Tahkosta ja sen kiertämisestä
Menoja ja tuloja olen uhkaillut päivitellä jo tovin.
Tuli taannoin kysely, että olenko silloin ja tällöin vapaana? Kevyt vahtihomma Akun Tehtaan verkkareissa, Likkojen lenkki -tapahtumassa. No minähän olin. Käskivät tulla paria päivää aiemmin piipahtaan varastolla ja minähän menin. No siellähän selvis, että mun pitäis pienellä briiffillä suunnitella koko PA:n riggaus, joka tarkoittaa näissä nykyisissä Line-array järjestelmissä, melkoista 3-D piirtelyä ja automaattista tietojenkäsittelyä. Onneksi sitä opetettiin jo yläasteella.
Siis ATK:ta noin yleisesti. Systeemiseppäily on jäänyt nykyään tosi vähälle. Kymmenisen vuotta sitten kävin hakemassa paperit Lacousticsin systeemeistä, mutta sitten elo vei bändien matkaan, enkä ole ehtinyt perehtymään ko. hommaan, saatikka tekemään raksapuolta oikein sen koomin. Kiinnostusta toki on aina ollut kovaltikin moiseen.
Onneksi oli asiallinen herrashenkilö pitelemässä kädestä. Noissa nykyisissä D&B:n linjasäteilijöissä on onneksi saksalainen insinööri tehnyt asiat silleen oikein, että jos sulla on vähänkään tolkkua ja rahtunen ymmärrystä, niin et sä sitä saa oikein huonostikkaan soimaan. Kuninkuudellisuus punnitaan sitten siinä, että saat vähänkään vaikeammissa oloissa toistettua soundin tasaisen taivaallisesti joka notkoon. Niinkuin nyt esimerkiksi Lahden Summer upissa, jossa avasimme päivän ja jossa Patronen oli vääntänyt epäsymmetrisesti nousevalle rannalle ns. "ehanan" tasaisen ja kauniin äänikentän. Suoralla masterekvalisoinnilla mentiin.
Muutenkin kehitys tuntuu kehittyvän: Harvoin menen susisuoralla master Eq:lla. Aina jotain snadia kuminaa alamidlestä ja puukontynkää sieltä ylempää on tullut kaiveltua. Mittari kuulee asiat kuitennii erilailla, kuin korva. Mutta tänä kesänä korjailun tarve on ollut vähäisempää, osin olematonta.
Enihow. Luonnollisesti ko. softan koulutustilaisuus järjestettiin maahantuojan toimesta vasta pari viikkoa tapahtuman jälkeen. Menin, opin ja jopa ymmärsinkin jotain.
Digipuolella on ollut lähiaikoina pari hassunhauskaa tilannetta. Kas kun digitiskin asetuksethan saa näppärästi talteen muistitikuille, mikä on näppärää, jos käy vaikka sata kertaa vuodessa Himoksen erinäisissä häppeningeissä. Siellä on kuitenkin aikalailla vakiokasvot ja kalustot, kuten Digicon SD8 odottamassa ja kaiken kaikkiaan erinomaisen "no broblem" -meininki.
Noh, ettei elämä kävisi tylsäksi, heittää herra murphy aina toisinaan popon alle kuulalaakereita.
Juhannuksena meillä oli samalla lavalla ensin Rappanan, Puppa J:n & SEB:in yhteiskeikka, johon annoin filen tikulta ja kas! Jotenkin kaikki inputit ja outputit kanavissa ja kaikissa mahdollisissa mestoissa menivät harvinaisen sekaisin. Noh niitä sitten siinä pikkupaniikissa fiksailtiin ja saatiin kuntoonkin ennen määräaikaa. Ja Tallennusnappula pohjaan. Välissä oli toinen bändi ja takaisin tonteille, silleen semireteesti vähän viimetingassa, kun kaikkihan oli katottu tunti sitten tikkiin. Latausnappia pohjaan ja... Sama tilanne kuin äsken ja nopee fiksaus, mutta mitään ei tule ulos vieläkään. Jukkapoika & SEB:hän oli tietty paukannut jo lavalle, joten ei auttanut kuin pyytää ne poistumaan hetkeksi. Kauhea säätö ja ruuvaus ja pikkuhiljaa alkaa menemään ääntä läpi kanavista, mutta nyt kaikki kanavat ovat ihan sikin sokin käyttöpinnassa. Onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella? No nyt oli kiire ja show jo 5min. myöhässä, joten pyysin teippiä sekä kynän ja merkkasin kaikki sekavat kanavat perinteisin menetelmin tiskin reunaan, pyysin äänentarkastusta laulukanavaan, eli siihen rahakanavaan, mikä toimii ok! Bändi lavalle ja herran haltuun.
Lopeensa pakka oli kasassa jo ekan biisin puolessa välissä, muta partaan tuli kyllä pari harmaata haiventa lisää.
Välissä oli muitakin keikkoja, mutta jotta tarinajatkumo ei katkeaisi, niin arvatkaas mitä tapahtui Jyväskylässä? No sama tiski ja sama file. Tiesimme saman etupäävahdin kanssa jo varmistella, jottei edelliset pommit pääsisi räjähtelemään. Tällä kertaa tsekkasimme asiat jo tuntia ennen keikkaa. Nou broblem.
Noh kolme minuttia ennen keikkaa vilkaisin vielä tiskiä, jotta kaikki lähtee hetsiltään käyntiin kaunihisti. No siinähän on joku windowsin virheruutu esillä, eikä tiski ota vastaan mitään komentoja.
Pieni paussi nyt tässä, jotta ajatus painuu tajuntaan...
SIINÄ TISKISSÄ ON SIIS POHJALLA WINDOWS!!!
Juu, vuosia se on toiminut virheettä, enkä ole moista siis edes tiennyt, mutta oikea karva ja silleen.
Komentolinjaa pitkin tieto lavalle, että pidätelkääs bändiä hetki, niin me bootataan tiski, jonka jälkeen huomataan, että se ei olekaan tallentanut mitään aiempia säätöjä, joten konffailemme kaiken alusta. Tai minä mitään konfannut. Pete hoiti taas tilanteen hiljaa kiroillen kotiin. Sillä on muuten paljon harmaampi parta, kuin mulla. Keikka lähti 10min myöhässä liikkeelle. Onneksi seuraavan räppipumpun vaihto oli niin helppo, että saatiin vähän lisäaikaa perästä.
Kone sitten pukkaa koko keikan ajan, vähän väliä virheilmoitusta, että virtuaalimuisti on täynnä, mutta kiitos taivaallisen, spagetista tehdyn tuottajan, ei kaadu ja taas päästiin maaliin, eikä maksava kansa taaskaan tajunnut mitään. Ens kerralla sitten puhtaalta pöydältä. Joku on korruptoitununna? (Jälkihuomautus: Tiski oli korruptoitunut)
Bäkkärillä bongasin Matti Nykäsen ja ajattelin, että siinäpä selfien paikka. Sitten ajattelin asiaa tarkemmin ja jätin ottamatta. Otin sen sijaan kuvan sielua lämmittävästä kaapelivedosta.
Tarinan opetus: Pidä aina teippiä käsillä. Ja jos paska iskee tuulettimeen, niin anna vetovastuussa olevalle työrauha fiksata ongelma ihan hoputtamati ja astu remmiin vasta sitten, jos näyttää siltä, että itseltä taittuisi paremmin. Panikoinnista ei ole seurannut ikinä mitään hyvää. Ikinä, minä sanon!
Niin ja pidä huolta, että ainakin se laulu kuuluu. Poppikonsertissa se muodostaa sen 85% siitä give-a-shit -faktorista, mitä yleisöön tulee.
Tämä ei ole kyynisesti sanottu, vaan realismia. Kukaan ei tule kehumaan snaresoundia, jos ei nyt joku kollega. Jos laulu ei kuulu, niin siitä saat kyllä palautetta, paljon ja välittömästi!
(Usein käytettyjä termejä laululle ovat myös mm: Lyriikka, ääni, vokaali, sekä solisti.)
Tuli taannoin kysely, että olenko silloin ja tällöin vapaana? Kevyt vahtihomma Akun Tehtaan verkkareissa, Likkojen lenkki -tapahtumassa. No minähän olin. Käskivät tulla paria päivää aiemmin piipahtaan varastolla ja minähän menin. No siellähän selvis, että mun pitäis pienellä briiffillä suunnitella koko PA:n riggaus, joka tarkoittaa näissä nykyisissä Line-array järjestelmissä, melkoista 3-D piirtelyä ja automaattista tietojenkäsittelyä. Onneksi sitä opetettiin jo yläasteella.
Siis ATK:ta noin yleisesti. Systeemiseppäily on jäänyt nykyään tosi vähälle. Kymmenisen vuotta sitten kävin hakemassa paperit Lacousticsin systeemeistä, mutta sitten elo vei bändien matkaan, enkä ole ehtinyt perehtymään ko. hommaan, saatikka tekemään raksapuolta oikein sen koomin. Kiinnostusta toki on aina ollut kovaltikin moiseen.
Muutenkin kehitys tuntuu kehittyvän: Harvoin menen susisuoralla master Eq:lla. Aina jotain snadia kuminaa alamidlestä ja puukontynkää sieltä ylempää on tullut kaiveltua. Mittari kuulee asiat kuitennii erilailla, kuin korva. Mutta tänä kesänä korjailun tarve on ollut vähäisempää, osin olematonta.
Enihow. Luonnollisesti ko. softan koulutustilaisuus järjestettiin maahantuojan toimesta vasta pari viikkoa tapahtuman jälkeen. Menin, opin ja jopa ymmärsinkin jotain.
Noh, ettei elämä kävisi tylsäksi, heittää herra murphy aina toisinaan popon alle kuulalaakereita.
Juhannuksena meillä oli samalla lavalla ensin Rappanan, Puppa J:n & SEB:in yhteiskeikka, johon annoin filen tikulta ja kas! Jotenkin kaikki inputit ja outputit kanavissa ja kaikissa mahdollisissa mestoissa menivät harvinaisen sekaisin. Noh niitä sitten siinä pikkupaniikissa fiksailtiin ja saatiin kuntoonkin ennen määräaikaa. Ja Tallennusnappula pohjaan. Välissä oli toinen bändi ja takaisin tonteille, silleen semireteesti vähän viimetingassa, kun kaikkihan oli katottu tunti sitten tikkiin. Latausnappia pohjaan ja... Sama tilanne kuin äsken ja nopee fiksaus, mutta mitään ei tule ulos vieläkään. Jukkapoika & SEB:hän oli tietty paukannut jo lavalle, joten ei auttanut kuin pyytää ne poistumaan hetkeksi. Kauhea säätö ja ruuvaus ja pikkuhiljaa alkaa menemään ääntä läpi kanavista, mutta nyt kaikki kanavat ovat ihan sikin sokin käyttöpinnassa. Onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella? No nyt oli kiire ja show jo 5min. myöhässä, joten pyysin teippiä sekä kynän ja merkkasin kaikki sekavat kanavat perinteisin menetelmin tiskin reunaan, pyysin äänentarkastusta laulukanavaan, eli siihen rahakanavaan, mikä toimii ok! Bändi lavalle ja herran haltuun.
Lopeensa pakka oli kasassa jo ekan biisin puolessa välissä, muta partaan tuli kyllä pari harmaata haiventa lisää.
Noh kolme minuttia ennen keikkaa vilkaisin vielä tiskiä, jotta kaikki lähtee hetsiltään käyntiin kaunihisti. No siinähän on joku windowsin virheruutu esillä, eikä tiski ota vastaan mitään komentoja.
Pieni paussi nyt tässä, jotta ajatus painuu tajuntaan...
SIINÄ TISKISSÄ ON SIIS POHJALLA WINDOWS!!!
Juu, vuosia se on toiminut virheettä, enkä ole moista siis edes tiennyt, mutta oikea karva ja silleen.
Kone sitten pukkaa koko keikan ajan, vähän väliä virheilmoitusta, että virtuaalimuisti on täynnä, mutta kiitos taivaallisen, spagetista tehdyn tuottajan, ei kaadu ja taas päästiin maaliin, eikä maksava kansa taaskaan tajunnut mitään. Ens kerralla sitten puhtaalta pöydältä. Joku on korruptoitununna? (Jälkihuomautus: Tiski oli korruptoitunut)
Bäkkärillä bongasin Matti Nykäsen ja ajattelin, että siinäpä selfien paikka. Sitten ajattelin asiaa tarkemmin ja jätin ottamatta. Otin sen sijaan kuvan sielua lämmittävästä kaapelivedosta.
Niin ja pidä huolta, että ainakin se laulu kuuluu. Poppikonsertissa se muodostaa sen 85% siitä give-a-shit -faktorista, mitä yleisöön tulee.
Tämä ei ole kyynisesti sanottu, vaan realismia. Kukaan ei tule kehumaan snaresoundia, jos ei nyt joku kollega. Jos laulu ei kuulu, niin siitä saat kyllä palautetta, paljon ja välittömästi!
(Usein käytettyjä termejä laululle ovat myös mm: Lyriikka, ääni, vokaali, sekä solisti.)
Kommentit
Lähetä kommentti