Viides, kuudes, sekä seitsemäs

Esbån kivenlahtirock meni melko rutiinilla. Keli oli kostea ja sitämyöten yleisökatoa oli havaittavissa, mutta kerrankaan ei harmittanut soittaa teltassa! Noh eipä siinä. Palloiltiin hetki rokkareitten seassa ja sensellaista.


Seuraavana aamuna Kometan Tero tuli vaimokkeineen hakemaan meitä Raumalle, klustermusfestareille, jossa käytiin vetämässä viimevuonnakin. Tälläkertaa meidät oli vain siirretty kakkoslavalta ygöselle. Oli kyllä taas niimmaar paree meininki, vaikkei kelit kovin hellineetkään. Ei ihan satanut, mutta kylymä tuuli kiusas. Keikki mänt mainiosti, mitä nyt basso laukes, mutta joku kävi nakkaamassa lavalle Presarinsa, joten shouvi jatkui sitämyöten mainiosti. Niin ja delay sekosi räkistä. Se halus välttämättä asettua feedbackpuolestaan täbölle. Onneksi siitä löytyi virtanappula. Tero sitten teki ne kriittisimmät delayt oraalisesti lavalta käsin käsin käsin





Majoitus tapahtui jossain pursiseuramaisessa rantamökkikylässä, missä me sitten tuhottiin tarjoomuksia urakalla.



Seuraavana aamuna läksimme käppäilemään kohti vanhaa Raumaa ja heti ensimmäisessä kulmassa eksyimme melko saatanallisen hyvälle kirppikselle. Sieltä lähti mukaan mm.kuuskeetluvun disainia emali-teepannun sekä peltipurkkien muodossa, työkaluja ja pilkkahintainen ikivanha arabian tarjoilulautanen, mikä menee anopille lahjukseksi.
Nähtiin me sitä kaupunkiakin ja kaunista oli.

Joku italialaistyyppinen ravintola ruokki oivasti nälkämme ja homma oli sitämyöten selvä. Karjaan kautta kotio.

Huomenna olis Reiskan poppoon kanssa hyväntekeväisyysharrastetta Tavastialla, missä tempaistaan porkkanamafian merkeissä, jonka meininki on tälläkertaa tämä:

“Suomen legendaarisin keikkapaikka Tavastia parantaa omaa maailmaansa: klubille hankitaan lipputuloilla vaiheittain uudella led-tekniikalla toimivat, entistä energiatehokkaammat valot.
– Vaikka kohdevalot ovat kerrallaan päällä vähän aikaa, ne ovat energiasyöppöjä, johtaja Juhani Merimaa linjaa.
Valaistussuunnitelman tekee alan guru Mikki Kunttu. Konsertissa, josta lipputulot kerätään, soittavat esiintyjät ilmaiseksi.”

Niin että sinnepä sitten kaikki kykeneväiset.

Kommentit

  1. Kakkoskuvasta näkyy että toiset esiintyvät lavalla ja toiset sen ulkopuolella...

    VastaaPoista
  2. Elämä on kato hei areena :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit