Pasta Jazmanése
Minä olen todistetettavan kiltti ihminen;
Joulupukki toi haaveilemani pastakoneen. Siinä sitten on zeniläinen laitos. Ensin vaivataan munia ja jauhoja sekaisin 10-15 minuttia. Sitten odotellaan. Sen jälkeen luirutellaan taikinabiittejä telojen lävitte. Mitä useammin, sen paremmin ja lopulta vedellään näitä ohuvia taikinalevyjä hammasten välitte, jotta saataisiin halutun paksuisia pastanauholoita. Sitten taas odotellaan.
Jaankin tässä lempisoosini ohjeen. Ei ole vaikea. Sitäkin parempi:
-Kunnon luraus, aivan erinomaista oliiviöljyä. Semmosta, mitä pitää roudata Kreetalta laukut paukkuen ja lentokentällä ylipainoa peläten.
-Pekonia.
-Valkosipulia.
-kuivattu pieni chilipalko.
Paista pekonit, niin että rasva sulaa. Lorauta erinomaista oliiviöljyä ihan huolella. Paisko sekaan pilkottu valkosipulaattori ja chilipalko. Pippuria saapi lisätä. Älä käräytä vaan lilluta aineksia niin että maut imeytyy. Poista chilipalko jos jaksat ja kippaa lopputulema valmiin pastan sekaan.
Hämmennä ja huuda kuuluvalla äänellä vieressä kärkkyjille että "Syömään!!!"
Päälle pecorinoa tai parmesaania.
Toimii myös ilman pekonia, jos on lihavammainen tai puutteessa. Myös pinjansiemenet toimivat.

Kuvituskuvana esimerkkillinen malli, miten pönötetään meidän perheen lapsosten, & polisoittensa kesken jouluisna.
Kommentit
Lähetä kommentti