Päivitys päivityksistä
Katsokaa ihmettä!
Veljeni päivitteli tässä hiljattain studioni nettisivuja, lisäten sinne mm. internatsionaalin osuuden, jossa on sama englanniksi. Nyt ei tarvisi enää muuta, kuin saattaa tämä tieto myös kansainvälisille markkinoille ja rahaa tulee kolmikerrosikkunoista, sekä postiluukuista.
Katsokaapas vain TÄSTÄ KESTHOUSE LINKISTÄ kuinka pätevää työtä sekä veljeltäni, sekä Kaisa Pyysalo nimiseltä ammattikääntäjältä, joka teki aivan erinomaista työtä tekstin suhteen.
Tokihan mä olisin voinut sivuni itsekin kääntää, silleen ihan riittävän hyvin, että siitä sais selkoa ja sanoma tulis selväksi, mutta mä koen tärkeäksi antaa ammattilaisten hoitaa ammattilaisten hommat.
Vähän samanlainen homma, että "masteroisi" biisin jonkun algoritmin lävitse, jolloin se on vähän sinnepäin. Sen sijaan että pistäis sen ammattilaiselle, joka on hionut ammattitaitoaan vuosikausia ja paneutuu sen biisin nyansseihin ihan eri tavalla ja ymmärtää esim. sellaisen asian, kuin konteksti.
Eikä siinä vielä kaikki!
Nyt tänään, täysin yllättäen ja pyytämättä, velipoikani pisti ilmoitusluonteisen viestin, että tämä blogini näyttää ihan paskalta, eikä toimi kunnolla esim. mobiilissa, joten hän uudistaa sen ilmeen vastaamaan paremmin kotisivujani, sekä päivittää koko vehkeen moottorin uuteen.
Eli jos jotku vanhemmat tekstini näkyvät nyt kummallisesti, niin se johtuu vain siitä, että bloggerin entinen runko oli ihan paska ja piti kikkailla pirusti, että sai layoutin edes säälliseksi.
Nyt kun ne on päivitetty nykyaikaan, niin lopputulos voi olla hassu. Mutta tulevaisuus on siltä osin sitäkin kirkkaampi!
...ja ei. En jaksa niitä käsin ruveta korjailemaan. Voi tulla jollekin yllätyksenä, mutta tästä hommasta ei makseta mitään. Broidillekin pistin tästä hyvästä lonkkarin matkahuoltoon.
Eikä siinäkään vielä kaikki!!!
Voi olla, että tässä on jäänyt hieman tällaista luppoaikaa keikkailun mitätöinnin johdosta, joten mä päätin aloittaa muina mansi, sekä mustikoina videoblogin.
Alunperin mun oli tarkoitus kirjoittaa melko laaja ja moniosainen artikkelisarja kuulokkeista, mutta heittäydyin täysmarttyyriksi, kun eräskin päätoimittaja jätti noteeraamatta tarjoukseni täysin.
Jotenka nyt kaivoin ajankulukseni ko. juttusarjan synopsiksen naftaliinista, (Tai se mikään synopsis ollut. Muutama sivu merkintöjä, käsiteltävistä aihepiireistä.) sekä kameran kaapinperukoilta ja rupesin purkamaan tiedon septitankkiani muistikortille.
Ja ettei homma olisi liian helppoa, (jota muuten järkevän kuuloisten lauseitten tuottaminen, pahemmin änkyttämättä, ei todellakaan ole.) niin rupesin opettelemaan samalla täysin nollista, uuden videoeditorin käyttöä.
Löytyi muuten ikipaskan iMovien tilalle aivan toudella huipputason softa, joka on vieläpä ilmainen. DaVinci Resolve on teh shit! Ja tosiaan ilmaisversio on äärimmäisen monipuolinen. Maksullinen ammattiversio onkin sitten sen luokan peli, että sillä isot pojat tekevät isoja elokuvia.
Nyt on pari jaksoa jo ulkosalla ja tarkoitus olis noin parin viikon välein pukata uutta eetteriin. Tsekkailkaapa ohesta ja tilatkaa kanavaa, niin tulee sittennii aina ilmoitusta, kun uutta jaksoa pukkaa.
Siinäpä taisikin olla kaikki.
Noin niinkuin muuten, tää koronteeniaika on mennyt yllättävän nohevasti. Masterointihommia riittää tosi kivasti, Valcon tuotesuunnitteluhommissa riittää tekemistä ja kevät senkun saa! Olen ujosti ollut löytävinäni sisälläni uinuvan viherpeukalon, mikä on erittäin hämmentävää, mutta antoisaa.
Pysykääpä turvassa kullannuput!
Ei tämä uusikaan(?) nyt minusta ihan parhaalla mahdollisella tavalla toimi.
VastaaPoistaMenee melkoiseksi pelleilyksi ainakin jos vähän vanhemmalla selaimella katsoo. Liekö sitten vika vanhuudessa vai siinä, että on kuitenkin tehty vain chromen moottorille?
No, kuitenkin joko artikkelikenttä on liian leveä ja teksti rullaa jonnekin kauas oikealle (onneksi sentään jää vierityspalkki) tai sitten se on jotenkin koomisen kapea. Vasemman puolen kentät (navigointi & tägit) taas vievät nelisenkymmentä prosenttia ruudusta..
(Täytyy kyllä vähän ihmetellä tuota tilaa vievää pystysuuntaista tägikenttää, kun teksti on vaakasuuntaista, jopa silloin kuin käytetään vain yksittäisiä sanoja.)
Millä tavalla ne 90- ja 2000-luvuilla nämä samat rakenteet oikein tekivät? Tuntuu, että vain tapa tehdä on muuttunut vähemmän robustiksi, vaikka ulkoasun rakenne on säilynyt samana...
Niin, siis tuo kommentti koskee blogia ja artikkeleita.
PoistaEtusivu on tuommoinen masentavan trendinmukainen: suunnattu puhelimille (tms.) ja paljon skrollausta, koska tietoa/sisältöä on lopultakin käytettyyn tilaan nähden melko vähän. (Ja sopivalla selaimella menee melkoiseksi lakanaksi.)