Lisää uskonnosta, nimeltään High-End

Ai että on ihkua avata aamulla fese ja siellä odottaa vihainen viesti erään tuoreen hifiryhmän moderaattorilta, jossa pyydetään olla sekoittamatta ihmisten päitä turhilla faktoilla, jaettuani erinomaiseksi mieltämäni artikkelin.

Hauskintahan tässä episodissa oli vielä se, että minut vielä erikseen kutsuttiin ko. ryhmään ja tiedustellessani ryhmän agendaa, kerrottiin sen perustuvan kaikinpuoliseen kunnioitukseen, tasa-arvoon ja tiedon jakamiseen.

Ymmärrän sen, että ihmisillä on tarve uskoa johonkin suurempaan voimaan. Sitä kutsutaan uskonnoksi tahi henkisyydeksi. 

Mutta hifipuolella nuo jumalalliset lait tuntuvat määrittelevän ihan vapaasti laitevalmistajat. Mitä uskomattomampia väitteitä esität ja isompaa hintalappua kehtaat esittää, sitä arvostetumpi on merkkisi status.
Näitä väitteitä ja laitteita sitten luonnollisesti komppavat kauppiaat ja mainostuloilla elävät hifitoimittajat. (Joista muuten arvostetuimmat ovat poikkeuksetta reippaasti yli kuusikymppisiä ukkeleita, jotka arvostelevat superdiskantteja ja ovat kuulevinaan hi-res levyiltä ultraäänitaajuuksia, vaikkeivät varmasti enää kuule yli 16Khz yhtään mitään. Se nyt vain on fysikaalinen fakta.) Itse 42 vuotiaana kuulen 17.5 Khz:n asti ja pidän sitä aivan erinomaisen hyvänä tuloksena.

Tässä videossa on erinomaista, tosin hyvin yksinkertaistettua faktaa ikäkuulosta ja sen syistä. Tsekidaut:

Ja nyt kun säikähdit olevasi puolikuuro vanhus, niin painottaisin sitä aina niin iki-ihanaa kyseenalaistamisen merkitystä. Nimittäin Youtube pakkaa audiota aika rankalla kädellä, eikä toista oikeastaan järkevästi mitään yli 16Khz taajuksia.
Tsekkaa kuuloasi ennemmin vaikka täältä, tai mene vallan kuulontutkimuksiin!

Ja lähes poikkeuksetta kun vedotaan siihen, että jokin asia ei vain fysiikan lakien mukaan voi pitää paikkaansa, tai ole mitattavissa, niin vastaväittämä on, ettei kaikkea voi mitata, eikä kaikkia fysiikan lakeja ja ilmiöitä ole vielä löydetty.
Niinpä niin. Silläpä vanha kunnon ”Erikoisen julkeat väittämät, vaativat erikoisen pitävät todisteet”, pitääkin vuodesta toiseen kutinsa. (Korvavalo anyone?)

Miksikö minä jaksan näistä asioista sitten vuodesta toiseen keuhkota? No sen vuoksi että hyvälaatuinen, saatika tinkimätön äänentoisto on todella vaikea ja laaja ala kaikkine sähkömekaanisine, fysikaalisine sekä varsinkin psykofyysisine kommervenkkeineen ihan itsessään. Sille polulle kun ripotellaan hatusta temmattuja väitteitä ilman minkäänlaisia todisteita, gryokäsitellyistä piuhoista RCA liittimien poimimiin sähkömagneettisiin säteilyihin, tahi eksoottisiin puunpalasiin random paikoissa, niin ne ihan perusasiat joilla päästä hyvän äänen äärelle, muuttuvatkin yhtäkkiä hyvin hankalasti saavutettaviksi. Ja se on jännä juttu miten taloudellisesti menestyvät ihmiset, joilla on varaa pistää kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja äänentoistolaitteistoihinsa ja joita voisi moisen aseman saavuttaneena pitää jopa keskivertoa älykkäämpinä ja kokeneempina vekkuleina, menevät sitten audiohommissa halpaan. Nimittäin se on ihan universaali totuus, että jos joku asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä luultavasti olekaan.

Minä olen audiofiili, joka haluaa mahdollisimman monien pääsevän nauttimaan hyvästä ja luonnollisesta äänentoistosta. Silti ne yleisimmät kysymykset tuppaavat pyörimään epäolennaisuuksien ympärillä ja ne kaikkein fundamentaalimmat asiat, kuten edes säälinen akustointi ja kaiutinsijoittelu jäävät lähes poikkeuksetta sinne taka-alalle.
Ja monesti kun näistä asioista puhutaan, niin ihmiset pahoittavat mielensä ja painottavat, että eikö tärkeintä ole, että oma laitteisto kuulostaa omaan korvaan hyvältä, eikä siihen pitäisi olla kellään mitään sanomista. Olen täysin samaa mieltä! Mutta jos omat anekdootit esitetään sitten keskusteluissa faktoina, niin maaperä pysyy varsin heppoisana, eikä mikään koskaan muutu parempaan.



Tässä pari anekdoottia omien kokemuksieni pohjalta, jotka voin tarvittaessa myös perustella ja todentaa faktuaalisesti:

Kaveri esitteli ylpeänä takkahuoneeseen rakentamaansa systeemiään, johon oli ostanut käytettynä erään tunnetun hifivalmistajan todella erinomaiset lattiakaiuttimet ja hifiliikkeestä sille varsin mainion, vaikkakin erinomaisen monimutkaisen vahvistimen. Musiikki ei kuulemma ollut ikinä kuulostanut niin hyvältä.
Minusta soundi oli tunkkainen, joten otin toisen kaiuttimen pois nurkasta mulisemasta ja siirsin kuuntelupistettä hivenen. Bassopää rauhoittui, mutta soundi pysyi tunkkaisena. No pienen tutkiskelun jälkeen selvisi, että kaiutinterminaalista puuttuivat jumpperit täysin. Eli diskanttielementit eivät saaneet signaalia ollenskaan. Soundi parani kummasti, kun askartelin välipiuhat terminaalien väliin. 

Toisella oli puutalossaan myös aivan todella erinomainen systeemi ja hän oli valtavan tyytyväinen hankintoihinsa, vaikkakin hankintalistalla oli seuraavaksi "vähän erottelevampi ja avonaisempi" vahvistin. Aika kalliita olivat muuten hänen katselemansa vaihtoehdot.
Käskin häntä pitämään oluttani, siirsin toista kaiutinta 30cm ulospäin ja tilttasin kaiuttimet osoittamaan kuuntelupisteelle. Lisäksi siirsin kuuntelutuolin kauemmas takaseinästä. Olisi pitänyt saada valokuva ilmeestään, kun hän löysi kalustonsa piilotetun potentiaalin. Taisi ostaa auton sillä vahvistimesta säästetyllä rahamäärällä.

Kolmas vaikeroi keskustelupalstalla, kun hänen muuten ihana (ja btw. saatanan kallis) kaiutinjärjestelmänsä ei oikein tuottanut tarpeeksi syvää bassoa. Kymmenittäin tuli suosituksia erilaisista kaiutinkaapeleista ja paremmista vahvistimista. Jopa virtajohtojen vaihtoa suositeltiin.
Pyysin valokuvan ja dimensiot huoneesta ja laskin todella nopeasti, ihan ilmaisella nettisovelluksella huoneen akustiset suureet. Ehdotin, että siirtää koko systeemiä puoli metriä vasemmalle, pois siitä pahimmasta huonemoodista ja tuo (jälleen kerran) sitä kuuntelupistettä hieman pois sieltä seinän vierestä ja johan tuli se basso kummasti takaisin.





























Niin ja mikäkö se oli se tämänkin myrskyntapaisen aiheuttanut artikkeli?
Sen voi lukea tästä.