keskiviikkona, marraskuuta 21, 2018

Puhutaankos DAC:eista jookos?

Ai mistä? No Digital to analog -konverttereista.

Koskapa aina noin vuoden välein pitää edes marginaalisesti kriisiyttää oma tekemisensä, tai no ainakin kyseenalaistaa, niin nyt näemmä oli vuorossa käpistellä studioni DAC-osastoa.
Siis se on se hyvin kriittinen kapine, siinä tietokoneen ja vahvistimen välissä, joka muuttaa sen digitaalisen bittivirran analogiseen muotoon. Jos se ei tuota puhdasta ja vääristämätöntä signaalia, niin ei voi luottaa ihminen kuulemaansa.
Tuossa noin vuosi sitten uusin laitteistoani isolla kädellä ja päivitin mm. vanhan Mark Of The Unicorn (Alan siistein nimi muuten), sotaratsuni SPL:n Crimsoniin, joka teki kaiken mitä halusin, loistavin speksein ja joka pystyy vielä ohittamaan Applen oman Core Audio ajurin ja pukkaa ulos bitin tarkkaa dataa. (Soundiero näiden kahden toistotavan välillä on pieni, mutta olemassa). Sitäpaitsi mulla on ollut loistavia kokemuksia ko. lafkasta. Sieltä kun kysyy tuesta esim. jotain teknistä detaljia, niin niitten pääinsinööri hukuttaa sut tietoon, eikä joku PR. ihminen latele latteuksia.

No tämä SPL:ni on, kuten sanottu erinomaisen kuuloinen ja äärimmäisen näppärätoimintoinen DAC/ADC ja siitä löytyy vieläpä mikrofonisisäänmenotkin, eli pystyn tekemään mittauksia, sekä äänittelemään mm. vokallisuoritteita suoraan pajallani tarvittaessa, ilman että täytyy mikkiesivahvistinta panna pakolla tulille. Mutta ei näitä missään masterointipajoilla pyöri. Ei vaikka suoritusarvot ovat ihan masterointiluokkaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan? No mun kirjoissani se tarkoittaa sellaista taajuustoistoa, dynamiikkaa ja häiriöetäisyyttä, ettei ne käytännössä kuulu missään tilanteissa. Mun esimerkiksi pitää välillä nostaa volaa kuuntelussa todella roimasti, hioessani esim. loppuhäivytyksen häntiä ja silloin pitää kuulla vain se äänitteen signaali, eikä siinä saa tulla laitteen pohjakohina tms. häiriöt sotkemaan asioita.
Mutta taas kerran, ei näitä muitten masteroijien pajoilla juurikaan näe.

No mitä siellä sitten näkyy? Siellä näkyy sellaisia merkkejä kuten: Antelope Audio, Mytek, Lynx, Lavry etc... ja keskimääräiset hinnat pyörivät siellä 2-5 tuhannen euron hujakoilla.

Sehän sitten rupes kiinnostelemaan, että miten nämä nimenomaan masterointistudioille suunnatut DAC:it ihan oikeasti erottuvat noista tollasista ihan hyvistä DAC:eista?
Kas kun lukee esimerkiksi Masteroijien maagisia ja supersalaisia ryhmiä sekä palstoja, niin silloin kun mennään keskusteluissa juurikin konverttereihin ja kelloihin, niin puhe menee yhtäkkiä semmoiseksi, ettei enää tiedä onko ammatti vai hififoorumilla? Toisessa laitteessa on enemmän musikaalisuutta, yhdessä läsnäolevuutta ja kolmannessa draivia. Kunnes toisen mielestä taas noi "atribuutit" meneekin ihan päin vastoin.
Juuri äskettäin ihmettelin yhdellä palstalla käytyä keskustelua laitteiden kelloista ja niitten aiheuttamista jittereistä ja oli pakko kommentoida, että mun 99 dollarin DAC, joka on kiinni olkkarin televisiossani, tuottaa jitteriä -120dB:n tasolla. Niin että mitä ne oikein ovat kuulevinaan? Ja tämä oli ihan vilpitön kysymys. Luulisi alan ammattilaisten pystyvän heittämään dataa tiskiin.
Mutta masteroijatkin muodostuvat ihan samanlaisista ihmisistä, kuin kaikki muutkin. Yhdet kyttäävät raakaa dataa ja speksejä. Toiset vetävät fiiliksellä ja subjektiivisella kokemuksellaan. Kolmansia ei kiinnosta pätkääkään, kunhan homma toimii. Itse painottunen jonnekin ekan ja kolmannen ihmistyypin väliin. Tsekkaan ensin että parametrit on kunnossa ja kuuntelen loput, muistaen kuitenkin että mikään ei ole erehtyväisempi, kuin subjektiivinen ihminen. Ja tämä koskee luonnollisesti näitä työkaluja. Sitten kun varsinaisesti miksataan ja masteroidaan, niin homma menee taiteen puolelle, jossa määrää enemmän se fiilis ja tekniikka on vain mahdollistaja.
IMG_9550

Asiaan

Ensin sain käsiini kolmen arvoDACin läpi ajettua musiikkia. Kaikki oli tallennettu saman ADC:in lävitte ja levelmätsätty. Eli ihan validi järjestely hahmottaa suurin piirtein, että mistä on kyse.
HOFA blindtestin lävitse kun näitä eroja sitten kuunteli, niin olihan niitä kyllä. Todella pieniä ne olivat mutta havaittavissa. Yhdessä oli ihan inasen laajempi stereokuva, mutta toisessa soundi taas tuli vähän tukevammin esille. Kolmas taas oli jotain siltä väliltä. Mutta selvää oli vain se, että erot olivat ihan he-le-ve-tin minimaalisia ja ne nimenomaan olivat eroja. Se että mikä on sitten paras, on taas täysin subjektiivista.

Entäs sitten jos vertaa tätä SPL:n alle tonnin laitetta johonkin "oikeaan" masterointi DAC:iin? Universumi kuuli ajatukseni ja manifestoitui Msonicin Palomäen muodossa, joka sattui kysymään josko haluaisin ottaa studiolleni Lynx Hilon testiin?
Paketti saapui parissa päivässä ja panin heti Lynxin tulille ja erothan oli pienet, mutta selkeät:
Lynx artikuloi selvemmin ja stereoerotus oli paljon tarkempi.

Hahaa, mutta kettua ei koijatakaan näin helposti. Muistin kyllä piuhasulkeisistani oppimani läksyn: Uusi ja hienompi kuulostaa aina paremmalta. Sellainen on ihmismieli.
Päädyin äänittämään molempien laitteiden ulostulot, jotta voin taas Hofan avustamana vertailla näitä kahta täysin saumattomasti ja sokkona. Ja kas, sinne hävisivät suurin osa eroista.
Enää en pystynyt havaitsemaan kuin inasen leveämmän stereokuvan Lynxissä. Toisaalta SPL puolestaan jäsensi äänikuvan keskiasiat hivenen paremmin. Mutta taas puhutaan äärimmäisen pienistä eroista, joita ei monilla äänitteillä kuullut ollenkaan. Ja kyllä, toistin kuuntelutestitkin sitten molemmilla laitteilla. Tulokset pysyivät samanlaisina.

Mutta se mikä Lynxissä vakuutti, oli sen käyttöliittymä. En edes aukaissut manuaalia koko aikana. Hyvin reagoiva ja selkeä kosketusnäyttö ja vehkeessä on ominaisuuksia todella monipuolisesti. Volumesäätö on pirun tarkka ja porastettu. Ja liitännät kattavat kyllä joka tarpeet.
Niin ja koska tämä ei ole räkkivehjes, kuten suurin osa kilpailijoistaan, tää toimii myös ns. hifikäytössä kotosalla. Jos olisin ns. "markkinoilla" niin tää vois kyllä löytää luotani uuden kodin.

Ja tää ei sitten ollut mikään markkinapuhe. Korkeintaan voisin yrittää pummata pientä alennusta vehkeestä, jos ostohousut tarvitsis prässäystä. Mutta en edelleenkään tee markkinointia kenellekkään. Saa toki ehdottaa yhteistöitä ja arvioita, mutta niistä tulee väistämättä armottoman rehellisiä, niin hyvässä, kuin pahassakin.
IMG_9597
Kyllä näytön saa myös VU tilaan, kuten myös FFT etc...

Avasin keskustelun aiheesta myös eräällä varsin asiallisella hifipalstallakin ja kerroin kokemuksistani, jossa homma meni kuitenkin ei-niin-yllättävästi parin ihmisen osalta nopeasti siihen, ettei 2000-5000€ hintaluokassa voi vielä puhua high endistä. Että nämä ovat kyllä varmasti ihan hyviä, mutta eivät lähelläkään parhaimpia. Siinä sitten aikansa venyttelivät muniaan, mutta se keskustelu tyrehtyi aika nopeasti, kun loihin sinne seuraavaa:

"Nyt kun täällä muutama on sitä mieltä, että esim. toi Lynx edustaa vain ihan kohtalaisen hyvää hifiä, mutta kunnon tuotteet löytyy vasta sieltä öbaut 8-10Kiloeuron huiteilta, niin ehdottaisin seuraavaa: Järkätään ABX-sokkotesti, jossa vertaillaan sun highend DAC:ia vaikka tähän Lynxiin, tai vaikka tohon SPL:n, alta tonnin Crimsoniin. Jos saat tulokseksi vaikka edes 8/10 oikein, niin sä saat mun toimittaman laitteen itelles ja mä saan muussa tapauksessa pitää sun kapineesi."

Ihan mielenkiinnosta kahlasin netistä vähän speksejä ja mittauksia, että selviäis mistä puhutaan kun high endistit puhuvat niistä oikeasti hyvistä laitteista. No siitä huolimatta, että high-end valmistajat kertoilevat mieluummin ummet ja lammet esim. kotelomateriaaleistaan, mutta suoritusarvoista ne ei ikinä puhu millään mitattavalla suureella, löysin kuitenkin kolmannen osapuolen mittaustulokset laajasti hehkutetun 17 000€ (Kyllä. Seitsemäntoistatuhatta euroa!!!) DAC:in suorituskyvystä ja ne speksit olivat ihan käsittämättömän kauheita. Mun iphone SE pesee sen äänenlaadussa kevyesti. Siis oikeasti se iphonen kuulokeadapterin sisältämä minimaalisen pieni DAC, pesi tämän hifikikottimen arvot vähintään tuplasti!
Muutenkin se on hämmästyttävän hyvä pikku vekotin. Se joka väittää, ettei iphone voi olla mitään hifiä, ei selvästikään ole tietoinen oikein mistään digitekniikan realiteeteistä. Se on yllättävän pätevä pikku laite 8€ dongeliksi. Lopeensa kun D/A konversio ei ole nykyään kovinkaan kummoinen taikatemppu nykypäivänä.
--------------------------------------

Aiheesta toiseen...
IMG_9598
Viimevuoden salirundilla striimasin ihan vaan kännykällä pari Karavaanin keikkaa nettiin ja niitähän kerääntyi seuraamaan hämmästyttävän paljon kansaa. Se oli sellainen koeluonteinen pläjäys, että kiinnostaisko tämmöinen lisäpalvelu faneja ylipäätään? Iphonessa on nettikäyttöön ihan kohtalainen kamera, mutta sen äänenlaatuhan on melko kamala. Siitä se idea sitten lähti, että miten saisin vaikka tuon mun kannettavan Zoom H4n nauhurin soundin suoraan siihen striimiin? No en oikein löytänyt googlellakaan mitään asiallista audiointerfacea mobiililaitteille, jotka olis pystyneet stereolaatuun.
Kunnes minuun iski äskettäin oivallus: Voisko sitä Zoomia käyttää ihan itsessään audiointerfacena?
Ja vastaus oli kyllä ja ei. Lightning adapterin kun kytkee Zoomiin ja valitsee sen valikosta USB:n alta, että toimipa interfacena, niin IOS laite herjaa, että ei riitä virta moiselle lisälaitteelle. Ei vaikka se H4 olis muuntajan päässä. On bitti siinä kohtaa nyrjällään.
No mutta ei muuta kuin mietintämyssy päähän ja voilá! Ostin markalla aktiivisen USB2 hubin ja löin sen vehkeitten väliin ja johan riittää virtaa joka suuntaan. Nyt voi striimata hifisoundilla, joko zoomin omilla, mainioilla mikeillä, tai sitten ottaa suoraan linjasoundia tiskistä. Konstit ovat moniaiset.



perjantaina, marraskuuta 02, 2018

Tarina Lidlin "hifi"kuulokkeiden takana.

Mun on jo jonkin aikaa pitänyt kirjoittaa tapauksesta Lidlin Sivercrest kuulokkeet, joista kuulemma koko suomalainen audiomaailma on ihan pähkinöissään.


Koska olen yksi osasyyllinen tähän hypetykseen, on mun mielestäni paikallaan, että vähän avaan tätä asiaa, että miten se oikeasti meni ja mistä tässä asiassa oikein on ylipäätään kyse. Semminkin kun tää asia tuntuu ihan jatkuvasti nousevan uudelleen haudastaan, just kun luuli sen jo kuopatun.

Jotain öbaut parisen vuotta sitten Toteemieläimeni ja suuresti arvostamani äänittäjä ja miksaaja Super Hessu Savolainen, teki facebook päivityksen jossa muistaakseni unohti mobiiliäänityksissä luurit himaan ja kävi hätäpäissään ostamassa lidlistä jotku muutaman euron kuulokkeet. Jotenkin näin.
No satuin samalla viikolla asioimaan ko. ketjun liikkeessä ja mielenkiinnosta nappasin moiset kapineet testiin ja annahan olla, nehän todellakin olivat yllättävän hyvät ja tasapainoiset kuulokkeet. Ei ihan kauheeta bassoboostia, miellyttävä keskialue ja varsin rasittamaton diskantti. Mutta kuten kaikessa, tässäkin pitää suhteuttaa se tosiasia, että nyt puhutaan siis kahdeksan euron kuulokkeista. Ne olivat siis yllättävän hyvä kah-dek-san euron kuulokkeiksi.

Mainitsin sitten asiasta facebookissa, josta muutama kollega ja kaveri innostuivat sen verran, että kohta ko. luurit oli haalittu lidleistä kautta maan.
Ai miksikö studiotyöläiset joilla on huippustudioissaan jo ennestään huippulaadukkaita laittehia innostuivat niistä niin valtavasti, että kaikkien piti niitä saada ja kanssa määrissä?
No siitä yksinkertaisesta syystä, että äänitystilanteessa tarvitaan välillä yllättävänkin isoja määriä moisia kapineita, jos äänitettäväksi tulee vaikka iso jousiorkesteri, tai kuoro tms.
Lisäksi soittohommissa iskee päälle välillä semmoinen amatöörimäinen innostus, niin siinä tiimellyksessä luurejakin paskottuu ja hajoilee aika taajaan, joten hyllyssä on hyvä olla säällisiä varaluureja, jotta päästään maaliin.
Jos vain joku olisi viitsinyt lukea sen alkuperäisen Hesarin jutun ajatuksella, niin Karmila mm. kertoi kyllä asian oikean laidan. Mutta sehän on tylsää nippelitietoa se semmoinen karu totuus.

15780946_1569313049756965_5521523159916160020_n
Kuvan kuulokkeet eivät liity tapaukseen. Nämä Audezet maksavat yli tonnin ja ovat joka euron väärti!

No siitähän ilo irtosi. Joku hesarin toimittaja oli ilmeisesti lukenut jonkun ääni-immeisen feseseinää ja toimitteli asiasta sitten lehtijutun. Tämä poiki lisää lehtijuttuja ja blogitekstejä ja keskustelupalstat kävivät kuumina. Jopa Finnwatch selvitti luurien eettistä puolta! Kohtahan meillä olikin kontekstiinsa nähden melkoinen klimppisoppa kasassa.

Muunmuassa erään hifi foorumin valopäät tulivat päätelmissään siihen lopputulemaan, että tämä selittää hyvin sen, miksi suomessa tuotetaan ja miksataan niin paskankuuloista musaa: Sitä tekevät puukorvat halvoilla lidlin rimpuloilla.

Tämän jälkeen homma lähti luonnollisesti elämään ihan omaa elämäänsä ja nykyään heti kun lidliin ilmestyy mitä tahansa luureja, niin ihmiset sitten innoissaan hamstraavat näitä ihmeluureja ihan huoletta.
Mä olen harrasteneisuuttani ostanut tai saanut lahjaksi testiin varmaan viis tai kuus eri lidlin silvercrest mallia ja yksi yhteinen piirre niillä on ollut: Ne kaikki mallit kuulostavat keskenään ihan eriltä!
Se eka, josta kaikki lähti liikkeelle oli kaikkein säällisin. Loput ovat vaihdelleet yllättävän hyvästä ihan kauheisiin.
Ja jos edes hetkeksi pysähtyisi funtsimaan asiaa, niin mitä muuta voisi edes odottaa?
Yhden kiinalaisen halppismerkin alla tuotetaan bulkkina mahd. halvoilla komponenteilla mahd. kivan näköisiä kuulokkeita liukuhihnalta. Sellaisella hajonnalla on ihan tilastollisestikin ajateltuna välillä osuttava maaliin edes kerran, vaikkei edes ihmeemmin yritetä.

Nyt pienen pieni vetoomus rakkaat hyvästä kuuloketoistosta kiinnostuneet ystäväiseni:
Lakatkaa hamstraamasta halpaa kiinapaskaa. Maailma hukkuu siihen muutenkin.
Sijoittakaa sen sijaan hieman enemmän hyviksi havattuihin kuulokkeisiin, jotka kuulostavat oikeasti hyvältä ja kestävät huomattavan paljon paremmin aikaa ja kulutusta. Ja ovat mahdollisesti vielä korjattavissakin jos ja kun hajoavat. (Piuha, se on aina se piuha.)
Gradosmod
Kerron teille nyt omat suositukseni kohtalaisen edullisista ja oikeasti hyväsoundisista kuulokkeista, jotka eivät riko pankkia: 

Avoimista kuulokkeista voin lämpimästi suositella näitä:

-Sennheiser PX100II. Nimenomaan tämä malli. Ei valmisteta enää, mutta nettikaupoissa näitä vielä liikkuu. Neljällä kympillä pikku kuulokkeista todella iso ja luonnollinen ääni. Koss portaprot tulee sitten heti näitten perässä.

-Grado SR60. Nämä on sitä ihka oikeaa hifiä. Satasella saa etsiä parempia. Liikkuu myös hyvin käytettyinä. Näistä kuluu ensimmäisenä korvatyynyt, joita saa pikkurahalla hifiliikkeistä. Piuha menee ajan kanssa kierteelle, jos siitä ei pidä huolta. Pidä huolta siitä piuhasta!

-Hifiman HE400i. Alle kolmen sadan hypätään jo raskaamman hifin varpaille ja lujaa. Nämä maksoivat vielä vuosi sitten kuutisen sataa, mutta uusien mallien myötä, hinnat tippuivat radikaalisti. Soundi pysyi samana.

Myös Sennheiser HD600/650 kuulokkeet ovat ansainneet legendaarisen asemansa.

Suljetuista kuulokkeista taas nämä vakuuttavat:

Sennheiser HD210. Halvat muta tasapainoiset luurit. Alta kolmen kympin luureiksi erinomaiset.

Sony MDR 7506. Alta satasella studioklassikot. Viimeisin kommentti nuorelta aloittelevalta miksaajalta, jolle näitä suosittelin oli: Onpa ohuen kuuloiset. Eihän näissä ole bassoa!
Ei olekaan jos olet tottunut beatseihin ja scullcandyihin. Nämä ovat nimittäin hyvin neutraalit, myös bassojen osalta. Tylsät mutta tarkat.

150-300€ osastolla kolmet hyviksi havaitut ovat Audio-technican ATH M50X,  Focal Spirit Pro, NAD viso HP50.
Myös mm. Beyerdynamicilla on loistavan kuuloisia malleja.

In ear/nappikuulokkeistahan mä kirjoittelinkin jo aiemmin.

Ostakaa enemmän hyvää ja kestävää, niin maailma ja korvanne pelastuvat!



keskiviikkona, lokakuuta 31, 2018

Mastered for itunes lätkän pukkasi.

Jos menette tuonne studioni kotisivuille, osoitteeseen kesthouse.com ja skrollaatte ihan alalaitaan asti, niin näette vasemmalla puolella uuden bannerin, jossa lukee "Mastered for itunes".

Mitäkös merkitystä sillä sitten on ja mihin se ylipäätään vaikuttaa?

No ensinnäkin masterointipalveluni on nykyään tätäen MFiT sertifioitu lafka, eli voin toimittaa ko. standardien mukaan masteroidut biisit suoraan applen striimaus ja kauppapalveluihin.

Ja mitäkö se käytännössä sitten tarkoittaa? 

Paljonkin. Apple kiinnittää kaikista nettipalveluista eniten huomiota pakkaamansa äänen laatuun. Siksipä heille ei voi myöskään ihan kuka tahansa lähettää näitä masterfaileja.
He tarjoavat työkalut joilla monitoroidaan audiota ja nähdään, miten se käyttäytyy pakkausalgoritmien prosesseissa.
Eli sen lisäksi, että kiinnitetään asianmukaista huomiota biisien resoluutioon ja bittisyvyyteen, pystytään selkeästi välttämään myös mm. liian kuuman signaalin aiheuttamia klippauksia ja muita ei toivottuja sivuvaikutuksia, sekä voidaan reaaliajassa myös tarkastella luotettavasti, mitä yleiselle äänenlaadulle ja äänikuvalle tapahtuu itse pakkausprosesseissa ja masteroida sitä vasten.
Toisin sanoen otetaan kaikki irti tästäkin formaatista.
Tämä siis yksinkertaistettuna. Jos kaipaat syvempää tietämystä aiheesta,
niin tässä mainio linkki aiheeseen.



Tästä on suuri hyöty myös kaikissa muissa häviöllisiä pakkausalgoritmeja hyödyntävissä nettipalveluissa Soundcloudista Spotifyhyn yms;
Jos masterit tehdään alan tiukimpien standardien mukaan, siitä hyötyvät ihan kaikki.

Kesthouse 2018

tiistaina, lokakuuta 02, 2018

Vinyyliformaatista ja ominaisuuksistaan

Ajattelin vihdoin kirjoittaa aiheesta, josta olen halunnut periaatteessa kertoilla jo pitkän aikaa, mutta aihe on niin pirun laaja ja monimutkainen, että sitä jotenkin automaattisesti välttelee ja pesee vaikka mieluummin pyykkiä.
Mutta koska se on ollut varsinkin masterointityössäni lähiaikoina sen verran framilla, niin pakkohan se on tarttua härkää sarvista ja käydä aiheen kimppuun.

Homman nimi on tietenkin vinyylisoittimet ja vinyyli ylipäätään formaattina.
Sen ympärillä pyörii niin paljon myyttejä, epäselvyyksiä ja ylipäätään monenmoista tunnelatausta, että faktat meinaavat kadota kohinan sekaan, tai sitten niitä ei edes tule ajatelleeksi.
Moni vanhemman polven hifisti on vakaasti sitä mieltä, että vinyyli on analogisena tallennemuotona aivan ylivertainen formaatti, toistaa ja tallentaa musiikkia.
Nuoremmat taas eivät edes tajua, että mistä ne vanhukset oikein keuhkoaa.
Vinyyli1


Lähdetäänpä liikkeelle vinyylin hyvistä puolista: 

Vinyylin suurin ansio on mielestäni fyysisyys. On jotain mitä konkreettisesti plärätä. Ja onhan levyn kansitaidetta nyt todella hieno tutkia, kun ne ovat fyysisesti isossa koossa siinä silmien edessä.
Ja vaikka eletään aikaa, jolloin kaikki tieto on parin klikkauksen päässä, niin nykyalbumien tekijäinfoja on netistä ihan valtavan haastavaa löytää, mikä on jotenkin ihan käsittämätöntä. Monilla älppäreillä ne ihan vallan lukee siellä takakannessa.

Hyviksi puoliksi on luettavissa myös sen tietynlainen hankaluus, joka melkeinpä vaatii sen, että kun levyn on pannut soimaan, niin se myös kuunnellaan alusta loppuun, välillä puolta vaihtaen. Eli kuullaan kokonaisuus siten kuten sen artisti oli suuressa viisaudessaan tarkoittanut.

Mitä äänenlaatuun tulee, niin vinyylille ei voi kaivertaa kovin lujaa. Eli vinyylimastereiden tulee olla huomattavasti dynaamisempia, kuin digitiedostojen. Muuten neula ei vaan pysty toistamaan sitä informaatiota, vaan rupeaa räkimään. Ja tuottaapa vastaavia ongelmia kaivertimellekin.
Lisäksi vinyyli pyöristää varsinkin diskanttipään transientteja ja luo miellyttäviä särökomponentteja, jolloin musiikki kuulostaa monesti lämpimämmältä ja orgaanisemmalta.

Ja ovathan vinyylisoittimet itsessäänkin usein todella esteettisiä kapineita. Siinä on hirvittävän paljon fiilistä, kun sellaista jykevää, mutta haurasta laitetta varoen operoi. Ja jos tykkää oikein hifistellä ja säätää laitteitaan, niin mikään muu hifitoistin ei ihan oikeasti anna niin laajoja puitteita vääntää soundia mieleisekseen, kuin vinyylisoitinten maailma.

Grado

No entä sitten ne negatiiviset puolet?:

No nehän ovat pitkälti juuri ne samojen hyveiden kääntöpuolet. Eli se fyysinen iso koko vie luonnollisesti paljon tilaa. Ja vinyyli materiaalina on kovin haurasta, eli se naarmuuntuu ja kuluu kovin helposti ja sitten räpsyy ja rätisee. Ja jösses miten se kerää itseensä staattista varausta, joka vetää tietysti puoleensa pölyä, mikä sitten kivasti ritisee. Eli koko ajan saa olla harjaamassa, pyyhkimässä ja pesemässä.

Biisejä on vaivalloista skipata ja muutenkin operointi vaatii kärsivällisyyttä, eikä passaa hötkyillä.

Kohtalaisen hyvät soittimet ovat melko hintavia, lähtien neljän sadan hujakoilta ja säälliset äänirasiat maksavat aina vähintään viitisenkymppiä... vähintään.

Ja mitä siihen äänenlaatuun tulee, niin vinyylille ei voi kaivertaa ihan kamalan lujaa, ilman että äänenlaatu siitä kärsii. Mutta ei nyt arvoteta sitä, onko se hyvä vai paha ominaisuus, vaan pidetään se neutraalina faktana, niin mitäs muuta?

No biisin vaiheistukseen pitää kiinnittää ensinnäkin huomiota, varsinkin bassopuolella. Muuten uran liikepoikkeama heittää neulan radaltaan, eli ei kovin syvää stereobassoa mielellään.
Ja toisaalta diskantin kanssa saa olla kanssa todella tarkkana, että kuinka ja mitä vinyylille ajaa. Muuten yläpää menee helposti muhjuksi ja varsinkin nopeammat ja voimakkaammat transientit, kuten vaikka S-äänteet räkivät todella ikävästi.
Vinyylin dynaaminen alue on 60-80dB:n luokkaa, riippuen mm. siitä, kuinka taidokkaasti se on kaiverrettu. Ja vinyylihän on kaikenlisäksi dynamiikaltaan taajuusriippuvainen, joten muuttujia riittää.
Digitaalisessa ei ole sen osalta käytännössä määrää, eikä rantaa. Mutta jos sitä verrataan vaikka CD-tasoiseen 44.1/16 bittiseen äänivirtaan, niin sen dynaaminen alue on 96dB:ä. Ja kun muistetaan, että desibelitaulukko on logaritminen, eikä lineaarinen, niin puhutaan melkoisesta erosta.

Uranleveys määrittää sen, kuinka paljon musiikkia mähtuu järkevästi, per puoli. Mitä vähemmän musaa, sen leveämmäksi voi uran kaivertaa, millä on silläkin vaikutusta soundiin.

Sitten mukaan tulee vielä ns. jitter, eli huojunta ja antiskating yms. lisäkkeet joiden ansiosta käy niin, että mitä keskemmäs neula liikkuu vinyyliä, sen enemmän särö lisääntyy ja ja...

Toisin sanoen asiaan liittyy todella paljon muuttujia, joita varsinkin masteroijan pitää ottaa huomioon ja jos nyt ei kokoajan tiedostaa, niin tietää. Olen tässä myös aika tavalla yksinkertaistanut ja skippaillut tähän liittyviä yksityiskohtia, jotta blogauksesta ei tulisi liian raskas-soutuinen.
Mutta mitä paremman masterin lähettää levypainoon kaivertajalle, sitä paremmin hän saa kaiverrettua siitä lakkaversion, josta valmistetaan sitten lopullinen vinyylimuotti.
Ja tämä on erinomaisen hyvä tiedostaa, kun ollaan tekemässä digipainoksen lisäksi myös vinyylipainosta. Ne on kaksi niin eri versiota, että jos halutaan oikeasti hyvän kuuloinen vinyyli, niin sille tehdään sitten ihan oma masteri.

Edit: Toisaalla internetsissä tämä juttuni on herättänyt erinomaisia kysymyksiä, joten päivitän tekstiä tarvittaessa niitten perusteella:

K- Risto Hölttä: "Hyvä kirjoitus mutta ihmettelin myös väitettä että vinyylimasterin pitäisi olla dynaamisempi? Tilannehan on se että vinyylille ei vaan mahdu samaa dynamiikkaa kuin CD:lle joten tarkoititko kuitenkin sitä että vinyylimasteria on pakko hiukan kompressoida mutta hienovaraisesti ja siten että se kuulostaa edelleen dynaamiselta?"

V- Mä olen antanut itseni ymmärtää, että kaivertaja nimenomaan haluaa hallita sen viimeisen dynamiikan itse, jotta sillä olisi enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä sille vinyylille lopeensa tallentuu. Vinyyli kun on dynamiikaltaa taajuusriippuvainen formaatti ja esimerkiksi yläpää (jännä kyllä)vaatii vahvistimilta huikean paljon enemmän tehoja, jotta neula saa kaiken kaiverrettua, joten jos siellä osastolla onkin yhtäkkiä jotain vaikeasti vinyylille siirtyvää materiaalia, kuten nyt ylikireät ässät, Miles Davisin mute-trumpetti tms. niin dynaamisemmasta masterista niitä ko. artefakteja on helpompi muokata niin, että ne toistuu sitten vinyyliltä luonnollisemmin. Jos taas se kaivertajalle menevä masteri on liian lytyssä dynaamisesti, sille ei ole enää paljoa tehtävissä. Eli se mikä tässä vähän ehkä hämää, on se että masteroinnin jälkeen kaivertaja kaivertaa vielä printtimasterin. Kun taas esimerkiksi CD lähtee painoon masteroijalta DDP muodossa ihan sellaisenaan. Niin ja lisäksi kun kaivertaja saa itse määrittää musiikin mukaan sen laitteistolleen parhaan dynamiikan, niin hän voi myös kaivertaa lujempaa soivan levyn, joka tuo tietenkin samalla lisää häiriöetäisyyttä.

Olin muuten alkuvuodesta hankkimassa masterointistudioni nurkkaan ihan vakavissani suorakaiverrinta, kun olisin vanhalta kaveriltani sellaisen saanut kohtalaisen halvalla. Mutta tulin luojan kiitos järkiini. Itse kaivertaminen vaatii nimittäin massiivisesti massia, aikaa ja omistautumista.

Skobe
Summa summarum:

Vastauksena ikiaikaiseen kysymykseen, että kuulostaako vinyyli paremmalta, kuin digitaalinen materiaali?
-Ei. Se kuulostaa vain erilaiselta. Ja usein suurin syy siihen on se, että se myös (toivottavasti) on erilainen masteriltaan.

------------------------------------

Mun oli alunperin tarkoitus jutella myös itse vinyylipyörittimistä ja niitten tekniikasta. Että mitä eroja eri äänirasioilla, neulahionnoilla, äänivarsilla ja varsinkin edellämainittujen säädöillä on toistoon, mutta tästä tulis ihan liian pitkä postaus. Jääköön se ensikertaan.



perjantaina, elokuuta 10, 2018

Ääniformaatteja ja käsisuojaimia

Mun pitäis olla tällä hetkellä matkalla Joensuuhun, miksaamaan iskelmäfesteille Kilpeläistä, mutta mun selkäni pamahti alkuviikosta aivan totaalisesti, joten potiloinkin rauhaisasti kotosalla ja viihdytän blogaten sitten kotoa käsin itseäni ja toivottavasti vähän sinuakin.

Saksalainen Hofa tekee aivan erinomaisia audiosoftia. Niillä on mm. nerokkaita dynamiikan hallintalaitteita, mutta itse käytän heiltä pääasiassa niitten masterointisoftaa. Erinomaisen intuitiivinen, näppärä ja ennenkaikkea luotettava kapine.
Myös heidän sokkotestiplugarinsa on kolkutellut takaraivossani jo tovin, mutten ole sitä vielä ehtinyt testaamaan. Vaan kun jälleen kerran toisaalla tuli puhetta eri ääniformaattien eroista, niin ajattelin nyt selkää potiessani hoitaa senkin alta poies. Jos muuten päätätte testata ko plugaria, niin kolme raitaa vertaileva on ilmainen. Useammasta raidasta saa pulittaa rahaa.

Enivei, mä nappasin erään jatsibiisin, joka pyörii 96Khz resoluutiolla, tein siitä sitten konversiot 44.1Khz ja 320kbps mp3 formaatteihin ja upsamplasin kaikki takaisin 96Khz:n (Ja juu ei, se upsamplaus ei vaikuta soundiin. Ihan testattu juttu.)
Nimesin random failit X-Y-Z nimillä. Jos haluatte kultakorvailla tahoillanne, niin Failit löytyvät tästä.
Eli failit salamyhkäisen randomissa järjestyksessä 96 Khz, 44.1 Khz 320kbps mp3:

X
Y
Z

Niitä voi fiilistellä joko ihan suoraankin, mutta jos rahkeet riittävät, niin suosittelen ko. plugaria. Se on hämmentävän paljastava, niin hyvässä kuin pahassakin, kun failia voi vaihtaa sen soidessa ihan keskeytyksettä. Ja muistakaa sitten panna kans systeeminne pyörimään 96Khz:n tai tästä ei ole oikein taikaa. Jos oikein ihaniksi äidytte, niin pankaas kommentteihin veikkauksia, mikä mikin on. Minä sitten joskus tulevaisuudessa kerron. Vaikkapa kuukauden päästä tms. Myös fiiliksiä, mitä aistitte, kuunnellaan mielellään.

------------------------------

Asiasta ihan toiseen.

Tiedättekös kun ihminen roudaa laatikoita keikalta toiselle ammatikseen, niin sitä kuvittelisi panostavansa työvaatetukseen enemmän. Aika monet näkevät roudarin mielessään ihmisenä, jolla on musta bändi/Crew -paita, mustat reisitaskuhousut ja jalassa turvakengät. Kylmemmillä keleillä ehkä musta huppari. No näinhän se yleensä onkin ja ihan syystä: Paska ei näy mustassa ja musta ei näy lavalta yleisöön. Reisitaskuihin mahtuu tilpaketta ja turvakengät turvaa varpaita.
No itse kun olen tällainen "äänikuvataiteilija", eikä mun tarvi kuin tyhjentää ja täyttää yksi kuorma auto kerran tai korkeintaan pari päivässä, eikä yleensä tarvi ryösiä tahi kiipeillä, niin mä tuppaan pukeutumaan ns. "ihan normaalisti". Mutta yksi asia sentään minullekin on roudatessa melko tärkeää: Nimittäin jotta käteni pysyisivät konttoristin pehmoisina, pitää olla ihmisellä hansikkaat käsissään. Ja se onkin vekkulia, millaisia hansikkaita tässä maassa käytetään rouduuseen. Ne on yleensä sellaisia "kympillä kymmenet" halpistyöhanskoja, jotka hajoavat parin keikan jälkeen. Ne on ihan ok. Mutta maailma tuhoutuu kertakäyttökulttuurin ikeessä ja no, jos mä duunissani tykkään, että kaikki on mitä parhaiten, niin miksi sitten tyytyä myös eniten käytetyissä työkapineissa välttävään?

Mulla on ollu vuosien varrella monenmoisia hansikkaita kalliista blåkladerin raksahanskoista (Eivät kestä paskaakaan) jos jonninlaisiin "super grip"käsisuojaimiin (Muuttuvat vähänkään kosteina [hiki] super slipperyksi). Tähän asti parhaat olivat varustelekasta ostamani, toisen maailmansodan aikaiset nahkaiset natsihansikkaat. Kestivät vuoden! Sitten pettivät saumat, eikä heillä ole niitä enää valikoimissa. Olisi pitänyt ostaa heti useammat.
No mutta löysin tilalle ihan helvetin hyvät ja niitä nyt täten teille hehkutan: Mechanix material 4x. Istuu kuin... hansikas. Erittäin hyvä tarttumapinta, ja näillä poimii vaikka sen nuppineulan maasta.
Nää on alunperin kehitetty nascar mekanikoille, mutta uudella 4x pinnoituksella pitäis kestää huomattavasti pitempään kuin alkuperäinen malli. Se mikä näissä on kummallisinta on se, että vaikka roudaa 37 asteen helteessä (testattu skene) niin nämä hengittää ja ovat jopa jotenkin mystisesti viileähköt! Näitä löytyy myös iskusuojattuna. Harvinaisen hyvin käytetty 30€. Olen tyydo. Löytyy myös suomesta. Google on kaveri. Taidan olla viisaampi ja tilata kasan.

perjantaina, heinäkuuta 20, 2018

Suomen mikrofonit värikuvissa.

Tämä pieni luonto-opas esittelee Kaihon Karavaanin yleisimmät mikroskoopit.

 Kaikki nyt esitellyt lajit ovat levinneet koko fennoskandian alueelle ja sopeutuneet tänne pohjoisen hyvinkin vaihtelevaan ilmanalaan, huolimatta siitä että lajien alkuperäiset pesimäalueet käsittävät maita jopa  keski-euroopasta aina aasiaan asti.
Mikrofonit edustavat melko laajaa lajikirjoa, aina dynaamisista, riboneihin ja myös suuntakuvioiden kirjo on sitämyöden vaihteleva. Kaikki esitellyt lajit, yhtä lukuunottamatta edustavat ns. salkkupesijöitä.

Ensimmäisenä esittelyssä on oikein lajinsa muotovalio kauniin kultaisessa höyhenpuvussaan. A.I.R, lajin Black Bullet, (halppis ribboniis). Suuntakuvio kahdeksikko. Viihtyy pääasiassa perkussiokioskin yläpuolisessa ilmatilassa. Torjuu tehokkaasti mm. rumpusetin ja kitariston aiheuttamia vuotoääniä ja muita peto-olennoitsijoita ympäriltään.


Seuraavana lavojemme yleisimmän lajin tuoreempi geenimuunnos beta SM58a. (Pajaris vasarius). Levinnyt laajalle koko maailman  lavaympäristöissä, mutta viihtyy varsinkin perkussioiden, rumpujen, sekä sormiotaiteilijoiden välittömässä läheisyydessä raviten itseään laulusuoritteilla. Superhertta suuntakuviollaan torjuu tehokkaasti muita kilpailevia äänteitä.


Bassotaiteilijan liverrystä poimii ihan muina haukkoina ehdottoman luotettavasti, mustaan höyhenpukuun pukeutunut, germaanista alkuperää edustava  Sennheiser e935. (Poppius keskarius).
Alotteleva bongari sekoittaa lajin helposti naakkaan, mutta tämä on virhe. Ei ole naakka.

Pohjoisamerikan mantereelta tänne pohjolan perukoille kotiutunut Shure KSM9, (Vokalius ihanus) edustaa lajityyppinsä ehdotonta muotovaliota. Vaihdettava suuntakuvio on tässä yksilössä vakiintunut superhertaksi ja poimii pääjohtajamme laulunluikautukset ensiluokkaisella kvaliteetilla.

Tämä ikäisekseen ihan ok kuntoinen pystymetsikön sirkuttaja on yleensä levinnyt pääosin rumpupönttöjen, sekä kitaravahvainten likellä, mutta habitaatissamme se majaileekin lajilleen epätyypilliseen tapaan kitaristin kitarisojen läheisyydessä. Kulkee nimellä Shure sm57 (Rokrokrok)


Tässä kuvassa aurinkokylpyä ottaa kaunis itäeurooppalainen mikromafooni, joka metsästää tyypillisesti korkeampia iskuääniä rumpusetin yläpuolisessa ilmatilassa. Oktava MK-012 (Idänius ihmekus). panee kampoihin pienuudestaan ja näennäisestä köykäisyydestään herttakuvioisella kapselilla varustettuna isommillekin petolinnuille, kuten esim. Schoeps (Ihavitu kallius).



Seuraavana meitä vastaan tuleekin mikkisalkkujemme harvinaisempi tirppanen. Tämä Audio Technikan AT2500, (Tumpsius tömpsiys) on ns. pysyväiskolopesijä. Ja ruumiinrakenteensa onkin todella hämäävä; Lajissa onkin saumattomassa symbioosissa, samassa kehossa kaksi eri elementtiä. Kuten latinankielinen nimikin vihjaa, on kondensaattorin kutsuhuuto kuuloasultaan enemmän "Tumps" ja dynaamisen puolen soidinkutsu enemmänkin "Tömps" Hyvin monipuolinen tapaus siis tämä bassorumpujemme terhakka emäntä.


Toinen luontosarjamme hivenen erikoisemmista lajeista, tulee myös alunperin pohjoisamerikan mantereelta ja kulkee nimellä Shure Beta 91.(Microphonicus kampelus). Kyseessä on todella väärinymmärretty kapistus. Monet luulevat lajin kuuluvan saalistaviin yöpetoihin, vaikka kyseessä onkin varsin harmiton ja lenseä iltapäiväveijari. Tämäkin yksilö mynnäyttää itsensä yleensä makoilemaan lattiatamburiinin eteen, missä viihtyy kuin tatti, kunnes jälleen keikan loputtua ryömii takaisin pesäsalkkuunsa.

Tästä harvinaisehkosta arkisirkuttajasta ei tiede tiedä vielä hetteskään kaikkea. Sen verran salaperäinen olento sattuu olemaan tämä AKG C430 (Ambiensus minimicus) Tämä kyyhkyläspari viihtyy reviirinsä äärimäisillä reuna-alueilla, saalistaen herkeämättä yleisön reaktioita ja toimittavat löydöksensä suoraan poppareitten korvakäytäviin. Miten se tapahtuu käytännössä ja miksi, jäänevät ikiaikaisiksi mysteereiksi ihmiskunnalta. Tosin joidenkin teorioiden mukaan tähän toimitukseen liittyy jollain tavoin sellainen mystinen taruolento kuin "Monitoriheppu". Akkain puhetta, jos minulta kysytään.

Jälleen yksi ääriromantillinen esimerkki lajista, joka jossain vaiheessa pariutuu lajitoverinsa kanssa ja pysyy yhdessä koko loppuelämänsä. AKG C535 EB (Heipys mikäkys mikkikys sullaus onius tossaus teidänös snaressanus)? Tämä veteraanipari jököttää vuodesta toiseen tanakasti kaikki vuodenajat pääksytysteen virvelirummun molemmin puolin. (Ylä, sekä ala) Nämä ovat kyseisen lajin viimeiset edustajat. Muutoin ovat valitettavan sukupuutossa.

Jos tämä Audio Technikan AE3000 (Yllätys ullatus) mikrofoni olisi lintu, olisi se lokki. Se kaappaa loistavasti kaiken, mitä sille syöttää. Meidän tapauksessamme  sen ravinto koostuu pääasiassa sähkökitarasignaalista. 

*Jos tätä faktapläjäystä halutaan käyttää opetusmateriaalina kouluissa ja jälleenkoulutusyksiköissä, tahi öljynporauslautoilla lievittämässä yksinäisyyttä, niin siitä vain.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2018

Lisää uskonnosta, nimeltään High-End



Ai että on ihkua avata aamulla fese ja siellä odottaa vihainen viesti erään tuoreen hifiryhmän moderaattorilta, jossa pyydetään olla sekoittamatta ihmisten päitä turhilla faktoilla, jaettuani erinomaiseksi mieltämäni artikkelin.

Hauskintahan tässä episodissa oli vielä se, että minut vielä erikseen kutsuttiin ko. ryhmään ja tiedustellessani ryhmän agendaa, kerrottiin sen perustuvan kaikinpuoliseen kunnioitukseen, tasa-arvoon ja tiedon jakamiseen.
Ymmärrän sen, että ihmisillä on tarve uskoa johonkin suurempaan voimaan. Sitä kutsutaan uskonnoksi tahi henkisyydeksi. 
Mutta hifipuolella nuo jumalalliset lait tuntuvat määrittelevän ihan vapaasti laitevalmistajat. Mitä uskomattomampia väitteitä esität ja isompaa hintalappua kehtaat esittää, sitä arvostetumpi on merkkisi status.
Näitä väitteitä ja laitteita sitten luonnollisesti komppavat kauppiaat ja mainostuloilla elävät hifitoimittajat. (Joista muuten arvostetuimmat ovat poikkeuksetta reippaasti yli kuusikymppisiä ukkeleita, jotka arvostelevat superdiskantteja ja ovat kuulevinaan hi-res levyiltä ultraäänitaajuuksia, vaikkeivät varmasti enää kuule yli 16Khz yhtään mitään. Se nyt vain on fysikaalinen fakta.) Itse 42 vuotiaana kuulen 17.5 Khz:n asti ja pidän sitä aivan erinomaisen hyvänä tuloksena.


Tässä videossa on erinomaista, tosin hyvin yksinkertaistettua faktaa ikäkuulosta ja sen syistä. Tsekidaut:


Ja nyt kun säikähdit olevasi puolikuuro vanhus, niin painottaisin sitä aina niin iki-ihanaa kyseenalaistamisen merkitystä. Nimittäin Youtube pakkaa audiota aika rankalla kädellä, eikä toista oikeastaan järkevästi mitään yli 16Khz taajuksia.
Tsekkaa kuuloasi ennemmin vaikka täältä, tai mene vallan kuulontutkimuksiin!
Ja lähes poikkeuksetta kun vedotaan siihen, että jokin asia ei vain fysiikan lakien mukaan voi pitää paikkaansa, tai ole mitattavissa, niin vastaväittämä on, ettei kaikkea voi mitata, eikä kaikkia fysiikan lakeja ja ilmiöitä ole vielä löydetty.
Niinpä niin. Silläpä vanha kunnon ”Erikoisen julkeat väittämät, vaativat erikoisen pitävät todisteet”, pitääkin vuodesta toiseen kutinsa. (Korvavalo anyone?)
Miksikö minä jaksan näistä asioista sitten vuodesta toiseen keuhkota? No sen vuoksi että hyvälaatuinen, saatika tinkimätön äänentoisto on todella vaikea ja laaja ala kaikkine sähkömekaanisine, fysikaalisine sekä varsinkin psykofyysisine kommervenkkeineen ihan itsessään. Sille polulle kun ripotellaan hatusta temmattuja väitteitä ilman minkäänlaisia todisteita, gryokäsitellyistä piuhoista RCA liittimien poimimiin sähkömagneettisiin säteilyihin, tahi eksoottisiin puunpalasiin random paikoissa, niin ne ihan perusasiat joilla päästä hyvän äänen äärelle, muuttuvatkin yhtäkkiä hyvin hankalasti saavutettaviksi. Ja se on jännä juttu miten taloudellisesti menestyvät ihmiset, joilla on varaa pistää kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja äänentoistolaitteistoihinsa ja joita voisi moisen aseman saavuttaneena pitää jopa keskivertoa älykkäämpinä ja kokeneempina vekkuleina, menevät sitten audiohommissa halpaan. Nimittäin se on ihan universaali totuus, että jos joku asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä luultavasti olekaan.
Minä olen audiofiili, joka haluaa mahdollisimman monien pääsevän nauttimaan hyvästä ja luonnollisesta äänentoistosta. Silti ne yleisimmät kysymykset tuppaavat pyörimään epäolennaisuuksien ympärillä ja ne kaikkein fundamentaalimmat asiat, kuten edes säälinen akustointi ja kaiutinsijoittelu jäävät lähes poikkeuksetta sinne taka-alalle.
Ja monesti kun näistä asioista puhutaan, niin ihmiset pahoittavat mielensä ja painottavat, että eikö tärkeintä ole, että oma laitteisto kuulostaa omaan korvaan hyvältä, eikä siihen pitäisi olla kellään mitään sanomista. Olen täysin samaa mieltä! Mutta jos omat anekdootit esitetään sitten keskusteluissa faktoina, niin maaperä pysyy varsin heppoisana, eikä mikään koskaan muutu parempaan.

Head-amp

Tässä pari anekdoottia omien kokemuksieni pohjalta, jotka voin tarvittaessa myös perustella ja todentaa faktuaalisesti:

Kaveri esitteli ylpeänä takkahuoneeseen rakentamaansa systeemiään, johon oli ostanut käytettynä erään tunnetun hifivalmistajan todella erinomaiset lattiakaiuttimet ja hifiliikkeestä sille varsin mainion, vaikkakin erinomaisen monimutkaisen vahvistimen. Musiikki ei kuulemma ollut ikinä kuulostanut niin hyvältä.
Minusta soundi oli tunkkainen, joten otin toisen kaiuttimen pois nurkasta mulisemasta ja siirsin kuuntelupistettä hivenen. Bassopää rauhoittui, mutta soundi pysyi tunkkaisena. No pienen tutkiskelun jälkeen selvisi, että kaiutinterminaalista puuttuivat jumpperit täysin. Eli diskanttielementit eivät saaneet signaalia ollenskaan. Soundi parani kummasti, kun askartelin välipiuhat terminaalien väliin. 

Toisella oli puutalossaan myös aivan todella erinomainen systeemi ja hän oli valtavan tyytyväinen hankintoihinsa, vaikkakin hankintalistalla oli seuraavaksi "vähän erottelevampi ja avonaisempi" vahvistin. Aika kalliita olivat muuten hänen katselemansa vaihtoehdot.
Käskin häntä pitämään oluttani, siirsin toista kaiutinta 30cm ulospäin ja tilttasin kaiuttimet osoittamaan kuuntelupisteelle. Lisäksi siirsin kuuntelutuolin kauemmas takaseinästä. Olisi pitänyt saada valokuva ilmeestään, kun hän löysi kalustonsa piilotetun potentiaalin. Taisi ostaa auton sillä vahvistimesta säästetyllä rahamäärällä.

Kolmas vaikeroi keskustelupalstalla, kun hänen muuten ihana (ja btw. saatanan kallis) kaiutinjärjestelmänsä ei oikein tuottanut tarpeeksi syvää bassoa. Kymmenittäin tuli suosituksia erilaisista kaiutinkaapeleista ja paremmista vahvistimista. Jopa virtajohtojen vaihtoa suositeltiin.
Pyysin valokuvan ja dimensiot huoneesta ja laskin todella nopeasti, ihan ilmaisella nettisovelluksella huoneen akustiset suureet. Ehdotin, että siirtää koko systeemiä puoli metriä vasemmalle, pois siitä pahimmasta huonemoodista ja tuo (jälleen kerran) sitä kuuntelupistettä hieman pois sieltä seinän vierestä ja johan tuli se basso kummasti takaisin.
FullSizeRender 4




























Niin ja mikäkö se oli se tämänkin myrskyntapaisen aiheuttanut artikkeli?
Sen voi lukea tästä.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2018

Resonanssien metsästystä

Tekaisin videobloggauksen senkaltaisesta aiheesta, kuin ei-toivotut resonanssit ja niiden onnistunut torppaaminen.
Olen huomannut että varsinkin kokemattomampien miksaajien jäljiltä tuppaa olemaan enemmän siivoiltavaa tällä rintamalla, joten ohessa vinkkejä asian hallintaan. Olkaapa hyvät.


perjantaina, huhtikuuta 27, 2018

Sukellus In Ear kuulokkeiden maailmaan.

Yllättävän monesti tulee kyselyjä, josko olisi ehdotelmia hyvistä matkakuulokkeista ja varsinkin "nappikuulokkeista"? No onhan mulla.

Mutta ensin vähän perustietoa: Noita korvaluureja on pääosin kahdenlaisia: niin sanottuja "earbud" tyyppisiä, jotka asettuvat korvan suulle ja in-ear kuulokkeita, jotka menevät sovitteella korvakäytävään.
Nyt puhun lähinnä jälkimmäisistä.

Ensinnäkin eräs päivänpolttava ja usein toistuva kysymys tuntuu kuuluvan, että voiko in-eareista saada ihan oikeasti hyvää ääntä? Monilla lienee kokemusta vain joko markan halpiskuulokkeista, jotka tulivat jonkun puhelimen mukana ysärillä, tai sitten "sporttiluureista" joissa HYPERBASS!!! peittää kaiken mahdollisesti luuraavan yläpään toiston alleen. No lyhyesti: Kyllä voi!
Itseasiassa ineareissa on kehitys mennyt lähivuosina ihan älytöntä vauhtia eteenpäin ja niissä on parhaimmillaan ihan mielettömän hyvän kuuloisia vekottimia. Tiedän erään maailmanluokan masteroijankin, joka tekee hyvällä luurivahvistimella, läppärillä ja custom IEM:illä duunia reissussa ollessaan.

Teknisesti näissä vehjeksissä ääni tuotetaan kahdella eri tavalla. Joko niissä on sisällä ihan tavallinen, tosin todella pieni dynaaminen elementti, tai sitten yksi tai useampi ns. "balanced armature" elementtiä. Molemmilla teknologioilla on puolensa. Yleensä dynaaminen kuuloke on halvempi toteuttaa, ihan jo pelkästään yksinkertaisuutensa johdosta ja dynaamisella elementillä on helpompi saada syvä bassotoisto vähemmällä vaivalla. Toisaalta diskanttien heleys ja "nopeus" voi olla ongelmana.

Balanced armature -elementtejä tarvitaan monesti vähän enemmän, jotta saadaan parempi ja tasainen taajuusbalanssi. Vähän niinkuin monialue kaiuttimessa, pannaan elementit erikseen diskantille, keskiäänille ja bassoille. Sitten kun halutaan enemmän äänenpainetta ja vähemmän säröä, niin pannaan niitä elementtejä useampia hoitamaan samaa äänialuesta. Toisinaan elementtejä sijoitellaan myös toisiaan vastaan, kumoamaan liikepoikkeamasta tulevia särökomponentteja. Sitenpä kun yksilöllisesti valettuihin kuoriin pukataan ammattilaisvehkeissä jotain 12 tiukasti sovitettua elementtiä, niin ei ole ihme että hinta voi kivuta tonneihin. Nämä pienenpienet elementit ovat sitten todella nopeita ja toistavat varsinkin yläpään ihan eri tavalla, kuin dynaamiset. Haittapuolena kehnosti toteutettu jakosuoto elementtien välillä voi joskus olla saumakohdissa korvinkuultavan ärsyttävää. Niin ja tällä tekniikalla voidaan saada vielä vähän parempi eristävyys kuin dynaamisella, kun kotelon ei tarvitse hengittää.

Yksi todella merkittävä asia käyttömukavuuden ja äänenlaadun kannalta on oikeiden korvasovitteiden valitseminen. Monesti kuulee ihmisten valittavan, ettei inearit sovi heille, kun luurit sattuvat korviin, eivät mahdu tai eivät pysy päässä.
Sovitteita on ihan pirun monenlaisia ja monen kokoisia. Monesti varsin pätevä löytyy ihan niistä perus silikonisista, joitten koko menee S-M-L skaalalla. Jos ei, niin sitten voi apu löytyä ns. kuusimallista, joka suippenee kärkeä kohden ja jossa on nypylöitä matkan varrella.
Varsinkin muusikot käyttävät hyvin usein vaahtomuovi/memoryfoam tyyppisiä sovitteita. Ne eivät kestä niin kauan kuin silikoniset ja paskottuvat herkemmin, mutta ne asettuvat paikoilleen, pysyvät päässä heiluessakin ja eristävät erinomaisesti.
Ja se asettuminen onkin näissä hommissa erinomaisen tärkeää, ei vain käyttömukavuuden kannalta, vaan myös soundin: Ineareissa se basso tuotetaan korvakäytävän paineistuksella, joten jos tulppa falskaa, niin on soundikin voimaton ja "pielessä"
Eli kannattaa alussa panostaa vähän aikaa ja vaivaa hyvän sovitteen löytämiseen, joita laatuluurien mukana yleensä tulee useampia eri mallisia. Ne on myös tosi halpoja, joten niitten kanssa pelaaminen on hyötyynsä nähden edullista puuhaa.
Jos tykkää oikein runkata hifistellä, niin erityyppisillä sovitteilla voi säätää myös sitä itse soundia: Kuinka kauas elementti asettuu sovitteen sisään, kuinka kapea sovitteen putki on etc...

Sitten joitain valikoituja suositteita. Listaan tähän vain hyväksi havaitsemiani ja skippaan paskat ja vaikeat (Jotku voivat kuulostaa helvetin hyviltä, mutta niitten sovittaminen korvaan on turhauttavaa millipeliä).

Tää voi tulla yllärinä monille, mutta ne iphonen mukana tulevat perus nappikuulokkeet eivät ole ollenkaan paskemmat. Yllättävän miellyttävä ja melko tasapainoinen soundi, jos ne vaan korvaan passaavat. Niitähän ei oikein mitenkään voi muokata, joten joko ne sopivat tai sitten eivät.
Kokeilkaapa muljutella niitä korvassa eri asentoihin. Soundimuutos voi olla radikaalikin, voimattomasta mehevään.

Aloitan mun kaikkien aikojen halpis-suosikeilla: Soundmagic E-10. Nää on niittänyt maailmalla kaikenmaailman palkintoja ja silläpä kehtasinkin nämä aikoinaan ostaa. Ja neljänkympin haarukkaan nää on kyllä melko epelit. Tosi miellyttävä ja rasittamaton soundi. Ei ihan neutraali, vaan snadia bassokorostusta ja hieman pehmeä soundi, mutta perus musankulutukseen aivan erinomaiset. Tosi helppo ja vaivaton istuvuus. Kestävät. Vaikka mulla on ollu näitä viimeisen 10v aikana neljät, vain yhdet on hajonneet ja niillekin sain korvaavat ilmatteeksi maahantuojalta.

Vaimo hukkasi taannoin omat E-10:t ja piti saada nopeesti uudet työmatkailuun. Löysin tori.fi:stä samoin tein saman valmistajan E-80 mallin pilkan hinnalla ja ihan mielenkiinnosta panin tilaten.
No kyllähän sen hinnan tuplaantumisen kuulee. Samankaltainen miellyttävä soundimaailma kuin pikkuveljessään, mutta pirun paljon parempi keski/yläpään toisto. Ihka oikeaa paremman luokan Hifiä alta satasella.

No nälkä kun kasvaa syödessä, niin rupesin havittelemaan mobiilikäyttööni yhtä hyvää soundia, kun studiossakin, ihan "oikeilla" kuulokkeilla. Panin universumille viestiä, että pankaas lähettäen hyviä malleja, niin mä valkkaan niistä parhaat. Ja painotin, olevani ihan pirun kranttu, mitä ääneen tulee.
No niitä läpikäydessä DUNU DJ2000j mallit kolahtivat ensikuulemalta ihan täysillä.
Niin tasapainoinen ja erotteleva soundi, kuin vain voi olla. Tekniikaltaan nämä ovat hybridit. Eli yläpää ja keskiäänet toteutetaan Balanced armaturella ja basso dynaamisella elementillä. Hintakin on näemmä tippunut nykyään alle 300€:n niin ei näin kovatasoista äänentuottajaa voi kuin suositella.
Ainoa varaus on siinä, että mukana tulevat korvalehden sisäpinnalle painautuvat sovitteet, jotka pitävät luureja paremmin paikoillaan vaikka sportatessa, meinasivat aluksi lipsua ja tuppasivat hukkumaan, joten panin klipsin juureen snadin kangasteipin palasen, tuomaan paremmin pitoa. Lisäksi ulkolaidan snadi särmä osui mun korvalehteen epämukavasti, joten pyöristin sitä ujosti kynsiviilalla. Siis kuuloketta, ei korvaa. Lähes vuoden jälkeen, olen vieläkin ihan fiiliksissäni näistä.
Enkä ole ainoa.

Dunujen maahantuoja lähetti mulle niitä edellä mainittuja sovitteita kadonneitten tilalle lisää ihan hyvyyttään ja samalla pakkasi mukaan testiin saman valmistajan uutuusmallin DUNU Falcon-C, dynaamiset kuulokkeet.
No kyllähän minä aina mielelläni uutta kuulostelen. Nämä ovat jotain uutta tekniikkaa edustavat dynaamiset in-earit. Hiilinanoputkirakennetta ja kaikkea. Näistä ei ole kamalasti infoa valmistajankaan sivuilla, mutta sillä luultavasti haetaan jäykkyyttä ja keveyttä elementtiin, mikä on aina tavoiteltavaa. Hyvä metallinen keissi. Vaihdettava kaapeli, joka mulahtaa korvan takaa ja metallinen kuori kielivät ihan ammattikäyttöön soveltuvasta meiningistä. Pysyvät päässä kovemmassakin menossa.
Ja onhan noissa nyt mukava soundi. Snadi bassoboosti tuo voimantuntua ja vaikkei tää olekaan yhtä erotteleva, kuin DJ2000j, niin kyllä nää ihan ylös asti toistavat.
Itseasiassa livemonitorointikäytössä nää on luultavasti soundibalanssiltaan jopa paremmat, kun volume tuppaa nousemaan sen marsustäkin vieressä kovemmaksi, kuin kotikäytössä, niin korva ei rasitu keikan aikana ylä-äänistä samalla tavalla.
Mukana tulee liuta sovitteita, mikä onkin näitten kanssa aika kriittistä. Jos ne ei tulppaa korvakäytävää just hyvin, niin soundi on vähintäänkin outo. Mulle sopivimmat olivat taas kerran ne vaatimattomimmat harmaat silikonitulpat mediumina, tai jopa largena. Mukana tulevat, vähän paremman luokan "spin fit" tulpat upposivat liian syvälle korvaan ja soundi meni ihan paskaksi.
Mutta sitten kaivoin laatikostani fantabulouksen memoryfoamit ja hitto, miten ne asettuivat kertalaakista täydelleen. Tällaiset pitäis ehdottomasti tulla paketissa mukana.
Varsinkin raskaampaan musaan nämä ovat ihan pirullisen hauskat kapineet. Sepulturan uusin ei ole ennen kuulostanut näin hyvältä missään. Näitten hinta asettunee alle 200€:n hujakkaan.
Iem
Vielä lopuksi hehkutan kotimaista alan lafkaa, josta olen vuosien varrella saanut tajuttoman hyvää ja nopeaa palvelua.
Mitään kytköstä ei muuten ole, paitsi asiakastyytyväsyyden osalta. Rakkaudesta lajiin.
Tsekidauta Inear.fi



keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2018

Kuplavloggari

Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, kevät on lähtenyt mahtavan leppoisasti käyntiin.

Olen suuri vapaa-ajan ystävä ja kun työhommeleilta vaan jää aikaa, alkaa aivoni käymään ylikierroksilla ja kehittää jonkin tosi triviaalin, tahi omituisen kiinnostuksen kohteen.
Viimevuoden keikkatauolla piti näemmä opiskella kaikki kuulokeista ja niitten modaamisesta.
Tänävuonna olen fantisoinut kaasujen erillaisiin impedansseihin pohjautuvia basstrappeja ja selvittänyt mm. vinyylisoitinten sielunmaisemaa ja varsinkin äänivarsien geometrian kummallisuuksia. En niinkään siksi että tavoittelisin sillä saralla jotain hifinirvanaa, koska suoraan sanottuna vinyylin ansiot lepäävät jossain ihan muualla kuin ultimaattisessa äänenlaadussa, vaan koska soittimen mekaaniset ja fyysiset suureet vain nyt rupesivat kiinnostamaan; Miksi tuo on tehty noin ja mihin se vaikuttaa, verrattuna johonkin erilaiseen ratkaisuun.
Ehkä joskus kertoilen näistäkin havainnoista.
Specktral
Viimeviikolla löysin uudelleen erään vanhan lempikompurani ja koska en ole taas yli vuoteen puuhannut yhtään mitään liikkuvan kuvan parissa, niin tekaisin pienimuotoisen videoblogauksen sen tiimoilta.

Siitä tulikin sitten mieleeni, että pitäisiköhän näitä tehdä enemmänkin ja lähinnä siitä kulmasta, että minkälaisia miksausvinkkejä voisin antaa masteroijan vinkkelistä. Kuten esimerkiksi resonanssien metsästelystä kitara tahi lauluraidoilta.

Blogini lukijat ovat pahamaineisen ujoa sakkia kommentoinneissaan, mutta tästä olis kiva kuulla mahd. toiveita. Saa ehdotaa myös aiheita. Ja ajatuksia moisten pätkien pituudesta. Onko 10 min. mahdottoman pitkä aika nykypäivänä, vai pitääkö kaikki tiivistää minuttiin? Minen tiedä. Mä henkilökohtaisesti katselen mieluummin perusteellisen luennon jostain triviaalista aiheesta, vaikka se vähän jaarittelisikin, kuin pintaraapaisun.

Enihow:

tiistaina, maaliskuuta 20, 2018

Alkuvuoden vapaakelluntaa

Tämä vuosi onkin lähtenyt mukavan laiskanpulskeasti käyntiin.

Kamalan huonosti olen blogianikaan jaksanut päivitellä, mutta se johtuu pääosin siitä että tuo keikkailu on ollut tässä alkuvuodesta hyvin satunnaista. Olisinko yhteensä viitisen keikkaa käynyt tekemässä ja niistäkin suurimman osan talonmiehenä.

Noin muuten tämä vuosi on mennyt pääosin masterointihommia tehden, joita on ollut tässä alkuvuodesta hämmästyttävän paljon, semminkin kun vielä tammikuussa kalenteri oli sen osalta aika avoimena. Todella hyvää musaa on jälleen virrannut lukuisilta artisteilta kauttani. Kiitos siitä!

Myös Hellä Hermannin uutta levyä on tullut tuotettua eteenpäin. He kun pyysivät minut taannoin tuottamaan tulevan plättynsä, niin tein mielestäni nerokkaan peliliikkeen ja kilautin pienen pohdinnan jälkeen Finvoxin Risto Hemmille ja pyysin häntä äänittämään. Ja sehän osoittautui tietenkin ihan nerokkaaksi ajatukseksi! Edellisenä päivänä juteltiin puhelimessa, mimmoista soundia tavoittelen ja kummoista kokoonpanoa olis tulossa. Loppuun vielä ohjeistus Ristolta, jotta: "Pyydä lyömäsoittajat ysiksi, muu bändi kympiksi ja tuu itse kun ehdit."
No siinä vähän ennen yhtätoista, kun mun junani minut paikalle toimitti, niin kaikki olikin jo pystyssä ja soundit tsekattu valmiiksi. Taisin siirtää yhtä tilamikkiä vähäsen, sekä virittää snarea. Muuten kaikki kuulosti heti aivan jumalaisen hyvältä.
Tarinan opetus: Kaikkea ei tarvi aina tehdä itse, vaan on järkevämpää pyytää äänittäjäksi se paikan omistaja, joka tietää missä kohtaa salia ne kannut kuulostavat parhaalta, ja mikä mikki on havaittu parhaimmaksi mihinkin. Sekä mihin se sermi kannattaa laittaa, ettei se tai tämä vuoda liikaa, sinne tahi tänne.
Siten on paljon helpompaa keskittyä myös siihen itse tuottamiseen.
Jos olisin vuokrannut saman mestan lockoutina, mulla olis itselläni mennyt samaan hommaan pari päivää, mikä nyt tapahtui virka-ajan puitteissa. Ajatelkaas: 9:00-17:00 studiopäivä!!!
Vox pano

Jaa, mitäs muuta? Fendi kehui tuossa taannoin erästä limitteriplugaria ja demosikin sitä pikaisesti läppäriltään ja vaikka se kuulostikin ihan pirun hyvältä, niin se oli ominaisuuksiltaan vähän liian rajoittunut mun masterointitarkoituksiin. No eipä mitään, nyt sama Japanialaislafka on julkaissut plugaristaan monipuolisemman version, jossa onkin jo ihan eritavalla säätövaraa. Muunmuassa jo pelkällä ylinäytteistyksellä voi muokata soundia yllättävän paljon. Se jotenkin kivasti vaikuttaa transienttitoistoon ihan eritavalla kuin mikään muu. Sitä on aika vaikea kuvailla, vaan se pitää kuulla itse. Ja korkeampi näytteistys ei välttämättä tarkoita aina parempaa. Tässäkin tapauksessa näitä hommia tehdään korvilla, eikä silmillä.
Se, mikä on taas vekkulia näin hyvin ja tarkkaan insinöröidyssä limitterissä, niin kapineen "bias" -säätö taas ei vaikuta mihinkään, vaikka manuaali lupaa vähän lisää lämpöä. Noh lämpöähän se on tietty lumelämpökin. Aina saapi olla tarkkana. Jaa niin mikäkö tämä ihmelimitteri on? Tämmöinen.

Edit: 
Olen käynyt nyt taajaan kirjeenvaihtoa firman pomon kanssa tuosta bias säädöstä, eikä asia ole ollenkaan niin yksinkertainen, kuin ensikokemalta ja tutkimalta tuntuisi.
Atsuto kirjoittaa:
"In digital signal processing, perfect signal processing is relatively easy to achieve, because it is implemented by calculation (mathematics). In contrast to this, the same thing becomes very hard in analog signal processing. Perfect signal processing in digital is almost nice but sometimes boring, so I decided to introduce managed incompleteness to Invisible Limiter G2 algorithm."

Keskustelumme on paljon pidempi ja syväluotaavampi, mutta tämä kiteyttää olennaisimman.
Jatkan tutkimuksia.

Studio

Hyvistä jutuista lisää sen verran, että ehdottomasti parasta elämässäni on toi mun vaimoni.
Tiedättekös, kun miehensä täyttää 42 vuotta, niin mitä vaimo hommaa hänelle lahjaksi?
No tietenkin Legoja!
Paketista putkahti tommonen Apollo Saturn VI raketti. 
Aattelin, että vois perjantain kunniaksi vähän alotella ujosti projektia ja kas, sehän olikin jo viideltä aamuyöstä valmis!
Tää oli kevyesti mahtavin legokokemus ikinä. Niin paljon nerokkaita ratkaisuja ja pieniä yksityiskohtia, joita ei edes näe muut kuin rakentajat itse. Tuossa on mm. kaikki kantoraketin kolme vaihetta, jotka kans irtoaa toisistaan, sekä laskeutumispodit vaiheineen. 


Oikein avaruusnörttien märkä unelma kaikenkaikkiaan. Niin ja ultimaattisena kirsikkana kirsikkakakun päällä, tuossa on 1969 palasta, mikä on sama, kuin Saturnin laukaisuvuosi! 
Tota täydentää kivasti vielä aiemmin Lontoonreissulta hankittu Women of NASA -setti


29101421_2005957419425857_3837654376707840736_n

maanantaina, maaliskuuta 12, 2018

Faktoja ja myyttejä

Toisaalla internetsissä, Arny Grueger, erittäin kovan luokan audioinsinööri ja hifiyhteisöjen vihaama objektivisti kirjoitti äskettäin aivan erinomaisen osuvan ja selkeän postauksen audiolaitteista ja niiden koetuista eroista ja sudenkuopista. Vaikka ukko on vähintäänkin kärkäs kieleltään ja snadisti kärttyisyyteen taipuvainen vanha jäärä, jonka kanssa itselläkin on ollut välillä napit vastakkain, ei miehen ymmärrystä ja tietämystä alan tiimoilta voi sivuuttaa. Ja vaikka tämä on suunnattu enemmänkin hifiyhteisöille, samat lainalaisuudet pätevät myös studiopuolelle: Luultavasti se behringerin satasen DAC on suunniteltu ja toteutettu huomattavasti paremmin kuin ylihypetetty, kymmenen kertaa kalliimpi hifilaite. Mikä on todella helppo tarkistaa spekseistä. Nykyään edullisetkin kamat ovat aivan todella hyviä, verrattuna esim todella kalliisiin pro-vehkeisiin, vielä 15 vuotta sitten. Eli musanteko ei pitäisi olla enää laitteista kiinni. Luvallansa kopion tämän erinomaisen selkeän ja osuvan tekstinsä tänne:
amphion2


Some comments on measurements and such:
All music is composed of a combination of pure sine waves at various frequencies and amplitudes. Therefore, all possible errors in reproducing and/or storing a signal fall into 1 of 4 categories because a signal is a single function (amplitude) of a single variable (time).
(1) Linear distortion commonly characterized using the terms or tests: bandwidth, frequency response, phase response. This changes the size of one or more of a signal's frequency components. Linear Distortion *does not* add new frequency components that were in the original signal.
(2) Nonlinear distortion commonly characterized using the terms or tests: THD, IM, Jitter, FM distortion. This changes the shape of one or more of a signal's frequency components. Nonlinear Distortion *does add* new frequency components *that are related* to those originally in the signal.
(3) Random noise commonly characterized using the terms or tests: SNR, Dynamic Range. This adds new random frequency components that are *not necessarily related* to those in the original signal.
(4) Interfering but non-random undesired signals commonly characterized using the terms or tests: Hum, EMI, RFI. This adds new non-random frequency components that were not necessarily in the original signal and *that are generally unrelated* to the ones that were there.
*Everything* that goes wrong with an audio signal fits into one of these categories, there can be none else, and they are all independent of each other. For example, frequency response variations can increase or decrease with no change to hum and noise. However, the same problem such as a bad part or a bad design can cause more than one of them at the same time.
Common related audiophile myths and answers:
• "Imperfect DA conversion and inadequate filtering could lead to an incomplete signal with little distortion and inaudible noise, but still incomplete."
Missing data in an audio signal whether analog or digital is generally very audible as an Interfering Signal. It most commonly sounds like clicks or pops. It can't be very subtle because when data goes missing suddenly and briefly, the signal goes from being there, to not being there, and the transition is like part of a square wave. The louder the signal, the larger the click or pop, and if the signal is a low-frequency sine wave, then the clicks and pops stand out particularly strongly.
• "If it is only loudness differences, it would be really easy for manufacturers to start a new kind of loudness-war to support sales."
The availability of more loudness is well known as such things as amplifier power and loudspeaker power handling capacity or efficiency. The influence of these things on sales is such that they are common specifications that are advertised for gear.
The audibility of differences in loudnesses is so commonly appreciated that just about every audio system has a volume control for changing it.
Unless you take special steps, any two pieces of audio gear you compare will gravitate naturally towards playing at a different loudness. If you try to match these differences using your ear, you will find it to be time-consuming and inaccurate.
"If you match levels by ear, you will hear the remaining level differences by ear" If you are serious about matching levels, you can do it with precision equal to hundreds or thousands of times less than the smallest change you can hear with just a PC with a cheap audio interface and freebie analytical software, or a cheap DVM and the ability to play simple digital files or CDs or DVDs you can burn for yourself or purchase inexpensively.
When level differences are small, they are not perceived as differences in level, but as subtle, almost indescribable audible differences. If you compare something to itself but with slight level differences, you will generally be able to distinguish the sound of the device from itself, just playing at a slightly different level and how silly is it to prefer something because its volume control is set a little bit differently?
• "It is entirely possible for equipment to measure exactly the same and not sound exactly the same."
Perhaps in 1950 or even sometimes in 1960. Audio measurements are not a fixed thing, but something that is constantly changing and improving, just like the rest of science.
The biggest innovation in audio measurements was the ready availability of computer-based measurements based on a mathematical analysis procedure called the FFT and it being married to computer graphics. This particular revolution was pretty well established in the late 1960s. Today you can take a $200 computer or cell phone and combined with free software, duplicate or exceed tests and measurements that required from one quarter to one-half of a million dollars in 1975.
• "All that is saying is that for that particular measurement, there is no perceptible difference. Real soundwaves in complex dynamic passages are much more complex than recorded measurements. Our hearing is even more complex than that."
All music is composed of a combination of pure sine waves at various frequencies and amplitudes. All of the 4 errors I listed above change the frequencies and/or amplitudes of those sine waves that make up all music. FFT analysis can recover the frequencies and amplitudes of even the most infinitesimal changes in frequencies and amplitudes. Today, we can readily discover and quantify those errors even when they are thousands of times less than what the ear/brain can reliably perceive. This is easy to demonstrate with simple, readily available tools if you know what you are doing.
• "You just can't reduce differences between components to comparing distortion numbers... There's a LOT more to it than that."
Finally, a non-myth. Please see my former comments about there being 4 possible kinds of errors in reproducing or storing audio signals.
Do any of these statements contain an amount of truth?
Generally No, as already stated above.
Could it be that it's not just loudness and bias that makes one audio component sound better than another one?
It could be.
However, it almost always is simple, trivial things like mismatching loudness, time delays between auditions, and using different music or different segments of the same piece of music in the comparison, or preconceived notions and biases that is why people perceive audible differences between reasonably good audio gear.
The proof of this assertion is that almost every time we make those issues go away with good experimental procedures, the reliable perceptions of audible differences also go away.
Please notice that without the existence of reliable audible differences, preferences are meaningless.
Do DAC designers tamper with EQ to make one pre pro's sound 'cleaner' than another one's (e.g. some companies include different filters with their DACs).
Yes. IME, one rather bad villain with this habit of making outlandish claims based on building gear with parts missing so as to create audible frequency response differences calls himself "Limpiazator" or some such.
Or is it all again part of the subjectivists' mythos and
Measuring frequency response is relatively easy and in general, I do it as part of setting up a listening experiment, as does any other worker with any pretensions of doing scientifically reasonable work.
Almost all modern audio gear can be reasonably easily adjusted for flat enough frequency response and low enough noise and distortion to be indistinguishable from other competitive gear, and also a simple short piece of audio cable. Proper procedures are almost always not ever used. Therefore the subjective opinions that you read most of the time on most audio forums are not worth the dynamite to blow your nose except as cultural artifacts.
Should I stop listening?
No, you should start engaging your brain when you listen and follow the example of say, Ethan Winer, just to mention a name that you might be familiar with. This is the opposite of following the example of say Michael Fremer, again to just mention a name you might be familiar with.