Kuplavloggari

Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, kevät on lähtenyt mahtavan leppoisasti käyntiin.

Olen suuri vapaa-ajan ystävä ja kun työhommeleilta vaan jää aikaa, alkaa aivoni käymään ylikierroksilla ja kehittää jonkin tosi triviaalin, tahi omituisen kiinnostuksen kohteen.
Viimevuoden keikkatauolla piti näemmä opiskella kaikki kuulokeista ja niitten modaamisesta.
Tänävuonna olen fantisoinut kaasujen erillaisiin impedansseihin pohjautuvia basstrappeja ja selvittänyt mm. vinyylisoitinten sielunmaisemaa ja varsinkin äänivarsien geometrian kummallisuuksia. En niinkään siksi että tavoittelisin sillä saralla jotain hifinirvanaa, koska suoraan sanottuna vinyylin ansiot lepäävät jossain ihan muualla kuin ultimaattisessa äänenlaadussa, vaan koska soittimen mekaaniset ja fyysiset suureet vain nyt rupesivat kiinnostamaan; Miksi tuo on tehty noin ja mihin se vaikuttaa, verrattuna johonkin erilaiseen ratkaisuun.
Ehkä joskus kertoilen näistäkin havainnoista.
Specktral
Viimeviikolla löysin uudelleen erään vanhan lempikompurani ja koska en ole taas yli vuoteen puuhannut yhtään mitään liikkuvan kuvan parissa, niin tekaisin pienimuotoisen videoblogauksen sen tiimoilta.

Siitä tulikin sitten mieleeni, että pitäisiköhän näitä tehdä enemmänkin ja lähinnä siitä kulmasta, että minkälaisia miksausvinkkejä voisin antaa masteroijan vinkkelistä. Kuten esimerkiksi resonanssien metsästelystä kitara tahi lauluraidoilta.

Blogini lukijat ovat pahamaineisen ujoa sakkia kommentoinneissaan, mutta tästä olis kiva kuulla mahd. toiveita. Saa ehdotaa myös aiheita. Ja ajatuksia moisten pätkien pituudesta. Onko 10 min. mahdottoman pitkä aika nykypäivänä, vai pitääkö kaikki tiivistää minuttiin? Minen tiedä. Mä henkilökohtaisesti katselen mieluummin perusteellisen luennon jostain triviaalista aiheesta, vaikka se vähän jaarittelisikin, kuin pintaraapaisun.

Enihow:

Kommentit

  1. 5 min olis aika hyvä mitta, tuohon tekemääsi pikku leikkelyt niin sehän on siinä.

    VastaaPoista
  2. Tuo bass trap asia olisi mielenkiintoinen seurattava. Erityisesti mikäli vielä meinaat uppoutua tube trap asioihin syvemmin kuin sen videon verran mitä jo olet julkaissut niin olisin kiinnostunut kuulemaan mitä olet oppinut ja saanut selville. Omat intressini tässä on, että suunnittelen toteuttavani tube trappeja siten, että "soffit" tyylinen asennus kaiuttimille ja etukentälle toteutuisi. Toki mikäli koet, että oma aikasi tuubien kanssa on jo takana niin mikäs siinä; silti näkemyksesi basson hallinnasta huoneessa kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Mulla ei oo tälä hetkellä oikein mitään tarvista rakennella niitä lisää. Mutta tähän tyyliin kun touhuaa, niin tuskin voi mennä vikaan:
    http://www.asc-studio-acoustics.com/gallery/bruce-swedien-westviking-studio/

    VastaaPoista
  4. Tuollaista kuvaa olisi varmaan kiva ottaa ilman automaattitarkennusta..

    VastaaPoista
  5. Vesa Ronkainen21.4.2018 klo 11.51

    Hyvin oon jaksanut aiemmat videot katella, välillä toivonut jopa perusteellisempaakin otetta. Eli mielellään pitempiä pätkiä (10min ja enemmän) kuin lyhyitä, aihepiirin videoita suomeksi ei kyllä turhan paljoa löydy!

    Oon rakentanut bassoansat tuolla sun tube trap -ohjeella, mutta päädyin laittamaan pienemmät melkein umpinaiset villaputket sisään. Eli ihan perus laajakaistavaimentimiksi päätyivät, ei tuo resonaattoriominaisuus itelle auennut muuta kuin perinteisen helmholtzin osalta.

    Aiheina kaikki akustiikkaan liittyvä kiinnostaa aina, myös sun näkemyksiä äänitteen loudnessiin ja dynamiikkaan kiinnostaa. Livejutuista on myös ollut mukava lukea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit