Kuussakin on käyty

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 14.

Päätimme astua vaimoni kanssa vihdoin tähän uuteen digiaikaan... Taas.

Aikoinaan, kun talouteemme hommattiin välttämättömyyshyödykkeenä digiboksi, valitsimme ihan järkisyistä markkinoiden halvimman ”karvalakkimallin”. Ajattelimme että moinen vastaa ominaisuuksiltaan melkolailla alkuperäistä lähtötilannettamme: sitä analogiaikaa, johon olimme kaikinpuolin tyytyväisiä; Kuva näkyy. Päätimme Ostaa tallentavan huippumegaominaisuuksilla ladatun boksin vasta sitten, kun digisiirtymän lapsenkengät ovat käyneet pieniksi ja kaikki hehkutetut interaktiiviset ominaisuudet ovat tulleet jäädäkseen. Niin ja uutuustuotteillahan on lähes poikkeuksetta aina uutuushinnat, mikä ei osaltaan auttanut heilauttamaan silloista ostopäätöstämme kansantalouden hyväksi.

Noh, kyllästyttyämme tavisboksin ohjelmatietojen käsittämättömiin katoamistemppuihin ja muihin pikkuvikoihin, (jotka digitalisoituneessa yhteiskunnassamme ovat muuntuneet osaksi arkea ja täten nimetty laitettoimittajien toimesta ominaisuuksiksi) päätin vihdoin tarttua härkää hännästä ja hommata meille sen sellaisen tallentavan digidigin. Siis oikein sellaisen viimeisenpäälle mallin, jonka etupaneelissa näkyy vähintään viisitoista kryptistä kirjainyhdistelmää ja takaa löytyy sen seitsemän tusinaa liitintä ja tietoliikenneporttia. Päätöstä siivitti suuresti myös se, että halusin ehdottomasti tallentaa Yle Teeman juhlavuoden kunniaksi esittämät kuukävelydokumentit.

Vaan mikä malli se olisi paras? Ennenvanhaan tällaisessa tilanteessa olisi ensin menty paikalliseen kodinkonekauppaan, niin sanoakseni ”potkimaan renkaita”, minkä jälkeen matka olisi jatkunut kirjastoon selaamaan Tekniikan Maailman ja Hifilehtien laitevertailuja.

Mutta onneksi meillä on nykyään netti. Paitsi silloin ei ole, kun joku modeemin ominaisuus katkaisee yhteyden (mikä sitten tietysti taas toimii kuin unelma kun huoltomies vihdoin pääsee paikalle vikaa ihmettelemään). Netti on nähkääs siitä hieno paikka, että sieltä löytyy tietoa asiasta kuin asiasta ja laitteesta kuin laitteesta. Ja tiedättehän vanhan sanonnan mielipiteistä ja rektumeista? No niiden molempien esittelijöitä verkossa vasta riittääkin.

Loppujen lopuksi löysin itseni pyllistelemästä televisiotasomme takaa yhdistelemässä erinäisiä piuhoja ja liittimiä toisiinsa, kuvan ja äänen toivossa. Ihmeekseni molemmat toimivatkin moitteetta jo seuraavana päivänä. Tosin tämä tapahtui päivä sitä kuukävelylähetystä myöhemmin, mutta onnistumisen riemu ylipäätään sai minut unohtamaan moisen pikkuseikan ja säädön määrän. Nehän ovat ihan asiaankuuluvaa arkea nykyaikana, vaikka ihminen kävi siellä kuussakin paljon alkeellisemmalla teknologialla.