maanantaina, lokakuuta 16, 2017

Tsöhö tsöhö, yks kaks.

Viime postauksessa pääsi niin hyvään vauhtiin noitten tän rundin mikromafoonien kanssa, että jatketaas siitä.

Salirundin ratoksi ollaan sitten etsitty tuolle meidän pääjohtajallemme sitä the-mikkiä oikein urakalla.
Se Shuren KSM 8 on muuten tosiaan aivan pirun mainio mikki, mutta se kumma saturaatio tietyillä taajuuksilla ja tietyissä kulmissa rupes rassaamaan. No minähän otin siitä konepellin auki ja rupesin tutkailemaan, että missä sillä villakoiralla on se ytimensä?
No grillissähän se. Siinä on sisäreunan ympärillä sellainen silkki/nylon tms. kalvo, joka toimittaa satunnaisesti kazoon virkaa. Se liittyy ilmeisesti jotenkin proximityn hallintaan, mutta tuottaa näemmä omat ongelmansa. Oon melko varma, että sen vois dempata parilla hienovaraisella liikkeellä, mutten viitsi ostaa moista itselleni ihan vaan modaamisen ilosta. Erinomaisen harmillinen suunnitteluvirhes.
FullSizeRender 7

Kimmohan toi meille sitten tuonne Varkauden päheesti nimettyyn Warkaus-saliin, kasan muita käsikapulavaihtiksia.
Läjästä löytyi Shuren KSM9, DPA:n defacto, Senkun 965, ja Neumannin 104.
Täytyy sanoa, että aika iloinen ongelma oli noista valita parasta.

No sen Nipan mä hylkäsin ihan kättelyssä, kun mun kokemukseni mukaan se soundaa taivaalliselta, mutta se vuotaa ihan pirusti. Studiossa ja tosi isoilla lavoilla, jossa ei oo muita juurikaan möykkäämässä, toi toimii ihanasti.

DPA oli lähtökohtaisesti erittäin hyvä ja solistin, sekä monitoristin välitön lemppari. Mä en vaan saanut sitä jotenkin tarpeeksi framille. Kun valittelin soundin nuhaisuudesta, niin Tuure tuumas, että "mulla itseasiassa on vähän nuha". Ehkä se sitten oli vaan liian hyvä kyseiseen äänilähteeseen. Pitää joskus vielä tsekkailla sitä tarkemmin.

Senkun965 on taattu ysisataasarjalainen ja salettiin popimpaan kamaan ihan kurgo, mutta mä kaipaan tähän juttuun vähän orgaanisempaa otetta. Nyt ei ollut sen "kostealla sormella ilmapallonpintaa" -keskialueen aika. Hämmentävän samankaltainen soundimaailma 935:n kanssa, jossa on kuitenkin ihan erityyppinen kapseli.

Ksm9 taas oli välittömästi siinä. Kun vähän jarruttelee sitä yhtä pienen pientä resonanssia parin kilon huitelita ja ottaa laatikkoa pois neljästäsadasta, niin avot!
Reagoi todella nätisti kompressoriin sekä ekvalisointiin ja mitä siihen vuotoon tulee, niin eihän sitä ole.
Ihan käsittämätön kapine! Niinkuin ukko vetäis laulukopissa, eikä konserttisalissa, rumpujen ja perkkakiskan edessä.

Oheisessa luontokuvassa möllöttää lisäksi Airin black bullet. Ribbonmikkejä käytetään yllättävän harvoin livetouhuissa ja ihan suotta. Ei ne niin herkkiä ole rikkuuntumiselle, jos niitä pitää edes seminätisti. Jos hajoo, niin kaupasta saa huntilla uuden. Ja kasikuvioisina, niillä voipi säädellä tosi hyvin lavavuotoja. Mulla on yks perkkaoverina, niin että sen kuuro sivu osoittaa rumpuihin. Toimii kuin tauti, eikä pehmeäsoundisena riivi se kilikatus korvaa. Toisen hommasin nyt konserttihaitarille. Eipä riivi, voi poimia äänilähteen vähän kauempaa ja jälleen kerran, se kuuro kylki kohti muuta orkkaa, niin ei vuoda mitn. Ja jos tollanen kultanen pötikkä ei sinne Killerlizards of hell:in (saa käyttää) lavalle oliskaan omiaan, niin noi kaikki kiinan perusribbonit on ihan tarpeeksi hyviä soundillisesti. Rungot niissä yleensä ekana pettää. Sitä varten on olemassa jeesusteippiä ja pikaliimoja metalleille.


tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Saleilla eka, saleilla vika.

Johan sitä on taas päässyt nostelemaan raskaita laatikoita ylös, vain laskeakseen ne takaisin alas. Vain huomatakseen, että niitä pitäisi taas nostella ylös.

Aloitimme salirundimme viimeviikolla luonnollisesti varastolta käsin, jossa haahuilimme kaman perässä listan mukaista laitetta kasaan. Kävimme  myös poimimassa mukaan L´acousticin kivasetin subeineen ja filleineen, jolla pitäis pärjätä kaikissa mestoissa joissa ei ole asiallista omaa äänentoistinta.
Tällä kertaa bändi oli vihdoinkin ottanut asiakseen hoitaa mukaan myös merkkaa, kun sitä jengi aina vaatimalla vaatii. No nyt sitä sitten tuli niin että riittää hetkeksi. Meni nimittäin aika perhanan tiukille pakkaus, kun rekan perään piti ahtaa vielä pari rullakkoa paitaa ja kangaskassia.
Ja jotta homma olisi haastavampaa, oli meillä seuraavana päivänä vielä vastassa etelästä tuleva valokattaus, eli karkeasti arvioituna miljoona tonnia lamppua. No mutta ei siinä. nostellaan laatikkoa kolmeen, neljään kerrokseen niin mahtuupi ja lihasmassa kasvaa. Ollaankin päästy kesän riennoissa liian helpolla, kun ollaan selvitty enimmäkseen lattiapakkauksella.
Tuure Akustic

Siitä sittennii Järvenpäähän, nokkelasti nimettyyn Järvenpää-taloon, jossa meillä oli tiistaina treenipäivä ja keskiviikkona itse veto.
No treenithän meni just niinkuin pitääkin; Kevyttä sekoilua ja tutkailua ja tsekkailua ja haahuilua, mikä kuuluu asiaan, jottei semmoista tarvisi sitten harrastaa itse keikoilla niin paljoa.
PA osoittautui loistavaksi valinnaksi. Kolmesta pikkupurkista lähtee hämmästyttävän hyvä kate noinkin isoon saliin. Eturivin keskelle panin fillit ihan sublimaalisen pienelle ja thäts it.
Ja kyllähän se ranskan ruskea soundaa ihanalta. Jos olisin ihan liian rikas ja asuisin linnassa, niin voisin ottaa tuon nipun mun miesluolani (on muuten ihanan homoeroottinen termi.) stereoiksi.
Tuure Sampo

Keikan jälkeen ilmeni kasvavaa napinaa ja jurputusta mun mikkivalinnasta. Mä olen itse ollut todella tyytyväinen Senkun 441:een laulussa, mutta monitoriseppämme Kimmo, sekä itse pääjohtaja ovat valitelleet sen tukkoisuudesta. No onhan se aika alapainoinen mikki, mutta ah niin pehmeän pörröinen on soundinsa, jotta minä pidän. Lisäksi sehän näytää nyt vaan ihan törkeen hyvältä.

No mutta mä olen aina valmis testaileen uutta, joten nappasin seuraavalle keikalle Sellosalin laatikosta Senkun 935:n solistin kuonon alle ja siihen loppui valitus tukkoisuudesta.
Sain siitä erittäin pätevän soundin Tuurelle, onhan se mulle läpikotaisin tuttu mikki Jukka Pojan ajoilta. Mutta vähän se ehkä on persoonaton tuohon hommaan.

No Kimmo hoiti sitten Hämeenlinnan verkatehtaalle seuraavaksi päiväksi meille Shuren kovasti kehutun KSM8:n Ja hittovie, onhan sekin nyt hyvä mikki. Käsittämättömän vähäinen ja koherentti vuotosoundi. Paras siinä mielessä mitä oon missään tavannut.
Suora soundikin on erittäin priima ja resoluutiota riittää. Kovin kirkas se ei ole, mutta luonnollinen. Ilmeni vain jotain kummaa surinaa Tuuren kanssa. Jotenkin tietyillä taajuuksilla, tietystä kulmasta se mikki saturoituu jotenkin ihan omituisesti. Ei sitä kukaan muu kuule, kuin minä ja Kimmo, kun se on meidän työmme, mutta jännän ääri on taas löydetty. Sillä me ollaan kuitenkin nyt menty lävitte myös Kuopio ja Tampere-talokin.

Tällä viikolla otetaan testiin vielä toinen yksilö sitä KSM8:a, josko siinä olis joku snadi häpsy kapselissa tms. ja samalla mukaan lähtee KSM9:kin josta olen lukenut paljon hyvää. Siinä jänskättää vain se, että monesti konkkamikit käsikapuloina ovat vähän liiankin raikkaita ja perkeleet poimivat yleensä aika reippaasti vuotosoundeja.
Muuten ottaisin välittömästi Noikun KMS-105:n käyttöön, mutta ei sillä tee yhtään mitään jos bändissä on rummut. Meillä on vielä perkat ja se jokapaikassa seikkaileva haitarikin.

Noin muutoin mikkiteknisesti mä nappasin tälle rundille overeiksi AKG:n 414:t ja nimenomaan sillä harmaalla grillillä ja fyysisellä kytkimellä. Jumalation miten samettinen peltisoundi niillä poimiutuupi.

Pystypianoon valikoitui DPA:n 4099:t sillä magneettikiinnityksellä, mikä on puhdasta neroutta.
Niissäkin on jumalainen soundi, mutta herranen aika, miten innokkaasti ne on poimimassa vuotoja, ihan koko ajan ja kaikkialta.

Niin ja vähän väliä joku tulee kyseleen, että mikäs mikki mulla onkaan snaren yläkalvolla, enkä mä ikinä muista, kun noi (mulla on noita kaks laukussa) on nähneet elämää ja runko on teippiä täynnä.
No ne on täten malliltaan AKG C535 EB.

Niin ja basarissahan meillä on kans mikki, jonka tarkkaa mallia en ikinä kysyttäessä muista, semminkin kun se asuu mukavasti kehdossaan siellä rummun sisällä. Se on toi AT:n AE2500.

No en mä vielä ole kuitenkaan valmis päästämään sitä 441:stä eläkkeelle. Siinä on sitten reilun tonnin snaressa puolellatoista tonnilla mikrofoneja. Maailman paras "pöks" sekä "räps" etten sanoisi.
Tuure Mikit

Faktaa: Anssi Mattila on lapsinero!
Se välttämättä halusi taas roudata mukaan mahdottomat määrät lamppuloita ja jotain starwars asioita, joilla sulattais auringonkin. Lisäksi mukana kiertää rucolapizzoja, jotka päätyvät aina mystisesti lavalle, vaikkeivät mahtuisikaan oviaukoista kulkemaan.
Tukaani on tietty mukana aina ja itkupajujakin meillä on pienen talousmetsän verran mukanamme.
Onhan niissä laatikoissa hommansa, mutta kaiken antaa helposti anteeksi, kun näkee sen lopputuloksen.
Tuure Sellosali
Nyt mä lähden ostamaan itselleni lentolaukkua, jossa on pyörät. Bye bye putkikassi. Mä ilmeisesti meinaan pikkuhiljaa aikuistua tms.

Vielä 26 konserttisalikatselmusta näille parille kuulle. Jännä nähdä millaisia pikkupitäjien porrasroudauksia tässä vielä on edessä. 
Tuure Jäke

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2017

Keikkakiireitä ja studiohommeleita.

Nykyään kaikki postaukseni tuntuvat alkamaan pahoitteluilla, kun ei ole miehestä kuulunut mitään taas toviin. No se trendi kyllä jatkuu, koko tämän vuoden.

Lähdemme nimittäin Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin kanssa ihan uskomattoman intensiiviselle konserttisalikiertueelle heti tuosta lokakuun alusta, jolla viihdymmekin sitten tuonne lokakuun loppupuolelle. On mulla tosin käynyt sellainenkin mielessä, että josko hommais pitkästä aikaa läppärin, niin vois reissuilla sitten näppärästi käsitellä kuvia ja päivittää esim. blogia.
Toisaalta mun pitäis myös investoida uuteen studiokoneeseen ja panna oikeastaan kaikki paukut siihen.
21617522_10155742008594721_7759786458061903747_n

Viimekuussa oli tosiaan melkoista haipakkata, kun tehtiin tuommoiset 14 keikkaa siinä alta pois. Välillä piti tekniikkaryhmän jakaantua kahdeksi, niin että valo ja backlineri lähtivät hyvissä ajoin illan keikalle ja me monitori-ihmisen kanssa mentin kahdestaan riipiin bändin alkukeikka jonnekin muuanne. Omat haasteensa homman toi tietty sekin, että välillä oli joku teknikoista joko angiinassa, tahi muuten vain kuumetokkurassa. Onneksi meillä oli takataskussa varsin päteviä tuuraajia ja itse väistin jotenkin onnistuneesti ne pöpöt.
Tuure kesäteatteri
Ja voi mahoton miten maakuntatasolla on kyllä vielä hengissä jos jonkinlaista pipertäjää.
Se että luvataan riderin mukaiset kamat ja mulla menee eka vartti siihen, että kasailen niitten rimpuloista just ja just riittävän määrän ständejä, minkä jälkeen rupean penkomaan tarvittavan määrän edes etäisesti vetokelpoisia piuhoja, vain saadakseni eteen mikkisalkun, joka on sisällöllisesti kuin jonkun nuokkarin siivouskomerosta kaivettu, niin panee vähän sapettamaan.
Ei mun ensimmäinen hommani pitäis olla se, että käsken laitetoimittajan menemään kahville, pois jaloista pyörimästä, kun siitä ei ole muuta kuin harmia.
Kysykää, jos ette ole varmoja. Meillä on aika kattava kokemus ns. "kentältä". Toisaalta sekään ei takaa mitään, koska nytkin eräs firma teki hommat salanimellä, kun ne ei olis salettiin saanu tulla meidän lavaa viittä kilometriä lähemmäs, jos olis tiedetty.

Pliis rakkaat keikkajärjestäjät: Älkää vuokratko niitä kamoja siltä kylän halvimmalta "ihan mukavan oloiselta ukolta". Se että se tapahtuma meni viimeksikin ihan hyvin, johtuu luultavasti just siitä, että paikalle tuli bändi, jonka teknikot tulivat ja panivat sen menemään ihan hyvin.
Vanha kunnon: "Hesalaisille ei sitten mikään riitä!" sanonta, ei pidä paikkansa. Kyllä riittää. Hyvä riittää. Meille Tamperelaisillekin riittää.
Onneksi noita ammatikseen harrastajia alkaa oleen enenevässä määrin vähenemässä määrin.
Nippuside

Jaa niin siitähän mun on pitänyt jubailla jo aikaa sitten, jotta kävin tuottamassa tuossa keväämmällä aika kivan nauhoitteen sellaiselle akustisfolkahtavalle bändille, kuin Hellä Hermanni.
Juteltiin siinä aikamme visioista ja mehän oltiin välittömästi samoilla sivuilla, että luonnollisen kuuloista luomua lähdetään hakemaan ja mulla on pallo hyvin pitkälti hyppysissäni.
No käskin ensityökseni bändin treenata biisit niin hyvin, että studiossa ei tarvi enää hioa, vaan keskityttään täydelliseen ottoon. Ja kaikki äänitetään kans kerralla.
Hellä Hermanni
Yleensä tykkään tehdä studiossa kaiken itse, mutta nyt päädyin siihen, että pitäjänmäen E-studiolla missä on mun suuresti rakastamani äänitys-sali upeine akustiikkoineen, on myös lempiäänittäjäni Riikos Jyri. Joten annetaan hänen tehdä parhaansa. Ja se paras on muuten aika paljon!
Ajoituksemmekin oli hyvä: Legendaarinen E-studio (aiemmin Soundracks) nimittäin ajettiin sen kuun lopussa alas ja tilalle nousee asuintaloja. Hitto siellä on tullut vietettyä hienoja hetkiä ja tehtyä monen monta mahtavaa äänitettä.

Ainoa mikitystekninen suunnitelma mulla oli semmottinen, että lykätään keskelle salia blumlein mikkipari ja asetellaan bändi sen ympärille. Yleisbalanssi haetaan sitten soittajien etäisyydellä ja sermeillä. Tähän sitten yhdistetään lähimikkejä tarpeen mukaan.
Meniköhän meillä kaiken kaikkiaan kahdeksisen tuntia kahden biisin taltiointiin, jotka sitten miksailin kasaan parissa päivässä studiollani. Hyvin kun suunnittelee ja treenaa etukäteen, niin ekselantin tekeminen on huomattavasti helpompaa.
Kerralla kaikki purkkiin, paitsi vokaalit vedettiin vielä uudelleen Rapurecordsin studiolla.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2017

Hoppuhommia

Eiks oo jännä juttu, että mitä enemmän olis tapahtumia joista kirjoitella, sitä vähemmän moiseen on aikaa.

Ollaan nimittäin paahdettu koko kesä Karavaanin kanssa semmoista haipakkaa, että kun on päässyt piipahtaan kotona, niin ei ole tullut mieleenikään kököttää koneen ääressä, kuin pakollisten masterointihommeleitten ajan.

Pari kuukautta ollaan painettu keskimäärin neljää keikkaa viikossa ja siihen vielä siirtymät päälle. Suomi on nimittäin melko pitkä maa ja jonnekin Kemijärvelle on aika kosolti matkaa, mennä hakemaan se puuhun naulattu rahanen.
Saatika sitten Kieliin, jossa käytiin kanssa pistokeikalla festareilla, jonka aikana ko. kaupungissa piipahtaa sen kolmisen miljoonaa ihmistä. Vähän eri skaalalla mennään sielläpäin.
Kiel
En yksinkertaisesti jaksa nyt ruveta sepustamaan mitään yksityiskohtaisempaa keikkaturinointia, koskapa internetistä loppuisi tila kesken, mutta kerronpahan vain, että moniaisilla keikkapaikoilla sitä on taas tullut luuhattua. Ja monenlaisissa keleissä. Koko ajan saapi kyllä raahata laukussaan mukana ihan kaikkea, kumisaappaista pitkiin kalsareihin ja shortseista hawaijipaitoihin. Onneksi meillä myös on koko ajan kaikki omat tekniset vehkeet mukana. Välillä on nimittäin joutunut nostelemaan paikalliset äänentoistofirman hanut pois jaloista ja tekeen ihan itte kaikki alusta. Kivana vastapainona taas ihan random keikalla josta ei tiedä etukäteen yhtään mitään, kuten Tuusniemen kutujuhlilla, vastassa onkin tuntematon toimija, jolta lähtee ihan helvetin hyvin. Kiitos Bluesoundsin immeiset! Niin ja majoitus vanhassa laivassa, mistä saa maailman parhaimpia muikkuja toimii erinomaisena vastapainona, iäin ikuisille Cumuluksille..
20031689_1770993002922301_8703414468158742254_n
Ja sitten on vielä niitä erikoisen mahetsuja keikkoja, kuten Ilosaarirock, Mustakari memories, tai Tammerfest.
Karavaani 2 19657466_1763299137025021_4958646843494171093_n 19642416_1758291817525753_6824104949174642853_n
Viime postauksessani taisin mainita uudesta tiskistäni. Mulle valikoitui nyt suurten suosittelujen perusteella työkaluksi Allen & Heatin GLD112 Chrome. Puolessa tunnissa oli selvää, että me tullaan loistavasti toimeen.
Eka vastaan tullut tiski, jonka lähtökohdaksi on otettu tehdä puhtaasti digitiski, eikä ruveta dusaamaan digitalista mikseriä, analogimikserin pohjalta.

Kaikki on reititetävissä kaikkialle toudella monipuolisesti ja vapaasti. Ja sen kun vain pyyhkäisee kosketusnäytöltä halutun input kanavan, groupin, bussin tai minkä ikinä haluaakaan asettaa faderin taakse. Selkeää ja näppärää. Mulla on nyt niin selkeä työpinta koko ajan edessäni, että naurattaapi.
Lisäksi se soundaa kliinimmältä ja raikkaammalta, kuin entinen behku ja sen efektit on ihan eri levelillä. Kaiuissa on syvyyttä, kompuroissa on mistä valita, Eq tekee mitä pitää, gate on filsuineen alan paras, kuten de-esserikin. Lisäksi se painaa tasan 320grammaa... bauttiarallaa. En ole käyttänyt vaa´alla, mutta tämmöinen kynäniskakin sitä nostelee vaivatta yksikseen. Lisäksi se onpi ha-la-pa.
18880179_10155378954238057_6686779234964057990_o
Asiasta toiseen. Viimeviikonloppuna amphionin herra ja hidalgo, Anssi Hyvönen pani viestiä, että olenkohan miten lähiaikoina pajallani. No hän tuli sitten alkuviikosta käymään ja ronttasi sisään uuden subbarin prototyypin. Se oli muotokieleltään ja kokoluokaltaan tuommoisen kunnollisen lattiakaiuttimen kokoinen. Nostettiin se tuohon mun kaiuttimien väliin ja Anssi antoi mulle vahvistimeen integroidun säätöboksin, jotta tuosta kun lähet sovittelemaan.

Blogini ystäville lienee käynyt jo selväksi, että mä olen hionut kuuntelutilaani aika pieteetillä ja etsinyt varsinkin tuolle genelecin 7070a subbareilleni  sitä kaikkein optimaalisinta sijoitusta ja kulmaa, viimeisen vuoden, parin aikana aika pirun tarkkaan.
No tän säätämiseen meni ehkä öbaut 5minuttia, eikä itse subbaria liikuteltu senttiäkään. Ja se pesi tuon genelecin integraatiossa ja tilan toistossa(!!!) ihan mennen tullen. Ihan kuin olisi kuunnellut vain valtavan isoja ja tarkkoja kokoalueen kaiuttimia. Erittäin hämmentävää!
Ja niille tiedoksi.jotka elävät uskossa, ettei alimmilla bassoilla ole aistittavissa suuntaa: Tämä järjestelmä ja hyvä urkuäänite!!! Henkeäsalpaavaa! (ja nyt tosiaan puhutaan yhdestä keskellä sijaitsevasta subista.)
amphion1
Ja sittenhän vasta hauskuus alkoi, kun pöntön käänsi eri asentoon ja vahvaimen säätöpiiristä käänsi erästä maagillista namiskaa. Subi integroitui vieläkin erinomaisesti, mutta voi he-le-vet-ti, minkälaiset äänenpaineet, ja kuinka syvälle se jysähti! Tiedättekö sen tunteen, kun silmämunat sheikkaa botnen tahtiin?!? Ihan oikeasti pelkäsin hieman akvaariomme puolesta, kun Anssi pani Kraftwerkin Elektro Kardiogrammin soimaan, silleen että tuntuu.

Mä palaan taas asiaan kun tää pahin ryysis helpottaa. Nyt mä rupean juonimaan jotain kivaa hääpäivänmme kunniaksi. 10v täyttyy ja rakkautta riittää!.

perjantaina, kesäkuuta 02, 2017

Jahas, joko se on vappu?

Jaa piti postata jotain Kilpeläisen viimeaikaisista keikoista.

Mutta sitä ennen vielä vähän (mutta ei ehkä niin yllättävästi) kuulokkeista:

Gradot loppuivat toistaiseksi, mutta pari tuttua jotka on noita tekeleitä kuulleet, ovat olleet niin vaikuttuneita, että pitänee modata niille omat, kunhan ensin löytyy netistä vähän käytetyt uhrit.

Katseeni kääntyi tässä päivänä eräänä vanhojen sotaratsujeni suuntaan. Kyseessä ovat täysin fiilispohjalta syntyneitten yksipuolisten lomautusneuvotteluiden johdosta työelämästä vetäytyneet
Sonyn MDR-7506 livekuulokkeeni. Korvasin ne taannoin NAD Viso HP50:llä, mitkä ovat todella hyvät suljetut luurit.
Sonytkin ovat toki erittäin hyvät, mutta minä kun olen tällainen soundirunkkari, niin pari äänellistä pikkupuutetta sai lopulta vaihtamaan. Niissä nimittäin on hieman ponneton bassotoisto ja hieman kireä ylämidle. No Gradomodailujen perusteella intouduin nappaamaan kannut auki ja tutkimaan, voisko niitä vähän parannella. Ja sehän onnistui yli odotusten. Itseasiassa niin hyvin, että taidan harkita NAD:ien myymistä!
Kirjoitin aiheessta Head.fi:n palstallekin. Tästä linkistä voi käydä tutkimassa ohjeita, jos modailu kiinnostelee.

Ja sitten jotain ihan muuta:

Käytiin vapun tienoilla Kaihon Karavaanin kanssa tekemässä kolme keikkaa. Ensin piipahdimme vetämässä Tavastian täyteen populaa. Taas oli mahdottoman miellyttävät olosuhteet ja henkilöstö.
Aina on kuin kotiin tulis.
Jengi oli liekeissä ja bändi rutisti ihan pirun tiukan keikan.
Karavaani Tavastia

Seuraava keikka ei ollut ihan Helesingin verto, mutta sitäkin humppaisampi. Käenkosken lava oli mestan nimi ja luontoäiti yritti kampittaa, minkä kerkesi.
Näetsen Tuurella oli samalle päivälle alkuillan featurointikeikka Finlandiatalolla, mistä piti sitten tuleman kovaa kyytiä illan suorituspaikoille. Muuten ihan jees suunnitelma, mutta aikataulussa ei ollut yhtään tilaa ns. force majeurelle, joten tietenkin siihen illan päälle iski niin maan perkeleellinen lumipyry. Sehän meni sitten köröttelyksi se matka.
Onneksi kakkoslavalla oli esiintymässä ennen meitä herra ja hidalgo itse, eli...

Tähän väliin kerron vitsin: Mikä on kondomi suomeksi?

...Jorma Kääriäinen orkestereineen, joten karja pysyi tyytyväisenä.
Kova jätkä tämä Hra Kääriäinen. siinä alkuillasta kun selitimme tilanteen rakennetta hänelle, niin sieltä kuului vain: "Ei ongelmia, mä vedän sitten vähän pidemmän keikan!"

No ukko tosiaan sitten veti semmoiset kaks ja puolituntia yhteen soittoon. Keikan jälkeen bäkkärillä hälle selvis, että Tuurella on vielä puolisen tuntia matkaa jäljellä, niin hän vain harmitteli että siinähän olis ehtiny sitten vetää vielä pari biisiä. Toiset ne tykkää työstään!

No meidän keikki lähti sitten aikatavalla myöhässä, mikä on kyllä tälle ryhmälle ennenkuulumatonta. Normaalisti meillä soitto soi minutilleen.
Käenkoski
Vapun aattona heilahdettiin sitten Tampereen Tähteen. Se on se semmoinen näköalaravintola siinä pitkänsillan kupeessa. Kaksi hissiä vievät suoraan ylimpään kerrokseen. Että sinänsä ihan mukiinmenevä rouduu, mitä nyt se vilkkaahko katu siinä auton ja oviaukon välissä.

Siihen tuli loadinnin jälkeen joku Kimmon vanha tuttu poliisihenkilö jutulle, että mites ootte ajatelleet tuon purkamisen ja kun kuuli että funtsittiin töniä kamat autoon keikan jälkeen, niin konstaapelilta (Kaikki poliisit on Tampereella konstaapeleja) pääsi huvittunut hörähdys:
"Nyt on vappu. Ette todellakaan roudaa kuin vasta huomenna!"
Eikä todellakaan roudattu. Seuraavana päivänäkin oli haasteita, kun oli kaikenmaailman kulkueita siinä meidän haittonamme.

(Btw.  Teekkarikulkuetta ja niitten kantamia hassuja  kulkuehökötyksiä katsellessa meinas mennä usko tulevaisuuden insinööreihin. Miksi ne kantaa niitä painavia vempeleitä, kun pyöräkin on keksitty? Yhdessä ainoassa laitteessa oli renkaat alla, mutta ne eivät tietenkään kääntyneet. Oli sitä tempomista ja riuhtomista hassu katsella, kun ne yritti ojailla kytöstystään.)

Mestahan oli ihan tupaten täynnä populaa ja meno öbaut ylimmillään, kunnes havaitsin ylimääräisen häiriöäänen. Tovi siinä meni, ennen kuin tajusin sen palohälyttimeksi. Lähdin saman tien etsimään henkilökuntaa ja sain vahvistuksen, että se piipitys oli mitä epäilinkin. Musa veks ja evakkoon.
Ei muuten ole ihan helpoin ja nopein homma tyhjentää täyttä yökerhollista humalaista vappukarjaa kerrostalon ylimmästä kerroksesta tasamaalle.

Siinä talon sivussa poltimma sitten hermosavut ja odottelimme tilanteen laukeamista vaimon ja kirarismin kanssa, niin eiköhän siinä joku pässi haasta riitaa nuorten miesten kanssa. Tuijoteltiin se rähinöitsijä siinä hiljaiseksi ja pojat jatkoivat matkaa provosoitumatta. Mutta tämä idioottihan päättikin ettei homma ollut vielä eskaloitunut tarpeeksi ja lähti juoksemaan poikien perään. Saatiin onneksi karjastua varoitus, ennen kuin tää sankari rysäytti täydestä vauhdista yhtä nuorukaista täysillä selkään. Se sai onneksi sen verran kättä itsensä ja asfaltin väliin, ettei mitään ruhjetta pahempaa sattunut ja me Rockan kans mentiin aika vikkelästi väliin, just kun tää idiootti oli ryhtymässä potkimaan maassamakaavaa. Mikä ihmisiä vaivaa?!?!

Tällä välin palomiehet olivat todenneet hälytyksen vääräksi ja ravintolapäällikkö oli mennyt Kimmolle suruissaan toteamaan, että "Tämä tais sitten olla tässä." Ja vielä mitä! jengi takas sisään niin päästään jatkamaan keikkaa!
Suurin osa jatkoikin kanssamme juhlintaa. Noin neljäsosa päätti häipyä, mikä oli itseasiassa ihan hyvä vain. Mestassa mahtui paremmin liikkumaan. Tiskillä kasvoi myynti kun juomaa pystyi paremmin tilailemaan, tanssilattialla mahtui jopa liikkumaankin ja kaikilla oli kuumotuksen jälkeen jotenkin mukavan euforinen meininki.
Karavaani Tähti
Tiedättekös mikä on myös hienoa? No meillä kulkee nykyään mukana Jaska. Jaska on meidän uus backlinerimme.
Jaska ei ole tyhmä, vaan päin vastoin käsittämättömän nopea ottamaan hommat haltuun.
Meinaan että esimerkiksi tuon Aarnen perkkakioskin kasaaminen on melkoinen muistipeli. Kummasti nopeuttaa mm. kasaamista ja purkua, kun on yksi ajatteleva käsipari porukassa lisää.

Ensiviikolla pitäis mennä Keijjjon Kaijjjutimeen koodaamaan meidän uusia pulpeteita...pulpettimia...pulpetteja. Behkut kävi meidän toiminnallemme liian pieniksi, joten hommasimme tilalle Allenhagertia. Nyt pitäis sit ottaa tiski haltuun. Siihen olis tulossa kans Wavesin korttia, mutta mä en vaan jotenkin tahdo ottaa vieläkään livesetuppiini kaatuilevaa tietokonetta ja hukkuvaa ilockia. Mieluummin sitten raahaan mukana omaa räkkiä. Jos se kaatuu, niin se kaatuu sitten fyysisesti.

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2017

Tee-se-itse part 2. Eli miten oli jo paras, mutta panin silti paremmaksi.

Voi enhän mä nyt voinut hyvin alkanutta projektia kesken jättää.

Köllöttelin siinä uima-altaalla, etelän lämmössä ja fundeerailin, että olivatkos ne modaamani luurit, joista viimepostauksessa kerroin, sittenkään vielä se créme de la créme?
Vai voisiko löytyä vielä parannettavaa?
Noh eksyin sitten Tori.fi:hin ja siellähän joku möi Gradon Prestige-sarjan parhaimpia luureja, joissa on mm. alumiinikuoret, muovin sijasta pilkkahinnalla. No ei se ota jos ei annakaan ja tarjosin niistä vielä vähän pienempää hintaa ja sehän tarttui siihen.

Kotiin päästyäni purin ne suoraan postipaketista osiin. Lisäilin vaimennusmattoa kriittisiin paikkoihin, revin takaverkon muovinapin pois muodostelemasta heijasteita ja puhkaisin neljä reikää elementin vaimennusmattoon. Testailin toki muitakin toimenpiteitä, mutta totesin ne turhiksi.
Jumalaare, kun taas tultiin vähän korkeammalle tasolle. Äärimmäisen tarkat ja erottelevat kapineet.

No sitten kun vertasi niitä aiemmin modaamiani SR125 malleja ja kun oli mihin verrata, niin sen muovin läsnäolon kuuli. Nyt sitten puhutaan ihan äärimmäisen pienistä nyansseista. Tietyillä vokaaliäänitteillä, huomasi ihan aavistuksenomaisen epäluonnollisen resonanssin ylämidlessä. Ja olikos diskantissa jotain perhoisen havinaa muistuttavaa esoteriaa?

Joten asialle oli tehtävä jotakin. Vähän lisää vaimennusta kriittisiin paikkoihin ja se muovinen takagrilli joutui poistumaan. Pastasiivilästä askartelin oikeasti hengittävän metalliverkon tilalle.
Sillä ei oikeastaan ole muuta syytä olla siinä, kuin suojata sisuskaluja ja näyttää eri päheeltä.

Gradosmod
Jumaliste. Nyt mulla on sitten kahdet ihan naurettavan hyvänkuuloiset kuulokkeet, joiden erot ovat todella pieniä. Noi kaks kertaa kalliimmat alumiiniasiat ovat ehkä ihan inasen erottelevammat, basso aavistuksen tiukempi ja ylin diskantti sen desibelin raikkaampi. Erinomaisen tarkat työkalut.

Toisaalta nuo puolet halvemmat muovikuoriset aika radikaalisti modattuina, ovat ihan vain musiikin kuunteluun jopa vähän kivemmat. Kevyemmät päässä, bassot kouraisevat vähän syvemmältä ja yläkeskialue antaa enemmän anteeksi kireämmilläkin äänitteillä.

Nyt kun homma oli niin hyvällä mallilla, niin pitihän niitä päästä vertaamaan muihinkin kuulokkeisiin. Tähän asti olin viritellyt ja vertaillut niitä  lähinnä tarkkailukaiuttimiini. Yllättävän hyvin noi siihen vertautuu, vaikkei tietenkään voi päästä mitenkään samalle tasolle megaluokkaa kalliimman laitteiston kanssa. Ja... no ne eivät ole ylipäätään kuulokkeet. Eri geimi.

Grados

Tampereen Hifihuoneella on ihan naurettavan hyvä valikoima kuulokkeita testattavana ja mikä tärkeintä, joviaaleja ihmisiä töissä.
Kuuntelin siinä heti kärkeen hyvän kattauksen Gradon ylemmän luokan kuulottimia, aina sinne yli 2000€:n hintaluokkaan asti, ja noi mun RS325 modit, pesi ne kaikki komeasti.
Puukuoriset RS2 mallit pääsivät todella lähelle ja joillakin osa-alueilla ne olivat jopa paremmatkin (Hmm...puukuoret!!!)
No se gradoista. Mites muut valmistajat?

Hifimanilla oli keskiraskaassa sarjassa todella miellyttäviä ja hyväsoundisia malleja. Mutta ehkä vähän liiankin miellyttäviä. Korostunut yläbasso/alakeskiääni toi toki tukevuutta, mutta samalla erottelevuus kärsi.

Oppot ei olleet huonot nekään. Mutta ei ne myöskään mitkään erotteluihmeet olleet.

Audioquestin Nighthawkit olivat äärimmäisen kauniit, mutta ihan kauheat. Piti oikein kysyä, että onko ne rikki? Eivät olleet.

Denonit olivat suljetuiksi ihan hyvät, mutta ilmavuus puuttui ja sub-basso osasto oli jopa lähes holtiton. Nämä ehkä  (pitäis vertailla päikseen) pesivät mun NAD:it, mutta hintaakin on melkein neljä kertaa enemmän.

No sitten kun mentiin Focaleiden järeämpään päähän, niin alkoi tulla jo vähän tiukempaa vastusta.
Utopiat kyllä pesivät mun pikku gradoni selkeästi. Toisaalta hintalappukin oli sen nelisen tonnia.
Mutta mikä yllättävää, pidin niitten Elear -mallista jopa enemmän, jonka hinta on enää maltillinen tuhannen euroa. (Kaikki on niin suhteelista.)

No sittenpä myyjä kaivoi esiin roudaria ihastuttavan pelicasen-salkun, josta paljastui Audezen LCD-4 kuulokkeet, jotka kieltämättä herättävät kunnioitusta jo olemuksellaan. Kokoonsa nähden, ne ovat hämmästyttävän mukavat päässä ja... no nyt kolahti! Nämä ovat ne maailman parhaimman kuuloiset luurit. piste.
Minut siirrettiin sitten yhdellä play napin painalluksella siitä hifikaupan penkistä omaan masterointistudiooni. Epätodellinen fiilis.

- "Tahdon! Haluan! Paljonko maksaa?"
- "Ne on sen viitisen tonnia."
- "No mä mietin vielä."

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

Tee-se-itse. Eli kuinka piti tulla hyvä, mutta tulikin paras!

Jossain vaiheessa mä hehkutan mm. Tavastian keikkaa, missä oli kädet katossa ja sokkelit irti!

Mutta koska olen lomalla, niin en jaksa purkaa sitä vielä.

Se, mitä jaksan nyt hehkuttaa, on Grado labsin kuulokkeet.
Kyseessä on pieni brooklyniläinen perheyritys, jotka ovat tehneet levysoittimen äänirasioita ja kuulokkeita, sen 60vuotta. Ai että et oo kuullukaan? No se johtunee siitä, ettei ne mainosta tuotteitaan missään, kun niillä on muutenkin kädet täynnä hommia. Hyvä kello kuuluu näetsen kauas. 
Ne siis tekee luureja 80-2000€:n välillä, mutta kaikissa on periaatteessa aika pitkästi sama filosofia ja enemmän tai vähemmän samahkot komponentit taustalla. Käsittääkseni referenssitasolla, niitten toleranssit on tiukempia ja joku kelan kupari ehkä vähän puhtaampaa. Ja tietty eri kuppimateriaalit resonoivat vähän eri tavalla.
Mulla on ollu niiltä vuosien varrella useampiakin malleja ja varsinkin niitten alapään mallissa SR60:ssä on ihan älytön hinta/laatusuhde. Ei huntilla oikein saa tollasta erottelua ja tilantuntua mistään muusta kuulokkeesta.


Olen vuosien varrella kuunnellut useita Gradon malleja, aina sinne tonnin hintaluokkaan asti ja mulla on ollu jotain kymmenisen vuotta niitten SR125 mallit jotka on mun mielestäni hinta/laatusuhteeltaan niitten parhaimpia malleja ja oon ollu muuten tyytis, mutta niissä on hivenen kireä soundi ja alimmasta bassosta puuttuu voima. Klasari/jazzi yms. akustispainotteisella osastolla noi kuitenkin rulaa hienosti.
Vähän olen miettinyt lähiaikoina, että näinköhän aika on ajamassa Gradojen ohi? Sitten taas kun niitä on pitkästä aikaa taas kuunnellut ja tottunut taas soundiin viidessä minutissa, niin on niissä vaan jotain maagillista.

Tässä vaiheessa on hyvä vähän avata kuulokesuunnitelun haasteita: 

Käytännössä dynaamisten "over-ear" luurien haastavuus tulee siinä, että sulla on käytössäs yksi ainoa elementti, joka pannaan korvan viereen soimaan, ja thäts it. Ei mitään elektroniikkaa, millä tasoitella piikkejä tahi kuoppia. Ei erillisiä elementtejä diskanteille ja bassoille, puhumattakaan jakosuotimista. Mikä on toisaalta hyväkin asia.
Eli sen elementin tulee olla vähän pirun hyvin suunniteltu. Kaikki muu ääneen vaikuttava, tulee sen korvakupin suunnittelusta. Avoimet luurit jossa kuppi ja sen resonanssit yms. on poistettu yhtälöstä, soivat yleensä kaikkein kauniimmin ja ilmavimmin ja ovat myös mukavimmat päässä. Toisaalta niissä on usein vähän voimaton bassopuoli, kun se "kotelo" ei tue sitä osastoa ollenkaan. Lisäksi toimistokuutiossa, sun naapurisikin kuulevat, mitä kuuntelet, kun mikään ei vaimenna ulos säteilevää ääntä. (Toisaalta säkin kuulet kaiken ympäristömelun, samasta syystä.)
Grado taas on lähestynyt vähän niinkuin puoliavoimella ratkaisulla, jossa elementti on käytännössä putkenpätkässä, jolloin se putki resonoi ja tukee elementin toimintaa, muttei kuitenkaan päästään avonaisena, vaikuta sen elementin toimintaan liikaa.

Sittenhän mä hokasinkin: Saisiko hyvästä sitten viriteltyä parempaa?

Noh parin päivän netin tutkimisen jälkeen löysin montakin juttua moisten modailusta ja varsinkin yhden kaverin, joka on tutkinut noita niitten malleja läpikotaisin ja modaillut niitä ihan raivona.  Gradot on siitä kivat, että ne on tosi simppelisti kasattu, joten niitten  modaaminenkin on sitämyöten hyvin helppoa.

Tässä hyvä tiivistys aiheeseen.

IMG_6211

Eli se mitä itse tein, oli ensinnäkin lämmittää kotelon takapuolta, jonka voi tehdä (varovasti) vesihauteessa, tai näyttää sille hiustenkuivainta tai lämpöpuhallinta, jotta se kuumaliima sisällä antaa periksi.
Sitten paljastuupi elementin takapuoli, jota kiertää ohut huoparinkula. Jos sitä katsoo valoa vasten, niin näkee sen takana reikiä. No nyt otetaan BIC-kuulakärkikynä  (ilman sitä terää ulkona) ja puhkaistaan vilttiin reikiä ja varotaan, ettei se puhkaistu huovankappale tipu sinne elementin sisään! Itse tein ensin neljä reikää, per elementti, mutta kaipasin vielä astetta syvempää bassoa ja puhkoin vielä viidennetkin.

Lisäksi leikkasin nurkissa pyörineestä ilmansuodattimen vanusta pikku läystäkkeet, jotka kuumaliimasin elementin taakse, ja kotelon takapyörylän päälle. Tämän tarkoituksena on vaimentaa kotelon sisään jääviä diskanttiheijastumia, jotka vois aiheuttaa kihinää. Ja kappas sehän toimi.
IMG_6213

Ja koskapa mun luureissani tulee vakiona tuollaiset kuppimalliset korvatyynyt, joiden soundi on huomattavasti ilmavampi, kuin halvempien mallien tyynyissä (Niitä saapi ihan gradoa myyvistä kaupoista) niin päädyin vielä vetäisemään kierroksen sähköteippiä niiden ulkoreunalle, joka niittasi sen ihan syvimmänkin botnen paikoilleen! Ja jos se teippi tuntuu pitemmän pääle nostavan botnea liikaa, niin mikäs sen helpompi poistaa? Tai sitten vetää vain puoli kierrosta.

Ai että miltäkö kuulostaa? Ihan mieletön avaruus. Kaikki pienimmätkin detaljit toistuvat hämmentävän hyvin, niin soittimissa, kuin akustiikassakin. Enää ei kihise tai piikitä mikään, mikä ei ole siellä äänitteellä jo valmiiksi pinnassa. Ja se basso menee ihan naurettavan tarkasti ihan sinne alimmille oktaaveille saakka.
Olin varovaisen optimistinen, että tää toisi jonkin verran parannusta, jo periaatteessa erinomaisiin kuulokkeisiin, mutta nää soundaa nyt ihan naurettavan hyviltä.  Väittäisin jopa, että nää on nyt parhaat luurit, mitä oon kuullut!
IMG_6215

Ja mikä parasta tässä modissa on se, että tää on sovellettavissa kaikkiin Gradon malleihin.
Pieni vaimennus jeesaa kihinässä ja reikien määrällä säädellään botnen tasoa.

Ja mä olen kuunnellut elämäni aikana aika helvetin monia kuulokkeita ja ollut todella tyytyväinen vasta tuolla kahden tonnin hintaluokassa.
Esimerkiksi maailmalla kovasti hehkutetut Sennheiserin HD800 luurit ovat monin puolin parasta, mitä kuulokerintamalla on tarjota, mutta niissä on ihan älytön piikki 6000Hz:ssä ja ponneton alabasso, joka tekee niistä mun korvaani sietämättömät.
Toisaalta Audezen LCD2 ovat toudella mielyttävät ja hyväsoundiset, mutta niistä puuttuu sitten kuitenkin se viimeinen avaruus ja toisaalta niitten tuotantotoleranssit ovat kuulemma ihan mitä sattuu, mitä ei saisi yli tonnin hintaluokassa sattua sitten yhtään. Kuulemma LCD4 on sitten The! kuulokkeet, ainakin mitä Bob Katzia on uskominen, mutta ne maksaakin sitten sen viisi tonnia!

Ikävä puoli tässä on se, että ne vuosi sitten hankkimani NAD Viso Hp-50, luurit kuulostavat nyt näihin verrattuna latteilta ja...meh. Mutta toisaalta ne ovatkin täysin suljetut ja mun liveluurit. Meluisissa paikoissa avoimilla ei tosiaan tee yhtään mitään, ainakaan äänentarkkailun kannalta.

Harvoin tunnin hommalla, täysin nollabudjetilla (paitsi tietty ne kuulokkeet) saa tällaista vastinetta rahoilleen. Hopi hopi ja askartelemaan paskartelemaan ihan itte!

tiistaina, huhtikuuta 25, 2017

Vuotuinen labinlimbo

Jaa, menin sitten lupaamaan yksityiskohtia lapinlimbosta.

No tässä tulee:
Leviyllässaariselkäylläslevi.
Siinä oli ensimmäisen lohkon sijoituspaikat.

Hokasin muuten että mikäpä sen mukavampaa ajankulua matkustellessa, kuin kaivaa lyijykynät ja piirrustelulehtiö mukaan. Edes haasteita ei puutu, kun se kuorkin ilmajousitettu hytti heiluu ja pomppii yllättävän paljon. Ei siihen oikeastaan edes kiinnitä huomiota, ennen kuin yrittää vetää suurinpiirtein suoraa viivaa paperiin.
17883692_1676242459064023_4177129992415000084_n

Hullussa Porossa Hujanen oli pannu taas parastaan ja se tupa kuulosti entistäkin paremmalta. Tassilattia oli noussu ylemmäs ja PA:ta oli päivitetty. Ei niinkö taaskaan mitään valittamista.
Toi mesta on Tavastian ohella mun ultimaalisia suosikkejani, mitä tässä maassa keikkailuun tulee.
17861913_1676265945728341_8776460831460282189_n

Ylläksen pirtukirkko on kanssa mukava. Vielä kun ne saavat sen yhden oven fiksattua roudausystävällisemmäksi ja hankittua kiinteän, ripustetun PA:n, niin ai että. Akustiikkahan siellä on hälyisehkö, mutta aina niiin mukava vastaanotto, hyvä ruoka ja huolenpito, yhdistettynä ihan timanttisen tulisiin keikkoihin, niin eihän siitä voi kuin pitää!
Pirtukirkko2

Mutta humppasukkuloiden logiikka se vaan jaksaa kerta kerran jälkeen ihmetyttää:
Aina pitää juurtua oviaukkoihin ja portaisiin. Ja saavutetuista paikoista ei muuten lipsuta.
Väkisin ja voimalla saa runnoa, että ohi pääsee.
17951502_1680840515270884_7856836488895735943_n
"Mutta enhän minä istu tuon tekstin päällä vaan tässä sivussa..."

Saariselällä taas meininki on toinen. Meni varmaan toista tuntia, ennenkuin yksikään henkilökunnan edustaja edes moikkasi. Jotenkin ahdistava ilmapiiri. "Ette te siinä voi syödä, siihen tulee ihmisiä." "Ette te siitä buffetista saa syödä..." Ette saa, ei käy, ei kiinnosta.
Rokka
Sitten pari viikkoa vapaata Lapista, mutta kyllä siinäkin välissä kilometrejä tuli istuskeltua.
Joensuun Kerubissakin on aina eri kiva käydä. Siellä on kiva, kun on mukavaa. Mitä nyt ihan tokuton se roudaus, kun niitä kamoja joutuu tönimään ne kolmet portaat. Noh onneksi meillä oli apukäsinä kaksi pikkuruista medianomiopiskelijan poikasta ja tyttöstä. Minä pistin ne tiukille, mutta väitän että ne oppivat parissa tunnissa enemmän roudaamisesta, kuin koko opiskeluaikana.
Kerubi
Ja eikun toiseen rouduuhelvettiin, eli Oulun Tähteen. Siellä kun on se kilometrin pituinen liuska, joka on aina vähän turhan liukas. No mutta aina on yhtä hauskaa kun pyytää neljä apukättä ja sieltä tulee kaksi kaksikätistä tyyppiä. Onneksi nää oli aikuisia ja ihan ammattiroudareita, niin liikahti se laatikko sukkelaan. (Ja juu, on ollu myös yksikätisiä ja jalkapuolia ja...)
Itse keikalla oli muuten kuuma! Ihan tajuttoman kuuma! Oli pakko heittää heti kengät pois jalasta ja kas, välittömästi universumi rankaisi kuismattaren hahmossa, joka kaatoi karpalolonkkunsa suoraan mun kenkien sisään. Ja arvatkaa oliko mulla vaihtokenkiä mukana? Ja arvatkaa oliko seuraavana sunnuntai-aamuna yksikään kenkäkauppa Oulussa auki? No mutta onneksi meidän kiertuedamageri Kimmo on puolijumala; "Mikä sun kengän koko on?" Hän kysymään ja vastauksen saatuaan, se veti mulle pakasta tuliterät popot jalkaan. Ihme kaveri!
Oulu tähti
Sitten olikin edessä erikoiskeikkojen erikoiskeikka. Sen reilut nelisen tuntia nukuttuamme, hilpasimme Pihtiputaalle junppasaliin, johon oli bookattu Karavaanin ja Suoralähetyksen yhteiskeikka. Siinä muuten kaksi semmoista artismiryhmittymää, että on ihan turha etukäteen suunnitella mitään liian tarkkaan. Pelimannit kun vetää ns. fiiliksellä. Featuroinnit ja yhteis-soitot taidettiin päättää noin 4min. ennen keikkaa. Parempi pitää vaan pää kylmänä ja luotto korkealla.
Ruosila hoiti mestoille erinomaisessa vireessä olevan PA:n ja hämmentävää kyllä, se sali soikin ihan älyttömän hyvin. Tasainen taajusvaste, ja maltillinen jälkikaiunta. Ei siis ollutkaan mitään ongelmaa.
Molemmat bändit vetivät timanttiset keikat ja loppusekoilutkin meni ihan täydestä.
480218_1665874716767464_8862633253735062677_n
Jaaa Seinäjoelle. Ravintola soittola oli paikallisen Cumuluksen tanssijuottola. Henkilökunta oli ystävällisesti liputtaneet meille pari bussipaikkaa siitä oven edestä, että saadaan paavi kivasti siihen suorilta ja laatikko siirtymään sisälle. No eiköhän siihen ollu lippusiiman taakse luikahtanut vain yksi Alfa romeo ja yksi Mersu. Alfisti saatiin rekkarin perusteella ajamaan kulkineensa vittuun siitä ja vähän akäiseen, mutta Mersumiestä ei. Noh rekan perä keulaan kiinni ja siinä vaiheessa kun lifti lähtee lähestymään konepeltiään, niin sieltä sitten kipitti yksityisautoilija siirtämään ajoneuvoaan aika vikkelään.
Keikka oli silleesti sopivaan aikaan, että kun löi keikan jälkeen tiskin kannen vähän pirun nopeasti kiinni, ja käytti ripeyttä, niin ehti vielä nurkan taakse nauttimaan Solosen ja Kosolan keikastakin.
Anssin kanssa piti tosin käydä vähän haastamassa paikan tekniikkaa:

-"Saatko sä noitten sanoista selvää?"
-"No en kyllä"
-"No pitäiskö sun kuule tehdä asialle jotakin?!?!!"

ja

-"Onkos sulla etuvaloja täällä?"
-"On juu"
-"No voisitko panna ne päälle, niin näkyis ne esiintyjätkin?!!?"

Kamoon, ei se oo niin vaikeeta. Ja jos ei vaan kiinnosta, niin vaihda vapaasti alaa. Ei näitä hommia ole pakko tehdä!
Tähdet
Turku ja Venus.
Pimeys, kuolema, hautuumaa.
Jotain positiivista: Hyvää nakkikeittoa.
Vieno toive: Ei sais oksentaa yleisöläinen FOH:iin. Tai kukaan. Tai mihinkään.
17884260_1676289879059281_7939628632309577500_n
"Rouva on hyvä ja menee sieltä baarin nurkasta sinne esiintymisalueen läheisyyteen."

Sitten myö hilipastiin sinne lapinlimbon kakkoskaudelle, mutta Kaijjaanin kautta. Kaukametsäsalissa oli konserttihommaa. Piti lähtä jo edellisenä päivänä ajelemaan, niin jaksoi. Matkanvarrella erehdyttiin syömään. Otettiin lounaspaikan valikoimasta oikein pizzaa, kun sillä voi mennä ehkä vähiten metsään. No Kimmo sitten paskoi ja oksensi sitten silleesti ihan raivolla koko yön ja aamun. Itse vain maistoin hivenen hänen pizzaansa, niin mulla oli vain pakki kovassa korvennuksen tilassa. No onneksi saatiin kasaukseen paikallinen herrasmies jeesimään, niin saatiin kamat pystyyn ja kytkyyn kivasti. Iltapäivällä Kimmokin alkoi näyttämään ihan ihmiseltä ja se liittyi iloiseen seuraamme.

Se Kajaanin sali soi oikein nätisti, mutta jumalation kun olisi kiva, että joku osais käyttää niitä laitteita. Tai siis se että kiinnostelis, merkkais jo paljon. Aivan erinomaista Lacousticia roikkui ihan kivasti ja karasti, mutta jos esim. subeja, joita on 2x/puoli ajellaan päätteestä dipoliasetuksella, niin ne purkit on sittennii vastavaiheessa ja ne kumoavat toisensa. Ja jos toiselta puolelta on pari palaa keskeltä mykkänä, niin siellä salissa jää aika monta paikkaa täysin katveeseen. Eikä siellä tietenkään ollu mitään nostimia, tai edes riittävän pitkiä tikkaita... tai sen puoleen näemmä just sitä kiinnostusta, millä hoitaa tilanne kuntoon.
Toimikaa!!!
17904020_1678303218857947_7509919066782242561_n
Jaaaaaaa... Leviyllässaariselkä. Saariselällä kävi huhuhulvaton tilanne, kun saatiin paavi parkkiin siihen lastauspaikalle, niin kuului ihan jumalaton pamaus. Ilmajousihan se siinä laukesi, koko 14 baarin paineellansa. Älytön tsägä, että just vikalla keikalla, eikä edes maantienopuksissa, vaan maltto odottaa siihen pihaan asti.
Keikka alta poikkeen ja aamulla hypättiin Anssin kanssa popin autoon ja Kimmo jäi odottelemaan hinaushenkilöä, mi lirvahti niinkin läheltä, kuin Rovaniemi. Siinähän ne puljaillessa tajusivat, että jos paavin nostaa hinurin kyytiin, niin siitä tulee semmonen torni, ettei se mene yhdenkään sillan ali ja matalimpien voimalinjojenkin kanssa saa olla tarkkana. Jotenkin se kuisma sitten rakensi siihen jonkin väliaikaiskytöstyksen, että Kimmo pääsi sillä rolloon ja lensi sieltä sitten etelään. Se oli lopulta pötköllään paljon ennen muita.
Noi hommat ei muutenkaan ole kovin halpoja fiksailla, niin arvatkaa vaan oliko rapeaa hoitaa hinuria ja korjaamopalveluja noinniinkö Jeesuksenjuhlintapäivinä?
17498684_1658158747539061_3704986018266617487_n
Itse hyppäsin Oulussa poikkeen ja kävin pari päivää sukuloimassa. Pikkuveli oli avannut uudessa lokaatiossa paitapainonsa. Oli muuten hulppean messevät tilat. Menkäähän mestoille tahi tilatkaa netitse.
Itse hommasin heti kasan paitoja ja hupparia.

17884561_1679471648741104_6649843817340754363_n

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2017

Kulttuurihistoriallisia painanteita.

Vähän on taas pitänyt sitä semmoista kiirusta ja silläpä on taas menny kuukausi kirjoittelemati.

Keikkaa on siis riittänyt niikseen paljon, että jos jokaisesta rupeaisin vuolaasti tässä tarinoimaan, niin loppuisi internetissä tila kesken. Mutta tiivistetään ja hypitään.

Sitten viimenäkemän me luikahdettiin sieltä Tampereen Olympian keikalta alakertaan aamubrunssille, joka kiilas itsensä kaikkien aikojen brunssien top viiteen. Ja mä olen elämässäni vetänyt aika kovia brunssisettejä, vaikka itse sanonkin.

Seuraavana viikonloppuna mentiin niin kekkosmestaan, ettei mitään rajaa; Nurmijärven Ruusulinna on just niitä vanhan ajan reliikkejä, joissa perunajauho pöllyää ja humppasukkulat pyörii.
Ihmettelin katosta roikkuvia ööh... persoonallisia koristeita, kun lähemmin tutkiessani ne paljastuivatkin koristelluiksi akustolevypalasiksi. Nerokasta! Mestassapa olikin tuollaiseksi matalahkoksi halliksi yllättävänkin "ihan jees" soundi. Populaa riitti ja Pikku Eerokin kävi siinä hetken pyörähtämässä.
Karavaani Ruusulinna

Siitä sitten toiseen kekkosmestaan Vammalan Seurahuoneelle. Onneksi Kimmo oli ottanut jotain etukäteen selvää, siellä oli nimittäin ihan perkeleellinen kierteinen porrasroudaus. Noh omistajan poika sitten kavereineen punkesi sen kuorma-autollisen laatikkoa sinne toiseen kerrokseen.  Yritin lohduttaa, että salilla tollanen treeni maksais maltaita. Muttei kuulemma millään salilla ookkaan noin kovaa treeniä. Amatöörit!
Siellä oli todella vaikean mallinen ravintolasali, mutta joka kuitenkin lopeensa soundasi yllättävän hyvältä. Vähän fillikailottimia reunoille ja kunnon barrikaadit lavan eteen, niin avot.
Uskotteko jos sanon, että paikassa oli hyvin paljon erittäin humalaisia ihmisiä. Ei tullut keikan jälkeen mieleenkään poistua takahuoneesta rahvaan puolelle.
Karavaani Vammalan seurahuone

Rauman varasto- ja Lahden Finlandiaklubit ovat molemmat keikkapaikkoina niin vaivattomia, etten jaksa niistä edes kummemmin mainita. Molemmissa helppo rouduu. Hyvät tilat ja ennenkaikkea loistavaa henkilöstöä.
Lahti
Seuraavalla viikolla pyörähdin Tsadissa studiotyyppien AUX-kokouksessa, jossa juonittiin jos jonkinlaista alan tulevaisuutta. Olipa ihan törkeen kiva taas nähdä senkin puolen kollegoita ja puhua luvan kanssa audiota. Tuli siellä kuultua sivumennen myös noitten mun aphioneitteni pikkuveljiä, niitä One15 malleja ja onhan se nyt kumma, miten hyvää ja yllättävän isoa ääntä nekin toistivat.
Samalla reissulla kuulin semmoisia vähän isompia Adameitakin. Todella tiukka ja alasmenevä botne. Piti oikein kysyä, että onks johonkin piilotettu subi? Ei ollut. Enihow, jotenkin mun korvaani ylämidle oli tosi vaiheinen ja suttuinen. En oikein saanut otetta mistään. Toisaalta pajan omistaja on niillä tehnyt aika monta ja aika paljon myynyttä levyä, joten...

17202945_1641002449254691_4586353513287250539_n
Kuvan otti joku ko. ryhmästä. En muista kuka. Punaviini oli maistuvaa. Kaikki kunnia hälle!


Ja kekkosmestat senkun jatkuvat. Kauhajojen Aronkeidas näytti ulkoapäin ihan siltä, että äkkiä karkuun. Semmonen matala hallirakennus, josta ei voisi ulkoapäin ikinä aavistaa, mitä siellä sisällä puuhataan tai ollaan puuhaamatta. Terassin tapaisella lakana, johon joku oli vetäissyt komeasti mainontaa. Meinasin kirjoittaa kulkineemme kylkeen "Paskoja vihanneksia", jotta mulahdus olisi ollut täydellinen. No mutta kynnyksetön rouduu, riittävän kokoinen lava ja ilmeisesti kokolihaa soittajille. Ensin meinasin ilahtua, kun kattoon oli pantu koukut kaukokaapelille, mutta tarkemmalla vilkaisulla ne kulki tuuletinpropellien kanssa ristiin. En kaivannut siinä tilanteessa siivutuspalvelua longdistance cablellemme, joten vedin nätisti seinänvierttä.
Laskutusperuste syntyi. Ps. Kun rakennatte saunan, niin älkää pliis poratko lauteitten läpi niitä ruuveja. Ne jää törröttämään ja ovat niin kovin kuumia.

17342731_1650510564970546_8840990426630865090_n

Valkeakosken Waltikka. Ah niin lähellä kotia, mutta silti niin kovin kaukana. Semmoinen hotelliasia. Toiseen kerrokseen pienellä hissillä ja taas nuoret miehet pääsivät punnertamaan pitkät portaat niitten isompien laatikoitten kanssa. Mukavaa henksua ja tosi kunmallinen sali. muuten perus kokolattiamattoa ja korotettua rahvaanpaikkaa, mutta tanssilattian ylle nousi semmoinen parin kerroksen korkuinen kaikukammio, jota kehysti tietysti peiliseinät. Joutu muuten vähän aikaa virittelemään sitä PA:ta.
Kannattaa muuten aina olla jotensakin ystävällinen henkilökunnalle, vaikka hampaat irvessä. Sisään roudatessa keittiössä oli rikkoontunut liukuovi, niin minähän siinä hissikuormaa odotellessani menin korjaamaan sen. Sen jälkeen ei ollut kahvista ja pullasta puutetta.
Waltikka

Ei hitto, ulkona paistaa aurinko ja mun Crescentini huutaa tuolta pyörävarastosta, että pitäis päästä kuulemma lenkille. Ei se auta. Mä jatkan tästä tuonnempana. Sittenpä onkin melkoista toistoa tortapotortalla, kun kertoilen valittuja paloja lapinrundilta. Tai siis pariltakin.

maanantaina, maaliskuuta 13, 2017

Teknisorientoitunutta länkytystä.

Knoppitietoa Youtubesta, maanantain ratoksi: 

Uusi biisi on masteroitu ja sehän pitää saada mahdollisimman nopeasti, kaiken kansan kuultaville. No mikäpä se on näppärin tapa nykyaikana, jolloin teknologia mahdollistaa mielettömiä asioita ihmisen viihtyä? No tottakai videopalvelu, jonka piilotettu agenda on selvästikin tuudittaa ihmiset tyytyväisyyden tilaan kissavideoilla.
Tässähän ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, jos kyse on musiikkivideoiden jaosta. Youtubesta nyt vaan tuli suositumpi, vaikka Vimeo on laadultaan jotain ihan toista. (VHS vs Betamax jälleen kerran)
Mutta se on tosiaan hassua, että jos haluat että ihmiset löytää mahd. hyvin biisisi, niin panet sen soimaan nyt sitten vaikka stillikuvan taustalle (jossa esiintyy tietty kissa).
Mutta kun se Youtube on tarkoitettu nimenomaan videoiden jakoon, niin niitä siellä pääkallopaikalla kiinnostelee äänenlaatu melkolailla vähän. (Tai kyllähän niitä varmaan kiinnostelee, mutta ne priorisoi sitä kuvaa.)

Sen infon perusteella mihin olen päässyt käsiksi, Youtube pakkaa nykyisellään audion 126p AAC, formaattiin. Se on vähän se. Aiemmin se on ollut tuplat korkeampi ja toisinaan se on vaihdellut laadun mukaan niin, että alle 720p videolaadulla se oli tuon, mutta yli sen se oli tuplaten.
Nykyään ymmärtääkseni video ja audio on toisistaan riippumattomia ja niitä käsitellään erikseen ja yhdistetään vasta striimattaessa.
Jostakin lähteestä olin tulkitsevinani, että audion laatu vaihtelisi liittymänopeuden mukaan, mikä olisi ehdottoman järkevä ratkaisu, mutta se oli niin epämääräistä infoa, että siihen ei voi luottaa. Ehkäpä ne koeistaa moista adaptiivista audiostriimausta videoihinsa? Jos joku tietää paremmin, niin kerro toki!!!
Jokatapauksessa, nostaisin esiin semmoisen asian, että kun tuuppaatte videoitanne Youtubeen, tai sen puoleen mihin tahansa striimauspalveluun, joka pakkaa audiota, tehkää se mahdollisimman hyvästä audiosta. Eli vähintään 44.1/16 laatuisesta, häviöttömästä materiaalista.
Meinaan, että jos palveluun lähettää vaikka parhaan laadun omaavan 320kbps mp3/AAC failin, josta on psykoakustisten yms. algoritmien avulla, poistettu jo aika paljon dataa ja tämä vielä pakataan uudelleen, niin lopputulos ei ole kamalan nättiä. Rakastakaa ja vaalikaa musiikkianne.

Ohessa pätkä miksaamani ja masteroimani Mutka orkesterin uudelta levyltä pakkaamattomana:

Ja pakattuna paraslaatuisesta ämppäristä 128p AAC:ksi. En tiedä mitä koodainta youtube käyttää, joten tämä on vain suuntaa antava esimerkki.
Varjokatti
Meillä musiikin taustalla pyörii tämmöinen tyyppi. Lempimusaansa on freejazz ja kokeellinen elektro.

------------------------
Asiasta toiseen. Vanhan sanonnan mukaan, jos haluaa hyvää ja halpaa, niin täytyy ostaa kaksi.
No kaikki on niin kovin suhteellista. Varsinkin joidenkin audiokamojen kanssa. Meinaan että varsinkin hifipuolella hommaan liittyy niin paljon käärmeöljyä ja mielikuvamarkkinointia, ettei uskois jos ei näkisi.
Mä edustan sellaista koulukuntaa, että jos laitteen speksit ovat kunnossa eli se on suunniteltu hyvin, eikä kasausvaiheessa ole ryssitty, niin vahvistimet eivät normaalissa kuormituksessa soundaa erilaisilta. Tai siis oikein suunniteltu vahvistin ei soundaa yhtään miltään. Sinne tuupataan signaalia sisään ja se pukkaa sen toisesta päästä ulos. Mitään lisäämättä tai poistamatta. Vain lujempaa.

studio 2
Joten kun törmäsin netin keskusteluissa useampaakin kertaan JDS labsin nimeen ja jossa hämmästeltiin sitä, miten noin älyttömän kovilla spekseillä varustettuja vehkeitä voidaan myydä noin halvalla, niin kiinnostuin. Semminkin kun mulla oli herännyt tarve paremmalle kuulokevahvistimelle, jonka saisi sijoitettua pöydälle. No heillähän oli moniakin malleja ja koskapa tykkään näprätä, niin ilostuin kovasti heidän DIY kitistään. Vielä kun mulla oli tarvis modailla omaan käyttöön vähän erikoisempaa tsydeemiä, niin päätös oli helppo.
Samalla ihmettelin myös heidän OL DAC:iaan, joka perustuu jonkun NW-audioguy nimellä tunnettuun mystisen elektroniikkagurun hengentuotteeseen, jolla se haastoi itsensä ja samalla muut audiovalmistajat, tekemällä mahdollisimman no nonsense DAC:in. Vain suoristuskyky merkkaa ja kaikkien valintojen täytyy tukea tätä.
No se teki juurikin sen. Ja pani vehkeen lisenssin maailmalle pohjalta: Olkaa hyvät ja hyödyntäkää, kunhan ette muuta yhtään mitään. Ja hävisi sen jälkeen kartalta. Kukaan ei tiedä miehestä mitään.
Kun hinta oli lähellä mitätöntä, niin uteliaisuuttani tilasin yhden semmoisenkin.

Ja voihan mahdoton, että kannatti. Ei mulla ole ollut mitään moitittavaa nykyisessäkään DAC:issani. Aivan erinomainen ja vakaa ammattipeli, mutta eikös vaan tämä parin röökiaskin kokoinen vehje vain soundaa paremmalta. Ero ei ole missään nimessä suuri. Lähinnä tämä piirtää ihan inasen selkeämmän äänikuvan ja on ihan hivenen raikkaampi. Joku puolen desibelin ero alamidlesssä tms. En ole ihan varma mitä tässä tapahtuu, koskapa mulla ei ole mitään speksejä tutkittavana tuosta raskaamman luokan DAC:istani, mutta veikkaisin että tämän OL dac kanavaerotus on vähän parempi, jolloin soundikuvakin on vähän tiukempi.
Sori nyt vaan kamalasti niille joiden illuusio hyvästä soundista vaatii kallista ja raskasta räkkirautaa. Kuukauden kuuntelun perusteella tämä pikkupurkki on nykyään mun äänenvälitin, tietokoneelta kailottimille.

Head-amp kasaus Niin ja entä sitten se tee-se-itse -kuulokevahvistin? Kolvi kärysi pari iltaa ja itseasiassa sopivan kotelon löytämisessä meni eniten aikaa. Lopeensa rakensin sen vanhaan kovalevykelkkaan.
Jos sulla on perustaidot kolvailusta ja oot huolellinen, niin tuo on erinomaisen kivuton laite rakentaa.
Ja toimii ihan todella hyvin. Erittäin tarkka soundi, riittävästi hönkää (jota saa pienellä modauksella lisääkin) ja hävyttömän hiljainen. Kun ensi kerran panin sen tulille, niin olin varma että se on rikki.
Vaikka nostin gainit ilman musaa tappiin, niin ei kuulunut mitään. Siis kuulokevahvistin, joka ei kohise edes täysillä. Mitä on tämä magiikka?!??

Head-amp
Niin ja asensin tähän vielä akutkin. Eli vehje saapi harvinaisen jäiriötöntä virtaa ja toimii vaikka reissussa.

maanantaina, helmikuuta 27, 2017

Palkitsevaa touhua

Taas on mennyt tovi ja karavaani on pysynyt kurssissa!

Kaihon karavaanin kanssa ollaan käyty keikalla mm. Lahdessa ja Sappeella. Ja kukkuroiden välissä  bändi valittiin Iskelmägaalassa vuoden yhtyeeksi. Ja mikä on myös siistiä, niin bändi otti palkintohaastattelussa esiin myös meidät tekniikan ihmiset osana bändiä. Jotenkin töissäviihtyminen on helppoa, kun arvostus on kaikinpuolista. Ja siistiä oli myös se, että pääsin kerrankin miksaamaan myös Paula Koivuniemeä, joka tuli fiittaan yhteen zipaleeseen!
Karavaani Iskelmä
Tampereellehan avattiin tuossa vähän aikaa sitten uusi ravintola/livemesta, nimeltään Olympia.
Mahtava miljöö, ihan ykkösluokan henkilökuntaa, hyvää ruokaa, juomaa ja erinomainen sali, jonka tekniikkaa arvon herra Laasonen pyörittää suvereenisti. Ja d&b:n linjasäteilijällä on aina ilo työstää.
Mä oon jotenkin hassu, kun mun mielestäni sitä ei pitäis tulevaisuudessakaan mennä roikottamaan. Jos se toimii noin hyvin groundstäkkinä, niin miksi se ääni pitäis panna kuulumaan sieltä katonrajasta, kun se bändi kuitenkin on siinä lavatasossa? Tältä pohjalta aattelin myös suunnitella tulevan konserttisalikiertueen äänentoistonkin. Mutta se on jo eri tarina sitten se.
Ainoot mestan miinukset on ehkä hieman kaikuisa sali, joka kyllä asettuu, kun biomassa demppaa ja vähän hankalahko rouduu. Apukädet tosin on sitten kans ihan a-ryhmää.
Niin ja mestan tarjoama artistimajoitus on kerrankin ihan pirun viihtyisä. Ihan hotellitasolla liikutaan.

Karavaani Tre2
Ehdin taannoin jo yhden hyväntekeväisyyshäppeningin miksaamaan mestassa ja silloin jäi varovaisen positiivinen pheelis asiasta.
Nyt menimme paikalle Karavaanin kera ja mm. mikseri oli siirretty keskelle salia ja sehän on ihan parhautta se. Erinomainen keikkahan siitä syntyi! Tupa oli ääriään myöten täynnä ja meininki katossa.
Yleisö
Uusi vuosi on tuonut myös uusia kujeita. Viimevuosi meni vähän varmistellessa ja totuttautuessa bändiin, sekä X32 tiskiin ja menininkiin, pohjalta: "Keep it simple, stupid".
No nyt kun asiat on asettuneet uomiinsa, niin tohtii jo vähän säätää ja ruveta ripottelemaan koristeita kakun päälle.
Kaivoin rakkaan Joemeekin OneQ-laulukanavan esiin ja katsoin, josko se tois jotain extraa jo sinänsä ihan mainioon laulusoundiin. Ja no toihan se! Siinä nyt vaan on niiin transparentti se kompressori, ettei toi digiasia nyt vaan pärjää sille mitenkään. Samoin ekvalisaattorilla saapi säädettyä just sitä lämpöä ja kimalletta ihan jättekivasti. Tiskin omalla säätimellä tarvittavia tiukkoja leikkauksia ja meekillä sitten maalataan leveämmällä pensselillä tarvittavia asioita pintaan.
Ja vaikka tiskin omat efektit ovatkin ihan käyttökelpoisia, niin  niistä vaan puuttuu syvyyttä ja jotakin määrittelemätöntä eloperäisyyttä. Jotenkin noi X32:n kaiut ja delayt on ainakin mulla aina vähän vaikeahko saada istahtamaan saumattomasti miksiin.
Siksipä nostinkin pöydälle vanhan kunnon RE-20 space echo delaypedaalini. Ja johan alkoi tapahtumaan! Sillä saa rakennettua tarpeen mukaan melkoista dubautusta ja elämää suurempaa, mutta kun sen panee taustalle supattamaan ihan hiljalleen, niin se rakentaa lauluun kivaa subliminaalista tekstuuria paremmin kuin mikään mitä on tullut vastaan.
Sitten kun vielä puhalsin pölyt TC:n M-One:stani ja löin räkkiin, niin johan rupesi löytymään lyömäsoittimillekin semmoiset tilat ja torpat, että fiksumpikin menee halpaan.

Karavaani Tre

Niin ja toi Anssi... No huh huh mimmoisia tuikkuja se oli hommannut keikoille. En mä noista mitään tajua, mutta ymmärrän arvostaa aina kun leuka kolahtaa lattiaan. Kova seppä!