Provinssi 08

Provinssi on täten provinseerattu. Oli tavallaan tosi lystiä, mutta siltikään ei ihan syttynyt liekkeihin.
Tai siis leppoisaa ja mukavata oli kyllä, mutta kun ei ole enää mitenkään mahdollista leijailla niissä sfääreissä, missä sitä meni nuorna poikana. Yksikään esiintyjä ei silleen ylittänyt "ihan hyvä" asteikkoa. Bäkkärin kaljanjuonti oli sekin "yllättäen" aika normi asteikon sisäpuolella.
Ainut suur elämys oli lauantainen ilotulitus, joka vetäs jalat alta ihan totaalisesti. Ainaskin siinä missä me seisoskeltiin, tuli massiivinen rakettikeskitys suoraan yläpuolelle. Huh huh!!!
Tuttuja horjui jonkin verran vastaan ja Lindelin show oli hauska. Ylppö vetäisi jalat alta myötähäpeäkertointen ollessa suuret. Vittu kun hevarit yrittää soittaa punkkia, niin eihän siitä tule mitään, puhumattakaan jatsahtavasta zen cafe pastissoinnista. Hyi saatana!
Sunnuntaina oma keikkamme mänt alun sekoilujen jälkeen maukkaasti. Vähän meinas tosiaan latistaa fiilistä, kun kymmenen minuttia ennen setin alkua tullaan sanomaan, että aloitus siirtyy 15 min, koskapa viereisellä lavalla on häät. Ja tämä aika on pois sitten setistänne. Noh onnea pariskunnalle. Keikki oli raivokasta rokkimättöä ja soundit oli ihan kohillaan, vaikka "tsekki" tulikin tehtyä rikkinäisillä luureilla. Pahoitteluni kuulonhallintakonkareille. Yleensä ei tule luukutettua noin lujaa, mutta oli pakko, kun se helvetin Lauri Tähkä tuli muuten läpi niin saatanan kovaa.
Vanhat eivät jaksaneet enää kauaa tämän jälkeen rokata, vaan päätimme kollektiivisesti, ettei se Foo Fighters oo kuitenkaan niin hyvä, että sitä jaksais jäädä katsomaan. (eihän?)
Täten vältimme ruuhkat ja olimme ennen puolta yötä himaneksissamme.
Kuveja löytyy täältä.
Ryhmä2

Kommentit

  1. Liian myöhään ymmärsin, että kävelit ohitseni Tuomarin keikan aikana... katosit väkijoukkoon ja kaipuu valtasi mieleni!

    VastaaPoista
  2. Se olit siis sinä. Kadottuani väkijoukkoon alitajunta pullautti sinut esiin: "olikohan tuo äsken se oopa?"
    Jäämme kaipaamaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit