Parhaita asioita
Tänään on ollut hyvä päivä.
Heti aamusta korkkasin eilen hankkimani mutteripannun. Ai että on nannaa, varsinkin
kun on hifit höppeet.
Seuraavaksi painelin automaatille, jotta nostan rahaa, jotta pääsen työhaastatteluun.
Se mitään rahaa antanu. Huomenna jos ehtisi, niin vaihtaisin tuon Sampopankin fiduun!
Nooh, siitä kiireellä vaimolta duunistaan käteistä ja pääjalkana dösälle, joka on sit kuitennii luonnollisesti sen kymmenen minuttia myöhässä. Vähän jo meinas hirvittää, kun tietty sen piti hyvin bussimaiseen tyyliin pysähdellä joka seisokilla, kelatkaa! Noh hra johtajan huoneessa sitä pönötettiin siltikin tasan, eikä melkeen, saatikka yli kellonlyömän.
Mesta vaikutti luksuskselta ja kemiat kohtasivat. Tekis jo mieli nuolaista, mutta venataas tässä nyt vielä hetki päätöstä.
Tämän jälkeen hakemaan vaimoa duunista ja ravintola-arpajaiset käyntiin. Voitto kosahti ravintolalaiva Väiskiin. Emme suoraan sanoen odottaneet ihmeempiä, mutta voe jumalauta millaiset annokset ne kärräs eteen! Vaimo otti makkaroita ja itse grillikylkeä, joka peitti puolet lautasesta. Kylki oli erinomaisen hyvää, mutta hävisi kuitenkin kokin itsensä valmistamille kyrsille, jotka olivat liioittelematta parhaat mitä olemme molemmat kuunaan saaneet! NAM!!!!!!!! Tähän messiin vielä erinäisiä vihanneksia, ranskiksia, maissia etc. Joista kaikki toimivat toudella hyvin. Vielä kun pitää mielessä annosten edullisen (13€) hinnan, niin eipä voi kuin hehkuttaa.

Kommentit
Lähetä kommentti