi ja pojat jatkoivat matkaa provosoitumatta. Mutta tämä idioottihan päättikin ettei homma ollut vielä eskaloitunut tarpeeksi ja lähti juoksemaan poikien perään. Saatiin onneksi karjastua varoitus, ennen kuin tää sankari rysäytti täydestä vauhdista yhtä nuorukaista täysillä selkään. Se sai onneksi sen verran kättä itsensä ja asfaltin väliin, ettei mitään ruhjetta pahempaa sattunut ja me Rockan kans mentiin aika vikkelästi väliin, just kun tää idiootti oli ryhtymässä potkimaan maassamakaavaa. Mikä ihmisiä vaivaa?!?!

Tällä välin palomiehet olivat todenneet hälytyksen vääräksi ja ravintolapäällikkö oli mennyt Kimmolle suruissaan toteamaan, että "Tämä tais sitten olla tässä." Ja vielä mitä! jengi takas sisään niin päästään jatkamaan keikkaa!
Suurin osa jatkoikin kanssamme juhlintaa. Noin neljäsosa päätti häipyä, mikä oli itseasiassa ihan hyvä vain. Mestassa mahtui paremmin liikkumaan. Tiskillä kasvoi myynti kun juomaa pystyi paremmin tilailemaan, tanssilattialla mahtui jopa liikkumaankin ja kaikilla oli kuumotuksen jälkeen jotenkin mukavan euforinen meininki.
Karavaani Tähti
Tiedättekös mikä on myös hienoa? No meillä kulkee nykyään mukana Jaska. Jaska on meidän uus backlinerimme.
Jaska ei ole tyhmä, vaan päin vastoin käsittämättömän nopea ottamaan hommat haltuun.
Meinaan että esimerkiksi tuon Aarnen perkkakioskin kasaaminen on melkoinen muistipeli. Kummasti nopeuttaa mm. kasaamista ja purkua, kun on yksi ajatteleva käsipari porukassa lisää.

Ensiviikolla pitäis mennä Keijjjon Kaijjjutimeen koodaamaan meidän uusia pulpeteita...pulpettimia...pulpetteja. Behkut kävi meidän toiminnallemme liian pieniksi, joten hommasimme tilalle Allenhagertia. Nyt pitäis sit ottaa tiski haltuun. Siihen olis tulossa kans Wavesin korttia, mutta mä en vaan jotenkin tahdo ottaa vieläkään livesetuppiini kaatuilevaa tietokonetta ja hukkuvaa ilockia. Mieluummin sitten raahaan mukana omaa räkkiä. Jos se kaatuu, niin se kaatuu sitten fyysisesti.

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2017

Tee-se-itse part 2. Eli miten oli jo paras, mutta panin silti paremmaksi.

Voi enhän mä nyt voinut hyvin alkanutta projektia kesken jättää.

Köllöttelin siinä uima-altaalla, etelän lämmössä ja fundeerailin, että olivatkos ne modaamani luurit, joista viimepostauksessa kerroin, sittenkään vielä se créme de la créme?
Vai voisiko löytyä vielä parannettavaa?
Noh eksyin sitten Tori.fi:hin ja siellähän joku möi Gradon Prestige-sarjan parhaimpia luureja, joissa on mm. alumiinikuoret, muovin sijasta pilkkahinnalla. No ei se ota jos ei annakaan ja tarjosin niistä vielä vähän pienempää hintaa ja sehän tarttui siihen.

Kotiin päästyäni purin ne suoraan postipaketista osiin. Lisäilin vaimennusmattoa kriittisiin paikkoihin, revin takaverkon muovinapin pois muodostelemasta heijasteita ja puhkaisin neljä reikää elementin vaimennusmattoon. Testailin toki muitakin toimenpiteitä, mutta totesin ne turhiksi.
Jumalaare, kun taas tultiin vähän korkeammalle tasolle. Äärimmäisen tarkat ja erottelevat kapineet.

No sitten kun vertasi niitä aiemmin modaamiani SR125 malleja ja kun oli mihin verrata, niin sen muovin läsnäolon kuuli. Nyt sitten puhutaan ihan äärimmäisen pienistä nyansseista. Tietyillä vokaaliäänitteillä, huomasi ihan aavistuksenomaisen epäluonnollisen resonanssin ylämidlessä. Ja olikos diskantissa jotain perhoisen havinaa muistuttavaa esoteriaa?

Joten asialle oli tehtävä jotakin. Vähän lisää vaimennusta kriittisiin paikkoihin ja se muovinen takagrilli joutui poistumaan. Pastasiivilästä askartelin oikeasti hengittävän metalliverkon tilalle.
Sillä ei oikeastaan ole muuta syytä olla siinä, kuin suojata sisuskaluja ja näyttää eri päheeltä.

Gradosmod
Jumaliste. Nyt mulla on sitten kahdet ihan naurettavan hyvänkuuloiset kuulokkeet, joiden erot ovat todella pieniä. Noi kaks kertaa kalliimmat alumiiniasiat ovat ehkä ihan inasen erottelevammat, basso aavistuksen tiukempi ja ylin diskantti sen desibelin raikkaampi. Erinomaisen tarkat työkalut.

Toisaalta nuo puolet halvemmat muovikuoriset aika radikaalisti modattuina, ovat ihan vain musiikin kuunteluun jopa vähän kivemmat. Kevyemmät päässä, bassot kouraisevat vähän syvemmältä ja yläkeskialue antaa enemmän anteeksi kireämmilläkin äänitteillä.

Nyt kun homma oli niin hyvällä mallilla, niin pitihän niitä päästä vertaamaan muihinkin kuulokkeisiin. Tähän asti olin viritellyt ja vertaillut niitä  lähinnä tarkkailukaiuttimiini. Yllättävän hyvin noi siihen vertautuu, vaikkei tietenkään voi päästä mitenkään samalle tasolle megaluokkaa kalliimman laitteiston kanssa. Ja... no ne eivät ole ylipäätään kuulokkeet. Eri geimi.

Grados

Tampereen Hifihuoneella on ihan naurettavan hyvä valikoima kuulokkeita testattavana ja mikä tärkeintä, joviaaleja ihmisiä töissä.
Kuuntelin siinä heti kärkeen hyvän kattauksen Gradon ylemmän luokan kuulottimia, aina sinne yli 2000€:n hintaluokkaan asti, ja noi mun RS325 modit, pesi ne kaikki komeasti.
Puukuoriset RS2 mallit pääsivät todella lähelle ja joillakin osa-alueilla ne olivat jopa paremmatkin (Hmm...puukuoret!!!)
No se gradoista. Mites muut valmistajat?

Hifimanilla oli keskiraskaassa sarjassa todella miellyttäviä ja hyväsoundisia malleja. Mutta ehkä vähän liiankin miellyttäviä. Korostunut yläbasso/alakeskiääni toi toki tukevuutta, mutta samalla erottelevuus kärsi.

Oppot ei olleet huonot nekään. Mutta ei ne myöskään mitkään erotteluihmeet olleet.

Audioquestin Nighthawkit olivat äärimmäisen kauniit, mutta ihan kauheat. Piti oikein kysyä, että onko ne rikki? Eivät olleet.

Denonit olivat suljetuiksi ihan hyvät, mutta ilmavuus puuttui ja sub-basso osasto oli jopa lähes holtiton. Nämä ehkä  (pitäis vertailla päikseen) pesivät mun NAD:it, mutta hintaakin on melkein neljä kertaa enemmän.

No sitten kun mentiin Focaleiden järeämpään päähän, niin alkoi tulla jo vähän tiukempaa vastusta.
Utopiat kyllä pesivät mun pikku gradoni selkeästi. Toisaalta hintalappukin oli sen nelisen tonnia.
Mutta mikä yllättävää, pidin niitten Elear -mallista jopa enemmän, jonka hinta on enää maltillinen tuhannen euroa. (Kaikki on niin suhteelista.)

No sittenpä myyjä kaivoi esiin roudaria ihastuttavan pelicasen-salkun, josta paljastui Audezen LCD-4 kuulokkeet, jotka kieltämättä herättävät kunnioitusta jo olemuksellaan. Kokoonsa nähden, ne ovat hämmästyttävän mukavat päässä ja... no nyt kolahti! Nämä ovat ne maailman parhaimman kuuloiset luurit. piste.
Minut siirrettiin sitten yhdellä play napin painalluksella siitä hifikaupan penkistä omaan masterointistudiooni. Epätodellinen fiilis.

- "Tahdon! Haluan! Paljonko maksaa?"
- "Ne on sen viitisen tonnia."
- "No mä mietin vielä."

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

Tee-se-itse. Eli kuinka piti tulla hyvä, mutta tulikin paras!

Jossain vaiheessa mä hehkutan mm. Tavastian keikkaa, missä oli kädet katossa ja sokkelit irti!

Mutta koska olen lomalla, niin en jaksa purkaa sitä vielä.

Se, mitä jaksan nyt hehkuttaa, on Grado labsin kuulokkeet.
Kyseessä on pieni brooklyniläinen perheyritys, jotka ovat tehneet levysoittimen äänirasioita ja kuulokkeita, sen 60vuotta. Ai että et oo kuullukaan? No se johtunee siitä, ettei ne mainosta tuotteitaan missään, kun niillä on muutenkin kädet täynnä hommia. Hyvä kello kuuluu näetsen kauas. 
Ne siis tekee luureja 80-2000€:n välillä, mutta kaikissa on periaatteessa aika pitkästi sama filosofia ja enemmän tai vähemmän samahkot komponentit taustalla. Käsittääkseni referenssitasolla, niitten toleranssit on tiukempia ja joku kelan kupari ehkä vähän puhtaampaa. Ja tietty eri kuppimateriaalit resonoivat vähän eri tavalla.
Mulla on ollu niiltä vuosien varrella useampiakin malleja ja varsinkin niitten alapään mallissa SR60:ssä on ihan älytön hinta/laatusuhde. Ei huntilla oikein saa tollasta erottelua ja tilantuntua mistään muusta kuulokkeesta.


Olen vuosien varrella kuunnellut useita Gradon malleja, aina sinne tonnin hintaluokkaan asti ja mulla on ollu jotain kymmenisen vuotta niitten SR125 mallit jotka on mun mielestäni hinta/laatusuhteeltaan niitten parhaimpia malleja ja oon ollu muuten tyytis, mutta niissä on hivenen kireä soundi ja alimmasta bassosta puuttuu voima. Klasari/jazzi yms. akustispainotteisella osastolla noi kuitenkin rulaa hienosti.
Vähän olen miettinyt lähiaikoina, että näinköhän aika on ajamassa Gradojen ohi? Sitten taas kun niitä on pitkästä aikaa taas kuunnellut ja tottunut taas soundiin viidessä minutissa, niin on niissä vaan jotain maagillista.

Tässä vaiheessa on hyvä vähän avata kuulokesuunnitelun haasteita: 

Käytännössä dynaamisten "over-ear" luurien haastavuus tulee siinä, että sulla on käytössäs yksi ainoa elementti, joka pannaan korvan viereen soimaan, ja thäts it. Ei mitään elektroniikkaa, millä tasoitella piikkejä tahi kuoppia. Ei erillisiä elementtejä diskanteille ja bassoille, puhumattakaan jakosuotimista. Mikä on toisaalta hyväkin asia.
Eli sen elementin tulee olla vähän pirun hyvin suunniteltu. Kaikki muu ääneen vaikuttava, tulee sen korvakupin suunnittelusta. Avoimet luurit jossa kuppi ja sen resonanssit yms. on poistettu yhtälöstä, soivat yleensä kaikkein kauniimmin ja ilmavimmin ja ovat myös mukavimmat päässä. Toisaalta niissä on usein vähän voimaton bassopuoli, kun se "kotelo" ei tue sitä osastoa ollenkaan. Lisäksi toimistokuutiossa, sun naapurisikin kuulevat, mitä kuuntelet, kun mikään ei vaimenna ulos säteilevää ääntä. (Toisaalta säkin kuulet kaiken ympäristömelun, samasta syystä.)
Grado taas on lähestynyt vähän niinkuin puoliavoimella ratkaisulla, jossa elementti on käytännössä putkenpätkässä, jolloin se putki resonoi ja tukee elementin toimintaa, muttei kuitenkaan päästään avonaisena, vaikuta sen elementin toimintaan liikaa.

Sittenhän mä hokasinkin: Saisiko hyvästä sitten viriteltyä parempaa?

Noh parin päivän netin tutkimisen jälkeen löysin montakin juttua moisten modailusta ja varsinkin yhden kaverin, joka on tutkinut noita niitten malleja läpikotaisin ja modaillut niitä ihan raivona.  Gradot on siitä kivat, että ne on tosi simppelisti kasattu, joten niitten  modaaminenkin on sitämyöten hyvin helppoa.

Tässä hyvä tiivistys aiheeseen.

IMG_6211

Eli se mitä itse tein, oli ensinnäkin lämmittää kotelon takapuolta, jonka voi tehdä (varovasti) vesihauteessa, tai näyttää sille hiustenkuivainta tai lämpöpuhallinta, jotta se kuumaliima sisällä antaa periksi.
Sitten paljastuupi elementin takapuoli, jota kiertää ohut huoparinkula. Jos sitä katsoo valoa vasten, niin näkee sen takana reikiä. No nyt otetaan BIC-kuulakärkikynä  (ilman sitä terää ulkona) ja puhkaistaan vilttiin reikiä ja varotaan, ettei se puhkaistu huovankappale tipu sinne elementin sisään! Itse tein ensin neljä reikää, per elementti, mutta kaipasin vielä astetta syvempää bassoa ja puhkoin vielä viidennetkin.

Lisäksi leikkasin nurkissa pyörineestä ilmansuodattimen vanusta pikku läystäkkeet, jotka kuumaliimasin elementin taakse, ja kotelon takapyörylän päälle. Tämän tarkoituksena on vaimentaa kotelon sisään jääviä diskanttiheijastumia, jotka vois aiheuttaa kihinää. Ja kappas sehän toimi.
IMG_6213

Ja koskapa mun luureissani tulee vakiona tuollaiset kuppimalliset korvatyynyt, joiden soundi on huomattavasti ilmavampi, kuin halvempien mallien tyynyissä (Niitä saapi ihan gradoa myyvistä kaupoista) niin päädyin vielä vetäisemään kierroksen sähköteippiä niiden ulkoreunalle, joka niittasi sen ihan syvimmänkin botnen paikoilleen! Ja jos se teippi tuntuu pitemmän pääle nostavan botnea liikaa, niin mikäs sen helpompi poistaa? Tai sitten vetää vain puoli kierrosta.

Ai että miltäkö kuulostaa? Ihan mieletön avaruus. Kaikki pienimmätkin detaljit toistuvat hämmentävän hyvin, niin soittimissa, kuin akustiikassakin. Enää ei kihise tai piikitä mikään, mikä ei ole siellä äänitteellä jo valmiiksi pinnassa. Ja se basso menee ihan naurettavan tarkasti ihan sinne alimmille oktaaveille saakka.
Olin varovaisen optimistinen, että tää toisi jonkin verran parannusta, jo periaatteessa erinomaisiin kuulokkeisiin, mutta nää soundaa nyt ihan naurettavan hyviltä.  Väittäisin jopa, että nää on nyt parhaat luurit, mitä oon kuullut!
IMG_6215

Ja mikä parasta tässä modissa on se, että tää on sovellettavissa kaikkiin Gradon malleihin.
Pieni vaimennus jeesaa kihinässä ja reikien määrällä säädellään botnen tasoa.

Ja mä olen kuunnellut elämäni aikana aika helvetin monia kuulokkeita ja ollut todella tyytyväinen vasta tuolla kahden tonnin hintaluokassa.
Esimerkiksi maailmalla kovasti hehkutetut Sennheiserin HD800 luurit ovat monin puolin parasta, mitä kuulokerintamalla on tarjota, mutta niissä on ihan älytön piikki 6000Hz:ssä ja ponneton alabasso, joka tekee niistä mun korvaani sietämättömät.
Toisaalta Audezen LCD2 ovat toudella mielyttävät ja hyväsoundiset, mutta niistä puuttuu sitten kuitenkin se viimeinen avaruus ja toisaalta niitten tuotantotoleranssit ovat kuulemma ihan mitä sattuu, mitä ei saisi yli tonnin hintaluokassa sattua sitten yhtään. Kuulemma LCD4 on sitten The! kuulokkeet, ainakin mitä Bob Katzia on uskominen, mutta ne maksaakin sitten sen viisi tonnia!

Ikävä puoli tässä on se, että ne vuosi sitten hankkimani NAD Viso Hp-50, luurit kuulostavat nyt näihin verrattuna latteilta ja...meh. Mutta toisaalta ne ovatkin täysin suljetut ja mun liveluurit. Meluisissa paikoissa avoimilla ei tosiaan tee yhtään mitään, ainakaan äänentarkkailun kannalta.

Harvoin tunnin hommalla, täysin nollabudjetilla (paitsi tietty ne kuulokkeet) saa tällaista vastinetta rahoilleen. Hopi hopi ja askartelemaan paskartelemaan ihan itte!

tiistaina, huhtikuuta 25, 2017

Vuotuinen labinlimbo

Jaa, menin sitten lupaamaan yksityiskohtia lapinlimbosta.

No tässä tulee:
Leviyllässaariselkäylläslevi.
Siinä oli ensimmäisen lohkon sijoituspaikat.

Hokasin muuten että mikäpä sen mukavampaa ajankulua matkustellessa, kuin kaivaa lyijykynät ja piirrustelulehtiö mukaan. Edes haasteita ei puutu, kun se kuorkin ilmajousitettu hytti heiluu ja pomppii yllättävän paljon. Ei siihen oikeastaan edes kiinnitä huomiota, ennen kuin yrittää vetää suurinpiirtein suoraa viivaa paperiin.
17883692_1676242459064023_4177129992415000084_n

Hullussa Porossa Hujanen oli pannu taas parastaan ja se tupa kuulosti entistäkin paremmalta. Tassilattia oli noussu ylemmäs ja PA:ta oli päivitetty. Ei niinkö taaskaan mitään valittamista.
Toi mesta on Tavastian ohella mun ultimaalisia suosikkejani, mitä tässä maassa keikkailuun tulee.
17861913_1676265945728341_8776460831460282189_n

Ylläksen pirtukirkko on kanssa mukava. Vielä kun ne saavat sen yhden oven fiksattua roudausystävällisemmäksi ja hankittua kiinteän, ripustetun PA:n, niin ai että. Akustiikkahan siellä on hälyisehkö, mutta aina niiin mukava vastaanotto, hyvä ruoka ja huolenpito, yhdistettynä ihan timanttisen tulisiin keikkoihin, niin eihän siitä voi kuin pitää!
Pirtukirkko2

Mutta humppasukkuloiden logiikka se vaan jaksaa kerta kerran jälkeen ihmetyttää:
Aina pitää juurtua oviaukkoihin ja portaisiin. Ja saavutetuista paikoista ei muuten lipsuta.
Väkisin ja voimalla saa runnoa, että ohi pääsee.
17951502_1680840515270884_7856836488895735943_n
"Mutta enhän minä istu tuon tekstin päällä vaan tässä sivussa..."

Saariselällä taas meininki on toinen. Meni varmaan toista tuntia, ennenkuin yksikään henkilökunnan edustaja edes moikkasi. Jotenkin ahdistava ilmapiiri. "Ette te siinä voi syödä, siihen tulee ihmisiä." "Ette te siitä buffetista saa syödä..." Ette saa, ei käy, ei kiinnosta.
Rokka
Sitten pari viikkoa vapaata Lapista, mutta kyllä siinäkin välissä kilometrejä tuli istuskeltua.
Joensuun Kerubissakin on aina eri kiva käydä. Siellä on kiva, kun on mukavaa. Mitä nyt ihan tokuton se roudaus, kun niitä kamoja joutuu tönimään ne kolmet portaat. Noh onneksi meillä oli apukäsinä kaksi pikkuruista medianomiopiskelijan poikasta ja tyttöstä. Minä pistin ne tiukille, mutta väitän että ne oppivat parissa tunnissa enemmän roudaamisesta, kuin koko opiskeluaikana.
Kerubi
Ja eikun toiseen rouduuhelvettiin, eli Oulun Tähteen. Siellä kun on se kilometrin pituinen liuska, joka on aina vähän turhan liukas. No mutta aina on yhtä hauskaa kun pyytää neljä apukättä ja sieltä tulee kaksi kaksikätistä tyyppiä. Onneksi nää oli aikuisia ja ihan ammattiroudareita, niin liikahti se laatikko sukkelaan. (Ja juu, on ollu myös yksikätisiä ja jalkapuolia ja...)
Itse keikalla oli muuten kuuma! Ihan tajuttoman kuuma! Oli pakko heittää heti kengät pois jalasta ja kas, välittömästi universumi rankaisi kuismattaren hahmossa, joka kaatoi karpalolonkkunsa suoraan mun kenkien sisään. Ja arvatkaa oliko mulla vaihtokenkiä mukana? Ja arvatkaa oliko seuraavana sunnuntai-aamuna yksikään kenkäkauppa Oulussa auki? No mutta onneksi meidän kiertuedamageri Kimmo on puolijumala; "Mikä sun kengän koko on?" Hän kysymään ja vastauksen saatuaan, se veti mulle pakasta tuliterät popot jalkaan. Ihme kaveri!
Oulu tähti
Sitten olikin edessä erikoiskeikkojen erikoiskeikka. Sen reilut nelisen tuntia nukuttuamme, hilpasimme Pihtiputaalle junppasaliin, johon oli bookattu Karavaanin ja Suoralähetyksen yhteiskeikka. Siinä muuten kaksi semmoista artismiryhmittymää, että on ihan turha etukäteen suunnitella mitään liian tarkkaan. Pelimannit kun vetää ns. fiiliksellä. Featuroinnit ja yhteis-soitot taidettiin päättää noin 4min. ennen keikkaa. Parempi pitää vaan pää kylmänä ja luotto korkealla.
Ruosila hoiti mestoille erinomaisessa vireessä olevan PA:n ja hämmentävää kyllä, se sali soikin ihan älyttömän hyvin. Tasainen taajusvaste, ja maltillinen jälkikaiunta. Ei siis ollutkaan mitään ongelmaa.
Molemmat bändit vetivät timanttiset keikat ja loppusekoilutkin meni ihan täydestä.
480218_1665874716767464_8862633253735062677_n
Jaaa Seinäjoelle. Ravintola soittola oli paikallisen Cumuluksen tanssijuottola. Henkilökunta oli ystävällisesti liputtaneet meille pari bussipaikkaa siitä oven edestä, että saadaan paavi kivasti siihen suorilta ja laatikko siirtymään sisälle. No eiköhän siihen ollu lippusiiman taakse luikahtanut vain yksi Alfa romeo ja yksi Mersu. Alfisti saatiin rekkarin perusteella ajamaan kulkineensa vittuun siitä ja vähän akäiseen, mutta Mersumiestä ei. Noh rekan perä keulaan kiinni ja siinä vaiheessa kun lifti lähtee lähestymään konepeltiään, niin sieltä sitten kipitti yksityisautoilija siirtämään ajoneuvoaan aika vikkelään.
Keikka oli silleesti sopivaan aikaan, että kun löi keikan jälkeen tiskin kannen vähän pirun nopeasti kiinni, ja käytti ripeyttä, niin ehti vielä nurkan taakse nauttimaan Solosen ja Kosolan keikastakin.
Anssin kanssa piti tosin käydä vähän haastamassa paikan tekniikkaa:

-"Saatko sä noitten sanoista selvää?"
-"No en kyllä"
-"No pitäiskö sun kuule tehdä asialle jotakin?!?!!"

ja

-"Onkos sulla etuvaloja täällä?"
-"On juu"
-"No voisitko panna ne päälle, niin näkyis ne esiintyjätkin?!!?"

Kamoon, ei se oo niin vaikeeta. Ja jos ei vaan kiinnosta, niin vaihda vapaasti alaa. Ei näitä hommia ole pakko tehdä!
Tähdet
Turku ja Venus.
Pimeys, kuolema, hautuumaa.
Jotain positiivista: Hyvää nakkikeittoa.
Vieno toive: Ei sais oksentaa yleisöläinen FOH:iin. Tai kukaan. Tai mihinkään.
17884260_1676289879059281_7939628632309577500_n
"Rouva on hyvä ja menee sieltä baarin nurkasta sinne esiintymisalueen läheisyyteen."

Sitten myö hilipastiin sinne lapinlimbon kakkoskaudelle, mutta Kaijjaanin kautta. Kaukametsäsalissa oli konserttihommaa. Piti lähtä jo edellisenä päivänä ajelemaan, niin jaksoi. Matkanvarrella erehdyttiin syömään. Otettiin lounaspaikan valikoimasta oikein pizzaa, kun sillä voi mennä ehkä vähiten metsään. No Kimmo sitten paskoi ja oksensi sitten silleesti ihan raivolla koko yön ja aamun. Itse vain maistoin hivenen hänen pizzaansa, niin mulla oli vain pakki kovassa korvennuksen tilassa. No onneksi saatiin kasaukseen paikallinen herrasmies jeesimään, niin saatiin kamat pystyyn ja kytkyyn kivasti. Iltapäivällä Kimmokin alkoi näyttämään ihan ihmiseltä ja se liittyi iloiseen seuraamme.

Se Kajaanin sali soi oikein nätisti, mutta jumalation kun olisi kiva, että joku osais käyttää niitä laitteita. Tai siis se että kiinnostelis, merkkais jo paljon. Aivan erinomaista Lacousticia roikkui ihan kivasti ja karasti, mutta jos esim. subeja, joita on 2x/puoli ajellaan päätteestä dipoliasetuksella, niin ne purkit on sittennii vastavaiheessa ja ne kumoavat toisensa. Ja jos toiselta puolelta on pari palaa keskeltä mykkänä, niin siellä salissa jää aika monta paikkaa täysin katveeseen. Eikä siellä tietenkään ollu mitään nostimia, tai edes riittävän pitkiä tikkaita... tai sen puoleen näemmä just sitä kiinnostusta, millä hoitaa tilanne kuntoon.
Toimikaa!!!
17904020_1678303218857947_7509919066782242561_n
Jaaaaaaa... Leviyllässaariselkä. Saariselällä kävi huhuhulvaton tilanne, kun saatiin paavi parkkiin siihen lastauspaikalle, niin kuului ihan jumalaton pamaus. Ilmajousihan se siinä laukesi, koko 14 baarin paineellansa. Älytön tsägä, että just vikalla keikalla, eikä edes maantienopuksissa, vaan maltto odottaa siihen pihaan asti.
Keikka alta poikkeen ja aamulla hypättiin Anssin kanssa popin autoon ja Kimmo jäi odottelemaan hinaushenkilöä, mi lirvahti niinkin läheltä, kuin Rovaniemi. Siinähän ne puljaillessa tajusivat, että jos paavin nostaa hinurin kyytiin, niin siitä tulee semmonen torni, ettei se mene yhdenkään sillan ali ja matalimpien voimalinjojenkin kanssa saa olla tarkkana. Jotenkin se kuisma sitten rakensi siihen jonkin väliaikaiskytöstyksen, että Kimmo pääsi sillä rolloon ja lensi sieltä sitten etelään. Se oli lopulta pötköllään paljon ennen muita.
Noi hommat ei muutenkaan ole kovin halpoja fiksailla, niin arvatkaa vaan oliko rapeaa hoitaa hinuria ja korjaamopalveluja noinniinkö Jeesuksenjuhlintapäivinä?
17498684_1658158747539061_3704986018266617487_n
Itse hyppäsin Oulussa poikkeen ja kävin pari päivää sukuloimassa. Pikkuveli oli avannut uudessa lokaatiossa paitapainonsa. Oli muuten hulppean messevät tilat. Menkäähän mestoille tahi tilatkaa netitse.
Itse hommasin heti kasan paitoja ja hupparia.

17884561_1679471648741104_6649843817340754363_n

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2017

Kulttuurihistoriallisia painanteita.

Vähän on taas pitänyt sitä semmoista kiirusta ja silläpä on taas menny kuukausi kirjoittelemati.

Keikkaa on siis riittänyt niikseen paljon, että jos jokaisesta rupeaisin vuolaasti tässä tarinoimaan, niin loppuisi internetissä tila kesken. Mutta tiivistetään ja hypitään.

Sitten viimenäkemän me luikahdettiin sieltä Tampereen Olympian keikalta alakertaan aamubrunssille, joka kiilas itsensä kaikkien aikojen brunssien top viiteen. Ja mä olen elämässäni vetänyt aika kovia brunssisettejä, vaikka itse sanonkin.

Seuraavana viikonloppuna mentiin niin kekkosmestaan, ettei mitään rajaa; Nurmijärven Ruusulinna on just niitä vanhan ajan reliikkejä, joissa perunajauho pöllyää ja humppasukkulat pyörii.
Ihmettelin katosta roikkuvia ööh... persoonallisia koristeita, kun lähemmin tutkiessani ne paljastuivatkin koristelluiksi akustolevypalasiksi. Nerokasta! Mestassapa olikin tuollaiseksi matalahkoksi halliksi yllättävänkin "ihan jees" soundi. Populaa riitti ja Pikku Eerokin kävi siinä hetken pyörähtämässä.
Karavaani Ruusulinna

Siitä sitten toiseen kekkosmestaan Vammalan Seurahuoneelle. Onneksi Kimmo oli ottanut jotain etukäteen selvää, siellä oli nimittäin ihan perkeleellinen kierteinen porrasroudaus. Noh omistajan poika sitten kavereineen punkesi sen kuorma-autollisen laatikkoa sinne toiseen kerrokseen.  Yritin lohduttaa, että salilla tollanen treeni maksais maltaita. Muttei kuulemma millään salilla ookkaan noin kovaa treeniä. Amatöörit!
Siellä oli todella vaikean mallinen ravintolasali, mutta joka kuitenkin lopeensa soundasi yllättävän hyvältä. Vähän fillikailottimia reunoille ja kunnon barrikaadit lavan eteen, niin avot.
Uskotteko jos sanon, että paikassa oli hyvin paljon erittäin humalaisia ihmisiä. Ei tullut keikan jälkeen mieleenkään poistua takahuoneesta rahvaan puolelle.
Karavaani Vammalan seurahuone

Rauman varasto- ja Lahden Finlandiaklubit ovat molemmat keikkapaikkoina niin vaivattomia, etten jaksa niistä edes kummemmin mainita. Molemmissa helppo rouduu. Hyvät tilat ja ennenkaikkea loistavaa henkilöstöä.
Lahti
Seuraavalla viikolla pyörähdin Tsadissa studiotyyppien AUX-kokouksessa, jossa juonittiin jos jonkinlaista alan tulevaisuutta. Olipa ihan törkeen kiva taas nähdä senkin puolen kollegoita ja puhua luvan kanssa audiota. Tuli siellä kuultua sivumennen myös noitten mun aphioneitteni pikkuveljiä, niitä One15 malleja ja onhan se nyt kumma, miten hyvää ja yllättävän isoa ääntä nekin toistivat.
Samalla reissulla kuulin semmoisia vähän isompia Adameitakin. Todella tiukka ja alasmenevä botne. Piti oikein kysyä, että onks johonkin piilotettu subi? Ei ollut. Enihow, jotenkin mun korvaani ylämidle oli tosi vaiheinen ja suttuinen. En oikein saanut otetta mistään. Toisaalta pajan omistaja on niillä tehnyt aika monta ja aika paljon myynyttä levyä, joten...

17202945_1641002449254691_4586353513287250539_n
Kuvan otti joku ko. ryhmästä. En muista kuka. Punaviini oli maistuvaa. Kaikki kunnia hälle!


Ja kekkosmestat senkun jatkuvat. Kauhajojen Aronkeidas näytti ulkoapäin ihan siltä, että äkkiä karkuun. Semmonen matala hallirakennus, josta ei voisi ulkoapäin ikinä aavistaa, mitä siellä sisällä puuhataan tai ollaan puuhaamatta. Terassin tapaisella lakana, johon joku oli vetäissyt komeasti mainontaa. Meinasin kirjoittaa kulkineemme kylkeen "Paskoja vihanneksia", jotta mulahdus olisi ollut täydellinen. No mutta kynnyksetön rouduu, riittävän kokoinen lava ja ilmeisesti kokolihaa soittajille. Ensin meinasin ilahtua, kun kattoon oli pantu koukut kaukokaapelille, mutta tarkemmalla vilkaisulla ne kulki tuuletinpropellien kanssa ristiin. En kaivannut siinä tilanteessa siivutuspalvelua longdistance cablellemme, joten vedin nätisti seinänvierttä.
Laskutusperuste syntyi. Ps. Kun rakennatte saunan, niin älkää pliis poratko lauteitten läpi niitä ruuveja. Ne jää törröttämään ja ovat niin kovin kuumia.

17342731_1650510564970546_8840990426630865090_n

Valkeakosken Waltikka. Ah niin lähellä kotia, mutta silti niin kovin kaukana. Semmoinen hotelliasia. Toiseen kerrokseen pienellä hissillä ja taas nuoret miehet pääsivät punnertamaan pitkät portaat niitten isompien laatikoitten kanssa. Mukavaa henksua ja tosi kunmallinen sali. muuten perus kokolattiamattoa ja korotettua rahvaanpaikkaa, mutta tanssilattian ylle nousi semmoinen parin kerroksen korkuinen kaikukammio, jota kehysti tietysti peiliseinät. Joutu muuten vähän aikaa virittelemään sitä PA:ta.
Kannattaa muuten aina olla jotensakin ystävällinen henkilökunnalle, vaikka hampaat irvessä. Sisään roudatessa keittiössä oli rikkoontunut liukuovi, niin minähän siinä hissikuormaa odotellessani menin korjaamaan sen. Sen jälkeen ei ollut kahvista ja pullasta puutetta.
Waltikka

Ei hitto, ulkona paistaa aurinko ja mun Crescentini huutaa tuolta pyörävarastosta, että pitäis päästä kuulemma lenkille. Ei se auta. Mä jatkan tästä tuonnempana. Sittenpä onkin melkoista toistoa tortapotortalla, kun kertoilen valittuja paloja lapinrundilta. Tai siis pariltakin.

maanantaina, maaliskuuta 13, 2017

Teknisorientoitunutta länkytystä.

Knoppitietoa Youtubesta, maanantain ratoksi: 

Uusi biisi on masteroitu ja sehän pitää saada mahdollisimman nopeasti, kaiken kansan kuultaville. No mikäpä se on näppärin tapa nykyaikana, jolloin teknologia mahdollistaa mielettömiä asioita ihmisen viihtyä? No tottakai videopalvelu, jonka piilotettu agenda on selvästikin tuudittaa ihmiset tyytyväisyyden tilaan kissavideoilla.
Tässähän ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, jos kyse on musiikkivideoiden jaosta. Youtubesta nyt vaan tuli suositumpi, vaikka Vimeo on laadultaan jotain ihan toista. (VHS vs Betamax jälleen kerran)
Mutta se on tosiaan hassua, että jos haluat että ihmiset löytää mahd. hyvin biisisi, niin panet sen soimaan nyt sitten vaikka stillikuvan taustalle (jossa esiintyy tietty kissa).
Mutta kun se Youtube on tarkoitettu nimenomaan videoiden jakoon, niin niitä siellä pääkallopaikalla kiinnostelee äänenlaatu melkolailla vähän. (Tai kyllähän niitä varmaan kiinnostelee, mutta ne priorisoi sitä kuvaa.)

Sen infon perusteella mihin olen päässyt käsiksi, Youtube pakkaa nykyisellään audion 126p AAC, formaattiin. Se on vähän se. Aiemmin se on ollut tuplat korkeampi ja toisinaan se on vaihdellut laadun mukaan niin, että alle 720p videolaadulla se oli tuon, mutta yli sen se oli tuplaten.
Nykyään ymmärtääkseni video ja audio on toisistaan riippumattomia ja niitä käsitellään erikseen ja yhdistetään vasta striimattaessa.
Jostakin lähteestä olin tulkitsevinani, että audion laatu vaihtelisi liittymänopeuden mukaan, mikä olisi ehdottoman järkevä ratkaisu, mutta se oli niin epämääräistä infoa, että siihen ei voi luottaa. Ehkäpä ne koeistaa moista adaptiivista audiostriimausta videoihinsa? Jos joku tietää paremmin, niin kerro toki!!!
Jokatapauksessa, nostaisin esiin semmoisen asian, että kun tuuppaatte videoitanne Youtubeen, tai sen puoleen mihin tahansa striimauspalveluun, joka pakkaa audiota, tehkää se mahdollisimman hyvästä audiosta. Eli vähintään 44.1/16 laatuisesta, häviöttömästä materiaalista.
Meinaan, että jos palveluun lähettää vaikka parhaan laadun omaavan 320kbps mp3/AAC failin, josta on psykoakustisten yms. algoritmien avulla, poistettu jo aika paljon dataa ja tämä vielä pakataan uudelleen, niin lopputulos ei ole kamalan nättiä. Rakastakaa ja vaalikaa musiikkianne.

Ohessa pätkä miksaamani ja masteroimani Mutka orkesterin uudelta levyltä pakkaamattomana:

Ja pakattuna paraslaatuisesta ämppäristä 128p AAC:ksi. En tiedä mitä koodainta youtube käyttää, joten tämä on vain suuntaa antava esimerkki.
Varjokatti
Meillä musiikin taustalla pyörii tämmöinen tyyppi. Lempimusaansa on freejazz ja kokeellinen elektro.

------------------------
Asiasta toiseen. Vanhan sanonnan mukaan, jos haluaa hyvää ja halpaa, niin täytyy ostaa kaksi.
No kaikki on niin kovin suhteellista. Varsinkin joidenkin audiokamojen kanssa. Meinaan että varsinkin hifipuolella hommaan liittyy niin paljon käärmeöljyä ja mielikuvamarkkinointia, ettei uskois jos ei näkisi.
Mä edustan sellaista koulukuntaa, että jos laitteen speksit ovat kunnossa eli se on suunniteltu hyvin, eikä kasausvaiheessa ole ryssitty, niin vahvistimet eivät normaalissa kuormituksessa soundaa erilaisilta. Tai siis oikein suunniteltu vahvistin ei soundaa yhtään miltään. Sinne tuupataan signaalia sisään ja se pukkaa sen toisesta päästä ulos. Mitään lisäämättä tai poistamatta. Vain lujempaa.

studio 2
Joten kun törmäsin netin keskusteluissa useampaakin kertaan JDS labsin nimeen ja jossa hämmästeltiin sitä, miten noin älyttömän kovilla spekseillä varustettuja vehkeitä voidaan myydä noin halvalla, niin kiinnostuin. Semminkin kun mulla oli herännyt tarve paremmalle kuulokevahvistimelle, jonka saisi sijoitettua pöydälle. No heillähän oli moniakin malleja ja koskapa tykkään näprätä, niin ilostuin kovasti heidän DIY kitistään. Vielä kun mulla oli tarvis modailla omaan käyttöön vähän erikoisempaa tsydeemiä, niin päätös oli helppo.
Samalla ihmettelin myös heidän OL DAC:iaan, joka perustuu jonkun NW-audioguy nimellä tunnettuun mystisen elektroniikkagurun hengentuotteeseen, jolla se haastoi itsensä ja samalla muut audiovalmistajat, tekemällä mahdollisimman no nonsense DAC:in. Vain suoristuskyky merkkaa ja kaikkien valintojen täytyy tukea tätä.
No se teki juurikin sen. Ja pani vehkeen lisenssin maailmalle pohjalta: Olkaa hyvät ja hyödyntäkää, kunhan ette muuta yhtään mitään. Ja hävisi sen jälkeen kartalta. Kukaan ei tiedä miehestä mitään.
Kun hinta oli lähellä mitätöntä, niin uteliaisuuttani tilasin yhden semmoisenkin.

Ja voihan mahdoton, että kannatti. Ei mulla ole ollut mitään moitittavaa nykyisessäkään DAC:issani. Aivan erinomainen ja vakaa ammattipeli, mutta eikös vaan tämä parin röökiaskin kokoinen vehje vain soundaa paremmalta. Ero ei ole missään nimessä suuri. Lähinnä tämä piirtää ihan inasen selkeämmän äänikuvan ja on ihan hivenen raikkaampi. Joku puolen desibelin ero alamidlesssä tms. En ole ihan varma mitä tässä tapahtuu, koskapa mulla ei ole mitään speksejä tutkittavana tuosta raskaamman luokan DAC:istani, mutta veikkaisin että tämän OL dac kanavaerotus on vähän parempi, jolloin soundikuvakin on vähän tiukempi.
Sori nyt vaan kamalasti niille joiden illuusio hyvästä soundista vaatii kallista ja raskasta räkkirautaa. Kuukauden kuuntelun perusteella tämä pikkupurkki on nykyään mun äänenvälitin, tietokoneelta kailottimille.

Head-amp kasaus Niin ja entä sitten se tee-se-itse -kuulokevahvistin? Kolvi kärysi pari iltaa ja itseasiassa sopivan kotelon löytämisessä meni eniten aikaa. Lopeensa rakensin sen vanhaan kovalevykelkkaan.
Jos sulla on perustaidot kolvailusta ja oot huolellinen, niin tuo on erinomaisen kivuton laite rakentaa.
Ja toimii ihan todella hyvin. Erittäin tarkka soundi, riittävästi hönkää (jota saa pienellä modauksella lisääkin) ja hävyttömän hiljainen. Kun ensi kerran panin sen tulille, niin olin varma että se on rikki.
Vaikka nostin gainit ilman musaa tappiin, niin ei kuulunut mitään. Siis kuulokevahvistin, joka ei kohise edes täysillä. Mitä on tämä magiikka?!??

Head-amp
Niin ja asensin tähän vielä akutkin. Eli vehje saapi harvinaisen jäiriötöntä virtaa ja toimii vaikka reissussa.

maanantaina, helmikuuta 27, 2017

Palkitsevaa touhua

Taas on mennyt tovi ja karavaani on pysynyt kurssissa!

Kaihon karavaanin kanssa ollaan käyty keikalla mm. Lahdessa ja Sappeella. Ja kukkuroiden välissä  bändi valittiin Iskelmägaalassa vuoden yhtyeeksi. Ja mikä on myös siistiä, niin bändi otti palkintohaastattelussa esiin myös meidät tekniikan ihmiset osana bändiä. Jotenkin töissäviihtyminen on helppoa, kun arvostus on kaikinpuolista. Ja siistiä oli myös se, että pääsin kerrankin miksaamaan myös Paula Koivuniemeä, joka tuli fiittaan yhteen zipaleeseen!
Karavaani Iskelmä
Tampereellehan avattiin tuossa vähän aikaa sitten uusi ravintola/livemesta, nimeltään Olympia.
Mahtava miljöö, ihan ykkösluokan henkilökuntaa, hyvää ruokaa, juomaa ja erinomainen sali, jonka tekniikkaa arvon herra Laasonen pyörittää suvereenisti. Ja d&b:n linjasäteilijällä on aina ilo työstää.
Mä oon jotenkin hassu, kun mun mielestäni sitä ei pitäis tulevaisuudessakaan mennä roikottamaan. Jos se toimii noin hyvin groundstäkkinä, niin miksi se ääni pitäis panna kuulumaan sieltä katonrajasta, kun se bändi kuitenkin on siinä lavatasossa? Tältä pohjalta aattelin myös suunnitella tulevan konserttisalikiertueen äänentoistonkin. Mutta se on jo eri tarina sitten se.
Ainoot mestan miinukset on ehkä hieman kaikuisa sali, joka kyllä asettuu, kun biomassa demppaa ja vähän hankalahko rouduu. Apukädet tosin on sitten kans ihan a-ryhmää.
Niin ja mestan tarjoama artistimajoitus on kerrankin ihan pirun viihtyisä. Ihan hotellitasolla liikutaan.

Karavaani Tre2
Ehdin taannoin jo yhden hyväntekeväisyyshäppeningin miksaamaan mestassa ja silloin jäi varovaisen positiivinen pheelis asiasta.
Nyt menimme paikalle Karavaanin kera ja mm. mikseri oli siirretty keskelle salia ja sehän on ihan parhautta se. Erinomainen keikkahan siitä syntyi! Tupa oli ääriään myöten täynnä ja meininki katossa.
Yleisö
Uusi vuosi on tuonut myös uusia kujeita. Viimevuosi meni vähän varmistellessa ja totuttautuessa bändiin, sekä X32 tiskiin ja menininkiin, pohjalta: "Keep it simple, stupid".
No nyt kun asiat on asettuneet uomiinsa, niin tohtii jo vähän säätää ja ruveta ripottelemaan koristeita kakun päälle.
Kaivoin rakkaan Joemeekin OneQ-laulukanavan esiin ja katsoin, josko se tois jotain extraa jo sinänsä ihan mainioon laulusoundiin. Ja no toihan se! Siinä nyt vaan on niiin transparentti se kompressori, ettei toi digiasia nyt vaan pärjää sille mitenkään. Samoin ekvalisaattorilla saapi säädettyä just sitä lämpöä ja kimalletta ihan jättekivasti. Tiskin omalla säätimellä tarvittavia tiukkoja leikkauksia ja meekillä sitten maalataan leveämmällä pensselillä tarvittavia asioita pintaan.
Ja vaikka tiskin omat efektit ovatkin ihan käyttökelpoisia, niin  niistä vaan puuttuu syvyyttä ja jotakin määrittelemätöntä eloperäisyyttä. Jotenkin noi X32:n kaiut ja delayt on ainakin mulla aina vähän vaikeahko saada istahtamaan saumattomasti miksiin.
Siksipä nostinkin pöydälle vanhan kunnon RE-20 space echo delaypedaalini. Ja johan alkoi tapahtumaan! Sillä saa rakennettua tarpeen mukaan melkoista dubautusta ja elämää suurempaa, mutta kun sen panee taustalle supattamaan ihan hiljalleen, niin se rakentaa lauluun kivaa subliminaalista tekstuuria paremmin kuin mikään mitä on tullut vastaan.
Sitten kun vielä puhalsin pölyt TC:n M-One:stani ja löin räkkiin, niin johan rupesi löytymään lyömäsoittimillekin semmoiset tilat ja torpat, että fiksumpikin menee halpaan.

Karavaani Tre

Niin ja toi Anssi... No huh huh mimmoisia tuikkuja se oli hommannut keikoille. En mä noista mitään tajua, mutta ymmärrän arvostaa aina kun leuka kolahtaa lattiaan. Kova seppä!

tiistaina, helmikuuta 07, 2017

Keikkavuosi käyntiin

Johan tässä on jo yli kuukausi vietettykin tätä vuotta ja jotain on jo ehtinyt tapahtuakin.

Meillä on liveammattilaisten kanssa tapana kokoontua aina tammikuun alusta viettämään pikkujouluja.
Tänä vuonna tämä tapahtui Kotikentillä, Tampereen ytimessä. Paikalle valui kolmisen sataa roudaria ja voi mahdoton sitä selkääntaputusten määrää.
Kommentoinkin tapahtunutta tuoreeltaan naamakirjassa, eikä mulla ole oikeastaan aiheeseen vieläkään sen parempaa sanottavaa:
Rouduu2
"Silloin kun tää ryhmä kokoontuu, niin ei todellakaan tarvita äiti Ammaa kertomaan miten halaillaan. Ei nää pukeutua osaa gaalaillallisille (Vaikka kaikilta salettiin löytyy Boss-level puvut kaapista), mutta jumalation, miten paljon rakkautta, ammattitaitoa ja kokemusta mahtuu yhden, jallunhuuruisen katon alle. Rakastan ammattiani ja ammattikuntaani! Nimim:Ylpeä roudari."

Ja keikoille.

Vuoden eka osui Vantaan ruotsinlaivasimulaattoriin. Tulisuudelma tietenkin oli paikkana ja mikäs siinä. Kohtuu iisi rouduu, hyvät apukädet, mukava henkilökunta ja se alakerran amarillo omaa erinomaisen kokin ja superia tarjoiluhenksua. Lisäksi se lavan keskellä tepottava pylväs on ollu superdieetillä ja on nyt puolet pienempi. Kemu on asennellu sinne kaukokaapeleita ja Lakun PA:ta kiinteästi ja se onkin melkein erinomainen. Se on vain speksattu (tilaajan puolesta) vähän alimittaiseksi ja suunnattu siihen tanssilattialle, joten meidänkin loppuunmyydyllä keikalla, se soundi tuli sitten siihen lattialle vähän liian kovaa ja mikserille silleen aavistuksen liian hiljaa. Hyvällä soundilla toki.
Olen anatanut itselleni ymmärtää, että asiaan olisi mahdollisesti tulossa korjausta, kun siitä on tarpeeksi monet antaneet päättävälle taholle palautetta. 
Niin ja valohanut: Ottakaa CAT/DMX käännöt mukaan. Joku oli käännöt kääntäneet, kun asioita yritettiin etsiskellä tuvasta.
Keikka oli niinkuin aina tuossa musiikkijuottolassa: Jengi on ihan seipäässä ja kauheesti pitäis porista kaikkien kanssa. Se bändi kun vaan pauhaa niin kovin siellä lavalla, niin pitää sitten huutaa. Eli miksaaja kyllä tietää, että markku petti ja mirkku töistä on kusipää, mutta sitten taas biisien sanoistakin olis kiva kuulla jotain, noin niinkuin ihan vaan työn puolesta.
Tulisuudelma

Seuraavalla viikolla piti olla maailman iisein keikka yksissä yksityisbileissä. Mies ja kitara. Varakas tilaaja ja hyvä liksa. Muuten ehanaa, mutta mulla oli vielä ehanampaa menoa. Oksu tuumi menevänsä naimisiin Raisan kanssa ja mulle kolahti kunnia toimia bestmäninään. Iisi ukkeli, kun hän nimenomaan EI halunnut mitään polttareita. On ne ihanat yhdessä!
Vuorelat

Seuraavana aamuna oli vähän rapeutta ilmassa, kun piti hyökkiä Helsingin messukeskukseen toisille yksäreille. Nyt oli ihan bändikeikka kyseessä. Siellä oli varsin pätevää ryhmää vastassa ja lakulla pääsi taas vetelemään, niin mikäs siinä. Jengi oli vaan tullu enemmänkin ilmaisen brenkun perässä, niin ei se bändi niitä oikein kiinnostanut. Ei se tosin bändin menoa haitannut. Hyvä keikkasuorite.

Mun keinopääni oli suoriutunut toiseen prototyyppivaiheeseen ja hittolainen, sehän ylitti odotukset!
Kummallinen akustiikka, miksaamo lavan sivussa, jengi mölyää, mutta äänitys kuulostaa yllättävän tasapainoiselta. Helvetin rumahan tuo vielä toistaiseksi on, mutta se kuuluu vähän tähän tekemisen meininkiin. Ääniesimerkkiä olkaapa hyvät.
Keinopää

Tässä vaiheessa pitää muuten hehkuttaa ja surkutella yhtä aikaa. Meidän iki-ihana ja superlahjakas valomiehemme, Tero "yleistieto" Laine päätti hypätä karavaanin kyydistä ja keskittyä firmaansa. Sille tarjottiin erään kansainvälisen häppeningin toimesta niin päräyttäviä hommeleita, että vain idiootti olisi kieltäytynyt. Tero ei ole idiootti, joten loppuvuosi menikin siinä ihmetellessä, että mistäs helvetistä me löydetään heti alkuvuodesta yhtä pätevä valovisionääri, joka pystyy myös omistautumaan bändille, ihan niinkuin kunnolla. 
Noh, tuossa loppuvuodesta kävin heittämässä Elastisessa yhden tuurauskeikan ja siellähän oli tietenkin Mattilan Anssi häikäisemässä ja kun satuin kysymään että mitä kuuluu, niin selvisi että Ela pitää ensivuoden melkolailla breikkiä bändinsä kanssa ja keskittyy enemmänkin profetointiin. 
Eli pitäis keksiä töitä. 
Kättelin miestä samoin tein ja aloitin välittömästi vahvan lobbaamisen bändin suuntaan.
Niettä lälläslää: Terolla on ihan mahtava duuniboogie meneillään ja me saatiin lennosta tilalleen remmiin ihan parhaustyyppi! Ykkösvalintani.
Anssi2
Viimeviikolla oli harvinaisen iisi keikka. Mestana Helsingin Casino ja tilaisuuden luonne Radio suomipopin kuuntelijakilpailu. Tupa täynnä ja vetoaika jo seitsemältä. Loistava henksu taas vastassa.
Bändi veti timanttisen keikan ja yöksi kotiin. Lisää näitä!
Casino

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2017

Terveisiä paskamyrskyn silmästä

Voitteko uskoa, että edellinen postaus meni monille tunteisiin?

Vihjasin noin viikkoa ennen piuhatestiäni tuolla somessa sijaitsevassa hifiryhmässä, että olen tekemässä lähitulevaisuudessa ko. testiä ja kyselin hyviä linkkejä koejärjestelyiden tekemiseen ja aiempiin kokeisiin. Kovasti tuli silloin kommenttia niin puolesta kuin vastaankin ja tuloksia odoteltiin penkinreunalla istuen. Mikä jännintä, niin sekä objektiivisten että subjektiivistenkin hifistelijöiden keskuudessa ei oikein uskottu saatavan tuloksia. Objektikot tietty eivät uskoneet ylipäätään piuhojen vaikutuksiin ja eroihin, mutta monet subjektikot taas eivät uskoneet että on ylipäätään mahdollista tehdä tarpeeksi objektiivisia koejärjestelyjä.

Testin vastaanotto ei varsinaisesti yllättänyt... kokonaan. Ketjuun tuli parissa päivässä satoja vastineita ja kosolti positiivista palautetta. Aika monet osasivat käydä asiasta ihan järkevää keskusteluakin. Mutta voe mahoton miten tämmöinen asia voi mennä osalla ihmisistä tunteisiin! Herranen aika me puhutaan nyt kaiuttimien välijohdoista, eikä koulutusleikkauksista tai ydinvoimasta.

Eräskin aikuinen ihminen haukkui minut ammattitaidottomaksi pelleksi, puukorvaksi ja systeemini yksinuottiseksi lo-fi systeemiksi. No tämä Tamperelainen herrasmieshän osottautui ns. ylemmän hifin maahantuojaksi ja jälleenmyyjäksi.
Kiitin palautteesta ja jo kolmannella kerralla, kun pyysin häntä itseään järjestämään objektiivisen sokkokuuntelun vaikka Hallituskadun tiloissaan, jossa varmasti on tarpeeksi pätevät äänentoistimet, hän lupautui sellaisen tulevaisuudessa ilman muuta järjestämään. Odottelen kiinnostuneena kutsua.
En tosin pidätä hengitystäni moisen toteutumisen kanssa.

Aika paljon tuli vastaan väitettä, että näissä hommissa puhutaan niin hienovaraisista asioista, ettei mikään mittalaite ole niin tarkka kuin ihmiskorva, joten erojen mittaaminen on mahdotonta.
Sorppa nyt vaan, mutta jos yhtään on viitsinyt perehtyä ihmisen anatomiaan ja psykofysiikkaan, niin faktat puhuvat ihan toista. Ihmisen kuulo on erinomaisen rajoittunut kapine ja aivo yrittää huijata, minkä ehtii. Siksi myös ihmisen kuulemisen mekanismeja on hyvin hankala mitata. Semminkin kun ne aivot yrittävät huijata sitä tutkijaa, siinä missä tutkittavaakin. On lähes mahdotonta suhtautua asioihin täysin neutraalisti. Jos sulla on pienikin aavistuksen hitunen, että seuraava ääninäyte poikkeaa edellisestä, niin melko varmasti kyllä kuulet eron, oli niitä tai ei. Ja jos siihen vielä lisätään pienikin visuaalinen ärsyke, niin todennäköisyys kasvaa hurjasti. Tätä asiaa on tutkittu todella paljon. tulokset ovat kiistattomat. Netti laulamaan!

Itse joudun masterointityössäni käyttämään yllättävän paljon bypass nappulaa, erinäisten hienovaraisten prosessorien kanssa. Esim. joku snadi nauhasaturaatio-asia voi ens alkuun kuulostaa  huomattavalta, mutta silmät kiinni random naputtaminen pois/päältä -nappulaa, vasta kertoo varmasti, että tekeekö se kuitenkaan mitään eroa. Ja ne kuultavat erotkin voivat olla... noh eroja. Vasta tuolla metodilla voi varmasti sanoa, että onko se ero positiivinen, vai negatiivinen. Jos sä olet rakentanut jotain tiettyä prosessointiketjua pieteetillä sen puolituntia, niin senhän on oltava parempi kuin aloittaessa? Summa summarum: Tarkkana saapi olla.

Tuli myös hyviä kysymyksiä esim. siitä, että mitä ihmeen järkeä on kuunnella itse laitteistoa ja "niitä mikrodynaamisia vaihteluja" (mitä ikinä se tarkoittaakaan?), saatika kaikujen häntiä?
Eikö pitäisi vain keskittyä itse musiikkiin?
Nimenomaan! Jos Laitteiston komponentit ovat ehjiä, eikä esim. vahvistin ole ihan päin helvettiä suunniteltu*  ja muuta sitä kaiuttimien soundia ja kaiuttimien sijoitteluun on käytetty hieman harkintaa, niin mikään ei ole hienompaa, kuin kuunnella hyvää musiikkia! Itseasiassa hyvä biisi, hyvin tuotettuna toimii vaikka tuvan nurkassa seisovasta monoradiosta.

*(20 hz to 20 Khz +/- 0.1 dB, ‹0.01% säröä, ‹100db-s/n, korkea impedanssi sisään ja pieni ulos ja vähän liikaa tehoa)

Mutta mä olen masteroija ja miksaaja. Mun systeemini täytyy olla resoluutioltaan ihan eri leveleillä loppukuluttajan kanssa. Kun mä hion toisten pieteetillä ja rakkaudella tekemiä biisejä, niin mun on luotettava siihen, että ne tekemäni muutokset ovat oikeita; Että se kumina jota rauhoitan akustisesta kitarasta, johtuu juurikin siitä, eikä mun systeemistäni tai akustiikastani.
Ja mun täytyy kuulla, miten se pieninkin dynamiikan muokkaus vaikuttaa mm. niihin kaikujen häntiin.
Ja sen pitää mennä viivasuorana sinne kuulokynnykselle asti, jotta mä kuulen, kun akustisella nauhoitteella joku vetää toisaalla ulko-oven kiinni ja saa aikaan kunnon humahduksen, siellä 19Hz:ssä.

Sen vuoksi mä testasin niitä piuhoja. Saavuttaakseni varmuuden. En ilkeilläkseni kenellekään, tai vahvistaakseni kenenkään ennakko-odotuksia.

Kesthousepanorama Valmis SMLR
Siitäpä päästäänkin tähän nextin levelin hifistelyyn. Asia nimittäin koskee akustiikkaa ja sitä miten laitteiston sijoittelu on ensiarvoisen tärkeää.
Mun kuunteluni taajuusvaste on jo pitkään mahtunut 20-20000Hz:n sisään + - 2dB:n (1/12-oct-smoothing) sisällä, mikä on aivan erinomainen tulos. Tähän olen päässyt juurikin sijoituksen millimetripelillä, akustoinnilla ja loppuviimeistelyssä jeesaavalla huonekorjauksella. No mulla on huoneessa häirinnyt vielä oikealle sivustalle jäävä pieni ja kapea resonanssi alabassossa.
Se ei ole suuri, eikä edes kovin pitkä, mutta mua se ärsyttää. Joten hommasin lainaan varsin pätevän kaiutinprosessorin ja kokeilin amphioneiden ja subin väliin erilaisia jakotaajuksia, suodinjyrkkyyksiä, sekä suodintyyppejä. (Jumalauta mikä savotta! Kaikki vaikuttaa kaikkeen, varsinkin vaihevasteisiin)
Sitten lisäsin yhtälöön vielä toisen 7070a subin ja yritin jakaa bassoenergiaa mahdollisimman tasaisesti, kuuntelupisteen ympärille. Rakensin ihan pellepelottomana siitä kakkos-subista jopa aktiivisen helmholz- tyyppisen resonaattorinkin, mikä vieläpä toimikin, mutta meni ehkä hivenen monimutkaiseksi. Sanotaanko, että paljastuvat asiat olivat mielenkiintoisia.
Parin päivän jälkeen palasin aiheen pariin ja päädyin vähän yllättäen sellaiseen ratkaisuun, että se Genelecin subi tekee sen jakosuodon kuitenkin mitä parhaiten, kun koko subin kaataa kyljelleen ja kääntää sitä 90 astetta. Lisäksi koko pömpeliä piti siirtää 30cm taaksepäin. Näin refleksiputki osoittaa sivulle, eikä lattiaan, kohti kuuntelijaa. Taajuusbalanssi oikeni entisestään. Siitä toisesta subista luovuin kokonaan.

Lisäksi mä olen tehny kokeita keinopääsysteemeillä. Ultimaattinen kompromissi HRTF:in ja kaiutinkuuntelun välillä saavuttaa muotoaan. Tää on eka kokeilu rakentelemallani tsydeemillä, jonka pohjalta hommaa viedään eteenpäin. Kuulokkeet päähän ja kuunnelkaapa tästänäin.

Ja linkki erinomaiseen artikkeliin siitä, miksi me kuulemme mitä kuulemme.
Ja toinenkin.

maanantaina, tammikuuta 09, 2017

Piuhoja poikineen

Jos mua pyydettäis Arto Nybergin haastatteluun ja kysyttäis mottoa, niin se olis varmaan: 
"Lähinnä kaikki kiinnostelee".

Tälläkertaa rupesi kiinnostelemaan se, että maailmalla ihan tolkun ihmiset ovat tulleet ulos kaapeistaan ja kertoneet kuulevansa ihan huomattavia eroja kaiutinkaapeleissa.
Sitten taas toisaalta toiset tolokun ihmiset ovat sitämieltä, että Nokian sähköjohto on vähintään tarpeeksi hyvä. Tai ainakin viimeistään Cordialin balansoitu datakaapeli. Eli kunhan johdinpaksuus/pituus ja materiaalin puhtaus on öbaut kondiksessa, niin loppu on turhaa.
Ehkä häiriösuojaukseenkin voi varuilta panostaa.
Minähän pidän itseäni aika rationaalisesti ajattelevana, tai ainakin semmoiseen pyrkivänä ihmisenä ja viimeistään silloin, jos konsensus tuntuu rakoilevan, niin ei auta muu kuin todeta asiaintila itse.

Ensialkuun vietin parikin iltaa lukeakseni dataa, mielipiteitä ja teoriaa asian takana. Että miksi pitäis olla eroja ja mimmoisia ja mistä ne johtuvat. Täytyy sanoa, etten tullut hullua hurskaammaksi. Varsinkin mittaustuloksia aiheesta tuntui olevan erinomaisen vaikea löytää mistään. Varsinkaan semmoisia joissa olisi myös selvitetty että mitä hommassa oikein tapahtuu, miksi, tai ylipäätään että mitä mitataan?!! Ei vaikuttanut oikein lupaavalta, mutta eteenpäin!

Seuraavaksi kaivoin netistä aiempia sokkotestituloksia, eikä nekään vakuttaneet. Toisaalta törmäsin myös aika vahvaan ja perusteltuun kritiikkiin sokkotestijärjestelyistä ja arvosteluperusteista. Eli piti ryhtyä tutkimaan testijärjestelyjä, tilastotieteitä ja varsinkin psykologiaa moisten koejärjestelyjen osalta. Tässä vaiheessa mm. Mikael Nederstömin pro gradu, osoittautui mainioksi materiaaliksi.

Ja eikun yhteyttä paikkoihin, joista kasa piuhoja lainaan. Tuohon kasaan päätyi pikkuauton arvon verran kaapeleita mm. Graditechiltä, Nördostilta, sekä Kimbercablelta. Lisäksi siinä oli omia piuhoja vertailuna, kuten amphionin omat hopeapune-asiat, sekä ns. lamppujohdot. Tai ne mitään niinsanottuja ole. Lamppujohdot.
Piuhaläjä

Kolmen päivän aikana yritin kuunnella eroja, niin kaiutinkaapeleilla, virtajohdoilla, kuin välikaapeleillakin. Kolmella eri vahvistimella ja kolmilla kaiuttimilla. Ehkä siellä jotain luurasi... ehkä? Vaimostakin graditechit kuulostivat ehkä vähän... sähäkämmiltä. Ainakin ne näyttivät silmäänsä todella hyviltä. (Voitteko käsittää, miten ihana vaimo mulla on!!!)

Sitten vihdoin kutsuin kaverin kylään, joka on umpianalyyttinen ukkeli, mutta jonka mieli on harvinaisen avoin. Ja jonka kotona meinaa aina mennä kahvi väärään kurkkuun, kun astuu hänen kuuntelutilaansa, jossa on melko hulppeaa äänentoistinta niin, että varmasti riittääpi.
Teimme siinä ruokaa ja sovimme sokkokuuntelujärjestelyjen yksityiskohdista, jotka menivät jotensakin niin, että toinen vaihtaa piuhoja ja kuuntelija saapi kuunnella musaa siinä sittenniin, ihan miten itsestä tuntuu. Volumeen ei saa vaan koskea. Sitten pyynnöstä aina vaihtuu. Tulokset sitten kirjataan listalle, jossa arvotetaan viivastolle kolmea muuttujaa: Dynaminen toisto/iskuerottelu - Stereokuva. Syvyys/leveys/tarkkuus. Sekä yleinen "hyvyys" Ja itselle saipi tehdä hyvin vapaamuotoisesti merkintöjä ja muistiinpanoja.
Kaiuttimena jo vähän vanhemmat, mutta vieläkin aivan erinomaisen tarkat ja tasapainoiset amphion athenet ja vahvistimena NAD:in hyväksi havaittu, harvinaisen neutraali ja kyvykäs trankkupeli.

Kaveri siellä sermin takana sitten vaihteli (tai oli vaihtamatta) piuhoja täysin mielivaltaisesti, joita oli tässävaiheessa kolme hyvin erilaista kaapelia: Perus kuparipune, solid kupari ja hopeapäällystetty. Vaihtoihin meni aina aikaa noin 15-20sek. Ja tätä toistettiin kaikkiaan yhdeksän kertaa.
Siinä oli muuten tekemistä. Yritäppä itse pinnistää kuulosi äärimmilleen puolen tunnin ajan. Parin tunnin livemiksaukset tai levymasteroinnit on ihan lastenleikkiä tuohon verrattuna.

Ensin minä vaihdoin ja kaveri kuunteli. Kova pokka oli miehellä, kun vaihdettiin. En saanut mitään irti ukkelista. Kun mun vuoroni tuli, niin hämmästys oli melkoinen. Pystyin lähes varmasti tunnistamaan yhden, näitten kolmen joukosta; Tarkempi stereokuva ja selkeästi raikkaampi yleis-soundi. Kahden muiden välillä oli suuria vaikeuksia, mutta jotain eroa niissäkin oli.
JAsse 4
Ja sitten sain tulokset eteeni. Hämmästykseni senkuin kasvoi, nimittäin tulokset olivat täysin randomia. Ei siis yhtään mitään korrelaatiota kuulemani ja todellisuuden välillä. Ja sama juttu kaverin papereitten kanssa.

Tässä vaiheessa piti ottaa lasillinen ylämaan kultaa, poltella tupakkia ja hämmästellä asiaa. etteikö nyt edes jotain ihan oikeata eroa kuultaisi?
Järeämmät keinot käyttöön ja setin ääripäät esille: Nördostin tonnin kaapelit eroavat niin hintansa, kuin toteutuksensa puolesta melko tavalla rautakaupan lamppujohdosta 5€/m. Päätettiin sokotella niitä ensin kuusi kertaa ja jos näyttää yhtään miltään, niin jatketaan, että saadaan jonkinlaista tilastollista koherenssia. No emme jatkaneet.
Jahas. No mitä jos tuo vahvistin on vain niin hyvin suunniteltu, että se ei tuo niitä eroja esille?
Hain keittiösetistä 6W putkivahvaimen ja taas vaihtelemaan piuhoja. Juu ei mitään eroa.
Vahvistin kyllä kuulosti hyvinkin erilaiselta trankkupeliin nähden, mutta piuhat jatkoivat näkymättömyyttään. Kuunneltiin vielä tonnin virtajohtoakin. Monesta lähteestä sain kuulla, että sillä pitäisi olla melkeinpä isompi merkitys. No ei muuten ollut. Koitettiin vielä töpseliäkin käännellä, ja... no arvannette jo.

Jahas, oisko aika panna dataa tiskiin? 

Kun en löytänyt mitään tolkullista netistä, niin piti tehtailla itse.
Ensin kuva tonnin virtajohdosta vs. bulkkijohtoon. Vahvistimena amphionin amp100 digivahvain, kytkettynä amphionin One18 kaappeihin ja mittamikki 15cm päähän elementtien väliin. Mittasin saman pyyhkäisyn viisi kertaa peräkkäin, mittavirheitten varalta. Älkää kiinnittäkö huomiota itse vasteeseen vaan eroihin. Resoluutio on 1/48 oktaavi. Mittaus lähtee 500Hz ylöspäin ja huom. Desibelitaulukko! Parhaimmillaan eroa on jopa puoli desibeliä, mutta aivan todella kapealla q arvolla.
Alempana on impulssivaste, joka kertoo mielestäni kaiken oleellisen ääneksestä ja varsinkin sen transienttivasteesta joka on täysin identtinen.
Taajuusvasteissa oli siis eroa. Hyvin minimaalista eroa, mutta eroa kuitenkin, joten toistin kokeen myöhemmin uudelleen samankaltaisin tuloksin.
Voima2 vs bulkki 2

Entäs sitten ne kaiutinkaapelit? Sama setti kuin edellisessä. Tein tämän ensin kattavammin: Mukana oli myös lamppujohto ja Graditechin kuparipunos, mutta softa kaatui ennen kuin sain kuvankaappauksen. Mutta luottakaa sanaani: Erot olivat linjassa nyt nähtyyn. Rajasin kuvan sille alueelle, missä tapahtui eniten. Vaihdoin oktaavitasoituksen 12/oktaavi, että kuva olis helpommin tulkittavissa/selkeämpi. Suurimmat erot pysyvät Desibelin kolmen kymmenyksen sisällä ja impulssivaste on jälleen kerran hyvin lähellä identtistä.

Näyttökuva 2017-1-5 kello 22.28.30

Eli jos kaksi hyvin erilaisella rakenteella tehtyä piuhaa, amphionin mukana tullutta punottua kuparia hopeadiudilla 140€ pari ja Graditechin solid copperia 4000€ vertaa, niin kuulon herkimmällä alueella, jossa on edes teoreettiset mahdollisuudet kuulla äärimmäisen pieniä eroja, ne erot ovat Desibelin kymmenyksen kokoisia.
Jos olisin siirtänyt mikkiä sentinkin, olisin saanut huomattavasti radikaalimpia eroja aikaiseksi. Entäpä sitten ihminen, joka kuuntelee ko. musiikkia parin metrin päästä? Sano sinä.
Niin ja se stereokuvan ilmavuus ja tarkkuus. Se pitäis näkyä erona siinä impulssivasteessa.
Korjatkaa kaikin mokomin, jos olen väärässä!


Kyllä ihmismieli on hämmentävä kapine. Minä ihan oikeasti kuulin ne erot!
Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että mä sain esille sen yhden piuhan kolmen joukosta, noin 75% varmuudella. No en saanut. Olisin kaiken tämän vaivan jälkeen toivonut saavani, mutta kun en.

Pohjalla on ihan sama vaikutin, kuin että vääntää miksatessaan ihan tohkeissaan ekvalisaattoria ja hyvä tulee, vain huomatakseen ettei koko kapine ollut edes päällä.
Tai kun artisti pyytää lisää "räyhää" monitoriinsa. Sitä nyökyttelee ja on vääntävinään jotain nappulaa, kunnes artisti suo hymyn ja näyttää peukkua. (Kerran pyydettiin "vähän vihreempää hei")

Minä vihaan pseudolääketiedettä, kuten homeopatiaa ja enkelihoitoja! Niillä aiheutetaan pitemmän päälle lisää kärsimystä jo valmiiksi sairaille ihmisille. Oli se sitten psyykkistä tai fyysistä. Rahallista se ainakin on.
Rokotevastaiset idiootit saavat minut toisinaan raivon partaalle! Ne aiheuttavat kärsimystä yhteiskunnallisissa mittakaavoissa. Ja siinä kärsijöinä ovat vielä toiset!

Uskonnot... Ei edes aleta niistä.

Hifismi ja highend toisaalta taas on kiehtovaa. Siellä tehdään oikeasti uraaurtavia keksintöjä ja kirjaimellisesti ajatellaan laatikon ulkopuolelta. Ja sitten taas toisaalta asetellaan jotain monipuu-seospalikoita vahvistimien päälle.
Mutta nekään ei ole yleensä keneltäkään ihan kamalan tarpeettomasti pois. Yleensä viiden tonnin piuhoja ei kukaan ostele viimeisillä ruokarahoillaan. Eihän?