Syntisen ihanata
Lehtikolumneja kierrättämässä. Part:zwr
Olen tässä kesänkynnyksen molemminpuolin suonut huomiota paheille sekä synneille ja tullut
ateistiselta pohjalta siihen tulokseen, ettei lopultakaan ole
olemassa muita perisyntejä kuin ahneus ja sen johdannaiset. Ahneus on siitä pahasta
että vaikka olisi, niin ei osaa nauttia vähästä tai edes
riittävästä määrästä kulloistakin nannaa. Toisin sanoen ei
tyydy. Esimerkiksi alkoholi ja tupakkahan ovat pahinta mitä
kansanterveysviranomaiset rasvan ohella tietävät. Minä taas
väitän, ettei moisissa ole sinänsä mitään pahaa. Monet ovat
vain unohtaneet, että näidenkin tuotteiden kohdalla on kyse
nautintoaineista. Silloin tällöin rauhassa tupruteltu tupakki, tahi
piipullinen on oivallisen nannaa ja palkitsevaa, jos moinen
ylipäätään maistuu. Toisaalta räntäsateessa työpaikan sivuoven
raosta pikapikaa kiskotut hermosavut ovat vain säälittävää,
hyvän tavaran tuhlausta. Vähän kuin lämmittäisi kahvikupillisen
mikrossa, kun ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä keittää uutta.
Alkomaholi on taas kohtuullisesti
kulutettuna jopa terveellistä. Punaviinissä on jos jonkinnäköisiä
hyvinvointia edistäviä ainesosia ja ihan puhdas viinakin panee
kummasti veren kiertämään. Lisäksi pienessä nousuhumalassa
maailma ja ihmiset vaikuttavat ihmeen ihanilta kaikki ja juttu
lentää! Mutta kas, jos pienestä määrästä tulee kiva olo, niin
loogisestihan sitä voisi olettaa että suuremmasta määrästä
mulahtaisi ihan euforiaan. No harvoin mulahtaa.
Entä sitten mässäily! Mikä voikaan
olla ihanampaa kuin saada eteensä kukkuralautasellisen hyvää
ruokaa. No se, että sitä ruokaa on niin paljon, että riittää
santsattavaksi asti. Siinä hommassa pitää vain olla nopea, ettei
edellinen satsi ehdi laskeutua vatsaan asti. Muuten voipi olla, ettei
maistukaan.
Esimerkkejä voisi luetella vaikka ja
kuinka. Sama kohtuullisuuden kaava tuntuu toimivan lähes
kaikkeen, liikenteessä hurjastelusta kolikkoautomaatteihin. Seksistä
työntekoon tai laskuvarjohyppelehtimiseen. Märkätilarakentamisesta puhumattakaan!
Jos on liian kivaa niin kannattaa
pidättäytyä hetkeksi, muuten toleranssi kasvaa ja hommasta menee
maku. Kohta mikään ei tunnu miltään eikä mielihyvää löydy
millään. Ihan perus ajatusharhahommeleita. Kyllä me ihmiset ollaan
sitten vekkulia sakkia mielihyväreseptoreinemme.
Mitenkä sitä sitten pitäisi olla, että hyvä olisi? Hedonismissa ei
ole mitään vikaa. Kyllä sitä saa ja pitää nauttia elämästä,
kunhan se ei tapahdu muiden kustannuksella. Kokeilkaapa ”vähemmän
on enemmän” kikkaa:
Syökää pienempiä annoksia, mutta
monipuolisemmin ja useammin. Ajatelkaas nyt: jos syöminen on
mukavaa, niin miksei tekisi sitä mahdollisimman usein, mutta
kohtuullisessa määrin?!
Polttakaa myös tupakkia, jos niikseen,
mutta vain nauttiaksenne siitä. Juokaa toki, mutta kohtuudella.
Jauhakaa omat kahvipapunne ja keittäkää kunnon sumpit. Siinä
ajassa kun täyttelette kahvinkeittimiänne monta kertaa päivässä,
keittää pari ihan eri kaliberin makunautintoa. Eikä se hintakaan
nouse siitä, että korvaa määrän laadulla. Kyllä te osaatte,
isot ihmiset.
Varatkaa aikaa arvostaa ja nauttia paheistanne ja muistakaa samalla hemmotella muitakin. Jaettu ilo...!
Kommentit
Lähetä kommentti