Tee-se-itse part 2. Eli miten oli jo paras, mutta panin silti paremmaksi.
Voi enhän mä nyt voinut hyvin alkanutta projektia kesken jättää.
Köllöttelin siinä uima-altaalla, etelän lämmössä ja fundeerailin, että olivatkos ne modaamani luurit, joista viimepostauksessa kerroin, sittenkään vielä se créme de la créme?
Vai voisiko löytyä vielä parannettavaa?
Noh eksyin sitten Tori.fi:hin ja siellähän joku möi Gradon Prestige-sarjan parhaimpia luureja, joissa on mm. alumiinikuoret, muovin sijasta pilkkahinnalla. No ei se ota jos ei annakaan ja tarjosin niistä vielä vähän pienempää hintaa ja sehän tarttui siihen.
Kotiin päästyäni purin ne suoraan postipaketista osiin. Lisäilin vaimennusmattoa kriittisiin paikkoihin, revin takaverkon muovinapin pois muodostelemasta heijasteita ja puhkaisin neljä reikää elementin vaimennusmattoon. Testailin toki muitakin toimenpiteitä, mutta totesin ne turhiksi.
Jumalaare, kun taas tultiin vähän korkeammalle tasolle. Äärimmäisen tarkat ja erottelevat kapineet.
No sitten kun vertasi niitä aiemmin modaamiani SR125 malleja ja kun oli mihin verrata, niin sen muovin läsnäolon kuuli. Nyt sitten puhutaan ihan äärimmäisen pienistä nyansseista. Tietyillä vokaaliäänitteillä, huomasi ihan aavistuksenomaisen epäluonnollisen resonanssin ylämidlessä. Ja olikos diskantissa jotain perhoisen havinaa muistuttavaa esoteriaa?
Joten asialle oli tehtävä jotakin. Vähän lisää vaimennusta kriittisiin paikkoihin ja se muovinen takagrilli joutui poistumaan. Pastasiivilästä askartelin oikeasti hengittävän metalliverkon tilalle.
Sillä ei oikeastaan ole muuta syytä olla siinä, kuin suojata sisuskaluja ja näyttää eri päheeltä.
Jumaliste. Nyt mulla on sitten kahdet ihan naurettavan hyvänkuuloiset kuulokkeet, joiden erot ovat todella pieniä. Noi kaks kertaa kalliimmat alumiiniasiat ovat ehkä ihan inasen erottelevammat, basso aavistuksen tiukempi ja ylin diskantti sen desibelin raikkaampi. Erinomaisen tarkat työkalut.
Toisaalta nuo puolet halvemmat muovikuoriset aika radikaalisti modattuina, ovat ihan vain musiikin kuunteluun jopa vähän kivemmat. Kevyemmät päässä, bassot kouraisevat vähän syvemmältä ja yläkeskialue antaa enemmän anteeksi kireämmilläkin äänitteillä.
Nyt kun homma oli niin hyvällä mallilla, niin pitihän niitä päästä vertaamaan muihinkin kuulokkeisiin. Tähän asti olin viritellyt ja vertaillut niitä lähinnä tarkkailukaiuttimiini. Yllättävän hyvin noi siihen vertautuu, vaikkei tietenkään voi päästä mitenkään samalle tasolle megaluokkaa kalliimman laitteiston kanssa. Ja... no ne eivät ole ylipäätään kuulokkeet. Eri geimi.
Tampereen Hifihuoneella on ihan naurettavan hyvä valikoima kuulokkeita testattavana ja mikä tärkeintä, joviaaleja ihmisiä töissä.
Kuuntelin siinä heti kärkeen hyvän kattauksen Gradon ylemmän luokan kuulottimia, aina sinne yli 2000€:n hintaluokkaan asti, ja noi mun RS325 modit, pesi ne kaikki komeasti.
Puukuoriset RS2 mallit pääsivät todella lähelle ja joillakin osa-alueilla ne olivat jopa paremmatkin (Hmm...puukuoret!!!)
No se gradoista. Mites muut valmistajat?
Hifimanilla oli keskiraskaassa sarjassa todella miellyttäviä ja hyväsoundisia malleja. Mutta ehkä vähän liiankin miellyttäviä. Korostunut yläbasso/alakeskiääni toi toki tukevuutta, mutta samalla erottelevuus kärsi.
Oppot ei olleet huonot nekään. Mutta ei ne myöskään mitkään erotteluihmeet olleet.
Audioquestin Nighthawkit olivat äärimmäisen kauniit, mutta ihan kauheat. Piti oikein kysyä, että onko ne rikki? Eivät olleet.
Denonit olivat suljetuiksi ihan hyvät, mutta ilmavuus puuttui ja sub-basso osasto oli jopa lähes holtiton. Nämä ehkä (pitäis vertailla päikseen) pesivät mun NAD:it, mutta hintaakin on melkein neljä kertaa enemmän.
No sitten kun mentiin Focaleiden järeämpään päähän, niin alkoi tulla jo vähän tiukempaa vastusta.
Utopiat kyllä pesivät mun pikku gradoni selkeästi. Toisaalta hintalappukin oli sen nelisen tonnia.
Mutta mikä yllättävää, pidin niitten Elear -mallista jopa enemmän, jonka hinta on enää maltillinen tuhannen euroa. (Kaikki on niin suhteelista.)
No sittenpä myyjä kaivoi esiin roudaria ihastuttavan pelicasen-salkun, josta paljastui Audezen LCD-4 kuulokkeet, jotka kieltämättä herättävät kunnioitusta jo olemuksellaan. Kokoonsa nähden, ne ovat hämmästyttävän mukavat päässä ja... no nyt kolahti! Nämä ovat ne maailman parhaimman kuuloiset luurit. piste.
Minut siirrettiin sitten yhdellä play napin painalluksella siitä hifikaupan penkistä omaan masterointistudiooni. Epätodellinen fiilis.
- "Tahdon! Haluan! Paljonko maksaa?"
- "Ne on sen viitisen tonnia."
- "No mä mietin vielä."
Köllöttelin siinä uima-altaalla, etelän lämmössä ja fundeerailin, että olivatkos ne modaamani luurit, joista viimepostauksessa kerroin, sittenkään vielä se créme de la créme?
Vai voisiko löytyä vielä parannettavaa?
Noh eksyin sitten Tori.fi:hin ja siellähän joku möi Gradon Prestige-sarjan parhaimpia luureja, joissa on mm. alumiinikuoret, muovin sijasta pilkkahinnalla. No ei se ota jos ei annakaan ja tarjosin niistä vielä vähän pienempää hintaa ja sehän tarttui siihen.
Kotiin päästyäni purin ne suoraan postipaketista osiin. Lisäilin vaimennusmattoa kriittisiin paikkoihin, revin takaverkon muovinapin pois muodostelemasta heijasteita ja puhkaisin neljä reikää elementin vaimennusmattoon. Testailin toki muitakin toimenpiteitä, mutta totesin ne turhiksi.
Jumalaare, kun taas tultiin vähän korkeammalle tasolle. Äärimmäisen tarkat ja erottelevat kapineet.
No sitten kun vertasi niitä aiemmin modaamiani SR125 malleja ja kun oli mihin verrata, niin sen muovin läsnäolon kuuli. Nyt sitten puhutaan ihan äärimmäisen pienistä nyansseista. Tietyillä vokaaliäänitteillä, huomasi ihan aavistuksenomaisen epäluonnollisen resonanssin ylämidlessä. Ja olikos diskantissa jotain perhoisen havinaa muistuttavaa esoteriaa?
Joten asialle oli tehtävä jotakin. Vähän lisää vaimennusta kriittisiin paikkoihin ja se muovinen takagrilli joutui poistumaan. Pastasiivilästä askartelin oikeasti hengittävän metalliverkon tilalle.
Sillä ei oikeastaan ole muuta syytä olla siinä, kuin suojata sisuskaluja ja näyttää eri päheeltä.
Jumaliste. Nyt mulla on sitten kahdet ihan naurettavan hyvänkuuloiset kuulokkeet, joiden erot ovat todella pieniä. Noi kaks kertaa kalliimmat alumiiniasiat ovat ehkä ihan inasen erottelevammat, basso aavistuksen tiukempi ja ylin diskantti sen desibelin raikkaampi. Erinomaisen tarkat työkalut.
Toisaalta nuo puolet halvemmat muovikuoriset aika radikaalisti modattuina, ovat ihan vain musiikin kuunteluun jopa vähän kivemmat. Kevyemmät päässä, bassot kouraisevat vähän syvemmältä ja yläkeskialue antaa enemmän anteeksi kireämmilläkin äänitteillä.
Nyt kun homma oli niin hyvällä mallilla, niin pitihän niitä päästä vertaamaan muihinkin kuulokkeisiin. Tähän asti olin viritellyt ja vertaillut niitä lähinnä tarkkailukaiuttimiini. Yllättävän hyvin noi siihen vertautuu, vaikkei tietenkään voi päästä mitenkään samalle tasolle megaluokkaa kalliimman laitteiston kanssa. Ja... no ne eivät ole ylipäätään kuulokkeet. Eri geimi.
Tampereen Hifihuoneella on ihan naurettavan hyvä valikoima kuulokkeita testattavana ja mikä tärkeintä, joviaaleja ihmisiä töissä.
Kuuntelin siinä heti kärkeen hyvän kattauksen Gradon ylemmän luokan kuulottimia, aina sinne yli 2000€:n hintaluokkaan asti, ja noi mun RS325 modit, pesi ne kaikki komeasti.
Puukuoriset RS2 mallit pääsivät todella lähelle ja joillakin osa-alueilla ne olivat jopa paremmatkin (Hmm...puukuoret!!!)
No se gradoista. Mites muut valmistajat?
Hifimanilla oli keskiraskaassa sarjassa todella miellyttäviä ja hyväsoundisia malleja. Mutta ehkä vähän liiankin miellyttäviä. Korostunut yläbasso/alakeskiääni toi toki tukevuutta, mutta samalla erottelevuus kärsi.
Oppot ei olleet huonot nekään. Mutta ei ne myöskään mitkään erotteluihmeet olleet.
Audioquestin Nighthawkit olivat äärimmäisen kauniit, mutta ihan kauheat. Piti oikein kysyä, että onko ne rikki? Eivät olleet.
Denonit olivat suljetuiksi ihan hyvät, mutta ilmavuus puuttui ja sub-basso osasto oli jopa lähes holtiton. Nämä ehkä (pitäis vertailla päikseen) pesivät mun NAD:it, mutta hintaakin on melkein neljä kertaa enemmän.
No sitten kun mentiin Focaleiden järeämpään päähän, niin alkoi tulla jo vähän tiukempaa vastusta.
Utopiat kyllä pesivät mun pikku gradoni selkeästi. Toisaalta hintalappukin oli sen nelisen tonnia.
Mutta mikä yllättävää, pidin niitten Elear -mallista jopa enemmän, jonka hinta on enää maltillinen tuhannen euroa. (Kaikki on niin suhteelista.)
No sittenpä myyjä kaivoi esiin roudaria ihastuttavan pelicasen-salkun, josta paljastui Audezen LCD-4 kuulokkeet, jotka kieltämättä herättävät kunnioitusta jo olemuksellaan. Kokoonsa nähden, ne ovat hämmästyttävän mukavat päässä ja... no nyt kolahti! Nämä ovat ne maailman parhaimman kuuloiset luurit. piste.
Minut siirrettiin sitten yhdellä play napin painalluksella siitä hifikaupan penkistä omaan masterointistudiooni. Epätodellinen fiilis.
- "Tahdon! Haluan! Paljonko maksaa?"
- "Ne on sen viitisen tonnia."
- "No mä mietin vielä."
Kommentit
Lähetä kommentti